Kuvat Sara Elovaara.
Hei kaikille lukijoilleni. Kuntavaalit 2017 on nyt pidetty ja laitan asiasta myös tänne blogiini. Oli minulta tarkoituksellinen valinta etten ensimmäisten vaalieni ja poliittisen ehdokaskampanjoinnin aikana kirjoittanut asiasta mitään Digidarlingin sivuille. Halusin pitää politiikan ja taiteen erillään.
Sydämellinen kiitos kaikille minua äänestäneille!
Elämä jatkuu politiikan jälkeenkin! Hups! Ei jälkeen vaan ohessa!!!!
Elämä on jatkuvaa muutosta. Ihminen ei ole koskaan valmis vaan keskeneräisyys on pysyvä olotila läpi elämän...
ja lähimmäisyys on lähtemätön voimavara!
Me teimme kivan hiihtolomareissun kolmistaan. Lentolakon uhatessa pohjoisen lomaviikkoa matkustustavaksi valitsimme oman auton ja laivan. Roni ei ole pariin vuoteen päässyt reissuun joten nyt oli sen aika.
Kohdemaa Ruotsi ja Tukholma. Reissuun lähdettiin Helsingistä. Siinä vaiheessa kun sain auton invaparkkiin Katajanokalla alkoi loma.
Matkatavaroita ei ollut paljon ja silti niitä tuntui olevan liikaa. Matkustimme Gabriella-laivalla ja meille sattui hyvä siisti invahytti jossa oli iso tvruutu, tilava wc/suihku ja hyvät mukavat sängyt. Sara nukkui ylävuoteella.
Aina sama mielipaha eli tuijottaminen. Ehkä siihen joskus tottuu, ehkä ei. Ruokailut valitsimme ensimmäiseen kattaukseen ja toivettani oli kuultu niin että saimme pöydän jossa pystyimme olemaan suhteellisen rauhassa. Lähetin toiveen etukäteen laivayhtiölle että ruokailu on joskus haastavaa ja koska kaikki ihmiset eivät ymmärrä vaikeavammaisen syöttämistä niin tuijotuksesta aiheutuvan mielipahan välttämiseksi saimme aika hyvän pöydän. Pöytä oli hyvä mutta valitettavasti oli niitä ihmisiä joiden täytyi saada oikaista juuri pyörätuolissa istuvan pojan ja seinän välistä!
Ei ihmisten tuijottaminen äidinkään mielestä mukavaa ole mutta teini-ikäiselle sisarelle se oli varmasti kovempi juttu. Ruokahalu oli kadota ja paha mieli mutta onneksi asia kääntyi sitenpäin että puhuimme kuinka säälittäviä tapauksia tuijottavat ihmiset ovat. Miksi heillä ei ole käytöstapoja? Onko kyse kasvatuksesta, kulttuurista, vai ihmisen syvimmästä pelosta joutua itse heikompaan asemaan?
Laivan henkilökunta oli ystävällistä. Ville Viikinki tyri kun ei tullut moikkaamaan poikaa joka selvästi odotti häntä. Neljä vuotta sitten kun olimme samalla laivalla reissussa sattui ikävä tapaus. Katselimme merta käytävällä jonka toisella sivustalla oli ravintola. Henkilökunta – yksi tarjoilija – kävi pyytämässä että koska humalaista naisasiakasta häiritsi kovasti vammaisen ihmisen läsnäolo meidän tuli poistua välittömästi käytävästä. Tapaus oli todella ikävä! Kyseinen naisasiakas oli tanakasti humaltunut ja jakeli käyntikorttejaan lukuisille miesasiakkaille illan aikana. Tein valituksen tapahtuneesta laivayhtiölle mutta en koskaan saanut siihen vastausta.
Helppo reissu keinumisen suhteen. Kovaa merenkäyntiä ei onneksi ollut.
(Juttu julkaistu hieman viiveellä…)
Huomenta. Jaku hakkeri on näemmä iskenyt minun sivulle kommenttikenttään. Pyydän anteeksi lukijoilta. Asiaa selvitetään ja jäljitetään että mihin sylttytehtaalle ne jäljet johtavat. Mikähän tuota hakkeria minun blogissani viehättää tai kiinnostaa… mene ja tiedä mutta tyttäreni blogista todennäköisesti samainen hakkeri tuhosi tiedostoja kokonaisen vuoden! Aikamoinen vahinko!
