lataus

Kiitos kaikille lukijoilleni! 100 000 rikkoutui!

11.08.2017 23:24

Kiitos kaikille lukijoilleni sekä ystävilleni jotka olette olleet vapaehtoisesti mukana kanssani rakentamassa tätä blogiani koodauksen ja muun merkeissä. Minulle kuuluu tämä taiteellinen puoli ja ystävilleni tekninen. Kun aloitimme yhteisen projektin vuonna 2012 naureskelimme että mahtaako koskaan tulla tuhatta kävijää. Kiitos! Digidarling toiminimen olen rekisteröinyt muistaakseni vuonna 2008 mutta haaveista ei tullut totta mainosalan yrityksen ja TolpanTallin osalta. En koskaan aloittanut yritystoimintaa mutta koska toiminimet oli rekisteröity niin päätin pitää ne tallessa pöytälaatikossa. Olen huomannut että monet etsivät tietojani yritysrekisteristä googlen avulla nimenomaan olemassaolevien toiminimien vuoksi. Voi olla että jonain päivänä aika on kypsä hevostilalle joka kantaa nimeä Tolpan Talli ja mainos- ja kuvitustoimistolle DigiDarling. Siihen asti ja sen jälkeenkin voitte seurata DD`n seikkailuja Digidarling`s Diarysta. Digidarling sai alkunsa vuonna 2006. Odottelin junaa Oulun rautatieasemalla aamuvarhaisella ja piirtelin aukirevityn kirjekuoren pintaan tulppaaneja. Hetken mielijohteesta kirjoitin siihen myös Digidarling. DD`n päiväkirjan alkutarina.


RV tasan 35. Seesteinen perjantai

11.08.2017 22:54

Tämä päivä meni löhöillessä. Mieleni teki maalata mutta en voinut kohonneen verenpaineen vuoksi. Pyydän taulun tilanneilta kärsivällisyyttä. Maalaan heti kun voin. Lisää tilauksia saa lähettää mutta tosiaan tarkkaa ajankohtaa en osaa sanoa milloin kaikki ovat valmiita.

Yöt pimenevät ja syksy saapuu. Mikään ei ole niin hienoa kuin istua torkkupeitteeseen kääriytyneenä sudenhetken aikaan kello kolme yöllä viileällä kuistilla. Silloin voin hetken kuunnella hiljaisuutta eikä korvissa soi vain läheisen tien huumaava liikennepauhu. Mökille menen aina kun mahdollista. Siellä saan olla minäkin kuin äidin kohdussa, veden liplatus tuulen humina, haapojen havina eikä liikennettä missään.


RV 35 Kuin muumimamma

11.08.2017 07:18

Eilen alkoivat lasten koulut. Molemmat lapset ovat ysiluokkalaisia. Sää oli sopivan kolea ja ukkostakin saatiin. Oman kiireensä loi se että oli äitiysneuvolassa käynti. Nippa nappa ehdin sinne ajoissa ja nostatin taas autonratissa verenpainetta.

Olin kuin muumimamma mustavalkoraidalliset vaatteet päällä. Sama teema toistui mekossa, jakussa ja kengissä. Lisänä tumman vihreä käsilaukku. Vatsani kiristyy vähästä liikunnasta kuin golfpallo kivikovaksi kumpareeksi eikä askellus ole joustavaa. Yritän välttää ihmisten edessä ankkamaista vaappumista ja pitää lantioni kävellessä stabiilina mutta paremmin sanottu kuin tehty.

Neuvolan jälkeen kotiin. Verenpaine aiheuttaa huolta. Siihen täytyy kiinnittää huomiota. Verensokeri on pysynyt tiukalla ruokavaliolla suhteellisen hyvänä mutta tilannetta täytyy seurata koko ajan. Verenpaineesta johtuen minulla on särkenyt päätä monta päivää ja huimaus tulee hetkessä kun punnerran kehoni seisaalleen. Painoa on raskausaikana tullut lisää 14 kiloa joka on ihan tavallista ja raskausarpia en silmämääräisesti näe ollenkaan. Vanha parkkintunut nahkani on antanut myöten. Monta asiaa tekemättä. Monta monituista juttua pitäisi hoitaa! Kiire! Asiat risteilevät päänisisällä ja ukkosen rummuttaessa pilvien reunoja minun teki mieleni kotona vain nukkua... sohvalla viltti päällä.

Unien jälkeen maalaaminen maistui erityisen hyvältä. Aloin maalaamaan Erityisen rakkaan Tapion kera sisarusten. Valokuvassa on ripaus hulluttelua. Siksi maalaustyöhön tuli rempseämpi ote. Maalasin taulun alusta loppuun märällä tekniikalla. Vesiliukoisella puuvärillä aluksi luonnostelu. Muutamia valokuvia otin työvaiheista mutta sen jälkeen maalaaminen oli niin intensiivistä etten muistanut kuvata enempää ja kun signeerasin valmiin maalauksen niin olin loikannut lähes kaikki työn tekovaiheet yli.

Maalaamisen jälkeen verenpaineeni huusi hoosiannaa. Mitattuna se oli 174/96!!!!!! Minulla ei ole koskaan ollut noin korkeaa verenpainetta ja nilkat olivat kuin elefantilla! Pakko myöntää että loppu raskausaika lasketellaan ihan löysin rantein ja lepäillen. En halua riskeerata mitään ja taas kerran sain huomata etten ole suinkaan kaikkivoipa. Lepo vaan. Kaikki muut askareet saavat jäädä. En halua riskeerata lapsen enkä itseni turvallisuutta.

Tänään perjantaina tasan 35 raskausviikkoa! Ihanaa! Sateisen raikas syksyä enteilevä ilmanala. Herätys kuudelta. Yksi kuppi kahvia aamupalaksi sallittakoon ennen puuroa. Verenpaine 134/75. Minulla ei edelleenkään ole vauvalle mitään muuta kuin nimi valmiiksi mietittynä. Äitiyspakkaus odottaa avaamista mutta ei vielä. Paketin saa avata sitten vasta kun poika on syntynyt. Lastenvaunujen tulee olla kuin ferrari mutta hätätapauksessa minun yli 46 vuotta vanhat vaunut ovat vielä iskukunnossa, punaiset nahkavaunut isoilla pyörillä, aikansa rolsroys.


Erityisen rakas Tapio. Akryylimaalaus

11.08.2017 06:42


10.08.2017 22:57


10.08.2017 22:56


RV 34 + 6. Kuolemanpelko

10.08.2017 05:33

Ihailen ihmisiä jotka voivat elää elämänsä sen enempää ajattelematta mitä oli ennen syntymää tai mitä odottaa kuoleman jälkeen. Suoraviivaisten ihmisten elämä on lineaarista alusta loppuun ja that`s it. Se oli siinä. Sen pituinen se. Minussa elämä herättää monenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Vastaväitteitäkin löytyy, miksi, minkä tähden, mitä oli ennen tätä kaikkea...?

Olen viimeisten kuudentoista vuoden aikana kysynyt usein itseltäni minkä vuoksi minun poikani täytyy olla vaikeasti kehitysvammainen. Sellainen jonka lääkärit sulkevat diagnosoimattomana mappi ööhön ja säästävät terapioissa vältellen kehitysennustetta.Olen usein ajatellut sitä, murehtinut ja ollut katkera elämälle hänen puolestaan. Mutta hän syntyi sellaiseksi. Olisiko jotain toisin jos hänellä olisi ollut terveet jalat ja normaali elämä, hän olisi juossut ja tehnyt asioita, ajatellut ja uskaltanut kuten ns normaalit ihmiset ja sitten yht´äkkiä jonkin sairauden tai onnettomuuden vuoksi kaikki olisikin ollut poissa? Olisiko hän ollut onnellisempi tai surullisempi silloin.... Entä minä. Olisiko minulla ollut helpompaa?

Raskauden edetessä on myös kuolemanpelko jäytänyt mieltäni. Monen edellisen raskauden yhteydessä oli kuolema läsnä ja vei elämän alkiot kauas pois. Se oli raskasta. Aloittaa alusta uudestaan toivominen ja kohdata vääjäämättä pettymys. Se tuntui siltä kuin paloja minusta olisi joka kerta revitty pois. Nyt olen raskaudessa loppusuoralla. Haluaisin pitää tämän olotilan ainiaan, tuntea pienen ihmisen tömistelyt sisälläni ja samalla haluaisin jo kuoriutua tästä valtavasta ylipainosta joka turruttaa selkärankani ja tukkii lantiossa tuntohermot. Maha on valtava. Se on kaunis. Se on kuin ohuen ohut elämän ja kuoleman viiva. Kaikki on alussa elämässä kiinni mutta ulkoistuminen ja kokemukset puuttuvat.

Takaisin juonen alkulähteille kuolemaan. Kello kolmelta heräsin ulkoiluttamaan kotona hääräävää koiranpentua. Istuin ulkokuistilla ohuessa hellemekossa paljain jaloin. Kuuntelin rekkaliikennettä viereisellä tiellä ja tunsin ihollani kuinka aamu-usva ympäriltä pakeni. Silloin ajattelin erityisesti kuolemaa. Vammaisen poikani kohdalla melkein vuosi mentiin normaalisti ennen ensimmäistä suurta kohtausta jonka seurauksena ambulanssi kiidätti meidät Helsinkiin Lastenlinnaan ja sieltä eteenpäin vuosikausien tutkimuksiin ja arvailuihin vammaisuuden syystä. Vuodet ovat olleet raskaita. Olen kuitenkin oppinut elämään hänen kanssaan hetken kerrallaan sen enempää rönsyilemättä ajassa tulevaisuuteen. Jokainen päivä vuorollaan näyttää millainen on hänen tulevaisuutensa. Pienempänä hänellä oli monia kuoleman kanssa käytyjä vuoropuheluita joista onneksi selvittiin. Nyt hän on 16-vuotias ja eläkkeellä. Yhteiskunnan silmissä ei lapsi koska lapsilisä katkaistiin eläke etuuksien vuoksi ja samalla hän ei ole kuitenkaan täysivaltainen aikuinen. 16-vuotta on selvästi sellainen aikajana jonka yli vaikeavammaisen ei yhteiskunnan silmissä pitäisi säästösyistä elää. Eläke tulee käyttää kokonaisuudessaan eläkkeensaajan omiin menoihin mutta ei vaatteisiin, asumiskustannuksiin eikä ruokaan koska 16-vuotias eläkeläinen on alaikäinen ja näin ollen vanhemmilla on vastuu maksaa kaikki edellämainitut asiat. Reilusti pienempi hoitotuki verrattuna alle 16-vuotiaan hoitotukeen tulee vielä huoltajalle mutta kun lapsi vanhenee täysi-ikäiseksi 18-vuotiaaksi niin sen jälkeen myös hoitotuki kuuluu maksaa ja käyttää yksinomaan vammaiselle itselleen ja hänen tarpeisiin, ei sille henkilölle joka häntä hoitaa.

Mikä minussa on herättänyt taas sisälläni uinuvan kuolemanpelon? Elämän rajallisuus. Riskitekijät. Vuonna 85 meinasin kuolla ratsastusonnettomuudessa. Harrastus oli itsessään riskitekijä mutta en välittänyt siitä. Olin nuori ja halusin tehdä asioita. Myöhemmin en edes muista käyneeni kuoleman rajalla. Kokemus oli minulle kuin syvä uni mutta niin lähellä lopullista loppua. Poikani kohdalla kuolemanpelko minulle, hänen äidilleen on koko lapseni elämän ajan ollut kuin pojan synkkä varjo, kulahtanut mutta olemassa.

