Elokuussa 2016 kirjoitetut jutut:

Komea erityisen rakas

Nuori erityisen rakkaani tuli koulusta puku päällä

31.08.2016 15:02

Erityisen rakas Roni poikani tuli koulusta komeana puku päällä. Väsynyt mies. Nostin hänet sänkyyn nukkumaan ja riisuin juhlapuvun. Nuori mies oli unessa samantien.

Tänään oli koulussa koulukuvaus päivä. sen vuoksi laitoin Ronille puvun mukaan ja hiusgeeliä. Vihossa luki että kuvaus oli mennyt hyvin. Lähden kohta katsomaan jos kaupasta löytyisi jokin hyvä piirretty elokuva, lisäksi poppareita ja limsaa. Ennen me kävimme aina elokuvissa nauttimassa kunnes vuosi sitten katsojista yksi Haapajärvinen yrittäjämies kävi meidät haukkumassa elokuvan jälkeen kovin ja törkein sanoin. Hän teki sen heti uusimman James Bondin jälkeen ennen kuin ehdimme nousta penkistä ylös tai minä koska lapseni istui pyörätuolissa. Hänen mielestään elokuvateatteri ei ollut sopiva paikka vaikeasti vammaiselle lapselleni. Sen kerran ja häiriön jälkeen me emme ole enää käyneet elokuvissa. En uskalla. Siihen asti me kävimme elokuvissa parin vuoden ajan aina kun niitä oli. Eväät oli mukana ja katsoimme usein kaikki elokuvat joita näytettiin. Minun mielestäni "porttikielto" elokuviin olisi pitänyt antaa sille miehelle eikä meille.

Toivottavasti jokainen Haapajärvellä elokuvissa käyvä muistaa käydä myös katsomassa taidenäyttelyn Erityisen rakkaat sillä lipunmyyntiä odotellessa on hyvää aikaa katsella tauluja, kirjasto ja elokuvateatteri ovat samassa paikassa.

Kaikki uudet erityisen rakkaat taidemallit ovat tervetulleita taideprojektiin yhteisen hyvän asian puolesta! Lisäksi uutta näyttelypaikkaa etsitään parhaillaan.


Pian vuorossa seuraava erityisen rakas

29.08.2016 08:50


Äänekosken koiranäyttelyssä

Myrskytuuli riepotteli koirakansaa

29.08.2016 08:31

Tyylikkäästi tasatassua VILTSKRƒKENS RO MULLE. (JUN EH)


29.08.2016 08:28


29.08.2016 08:26


29.08.2016 08:25


29.08.2016 08:24


29.08.2016 08:19

Näyttelykehässä ensin pari intoloikkaa! Jee!


29.08.2016 08:18

Tuulesta hullaantuneena lentoon lähti myös koira!


29.08.2016 08:16


29.08.2016 08:14

ƒänekosken näyttelyssä kentällä tuuli koko ajan niin paljon että pelkäsin koiratelttojen lähtevän lentoon!


29.08.2016 08:12


29.08.2016 08:10

Viime viikonloppuna käytiin koiranäyttelyssä ja hauskaa oli. Tässä pari kuvaa haukkujen kanssa esiintymisestä.


Seuraava erityisen rakas

29.08.2016 08:04

Oma erityisen rakkaani heräsi kiukuttomasti. Hän istuu puettuna pyörätuolissa katsomassa lastenohjelmia. Tänään hän vaatii hieman puunausta sillä on koulukuvauspäivä. ƒiti vaatii pari kupillista kahvia käynnistyäkseen. Ensin poika sitten maalaus sillä tänään on seuraavan erityisen rakkaan taulun vuoro...


Etsin mukaan lisää erityisen rakkaita taulumalleja

Yhdessä saamme aikaan enemmän!

26.08.2016 20:42

Emme ole näkymättömiä vaan värikkäitä!

Emme ole unohdettuja vaan yhteiskunnan väriläiskiä!

Olemme yhdessä enemmän!


Erityisen rakas aino.

Akryylimaalaus 65 x 54cm.

