Heinäkuussa 2017 kirjoitetut jutut:

RV 33 + 2. Olemisen sietämätön keveys

30.07.2017 08:12

Keveydestä ei voi puhua tämän masun kanssa mutta raskaus on ihanaa. Suurenmoista että minulle annettiin mahdollisuus kokea tämä vielä kerran. Muistan kuinka kuopukseni syntyi neljätoista vuotta sitten ja hänen syntymänsä jälkeen minusta tuntui tyhjältä ja autiolta kuin olisin kuunnellut sisälläni kumisevaa onttoa tuulta. Silloin ajattelin että tässä tämä nyt oli. Viimeinen kerta ja symbioosi minun ja masuasukin välillä oli onnellisesti ja haikeasti ohi.

Eilen oli päivä että supistuksia oli enemmän kuin tarpeeksi. Kävelystä on tullut entistä hankalampaa, vauva painaa selvästi alemmas ja kauppareissullakin kävelyni on verkkaista ja maha kuin kova golfpallo. Iltamyöhäisellä kävimme kaupassa ennen sulkemista ja nuoret aikuiset väistivät minua värikkäässä villatakissani kuin minulla olisi ollut rutto tai jotain muuta pahempaa. Aivan kuin he olisivat lauantai illan huumassa pelänneet minua, ehkä tartutin heihin vauvakuumetta jo nyt. Kassajonoon en jäänyt vaan pyysin mieheltäni avaimet ja hissuttelin autoon odottamaan. Toivottavasti raskaus vielä kestää, pieni ihminen tarvitsee vielä kasvuaikaa.

Yöunet ovat katkonaisia. Sää on helteisen tunkkainen. Odotan vesisadetta. Silloin minun on helpompi hengittää ja yön viileys auttaa eheytymään. Vasemmalla kyljellä pitäisi nukkua mutta pakko kääntyä vähän väliä sillä kylkeni ja lonkka puutuvat. Ison masun kanssa kääntyminen ottaa kylkiin, ne soivat, pidän mahasta kaksin käsin kiinni molemmin puolin ja käännyn kuin hylje puolelta toiselle. Selälläänkin voi nukkua mutta vain jo polvet ylhäällä koukussa. Luin että ei sittenkään saisi nukkua selällään, kohdun verenkierto saattaa hidastua, samoin jos nukkuu oikealla kyljellä... älä käytä kynsilakkaa... älä maalaa huulia... kahvi on vaarallista... hajusteet... light tuotteet....!!!! Odottavan äidin vaarallisten aineiden ja kieltojen lista on pitkä.


RV 33 + 1. Sateisen harmaata

29.07.2017 07:51

Eilisen hellepäivän jälkeen tämä aamu seitsemän aikaan näyttää sateisen harmaalta. Tekisi mieli lähteä kävelemään ja haistelemaan enteilevää sadetta mutta kehoni on liian raskas kantaa. Raskaus alkaa todenteolla olla uuvuttavan työlästä liitoskipujen vuoksi. Kohtu on edelleen ylhäällä mutta silti tunnen kuinka vauvan pää painaa alas lantioon ja terävät potkut tuntuvat kipeinä iskuina ylös kylkiluihin ja rintakehään. Pienellä miehellä ei ole paljon tilaa liikkua.

Viikko on ollut kiireinen. Tuleva taidenäyttelynkin pystytys mietityttää sillä en ollenkaan tiedä saanko lääkäriltä luvan lähteä vielä käymään Helsingissä viikon päästä tai saati elokuun lopussa jolloin näyttely puretaan ja siirretään toiseen paikkaan Helsingissä. Taiteellinen työskentelyni on tällä hetkellä hidasta, en voi istua pitkään, en jaksa maalata seisaltaan eikä lattialla polvillaan olokaan onnistu.

Nukkuminen tämän ihanan raskausmahan kanssa on hankalaa. Pitäisi nukkua vasemmalla kyljellä mutta en voi kun on pakko kääntyä toiselle kyljelle vähän väliä. Olen kui hylje joka käännyn useita kertoja pitkin yötä. Sängystä ylös nouseminen on oma taitolajinsa. Suoraan en voi enää nousta vaan ylösnousu tapahtuu kyljen kautta sängyn reunaa hyödyntäen. Reunalla joudun istumaan tovin ennen kuin uskallan nousta ylös. Selkä rutisee ja ensimmäiset askeleet ovat tuskaiset, on pakko ottaa tukea seinästä ja ovenpielestä ja hiihtää lyhyin askelin kohti wc:tä. Olen miettinyt millaista on olla vanha ihminen... millainen minusta tulee... menetänkö liikuntakykyni... tuleeko minusta vanhana ihminen joka elän sängyssä paikalleen kahlittuna ilman kotia ja elämää? Liikuntakyvyn menettäminen, jo pelkkä kauhistuttaa minua!

Synnytyspelkoni vähän helpotti kun meinasin toissapäivänä tukehtua leipäpalaan. Ennalta ei kannata pelätä kun vastaan on kuitenkin otettava mitä annetaan. Söin aamiaisleipää ja juomaksi minulla oli vettä. Kuten tavallista istuin nojatuolissa puoli lepoasennossa jalat ylhäällä, katsoin samalla tv:tä ja taisin puhuakin kunnes yht`äkkiä vedin kovan kuivan leipäpalan niinsanotusti väärään henkeen ja tunsin kuinka en saanut ilmaa ollenkaan! Vedin paniikissa ilmaa keuhkoihin ja yritin yskiä. Mitään ei irronnut. Paniikki kasvoi myös perheenjäsenten keskuudessa, keuhkoistani kuului vain korinaa ja sain hädintuskin näytettyä etten voi hengittää. Nousin tuolista ylös ja nojasin takan reunaan ja vinguin ja rohisin ja edelleen ilmavirtaus oli tukossa. Paniikki! Muistan kuinka ajatus nousi päähän – minä kuolen! Yritin yskiä ja kakistaa leipäpalaa ulos mutta se ei onnistunut, happi alkoi loppumaan... kauhun tunne kasvoi samalla kun silmäpohjissani pakotti räjähtävä kipu! Nesteet valuivat pitkin lattioita, huoli vauvasta, pelkäsin että se oli lapsivesi että nyt lähdetään lanssilla sairaalaan mutta nähtävästi se oli hajonnut rakko. En voinut olla ajattelematta että kuoleman hetkellä elämän kaikotessa ruumis tyhjenee ja laskee kaiken alleen. Kontrolli pettää elämän hiipuessa. Lopulta jotain irtosi ja minä elän!

Eilen illalla kävimme pihasaunassa. Löyly oli sopivan leppeä. Kuumassa en jaksa enää olla ja ylös lauteille kiipeäminen on haastavaa. Pelkkä pihan poikki käveleminen saa kohdun supistelemaan voimakkaasti. Supistukset kestävät kerrallaan joitakin minuutteja ja on pakko pysähtyä siksi aikaa hengittämään. Elämme loppusuoran aikoja ja pikkuveljen syntymä on päivä päivältä lähempänä.


28.07.2017 08:57

Loppusuoralla. Eilen oli raskausviikot 32 + 6, tänään 33! Kesä on ollut minulle armollinen kun helteitä ei ole pahemmin ollut.