Raskauteni aikana olen kuullut puhuttavan riskitekijäistä ja vaaroista. Olen tietoisesti viivytellyt ja jättänyt riskitestit tekemättä. Mitä minä niillä voittaisin, olisinko ollut valmis lopettamaan syntyneen elämän tehtyäni testin? Tänään aamuyöllä aamuöisellä kuistilla hytistessäni vilusta pysähdyin pitkästä aikaa ajattelemaan vammaisen lapseni elämänkaarta. Olen aina halunnut ajatella että se on ikuinen. Ehkä se on meillä samanmittainen niin ettei hyvästejä ole ennen eikä jälkeen. Uskon niin. En halua ajatella että joutuisin hautaamaan oman lapseni tai itse kuolemaan pois, kuka hänestä sitten pitäisi huolta? Kuolema on ajatus jota en halua tuntea. Se on kuin pohjaan palanut mannapuuro, aina yhtä yllättävä ja paha.

Raskauden edetessä loppusuoralle olen myös vääjäämättä ajatellut että entä jos minä kuolen? Lääkärit puhuvat iästä ja riskitekijöistä. Minä en ole ollenkaan varma pystynkö synnyttämään. Toisaalta en halua myöskään leikkausta. Entä jos jokin menee vikaan ja minä kuolen... Eilen kuolemanpelkoa lisäsi myös vakuutusyhtiön ikärasismi, nimittäin se etten voinut ottaa syntymättömälle lapselleni vakuutusta koska olen itse täyttänyt 46 vuotta. Siinä menee elämän ja kuoleman raja.


RV 34 + 5 Perhosen keveys

9.08.2017 11:31

Minun oloni ei ole kuin perhosella ennemmin kuin paksukaisella. Viikot kulkevat niin tiheällä nopeudella etten kohta ennätä edes järjellä ajatella vain tunteella ja intuitiolla. Taide vaatii tunnetta ja eläytymistä, samaistumista maalattavaan kohteeseen. Luomisprosessi on syvä. Maalaan sen minkä näen ”sieluni silmin”, värit näytetään minulle heti ennakkoon kuin näkymättömästä värikartasta näkyväksi kehykseksi kynähahmotelman ympärille.

Intoa minulla olisi maalata vaikka kuinka mutta välillä supistukset ovat jo niin kovia etten voi istua pitkää aikaa kerrallaan ja silloin maalaustekniikka kärsii. Tykkään maalata nopeasti kostealle pinnalle sopivasti ohennetuilla väreillä voimakkain siveltimenvedoin. Paras sivellin esimerkiksi taustamaiseman tekoon on leveä hyvälaatuinen lattasivellin, ei pyöreäpäinen.

Shoppailu taitaa jäädä raskauden loppuvaiheessa vähemmälle. Eilenkin kun olin tyttäreni kanssa kaupassa minusta tuntui siltä että supistukset pakottavat vauvan ulos välittömästi. Mitä siitä olisi tullut jos pieni poika olisi pudonnut kesken shoppailun kaupan lattialle!? Eihän se nyt ihan noin mene mutta siltä minusta tuntui todella kun halusin antaa kivuliaan irvistyksen nousta kasvoilleni mutta mukailin sen sitten kuitenkin ystävälliseen hymyyn.

Koulut alkavat huomenna. Koulun alku on aina tapahtuma mutta miten saada teini-ikäisten lasten unirytmi palautumaan kesän jäljiltä normaaliin koulurutiiniin. En tiedä. Mitä ajattelevat ne ihmiset jotka vaativat että kesäloma pitäisi muuttaa siten että loma alkaisi vasta juhannuksen jälkeen? Onko järkeä? Ovatko ehdottelijat ajatelleet sitä mitä tapahtuisi jos yötön yö muuttuisi virka-ajaksi ja aurinko olisi koko ajan ylimmillään, ihmiset kävisivät ylikierroksilla ukkumatta silmäystäkään ja ahkeroisivat pahimmassa tapauksessa vuorokauden ympäri koska aurinko ei laske vaan helottaa täydeltä terältä. Viranomaiset sanoisivat toki että täytyy nukkua ja sopeutua mutta miten se käytännössä tapahtuisivat parhaana d-vitamiinin lähde aikana... nukkumalla koulua varten hukkaisimme aimo annoksen valoenergiaa synkän kaamoksen ja talven varalle. Mikä järki lisäksi olisi siinä että pimeän lisääntyessä ja päivien lyhentyessä lapset olisivat lomalla?

Tämä kesä meni minulta enimmäkseen ikkunaverhon raosta katsellen. Hyvä niin että kesä oli viileä. Ei vanha rouva olisi enää jaksanut intiaanikesää raskauden siunaamassa tilassa.

Perhosista vielä lopuksi. Tänä kesänä en ole nähnyt muualla perhosia kuin tyttäreni Saran huoneessa. Kuin tyhjästä sinne on ilmestynyt lukuisia nokkosperhosia. Sievästi ne pyristelevät ikkunan lasissa tai torkkuvat roikkuvassa unisiepparissa. Olen varoen pyydystänyt niitä ohuisiin unenomaisiin kankaisiin ja vapauttanut avoimesta ikkunasta ulkomaailmaan. Tänään tyttäreni tokaisi minulle

- nyt tiedän mitä ne perhoset merkitsevät... muisto tulee varhaislapsuudesta ja mummosta. Äiti, sen täytyy olla merkki tai viesti mummolta. Ehkä hän on se perhonen.

Äitini kuoli kun Sara oli kahden vanha.


Erityisen rakas. Akryylimaalaus, runoa ja saippuakuplia

8.08.2017 19:05


8.08.2017 19:04


8.08.2017 19:03


8.08.2017 19:03


8.08.2017 19:02


8.08.2017 19:02


8.08.2017 19:01


8.08.2017 19:00


8.08.2017 18:59


Erityisen rakkaat. Kallion kirjasto 7.8.2017 - 27.8.2017

8.08.2017 12:40

Tervetuloa taidenäyttelyyni Erityisen rakkaat! Valitettavasti jotain meni vikaan, päällekkäin varaus toisen näyttelyn kanssa ja Kupolisalissa tila oli rajallinen eivätkä läheskään kaikki yli kolmekymmentä taulua mahtuneet Kallion kirjastoon mukaan mutta toiset kasvot Erityisen rakkaista ovat esillä vielä tänä syksynä Helsinki Käpylä, syyskuu 2017 ja Hervanto Tampere lokakuu 2017.

Etsin koko ajan lisää mukaan haluavia ihania taidemalleja, tiloja näyttelyiden pitämiseen sekä jutun tekijöitä ja Erityisen rakkaat-kirjalle kustantajaa.

Erityisen rakkaat-näyttely/ Helmet

Erityisen rakkaat-taideprojektini on kannanotto yhteiskunnan säästöleikkauksia ja yhä kurjistuvaa politiikka vastaan niiden ihmisten puolesta joilla ei yksittäinen ääni kanna…

WWW.HELMET.FI

Valitettavasti linkki ei toimi suoraan blogistani, löytyy Kallion kirjaston sivuilta/ Tapahtumat.


8.08.2017 12:28


8.08.2017 12:25


8.08.2017 12:24


8.08.2017 12:23


8.08.2017 12:19


8.08.2017 12:17

Kun Ilkka lähti autolla kohti Helsinkiä oli mukana myös taulunvartijakoira Raku joka tosin veti sikeitä koko matkan. Taidekoira Rakun tarinoita kirjoittelen satunnaisesti Taidekoira tarinoi blogiin.


8.08.2017 12:03

6.8.17

Huomenna taidenäyttelyn ripustus Kallion kirjastossa Helsingissä. Minulla raskausviikot 34 + 2 ja lääkärin kiellon vuoksi en saa lähteä Ilkan mukaan tauluja viemään. Lääkärin kielto oli ehdoton vaikka miten yritin pyytää.

Aurinkoista ihanaa maanantaita jo etukäteen jokaiselle!


Sekasisarusten kuulumisia

8.08.2017 11:52

😊Tässä vähän kotiutuneiden koiranpentujen kuulumisia. Työnimiltä Kojootti ja Uneksija tonttien rajat alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Uudet nimet ovat vielä vaiheessa koska perheenjäseniä ja nimivaihtoehtoja on monia. Viirusta tuli Bella ja Harmaasta Elli.

Harmaakylki sai nimekseen Luna.


8.08.2017 11:49

Lempilelu autoon mukaan.


8.08.2017 11:48

Hyvä uni automatkalla uuteen kotiin.


8.08.2017 11:47

Elli


8.08.2017 11:46

Työnimiltä Kojootti ja Uneksija uusilla kotikulmilla


8.08.2017 11:44

Ellin jalkapalloreenit ja pesu


8.08.2017 11:43


8.08.2017 11:07


8.08.2017 11:06

Viime viikonloppuna lauantaina laitoin myynti ilmoituksen meidän seitsemästä sekarotuisesta tyttökoiranpennusta nettiin ja sunnuntai iltapäivään mennessä ne oli myyty kaikki. Jokaiselle pennulle löytyi ihana ihan oman näköisensä koti. Kaikkein huvittavinta oli että kun uudet omistajat tulivat pentuja hakemaan niin mistä ihmeestä pennut tiesivät kenen vuoro oli lähteä, nimittäin pennuista aina se jonka vuoro oli tuli yksin tarhan portille ja kiehnäsi uuden ihmisen jaloissa. Haikeaa hyvästellä turjakkeet mutta samalla onnellinen hyvistä kodeista. Sekarotuisten pentujen lisäksi lähtivät myös Saksanmetsästysterrierin pennut Urho ja Ukko uusiin koteihin. Uljas lähti jo vähän aikaisemmin. Miten voikin sattua että myös terrierit saivat itsensä näköiset kodit ja ihmiset. Niinhän sitä sanotaan että koira ja omistaja muistuttavat toisiaan ja se piti taas kerran paikkansa.

Toinen mustavalkoisista sekarotuisista pennuista lähtee vasta maanantaina. Viime yönä pentu oli tytön huoneessa. Olen monta kertaa muistuttanut Saraa että hänen pitää etsiä yksi kadonnut villasukka... pentu oli jotenkin ihmeellisesti saanut vaatekaapin oven auki, otti sieltä sukan ja vei sen Saralle. Kiitos! Selvästi villasukan noutajan ainesta, isänsä Dona nimittäin varasteli pentuna villalankakerät jos silmä vältti, sen tytär keskittyy villasukkiin, ei ole omena kauas puusta pudonnut mutta selvästi jatkojalostunut.


8.08.2017 10:58


8.08.2017 10:53

Jännitystä ilmassa 😀 rv 34 vko tasan.


8.08.2017 10:51

Sopivan räiskyvä ukkossää oli meidän Ötökän eli kuusi vuotta palvelleen tila-auton viimeinen leimapäivä. Haikeaa mutta todellista. Vanhan rouvan helmoissa jo ruoste ropisee… Poika teki hyvät autokaupat kun Ötökkä kesti näin monta vuotta ja on seikkailut myös mukana blogin tarinoissa ja sarjakuvissa.


8.08.2017 10:45

Ukkosta, rankkasade ja jäärakeita. Kastuttiiiiinnn! Ylivieskassa satoi kaatamalla 2.8.17 kun kävimme shoppailemassa.