25.08.2016 20:13


25.08.2016 20:12


25.08.2016 20:11


25.08.2016 20:11


25.08.2016 20:10


25.08.2016 20:10


25.08.2016 20:09


25.08.2016 20:08


25.08.2016 20:07


25.08.2016 20:06


25.08.2016 20:05


25.08.2016 20:05


25.08.2016 20:04


25.08.2016 20:03


25.08.2016 20:02


25.08.2016 16:21


Erityisen rakas Kalle

Akryylimaalaus 65 x 54cm

24.08.2016 14:14


24.08.2016 14:13


24.08.2016 14:13


24.08.2016 14:12


24.08.2016 14:10


24.08.2016 14:02


24.08.2016 14:01


24.08.2016 14:00


24.08.2016 13:59


24.08.2016 08:45


Erityisen rakas Rebecca

Akryylimaalaus 65 x 54cm

23.08.2016 14:48


23.08.2016 14:46


23.08.2016 14:44


23.08.2016 14:43


23.08.2016 14:42


23.08.2016 14:41


23.08.2016 14:40


23.08.2016 14:40


23.08.2016 14:39


23.08.2016 14:38


23.08.2016 14:36


23.08.2016 10:48


Maanantai ja kouluaamu

22.08.2016 10:52


22.08.2016 10:50


22.08.2016 10:50


22.08.2016 10:49


22.08.2016 10:48


22.08.2016 10:47


22.08.2016 10:46


22.08.2016 10:44


22.08.2016 10:43


22.08.2016 10:42


22.08.2016 10:40


22.08.2016 10:39


22.08.2016 10:38


22.08.2016 10:38


22.08.2016 10:37


Erityisenrakas ja kouluaamu

22.08.2016 08:57

Kehokuurauksen kuudes päivä ja olen tosi pirteä. Kaksi kiloa on lähtenyt. Hyvää huomenta rakkaat!


22.08.2016 08:54


Seuraava erityisen rakas on luonnosteltu

Maalaaminen alkaa aamuvarhain

21.08.2016 22:57

Allaoleva huvilakertomus tuli piirrettyä lennokkaaseen tyyliin. Tänään on viides kehokuurauspäivä ja minulla on valtavan energinen ja väsymätön olo. Ehkä sen vuoksi piirroksetkin syntyivät nopeasti ja luonnosmaisesti.

Seuraava erityisen rakas on arvoituksellinen ja taulussa riittää sanomaa ja tarinaa sekä elämän filosofiaa.


Virkistyksen paikka

Retki huvilalle. Luonnos sikermä

21.08.2016 22:35


21.08.2016 22:33


21.08.2016 22:32


21.08.2016 22:31


21.08.2016 22:28


Elokuinen sudenhetken kuunsiltauinti huvilalla

Maalausintoa mahan täydeltä!

21.08.2016 15:45


21.08.2016 15:38


21.08.2016 15:36


21.08.2016 15:36


21.08.2016 15:35


21.08.2016 15:33


21.08.2016 15:32


21.08.2016 15:31


21.08.2016 15:30


21.08.2016 15:29

Huvilamökillä oli ihanaa kuten aina . Eilen lähdimme mökille rentoutumaan. Rantasaunassa oli hyvät löylyt ja käytiin uimassa saunasta kuutamosillalla sudenhetkellä kello kolme yöllä. Kisojakin katsottiin. Jännitettiin Antti Ruuskasen puolesta ja riemuittiin Brazilian jalkapallovoitosta. Unelle ei jäänyt paljon aikaa mutta se aika oli sitäkin levollisempaa. Hiljaisuus, sitä on mukava kuunnella kun kotona on yötä päivää liikenteen melu. Kauniin taulun huvilamökin seinällä on maalannut ihana ystäväni Anne Merta.

Iltapalaksi ja aamiaiseksi sain rakkaan laittamaa lohta.


