Maaliskuussa 2013 kirjoitetut jutut:

Voimaa ja tahtoa äidin työpäivään

31.03.2013 21:39

---

31.03.2013 21:07

---

31.03.2013 21:03

---

31.03.2013 21:02

---

Onnistumisia

31.03.2013 17:21

Hyvästi Maaliskuu!
Vesi tippuu räystäältä.
Piipahdan teekupin kera
paljain jaloin kiviselle ulkokuistille.

Tossuja on kolmet
siinä vierekkäin.
Odottavat jalkoja.
Minä olen yksin.
Lapset nukkuvat vielä.

Kuuntelen sulavan jään
kuolemaa uhmaavaa rymistelyä.
Viivyn vielä hetken.
Joutsenet tulevat kohta!

Tänä vuonna minulla on
niille paljon kerrottavaa
Elämänmakuista tarinaa
Onnistumisia.

---

Hyvää Pääsiäistä!

31.03.2013 09:17

---

Pitkäperjantai

29.03.2013 11:16

Tiedättekös ystävyys...
Se on joskus sellainen kuin sankka lumipyry. Emme näe eteemme emme taakse ja sitten yllättäin sankan valkoisen harson seasta voi nopeasti ilmestyä uusi ystävä kuin teatteriesiripun takaa noin vaan ennalta huomaamatta.

Kuulumisia vaihdetaan. Lunta sataa ja sitten kuin lumen nielemänä tai kuin valkoisen kumin poispyyhkimänä katoaa vähitellen uuden ystävän muiston jälki. Ajan päästä on kuin sitä kohtaamista ei olisi koskaan tapahtunutkaan... ehkä unessa. Jatkan matkaani yksin sankassa lumipyryssä.

---

29.03.2013 11:08

Unennäkeminen on hassua mutta haastavaa. Joskus voi yön varjolla tavata sellaisen henkilön johon ei välttämättä haluaisi törmätä. Saattaa olla että valveilla ollessa sellaista tilannetta ei koskaan tulisikaan mutta unessa muistot nousevat pintaan ja univieraan kanssa voi joutua käymään hyvinkin syvällisiä keskusteluita elämästä ja elämän varrella tapahtuneesta.

Sitten lisäksi unessa voi tavata henkilön joka on ollut kuolleena jo pitkään. Darlingille on käynyt niin. Olen vaivihkaan yrittänyt kertoa unessa ystävälleni että anteeksi, pitäisikö sinun olla jossain muualla...- tuota noin, anteeksi mutta etkös sinä ole kuollut niin miten sinä nyt siinä olet?

---

29.03.2013 11:04

Darling rakastaa harmaata taloutta kun omassa elämässä joutuu tasapainoilemaan talouden osalta sillä harmaalla vyöhykkeellä. Pimeä työ on mitä mukavinta silloin kun polkua valaisee täysikuu ja pakkanen on jäädyttänyt lumenpinnan narskuvan liukkaaksi jota pitki lantakuormat liukuvat ahkiolla helposti. Minä en pelkää pimeää yötyötä koska arktinen ystäväni on maailman paras paimenkoira! Viime yönä tehtiin taas yhdessä töitä. Pihasusi seurasi koko ajan vapaana kannoillani ja kun keräsin lantakakkaroita karsinoista Täpä (rakkaalla lapsella on monta nimeä!) istui vuohien karsinan edessä pää kallellaan kuuntelemassa vuohien keskinäisiä mäkinöitä ja kahinaa kun ne haastoivat toisiaan heinäkasan valtiudesta.

Darling on onnellinen että on tällainen arktinen paimenkoira joka osaa työnsä paljon paremmin kuin esimerkiksi puhdasrotuinen berninpaimenkoira Paimenpoika. Jälkimmäinen ei jaksa keskittyä vahtimiseen ja paimentamiseen jos kuonoon tulee jostain parempi haju. Paimenpoika kyllä käy päivystämässä että onko Darling paikalla mutta siinä välissä kulkee omia Paimenpojan teitä tai nukkuu koiranunta. Täpy eli Käppänä jaksoi hienosti mukana koko pimeän työn ajan. Välillä huokailtiin ja ihasteltiin kirkasta tähtitaivasta ja hopean kelmeää kuuta. Mitäpä Darling voi muutakaan kuin siivota karsinoita yöllä sillä täysikuu valvottaa.
Kun kaikki karsinat oli siivottu ja kuivitettu otettiin hevoset sisälle. Käppänä on todella viisas. Luontaisen varovainen mutta määrätietoinen. En ole teettänyt koirilleni dna-testejä mutta todennäköisesti niiden vanhemmissa oli ripaus suden verta ellei koko juttu ollut pelkkää legendaa. Darlingille asia on sivuseikka silloin kun yhteistyö ja ystävyys toimivat hyvin. Susi ulvoo ja osaa olla varovainen mutta niin ulvovat arktiset sudennäköiset pystykorvatkin.
Ostin îpihasusieniî emän hetken mielijohteesta siksi että siinä myyntilapussa luki îkoirasusiî. Se mami oli kiero kuin korkkiruuvi kotiuduttuaan taloon. Opin siltä koiralta kaikenlaista mitä ikinä koira voi keksiä ja toteuttaa päässään tekemien luonnosten pohjalta. Joskus minä vihasin sen oveluutta mutta samalla rakastin sen superälykkyyttä. Rauha Venlan muistolle. îKoirasusiî Venla kuoli 2008 vuoden viimeisenä päivänä pihalle tuodun myrkkysyötin vuoksi. Koiraa yritettiin pelastaa viikon ajan kahden eläinlääkärin toimesta. Venla oli minulla aina vapaana ja siksi sai syötyä aineenvaihduntalääkesyötin (hajuton ja mauton) sillä ruuan himolleen se ei voinut järjeltään mitään.