Erityisen rakkaat taidenäyttely. Kallion kirjasto. Helsinki. 7.8.2017-27.8.2017

7.08.2017 08:54

Erityisen rakkaat-näyttely

Erityisen rakkaat -taidenäyttelyprojekti

Anu Elovaara

Kallion kirjaston Kupolisalissa 8.8.2017-27.8.2017

Erityisen rakkaat -taidenäyttelyprojektini on minun kannanottoni yhteiskunnan säästöleikkauksia ja yhä kurjistuvaa politiikkaa vastaan niiden ihmisten puolesta joilla ei yksittäinen ääni kanna.
Samalla Erityisen rakkaat on muistutus siitä kuinka tärkeitä me kaikki toinen toisillemme olemme, korvaamattomia. Vammaisia ei saa unohtaa vaikka he eivät yhteiskunnan silmissä olekaan tuottava ja hyödyllinen kohde. Jokainen ihminen on yhtä arvokas. Toivottavasti tämä muistetaan nostaa esille myös kouluissa uudessa tasa-arvopedagogisessa suunnitelmassa.
Näyttelyssä en nimeä taulujen kasvoja, heillä kaikilla on yksi yhteinen piirre ja he ovat erityisen rakkaita. Heillä jokaisella on oma henkilökohtainen tarinansa.
Ajatus erityisen rakkaista syntyi talvella 2016. Olen koulutukseltani graafinen suunnittelija ja medianomi mutta maalaamaan en ole juurikaan ehtinyt työkseni omaishoitajan arjen vuoksi ja vielä pari vuotta sitten minulla oli myös yhdeksän vuoden ajan äitini perikunnan hevostila jota yksin lasten kanssa pyöritin.
Aluksi maalasin tauluja omasta erityisen rakkaastani Roni-pojastani. Sitten aivoafaasiaan sairastuneesta isästäni Raimo Heikkilästä.
Laitoin kuvia esille facebookkiin ja blogiini ja taulut saivat innostuneen vastaanoton ja niin hyvää palautetta että siitä se sitten lähti. Mukaan haluavia alkoi ilmoittautua. Tällä hetkellä erityisen rakkaita tauluja on neljäkymmentä. Omaishoitajan arki on kokonaisvaltaista ja sitovaa. Mitä ei rakkaan vuoksi tekisi. Itse olen omistanut elämäni 16-vuotiaan Roni poikani huolehtimiseen.
Erityisen rakkaat syntyi vastaiskuna arkiselle kurjistuvalle säästöleikkurin höystämälle todellisuudelle. Päätin ryhtyä maalaamaan erityislapsia, vammaisia, vammautuneita ja sairaita.
Taidenäyttelyissä on ollut mukana myös eri ikäisiä ja eri tavoin erityisiä, ei yksinomaan projektin alkuperäisessä merkityksessä.
Myöhemmin kaikista mukana olevista erityisen rakkaista, vammaisista, vammautuneista tai sairaista kaiken ikäisistä erityisen rakkaista on tarkoitus tehdä samalla nimellä kirja josta yleisö voi lukea heidän kaikkien koskettavat tarinat. Tauluista olen pyytänyt nimellisen korvauksen mutta kirjan teen, toimitan, suunnittelen, taitan ja kuvitan myyntivalmiiksi talkootyönä. Olen hakenut kirjalle apurahaa eri tahoilta.
Näyttely elää koko ajan. Uusia taidenäyttelytiloja etsin jatkuvasti ja uusia erityisen rakkaita taidemalleja. Taidenäyttelyssä olevat taulut päivittyvät sitä mukaan kun uusia tauluja syntyy. Sen jälkeen kun taulu lähtee rakkaalle itselleen kulkee hän näyttelyssä mukana kehystettynä taideprinttinä.
Erityisen rakkaat taulut on maalattu akryylivärein( 65 x 54cm). Yhteistä kaikissa ilo ja onnellisuus, erityinen rakkaus. Maalaan tauluja erityisellä herkkyydellä ja intuitiolla.
Näyttelyt
Ensimmäisen kerran erityisen rakkaat esittäytyi kesä – heinäkuussa 2016 Ylivieskassa, kahvila ravinto Mokkapannu. Elokuu – syyskuu, Haapajärven kirjasto. Marraskuu Raudaskylän Kristillinen opisto Ylivieska. Vaihtuvat Maisemat Kemijärven kulttuurikeskus Tammikuu 2017. Erityisen rakkaat ja Vaihtuvat maisemat Vaasan Maakuntakirjasto Maaliskuu 2017.
Erityisen rakkaisiin haluavat voivat ottaa minuun yhteyttä facebookin kautta, Anu Elovaara, sekä seurata taideprojektin etenemistä myös blogini kautta www.digidarling.biz/blogi. Sähköpostini on anu@digidarling.biz. Blogissani olen kertonut tarinoita ja purkanut vammaisperheen arkea jo viiden vuoden ajan. Lisäksi sieltä löytyy galleriasta yli viidensadan taideteokseni kuvat.
Kallion kirjasto
Viides linja 11
00530 Helsinki
09 310 850 53
http://facebook.com/kirjastokallio


RV 33 + 5 Ukkosen tuoma kaatosade ja jäärakeita kuin taivaasta putoavia raketteja

2.08.2017 23:04

Rakkaat lukijat, jäärakeita toivoisin selänalle yöhämyssä kun ei uni onnistu. Hankala asento olin miten tahansa. Kyljeltä toiselle kääntyminen on tuskallista ja välillä minun täytyy soittaa keskellä yötä miehelleni – joka kiltisti nukkuu keittiön sohvalla – että tulisitko ottamaan kohotetuista polvistani kiinni ja pyöräyttäisit minut toiselle kyljelle. Pari kertaa yössä helpotushuoneeseen jossa meillä on lempeä valaistus, moniväriset ledjouluvalot ja selän takana seinällä tuijottaa läpitunkevasti ystäväni maalaama haukka peilin kautta yöllisen istunnon harjoittajaa.

Kieltämättä yöt ovat välillä yksinäisiä. Avoimesta ikkunasta kuuluu kaukana haukkuva koira. Liikenteen melu ei sammu yölläkään. Ihmettelin taannoin kuinka joku naapuri oli valittanut ettei saa unta haukkuvilta koirilta. Helppoa kuin heinänteko – laittaa ikkunan kiinni niin ei kuulu tai hankkii korvatulpat niin lakkaa kuulemasta. Minä en niin voi tehdä koska haluan että kostean raikas yöilma valloittaa koko makuuhuoneen ja minun on kuultava jos Roni säpsyy keskellä yötä. Silloin on pakko herätä, delekoida rauhoittelutehtävä toiselle ja kilautaa puolisolle. Hän nousee kiltisti ylös ja istuu poissaolevan säpsyvän pojan luona niin kauan että kohtaus menee ohi.

Ihmisen ikävä toisen luo. Haluaisin nukkua mieheni kainalossa. Vaihtaa päivän kuulumiset ja nukahtaa. Nukahdankin joskus ja sitten noin viidentoista minuutin päästä minun täytyy ensimmäisen kerran herättää hänet ja pyytää että hän nousee ja menee omalle petilleen sohvalle. Minun on pakko kääntyä... ja uudestaan taas kohta.

Maanantaina olimme Kokkolassa sairaalassa ja siellä tällä kertaa pojat odottivat autossa ja minä sain tähän astisen kuopukseni mukaan ultraan. Vauvasta ei enää paljon näe, niin ahdasta hänellä on mutta sydänäänet kuuluivat hienosti , kuulemma kuin ääniä ulkoavaruudesta. Kaikki oli hyvin. Keskustelimme paljon siitä miten tuleva synnytys hoidetaan. Lääkäri oli sitä mieltä että ikäni huomioiden ja kaikkien riskien minimoimiseksi vauvan syntymähetki sovittaisiin ja tulisin sairaalaan. Silloin ei tarvitsisi jännittää pitkää matkaa eikä lapsenvahdin puutetta. Kaiken voisi järjestää sovituksi päiväksi ja lapset voisivat olla mukana vastaanottamassa pikkuveljeä samassa kaupungissa. Synnytyspelkoni on kuultu. Ihanaa mutta siltikin minua jännittää ja pelottaa kauheasti. Pelkään kipulääkitystäkin, kivun kanssa tiedän mitä tunnen mutta jos kipu lakkaa enkä tunne mitään niin miten voin ymmärtää ja hallita kehoani mutta silti se kipu jota ei voi pysäyttää... kipu joka räjähtää... jos ja kun...

Hauska yksityiskohta oli Kokkolareissulla että lääkärinä oli nuori mies joka muistutti ulkonäöltään ja puheiltaan Syke-sarjan tuimaa empatiakyvytöntä lääkäriä joka sanoa tosautti aina kaiken kaunistelemattomasti ja suoraan vaikka tyyliin että – sinä kuolet viikon päästä. Meille lääkäri ei onneksi sanonut niin vaan oli ihan leppoisa ja huumorintajuinen mutta myös tiukan asiallinen ”kyllä kyllä” mies. Nuorelle lääkärimiehelle minä olin varmaan harvinainen prosentuaalinenfossiili tai itse kuvaisin itseäni ennemminkin Willendorfin venukseksi, alkukantaiseksi kivestä veistetyksi pyylevän muodokkaaksi naiseksi joka on kasvottoman kaunis ja yhtä mahaa rintaa takapuolta. Kiviveistosvenukset olivat aikalaisilleen hedelmällisyyden symboleita.

Tänään olimme neuvolassa Ylivieskassa. Mukavaa oli. Minulla on ihana ”neuvolatäti” ja olen iloinen ja kiitollinen siitä. Neuvolan jälkeen menimme tyttären kanssa shoppailemaan Prismaan. Ennen kuin ehdimme autosta ulos alkoi kaatosade ja meinasimme nukahtaa sateen ropinan soittaessa autoon.

Sateen tauottua kiiruhdimme kauppaan. Minun osaltani ostoskeskuskuntokävely sekä kuin suunnistus vapaalta istuinpaikalta toiselle ja taas seuraavalle. Erityisesti suosin vaate ja kenkäpuolta. Sieltä löytyy yleensä vapaita istuimia. Kanssashoppailijat tosin katselvat minua sen näköisenä kuin eivät ymmärtäisi miksi siinä istun. Ostoskärryt ovat myös oivallinen keksintö. Tyhjyyttä huutaviin ja tavaraa anoviin ostoskärryihin voin nojailla huolettomasti ja salata pelkoni urheasti hymyillen siitä että seuraavalla askeleella voi selkä pettää ja jalat pudota alta.

Pizzapuffaa, shoppailua ja takaisin autoon. Silloin jyrähti ukkonen. Taivas salamoi ja sylki kaatamalla vettä sekä jäärakeita. Taivaanukko näytti koko hurjan luontonsa! Juoksimme... tai Sara juoksi edeltä autolle avasi ovet valmiiksi minulle, etanakävelijälle, kastuimme, nauroimme ja istuimme autossa ihastelemassa ukkosen voimaa ja armottomuutta. Sopiva ilma meidän Ötökän – uskollisen automme – viimeiselle ajolle. Kuusi vuotta kestänyt yhteistyö on tullut tiensä päähän. Vanhan Ötökän helmat ovat ruostuneet ja repsahtaneet. Tähän päivään on leima.

Sateen hieman vaimentuessa siirryimme Kärkkäisen parkkipaikalle ihmettelemään uudelleen yltyvää sadetta. Lopulta kävimme sielläkin kaupassa. Hampurilaispaikka lainehti vettä, elektroniikkaosasto oli pimeänä ja suljettu ja meidän tie vei rullaportaita yläkertaan taide – koira – urheilu osastojen kautta toisille rullaportaille jotka johtivat kulkumme takaisin alakertaan.

Alakerrassa sattui mieleenpainuva tapaus. Ystävällinen naishenkilö tuli kysymään olenko minä Digidarling? Jutelimme jonkin aikaa ja kohtaamisesta jäi todella hyvä mieli. Kesken tekstin kirjoituksen ajattelen vilkuttavani hänelle ja lähetän hänelle kaikkea sitä hyvää jota hän tarvitsee ja runsain mitoin onnea ja iloa ja paljon paljon kiitoksia rohkaisevista ihanista sanoista! Kohtaaminen oli minulle erityisen tärkeä. Kiitos!

Kotona ilta muuttuu yöksi. Kohta on petipuuhien aika eli minun on aika linnoittautua yksinäiseen makuuhuoneeseeni odottamaan Nukkumatin mahdollista tuloa.

Hyvää yötä. Halataan kun tavataan!


2.08.2017 10:12


Maalaus ystävälle lahjaksi puutarhajuhliin

1.08.2017 22:55

Elokuu on puutarhajuhlien ja ystävien aikaa. Illat pimenevät ja syksy alkaa enteilevästi lähestyä.