Punaparta ratsumestari

20.08.2016 14:34

Neljäs kehokuuraus päivä ja hikoilen koko ajan kuin tiskirätti. Kuonat saavat kehostani kyytiä! Ensimmäisen kehokuuraus spurtin aikana tippui 11,9kg ja pysyi poissa. Tällä kertaa riittää 10 kg, sitten olisi olo kevyempi ja voisi juostakin pikkuhiljaaÖ

Omasta mielestäni en ole koko kesänä sortunut herkkuihin, mitä nyt joskus jotain maistanut mutta silti, nyt näen taas kaupan hyllyillä lötköttämässä niitä piruja ja peekeleitä jotka houkuttelevat tarttumaan sokerinhuuruiseen olemukseensa ja olisivat niin hyviä että! Minä en sorru, en toden totta sorru!

Olen järkyttynyt siitä miten kova työ painonpudotuksella on mutta kuinka nopeasti ja salakavalasti liikakilot tulivat kuin itsestään. Jotain häikkää kehossani tapahtui, ehkä vanheneminen, mutta miten herkästi paino lipsahti. Toisaalta elimistöni varmasti joutui jonkinlaiseen shokktilaan vuonna 2014 kun lopetin maatalouden pitämisen ja fyysinen elämäni helpottui huomattavasti. Keho alkoi varastoimaan kaiken pahan päivän varalle. Säilömään minut moninkertaiseksi raskaan työn varalle. Syönyt en sen enempää mutta kulutus putosi minimiin.

Kanaa kanaa kanaa turskaa turskaaÖ huomenna olen taas vähän hoikempi.

Nyt huomaan jo että jaksan taas enemmän. Hikoileminen on vähän tukalaa mutta yritän olla välittämättä. Muutaman kerran olen ereyksissä ollut ottamassa jääkaapista nakkia tai jotain muuta hyvää pikku naposteltavaa mutta käteni liike on pysähtynyt kuin lasiseen totuuteen - EI!

Riemastuttavaa on sekin että rakas mieheni on noussut ratsaille! Minä rakastan meidän yhteisiä iltalenkkejä enkä valita vaikka joudunkin kävelemään.

Tänään vietämme perheen kanssa rauhallista saunalauantaita ja huomenna - vihdoin - on uuden erityisen rakkaan muotokuvan vuoro.

Hyvää viikonloppua rakkaat! Huomiseen!


Selkäkontrolli Ouluun

19.08.2016 17:18


19.08.2016 17:10


19.08.2016 17:09


19.08.2016 17:08


19.08.2016 17:06


19.08.2016 17:04


19.08.2016 17:03


19.08.2016 17:01


19.08.2016 17:00


19.08.2016 12:13

÷ljyväri akryyliväri akvarelli pastelliliidut värikynät tussit jne jne ja kun piirrän erityisen rakkaasta sarjakuvaa ja koko hänen perheestään niin tartun digitaaliseen piirtopöytäänÖ ja kahvimukiin täynnä kuumaa kahvia...


19.08.2016 11:47


19.08.2016 08:36

Kupillinen Lidlin mutkapurkki pikakahvia. Nam! Hiljaisuus jota kuuntelen. Kaikki ovat poissa eli Mies meni menojaan, poika lähti kouluun ja tyttö. Hiki virtaa. Huomaa että kehokuurauksen tehovaikutus tuntuu toden teolla. Olo on hikimärkä ja nihkeä mutta samalla energinen ja jotenkin "tyhjä". Viimeisellä sanalla tarkoitan sitä että minulla on hyvä olo kuin valumaan jätetyllä puhtaalla tiskirätillä. Työ tuottaa tulosta ja kun syö oikein niin kuurin ansiosta taas kertyneet kuona-aineet valuvat minusta pois. Päätä särkee vieläkin kuin kahtena ensimmäisenä tehopäivänä mutta se ei ole enää niin oleellista ja häiritsevää, kipu on laimentunut. Olo on huoleton. Tiedän että onnistun kuurauksessa kun olen onnistunt aijemminkin. Minun täytyy olla onnellinen ja näyttää hyvältä syksymmälläÖ jos vaikka...


18.08.2016 23:34

Tänään oli raskas päivä. Kehokuuraus toinen pävä (uusi spurtti kilojen karistukseen!) ja lapsen OYS sairaalareissu. Aamulla lähdimme klo 07.00 ja takaisin palattii vasta viiden jälkeen lastenohjelmiin ja Emmerdaleen.

