Joulukuu 2017 -tammikuu 2018 kirjoitetut jutut:

Ristiäiset 5.11.2017 Luca-Anton Matias

25.01.2018 08:56


25.01.2018 08:55


25.01.2018 08:54


25.01.2018 08:52


25.01.2018 08:52


25.01.2018 08:51


25.01.2018 08:51


25.01.2018 08:50


25.01.2018 08:49


25.01.2018 08:49


25.01.2018 08:47


25.01.2018 08:46


25.01.2018 08:46


25.01.2018 08:45


25.01.2018 08:45


25.01.2018 08:44


25.01.2018 08:43


25.01.2018 08:42


25.01.2018 08:42


25.01.2018 08:41


25.01.2018 08:40


25.01.2018 08:37


25.01.2018 08:37


25.01.2018 08:36


25.01.2018 08:35


Laavavirtamaisema. Teiden kansallispuisto. Akryylimaalaus

25.01.2018 06:37


25.01.2018 06:35


25.01.2018 06:34


Joulusatu. Viidestoistaluku. Sen minkä taakseen jättää

Venynyt Joulusatu jatkuu ja jännitys tiivistyy. Kuinka käy tarinan sankareille...

24.01.2018 04:45

Anu pyöritteli mummon keittämää kaurapuuroa lusikallaan eikä aamupala maistunut. Paremmin maistui salaisuus... montonen... kutitti vatsanpohjassa eikä Anu osannut päättää tulisiko hänen kertoa montosseikkailustaan aikuisille vai ei... se oli kuitenkin varmaa ettei montoseen ollut lupa mennä. Niin oli ollut aina. Kukaan ei varmaan ollut käynyt montosessa viimeisten sukupolvien saatossa. Montonen oli kielletty aarreaitta. Jotain siellä oli sellaista joka pelotti tyttöä. Oli miten oli hän oli käynyt siellä eikä tehtyä saanut enää tekemättömäksi. Ainoastan kertomisen viisaus...

- Mikäs Anua noin mietityttää? Veikö kissa kielen?

Mummo ojentaa ja jatkaa ainaista villasukan kutomistaan.

- Ei vienyt... kunhan mietin...

Anu vahvistaa ja yrittää samalla pitkin hampain syödä kaurapuuroa.

- Syöt puuron ja menet ulos. Ei tässä ole koko päivää aikaa talostella.

Mummo komentaa tolppamaisen topakasti.

Anu syö puuron loppuun. Pukeutuu sen jälkeen punaiseen toppahaalariin, punaisiin käppyränokkaisiin huopikkaisiin, huopuneisiin villavanttuisiin ja päähän harmaan musta hännällinen karvalakki.

Anun mentyä ulos mummo jatkoi villasukan kutomista. Hetkeksi hänen kätensä taukosivat. Hänen mummo otsansa rypistyi ja hänen kättensä liike taukosi. Mummo kuunteli ja katseli ympärilleen..

- Hiljaista kuin huopatossu tehtaalla... olin avan varma että kuulin jotain...

Mummo virkkasi sanoilla ja jatkoi kutomistaan.

Sinä päivänä ei tapahtunut mitään erityistä. Tytön ajatukset harhailivat montosessa ja vuoroon pimenevällä joentöyräällä. Kumpikin oli kielletty paikka eikä Anu ollut varma kumpaa kieltoa rikkoisi. Pihamaa oli täynnä vastasatanutta pakkaslunta. Tyttö teki hartaasti pitsimäisiä lumienkeleitä ja pyydysti kielellä suuhunsa viimeiset väsyneenä leijailevat lumihiutaleet.

-En voi jäädä hankeen makaamaan joten mentävä on.

Anu nousee ylös. Hän vilkaisee hiljaista enkelirivistöä ja puikahtaa sen jälkeen sisälle ulkoeteiseen.

Yön turvin kylmänleikkisät lapset saapuvat kera kelmeän kalman koiran. Elsa, Otto ja Haave. Kolmikko ihastelee kuun valossa elävän lapsen tekemiä lumienkeleitä. He käyvät makuulle ja sovittavat enkelikuvioita itseensä. Jäinen nauru helmeilee öisellä pihamaalla. Talon verhot ovat kiinni. Kukaan ei kuule, Jäinen pakkanen natisuttaa hampaitaan talon nurkissa. Pauke kuuluu sisälle taloon asti.


Forsby

Pitkästä aikaa minä maalasin

20.01.2018 21:52

On kulunut pitkä aika siitä kun viimeksi olen maalannut akryyliväreillä. Vihdoin! Älkää olko huolisanne… joulusatukin luetaan vielä loppuun… tässä on ollut paljon kaikenlaista… minä kerron...


20.01.2018 21:49


Joulusatu. Neljästoistaluku. Montonen

5.01.2018 05:02

Aamunkajo oli vielä tiessään kun Anu heräsi alakerrasta kuuluvaan kopinaan. Tuvan lankkulaudat narahtelivat ja puheen jurruttava jyrinä kuului tasaisena mattanavintille asti. Tyttö nousi sängystä ylös ja pukeutui kiireesti. Jalkaansa hän veti mummon kutomat harmaan värikkäät villasukat. Tyttö oli lähdössä alakertaan kun hän kuuli montosesta jotain rapinaa. Anu herkisti kuuloaan ja yritti tarkentaa paikkaa mistä rapina kuului... ihan selvästi montosen perällä oli jotain. Tyttö tiesi että montoseen ei saanut mennä mutta silti häntä houkutti suuresti tietää mikä siellä rapisteli.

Anu jätti kamarin oven avaamatta. Hän kääntyi kannoillaan ja kulki kamarin lattian poikki montosen ovelle. Anua pelotti. Äiti oli sanonut ettei sinne saanut mennä mutta silti...

Tyttö avasi tiukan montosen oven ja kurkisti sisään pimeään tilaan. Hän kuunteli mutta rapina oli tauonnut.

- Ei mitään pelättävää... ei mitään pelättävää... kurkistan vain...

Tyttö puheli itsekseen ja laskeutui ovesta alemmas purujen ja harvojen lankkujen peittämälle montosen lattialle. Pimeys tiivistyi tytön ympärillä. Mitään ei kuulunut. Vain tytön oma hengitys ja hillasukkien harmaja rapina. Tyttö seisoi hetken ensimmäisellä lattia-askelmalla ja kääntyi sitten mennäkseen montosesta pois. Samassa hetkessä ilmavirta henkäisi tytön selän takaa ikkunassa olevan pahvisuojan raosta ja nykäisi montosen oven kiinni!

Jatkuu vielä tänään…

Anu pelästyi oven lonksahdusta edessään. Hän työnsi ovea voimiensa takaa mutta se ei liikahtanut. Kapea montosenovi oli lukkiutunut eikä Anu voinut mitään sille. Tytön sydämessä pusersi pelko. Hän oli aina tiennyt ettei vanhan talon montoseen saanut mennä mutta uteliaisuus oli voittanut kaikista varoituksista huolimatta. Ovi oli lukossa eikä Anu voinut muuta kuin huutaa ja takoa nyrkeillään hiljaista ovea. Ovi oli ja pysyi lukossa. Anua itketti. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen ja hän itki ääneen, ulvoi ja vaikersi kuin hylätty pieni susi vankeudessa. Epätoivo maalasi tytön kasvot vitivalkoiseksi sillä Anu tiesi että vaikka hän kuinka huutaisi ei kukaan kuulisi tai tulisi sillä vintinportaiden alaovi oli kiinni eikä hänen äänensä kantanut tupaan asti.
Sorri ja Pikku katselivat piilostaan pahvilaatikkojen lomasta nyyhkyttävää lasta. Tontut tunsivat sääliä ja myötätuntoa lasta kohtaan.