1.08.2017 22:51


1.08.2017 22:49


1.08.2017 22:47


1.08.2017 22:46


1.08.2017 22:45


1.08.2017 22:44


1.08.2017 22:40


1.08.2017 22:38


1.08.2017 22:37


1.08.2017 22:36


RV 33 + 2. Olemisen sietämätön keveys

30.07.2017 08:12

Keveydestä ei voi puhua tämän masun kanssa mutta raskaus on ihanaa. Suurenmoista että minulle annettiin mahdollisuus kokea tämä vielä kerran. Muistan kuinka kuopukseni syntyi neljätoista vuotta sitten ja hänen syntymänsä jälkeen minusta tuntui tyhjältä ja autiolta kuin olisin kuunnellut sisälläni kumisevaa onttoa tuulta. Silloin ajattelin että tässä tämä nyt oli. Viimeinen kerta ja symbioosi minun ja masuasukin välillä oli onnellisesti ja haikeasti ohi.

Eilen oli päivä että supistuksia oli enemmän kuin tarpeeksi. Kävelystä on tullut entistä hankalampaa, vauva painaa selvästi alemmas ja kauppareissullakin kävelyni on verkkaista ja maha kuin kova golfpallo. Iltamyöhäisellä kävimme kaupassa ennen sulkemista ja nuoret aikuiset väistivät minua värikkäässä villatakissani kuin minulla olisi ollut rutto tai jotain muuta pahempaa. Aivan kuin he olisivat lauantai illan huumassa pelänneet minua, ehkä tartutin heihin vauvakuumetta jo nyt. Kassajonoon en jäänyt vaan pyysin mieheltäni avaimet ja hissuttelin autoon odottamaan. Toivottavasti raskaus vielä kestää, pieni ihminen tarvitsee vielä kasvuaikaa.

Yöunet ovat katkonaisia. Sää on helteisen tunkkainen. Odotan vesisadetta. Silloin minun on helpompi hengittää ja yön viileys auttaa eheytymään. Vasemmalla kyljellä pitäisi nukkua mutta pakko kääntyä vähän väliä sillä kylkeni ja lonkka puutuvat. Ison masun kanssa kääntyminen ottaa kylkiin, ne soivat, pidän mahasta kaksin käsin kiinni molemmin puolin ja käännyn kuin hylje puolelta toiselle. Selälläänkin voi nukkua mutta vain jo polvet ylhäällä koukussa. Luin että ei sittenkään saisi nukkua selällään, kohdun verenkierto saattaa hidastua, samoin jos nukkuu oikealla kyljellä... älä käytä kynsilakkaa... älä maalaa huulia... kahvi on vaarallista... hajusteet... light tuotteet....!!!! Odottavan äidin vaarallisten aineiden ja kieltojen lista on pitkä.


RV 33 + 1. Sateisen harmaata

29.07.2017 07:51

Eilisen hellepäivän jälkeen tämä aamu seitsemän aikaan näyttää sateisen harmaalta. Tekisi mieli lähteä kävelemään ja haistelemaan enteilevää sadetta mutta kehoni on liian raskas kantaa. Raskaus alkaa todenteolla olla uuvuttavan työlästä liitoskipujen vuoksi. Kohtu on edelleen ylhäällä mutta silti tunnen kuinka vauvan pää painaa alas lantioon ja terävät potkut tuntuvat kipeinä iskuina ylös kylkiluihin ja rintakehään. Pienellä miehellä ei ole paljon tilaa liikkua.

Viikko on ollut kiireinen. Tuleva taidenäyttelynkin pystytys mietityttää sillä en ollenkaan tiedä saanko lääkäriltä luvan lähteä vielä käymään Helsingissä viikon päästä tai saati elokuun lopussa jolloin näyttely puretaan ja siirretään toiseen paikkaan Helsingissä. Taiteellinen työskentelyni on tällä hetkellä hidasta, en voi istua pitkään, en jaksa maalata seisaltaan eikä lattialla polvillaan olokaan onnistu.

Nukkuminen tämän ihanan raskausmahan kanssa on hankalaa. Pitäisi nukkua vasemmalla kyljellä mutta en voi kun on pakko kääntyä toiselle kyljelle vähän väliä. Olen kui hylje joka käännyn useita kertoja pitkin yötä. Sängystä ylös nouseminen on oma taitolajinsa. Suoraan en voi enää nousta vaan ylösnousu tapahtuu kyljen kautta sängyn reunaa hyödyntäen. Reunalla joudun istumaan tovin ennen kuin uskallan nousta ylös. Selkä rutisee ja ensimmäiset askeleet ovat tuskaiset, on pakko ottaa tukea seinästä ja ovenpielestä ja hiihtää lyhyin askelin kohti wc:tä. Olen miettinyt millaista on olla vanha ihminen... millainen minusta tulee... menetänkö liikuntakykyni... tuleeko minusta vanhana ihminen joka elän sängyssä paikalleen kahlittuna ilman kotia ja elämää? Liikuntakyvyn menettäminen, jo pelkkä kauhistuttaa minua!

Synnytyspelkoni vähän helpotti kun meinasin toissapäivänä tukehtua leipäpalaan. Ennalta ei kannata pelätä kun vastaan on kuitenkin otettava mitä annetaan. Söin aamiaisleipää ja juomaksi minulla oli vettä. Kuten tavallista istuin nojatuolissa puoli lepoasennossa jalat ylhäällä, katsoin samalla tv:tä ja taisin puhuakin kunnes yht`äkkiä vedin kovan kuivan leipäpalan niinsanotusti väärään henkeen ja tunsin kuinka en saanut ilmaa ollenkaan! Vedin paniikissa ilmaa keuhkoihin ja yritin yskiä. Mitään ei irronnut. Paniikki kasvoi myös perheenjäsenten keskuudessa, keuhkoistani kuului vain korinaa ja sain hädintuskin näytettyä etten voi hengittää. Nousin tuolista ylös ja nojasin takan reunaan ja vinguin ja rohisin ja edelleen ilmavirtaus oli tukossa. Paniikki! Muistan kuinka ajatus nousi päähän – minä kuolen! Yritin yskiä ja kakistaa leipäpalaa ulos mutta se ei onnistunut, happi alkoi loppumaan... kauhun tunne kasvoi samalla kun silmäpohjissani pakotti räjähtävä kipu! Nesteet valuivat pitkin lattioita, huoli vauvasta, pelkäsin että se oli lapsivesi että nyt lähdetään lanssilla sairaalaan mutta nähtävästi se oli hajonnut rakko. En voinut olla ajattelematta että kuoleman hetkellä elämän kaikotessa ruumis tyhjenee ja laskee kaiken alleen. Kontrolli pettää elämän hiipuessa. Lopulta jotain irtosi ja minä elän!

Eilen illalla kävimme pihasaunassa. Löyly oli sopivan leppeä. Kuumassa en jaksa enää olla ja ylös lauteille kiipeäminen on haastavaa. Pelkkä pihan poikki käveleminen saa kohdun supistelemaan voimakkaasti. Supistukset kestävät kerrallaan joitakin minuutteja ja on pakko pysähtyä siksi aikaa hengittämään. Elämme loppusuoran aikoja ja pikkuveljen syntymä on päivä päivältä lähempänä.


28.07.2017 08:57

Loppusuoralla. Eilen oli raskausviikot 32 + 6, tänään 33! Kesä on ollut minulle armollinen kun helteitä ei ole pahemmin ollut.


28.07.2017 08:51

Uuden pyörätuolin sovitukseen😊

Kirjoitan heti sovitusreissusta. Toinen mahdollinen pyörätuoli nyt kokeiltu ajatustasolla eli ehkä parin viikon päästä kokeillaan mallikappale. Myönteistä oli että pyörätuoliedustajalla oli ehdottaa meille Ronille sänky kaikilla mukavuuksilla, aukeavat portit. Nostosäätö molemmissa päädyissä sekä nostosäätö koko sänkyyn alimmillaan 35cm. Myönteinen päätös koskien sänkyä on tehty jo keväällä tieto ei tullut meille asti. Jos saamme tuon sängyn niin se auttaa kaikessa, pukemisessakin.


28.07.2017 08:47

Huomasin että Kalliossa etsitään henkilökohtaisia avustajia vammaisille vapaa-aikaan ja harrastuksiin ilmoitustaulumainoksilla. Erityisesti kiinnitti huomioni se että aikaisempaa kokemusta tai koulutusta ei tarvita, pelkkä lämmin motivaatio riittää työhön ja palkan saantiin.. Mahtaa olla melkoinen seula ja karsinta noilla perusteilla. Itse en nuorukaistani antaisi antaisi kenen tahansa huolehdittavaksi. Meidän erityisellä ei ole ollut tilapäishoitopaikkaa koko tänä vuonna joten ainoa mikä minua tälläkin hetkellä huolettaa on se että synnytänkö omaishoitajana kotona vai otanko koko perheen synnytykseen mukaan sairaalaan?


28.07.2017 08:45

Alan olemaan yhtä suurta mahaa😊 Mieluummin odotan autossa kuin puuskutan kaupassa. Kärkkäisen kauppakierroksellakin pitää istahtaa jokakerta kun osuu sopivasti tuoli kohdalle.


2kk Luovutusikäiset haukkuvauvat

26.07.2017 11:29

Meidän sekarotuiset haukkuvauvat ovat tulleet luovutusikään. Suloiset karvakerät kaikissa väreissä. On harmaata, mustaa, beigeä, vaalean ruskeaa. Seuraavaksi pitäisi löytää hyvä oma koti jokaiselle karvaiselle lapselle. Pennut ovat saaneet koko ajan huomiota ja huolenpitoa. Parasta mahdollista ruokaa, lihaa ja laadukasta pentunappulaa. Navetassa tai hevostallissa ne eivät ole koskaan käyneetkään sillä niiden koti on ihmisten lähellä. Taannoin joku nimetön ilmiantaja oli tiedottanut että pennut olisivat huonolla hoidolla, lähes kuolemaisillaan ja navetassa. Kuka lie ollut moisen juorun levittäjä mutta pilkka osui väärään nilkkaan ja asia on oikaistu virallista tahoa. Pennut ovat hyvinhoidetuja ja pirteitä, iloisia karvaturreja joita ei vielä elämän murheet ja huolet ole päässeet rasittamaan.

Pennut ovat tottuneet hevosvoimiin vaikka talli on niille vieras paikka. Auto ja autonkyyti on tuttu juttu, hevosia on katseltu, ponit laiduntavat vieressä ja harrikan massiivinen murahdus on niille kuin tuutulaulu.

Tämä vuosi on ollut yllätysvauvojen aikaa. Ainoa mikä oli suunniteltu oli kolme terrierin pentua jotka syntyivät toukokuussa odotetusti. Sen jälkeen löysin koirankopista seitsemän sekarotuista rakkauspentua jotka vetokoirani järjestivät. Luulin että niiden emä on vain lihavassa kunnossa. Aitaverkko oli rikki niiden välillä vain hetken mutta se riitti. Vanhemmat ovat tiedossa.


26.07.2017 11:27


26.07.2017 11:27


26.07.2017 11:26


26.07.2017 11:25

Hippa!


26.07.2017 11:24


26.07.2017 11:23


26.07.2017 11:22

Emon onnea


26.07.2017 11:21

Pentuja


26.07.2017 11:19

Tämä kuin banda lelukaupasta


26.07.2017 11:18

Kokoontuminen suurella aamukasteisella kivellä. Yhdestä näkyy vain hännänpää!


RV32 + 3. Shoppailua raskausmahalla

25.07.2017 09:59

Raskausmahashoppailu on hikinen laji ja polttaa tehokkaasti kaloreita. Varsinkin siinä vaiheessa kun on hiihdetty jo yli kahdeksan kuukauden paremmalle puolelle. Kävely on todellakin hiihtämistä. Muuten lyllerrän kuin ankka keinuen vaappuen mutta ihmisten ilmoilla yritän hiihtää hissutella niin että lantioni pysyy stabiilina ja askeleeni ovat patalat ja huomaamattomat. Olen vain nainen jolla on väljät vaatteet.