Nyt minun on pakko mennä nukkumaan mutta huomenna kerron enemmän meidän Oulun reissusta ja uusi taulukin saa syntymäpäivän. Huomiseen!


18.08.2016 19:09

Erityisen rakkaiden ja maisemamaalausten välissä on hyvä käydä ratsastusretkellä. Oheiset valokuvat ovat kuin suoraan 70-luvulta värisävyjen puolesta. Kenelläpä ei olisi keltapuna sävyttyneitä valokuvia perehealbumissa, kuvia jotka ovat vaarassa kadota kokonaan.

Nämä kuvat ovat tätä päivää. Romanttinen ratsastusretki.


18.08.2016 06:49


17.08.2016 23:48


Sateinen tori Tallinnassa

÷ljyvärimaalaus 50 x 70cm

16.08.2016 20:45


16.08.2016 20:42


16.08.2016 20:40


16.08.2016 20:39


16.08.2016 16:48

÷ljyvärimaalaus. Sateinen tori Tallinnassa. Vähän vielä kesken...


16.08.2016 16:47


16.08.2016 16:46


16.08.2016 16:45


16.08.2016 16:45


16.08.2016 12:37


16.08.2016 12:35


16.08.2016 12:31

Erityisen rakkaat Lintu ja lapsi sekä Ponipoika ovat lähdössä uuteen kotiin. Vielä hetken ovat synnyinkodin seinällä.


Erityisen rakkaita löydät selaamalla alaspäin ja myös tämän vuoden aikaisemmista kansioista. Mukavia luku ja katseluhetkiä toivotellen nyt nukkumaan kömmin. Innostuin piirtämään alla olevan ikävästä kertovan sarjakuvan näin syvän yön hetkellä.

16.08.2016 00:47


Sarjakuva ikävästä

16.08.2016 00:34


16.08.2016 00:32


16.08.2016 00:31


16.08.2016 00:31


16.08.2016 00:30


16.08.2016 00:29


16.08.2016 00:28


16.08.2016 00:27


16.08.2016 00:26


16.08.2016 00:26


16.08.2016 00:25


16.08.2016 00:22


16.08.2016 00:21


16.08.2016 00:20


16.08.2016 00:19


16.08.2016 00:18


Puolan sininen

÷ljyvärimaalaus Puolasta. 54 x 65cm

14.08.2016 16:18


14.08.2016 16:15


14.08.2016 16:14


14.08.2016 16:13


14.08.2016 16:12


14.08.2016 16:11


14.08.2016 16:11


14.08.2016 16:10


Viikonloppu sarjis

14.08.2016 10:46


14.08.2016 10:44


14.08.2016 10:44


14.08.2016 10:43


14.08.2016 10:42


14.08.2016 10:41


14.08.2016 10:40


14.08.2016 10:39


14.08.2016 10:39


14.08.2016 10:38


14.08.2016 10:37


14.08.2016 10:36


13.08.2016 22:37


13.08.2016 22:33

Ylivieskan Häggmannilla oli vielä viime lauantain Selänne-lehti luettavaksi. Aiheena Erityisen rakkaat!