-Lapsen epätoivo sekoittuneena suruvirtaan on tontulle aina yhtä turhauttava kokemus...

Sorri tuumasi vieressään olevalle Pikulle.

- Niin on märkää ja vuolasta itkua ilosta tai surusta. Tässä tapauksessa me liikumme tunneasteikolla pelko ja suru. Hyvin voimakas tunnevirta.

- Mitä meidän pitäisi tehdä. Annammeko olla vai autammeko tyttöä?

Pikku jatkoi.

- En minä tiedä... Noenmusta on omilla lennoillaan eikä neuvomassa meitä mutta en lapsen itkua henno minä kuulla... Nappi ylös aukene!

Tontut hiljenivät kuuntelemaan tapahtuisiko jotain. Kummastakin tontusta lapsen itku oli sydäntäsärkevää eikä heillä juuri siihen hätään ollut keksittyä lääkettä sydänsärkyyn. Kuului napakka napsahdus ja narahdus. Montosen ovi antoi periksi ja aukesi raolleen. Tyttö ei aikaillut poisstua montosesta. Kiitollisena hän pujahti oven raosta vinttikamarin puolelle, painoi oven kiinni perässään.

- Kiitos kuka sitten oletkin kun autoit minua selviytymään vankityrmästä vapauteen. Kiitos.

Tyttö sanoi ja poistui vinttikamarista.

Tontut jäivät tilannetta tuumimaan.

- Tyttö ei olekaan kuuro mykkä sokea vaan hänellä on selvä kuulo ja näkö kun hän tunsi apumme. Muisti oikein kiittää... tästä pikkukansa tykkää.

- Hyvä kuulo tarkka näky vai miten se oikein meni...

Nuorempi tontuista Sorri ynnäsi ja ajatteli jo seuraavia seikkailuja. Hän ei tiennyt että tästä seikkailu vasta alkaisi.


Joulusatu. Kolmastoistaluku. Kohmeinen Elisa

4.01.2018 08:18

(Kun alan kirjoittamaan en tiedä mitä odotan tai mitä kirjoitan... sanat tulevat. Jokainen luku on minulle yhtä jännittävä kokemus kuin teille lukijoillekin. Lukemisen iloa! Ei jännitetä liikaa!)

Tähtisikermä väistyi vanhan herran kuun kuulaan valon tieltä. Kuuvanhus oli kyllästynyt yksitoikkoiseen virkaansa valaista autio öinen maisema. Melellään se olisi tanssinut rakkaansa auringon kanssa mutta hyvin harvoin he olivat taivaalla yhtä aikaa ja saivat suudella toisiaan....

Jäätyneen joentöyrään reunalla liikahti jotain. Kuuherra valpastui ja ujutti kelmeän valonsa kohti liikettä. Joenpenkereellä seisoi pieni takkuhiuksinen tyttö. Sillä oli paljaat varpaat ja ruutukainen essumekko päällä. Hiuksissaan tytöllä oli valkoinen rusetti. Tyttö oli kohmeinen mutta liikkui silti sujuvasti kuten hengillä oli tapana. Tyttö nimeltä Elisa tarkkaili ympäristöään valppaasti tummilla nappisilmillään. Välillä hän heittäytyi selälleen lumeen ja muovasi lumesta kylmänhempeitä lumienkeleitä. Tyttöä nauratti. Hän kikatti helmeän kuplivan naurun pakkasöiseen talviseen maisemaan ja ojentautui sitten kuuntelemaan kuinka kaiku hiljaisuudessa vastasi hänelle naurun iskeytyessä joentöyrään kallioon ja palatessa takaisin tytön luokse.

- Nauru palasit takaisin! Kuulut tälle lumienkelille. Hänen nimensä on Helena. Ole hyvä Helena, tässä sinun naurusi.

Tyttö nousi ylös lumesta ja teki majesteettisen niijauksen lumienkelihelenalle. Sen jälkeen hän astui hieman sivuun ja laskeutui lumeen tekemään uuden enkelin seuraavalle naurulle. Tyttö kikatti jäisen heleästi yöhön ja kuulosteli milloin nauru palaisi takaisin hänen luokseen....Samassa nauru tulikin mutta sen mukana tuli pari rytmikästä ulvaisua sekä toinen heleä nauru.

- Jopas nyt jotakin... saiko nauruni ystävän?

Tyttö puheli hämmästyneenä ja odotti. Samassa hetkessä yön sylistä Ilmestyivät Otto ja Haave hänen eteensä. Tyttö ja poika syleilivät toisiaan ja susiaave Haave hyppeli heidän ympärillään ja heilutti kuuraista häntäänsä.

- Hienoa nähdä pitkästä aikaa sisko.

Otto tuumasi ja jatkoi:

- Pitkä tai lyhyt aika meillähän ei ole kuin aikaa... tai oikeastaan se on meiltä loppu. On vain ikuisuus.


Tarinaa lisää ja joulutunnelmia

3.01.2018 13:10

Ohessa vielä meidän joulukuvia ja alla oleva Luca_Antonin kuva on otettu 2.1.2018. Samalla hetkellä kun otin kuvan vauvan poskelle laskeutui yllätys!


3.01.2018 13:05


3.01.2018 12:58


3.01.2018 12:57


3.01.2018 12:56


3.01.2018 12:55


3.01.2018 12:55


3.01.2018 12:54


3.01.2018 12:52


3.01.2018 12:52


3.01.2018 12:51


3.01.2018 12:50


3.01.2018 12:49


3.01.2018 12:49


Joulusatu. Kahdestoistaluku. Matkalaisten saapuminen

3.01.2018 12:08

Anu nukkui sikeää unta suuressa pimeässä huoneessa vanhan rintamamiestalon yläkerrassa. Pieni valonkajo siristeli ympäri huonetta tähtien tuikkeesta. Pelottavat poronsarvet roikkuivat seinällä Anun vuoteen yläpuolella ja montosen puolelta seinän raosta kuului hiirenmentävää rapinaa.

Toisaalla lentoteitse parin harakan pyrähdyksen etäisyydellä saapui erikoinen retkikunta. Korppi Noenmusta matkalaisinaan pikkuruiset tontut Sorri ja Pikku olivat saapumassa Ylipäähän. Tyytyväiset tontut nukkuivat Noenmustan höyhenissä Joulupukin lahjoittaman taikavaatteen alla. Höyhenissä oli yllättävän mukavaa ja lämmintä.

Noenmusta tirkisteli alla siintävää maisemaa vuoroin molemmilla silmillään... sillä oli ikää jo aimo korpin verran eikä näkö enää ollut entisen nuoren korpin lainen.

- ehkä minä haarukoin lentoreitin oikein pimeässä... en ole aivan varma tästä... muistanko oikein...hmmm

Korppi kähisi itsekseen samalla kun se suunnisti Ylipään Toppaa kohti. Maisema oli sysipimeä lukuunottamatta ilkikurisesti tuikivia tähtisikermiä. Valo karkasi samantien ennen kuin silmä ehti tottua pimeään.