Tytön kanssa kävimme kahdestaan shoppailemassa. Kärkkäisen alennusmyynneissä oli jos jonkinlaista tarjousta. Menimme suoraan yläkertaan ja kiersimme sen katsellen ja vertaillen. Käytin tilaisuutta hyväksi istumalla aina kun se oli mahdollista ja tuoleja onneksi oli kuin sieniä sateella. Välillä supisteli ihan mielettömästi ja en voinut sulkea ajatusta pois että lähdenkö seuraavaksi sairaalaan. Satunnaisten tuolien lisäksi minulla oli onneksi ostoskärryt joista sain tukea ja joihin nojasin. Aamulla varsinkin yön jälkeen minusta tuntuu että navasta alaspäin ei ole aistimusta ja että jalat saattavat kadota altani millä hetkellä hyvänsä.

Kuntomaratooni Kärkkäisen jälkeen siirryimme Prismaan ja sieltä haimme salaattibaarista herkulliset salaatit ja limsat. Päivä olikin täydellisesti pulkassa ja ajelimme kotiin. Yli kahdeksan kuukautta raskaana ja loppusuora alkaa... saa nähdä milloin päästään ostamaan vauvalle vaatteita ja kaikenlaista. Ei ennen hänen syntymäänsä.


RV 32 + 3. Melusaastetta aamupalaksi

24.07.2017 08:08

Viime yön nukuin suhteellisen hyvin. Joka välissä täytyy kääntyä puolelta toiselle mutta muuten yö sujui suhteellisen kivuttomaksi. Polvien väliin kylkiasennossa on pakko laittaa tyyni niin että lantion asento pysyy hyvänä eikä tule turhaa pingotusta. Kohtu on sen verran valtava että molemmin puolin kylkeä soi kun lähden kääntymään kylkiasennossa. Jalkeilla ollessakaan ei voi enää tehdä nopeita tai laajoja kiertoliikkeitä. Toisinaan minä kuuntelen Tuure Kilpeläistä ja tapailen soindeja sekä askeleita mielessäni. Vielä minä tanssin rumbaa notkein lantein!

Melusaaste tulee avoimesta ikkunasta aamuisin. Yöllä minua ei autoliikenne haittaa tai kaukana haukkuva naapurin koira. Melu on kotoisaa mutta sen jälkeen kun herätyskello soi oli se sitten perinteinen herätyskello, ihminen, tai lemmikki joka vaatii huomioni niin sen jälkeen ulkoa kantautuva meteli muuttuu melusasteeksi. Eilen heräsimme aamuun mökillä. Siellä oli ihanan hiljaista. Paitsi sitten kun mukana olleet sekahaukkupennut keksivät alkaa ulisemaan ulospääsyä mökistä. Veimme karvaisen lapsilauman aamukasteiselle pissalenkille. Kello oli puoli viisi aamulla. Pentujen ulkoiluretken jälkeen minä aloin nukkumaan vielä hetkeksi mutta Ilkka lämmitti meille makoisan aamusaunan. Siellä ei liikenne häiritse öisin vaan hiljaisuus on peittävän tyyni ja rauhallinen.

Roni nukkui tosi tyytyväisenä mökillä. Häntä ei haitannut pikkukoirien ulina. Masuasukkikin nukkui niin tyytyväisenä että yht`äkkiä huomasin etten ole tuntenut vauvan liikkeitä! Pelästyin! Olin ehkä tuntenut ne mutta en muistanut tai ollut huomioinut niitä siinä kiireessä ja hyörinässä kun muuten ei ollut stressiä! Tuli kotiinlähdön aika ja kipusin auton ratin taa. Laitoin poppikoneen soimaan. Roni alkoi istullaan jytäämään niin lujaa että koko auto – iso ötökkä – heilui ja vauva kohdussa alkoi rulaamaan samassa tahdissa.


RV 32

21.07.2017 07:02

Mahanpohjassa nipistelee kun ajattelen tulevaa synnytystä. Välillä näen ihan hulluja moniulotteisia unia ja aika usein näen unia kuolleista minulle tärkeistä ihmisistä. Äitini varsinkin on usein läsnä niin elävänä ja siinä lähellä että kun herään niin ajattelen heti soittaa hänelle mutta taivaaseen taitaa olla vain unikanava.

Kesä on pian ohi. Yöt alkavat olemaan jo tummia. Vettä sataa tuon tuosta. Ponit nukkuivat viime yönä minun ikkunan alla valossa. Kerrankin oli sellainen yö ettei vettä ullut taivaalta ja yön samettisuus oli kostean leppeä.

Heräsin vähän viiden jälkeen ja kuudeksi vein jo tyttäreni kuntosalille. Reipas tyttö. Ei äiti jaksa nyt niin aikaisin urheilla, hyvä kun pääsee sängyssä kääntymään tämän masun kanssa. Välillä liitoskivut ovat tosi kovia ja tällä hetkellä vauvan potkut kopsahtavat tuntuvasti kylkiluihin ja rintakehään. Tänä aamuna kohtulapsi nukkui pitkään, olen ollut jo lähemmäs kaksi tuntia hereillä ja maha asukki heräsi kunnolla vasta nyt. Olen nukkunut tosi paljon varastoon. Sen jälkeen kun vauva syntyy univarastoja tarvitaan yllin kyllin.


RV 31 & 17.7.17

19.07.2017 23:06

Maanantaina sairaalareissu, kontrollikäynti ja loppuodotuksen parin viikon välein. Hyvä kun seurataan että kaikki sujuu hyvin. Vahvat sydänäänet, pää alaspäin. Tilaa hänellä niin vähän ettei onnistu enää kuperkeikkojen teko. Liikkuva kaveri joten kuvaus vaikeaa mutta tässä profiilipotretti❤.


19.07.2017 11:52

Yhteiskunnan liitokset ja liittoutumat

Yhteiskunta on liittojen kartoittama. Mihin liittoon pitäisi kuulua saadakseen kaikkein suurimman avun silloin kun sitä tarvitsee. Entä mihin ry:hyn tai yhdistykseen... Haluaisin kuulua liittoihin mutta en niiden alajärjestöihin. Esimerkiksi vammaispuolella kuuluakseni Kehitysvammaliittoon tai Omaishoitajien liittoon minun pitäisi ensin liittyä sen alapuolella toimivaan paikallisyhdistykseen. Entä jos se on mahdotonta? Entä jos haluan kuulua valtakunnan tasolla liiton toimintaan ja tukea sitä mutta en niinkään paikallis sektorin sisäänpäin lämpeävään toimintaan. Porvoon seudulla kuuluin monta vuotta paikallisyhdistykseen vielä sen jälkeenkin kun olin muuttanut pois sieltä. Liityin yhteen paikallisyhdistykseen Pohjois-Pohjanmaalla eikä minulle tullut ainoatakaan lehteä eikä kokouskutsua joten varmaan jotain meni vikaan enkä sitten enää kuulunutkaan mihinkään. Sama kävi omaishoitajien osalta edellisellä asuinpaikkakunnallani kuin myös vammaispuolen kanssa, yhteys ei toiminut. Ehkä siksi että siellä omaishoitajat miellettiin enemmän aikuisten ja lähinnä vanhusten hoitajiksi kuin lasten tai nuorten. Omaishoitajien ja vammaisten lasten vanhempien kuppikuntaisuus ärsyttää, varmasti joku vetää tästä herneen nenään mutta en taatusti ole ainoa joka ajattelee näin. Ulkopuolisia ei hyväksytä ja uusia ihmisiä ei haluta mukaan. Hetken voi paistaa aurinko risukasaankin ja kohtelu on avointa ja tervetulotoivotuksin säestettyä mutta pian tahti muuttuu eikä enää olekaan tervetullut, varsinkaan silloin jos olisi evääksi hyviä kehityskelpoisia ehdotuksia toiminnan uudistamiseksi.

Paikallisyhdistyksiin ei myöskään välttämättä oteta jäseniksi vaikka haluaisi. Jäsenhakemuksen täytyisi ensin suuntautua valtakunnan tasolle josta se tulisi hyväksynnän jälkeen piiritasolle ja sieltä hyväksynnän jälkeen vasta paikallisyhdistykselle tiedoksi kuten politiikassakin puolueiden osalta. Toiminta olisi paljon reilumpaa.

Omaishoito on raskasta työtä oli sitten hoidettava minkä ikäinen tai kokoinen tahansa. Omaishoitajan palkka on naurettavan pieni, usein kuulee sanottavan ettei omaisen hoidosta pitäisi maksaa ollenkaan rahaa sillä se on vapaaehtoistyötä ja hyvästä sydämestä tehtyä... ei olosuhteiden pakosta. Omaishoito on kaikkea sitä. Moni jättää omaishoidontuen hakematta ja ottamatta myös siksi ettei halua kertoa kenellekkään, pelkää totuuden paljastumista. Jos minulla olisi valta niin perustaisin omaishoitajielle ja erityisesti vammaisten lasten vanhemmille naurukerhon itkukerhon sijasta. Tästäkin joku voi suuttua. Surua kohtaa niin paljon arkipäivässä jos haluaa sitä päivystää, mieluummin muuttaisi surun, menetyksen, pettymyksen ja katkeruuden tunteet myönteiseen ajtteluun, unohtaisi sen mikä on mahdotonta, miksi kehrätä sellaista joka ei koskaan toteudu. Nauraisi porukalla arkipäivän kommelluksille, niillekin jotka tapahtumahetkellä saattoivat tuntua pahalta mutta myöhemmin naurattavat. Perustaisin mielelläni omaishoitajien/vammaisten lasten vanhempien kanssa tragikoomisen teatterin jossa uskallettaisiin tuoda esille sattumuksia ja nauraa yhdessä ja naurattaa myös tavallisia katsojia. Olen allerginen itkukuoroille ja valituksille, sille mistä jää paitsi, miten voisi olla mutta kun ei voi. Usein kuulee ihmisten itkevän omia haaveita ja epätoivoisia ajatuksia, minun lapseni ei koskaan aja mopolla tai autolla, hän ei koe läheisyyttä kuten normaalit ihmiset, ei mene naimisiin ei saa lapsia.... Lista on loputon. Kyllä minäkin saatan ajatella että antaisin mitä vaan että vaikeasti vammainen poikani polttaisi piilossa tupakkaa, rälläisi mopolla ja riiaisi tyttöjä, tekisi kaikkea sitä mitä muut hänen ikäiset mutta niin ei vaan ole. En usko että hän kärsii siitä koska hän ei osaa niitä asioita kaivata. Me, perhe, olemme hänen elämä, hänen unelmat kokemuskarttana. Odotan sitä että lapseni menee armeijaan, onneksi vaikeavammaisillekin on järjestetty sellainen kokemus. Pieni veli avaa synnyttyään myös uuden kokemusmaailman, ilon ja huumorin.

Vaikeana hetkenä vedän läpinäkyvän suuren huivin ympärilleni peitoksi.

-Nyt on nyt enkä muuta voi mutta huomenna kaikki on toisin ja paremmin.


19.07.2017 11:20

16.7.17

Vakavasti ottaen onnen asema

Ensin kiitos kaikille jotka olette onnitelleet ja olleet sydämellä mukana meidän elämässä eri käänteissä ja myös tässä odotuksessa. Mietimme pitkään uskallammeko julkistaa tiedon. Lopulta päätimme olla rohkeita kun ihmiset alkoivat kyselemään ja epäilemään kaikenlaista, joidenkin huhujen mukaan olin kamalan sairas.

Ikävä kyllä ihminen on toiselle ihmiselle susi ja tässä kävi juuri niin. Monta ystävää on kadonnut maailman tuuliin syystä tai toisesta, joitakin exystäviä kaipaan erityisesti, ystäviä kun ei julisteta kuolleeksi vuosien uinumisenkaan jälkeen mutta vihamiehet - ne ovat ikuisia ja aina uskollisia. Olemme koko perhe saaneet nimettömän henkilön taholta paskaa niskaan törkeällä tavalla ja valitettavasti joudun siivoamaan facebookin ja todellisen elämän kavereitakin isolla luudalla, syyllisiä ja syyttömiä kunnes toisin todistetaan. Tilanne on todella ikävä. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt uskoa vanhaa sanontaa kel onni on se onnen kätkeköön.