Erityisen rakkaat taideprojekti kaipaa lisää malleja

13.08.2016 19:04

Kirje eritysilasten ja nuorten vanhemmille. Hei kaikille erityislasten vanhemmille! Minulla on 15-vuotias Roni-poika, hän on erittäin vaikeasti kehitysvammainen, täysin autettava äidin muru. Olen siis 15 vuotta ollut kotona pois työelämästä lapseni omaishoitajana. Koulutukseltani olen graafinen suunnittelija ja amk medianomi. Keväällä aloitin henkilökohtaisen taideprojektin nimellä Erityisen rakkaat ja aloin maalaamaan erityislapsista ja nuorista muotokuvia. Osallistujia on tullut ihan mukavasti mutta lisää tarvitaan niin että yhdessä olemme enemmän. Taideprojektini idea syntyi yhä tiukentuvasta politiikasta ja siitä että koko ajan yhä enemmän säästetään ja supistetaan ja otetaan yleensä heiltä joilla ei jo ennestään ole tai heiltä jotka eivät jaksa enää puolustautua tai välittää koko asiasta. Otamme sen mitä saamme, emme uskalla valittaa ja sitä paitsi omaishoidontukikin on harkinnanvarainen, emme voi olla hankalia tuensaajia. Lisäksi omaishoidontuki on tuki ei palkka vaikka siitä meneekin vero, sen vuoksi myöskään omaishoitajat eivät saa lomarahoja. Kerran kysyin asiaa kun lapselleni ei ollut tarjolla tilapäishoitopaikkaa että voisinko saada pitämättömät vapaat rahanaÖ Takaisin aiheeseen. Haaveenani on että erityislapsia ja nuoria on mukana taideprojektissa niin paljon että me jonain päivänä taidenäyttelyn muodossa olemme edustettuina Arkadianmäellä. Poliitikot kättelevät upeita malleja ja kertovat tulevaisuuden näkymistä ja lupauksista. Olin aina ajatellut että lapsellani on vaikeavammaisuudesta huolimatta tulevaisuus ja lupa koulutukseen, virikkeisiin ja huolenpitoon, myös sen jälkeen kun minua ei enää ole huolehtimassa hänen asioistaan. Nyky yhteiskunnassa en voi olla varma mistään. Olen maalannut tauluja tuodakseni näiden ihanien erityisen rakkaiden asiat esille. Taidenäyttely oli ensin esillä Ylivieskassa Kahvila-Ravintola Mokkapannussa kesä - heinäkuun 2016 ja on tällä hetkellä esillä Haapajärven Kaupunginkirjastossa elo - syyskuun 2016. Seuraava näyttelypaikka on vielä avoinna. Kun malleja ja tauluja on tarpeeksi niin alamme yhdessä tekemään aineistosta kirjaa samalla nimikkeellä Erityisen rakkaat. Minä taitan ja suunnittelen, visualisoin sen talkootyönä. Erityisen rakas, valokuva, maalaus ja lyhyt teksti. Jokaiselle oma sivuaukeama. Toivottavasti unelma toteutuu ja riittävän moni lähtee mukaan tähän projektiin. Tauluja en voi aivan ilmaiseksi maalata, niistä veloitan 60Ä per taulu, 65 x 54cm. - Tyytyväisyystakuu. Lähde sinäkin mukaan yhteiseen hankkeeseen tärkeän asian puolesta! Taideprojektia voit seurata facebookissa ja blogissani www.digidarling.biz/blogi


Romanialainen puisto

÷ljyvärimaalaus 54 x 65cm

13.08.2016 14:05


13.08.2016 14:04


13.08.2016 14:03


13.08.2016 14:02


13.08.2016 14:01


Romanialainen puisto

Maalausprosessi jatkuu...

13.08.2016 12:09

Syksyinen Romanialainen puistomaisema teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.


13.08.2016 12:07


13.08.2016 12:06


13.08.2016 12:05

Maalaustyö jatkuu...


Virhearvio aamuksi

13.08.2016 09:43


13.08.2016 09:43


13.08.2016 09:42


13.08.2016 09:41


Miete paikka

Elokuinen pohdinto

12.08.2016 19:07


12.08.2016 19:06


12.08.2016 19:04


12.08.2016 19:03


12.08.2016 19:02


Aamun paikka

12.08.2016 09:58


12.08.2016 09:57


12.08.2016 09:55


12.08.2016 09:53


12.08.2016 09:52


12.08.2016 09:51


12.08.2016 09:50


12.08.2016 09:49


12.08.2016 09:48


12.08.2016 09:47


Koulun alku

11.08.2016 19:41


11.08.2016 19:38


11.08.2016 19:37


11.08.2016 19:35


11.08.2016 19:34


11.08.2016 19:34


11.08.2016 19:33


11.08.2016 19:32


11.08.2016 19:31


Selänne-lehti aamupalaksi ja kuntokävelylle

6.08.2016 12:31

Muistakaa ihmiset kuninka tärkeää liikkuminen on. Liikunta pitää mielen iloisena ja jaksaminen ei ole haaste kun pitää kunnostaan huolta. Olen kehokuurauksella tehnyt valtavan työn oman itseni eduksi. Talvella olin niin kipeä että lääkärit epäilivät jo kaikenlaista, maalaaminenkin oli haaste sillä en voinut istua paikallani tuntiakaan kun jo nilkat olivat turvoksissa kuin elefantilla.