28.07.2017 08:51

Uuden pyörätuolin sovitukseen😊

Kirjoitan heti sovitusreissusta. Toinen mahdollinen pyörätuoli nyt kokeiltu ajatustasolla eli ehkä parin viikon päästä kokeillaan mallikappale. Myönteistä oli että pyörätuoliedustajalla oli ehdottaa meille Ronille sänky kaikilla mukavuuksilla, aukeavat portit. Nostosäätö molemmissa päädyissä sekä nostosäätö koko sänkyyn alimmillaan 35cm. Myönteinen päätös koskien sänkyä on tehty jo keväällä tieto ei tullut meille asti. Jos saamme tuon sängyn niin se auttaa kaikessa, pukemisessakin.


28.07.2017 08:47

Huomasin että Kalliossa etsitään henkilökohtaisia avustajia vammaisille vapaa-aikaan ja harrastuksiin ilmoitustaulumainoksilla. Erityisesti kiinnitti huomioni se että aikaisempaa kokemusta tai koulutusta ei tarvita, pelkkä lämmin motivaatio riittää työhön ja palkan saantiin.. Mahtaa olla melkoinen seula ja karsinta noilla perusteilla. Itse en nuorukaistani antaisi antaisi kenen tahansa huolehdittavaksi. Meidän erityisellä ei ole ollut tilapäishoitopaikkaa koko tänä vuonna joten ainoa mikä minua tälläkin hetkellä huolettaa on se että synnytänkö omaishoitajana kotona vai otanko koko perheen synnytykseen mukaan sairaalaan?


28.07.2017 08:45

Alan olemaan yhtä suurta mahaa😊 Mieluummin odotan autossa kuin puuskutan kaupassa. Kärkkäisen kauppakierroksellakin pitää istahtaa jokakerta kun osuu sopivasti tuoli kohdalle.


2kk Luovutusikäiset haukkuvauvat

26.07.2017 11:29

Meidän sekarotuiset haukkuvauvat ovat tulleet luovutusikään. Suloiset karvakerät kaikissa väreissä. On harmaata, mustaa, beigeä, vaalean ruskeaa. Seuraavaksi pitäisi löytää hyvä oma koti jokaiselle karvaiselle lapselle. Pennut ovat saaneet koko ajan huomiota ja huolenpitoa. Parasta mahdollista ruokaa, lihaa ja laadukasta pentunappulaa. Navetassa tai hevostallissa ne eivät ole koskaan käyneetkään sillä niiden koti on ihmisten lähellä. Taannoin joku nimetön ilmiantaja oli tiedottanut että pennut olisivat huonolla hoidolla, lähes kuolemaisillaan ja navetassa. Kuka lie ollut moisen juorun levittäjä mutta pilkka osui väärään nilkkaan ja asia on oikaistu virallista tahoa. Pennut ovat hyvinhoidetuja ja pirteitä, iloisia karvaturreja joita ei vielä elämän murheet ja huolet ole päässeet rasittamaan.

Pennut ovat tottuneet hevosvoimiin vaikka talli on niille vieras paikka. Auto ja autonkyyti on tuttu juttu, hevosia on katseltu, ponit laiduntavat vieressä ja harrikan massiivinen murahdus on niille kuin tuutulaulu.

Tämä vuosi on ollut yllätysvauvojen aikaa. Ainoa mikä oli suunniteltu oli kolme terrierin pentua jotka syntyivät toukokuussa odotetusti. Sen jälkeen löysin koirankopista seitsemän sekarotuista rakkauspentua jotka vetokoirani järjestivät. Luulin että niiden emä on vain lihavassa kunnossa. Aitaverkko oli rikki niiden välillä vain hetken mutta se riitti. Vanhemmat ovat tiedossa.


26.07.2017 11:27


26.07.2017 11:27


26.07.2017 11:26


26.07.2017 11:25

Hippa!


26.07.2017 11:24


26.07.2017 11:23


26.07.2017 11:22

Emon onnea


26.07.2017 11:21

Pentuja


26.07.2017 11:19

Tämä kuin banda lelukaupasta


26.07.2017 11:18

Kokoontuminen suurella aamukasteisella kivellä. Yhdestä näkyy vain hännänpää!


RV32 + 3. Shoppailua raskausmahalla

25.07.2017 09:59

Raskausmahashoppailu on hikinen laji ja polttaa tehokkaasti kaloreita. Varsinkin siinä vaiheessa kun on hiihdetty jo yli kahdeksan kuukauden paremmalle puolelle. Kävely on todellakin hiihtämistä. Muuten lyllerrän kuin ankka keinuen vaappuen mutta ihmisten ilmoilla yritän hiihtää hissutella niin että lantioni pysyy stabiilina ja askeleeni ovat patalat ja huomaamattomat. Olen vain nainen jolla on väljät vaatteet.

Tytön kanssa kävimme kahdestaan shoppailemassa. Kärkkäisen alennusmyynneissä oli jos jonkinlaista tarjousta. Menimme suoraan yläkertaan ja kiersimme sen katsellen ja vertaillen. Käytin tilaisuutta hyväksi istumalla aina kun se oli mahdollista ja tuoleja onneksi oli kuin sieniä sateella. Välillä supisteli ihan mielettömästi ja en voinut sulkea ajatusta pois että lähdenkö seuraavaksi sairaalaan. Satunnaisten tuolien lisäksi minulla oli onneksi ostoskärryt joista sain tukea ja joihin nojasin. Aamulla varsinkin yön jälkeen minusta tuntuu että navasta alaspäin ei ole aistimusta ja että jalat saattavat kadota altani millä hetkellä hyvänsä.

Kuntomaratooni Kärkkäisen jälkeen siirryimme Prismaan ja sieltä haimme salaattibaarista herkulliset salaatit ja limsat. Päivä olikin täydellisesti pulkassa ja ajelimme kotiin. Yli kahdeksan kuukautta raskaana ja loppusuora alkaa... saa nähdä milloin päästään ostamaan vauvalle vaatteita ja kaikenlaista. Ei ennen hänen syntymäänsä.


RV 32 + 3. Melusaastetta aamupalaksi

24.07.2017 08:08

Viime yön nukuin suhteellisen hyvin. Joka välissä täytyy kääntyä puolelta toiselle mutta muuten yö sujui suhteellisen kivuttomaksi. Polvien väliin kylkiasennossa on pakko laittaa tyyni niin että lantion asento pysyy hyvänä eikä tule turhaa pingotusta. Kohtu on sen verran valtava että molemmin puolin kylkeä soi kun lähden kääntymään kylkiasennossa. Jalkeilla ollessakaan ei voi enää tehdä nopeita tai laajoja kiertoliikkeitä. Toisinaan minä kuuntelen Tuure Kilpeläistä ja tapailen soindeja sekä askeleita mielessäni. Vielä minä tanssin rumbaa notkein lantein!