15.07.2017 10:24

14.7.2017

Huomenta rakkaat lukijat! Raskausviikkoja tasan 31! En tahdo malttaa odottaa tämän pienen pojan syntymää mutta silti samalla olen kauhuissani. Pelottaa synnyttäminen, miten siitä selviän. Sanotaan että aika kultaa muistot mutta se kipu ja tunne kuinka sisuskalut räjähtävät tuskasta on porautunut sieluuni syvälle. Se tunne kun haluaisi lopettaa siihen paikkaan, sanoa että nyt mulle riitti ja luovuttaa synnyttäjän osan jollekulle toiselle mutta kun ei voi. Kohtu on eliö jonka valtava koneisto työntää lasta ulos matemaattisen systemaattisella kipuvoimalla. Siitäkin minulla on kokemus kun kaikki kipu katosi. Ronin synnytyksessä en tuntenut kipua, en itseäni, en mitään. Kaikki liike pysähtyi sisälläni ja sen jälkeen kaikki ympärillä olevat ihmiset huusivat toisilleen kauhistuneina ja tavoittelivat pienokaiseni sydänääniä jotka nekin himmenivät.Onneksi lopulta kaikki meni hyvin ja lapseni parkaisi ensiesittelyn maailmalle.

Olen lueskellut netistä toisten äitien blogeja ja myös niitä enkelivauvatarinoita joissa täysiaikainen lapsi on tuntemattomasta syystä kuollut kohtuun. Minä en uskalla hankkia vauvalle mitään etukäteen. Äitiyspakkauksen noudin postista mutta sitä ei saa kukaan perheenjäsen avata ennen lapsen syntymää.

Eilen oli ensimmäinen Tarkastuslautakunnan kokous. Siitä alkoi luottamustoimeni. Yksikään paistettu lätty tai makkara ei mennyt vaalikampanjassa hukkaan ja äänestäjilleni kiitos saavutin jotain ennenkokematonta. Matkani politiikassa Teneriffan lomamatkalta värvättynä Nivalan perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi on ollut mielenkiintoinen ja värikäs. Ensimmäisen kerran elämässäni kuulun puolueeseen joka sitten hajosi kahtia. Perusnaisiinkin kuulun. Heidän kanssaan lähtisin syksyllä reissuun mutta en voi raskauteni vuoksi. Odottavan aika on pitkä, niin on ollut haave lapsesta, matkaan on mahtunut paljon unelmia, toivoa, surua, pettymystä.


14.07.2017 09:16

12.7.2017

Elämässä

Uskomattominta

On huomata

Että luottamus

Oli sen pituinen.

Tänään sain muistutuksen siitä ettei joitakin ihmisiä vaan voi yksinkertaisesti jättää taakseen vaan ne löytyvät vääjäämättä edestä silloin kun niitä vähiten osaisi odottaa. Katkeruus on katkeransuolainen välipala niille jotka elävät vihasta ja pelosta. Jotka ovat lukeneet blogiani alusta asti muistavat sarjakuvistani anonyymit ketun naamaiset tuijottelijat. Tälläkin kertaa anonyymi ulvoja iski jälleen. Toivottavasti anonyymille menee viesti perille että totuus hänen henkilöllisyydestään tulee varmasti julki.Postilaatikkoterroristien osalta meidän tiedossa on kolmen nuoren pojan nimet.

Tänään käytiin shoppailemassa Saran ja kesävieras Niinan kanssa Ylivieskassa. Tytöt kiertelivät useita kauppoja mutta itselleni riitti kahden suuren kaupan kuntokävely. Kuntokävelyksi sitä voi kutsua sillä liitoskivut hankaloittavat jo kävelyä. Ärsyttää tämä ankkamainen vaappuminen, keskityn ja kuljen suoraviivaisesti ja luonnollisesti mutta silloin lantioon ja selkään iskee nikamiin noidannuolityyppiset vihlomiset. Tytöt löysivät ihania tyttöjen juttuja ja minä löysin lankaa seuraavaan villatakkiin josta tulee edellistä pidempi. Novita Kajo lanka on hyvää, se on sopivan paksua ja kevyttä. Painavammasta langasta tulee ranteet ja sormet kipeäksi.


Kesähuvila kuvin

13.07.2017 07:07


13.07.2017 07:06


13.07.2017 07:06


13.07.2017 07:05


13.07.2017 06:59


13.07.2017 06:59


13.07.2017 06:58


13.07.2017 06:57


12.07.2017 23:43


12.07.2017 23:42


12.07.2017 23:42


12.07.2017 23:40


12.07.2017 23:39


12.07.2017 23:38


Rv 30 + 4 Tänään on parempi päivä

11.07.2017 15:03

Eilen oli raskaudessani huono päivä. Oikean käden särky alkoi aamuyöllä sormien nivelistä nousten päivänmittaan ylöspäin ranteeseen käsivarteen ja lopuksi särki koko kättä olkavarressa asti. Mitään särkylääkkeitä en voi syödä raskauden vuoksi joten kuulostelin ja tunnustelin ( ja se todella tuntui!) kipua. Muutenkin olen sitä mieltä että lääkkeillä turrutettu kiputila ei kerro tilanteen todellista vakavuutta ja tehty diagnoosi voi olla väärä. Kun olisikin ollut pelkkä käsi mutta kun särkykipu tuntui myös oikean puolen jalassa samanlaisena jyrsivänä nivelsärkynä kuin kädessä ja pahimmillaan kipu jyskytti oikean ukkovarpaan kynnen alla sekä puutumus, varpaat tuntuivat puutuvan.

Säikähdin todella särkyä ja kipu oli väsyttävä. Käytännössä oleilin koko päivän vuoteenomana ja yritin nukkua sillä ainoastaan unessa sain hetken hengähtää kivusta. Aamusta alkaen tilanne oli huono. Heti ylös noustessani tunsin kuinka selkänikamat rutisivat ja seinästä täytyi ottaa tukea että pysyin pystyssä. Pahin selkäkipu yleensä helpottaa melko pian kun pääsee liikkeelle mutta tällä kertaa minun täytyi esittää Ilkalle toive että hän hommaisi minulle kävelykepin tueksi ja turvaksi. Hän ei ole aina siinä turvanani ja kannattelemassa askeleitani vaikka yksi ystävänsä tiuskikin aikoinaan hänelle minusta että ”pitäkää tunkkinne” That`s it.

Koko päivä oli yhtä särkyä. Käveleminen oli mahdotonta. Minusta tuntui siltä että käsi oli jotenkin ”kuollut” ei sillä olisi voinut tehdä mitään vaikka särky tuntui niin silti sormet olivat kyvyttömät. Maalaaminen tai kutominen eivät olisi tulleet kuuloonkaan koko päivänä. Edellisenä päivänä poltin tehokkaasti nahkani kun olin Ilkan ja Rakun (Viltskräckens RO Mulle) kanssa kannustamassa ja valokuvaamassa kansainvälisessä koiranäyttelyssä Ylivieskassa. Tulos oli erinomainen Avoin luokka ERI. Serti CACIB, VSP. Kaikki muuten täydellistä mutta minun iho! En muistanut jännityksellä siirtää tuolini paikkaa ajoissa vaan oikean jalan pohje sekä oikea käsivarsi paloivat pahasti. Illalla ja pitkin yötä rasvasin kärähtänyttä nahkaani ja lakanat tuntuivat palanutta pintaa vasten karhealta.

Takaisin särkyyn. Eilisen päivän olin koko ajan kahden vaiheilla pitäisikö minun lähteä sairaalaan ja oliko kyse jostain laskimoiden tukoksesta kasvavan kohdun vuoksi. Googlasin miten aivoinfarti oireilee tai sydänkohtaus. Aina kun nostin jalat ylös seinälle oli kipu hetken aikaa helpommin siedettävä. Palanut iho oireili ja minulla kävi mielessä jos särky johtuikin palamisen aikaansaamasta kehon shokkireaktiosta. En lähtenyt lääkäriin. Luotin vaistooni. Yö oli vielä tuskainen mutta kun aamulla heräsin niin olo oli paljon parempi eikä tällä hetkellä kun ollaan edetty tiistain iltapäivään särkyä tunnu enää lainkaan.

Paljonko painan? En tiedä enkä haluakaan tietää. Maha alkaa olemaan valtava. Se on ihana. Se on pienen ihmistaimenen koti.


Rv 30 + 2 Selättömän taival

9.07.2017 09:31

Kasvattini Villin Viksu juoksee tänään kilpaa. Kaikki peukut pystyyn että tulisi menestys! Halusin lähteä paikan päälle katsomaan mutta ei onnistu kun on tämä maha. Aamulla ylösnouseminen sängystä ja ensimmäiset askeleet ottivat taas lujille. Selvästi tunnen kuinka jokin painaa selässä hermoa ja nikamaa. Osasin odottaa tätä että etuvetoinen paino rasittaa minun selkää. Kun liikkeelle pääsen niin sen jälkeen selkä vertyy ja liikkuminen on kivuliasta mutta onnistuu. Eilen aloitin suururakan vaatekaappien inventaarion mutta siinä yhteydessä kurkottelut ja ojennukset vaatekaappien syövereihin ja yläkaappeihin olivat haasteellisia.

Aamupuuro on valmis. Voisilmä ja vadelmahilloa. Aurinko paistaa ulkona kuuman oloisesti. Ensimmäiseksi pesin aamuvarhain pyykkiä. Yksi pyyhe joka on varmaan kaksikymmentä vuotta ollut valkoinen sai pinkin värin. Vanhakin pyyhe voi uusiutua ja muuttua ja joskus elämän yllätyksellisyys tarjoaa meille piristävän mahdollisuuden uuteen ja ihmeelliseen. Kuten tuo vanha pyyhe reijistä huolimatta kantaa ryhdikkäänä uuden hienon värinsä, niin myös minä kannan iloisena ja pystypäisenä ihanan mahareppuni. Noin kuusi vuotta sitten lääkäri oli kirjoittanut minulle lähetteen "rintojen poistoleikkaukseen" . Tarkoitus oli ehkä kuitenkin pienennys mutta lääkäri ei osannut kommunikoida. Kävin poliklinikalla ja keskustelin leikkaavan lääkärin kanssa asiasta. Toimenpide kuulosti prutaalilta ja julmalta, sinne tänne heitellyiltä rasva ja rintakudos paloilta ja tunnottomalta irtonaiselta nänniltä joka kiinnitetään sitten johonkin…. - Entä tunto… voinko sitten enää tuntea mitään… tai imettää…? Sopersin vanhalle mieslääkärille… Mies katsoi minua vihaisesti ja tiuskaisi - ei ole tuntoa, kuolleet nännit eikä mitään imetystä. Ykskään nainen ei ole katunut eikä tullut jälestä päin valittamaan.

Miten yksikään nainen olisi enää leikkauksen jälkeen voinut mennä valittamaan, ei mitenkään… saisinko palan itseäni takaisin, saisinko tunnon… Minä poistuin tutkimuksista selittäen että jättäkää minut jonoon, ajattelin ensin tehdä yhden iltatähden ja imettää vauvaa niin pitkään kuin mahdollista. Selitykseni ei selvästikään uponnut heihin joille olin vain ylimääräistä ihraa ja kudosta mutta onneksi valitsin viisaasti. Lopulta mietin asiaa että enhän minä edes olisi minä jos minun täytyisi opetella kulkemaan erilaisella ryhdillä ja erinäköisenä ja sitä paitsi tolpan emännillä on aina kautta aikain ollut isot rinnat, se piirre kulkee suvussa. Ylpeänä näin itatähteä odotellen, ollaan iloisia siitä millaisia olemme ja unohdetaan kauneusihanteiden pakottamat "valumuotit".