Kehokuurauksen aloittaminen oli haaste. Näin ominsilmin ystävässäni millaisen muutoksen kuuraus oli hänessä saanut aikaan ja lähdin mukaan tälle tielle enkä ole katunut hetkeäkään. Olen surrut lihomista tietämättä että avain parempaan oloon oli helposti saatavilla. Usein ihmiset kiukuttelevat lihomisen vuoksi, kostavat sen lähimmilleen ja sairastuvat entistä enemmän. On tietenkin mahdollista että lihavuus johtuu sairaudesta mutta usein jommin kummin lihavuus heikentää terveydentilaa ja altistaa sairauksille.

Kehokuuraukseni alkutaipaleesta voi lukea täältä blogistani tai klikata minut kaveriksi facebookissa (omalla nimelläsi), jos et ole ollut mukanani alusta alkaen. Tie ei ole ollut helppo, kiviä ja karikoita on ollut lähinnä makeanhimon ja päänsäryn pohjamutia, turhautumista siihen kuinka paljon herkkuostoksia on jäänyt väliin, mutta matka on auttanut minua ja kannattunut ja kehokuuraus jatkuu elämässäni edelleen sillä siitä on tullut minulle elämäntapa.

Painoa on lähtenyt mutta enemmänkin voisi lähteä. En kuitenkaan ole naimisissa vaakan kanssa vaan seuraavan kerran tarkistan painoni elokuun lopussa. Tähän asti saatu painonpudotus on pysynyt. Yhtään ei ole tullut takaisin. Terveellinen ruoka, parempi mieli.

Vielä loppuun superterveiset ja kiitokset sinulle jolla oli tänään aikaa yllättää minut ja tulla kesken aamulenkin juttelemaan. Kiitos!


6.08.2016 12:04


Selänne-lehden juttu taideprojektistani

Suurkiitos toimittaja Arja Kangas ja Selänne-lehti!

Lauantai 6.8.2016

Lehti luettavissa netissä.

6.08.2016 09:48


Värejä ja kehokuurausta

6.08.2016 09:47


5.08.2016 22:27

Vielä hetken aikaa pidän teidät lukijat jännityksessä mitä maalaan parhaillaan. Luomisen lomassa olen luonut myös puikoilla merellisiä sukkia. Aloitin kutomisen koiranäyttelymatkalla Ruotsiin, sukan kutominen söi mukavasti aikaa pitkällä bussimatkalla. Helteellä kudoin sinistä, se viilensi vaikka toisaalta ihmettelin itsekin että miksi villaa kesällä. Maalaamisen lomassa kutominen antaa aikaa ajatella ja rentoutua. Samalla kun kudon suunnittelen tulevaa. - Elämä on mahtava juttu! Rakastan sitä!


5.08.2016 22:22

Aamupalan jälkeen oli tänäänkin vuorossa kuntokävelyä kera hukkamoottorin ja kaatosateen. Nämä kaksi ovat niin vauhdikkaita emännän lenkittäjiä etten meinaa mukana pysyä, täytyy koko ajan jarruttaa mutta hyvä intervalliharjoitus voimakävelyä varsinkin kun joutuu vuorotellen reenaamaan myös molempia käsiä.


5.08.2016 14:39

Aamupalaksi kanaa, karviaismarjaa, luonnon jughurttia, raejuustoa, pellavansiementä. Nam!


Kehokuurausta ja kuntokävelyä

4.08.2016 11:03

Kehokuuraus jatkuu. Aamupala, kuntokävelylenkkin koirafrendin kanssa ja seuraavaksi tämän päivän ohjelmassa on uuden taulun maalaaminen. En vielä kerro millainen aihe, sen näette sitten myöhemmin päivällä millaista jälkeä syntyy.

Kuntokävelyn tein loistavassa elokuisessa auringonpaisteessa. Vähän alkaa olemaan jo tuulessa tulevan syksyn ennakoivaa kylmän puhuria. Elokuu on jo syyskuukausi mutta kyllä minun mielestäni on vielä kesä.