Kello vähän yli seitsemän ja aamun siniharmaa sarastus on jo laskeutunut lumisen maailman ylle. Katselen keittiön ikkunasta aamunsarastusta samalla kun kirjoitan. Lunta on satanut yöllä taas melkoisesti pihan täydeltä.Tallipolkukin oli kahlattavissa aamulla kun talutin pimeän aikaan puoli kuudelta hevosia ja poneja ulos tarhaan.
Jaahas vanhat ystäväni sahalaidat ilmestyivät näkökenttääni että vaikea enää kirjoittaa kun ei erota näppäimiä särövaloilta. Vanha ystäväni migreenihän se siinä ilmoittaa tulostaan ensin näin näkökenttähäiriönä äityen sitten tunnin päästä kovaksi räjähtäväksi päänsäryksi. Täytyy varautua sitä ennen. Tänään olisi monenlaista menoa. Palataan!
Talvet ovat muuttuneet. Lapsuudessani lunta tuprutti tuon tuosta. Tienvarsien lumipenkat olivat hevosen korkuisia! Viimeisinä talvina linkomiestä näkee pari kertaa jos silloinkaan. Viime yönä tuprutti taas lunta mutta ei niin paljon että sitä olisi haitaksi asti. Hyvä vaan että lunta tuli jäätikön päälle. Etelä-Suomesta on uutisoitu että terveyskeskukset ruuhkautuvat liukastumisvammojen vuoksi. Toivottavasti kunnat ja kaupungit muistavat hiekoittaa julkisia paikkoja.
Kiire aamu. aamuvarhaisella talliin. Hevoset ulos, karsinoiden siivous. Kuuden aikaan join jäähtyneen aamukahvin, katsoin tv:stä uutisotsikot, sitä tavallista Trump, Ukraina, lumipyry. Lasten herätys. Ensin tyttö kouluun sitten pojan valmistelu koulutaksia varten.
Kiire kutsuu taas! Tässä tämä tällä erää… kirjoitan myöhemmin lisää!
Hyvää sunnuntaita ystävät. Tänä aamuna heräsin valkoiseen maailmaan kun yön aikana oli satanut lunta. Ei sitä ole paljon, juuri sen verran että maa peittyy mutta piristää kummasti.
Luin vasta kirjoituksen että täällä Nivalassa on enemmän lypsylehmiä kuin ihmisiä. Luku oli muistaakseni 14000 lehmää kontra maatilat ja jaettuna maatilojen kesken lehmäsaldoksi tuli noin 120 lehmää per maatila. Paljon! Paljon varsinkin siksi että en tiedä missä ne lehmät ovat? Sisällä tehonavetoissa ei koskaan ulkona. Lehmiä en ole nähnyt ulkona missään tällä alueella. Ennen muinoin nuoruudessani iloiset lehmät kirmasivat puolet vuodesta virkeinä ja onnellisina kesälaitumella mutta nykyisen teholehmätalouden aikana lehmät ovat aina sisätiloissa. Varmaan niiden uusi sukupolvi ei enää edes tiedä miltä taivaansininen näyttää tai miltä leppeä kesätuuli tuntuu lehmän herkän kostean turvan päällä samalla kun luonnon etsyymejä maistuva voikukka levittäytyy hitaasti ja nautinnollisesti haaveilevan lehmän suupieleen. Nykyajan teholehmä tietää miltä harmaat betoniset navetanseinät näyttävät. Miltä tehoruokinta maistuu. Miten voi seistä koko elämänsä paikoilleen kahlittuna tai väistellä henkensä hädässä toisten sarvia pihattonavetassa jossa vallitsee vahvemman laki. Teholehmä ei voi toivoa. Se lypsää purkkiin tehotuotettua pastoroitua maitoa.
Oikeastaan lehmissä ja huonokuntoisissa laitosvanhuksissa on jotain samaa… ei niitä kukaan näe. Ne ovat ja katoavat.