Noenmusta jatkoi lentoaan. Määrätietoisesti se suuntasi kohti joentöyräällä röyhistelevää taloa. Paikalla oli ollut muinoin suuri ja mahtava ökytalo mutta nykyinen hirsitorppa oli lähinnä huvittava vanhempaan vuosikertaan verrattuna.

Korppi hidasti lentoaan, levitti varpaitaan ja kipristi korpinkynsiään. Samalla se levitti äärimmilleen jokaisen lentosulkansa laskeutumista varten. Pimeys teki laskeutumisesta arveluttavan. Hetken aikaa Noenmustaa arvelutti mutta samassa sen kynsiin otti luminen talon katonharja. Noenmusta kaaoili kaulaansa puolelta toiselle, sulki ja availi jäätyneet silmäluomensa, oikoi siipisulat asettaen ne sen jalkeen somasti suppuun. Varovasti korppi laskeutui piipunjuuresta korpinaskeleet katon räystäälle ja sujuttautui siitä alemmasmontosen ikkunlaudalle. Ikkunassa oli suojana vain paksua pahvia ja korppi sujautti itsensä taittuneen pahvin reunasta talon montoseen. Korppi ravisti itseään ja herätti matkalaiset.

- Sorri ja pikku, arvoisat matkalaiset olemme perillä. Teidän työnne alkaa mnä käyn nyt lepäämään.

Noenmusta sanoi ja haukotteli ison korpin nokkansa ammolleen. Sitten se tyynesti asettautui yöpuulle montosen nurkkaan vanhaan sohvatuoliin.

- Arvatenkin tuota korppia väsyttää... mutta mikä on meidän tehtävä...

Sorri totesi mietteliäänä.

- Tehtävä on mikä tehtävä... ja tehtävä on? Niin mikä on tehtävä...?

Pikku jatkoi pikkumaisesti tonttumaiseen tapaan.

-Nukkukaa... Huomenna uusi valo on ja järjen juoksu vilkkaampaa.

Korppi kommentoi ja asettautui uudestaan yöpuulle.

Anu havahtui hereille huoneessa. Aivan kuin hän olisi kuullut jotain sulkamaista suhinaa ja sanojen kilkatta. Tyttö kuunteli mutta enää ei kuulunut mitään.

- Ehkä se oli unta...

Tyttö mutisi ja veti peiton tiukemmin yllensä. Pimeys oli pelottava kun ei tiennyt mitä se kätki kitaansa.

Jatkuu...


24.12.2017 07:59

Edesmennyt äitini rakasti lapsenlapsia ja nokkosperhosia❤Ei saanut pidellä pientä Luca-Antonia❤ Lennähti toivottamaan Hyvää Joulua❤ Kuvan otti Sara Elovaara


24.12.2017 07:53


Joulusatu. Yhdestoista luku. Lumilinna

24.12.2017 07:45

Yö oli ollut niin pimeä ettei aamunkajolle jäänyt juuri sijaa. Ohuet hennon eleiset valonsäikeet risteilivät sinne tänne muutoin talvisen pimeänharmaassa päivässä. Valon aika oli vain tovi vuorokaudesta.

Anu leikki pihalla lumikinoksissa. Isä oli vasta lingonnut tien ja pihan ja suuret lumikinokset muuttuivat tytön mielessä uljaiksi ratsuiksi ja kuninkaanlinnoiksi, kaikeksi mistä pieni tyttö voi haveilla. Pihan reunalla oli lisäksi lumilinna jonka isä oli tytölle tehnyt. Siinä oli heinäpaalit seininä lumen alla, katto oli tukeva puuparrujen ansiosta. Lisäksi parrujen päällä oli heinäpaalit ja lunta. Se oli oikea lumimaja tai eskimoiden iglu. Sen sisällä oli kodikasta, luminen lattia oli peitetty oljilla.

- Istu siinä vieressäni niin ei tule kylmä

Anu jutteli kankaasta ommellulle apinalle jolla oli siniset farkut, keltainen paita ja sininen liivi päällä. Apinalla oli notkeat kädet ja jalat ja sen ilme oli tyytyväisen lystikäs. Toinen api oli paksumpi ja sen asuste oli punavoittoinen. Anu laittoi apinat istumaan vieretysten ja tarjoili niille pikkuruisesta kiposta lumiruokaa.

- Kas noin... onko nyt mahat täynnä arvoisat apinaherrat?

Anu kysyi ja kurkisti sitten tummuvalle taivaalle.

-Ensimmäiset tähdet siellä taivaalla jo syttyilevät joten lienee aika lähteä takaisin sisälle. Äiti sanoi etten saa olla pimeään asti ulkona vaan ennemmin sisälle.

Anu kahmaisi apinat syliinsä ja könysi niiden kanssa ulos lumilinnasta. Hänen pitkä vettynyt kudottu kaulaliinansa oli niin pitkä että se laahasi maata. Tyttö kantoi apit kainalossaan pihan poikki. Ennen porstuaeteistä tyttö pysähtyi, kääntyi ja yritti nähdä paremmin tihenevään pimeään.

- Olen varma siitä että Otto on tuolla jossain... Huomenna otan siitä selvän.

Tyttö päätti, kopisteli pahimmat lumet huopikkaista ulkorappusille ja sujahti sitten ovesta sisään.

Jatkuu...


Joulusatu. Kymmenes luku. Matkaan lähtö.

23.12.2017 08:14

Alkusanoiksi ennen kuin tarina jatkuu pahoittelen lukijoilleni sitä ettei joulusatu edennytkään aivan päivittäin eli tästä asti puhumme luvuista. Luca-Antonilta jouluisia terveisiä eli ihan vauvan tahtiin mennään ja joulusatu kestää joulun yli uuteen vuoteen... tai loppiaiseen... niin kauan kuin joulunaikaa riittää.

Sorri ja Pikku olivat valmiina lähtöön. Matkakapsäkit oli pakattu ja niissä mukana kaikki tarpeellinen tonttutietotaito joita he matkalla tarvitsisivat, taikuutta, telepatiaa, puhtaita vaatteita ja lahjapulveria ja huuliharppu Sorrille iltapuhteeksi.

Joulupukki katsahti pirtin poikki kahta minimaalista tonttua jotka istuivat pirtin pöydän reunalla valmiina reissuun.

- Jaahas... täällä ollaankin valmiina lähtöön... Onkos teillä nyt varmasti kaikki oleellinen ja vähän sitä epäoleellistakin mukana...?

Pukki kysyi ja rohahti nauramaan nähdessään kahden pienen tontun syyllisen rehelliset ilmeet.

- Ee-eiiii meillä mitään epäolennaista vain tarpeellista ja mukana kannettavaa...

Sorri sanoi ja nyökytti tarmokkaasti päätään

- Joo-o-joo... vain olennainen on luvallista ei mitään unohdettavaa pois laukusta otettavaa...

Pikku säesti veljeään ja ähkäisi tämän pukatessa häntä kipakasti kylkeen.

- Minä arvaan että on siellä kapsäkissä iltapuhdettakin aikakin yhden huuliharpun verran mutta antaa sen olla siellä. Hyvää ja turvallista matkaa teille...

Pukki kumahtaa.

- Turvallista? Lähdemmekö porolla tallomaan kilometrejä määränpäähän?

Sorri ja Pikku kysyvät veljellisesti yhtä aikaa kuin yhdestä suusta.

Samassa ilmavirta avaa narisevan pirtin oven ja sisälle pirttiin lehahtaa noenmusta korppi. Korppi lennähtää suoraan Pukin olkapäälle istumaan.

- Terve terve joulunaikaa kruaak kraak!