Kuntokävelystä sen verran että luin yhden hyvän kirjan aiheesta ja oivalsin että hidastamalla hieman matalaa juoksuaskeltani mutta pitämällä yläkehon. olkavarren ja hartiat ja käsien liikkeen samana voin optimoida itselleni ihanteellisen kuntokävelyrytmin ja olen edelleen hyvin lähellä juoksua. Tempo on vähän hitaampi eivätkä nivelet rasitu samallatavoin. Syke pysyy tasaisen korkeana. Välillä on hyvä päästää kädet rennoksi alas ja kävellä rauhallisempaan tahtiin, syke tasaantuu ja sitten voi ottaa uuden spurtin. Kuntokävelyssä myös tärkeää lantin liikkuvuus mutta niin rennoksi ja ylikorostuneeksi sitä ei pidä päästää että kävely alkaa näyttämään karrikoidulta kilpakävelyltä.


Viikonloppuna ilmestyy toisen lehden ihastuttava juttu samasta Erityisen rakkaasta aiheesta!!!!

Pieni hetki

4.08.2016 00:52


Maaselkälehden juttu Erityisen rakkaat-taideprojektista

torstai elokuun 4.päivä 2016

3.08.2016 22:18

Hieno juttu, kannattaa lukea Elina Laurilan kirjoitus. Kaikki mukaan lähimmäisten yhteiseen Erityisen rakkaat hankkeeseen! Tehdään yhdessä enemmän, paljon enemmän!


3.08.2016 09:18


3.08.2016 09:15


3.08.2016 09:14


3.08.2016 09:12


Erityisen rakkaat projekti etenee

Haapajärveltä Arkadianmäelle

2.08.2016 20:27

Meillä on talossa ihan tyhjät seinät. Kaikki taulut, Erityisen rakkaat ovat edustettuina Haapajärven kirjastossa. Työhuoneessa odottaa kuivumista joitakin öljyvärimaalauksia mutta pellavaöljyn löyhkä on niin huumava ettei tauluja voi vielä tuoda tupaan seinälle saati kirjastoon. Vielä on pitkä matka haaveen toteutumiseen eli Arkadianmäelle jossa näyttelyn avajaisissa olisivat esillä kaikki ihanat erityisen rakkaat mallini kera perheiden ja kutsuvieraina myös politikot jotka säästöistä ja supistuksista päättävät.

Minut löytää facebookin kautta. Muutamia tauluja on työn alla mutta lisää toivon osallistujia. Mitä suurempi joukko yhteisen hyvän eteen sitä parempi toteutuksen voima. Väriä, iloa ja rakkautta sillä jokainen erityisen rakas on taulun arvoinen!

Pääajatuksena olivat erityislapset ja nuoret, kehitysvammaiset, vammaiset ja vakavasti sairaat lapset ja nuoret mutta toivomuksesta maalaan kaikki erityisen rakkaat, myös muutoin erityiset ihanat ihmiset kuin vammaisuuden tai sairauden kautta. Jokaisella erityisen rakkaalla on oma erityinen tarinansa kerrottavana.

Hinta edelleen 60Ä per maalaus.

Ensi kesänä tapaamme rietyisen rakkaat Oulun Maakuntakirjastossa, jos vain on tarpeeksi mukana osallistujia. Sitten suunta kohti Arkadianmäkeä. Kirjahanke Erityisen rakkaat etenee myös samalla eli jokainen mukaan haluava on messissä, pääajatuksena kuitenkin ensisijaisesti että kirjahanke sisältää alkuperäisen ajatuksen mukaan erityislapsia ja nuoria.
- Pysykää kuulolla! Näkyillään ystävät rakkaat!


Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani

Kalajoki 30.7.2016

1.08.2016 22:32


1.08.2016 22:30


1.08.2016 22:30


<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Koodimies kirjoitti 24.02.2017 14:12:

Kommenttialue suljettu toistaiseksi häirinnän vuoksi.

Tällä blogisivulla on käyty 1939 kertaa!