Helmikuu kääntyy pian viimeiselle viikolle. Taulujen kotiintulo lähestyy. Toisaalta seuraava näyttelyni ajankohta on Vaasassa Maaliskuun ajan. Kulunut viikko oli kiireinen. Erityisen rakkaan poikani kanssa yksi päivä vierähti Oulussa eläkepapereiden ja kuntoutussuunnitelmien teossa. Sitä edellisellä viikolla oli selkärangan skolioosiröntkenkuvaus ja iloksemme uutta korsettia aletaan tekemään eikä selän raudoittamisesta ole vielä tässä vaiheessa pelkoa. Ajatella että lapsestani tulee kertaheitolla eläkeläinen kun hän täyttää 16-vuotta! Hassua, meidän perheessä on eläkeläinen, hymyilevä iloinen vallaton. Se hieman kalskahtaa korvaan että eläkepapereiden teossa koko ajan korostetaan sitä että hänet täytyy sijoittaa/laittaa laitokseen koska se on hänen "itsenäinen" elämänsä ja paikkansa ja vanhempia kun ei kohta enää jonain päivänä ole. En ole vielä kuolemassa enkä jaksa vielä ajatella aikaa jolloin minua ei ole. Tilanne olisi ehkä toinen jos hän kykenisi jonkinlaiseen kevyesti tuettuun itsenäiseen elämään mutta tällä hetkellä hänen paikkansa ei ole unohdettujen laitoksessa. Minun tehtäväni äitinä on varmistaa että tulevaisuudessa minun rakkaalla eläkeläislapsella on hyvä olla ja virikkeellinen onnellinen maailma josta hän ammentaa hyviä kuolemattomia muistoja myös sitten kun minua ei enää ole.
Iltaa ystävät. Tämä lauantaiaamu alkoi muffinsseilla. Aamunkajon aikaan kävin ostamassa kaupasta puuttuvat ainekset ja tein herkullisen suklaamuffinssitaikinan. Muffinsseihin tuli reilusti rouhittua suklaata, fariinisokeria, vaniliinisokeria jne. Suklaa suli uunissa ihanaksi täytteeksi muffinssin sisään. Nam maiskis! Olipas meillä herkullinen aamiainen.
Viimeaikoina on ollut hiljaiseloa kirjoitus sekä maalausosastolla. Olen ollut ylityöllistetty ja kiireinen moneen eri suuntaan. Oma syyni, epähuomiossa aikataulutin kevääni ylikierroksille.
Peräseinäjoen monipalvelukirjasto. Helmikuu 2017.
Kemijärven Kulttuurikeskus
Huomenta! Tänään laitetaan taulut Kemijärven Kulttuurikeskuksen seinille. Vaihtuvat maisemat-näyttely on valmis. Tällä hetkellä taulut odottavat tiiviisti pakatussa autossa. Onneksi auto pääsi yöpymään läheisen kaupan parkkihalliin jossa on lämmin ja ovet lukossa. Kauhuskenaarioni oli että auton ovat jäätyvät takakontin ovea myöten enkä saa tauluja ulos autosta!
Autolla matkaa tänne tuli yli 400km. Onneksi sain tyttäreni Saran mukaan. Yksin tänne olisi ollut tylsä matka. Kerkesimme perille nippanappa valoisalla, juuri kun saavuimmme Kemijärvelle alkoi pimeys laskeutumaan. Poroja näimme matkan varrella aika monta. Osa niistä käyskenteli rauhallisesti tien sivua... kuitenkin jos olisivat loikanneet tielle niin kuka olisi nähnyt niitä! Porojen turkki naamioi ne hyvin ja sarvetkin menevät puskista!
Trump... ensimmäiseksi kun katsoin uutiset... voiko mikään enää yllättää... en nyt puutu trumpin tekoihin sen enempää muuta kuin että trump leikkaa siellä myös kulttuurilta, taiteelta ja journalismilta. Maailma huojuu suuren amerikan myötä.
Politiikkaa... vaikuttamista hyvien asioiden puolesta ja syrjäytyneiden sekä heikompiosaisten asioiden, elämänarvojen ja oikeuksien puolustamista. Kuten mistä Erityisen rakkaat-taideprojektini sai alkunsa, kannanotto vammaisten ja sairaiden lasten puolesta. Heidän tämänhetken ja tulevaisuuden vuoksi. Eilen puhuin mielenkiintoisen puhelun... parin muun hienon ihmisen kanssa olen puhunut aikaisemmin... katsotaan voinko vaikuttaa tärkeiden asioiden puolesta enemmän.
Mestarin kievari on hyvä yöpymispaikka. Autolle järjestyi oma lepopaikka. Ensin me saimme sellaisen huoneen ettei patteri lämmennyt mutta saimme vaihtaa huonetta ja sitten tarkeni. Illalla saunoimme hotellin kellarissa. Hyvä sauna. Mahtavat löylyt! Kerrankin oli oikeasti kuuma sauna! Muutenkin pesutilat olivat siistit ja hyvät.
Tänään myöhemmin lisää kuulumisia taidenäyttelystä. Nyt herätän Saran ja lähdemme aamupalalle.
Kommenttialue suljettu toistaiseksi häirinnän vuoksi.