Melusaaste tulee avoimesta ikkunasta aamuisin. Yöllä minua ei autoliikenne haittaa tai kaukana haukkuva naapurin koira. Melu on kotoisaa mutta sen jälkeen kun herätyskello soi oli se sitten perinteinen herätyskello, ihminen, tai lemmikki joka vaatii huomioni niin sen jälkeen ulkoa kantautuva meteli muuttuu melusasteeksi. Eilen heräsimme aamuun mökillä. Siellä oli ihanan hiljaista. Paitsi sitten kun mukana olleet sekahaukkupennut keksivät alkaa ulisemaan ulospääsyä mökistä. Veimme karvaisen lapsilauman aamukasteiselle pissalenkille. Kello oli puoli viisi aamulla. Pentujen ulkoiluretken jälkeen minä aloin nukkumaan vielä hetkeksi mutta Ilkka lämmitti meille makoisan aamusaunan. Siellä ei liikenne häiritse öisin vaan hiljaisuus on peittävän tyyni ja rauhallinen.

Roni nukkui tosi tyytyväisenä mökillä. Häntä ei haitannut pikkukoirien ulina. Masuasukkikin nukkui niin tyytyväisenä että yht`äkkiä huomasin etten ole tuntenut vauvan liikkeitä! Pelästyin! Olin ehkä tuntenut ne mutta en muistanut tai ollut huomioinut niitä siinä kiireessä ja hyörinässä kun muuten ei ollut stressiä! Tuli kotiinlähdön aika ja kipusin auton ratin taa. Laitoin poppikoneen soimaan. Roni alkoi istullaan jytäämään niin lujaa että koko auto – iso ötökkä – heilui ja vauva kohdussa alkoi rulaamaan samassa tahdissa.


RV 32

21.07.2017 07:02

Mahanpohjassa nipistelee kun ajattelen tulevaa synnytystä. Välillä näen ihan hulluja moniulotteisia unia ja aika usein näen unia kuolleista minulle tärkeistä ihmisistä. Äitini varsinkin on usein läsnä niin elävänä ja siinä lähellä että kun herään niin ajattelen heti soittaa hänelle mutta taivaaseen taitaa olla vain unikanava.

Kesä on pian ohi. Yöt alkavat olemaan jo tummia. Vettä sataa tuon tuosta. Ponit nukkuivat viime yönä minun ikkunan alla valossa. Kerrankin oli sellainen yö ettei vettä ullut taivaalta ja yön samettisuus oli kostean leppeä.

Heräsin vähän viiden jälkeen ja kuudeksi vein jo tyttäreni kuntosalille. Reipas tyttö. Ei äiti jaksa nyt niin aikaisin urheilla, hyvä kun pääsee sängyssä kääntymään tämän masun kanssa. Välillä liitoskivut ovat tosi kovia ja tällä hetkellä vauvan potkut kopsahtavat tuntuvasti kylkiluihin ja rintakehään. Tänä aamuna kohtulapsi nukkui pitkään, olen ollut jo lähemmäs kaksi tuntia hereillä ja maha asukki heräsi kunnolla vasta nyt. Olen nukkunut tosi paljon varastoon. Sen jälkeen kun vauva syntyy univarastoja tarvitaan yllin kyllin.


RV 31 & 17.7.17

19.07.2017 23:06

Maanantaina sairaalareissu, kontrollikäynti ja loppuodotuksen parin viikon välein. Hyvä kun seurataan että kaikki sujuu hyvin. Vahvat sydänäänet, pää alaspäin. Tilaa hänellä niin vähän ettei onnistu enää kuperkeikkojen teko. Liikkuva kaveri joten kuvaus vaikeaa mutta tässä profiilipotretti❤.


19.07.2017 11:52

Yhteiskunnan liitokset ja liittoutumat

Yhteiskunta on liittojen kartoittama. Mihin liittoon pitäisi kuulua saadakseen kaikkein suurimman avun silloin kun sitä tarvitsee. Entä mihin ry:hyn tai yhdistykseen... Haluaisin kuulua liittoihin mutta en niiden alajärjestöihin. Esimerkiksi vammaispuolella kuuluakseni Kehitysvammaliittoon tai Omaishoitajien liittoon minun pitäisi ensin liittyä sen alapuolella toimivaan paikallisyhdistykseen. Entä jos se on mahdotonta? Entä jos haluan kuulua valtakunnan tasolla liiton toimintaan ja tukea sitä mutta en niinkään paikallis sektorin sisäänpäin lämpeävään toimintaan. Porvoon seudulla kuuluin monta vuotta paikallisyhdistykseen vielä sen jälkeenkin kun olin muuttanut pois sieltä. Liityin yhteen paikallisyhdistykseen Pohjois-Pohjanmaalla eikä minulle tullut ainoatakaan lehteä eikä kokouskutsua joten varmaan jotain meni vikaan enkä sitten enää kuulunutkaan mihinkään. Sama kävi omaishoitajien osalta edellisellä asuinpaikkakunnallani kuin myös vammaispuolen kanssa, yhteys ei toiminut. Ehkä siksi että siellä omaishoitajat miellettiin enemmän aikuisten ja lähinnä vanhusten hoitajiksi kuin lasten tai nuorten. Omaishoitajien ja vammaisten lasten vanhempien kuppikuntaisuus ärsyttää, varmasti joku vetää tästä herneen nenään mutta en taatusti ole ainoa joka ajattelee näin. Ulkopuolisia ei hyväksytä ja uusia ihmisiä ei haluta mukaan. Hetken voi paistaa aurinko risukasaankin ja kohtelu on avointa ja tervetulotoivotuksin säestettyä mutta pian tahti muuttuu eikä enää olekaan tervetullut, varsinkaan silloin jos olisi evääksi hyviä kehityskelpoisia ehdotuksia toiminnan uudistamiseksi.

Paikallisyhdistyksiin ei myöskään välttämättä oteta jäseniksi vaikka haluaisi. Jäsenhakemuksen täytyisi ensin suuntautua valtakunnan tasolle josta se tulisi hyväksynnän jälkeen piiritasolle ja sieltä hyväksynnän jälkeen vasta paikallisyhdistykselle tiedoksi kuten politiikassakin puolueiden osalta. Toiminta olisi paljon reilumpaa.