Korppi raakkuu ja sukii jäisiä höyheniään. Kuura alkaa sulamaan ja vesihelmet tippuvat linnun ravistellessa Joulupukin palttoollee.

- He sinulle ystäväni Noenmusta! Lensitkö pitkänkin matkan?

Joulupukki kysyy ja sukii linnun selkää.

- Linnuntietä palasin pitkän matkan.

Korppi vastaa ja tuijottaa samalla hiilisilmillään kahta ylipientä tonttua pirtin pöydän reunalla ja jatkaa sitten:

- Näitäkö kahta pyysit kuljettamaan, kahta pikkuruista tonttua kapsäkkien kera. Pitkä on matka ja lento määränpäähän. Luvattu pakkasta ja ilmamassaa lentosuunnan vastaista virtausta. Pysyvätkö he kyydissä?

- Kyllä. Minulla on teille apuja matkaan että selviätte lentomatkasta kohtuudella.

Pukki lupaa ja kaivaa sitten palttoonsa taskua.

- Kas tässä, muori kutoi sinulle ystäväni Noenmusta palttoota päälle. Tämä on tehty taikalangasta jotta et palele pitkällä lentomatkallasi. Nokkasi näyttää mihin olette matkalla. Sorri ja Pikku ovat valmiina lentoon... eikös vaan pojat?

Pukki huikkaa kysyvän lausahduksen kahta tonttua kohden.

- ky-kyllähän me...

- Kai... tai juu... miten sen ottaa... hei me lennetään juu...

- Vieläkin pienemmäksi minä teidät matkaan laitan kuin te olette... kas tässä.

Pukki sanoo ja heittää suuresta kourastaan helisevää kristallinomaista rouhetta kahden minimaalisen tontun päälle ja samassa he kutistuvat entistäkin pienemmäksi kuin ovat.

Pukki vie korpin pöydän ääreen ja korppi auttaa nokallaan lentomatkustajat palttoonsa sisään. On tullut aika lähteä.

Joulupukki kulkee ulos ovesta pakkaseen Noenmusta korppi olkapäällään. Ympäröivä pimeys on kaamoksellisen tiheä ja laiska, liikkumaton.

- Ei väisty vielä tämä pimeys pohjan perukoilta mutta kevättä kohti sanoi muori lumessa. Hyvää matkaa teille ystävät!

- Kiitos Pukki. Pian tapaamme jälleen.

Korppi sanoo ja levittää mahtavat siipensä. Sitten se kohoaa korkeuksiin ja on pian pieni musta etääntyvä noenmusta piste revontulien loimottamalla yötaivaalla.

Jatkuu...


Joulusatu. Joulukuun yhdeksäs. Pukin periodi.

20.12.2017 21:19

Tonttulan perukoilla Joulupukki sukii valkeaa partaansa.

- Kuulkaatte tontut!

joulupukki jylähtää ja vaatii tontuilta hiljaisuutta. Tontut puhuvat taukoamatta. Sipinä ja suhina sekoittuu yskänpuuskiin ja naurun purskahduksiin. Tonttulan väki on valvonut paljon ja tehnyt työtä yötä päivää ja sen voi aistia suhisevassa tonttujoukossa.

- Hiljaisuutta! Pyydän hiljaisuutta! Röhöm!

Joulupukki röhäisee ja tavoittaa tonttujen mielenkiinnon ja jatkaa:

- Olen kuullut että pikkuinen tyttö Anu nimeltään tarvitsee meidän jouluista apua. Hän on kohdannut ystävän ja tarvitsee sanomatonta apua...

- Pukki hyvä, mitä se sanomaton apu on... en ymmärrä...

Yksi pieni tonttu huokaa

- Sanomaton apu on taikaa ja telepatiaa... olen ottanut viestin vastaan... telepaattisesti... ajatuksissa. Tyttö on vielä niin pieni ettei hän osaa kirjoittaa eikä osaa pyytää aikuisia kirjoittamaan koska he eivät usko.

Tontut vaikenevat ja jäävät odottamaan joulupukilta jatkoa.

- Anu tarvitsee apua ja siispä me teemme näin, ennen joulua nyt hätään päätän että Sorri ja Pikku lähtevät etukäteen katsomaan mikä tilanne Tolpalla on.

- Sorri ja Pikkuruinen Pikku! Miksi ihmeessä! He ovat ylipieniä!

Eräs tontuista marisee ja mutristaa tyytymättömästi suutaan.

- Ylipäässä täytyy olla pikkuruinen siellä pärjätäkseen sillä suuri on huomiotaherättävä...

Tonttulan väki jatkaa kinastelua tonttutehtävästä joka oli sanomattakin selvästi tavoiteltu tehtävä kaikille nuoremmille 100 – 300 vuotiaille tontuille.

Sivummalla tummanpuhuvassa puussa istui sysimusta korppi. Sen nokka oli huurteessa ja sitä paleli. Yötaivaan revontulet sipaisivat sen kiiltävään noenmustaan pintaan sähköä. Pian sen olisi aika lähteä. Korppi kurisi tyytyväisenä ja nosteli palelevia varpaitaan.

Jatkuu...


Joulusatu. Joulukuun kahdeksas. Runomitta.

19.12.2017 12:41

Olen poika runomittainen en muuta voi kuljen hangessa paljain jaloin kuka jäljettömät lumeen talloi, talloi, et niitä nähdä sä voi, voi voi voi...

- Auuuuu....uUUuuuuuuUUUU! Auuuuu!

Haamupoika Otto ja susiystävänsä Haave istuivat vierekkäin kylmän aamuyönsinisen lumikinoksen päällä ja konsertoivat.

- On harmillista etten voinut koskettaa tyttöä vaikka näimme toisemme. Minusta tuntui siltä kuin silkinohut säie olisi virrannut ihmisenlämpöistä elämänenergiaa kylmään sydämeeni kun vain katsoinkin tytön sinivihreänruskean tuikkiviin silmiin...

Otto virkkoi ja painautui Haavetta vasten.

- Haaveissa vainko u uuuu u aaa ootko sä mun....

Susi jollotteli ja nuolaisi Ottoa kylmistä kasvoista....

- Onhan sinulla minut... nut nut... uhuuuuu uu uu. Tarvitseeko haamupoika muuta ystävää kuin vekkulin suden joka on samalla aallon harjalla... ei kun aaltopituudella... niin kuin hännäpäästä kuonontyveen... tai miten se menikään... kainalokuopasta karvanjuureen... En sutena voi käsittää kaikkia ihmisten oivalluksia enkä muista niitä ulkoa.

- Ei se haittaa ettet kaikkea ymmärrä tai osaa, en ymmärrä minäkään, olen keskenkasvuinen kylmä poika... voi kun sydämeni sykkisikin vielä lämpimänä ja verevänä, silloin kilvottelisin hippasta ja leikkisin aamun kajosta illan laskuun auringon alimpiin hameenhelmoihin asti... Olisimpa vielä tavallinen pieni poika...

Poika jutteli mietteliäänä. Sitten hän havahtui ja kysyi Haaveelta

- Mitä sinun sisäinen susikellosi sanoo... Se mikä on geeneihin taottu... syökö ajanhammas jo aamun puolineljää...

-Ihminen on viisas ja hyvä oppimaan, sinun sisäinen kellosi jätättää.... johtuu varmaan turkin puutteesta... kello naksuttaa jo melkein neljää... ei ole pitkäänkun hämärä hiipuu ja aamu kirkastuu. Yönharmaiden lasten on mentävä mailleen.