Rv 30. Kampaajallakäynti

8.07.2017 11:11

Raskausviikot 30 +1. Onni jatkuu mutta samalla tunnen kehossani mielenkiintoisia kipuja ja kolotuksia. Aamuisin on jo parin viikon ajan ollut vaikea päästä ylös. Kääntyminen ja sängystä nousu onnistuu mutta sängyn reunalla on pakko istua ja tuumailla hetki ennen kuin uskallan nousta ylös ja ottaa ensimmäisen askeleen samalla ottaen kiinni kädellä tukea seinästä. Pelkään että jalat pettävät alta. Tämä siksi että alaselässä minulla on vanha vamma – nikaman repeämä – ja tunnen kuinka siellä jotain napsahtaa kun lähden liikkeelle. Selkä minua huolestuttaa eniten mutta onneksi ollaan raskaudessa loppusuoralla!

Perjantain kampaaja oli ihana piristys. Silloin raskausviikkoja tasan 30. Tiesin että kampaajalle kun menee niin siihen tarvitaan aikaa ja istumista tuli kaiken kaikkiaan kolme tuntia. Lopputulos oikein hyvä, kyllä kannatti! Ainoa minkä kanssa on aina vähän hankaluuksia oli raskaana tai ei on mukavan asennon löytäminen pesupaikalla. Siinäpä se kun mukavaa asentoa ei ole vaan minulle tulee aina siinä kököttäessäni hartijat ja niska jumissa sellainen olo kuin veri ei kiertäisi lainkaan aivoihin asti.

Lueskelin aamulla googlesta kaikkia juttuja joissa oli tietoa yli nelikymppisten raskaudesta ja yllättäin sieltä pisti silmiini tieto että 40 – 44 vuotiaiden raskauksissa on enää alle yhden prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi ilman apua! Me olemme saaneet lottovoiton. Kerran kysyin apua väestöliitolta että onko meillä mahdollisuus saada jotain raskaaksi tulemisen helpottamiseksi ja vastaus oli tyly ei siksi koska minulla on jo lapsia. Lisäksi sain sellaisen käsityksen ettei yli 35-vuotiaiden lapsettomuuttakaan mielellään hoideta. Suuntaus on väärä jos ajatellaan sitä karua tosiasiaa että Suomessa on tänä vuonna lasten syntyvyys alhaisempi kuin 1800-luvun nälkävuosien. Tulevina vuosina syntyvyyden ennuste on varmasti laskusuuntainen ellei Suomen hallituspolitiikka kallistu lapsi- ja perheystävällisempään suuntaan. Tällä hetkellä ennusteissa on että lasten kotihoidontuki alenee kolmesta vuodesta kahteen vuoteen että tämäkin minun piti vielä nähdä näin iltatähteä odottavana äitinä! Lisäksi onhan kurjaa kun lapsilisät aina nollaantuvat sisaruspuolien kohdalla eli tarkoitan tällä sitä että jos samalla äidillä on lapsia eri isien kanssa niin silloin vain täys sisaruksia koskee sisaruskorotus mutta uudessa parisuhteessa syntynyttä lasta kohdellaan eriarvoisesti ja lapsilisä on minimi vaikka samassa sisarusperheessä oltaisiin. Pieni asia mutta tätäkin pitäisi miettiä yhteiskuntarakenteiden mukaiseksi yhä arvomaailmaltaan ja perherakenteiltaan muuttuvassa maailmassa. Lisäksi hiljattain julkaistiin tieto että Suomeen halutaan yli miljoona pakolaista ja heidän kaikki sosiaalietuudet on huomattavasti paremmat kuin suomalaisella kantaväestöllä. Työttömyyskorvauskin on paljon suurempi ja asumisen maksaa yhteiskunta kokonaan.

Takaisin raskauteen. Vauva potkii paljon ja paukuttaa samaan aikaan myös käsillään. Välillä tunnen kuinka pää tömähtää ylöspäin osuen palleaani ja keuhkoihin joilla on koko ajan yhä vähemmän tilaa. Vatsastani en kuvia laita, raskausmaha kuvia voivat laittaa nuoremmat joilla ei vielä ole vanhoja raskausarpia tai ylimääräisiä kiloja.

Koskien ikääni ja raskautta olen googlesta löytänyt vain nuorten vanhempien vihapuheita ja kirjoituksia. Selvästi paistaa katkeruus siitä että nuorten vanhempien mielestä isovanhemmat ovat itsestäänselvyys ja he myös hoitavat nuoremman väen lapset. Sitten samalla asteikolla on häpeä. Vanhuksia hävetään, pelkkä ikä merkitsee vanhemmuuden tasoa. Sitten tulee katkeruus siitä että vanhemmat kuolevat liian varhain... Miten vanhemmuus on aikojen myötä muuttunut? Minulla oli suhteellisen nuoret vanhemmat. Minun äidistäni tuli 36-vuotiaana mummo kun sain esikoiseni 16-vuotiaana. Olen siis aloittanut tämän uraputken 30 vuotta sitten ja tämä iltatähden odotus olkoon kunniakierros! En ole koskaan elämässäni odottanut että vanhempani, isovanhemmat, olisivat hoitaneet minun lapseni. Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa mummo kuvataan lähes poikkeuksetta henkilöksi joka nukkuu keinutuolissa tai kutoo villasukkaa... nykyajan mummokäsitys on toinen. Mummot ja papat ovat aktiivisia ja elämässä kiinni ja useiden ihmisten kohdalla näyttää siltä että elämä on vasta alkanut eläkeikäisenä. Minun äitini kuoli teini-ikäisten lasteni ollessa pieniä. Hän oli mummo isolla M:llä loppuun asti. Hän oli vasta 54 vuotias kun syöpä vei hänet. Kaikki eivät halua olla mummoja tai pappoja koskaan. Se on jokaisen oma valinta. Pitkät matkat vieraannuttavat perhekunnat toisistaan ja elämän nälkä saa nuoret myös uskomaan etteivät he tarvitse enää vanhempiaan mihinkään. Lisäksi avioerot veroittavat läheisyydestä oman osansa. Olen usein ajatellut asiaa että kuinka paljon mahtaa olla vanhempia ja isovanhemmiksi tahtovia aikuisia jotka ovat erojen, mustamaalauksen ja olosuhteiden pakosta menettäneet yhteytensä omiin lapsiinsa ja siten myös kasvaviin lapsenlapsiin...? Minulla ei ole sisaruksia. Äitini on kuollut ja isäni ei edes ajoittain ehkä muista minua aivovamman ja yhteiskunnan holhouksen vuoksi. Olisipa minunkin lapsillani iso suku, paljon setiä, tätejä, yhteyttä pitäviä kummeja ja ystäviä olemassa läsnä ja välittämässä. Mutta ei... minulle oma perhe on tärkein.


7.07.2017 19:16


7.07.2017 19:15


Maailmat meissä

7.07.2017 07:58

Huomenta rakkaat lukijat!

Tänään heräämme aurinkoiseen säähän. Ensimmäiseksi herättyäni otan allergialääkkeen Heiniksin veden kera ja sitten yritän herätä. Olo on vielä hieman pökkyrä unesta jota näin viime yönä. Kuljin laivalta toiseen ja Helsingissä Kauppatorilla ja parkkihalleissa ja seikkailin raitiovaunupysäkeillä Siljalinen ja Viginlinen terminaalien välillä. En ollut yksin vaan pidin kädestä pientä poikaa joka yritti parhaansa mukaan pysyä matkassa mukana...

Unet ovat olleet tämän raskauden aikana erityisen todentuntuisia ja liittyneet lähes poikkeuksetta jollain tavalla matkustamiseen. Lisäksi lapseni on unissa ollut jo mukanani kävelevänä paitsi etten ole voinut nähdä hänen kasvojaan. Yhtenä aamuna näin unta että tyttäreni oli lähdössä mummonsa kanssa reissuun laivalla, he olivat menossa Tukholman risteilylle. Sanoin Saralle etten ollut ollenkaan tyytyväinen tilanteeseen että hän menee niin pitkälle reissulle mummon kanssa jota ei ole vauvaiän jälkeen koskaan tavannut. Ulkomaanmatka ventovieraan mummon kanssa. Siinäkin unessa olimme satamassa ja Sara vakuutti minulle olevansa täysin kunnossa ja kykenevä tekemään mummon kanssa matkan... - äiti kyllä minä pystyn reissaamaan, osaanhan jo pitää itsestäni huolta vaikka mummo onkin minulle vieras....

Samassa hetkessä uni ja todellisuus sekoittuvat kun Sara seisoo vuoteeni vieressä aamulla kello puoli kuusi, tökkää minua olkavarteen ja pirteänä kuin aamupeipponen ilmoittaa minulle...- Äiti, minä lähden koiran kanssa aamulenkille!

Teini-ikäiset kasvavat ja itsenäistyvät, ainakin Sara. Ronissakin on havaittavissa selvää oman tilan tavoittelua vaikka hänen keinonsa ovat rajalliset. Minun mahani kasvaa. Nuorten itsenäistyminen, yllätysraskaus, matkoja maailmaan kaikki tyystin. Ihmiselämässä on monta maailmaa, kehitysvaiheiden maailmat kohtu, lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus, tunnemaailmat rakkaus, viha, ilo, suru jne. Maailmat vaikuttavat meissä arkitodellisuudessa, unelmissa, muistoissa, unissa.


Neuletakki Intuitio DD`n ohjein

Värit valittu intuitiolla tai sitten ne valuivat alitajuisesti tauluistani.

Lanka Novita Kajo. Teko-ohjeet löydät kun selaat blogia alaspäin

6.07.2017 20:21


6.07.2017 20:19


6.07.2017 20:19


6.07.2017 20:18


6.07.2017 20:17


6.07.2017 20:16

Valmis neuletakki takaa


6.07.2017 20:14

Lopuksi silmukat päätellään työn nurjalle puolelle. Mielellään tylppäpäinen parsinneula.


6.07.2017 20:13

Alapuolella huppu valmis ja ommellaan hupun sauma. Samalla tavalla molemmilta puolilta siten että kerokset osuvat yhteen. Saumasta tulee siisti. Muista mitata huppu että siitä tulee sopivan kokoinen ennen kuin ompelet sauman kiinni.


6.07.2017 20:10

Alakuvassa hupun neulominen. Poimi silmukat oikealta puolelta pääntien reunasta. Neuletakissa neulotaan edestakaisin eli oikealla oikein ja nurjalla nurin. Kummankin kerroksen alkuun neulotaan kaunis reuna viisi silmukkaa oikein.


6.07.2017 20:08


6.07.2017 20:06

Silmukat ja värit


6.07.2017 20:05

Kavennusmerkit hihassa.


6.07.2017 20:02

Jatka ja kavenna yhteensä kuusi kertaa 4 silmukkaa hihassa niin että silmukoita on lopuksi jäljellä vain 40 silmukkaa. Huomaa että suhdeluku mitkä silmukat neulot yhteen pienenee koko ajan… 14&15…13&12… jne


6.07.2017 19:59

Neulo koko ajan oikeita silmukoita. Kymmenen kerroksen jälkeen kavenna ensimmäisen kerra seuraavasti, neulo silmukat 14 ja 15 alusta lukien oikein yhteen, jatka neulomista ja neulo seuraavat silmukat 14 ja 15 oikein yhteen. Kerrokselle tulee kavennuksia neljä ja silmukoita katoaa yhteensä neljä. Laita kerroksen alkuun hakaneula tai langanpätkä merkiksi että tiedät millä kerroksella kavensit.


6.07.2017 19:57

Hihan neulominen. Poimi silmukat hihansuun reunoista yhteensä 60 silmukkaa oikealta puolelta.