Omaishoito on raskasta työtä oli sitten hoidettava minkä ikäinen tai kokoinen tahansa. Omaishoitajan palkka on naurettavan pieni, usein kuulee sanottavan ettei omaisen hoidosta pitäisi maksaa ollenkaan rahaa sillä se on vapaaehtoistyötä ja hyvästä sydämestä tehtyä... ei olosuhteiden pakosta. Omaishoito on kaikkea sitä. Moni jättää omaishoidontuen hakematta ja ottamatta myös siksi ettei halua kertoa kenellekkään, pelkää totuuden paljastumista. Jos minulla olisi valta niin perustaisin omaishoitajielle ja erityisesti vammaisten lasten vanhemmille naurukerhon itkukerhon sijasta. Tästäkin joku voi suuttua. Surua kohtaa niin paljon arkipäivässä jos haluaa sitä päivystää, mieluummin muuttaisi surun, menetyksen, pettymyksen ja katkeruuden tunteet myönteiseen ajtteluun, unohtaisi sen mikä on mahdotonta, miksi kehrätä sellaista joka ei koskaan toteudu. Nauraisi porukalla arkipäivän kommelluksille, niillekin jotka tapahtumahetkellä saattoivat tuntua pahalta mutta myöhemmin naurattavat. Perustaisin mielelläni omaishoitajien/vammaisten lasten vanhempien kanssa tragikoomisen teatterin jossa uskallettaisiin tuoda esille sattumuksia ja nauraa yhdessä ja naurattaa myös tavallisia katsojia. Olen allerginen itkukuoroille ja valituksille, sille mistä jää paitsi, miten voisi olla mutta kun ei voi. Usein kuulee ihmisten itkevän omia haaveita ja epätoivoisia ajatuksia, minun lapseni ei koskaan aja mopolla tai autolla, hän ei koe läheisyyttä kuten normaalit ihmiset, ei mene naimisiin ei saa lapsia.... Lista on loputon. Kyllä minäkin saatan ajatella että antaisin mitä vaan että vaikeasti vammainen poikani polttaisi piilossa tupakkaa, rälläisi mopolla ja riiaisi tyttöjä, tekisi kaikkea sitä mitä muut hänen ikäiset mutta niin ei vaan ole. En usko että hän kärsii siitä koska hän ei osaa niitä asioita kaivata. Me, perhe, olemme hänen elämä, hänen unelmat kokemuskarttana. Odotan sitä että lapseni menee armeijaan, onneksi vaikeavammaisillekin on järjestetty sellainen kokemus. Pieni veli avaa synnyttyään myös uuden kokemusmaailman, ilon ja huumorin.

Vaikeana hetkenä vedän läpinäkyvän suuren huivin ympärilleni peitoksi.

-Nyt on nyt enkä muuta voi mutta huomenna kaikki on toisin ja paremmin.


19.07.2017 11:20

16.7.17

Vakavasti ottaen onnen asema

Ensin kiitos kaikille jotka olette onnitelleet ja olleet sydämellä mukana meidän elämässä eri käänteissä ja myös tässä odotuksessa. Mietimme pitkään uskallammeko julkistaa tiedon. Lopulta päätimme olla rohkeita kun ihmiset alkoivat kyselemään ja epäilemään kaikenlaista, joidenkin huhujen mukaan olin kamalan sairas.

Ikävä kyllä ihminen on toiselle ihmiselle susi ja tässä kävi juuri niin. Monta ystävää on kadonnut maailman tuuliin syystä tai toisesta, joitakin exystäviä kaipaan erityisesti, ystäviä kun ei julisteta kuolleeksi vuosien uinumisenkaan jälkeen mutta vihamiehet - ne ovat ikuisia ja aina uskollisia. Olemme koko perhe saaneet nimettömän henkilön taholta paskaa niskaan törkeällä tavalla ja valitettavasti joudun siivoamaan facebookin ja todellisen elämän kavereitakin isolla luudalla, syyllisiä ja syyttömiä kunnes toisin todistetaan. Tilanne on todella ikävä. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt uskoa vanhaa sanontaa kel onni on se onnen kätkeköön.


15.07.2017 10:24

14.7.2017

Huomenta rakkaat lukijat! Raskausviikkoja tasan 31! En tahdo malttaa odottaa tämän pienen pojan syntymää mutta silti samalla olen kauhuissani. Pelottaa synnyttäminen, miten siitä selviän. Sanotaan että aika kultaa muistot mutta se kipu ja tunne kuinka sisuskalut räjähtävät tuskasta on porautunut sieluuni syvälle. Se tunne kun haluaisi lopettaa siihen paikkaan, sanoa että nyt mulle riitti ja luovuttaa synnyttäjän osan jollekulle toiselle mutta kun ei voi. Kohtu on eliö jonka valtava koneisto työntää lasta ulos matemaattisen systemaattisella kipuvoimalla. Siitäkin minulla on kokemus kun kaikki kipu katosi. Ronin synnytyksessä en tuntenut kipua, en itseäni, en mitään. Kaikki liike pysähtyi sisälläni ja sen jälkeen kaikki ympärillä olevat ihmiset huusivat toisilleen kauhistuneina ja tavoittelivat pienokaiseni sydänääniä jotka nekin himmenivät.Onneksi lopulta kaikki meni hyvin ja lapseni parkaisi ensiesittelyn maailmalle.

Olen lueskellut netistä toisten äitien blogeja ja myös niitä enkelivauvatarinoita joissa täysiaikainen lapsi on tuntemattomasta syystä kuollut kohtuun. Minä en uskalla hankkia vauvalle mitään etukäteen. Äitiyspakkauksen noudin postista mutta sitä ei saa kukaan perheenjäsen avata ennen lapsen syntymää.

Eilen oli ensimmäinen Tarkastuslautakunnan kokous. Siitä alkoi luottamustoimeni. Yksikään paistettu lätty tai makkara ei mennyt vaalikampanjassa hukkaan ja äänestäjilleni kiitos saavutin jotain ennenkokematonta. Matkani politiikassa Teneriffan lomamatkalta värvättynä Nivalan perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi on ollut mielenkiintoinen ja värikäs. Ensimmäisen kerran elämässäni kuulun puolueeseen joka sitten hajosi kahtia. Perusnaisiinkin kuulun. Heidän kanssaan lähtisin syksyllä reissuun mutta en voi raskauteni vuoksi. Odottavan aika on pitkä, niin on ollut haave lapsesta, matkaan on mahtunut paljon unelmia, toivoa, surua, pettymystä.


14.07.2017 09:16

12.7.2017

Elämässä

Uskomattominta

On huomata

Että luottamus

Oli sen pituinen.

Tänään sain muistutuksen siitä ettei joitakin ihmisiä vaan voi yksinkertaisesti jättää taakseen vaan ne löytyvät vääjäämättä edestä silloin kun niitä vähiten osaisi odottaa. Katkeruus on katkeransuolainen välipala niille jotka elävät vihasta ja pelosta. Jotka ovat lukeneet blogiani alusta asti muistavat sarjakuvistani anonyymit ketun naamaiset tuijottelijat. Tälläkin kertaa anonyymi ulvoja iski jälleen. Toivottavasti anonyymille menee viesti perille että totuus hänen henkilöllisyydestään tulee varmasti julki.Postilaatikkoterroristien osalta meidän tiedossa on kolmen nuoren pojan nimet.

Tänään käytiin shoppailemassa Saran ja kesävieras Niinan kanssa Ylivieskassa. Tytöt kiertelivät useita kauppoja mutta itselleni riitti kahden suuren kaupan kuntokävely. Kuntokävelyksi sitä voi kutsua sillä liitoskivut hankaloittavat jo kävelyä. Ärsyttää tämä ankkamainen vaappuminen, keskityn ja kuljen suoraviivaisesti ja luonnollisesti mutta silloin lantioon ja selkään iskee nikamiin noidannuolityyppiset vihlomiset. Tytöt löysivät ihania tyttöjen juttuja ja minä löysin lankaa seuraavaan villatakkiin josta tulee edellistä pidempi. Novita Kajo lanka on hyvää, se on sopivan paksua ja kevyttä. Painavammasta langasta tulee ranteet ja sormet kipeäksi.