Susi hoputtaa repaleista poikaa. Yhdessätuumin he nousevat, lähtevät kulkemaan ja katoavat hämärän halmeeseen.

Jatkuu...


Joulusatu. Joulukuun seitsemäs. Leipomus.

13.12.2017 03:39

Anu heräsi vinttihuoneessa. Alakerrasta kuului astioiden verkkaista kilinää. Muuten oli hiljaista. Anu hivuttautui pois lämpimän peiton sisältä, meni ikkunaan ja painoi nenänsä kiinni jäiseen akkunalasiin. Lasinpintaan jäi kostea läikkä. Anu kiepsähti pois aikuisten sängyn päältä ja kahoi lattialla lojuvista vaatteista omiaan.

Vintin rappuvälikkö oli huonosti valaistu. Häntä pelotti. Alaovi oli kiinni. Tyttö laskeutui raput alas varoen kuin peläten herättävänsä jonkun. Alaoven kahva oli kankea mutta aukesi kun tyttö väänsi sitä voimiensa takaa.

-Hyvää huomenta Anu! Nukuitko hyvin?

Kaarina-äiti huikkasi tytön tullessa sisälle tupaan.

-Nukuin....hm... leivotko sinä?

Tyttö kysyi äidiltään ja siristi silmiään nähdäkseen paremmin. Harvinaisen kirkas valo sumensi vasta heränneen tytön silmiä.

- Leivonhan minä. Taikina on tuossa ämpärissä. Tortut uunissa, luumuhilloa ja omenahilloa. Tule tänne minun kaverikseni leipomaan.

Seitsemäs joulukuun päivä meni leipoessa. Päivän valo oli tavallista matalampi, tummasävyinen, harmaa aamusta iltapäivään ja jatkuen yöhön. Sinä päivänä ei tapahtunut mitään kovin erikoista. Mummo ja pappa askartelivat jotain omassa kammarissaan eikä sinne saanut mennä. Anua harmitti kovasti. Hän hiipi kamarin oven taakse ja kuunteli kuinka siellä joku rapisteli. Mummo supatti ja pappa ryki eikä heidän keskinäisestä vuoropuhelustaan saanut mitään selvää.

Pimeän turvin puut peittyivät tummaan lumivaippaan eikä pihamaalle nähnyt vaikka olisi kuinka siristänyt silmiä akkunassa. Anu yritti kurkistella pihamaalle.

- Näkyykö siellä jotain erityistä? Tonttuja?

Kaarina äiti kysyi ja hymähti huvittuneena tytölle joka oli puristanut sormet tiukasti renkaiksi silmiensä ympärille ja lasia vasten kuin kiikareiksi että olisi nähnyt enemmän.

- Ei. Ei tonttuja vaan yks Otto...

Anu tokaisi äidilleen.

- Otto? Mikäs se sellainen Otto on? Nyt on jo niin myöhä ettei sieltä kukaan enää tule kylään...

- En minä äiti sitä! Se otto on harmaa pikkupoika joka kulkee rähjäisissä vaatteissa joenjäällä ja rannassa... Se on surullinen kun ei voi tulla lämpimään.

- Vai semmoinen on Otto. Kuulehan tyttöseni nyt me lähdemme nukkumaan... huomenna on jo joulukuun kahdeksas... aika kuluu...

Sängyssä hiljaa maatessaan Anu oli aivan varma siitä että Otto istui talon ulkopuolella suuren kuusen syvennyksessä pohtimassa karvaisen ystävänsä kanssa kodin lämpöä... mutta miksi he eivät voineet tulla sisälle... huaah....haukotus. Uni yllätti pienen mietiskelijän.

jatkuu...


Joulusatu. Joulukuun kuudes.Yömyöhä tupa

13.12.2017 03:07

Itsenäisyyspäivää kahviteltiin edellisenä iltna vielä yömyöhään. Anu ei ymmärtänyt kaikkea mistä aikuiset juttelivat mutta penkillä leivinuunin kyljessä oli papan palttoon alla mukava nukkua. Palttoossa oli aito lammasvuori ja se lämmitti suloisesti.

- Eiköhän tämä itsenäisyys ollut tässä... tällä kertaa...

Mummo sanoi ja ponkaisi ylös narisevasta tuolistaan. Sukkakudelma putosi alas lattialle hänen ryppyisestä kädestään.

- Kyllä. Joo. Mennään mummon tahtiin nukkumaan nukkumaan...

Pappa hoputti edellään kulkevaa mummoa joka potki tossuillaan karannutta villalankakerää lähemmäs kammarin oven kynnystä josta hän sai sen vaivoin nostettua sukkapuikkoa apunaan käyttäen...

- Oi voi minun selkääni.

Mummo voihkaisi ja jumittui kumaraan asentoon. Auta minua Reete...

Mummo jatkoi puuhkaisten ja yritti ojentautua oven kaarmia pitkin tuloksetta.

- Minä autan... aivan suoraselkäisiä nuorukaisiahan me... ei mitään vanhuksia köntyksiä...

Pappa puheli ja auttoi mummon ylös tolpilleen.

- olppasia kun ollaan niin tolpillaan pysytään sodassa ja rauhassa... rakkaudessa... vihassa...

Pappa jatkoi puhelemistaan samalla kun ovi sulkeutui vanhusten perässä heidän vetäytyessään kamariin yöpuulle.

Typa hiljeni. Kaarina karoi hiillosta niin kauan että viimeinenkin kipinä oli samunut. Hän työnsi leivinuunin pellit kiinni ja koitti muurin kylkeä. Vanha leivinuuni antoi kakkensa ihmisten asuintalon lämmittämiseen. Kaarina-äiti ei raaskinut herättää nukkuvaa tyttöä vaan kietaisi hänet syliinsä ja kantoi mukanaan narisevat vintinraput ylös isoon kamariin.

.Jatkuu...


Joulusatu jatkuu pian

11.12.2017 07:09

JOulusatu jatkuu pian parin päivän viiveellä mutta puuttuvien päivien kertomukset ovat tulossa… hetki!


Huovutetut Orkidealapaset

7.12.2017 07:10

Paljon Onnea 100-vuotias Suomi!

Varhain aamulla heräsin nautin aamukahvista ja ihailin sinisen eri sävyjä tummasta vaaleaan kun aamu aukeni varhaisesta harmaaseen päivään. Samalla kudoin loppuun nämä Orkidealapaset. Kukat olen kirjaillut lapasen päälle mielikuvan mukaan. Pesussa huopuessa muuttuivat akvarelliksi.


7.12.2017 07:08


Joulusatu. Joulukuun kuudes. Itsenäisyyspäivä

7.12.2017 05:28

Aamu oli juhlava. Anu laskeutui vintin kapeita rappusia unisena. Tuvan ovi narahti hänen astuessaan sisään huoneeseen. Aikuiset taukosivat kesken puheensa.

- Huomenta Anu. Sinä heräsit.

Kaarina äiti sanoi ja silitti hellästi tytön takkuisia hiuksia.

- Huomenta äiti.

Tyttö vastasi ja katsoi tuvan pöydän suuntaan. Keltaiseksi maalattu pöytä oli yllin koristeellinen. Pöydällä oli sytytetty kynttilä ja täpötäysi pullavati. Pannukahvi tuoksui herkullisen aistikkaasti ja täytti koko tuvan atmosfäärin. Mummo istui omassa huoneessaan kutomassa sukkaa. Vanha nainen katsoi tiiviisti akkunasta ulos joelle. Pappa istui tuvan penkillä leivinuuni edessä ryystämässä lautaselta kahvia. Sokeripala kilisi hänen hampaitaan vasten hänen.