Raskaus yli nelikymppisenä

Vanhemmuus ei ole vain nuoria varten

5.07.2017 19:54

Raskaus on näin 46-vuotiaana ihanaa. Joidenkin mielestä olen fossiili ja antiikkijäänne mutta itse tunnen kukoistavani ja olevani elämäni kunnossa. Kipuja ja kolotuksia on sellaisia joita en edellisistä raskauksistani muista mutta toisaalta olen nyt huomattavasti vanhempi, painavampi ja lisäksi ajan autoa toisin kuin edellisten odotusten aikaan jolloin minulla ei vielä edes ollut ajokorttia.

En osannut ollenkaan ajatella että autolla ajaminen voisi odotusaikana olla niin vaarallista. Tämän vauvan kanssa on totisesti ajeltu kun muistaa taidenäyttelyreissut Kemijärvelle, Isoonkyröön ja Vaasaan. Viimeisin pitkä reissu suuntautui Perussuomalaisten äänestyskokoukseen Jyväskylään, silloin yövyin Keuruulla ja kävin tapaamassa kasvattamaani hevosta ja hänen omistajaansa. Viimeisellä reissulla myöhään illalla tuli huono olo ja vähän vertakin. Säikähdin. Mitä muuta olisin voinut tehdä kuin levätä yön ja ajaa seuraavana päivänä takaisin kotiin. Viimeisen reissun jälkeen pari päivää myöhemmin oltiinkin Oulaskankaalla sairaalassa jossa lääkäri määräsi minut kahdeksi viikoksi vuodelepoon ja ottamaan kaiken iisisti. Hän kielsi kävelyn, istumisen, taulujen maalaamisen, politiikan... kaiken.

Vuodelepo otti voimille. Lihaksia pakotti ja olisin niin halunnut mennä ja tehdä kaikenlaista mutta oli pakko malttaa. Sen verran malttamaton kuitenkin että kutonut olen kaikkien kieltojen edestä.

Viime maanantaina oli allasterapia Ronilla ja minä päätin lähteä yhtä aikaa uimaan. Poika ja Ilkka avustajana menivät invapuolelle ja uimaan fysioterapeutin varauksella mutta minä maksoin oman uintini invapuolen kautta. Onhan minun sielläkin avustettava Ronin riisumisessa ja pukemisessa ja kaikessa nostelussa kun ei ei Uikkoon milloinkaan hankita asianmukaista nostolaitetta saati sitten pyörätuolia joka olisi turvallinen.

Sopivasti aikaa uida silloin kun Roni on terapia-altaassa. Ilkalla siellä on ehkä vähän tylsää mutta hän voi sen aikaa lillua poreissa kun minä uin.

Kuntouimareiden radalla ei ollut ketään muita kuin minä. Aloin uimaan ja nautinnollisesti liuùin veden alla. Koko ajan pidin hengitysrytmistä kiinni, muistutin koko ajan itselleni etten saa pidättää hengitystä liian kauan hapenpuutteesta aiheutuu vahinkoa vauvalle. Vuorotellen kroolasin, uin rintaa ja väliin selkää ja kyllä minä nautin. Oli hassun tuntuista kun pieni ihminen potkutteli sisälläni. Varmasti hänestäkin tuntui erilaiselta kuunnella veden alaista äänimaailmaa. Uidessa vaikeinta on pysyä pinnan alla kun vatsa nostaa minua koko ajan pintaan.

Uinti vei niin mukavasti minua. Liuùin veden alla ja hengitin, rentouduin. Ketään muuta ei ollut, minä vain. Uinti vei minut niin auvoisesti että kuin huomaamatta aloin kilpailla itseäni vastaan ja vaikka muistin vasta olleeni pari viikkoa täyslevossa niin minun oli pakko jatkaa ja pysähdyin sitten vasta kun puoli kilometriä oli täynnä. Vähän heikotti. Olin tyhmä kun urheilin sillä tavalla mutta halusin tietää kestänkö.

Jälkeenpäin uinti tuntui vähän lihaksissa ja selkänikamissa mutta koska Kokkolan sairaalan lääkäri lupasi minun aloittaa uinnin uudestaan ”vähitellen” niin halusin tietää. Enemmän pelkään sitä että jos en voi tehdä mitään niin selkäni hajoaa ennen vauvan syntymää...

...mutta Sydämeni on täynnä rakkautta ja odotusta. Huomiseen! Villatakki on melkein valmis. Huomenna viimeistelen siihen hupun ja sitten laitan loput teko-ohjeet blogiini.


Omaishoitajan mietteitä sadepäivänä

5.07.2017 08:59

Mietteitä sadepäivänä. Hetki sitten vaihdoin vähän poissaolosäpsyvälle 170 cm pitkälle nuorelle miehelle lattialla vaipan. Noita poissaolosäpsyjä eli lieviä epilepsiakohtauksia tulee ja menee ja ovat sidoksissa nukahtamisen jälkeiseen tilaan. Hetken aikaa poika on ihan ulalla tästä maailmasta. Silmät auki mutta ei puhuteltavissa. Sitten kun kohtaus menee ohi niin häntä naurattaa kaikki. Koko maailma näyttää varmaan aika hassulta.

Mikäs siinä vaipanvaihdossa ison pörrömaton päällä mutta kun äidillä on nyt nyt tämä muhkea kasvava maha. Vaipanvaihdon yhteydessä sain väistellä pojan potkuja etteivät ne osuneet arkaan paikkaan vatsaani. Toimenpiteen jälkeen kontilleen ja siitä sohvatuolia vasten kompuroiden ylös lattiatasolta. Vielä onnistui mutta veikkaan etten enää montaa viikkoa voi tehdä vaipotus toimenpidettä.

Nostolaitteita meillä ei ole minkäänlaisia. Ne helpottaisivat jokapäiväistä elämää suuresti mutta perusajatus kunnan taholta on ollut ettei sellaisia tule ennen kuin olemme remontoineet huonejärjestyksen siten että pesuhuonetilat voidaan samalla uusia. Mistä rahat? Remontointi maksaa eikä raha ikävä kyllä kasva puussa. Onneksi meitä yleensä on kaksi aikuista nostamassa ja hoitamassa. Muuten olisi vaikeaa.

Tämän kesän suurin pettymys oli se ettei nuori mies päässyt haetulle Kelan kustantamalle kuntoutus ja vertaistuki leirille Lehtimäen Opistolle vaikka suositukset hoitavalta taholta Oulun Tahkokankaalta olivat hakemuksessa mukana. Aiheena oli murrosikä ja itsenäiseen asumiseen ja elämiseen valmentautuminen. Viimeksi kaksi vuotta sitten Roni on ollut vastaavassa kuntoutuksessa ensin 5 vuorokautta kesällä ja toinen samanmittainen jakso syksyllä. Minulla ei käynyt edes mielessä ettei nuorukaiseni pääsisi leirille mukaan. Rytmi tähän asti on ollut se että joka toinen vuosi järjestyy hetkeksi kivaa. Karmea pettymys oli huomata että kun lapseni täytti keväällä 16-vuotta ja hänestä tuli eläkeläinen niin silloin kaikki muuttuu, kaikesta niin kuntoutuksesta, pyörätuolista, leireistä kaikesta pitää taistella. Millä keinoin voin taistella lapseni puolesta, ...hm... eläkeläislapseni puolesta kun samalla kertaa hänet on arkistoitu toivottomaksi tapaukseksi jolla ei ole enää mitään kehitysmahdollisuuksia. Voi että olen vihainen! Kelasta soitti nuori mies (äänen perusteella) Tampereen toimistossa että nuoren asioista on keskusteltu eikä ole mitään perusteita miksi hänen tulisi päästä näin usein leirille. Usein! Miten niin usein kun kahden vuoden välein on yhteiskunnalta jotain saanut!

Samalla kertaa nuorukaiselta katosi pois myös tilapäishoitopaikka jossa hän on ollut silloin kun olen pitänyt omaishoidon lakisääteisiä vapaapäiviä. Vapaita on nytkin kertynyt varastoon tammikuusta alkaen eikä hoitopaikkaa enää ole. Vapaita kertyy pari kuukaudessa eivätkä ne siirry seuraavaan vuoteen joten tässä vaiheessa vuotta haluaisin toki tietää tulevatko vapaat ollenkaan käytetyksi. Syy tilapäishoitopaikan puutteesta selvisi vasta hiljattain. Kunta ei ole uusinut sopimusta entisen hoitopaikan kanssa jossa poika on ollut vuodesta 2013 alkaen! Hoitopaikassa oli kuulemani mukaan ollut puutteita mutta ne on hoitopaikan mukaan korjattu ja lapsellamme olisi edelleen tuttu hoitopaikka. Mikä tärkeintä sinne on aina jäänyt iloinen poika eikä meillä ole koskaan ollut epäilystäkään siitä etteikö lasta hoidettaisi siellä hyvin. Silloin kun lapseni on ollut hoidossa hän on meidän mielestä ollut lomalla.


Tällä blogisivulla on käyty
100343 kertaa!

 

 

Lempilanka Galleria:

randomimage

Digi Darling's Gallery:

randomimage

AJATUS KARKAA

-interaktiivinen runomultimedia
Medianomi AMK opinnäytetyöni

 

Stella Polaris

Song for all Broken Hearted People Recorded by DD on Oct 9th 2013

Holy Seremony

Recorded by DD and LaMer in Early Morning Session on April 2004

Matkustajana Elämän Ikuisessa Virrassa

DD:n 2007 äänittämiä lauluesityksiä Rae-kuoro: Marlon, Sara ja hevostytöt

Vieläkö on villihevosia

DD:n 2005 äänittämä tallisessio
Sara, DD ja Laulu-Ukki

Hetken tie on kevyt

Aamutähti otsalla astellen yön laitoja DD ja LaMer Helmikuu 2016

 

ARKISTO:

• Touko-kesäkuu 2017

• Helmi-huhtikuu 2017

• Tammikuu 2017

• Joulukuu 2016

• Marraskuu 2016

• Lokakuu 2016

• Syyskuu 2016

• Elokuu 2016

• Heinäkuu 2016

• Kesäkuu 2016

• Toukokuu 2016

• Huhtikuu 2016

• Maaliskuu 2016

• Helmikuu 2016

• Joulu-Tammikuu 2016

• Loka-Marraskuu 2015

• Syyskuu 2015

• Elokuu 2015

• Heinäkuu 2015

• Kesäkuu 2015

• Toukokuu 2015

• Huhtikuu 2015

• Maaliskuu 2015

• Helmikuu 2015

• Tammikuu 2015

• Joulukuu 2014

• Marraskuu 2014

• Lokakuu 2014

• Syyskuu 2014

• Elokuu 2014

• Heinäkuu 2014

• Kesäkuu 2014

• Toukokuu 2014

• Huhtikuu 2014

• Maaliskuu 2014

• Helmikuu 2014

• Tammikuu 2014

• Joulukuu 2013

• Marraskuu 2013

• Lokakuu 2013

• Syyskuu 2013

• Elokuu 2013

• Heinäkuu 2013

• Kesäkuu 2013

• Toukokuu 2013

• Huhtikuu 2013

• Maaliskuu 2013

• Helmikuu 2013

• Tammikuu 2013

• Joulukuu 2012

• Kesä-Marraskuu 2012

 

KOMMENTOI BLOGIA:

Heppatyttö kirjoitti 10.08.2017 20:19:

Onnea synnytykseen ja Ronille terveisiä!

Koodimies kirjoitti 26.06.2017 13:00:

Häirintää tai ala-arvoista kommentointia ei ole esiintynyt! Lämpenevää kesää!

DD kirjoitti 21.06.2017 17:02:

Iloa valoa ja rakkautta ihanaa Juhannusta 2017 jokaiselle!

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 14:25:

Seesteisiä kesäpäiviä DD:lle!

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 14:17:

Toivotaan sisältöön kohdistuvaa kommentointia. Häiriköintikommentit poistetaan. Iloista keskikesän juhlaa ja hyvää mieltä kaikille.

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 13:55:

Kommentointi avattu!