Kesähuvila kuvin

13.07.2017 07:07


13.07.2017 07:06


13.07.2017 07:06


13.07.2017 07:05


13.07.2017 06:59


13.07.2017 06:59


13.07.2017 06:58


13.07.2017 06:57


12.07.2017 23:43


12.07.2017 23:42


12.07.2017 23:42


12.07.2017 23:40


12.07.2017 23:39


12.07.2017 23:38


Rv 30 + 4 Tänään on parempi päivä

11.07.2017 15:03

Eilen oli raskaudessani huono päivä. Oikean käden särky alkoi aamuyöllä sormien nivelistä nousten päivänmittaan ylöspäin ranteeseen käsivarteen ja lopuksi särki koko kättä olkavarressa asti. Mitään särkylääkkeitä en voi syödä raskauden vuoksi joten kuulostelin ja tunnustelin ( ja se todella tuntui!) kipua. Muutenkin olen sitä mieltä että lääkkeillä turrutettu kiputila ei kerro tilanteen todellista vakavuutta ja tehty diagnoosi voi olla väärä. Kun olisikin ollut pelkkä käsi mutta kun särkykipu tuntui myös oikean puolen jalassa samanlaisena jyrsivänä nivelsärkynä kuin kädessä ja pahimmillaan kipu jyskytti oikean ukkovarpaan kynnen alla sekä puutumus, varpaat tuntuivat puutuvan.

Säikähdin todella särkyä ja kipu oli väsyttävä. Käytännössä oleilin koko päivän vuoteenomana ja yritin nukkua sillä ainoastaan unessa sain hetken hengähtää kivusta. Aamusta alkaen tilanne oli huono. Heti ylös noustessani tunsin kuinka selkänikamat rutisivat ja seinästä täytyi ottaa tukea että pysyin pystyssä. Pahin selkäkipu yleensä helpottaa melko pian kun pääsee liikkeelle mutta tällä kertaa minun täytyi esittää Ilkalle toive että hän hommaisi minulle kävelykepin tueksi ja turvaksi. Hän ei ole aina siinä turvanani ja kannattelemassa askeleitani vaikka yksi ystävänsä tiuskikin aikoinaan hänelle minusta että ”pitäkää tunkkinne” That`s it.

Koko päivä oli yhtä särkyä. Käveleminen oli mahdotonta. Minusta tuntui siltä että käsi oli jotenkin ”kuollut” ei sillä olisi voinut tehdä mitään vaikka särky tuntui niin silti sormet olivat kyvyttömät. Maalaaminen tai kutominen eivät olisi tulleet kuuloonkaan koko päivänä. Edellisenä päivänä poltin tehokkaasti nahkani kun olin Ilkan ja Rakun (Viltskräckens RO Mulle) kanssa kannustamassa ja valokuvaamassa kansainvälisessä koiranäyttelyssä Ylivieskassa. Tulos oli erinomainen Avoin luokka ERI. Serti CACIB, VSP. Kaikki muuten täydellistä mutta minun iho! En muistanut jännityksellä siirtää tuolini paikkaa ajoissa vaan oikean jalan pohje sekä oikea käsivarsi paloivat pahasti. Illalla ja pitkin yötä rasvasin kärähtänyttä nahkaani ja lakanat tuntuivat palanutta pintaa vasten karhealta.

Takaisin särkyyn. Eilisen päivän olin koko ajan kahden vaiheilla pitäisikö minun lähteä sairaalaan ja oliko kyse jostain laskimoiden tukoksesta kasvavan kohdun vuoksi. Googlasin miten aivoinfarti oireilee tai sydänkohtaus. Aina kun nostin jalat ylös seinälle oli kipu hetken aikaa helpommin siedettävä. Palanut iho oireili ja minulla kävi mielessä jos särky johtuikin palamisen aikaansaamasta kehon shokkireaktiosta. En lähtenyt lääkäriin. Luotin vaistooni. Yö oli vielä tuskainen mutta kun aamulla heräsin niin olo oli paljon parempi eikä tällä hetkellä kun ollaan edetty tiistain iltapäivään särkyä tunnu enää lainkaan.

Paljonko painan? En tiedä enkä haluakaan tietää. Maha alkaa olemaan valtava. Se on ihana. Se on pienen ihmistaimenen koti.


Rv 30 + 2 Selättömän taival

9.07.2017 09:31

Kasvattini Villin Viksu juoksee tänään kilpaa. Kaikki peukut pystyyn että tulisi menestys! Halusin lähteä paikan päälle katsomaan mutta ei onnistu kun on tämä maha. Aamulla ylösnouseminen sängystä ja ensimmäiset askeleet ottivat taas lujille. Selvästi tunnen kuinka jokin painaa selässä hermoa ja nikamaa. Osasin odottaa tätä että etuvetoinen paino rasittaa minun selkää. Kun liikkeelle pääsen niin sen jälkeen selkä vertyy ja liikkuminen on kivuliasta mutta onnistuu. Eilen aloitin suururakan vaatekaappien inventaarion mutta siinä yhteydessä kurkottelut ja ojennukset vaatekaappien syövereihin ja yläkaappeihin olivat haasteellisia.

Aamupuuro on valmis. Voisilmä ja vadelmahilloa. Aurinko paistaa ulkona kuuman oloisesti. Ensimmäiseksi pesin aamuvarhain pyykkiä. Yksi pyyhe joka on varmaan kaksikymmentä vuotta ollut valkoinen sai pinkin värin. Vanhakin pyyhe voi uusiutua ja muuttua ja joskus elämän yllätyksellisyys tarjoaa meille piristävän mahdollisuuden uuteen ja ihmeelliseen. Kuten tuo vanha pyyhe reijistä huolimatta kantaa ryhdikkäänä uuden hienon värinsä, niin myös minä kannan iloisena ja pystypäisenä ihanan mahareppuni. Noin kuusi vuotta sitten lääkäri oli kirjoittanut minulle lähetteen "rintojen poistoleikkaukseen" . Tarkoitus oli ehkä kuitenkin pienennys mutta lääkäri ei osannut kommunikoida. Kävin poliklinikalla ja keskustelin leikkaavan lääkärin kanssa asiasta. Toimenpide kuulosti prutaalilta ja julmalta, sinne tänne heitellyiltä rasva ja rintakudos paloilta ja tunnottomalta irtonaiselta nänniltä joka kiinnitetään sitten johonkin…. - Entä tunto… voinko sitten enää tuntea mitään… tai imettää…? Sopersin vanhalle mieslääkärille… Mies katsoi minua vihaisesti ja tiuskaisi - ei ole tuntoa, kuolleet nännit eikä mitään imetystä. Ykskään nainen ei ole katunut eikä tullut jälestä päin valittamaan.

Miten yksikään nainen olisi enää leikkauksen jälkeen voinut mennä valittamaan, ei mitenkään… saisinko palan itseäni takaisin, saisinko tunnon… Minä poistuin tutkimuksista selittäen että jättäkää minut jonoon, ajattelin ensin tehdä yhden iltatähden ja imettää vauvaa niin pitkään kuin mahdollista. Selitykseni ei selvästikään uponnut heihin joille olin vain ylimääräistä ihraa ja kudosta mutta onneksi valitsin viisaasti. Lopulta mietin asiaa että enhän minä edes olisi minä jos minun täytyisi opetella kulkemaan erilaisella ryhdillä ja erinäköisenä ja sitä paitsi tolpan emännillä on aina kautta aikain ollut isot rinnat, se piirre kulkee suvussa. Ylpeänä näin itatähteä odotellen, ollaan iloisia siitä millaisia olemme ja unohdetaan kauneusihanteiden pakottamat "valumuotit".