- Kuumaa... per... poltin suuni.

Pappa ärähti ja puhalteli kuumaa kahvia lautasella.

Käsi vapisi ja pappaa harmitti. Kyynel kihahti papan silmäkulmaan... oliko se kuumasta kahvista vai sotamuistoista... mene ja tiedä.

- Kyllä minä muistan kuinka siellä taisteltiin... oli se kalman paikka... ilmassa haisi pelko ja kuolema... Minä tiijän kun olin siellä...

Pappa aloitti muistelmat.

Anua pelotti. Tässä vaiheessa muistelmia pappa yleensä kertoi tovin kuolemasta, pelosta, nuorten miesten toivosta ja pian kerottuaan hän muuttui itkuiseksi ja vihaiseksi. Miehestä tuli katkera. Pienen tytön oli vaikea käsittää miksi muuten hyväntuulinen pappa väliin vaipui synkkyyteen mutta aikuiset olivat lohduttaneet kertomalla hänelle että papalla oli sodan jäljiltä kranaatin sirpaleita aivoissa ja sen vuoksi pappa oli sellainen, väliin hyvin ailahteleva.

Tyttö painautui muurin kylkeen ja kurkisti pappaansa.

- Sota... se vei meiltä lähes kaiken mutta ei itsenäisyyttä... Me taistelimme ja teimme Suomesta itsenäisen...

Pappa jatkoi puhumistaan. Tuvassa muut vaikenivat ja kuuntelivat. Mummokin oli köpötellyt huopatossuissaan kamarinsa perukoilta takaisin tupaan pitäen yhä sukkakudelmaa käsissään. Hän tiesi jo mitä seuraavaksi odottaa kun pappa olisi päässyt tarinoinnissaan synkimpään vaiheeseen.

Anu sulki korvansa. Hän ei halunnut kuunnella. Ei hän ymmärtänyt kaikkia aikuisten juttuja. Tyttö havahtui äidin kysyessä:

- Anu, otatko pullamosua?

- Otan.

Kaarina-äiti kaatoi kahvia mukiin, maitoa päälle ja silppusi sekaan paksusti kotona leivottua tuoretta pullaa. Tyttö otti mukin ja pisteli mosua lusikalla. Aamupala oli taivaallisen hyvää.

Mummo oli jättänyt sukkakudelman sikseen ja veti palttoota päälleen. Samalla hän hoputti Reetti-pappaa.

- Nouse ylös ja pistä palttoo päälle. Kynttilät on valmiina. Lähdetään sytyttämään hautausmaalle isänmaan puolesta kaatuneiden kynttilät.

Mummo tiesi kuinka murheellista pappaa käsitellä. Hän oli jo pakannut kaiken tarpeellisen olkalaukkuunsa. Vanha pari kiirehti ulos ovesta. Heidän kyytinsä oli jo pihalla odottamassa.

Jatkuu...


5.12.2017 20:16

Luca-Anton 2,3kk.


5.12.2017 20:14


5.12.2017 20:12


Teidelapaset

5.12.2017 20:11

Ensimmäisen Adventin neulomushuovutus. Itselleni tein vaunulenkeille lämpimät huovutetut lapaset. Näiden lapasten nimi on Joulu Teidellä. Tulivuori Teiden huippu auringon laskiessa ja tosi korkea kivi Paholaisen peukalo. Näin Joulun alla se muuttuu Joulupukin peukaloksi, tontut vievät sinne kuusen kera kynttilöiden, ensilumi sataa ja teneriffalaiset pääsevät pulkkamäkeen. Olen nähnyt sen riemun!


5.12.2017 20:09


Joulusatu. Joulukuun viides. Otto Annan poika

5.12.2017 05:13

Sudenhetkellä kello kolme yöllä kuu kurkisti pilviverhon takaa ja loi kelmeän valon talvisen lumiseen maisemaan. Syvän sinisessä varjossa lähellä taloa katseli kaksi silmäparia talon ikkunoista hohkavaa lämmintä valoa. Pieni rääsyinen poika painautui tiukemmin harmaata ystäväänsä vasten. Sen turkki lämmitti jos haamupoika voi lämpöä tuntea... ainakin hän kuvitteli tuntevansa. Takkuturkki susi nimeltä Haave oli hänen paras ystävänsä. Molemmat olivat onnettomat jääneet välitilaan roikkumaan, eivät enää elävinä eivät kuolleina, eivät siellä mihin sielu entää. He olivat vain siinä kaksitusten.

- Voisin veisata sinulle surullisen virren... u-uu-uuu-uuuu

Susi aloitti matalan hiljaisen joikun

- Ei. Älä. Ei nyt.

Poika sanoi ystävälleen ja puristi sitä hellästi kuonosta.

Poika kietoi kätensä Haaveen ympärille ja kuiskasi sen korvaan:

- Tämä joulu on erillainen. Minä tiedän sen. Ulvotaan sitten yhdessä kun asiat selkiytyvät. Tämä on tässä tämä hetki nyt ja näin. Ehkä huomenna toisin.


Joulusatu. Joulukuun neljäs. Salaperäinen olento

4.12.2017 05:53

Edellisen päivän lettiarvoitus kutkutti mieltä kovasti. Siitä puhuttiin paljon ja lankapuhelin soi uset kertoja. Asia levisi nopeasti kuin kulovalkea ja kävi ilmi että rusetteja oli kiinnitelty ympäri pitäjää muidenkin kotieläinten korviin, harjoihin ja häntiin. Alettiin puhua tonttubuumista ja tonttujen tulemisbrändistä.

Anu leikki pihamaalla talon edessä. Siinä hänellä oli lupa olla. Piha rajautui navetan ja vanhan hevostallin kulmaan. Toisessa päässä navettaa heinälato ulottui melkein tielle asti. Yöllä oli satanut lisää lunta. Aikuiset olivat tuvassa juomassa pannukahvia.

Keskenkaiken leikkien tyttö oli varma että oli nähnyt tontun kurkistelevan talon nurkalta... Anu tiesi ettei hänellä ollut lupa lähteä pihasta mihinkään mutta uteliaisuus voitti. Aivan varmasti hän oli nähnyt pikkuruisen punalakkisen kurkistavan talon nurkalta. Tyttö jätti lumileikit sikseen ja lähti katsomaan mihin tonttu oli mennyt.

Päivä alkoi vajota länteen ja aavistuksen omainen sinervä laskeutui maisemaan kuin kevyt harsovaippa. Tytöllä oli punaiset toppahaalarit yllään ja hän leikki olevansa tonttu itsekin laskiessaan pyllymäkeä talon takaa joelle päin. Hänen ei ollut tarkoitus mennä kauas vain sen verran että saisi kunnon luisut naapurin taloa kohti. Talojen välissä oli syvänne johon molempien talojen pulkkamäet johtivat. Kuin taiottu tytön liukureitti haarottui eri suuntaan kuin hän oli aikeissa mennä ja liuku johti rinnetä alas kohti jokea jossa jään sirpaleet kolisivat yhteen eikä mustassa virrassa ollut yhtään kestävää katoaskelmaa. Anua pelotti. Kuinka hän oli näin erehtynyt laskemaan. Kyyneleet vierivät tytön poskelle ja itku tuli. Talo näkyi kaukana ylhäällä rinteen päällä. Valot loistivat kutsuvasti talon ikkunoista ja maailma tytön ympärillä huokaisi yöpuulle laskeutumista. Hetkessä talvinen ilma oli värjäytynyt kulosametin mustaksi Siellä täällä välkehti vielä sinisen rippeitä. Pimeys oli pelottava.