Rv 30. Kampaajallakäynti

8.07.2017 11:11

Raskausviikot 30 +1. Onni jatkuu mutta samalla tunnen kehossani mielenkiintoisia kipuja ja kolotuksia. Aamuisin on jo parin viikon ajan ollut vaikea päästä ylös. Kääntyminen ja sängystä nousu onnistuu mutta sängyn reunalla on pakko istua ja tuumailla hetki ennen kuin uskallan nousta ylös ja ottaa ensimmäisen askeleen samalla ottaen kiinni kädellä tukea seinästä. Pelkään että jalat pettävät alta. Tämä siksi että alaselässä minulla on vanha vamma – nikaman repeämä – ja tunnen kuinka siellä jotain napsahtaa kun lähden liikkeelle. Selkä minua huolestuttaa eniten mutta onneksi ollaan raskaudessa loppusuoralla!

Perjantain kampaaja oli ihana piristys. Silloin raskausviikkoja tasan 30. Tiesin että kampaajalle kun menee niin siihen tarvitaan aikaa ja istumista tuli kaiken kaikkiaan kolme tuntia. Lopputulos oikein hyvä, kyllä kannatti! Ainoa minkä kanssa on aina vähän hankaluuksia oli raskaana tai ei on mukavan asennon löytäminen pesupaikalla. Siinäpä se kun mukavaa asentoa ei ole vaan minulle tulee aina siinä kököttäessäni hartijat ja niska jumissa sellainen olo kuin veri ei kiertäisi lainkaan aivoihin asti.

Lueskelin aamulla googlesta kaikkia juttuja joissa oli tietoa yli nelikymppisten raskaudesta ja yllättäin sieltä pisti silmiini tieto että 40 – 44 vuotiaiden raskauksissa on enää alle yhden prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi ilman apua! Me olemme saaneet lottovoiton. Kerran kysyin apua väestöliitolta että onko meillä mahdollisuus saada jotain raskaaksi tulemisen helpottamiseksi ja vastaus oli tyly ei siksi koska minulla on jo lapsia. Lisäksi sain sellaisen käsityksen ettei yli 35-vuotiaiden lapsettomuuttakaan mielellään hoideta. Suuntaus on väärä jos ajatellaan sitä karua tosiasiaa että Suomessa on tänä vuonna lasten syntyvyys alhaisempi kuin 1800-luvun nälkävuosien. Tulevina vuosina syntyvyyden ennuste on varmasti laskusuuntainen ellei Suomen hallituspolitiikka kallistu lapsi- ja perheystävällisempään suuntaan. Tällä hetkellä ennusteissa on että lasten kotihoidontuki alenee kolmesta vuodesta kahteen vuoteen että tämäkin minun piti vielä nähdä näin iltatähteä odottavana äitinä! Lisäksi onhan kurjaa kun lapsilisät aina nollaantuvat sisaruspuolien kohdalla eli tarkoitan tällä sitä että jos samalla äidillä on lapsia eri isien kanssa niin silloin vain täys sisaruksia koskee sisaruskorotus mutta uudessa parisuhteessa syntynyttä lasta kohdellaan eriarvoisesti ja lapsilisä on minimi vaikka samassa sisarusperheessä oltaisiin. Pieni asia mutta tätäkin pitäisi miettiä yhteiskuntarakenteiden mukaiseksi yhä arvomaailmaltaan ja perherakenteiltaan muuttuvassa maailmassa. Lisäksi hiljattain julkaistiin tieto että Suomeen halutaan yli miljoona pakolaista ja heidän kaikki sosiaalietuudet on huomattavasti paremmat kuin suomalaisella kantaväestöllä. Työttömyyskorvauskin on paljon suurempi ja asumisen maksaa yhteiskunta kokonaan.

Takaisin raskauteen. Vauva potkii paljon ja paukuttaa samaan aikaan myös käsillään. Välillä tunnen kuinka pää tömähtää ylöspäin osuen palleaani ja keuhkoihin joilla on koko ajan yhä vähemmän tilaa. Vatsastani en kuvia laita, raskausmaha kuvia voivat laittaa nuoremmat joilla ei vielä ole vanhoja raskausarpia tai ylimääräisiä kiloja.

Koskien ikääni ja raskautta olen googlesta löytänyt vain nuorten vanhempien vihapuheita ja kirjoituksia. Selvästi paistaa katkeruus siitä että nuorten vanhempien mielestä isovanhemmat ovat itsestäänselvyys ja he myös hoitavat nuoremman väen lapset. Sitten samalla asteikolla on häpeä. Vanhuksia hävetään, pelkkä ikä merkitsee vanhemmuuden tasoa. Sitten tulee katkeruus siitä että vanhemmat kuolevat liian varhain... Miten vanhemmuus on aikojen myötä muuttunut? Minulla oli suhteellisen nuoret vanhemmat. Minun äidistäni tuli 36-vuotiaana mummo kun sain esikoiseni 16-vuotiaana. Olen siis aloittanut tämän uraputken 30 vuotta sitten ja tämä iltatähden odotus olkoon kunniakierros! En ole koskaan elämässäni odottanut että vanhempani, isovanhemmat, olisivat hoitaneet minun lapseni. Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa mummo kuvataan lähes poikkeuksetta henkilöksi joka nukkuu keinutuolissa tai kutoo villasukkaa... nykyajan mummokäsitys on toinen. Mummot ja papat ovat aktiivisia ja elämässä kiinni ja useiden ihmisten kohdalla näyttää siltä että elämä on vasta alkanut eläkeikäisenä. Minun äitini kuoli teini-ikäisten lasteni ollessa pieniä. Hän oli mummo isolla M:llä loppuun asti. Hän oli vasta 54 vuotias kun syöpä vei hänet. Kaikki eivät halua olla mummoja tai pappoja koskaan. Se on jokaisen oma valinta. Pitkät matkat vieraannuttavat perhekunnat toisistaan ja elämän nälkä saa nuoret myös uskomaan etteivät he tarvitse enää vanhempiaan mihinkään. Lisäksi avioerot veroittavat läheisyydestä oman osansa. Olen usein ajatellut asiaa että kuinka paljon mahtaa olla vanhempia ja isovanhemmiksi tahtovia aikuisia jotka ovat erojen, mustamaalauksen ja olosuhteiden pakosta menettäneet yhteytensä omiin lapsiinsa ja siten myös kasvaviin lapsenlapsiin...? Minulla ei ole sisaruksia. Äitini on kuollut ja isäni ei edes ajoittain ehkä muista minua aivovamman ja yhteiskunnan holhouksen vuoksi. Olisipa minunkin lapsillani iso suku, paljon setiä, tätejä, yhteyttä pitäviä kummeja ja ystäviä olemassa läsnä ja välittämässä. Mutta ei... minulle oma perhe on tärkein.


7.07.2017 19:16


7.07.2017 19:15


Maailmat meissä

7.07.2017 07:58

Huomenta rakkaat lukijat!

Tänään heräämme aurinkoiseen säähän. Ensimmäiseksi herättyäni otan allergialääkkeen Heiniksin veden kera ja sitten yritän herätä. Olo on vielä hieman pökkyrä unesta jota näin viime yönä. Kuljin laivalta toiseen ja Helsingissä Kauppatorilla ja parkkihalleissa ja seikkailin raitiovaunupysäkeillä Siljalinen ja Viginlinen terminaalien välillä. En ollut yksin vaan pidin kädestä pientä poikaa joka yritti parhaansa mukaan pysyä matkassa mukana...

Unet ovat olleet tämän raskauden aikana erityisen todentuntuisia ja liittyneet lähes poikkeuksetta jollain tavalla matkustamiseen. Lisäksi lapseni on unissa ollut jo mukanani kävelevänä paitsi etten ole voinut nähdä hänen kasvojaan. Yhtenä aamuna näin unta että tyttäreni oli lähdössä mummonsa kanssa reissuun laivalla, he olivat menossa Tukholman risteilylle. Sanoin Saralle etten ollut ollenkaan tyytyväinen tilanteeseen että hän menee niin pitkälle reissulle mummon kanssa jota ei ole vauvaiän jälkeen koskaan tavannut. Ulkomaanmatka ventovieraan mummon kanssa. Siinäkin unessa olimme satamassa ja Sara vakuutti minulle olevansa täysin kunnossa ja kykenevä tekemään mummon kanssa matkan... - äiti kyllä minä pystyn reissaamaan, osaanhan jo pitää itsestäni huolta vaikka mummo onkin minulle vieras....

Samassa hetkessä uni ja todellisuus sekoittuvat kun Sara seisoo vuoteeni vieressä aamulla kello puoli kuusi, tökkää minua olkavarteen ja pirteänä kuin aamupeipponen ilmoittaa minulle...- Äiti, minä lähden koiran kanssa aamulenkille!

Teini-ikäiset kasvavat ja itsenäistyvät, ainakin Sara. Ronissakin on havaittavissa selvää oman tilan tavoittelua vaikka hänen keinonsa ovat rajalliset. Minun mahani kasvaa. Nuorten itsenäistyminen, yllätysraskaus, matkoja maailmaan kaikki tyystin. Ihmiselämässä on monta maailmaa, kehitysvaiheiden maailmat kohtu, lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus, tunnemaailmat rakkaus, viha, ilo, suru jne. Maailmat vaikuttavat meissä arkitodellisuudessa, unelmissa, muistoissa, unissa.


Neuletakki Intuitio DD`n ohjein

Värit valittu intuitiolla tai sitten ne valuivat alitajuisesti tauluistani.

Lanka Novita Kajo. Teko-ohjeet löydät kun selaat blogia alaspäin

6.07.2017 20:21


6.07.2017 20:19


6.07.2017 20:19


6.07.2017 20:18


6.07.2017 20:17


6.07.2017 20:16

Valmis neuletakki takaa


6.07.2017 20:14

Lopuksi silmukat päätellään työn nurjalle puolelle. Mielellään tylppäpäinen parsinneula.


6.07.2017 20:13

Alapuolella huppu valmis ja ommellaan hupun sauma. Samalla tavalla molemmilta puolilta siten että kerokset osuvat yhteen. Saumasta tulee siisti. Muista mitata huppu että siitä tulee sopivan kokoinen ennen kuin ompelet sauman kiinni.


6.07.2017 20:10

Alakuvassa hupun neulominen. Poimi silmukat oikealta puolelta pääntien reunasta. Neuletakissa neulotaan edestakaisin eli oikealla oikein ja nurjalla nurin. Kummankin kerroksen alkuun neulotaan kaunis reuna viisi silmukkaa oikein.


6.07.2017 20:08


6.07.2017 20:06

Silmukat ja värit


6.07.2017 20:05

Kavennusmerkit hihassa.


6.07.2017 20:02

Jatka ja kavenna yhteensä kuusi kertaa 4 silmukkaa hihassa niin että silmukoita on lopuksi jäljellä vain 40 silmukkaa. Huomaa että suhdeluku mitkä silmukat neulot yhteen pienenee koko ajan… 14&15…13&12… jne


6.07.2017 19:59

Neulo koko ajan oikeita silmukoita. Kymmenen kerroksen jälkeen kavenna ensimmäisen kerra seuraavasti, neulo silmukat 14 ja 15 alusta lukien oikein yhteen, jatka neulomista ja neulo seuraavat silmukat 14 ja 15 oikein yhteen. Kerrokselle tulee kavennuksia neljä ja silmukoita katoaa yhteensä neljä. Laita kerroksen alkuun hakaneula tai langanpätkä merkiksi että tiedät millä kerroksella kavensit.


6.07.2017 19:57

Hihan neulominen. Poimi silmukat hihansuun reunoista yhteensä 60 silmukkaa oikealta puolelta.


Raskaus yli nelikymppisenä

Vanhemmuus ei ole vain nuoria varten

5.07.2017 19:54

Raskaus on näin 46-vuotiaana ihanaa. Joidenkin mielestä olen fossiili ja antiikkijäänne mutta itse tunnen kukoistavani ja olevani elämäni kunnossa. Kipuja ja kolotuksia on sellaisia joita en edellisistä raskauksistani muista mutta toisaalta olen nyt huomattavasti vanhempi, painavampi ja lisäksi ajan autoa toisin kuin edellisten odotusten aikaan jolloin minulla ei vielä edes ollut ajokorttia.

En osannut ollenkaan ajatella että autolla ajaminen voisi odotusaikana olla niin vaarallista. Tämän vauvan kanssa on totisesti ajeltu kun muistaa taidenäyttelyreissut Kemijärvelle, Isoonkyröön ja Vaasaan. Viimeisin pitkä reissu suuntautui Perussuomalaisten äänestyskokoukseen Jyväskylään, silloin yövyin Keuruulla ja kävin tapaamassa kasvattamaani hevosta ja hänen omistajaansa. Viimeisellä reissulla myöhään illalla tuli huono olo ja vähän vertakin. Säikähdin. Mitä muuta olisin voinut tehdä kuin levätä yön ja ajaa seuraavana päivänä takaisin kotiin. Viimeisen reissun jälkeen pari päivää myöhemmin oltiinkin Oulaskankaalla sairaalassa jossa lääkäri määräsi minut kahdeksi viikoksi vuodelepoon ja ottamaan kaiken iisisti. Hän kielsi kävelyn, istumisen, taulujen maalaamisen, politiikan... kaiken.

Vuodelepo otti voimille. Lihaksia pakotti ja olisin niin halunnut mennä ja tehdä kaikenlaista mutta oli pakko malttaa. Sen verran malttamaton kuitenkin että kutonut olen kaikkien kieltojen edestä.