Jähmettyneenä kuin pieni jänis keskellä rinteen pohjaa tyttö etsi katseellaan tonttua. Varmaan hän oli erehtynyt luulemaan niin. Ehkä kyseessä olikin ollut talon haltija, ne tontut eivät papan kertoman mukaan koskaan poistu talon nurkkaa kauemmas vaan vaalivat omaa reviiriään talon sisustaa. Hetkessä Anu höristi korviaan ja kuunteli... tihenevästä pimeydestä kuului jotain... lapsen itkua...

- Huhuu! Onko siellä ketään?

Anu kuiskasi pimeään.

Tyttö seisoi yhä tihenevässä pimeydessä hievahtamatta ja kuunteli. Hetkeen ei kuulunut mitään mutta sitten se taas kuului lapsen itku. Anu siristi silmiään ja yritti nähdä äänen suuntaan kuka siellä olisi. Hän otti varovasti pari askelta jokea kohti ja hahmotti pimeydessä hahmon. Vanhan rikkoutuneen puuveneen kyljessä oli jotain...

- Onko sinulla kylmä?

Anu kysyi.

Nyyhkyttävä hahmo valpastui. Hän silminnähden pelästyi tytön nähdessään.

- Ei minulla kylmä... tai on... mutta en tunne mitään... kaikki on ihan samantekevää...

Poika jatkoi taas itkemistään.

- Mitenniin samantekevää. Sinä itket täällä pimeässä eikä sinulla on paksuja vaatteita.

Tyttö katsoi mietteliäänä poikaa ja jatkoi:

- Kuka sinä olet?

Pimeässä näki huonosti. Poika lopetti hetkeksi nyyhkyttämisen ja katsoi tyttöä. Siitä oli iäisyys kun viimeksi häneltä oli kysytty hänen olemistaan. Välittäminen lämmitti.

- Minäkö?

Poika soperisi...

- Sinä

Tyttö tähdensi.

- Minä olen Otto. Otto Annan poika.

Hämärään alkoi jo silmät tottua ja lapset tuijottivat hämmentyneinä toisiaan.

- Hei, minä olen Anu.

Samassa kuului ylärinteestä huuto:

- Anuuuuu! Anuuuu! Missä sinä oleeeet!?

Äiti oli korvinkuullen huolissaan.

- Äitiiii! Minä olen täällä!

Tyttö vastasi äidin kutsuun ja kääntyi sitten sanoakseen Otto-pojalle jotain mutta hänen hämmästyksekseen poika oli kadonnut!

Kaarin-äiti tuli rinnettä alas ja torui Anua:

- Et koskaan saa lähteä noin... minähän sanoin että saat leikkiä talon edessä. Pimeässä on vaarallista. Susi olisi voinut syödä sinut!

Äiti torui väsynyttä lasta ja kantoi veti hänet kädestä mukanaan.

Myöhemmin illalla ennen nukahtamistaan Anu kuiskasi äidille

- Minä näin siellä rinteessä Oton...

- Kenet?

Äiti kysyi ja huomasi samassa että tyttö jo nukkui.... jatkuu vielä tänään......


Joulusatu. Joulukuun kolmas

Letit Pollen harjassa

3.12.2017 08:09

-Herätys pikkutyttö. Tänään me lähdemme mummulaan ja käymme kirkonkylällä samalla.

Kaarina-äiti herätteli nukkuvaa tyttöä. Anu ei olisi halunnut herätä vaan kaivautui yhä syvemmälle peittojen sisään. Siellä oli niin lämmin ja tuoksui ihan äidiltä. Vintissä oli kylmä. Kuurankukat valtasivat ikkuna-alaa. Ihana yö kun sai nukkua äidin vieressä, tyttö ajatteli eikä tahtonut riistää lämmintä pesäkoloa. Ulkona oli vielä silkosen pimeää. Talo oli muuten hiljainen. Mummo ja pappa olivat reissussa ja isä töissä yövuorossa. Pimeää ei tarvinnut pelätä koko yönä äidin kainalossa. Iltasatukin oltiin luettu... melkein kokonaan... tai no äiti oli nukahtanut ennen tarinan puoltaväliä mutta se ei tyttöä haitannut kun sai olla äidin vieressä. Oma sänky oli pelottava pimeällä seinustalla. Poronsarvet seinällä sängyn yläpuolella kammottivat ja saivat pienen tytön pelkäämään. Silloin kun isä oli kotona ei saanut nukkua äidin vieressä ja ne yöt olivat kammottavia synkkiä ja möröntäyteisiä. Onneksi isä oli paljon töissä tai mökötti toisessa huoneessa muuten vaan.

Herättyään tyttö söi äidin laittaman aamupuuron. Äiti oli jo laittanut kaiken valmiiksi tuvan penkille odottamaan. Vaatekasassa olivat myös pässinpökkimät eli villaiset paksut sukkahousut joita tyttö inhosi yli kaiken. Ne kutittivat ja raastoivat hänen ihoaan.

- noin me laitetaan lämmintä ylle

Äiti puheli ja auttoi tytölle vielä haalarit päälle.

- Lopuksi lakki päähän. Noin.

Äiti puheli ja pisti harmaan karvalakin tytön päähän kypärämyssyn päälle.

Se karvalakki oli pukeutumisessa parasta. Mustan harmaa lakki jossa oli myös häntä.

-Olen varma että tontut käyvät jo kurkkimassa talojen ikkunoista, laita sinäkin lappunen ulos mitä toivot joululahjaksi...

- Äiti minä en osaa kirjoittaa...

- Ei se haittaa, piirrät kuvat mitä toivot, kyllä Joulupukki ymmärtää...

- Piirrän.

Tyttö oli varma että oli nähnyt jo talon kulmalla tontun jäljet.

Mummolaan oli pitkä matka. Pyörän kyydissä oli aina jännää mutta samalla kylmää. Äiti polki ja tyttö piti hänestä kiinni ja painautui tuulen suojaan äidin toppatakkia vasten. Varpaita kipristeli. Kirkonkylällä pysähdyttiin käymään Hägmannilla. Lämmiteltiin vähän aikaa ja ostettiin pullaa tuomiseksi mummolle jonka pirtissä tuoksui aina pulla.

- Terveisiä kirkonkylältä! Kaarina-Äiti huudahti ja jatkoi:

- Anun kanssa tulimme tuomaan pullaterveiset vaikka äidin tekemä pulla onkin aina maailmanparasta!

Äiti huudahti ja syleili lämpimästi omaa äitiään. Missä isä on?

- Pappa on tallissa antamassa pollelle kauroja. Hän sanoi että siellä on jotan merkillistä meneillään en tarkemmin ehtinyt kysyä mitä...

Anu havahtui kuulemastaan. Papalla oli tarkka tonttukatse ja kuulo... ehkä hän oli nähnyt jotain tonttuihin liittyvää.

Pienipappa tuli sisälle taloon. Hän kopisteli porstuassa loput lumet vaatteistaan ja tuli sisälle tupaan.