Viime maanantaina oli allasterapia Ronilla ja minä päätin lähteä yhtä aikaa uimaan. Poika ja Ilkka avustajana menivät invapuolelle ja uimaan fysioterapeutin varauksella mutta minä maksoin oman uintini invapuolen kautta. Onhan minun sielläkin avustettava Ronin riisumisessa ja pukemisessa ja kaikessa nostelussa kun ei ei Uikkoon milloinkaan hankita asianmukaista nostolaitetta saati sitten pyörätuolia joka olisi turvallinen.

Sopivasti aikaa uida silloin kun Roni on terapia-altaassa. Ilkalla siellä on ehkä vähän tylsää mutta hän voi sen aikaa lillua poreissa kun minä uin.

Kuntouimareiden radalla ei ollut ketään muita kuin minä. Aloin uimaan ja nautinnollisesti liuùin veden alla. Koko ajan pidin hengitysrytmistä kiinni, muistutin koko ajan itselleni etten saa pidättää hengitystä liian kauan hapenpuutteesta aiheutuu vahinkoa vauvalle. Vuorotellen kroolasin, uin rintaa ja väliin selkää ja kyllä minä nautin. Oli hassun tuntuista kun pieni ihminen potkutteli sisälläni. Varmasti hänestäkin tuntui erilaiselta kuunnella veden alaista äänimaailmaa. Uidessa vaikeinta on pysyä pinnan alla kun vatsa nostaa minua koko ajan pintaan.

Uinti vei niin mukavasti minua. Liuùin veden alla ja hengitin, rentouduin. Ketään muuta ei ollut, minä vain. Uinti vei minut niin auvoisesti että kuin huomaamatta aloin kilpailla itseäni vastaan ja vaikka muistin vasta olleeni pari viikkoa täyslevossa niin minun oli pakko jatkaa ja pysähdyin sitten vasta kun puoli kilometriä oli täynnä. Vähän heikotti. Olin tyhmä kun urheilin sillä tavalla mutta halusin tietää kestänkö.

Jälkeenpäin uinti tuntui vähän lihaksissa ja selkänikamissa mutta koska Kokkolan sairaalan lääkäri lupasi minun aloittaa uinnin uudestaan ”vähitellen” niin halusin tietää. Enemmän pelkään sitä että jos en voi tehdä mitään niin selkäni hajoaa ennen vauvan syntymää...

...mutta Sydämeni on täynnä rakkautta ja odotusta. Huomiseen! Villatakki on melkein valmis. Huomenna viimeistelen siihen hupun ja sitten laitan loput teko-ohjeet blogiini.


Omaishoitajan mietteitä sadepäivänä

5.07.2017 08:59

Mietteitä sadepäivänä. Hetki sitten vaihdoin vähän poissaolosäpsyvälle 170 cm pitkälle nuorelle miehelle lattialla vaipan. Noita poissaolosäpsyjä eli lieviä epilepsiakohtauksia tulee ja menee ja ovat sidoksissa nukahtamisen jälkeiseen tilaan. Hetken aikaa poika on ihan ulalla tästä maailmasta. Silmät auki mutta ei puhuteltavissa. Sitten kun kohtaus menee ohi niin häntä naurattaa kaikki. Koko maailma näyttää varmaan aika hassulta.

Mikäs siinä vaipanvaihdossa ison pörrömaton päällä mutta kun äidillä on nyt nyt tämä muhkea kasvava maha. Vaipanvaihdon yhteydessä sain väistellä pojan potkuja etteivät ne osuneet arkaan paikkaan vatsaani. Toimenpiteen jälkeen kontilleen ja siitä sohvatuolia vasten kompuroiden ylös lattiatasolta. Vielä onnistui mutta veikkaan etten enää montaa viikkoa voi tehdä vaipotus toimenpidettä.

Nostolaitteita meillä ei ole minkäänlaisia. Ne helpottaisivat jokapäiväistä elämää suuresti mutta perusajatus kunnan taholta on ollut ettei sellaisia tule ennen kuin olemme remontoineet huonejärjestyksen siten että pesuhuonetilat voidaan samalla uusia. Mistä rahat? Remontointi maksaa eikä raha ikävä kyllä kasva puussa. Onneksi meitä yleensä on kaksi aikuista nostamassa ja hoitamassa. Muuten olisi vaikeaa.

Tämän kesän suurin pettymys oli se ettei nuori mies päässyt haetulle Kelan kustantamalle kuntoutus ja vertaistuki leirille Lehtimäen Opistolle vaikka suositukset hoitavalta taholta Oulun Tahkokankaalta olivat hakemuksessa mukana. Aiheena oli murrosikä ja itsenäiseen asumiseen ja elämiseen valmentautuminen. Viimeksi kaksi vuotta sitten Roni on ollut vastaavassa kuntoutuksessa ensin 5 vuorokautta kesällä ja toinen samanmittainen jakso syksyllä. Minulla ei käynyt edes mielessä ettei nuorukaiseni pääsisi leirille mukaan. Rytmi tähän asti on ollut se että joka toinen vuosi järjestyy hetkeksi kivaa. Karmea pettymys oli huomata että kun lapseni täytti keväällä 16-vuotta ja hänestä tuli eläkeläinen niin silloin kaikki muuttuu, kaikesta niin kuntoutuksesta, pyörätuolista, leireistä kaikesta pitää taistella. Millä keinoin voin taistella lapseni puolesta, ...hm... eläkeläislapseni puolesta kun samalla kertaa hänet on arkistoitu toivottomaksi tapaukseksi jolla ei ole enää mitään kehitysmahdollisuuksia. Voi että olen vihainen! Kelasta soitti nuori mies (äänen perusteella) Tampereen toimistossa että nuoren asioista on keskusteltu eikä ole mitään perusteita miksi hänen tulisi päästä näin usein leirille. Usein! Miten niin usein kun kahden vuoden välein on yhteiskunnalta jotain saanut!

Samalla kertaa nuorukaiselta katosi pois myös tilapäishoitopaikka jossa hän on ollut silloin kun olen pitänyt omaishoidon lakisääteisiä vapaapäiviä. Vapaita on nytkin kertynyt varastoon tammikuusta alkaen eikä hoitopaikkaa enää ole. Vapaita kertyy pari kuukaudessa eivätkä ne siirry seuraavaan vuoteen joten tässä vaiheessa vuotta haluaisin toki tietää tulevatko vapaat ollenkaan käytetyksi. Syy tilapäishoitopaikan puutteesta selvisi vasta hiljattain. Kunta ei ole uusinut sopimusta entisen hoitopaikan kanssa jossa poika on ollut vuodesta 2013 alkaen! Hoitopaikassa oli kuulemani mukaan ollut puutteita mutta ne on hoitopaikan mukaan korjattu ja lapsellamme olisi edelleen tuttu hoitopaikka. Mikä tärkeintä sinne on aina jäänyt iloinen poika eikä meillä ole koskaan ollut epäilystäkään siitä etteikö lasta hoidettaisi siellä hyvin. Silloin kun lapseni on ollut hoidossa hän on meidän mielestä ollut lomalla.


<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Koodimies kirjoitti 24.02.2017 14:12:

Kommenttialue suljettu toistaiseksi häirinnän vuoksi.

Tällä blogisivulla on käyty 512 kertaa!