- Sieltähän se pienipappa minun sydänkäpyseni tulee

Mummo huikkasi rakkaalle miehelleen ja ojensi hänelle kahvikupin. Papan silmät tuikkivat.

-Pikkuine tyttöni Anu, kuulehan mitä kummaa tallissa tapahtui. Menin sinne antamaan kauroja Pollelle ja ihan selvästi kuulin kuinka joku tai jotkut nauroivat minulle... nii-in... nauroivat! Mitään en siellä hämärässä tallin nurkassa nähnyt mutta jotain sinne jäi. Ruokin pollen ja suin sen puhtaaksi harjalla. Samassa huomasin kummallista. Sen harjaan oli ilmestynyt letti.

Pappa kertoi ja tehosti käsillään kertomaansa.

- Letti?

Pienimummo, Kaarina-äiti ja Anu kysyivät kuorossa.

Pappa oli tyytyväinen saamastaan huomiosta

- Niinhän minä sanoin. Letti. Ei se iso ollut vaan pieni letti lähellä Pollen korvia. Kaiken lisäksi letissä oli punainen silkkinauha.

- Kuka kumma sellaista on mennyt tekemään.

Pienimummo ihmetteli.

- Taivas varjele joku kulkuri varmaan!

Kaarina huokaili.

-Tonttu?!

Anu kuiskasi ja katsoi kysyvästi aikuisia.

- Anu saattaa olla oikeassa. Pikkuihmisiä tai tonttuja. Jotain pientä kihelmöintiä siellä tallissa on ilmassa. En lyhdyn valossa tohtinut tonkia olkikasaa olisiko siellä ollut joku mutta kuulin minä sen naurun.

Pappa tokaisi ja vakavoitui.

- Eihän se haittaa jos tontut lettejä rustaavat meidän Pollelle. Nythän on Joulukuu...Täytyy tonttua lepytellä kaikista isoisän tuhmuuksista ja laittaa tontulle pullaa tallin oven pieleen.

Mummo jatkoi vekkulisilmin.

- Viedään pulla yhdessä, me Anun kanssa ollaan lähdössä kotiin. Tämä oli tällainen pikavisiitti.

Kuljimme yhdessä pihamaan poikki tallirakennukseen. Pappa aukaisi meille matalan tallin oven:

- Naiset ensin olkaa hyvät.

Mummo meni ensimmäisenä. Hänellä oli tontuille pullalautanen.

- Kas sentään! Totta se pappa puhui vaan erehtyi laskuissa, lettejä on kolme!

Mummo siunaili ja hypisteli sormissaan yhtä leteistä.

- Sievä rusetti jokaisen letin päässä. Tämä on selvästi tonttujen aikaansaannosta.

- Kolme lettiä. Kolme rusettia. Tänään on Joulukuun kolmas.


Joulusatu. Joulukuun toinen.

Vasta lypsetty Ihanan maito

2.12.2017 05:34

Yön aikana oli satanut paljon lunta. Navettapolku oli kahlattavan paksussa hangessa. Karjakeittiössä oli kylmä ennen kuin Kaarina sai tulet vesipadan pesään. Anulla oli paksusti vaatetta. Punaiset toppahaalarit, talvikengät. Myssy roikkui silmillä. Räkä valui nenästä ja tyttö pyyhkäisi sen lapasella poskelle.

- Nenäkö sinulla vuotaa...

Kaarina-äiti tursautti lapsen nenän paperiin ja jatkoi puuhastelua. Navettaradiosta soi Liljankukka lumivalkoinen. Tyttöä paleli. Hän pöyhi itseään parempaan asentoon ja nukahti istualleen. Unessa oli kesä ja kukkasia... voikukkia paljon.

-Nukutko sinä?

Äidin ääni ja kosketus saivat lapsen havahtumaan unesta. Olisi lypsyn vuoro.

Äiti lypsi lehmiä sillä välin kun tyttö kujeili vasikoiden kanssa.

- Älä syötä niille vasikoille lapasia! Kuulitko! Sinun pitää istua siinä olkikasassa nätisti. Äiti on kohta valmis.

- Joo.

Lapsi sanoi ja oli aivan varma niin kuin nupopää vasikkakin että keltaiset lapaset olivat jäänne kesästä kuin voikukista tehdyt.

Kaarina painoi otsansa friisiläislehmän kylkeen ja tipotteli käsin viimeisiä maitoja ämpäriin.

-Eikö vaan Ihana? Eikö sinustakin tuo lapsi ole hassu?

Kaarina kysyi vanhalta lehmältä. Sitten hän suhautti muutamat maitovedot erikseen mukiin ja ojensi sen vasikan kanssa telmuavalle tytölle.

- Ole hyvä. Vastalypsettyä lämmintä maitoa ihanalta. Tällä jaksaa päivän valjettua pulkkamäkeen.


Joulusatu. Joulukuun ensimmäinen.

Luminen pihamaa

2.12.2017 05:12

Ulkona satoi lunta. Isot hiutaleet vaappuivat hiljokseen alas kylmän kelmeältä taivaalta. Hiutaleet olivat kuin höyheniä, valkoisen utuisia palleroita tai keveitä keijuja jotka tanssahdellen välillä toisiaan hipaisten pujoittautuivat alas taivaan pilvistä. Pihamaa peittyi lumesta. Pieni tyttö panoi nenäsä kiinni kylmään tuvan akkunaan ja yritti nähdä paremmin pihamaalle.

-Anu, tule pois sieltä akkunasta! Johan sinä nenäsi palellutat!

Kaarina äiti hoputti ja vaivasi samalla herkullista joululta tuoksuvaa pullataikinaa. Hän katsoi taikinaisia käsiään sitten tyttöä ja jatkoi:

- Tule tänne minun luokseni niin saat maistaa pullataikinaa ja rusinaa. Tontut liikkuvat vasta illalla kun pimeä laskeutuu.

Tyttö ei ollut kuulevinaan vaan painoi nenänsä entistä tiukemmin kiinni jäiseen ikkunalasiin. Kuurankukat piirtyivät akkunan lalareunaan. Tyttö katseli pihamaalle vielä hetken. Sitten mahan nälkäinen murina sai pienen tytön mielen havahtumaan. Vasta Joulukuun ensimmäinen... rusinat ja pullataikina! Tyttö kääntyi äitiään kohti puisella tuvanpenkillä. Laskeutui alas varovasti ja sukkahousut makkaralla kulki tuvan poikki äidin syliin.

Ehkä huomenna...


<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Heppatyttö kirjoitti 25.01.2018 20:49:

Paljon onnea Luca-Antonille!!!!! Tulkoon hänestä iskän, ja äiskän silmäterä!

Heppatyttö kirjoitti 13.09.2017 18:31:

Paljon Onnea koko perheelle

Heppatyttö kirjoitti 10.08.2017 20:19:

Onnea synnytykseen ja Ronille terveisiä!

Koodimies kirjoitti 26.06.2017 13:00:

Häirintää tai ala-arvoista kommentointia ei ole esiintynyt! Lämpenevää kesää!

DD kirjoitti 21.06.2017 17:02:

Iloa valoa ja rakkautta ihanaa Juhannusta 2017 jokaiselle!

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 14:25:

Seesteisiä kesäpäiviä DD:lle!

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 14:17:

Toivotaan sisältöön kohdistuvaa kommentointia. Häiriköintikommentit poistetaan. Iloista keskikesän juhlaa ja hyvää mieltä kaikille.

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 13:55:

Kommentointi avattu!

Tällä blogisivulla on käyty 301 kertaa!