Takaisin aiheeseen ja hevosten sisälle ottoon. Darlingilla ei ole mitään ennalta määrättyä yksiselitteistä kieltä jolla koiraa käsken. Sanat vaan tulevat suustani. Erilaisia käsky- ja kehusanoja, tavuja, painotuksia ja jotenkin vaan se Käppänä tiesi mitä tarkoitin. Koira oli viisas eikä mennyt hevosten jalkoihin mutta kahta puolta kiertäen ja äänettömän rohkeasti paimentaen aivan eläimen läheisyydessä se onnistui ajamaan jokaisen irtiolleen omaan karsinaansa. - Ihmeellistä! Kaikki pollet olivat aivan täpinöissään ja arktinen ystäväni alaskanmalamuutti mixeri sekarotuinen teki töitä paremmin kuin paimenkoira konsanaan. Se hoiti hommat niin hyvin että vei vauhdilla varsan laitumelta latoon ja esti Endin paluun takaisin ladonovista pihalle ja sitten tapahtui se kaikkein hämmästyttävin asia. Sanomatta sanaakaan mutta määrätietoisesti kehonkielellä opastaen koira ajoi varsan läppäverhoista läpi siälle talliin ja omaan karsinaan! Uskomatonta sillä koskaan ei ole tapahtunut tällaista eikä Endi ole ollut kertaakaan halukas kulkemaan läppäverhojen läpi. Joka kerta ne on ollut pakko sitoa sivuun. -Jes!

---

29.03.2013 10:53

Darling on niin iloinen koiran urotyöstä. Se osoitti olevansa kultaakin arvokkaampi. Toivottavasti pienokaisista kasvaa yhtä viisaita paimennusviettisiä veto- ja vahtikoiria. Käppänän emän oli kasvattanut vanginvartija joka oli tarkoituksella lisännyt bordercollieta kasvatteihinsa ohjattavuuden parantamiseksi. Minulle Venla tuli vasta pentuajan jälkeen enkä tavannut sen kasvattajaa. Tiedän vain miehen. Ehkäpä tässä Käppänän viisaudessa nyt kertautuu kaikki se perimän ja geenien tuoma viisaus jotka Venlan kasvattaja oli toivonut jäävän kasvattamiensa koirasusien omanpään tietopankkiin kuin pääoma sijoitus ja tietenkin se verenperintö. Lopuksi vielä Darling korostaa että jokaisessa koirassa on kuitenkin ripaus sutta oli sitten kyseessä pikku tipsu tai jättisuuri tapsu.

Mukavaa ja valoisaa rauhallista Pääsiäistä! Iso halaus Darlingilta jokaiselle ystävälle!

---

29.03.2013 10:49

Kuvassa isänsä poika

---

29.03.2013 10:46

---

29.03.2013 10:40

---

Luvattu aika

28.03.2013 22:44

Jotkut ihmiset
ovat sellaisia
lupaavat aikansa
antautuvat kuvitelmiin
lupaavat tulla
Unohtavat perua
Ei viestiä
Kuulemiin
Sellainen on ystävyys
a`la yksinäisyys

---

Luottamuksella

28.03.2013 22:38

---

28.03.2013 22:25

Viisaus on
elämänkokemus
kerrasta oppii
entä jos ei opi vaan
kertaus onkin
opintojen äiti
ja jää sille opintielle

Rankemmaksi muuttuu
päivä päivältä
tämä elämä
kun tietää
mitä virheistä seuraa
ja paljonko
oppirahat maksavat

---

Sileä rakkaus

28.03.2013 22:11

Kun olisi
teflon pinnoite
joka heijastaisi
kaikki
rakkauden säteilyt
pinnastani pois
Silloin ei tulisi
rakkauden ryppyjä

---

Korkean paikan ajatuksia

28.03.2013 06:46

---

28.03.2013 06:44

Elämä on ylämäkeä
tai alamäkeä
Olen kuin orava
Yritän pysytellä välimaastossa
Toisaalta
pelkään
korkeita paikkoja
enkä suostu vapaaseen pudotukseen

Hyvä näin
huomenna kaikki on paremmin

---

DD:n paatti on lastattu kiireillä

27.03.2013 13:02

Taaskaan ei ollut aikaa värittää kuvia! Iso halaus kaikille rakkaat siskot ja veljet!

---

27.03.2013 13:00

---

27.03.2013 12:58

---

27.03.2013 12:58

---

27.03.2013 12:56

---

27.03.2013 12:55

---

27.03.2013 12:54

---

27.03.2013 12:49

---

27.03.2013 12:48

---

27.03.2013 12:47

---

27.03.2013 12:46

---

Pääsiäisen odotusta

25.03.2013 17:16

---

25.03.2013 17:15

---

Neiti Anna Pippurin taidetta

25.03.2013 17:14

Hienoja ja taidokkaita teoksia

---

25.03.2013 17:13

Mukava koti...

---

25.03.2013 17:11

Ratsastustunnelmia...

---

25.03.2013 17:10

Pääsiäiskoiria!

---

25.03.2013 17:09

Joskus kivaa ja joskus ei niin kivaa

---

25.03.2013 17:06

Tässä kuvassa voimakas staili!

---

25.03.2013 17:03

Darling äidin muotokuva by Neiti Anna Pippuri

Alla isosiskon kuva. Valokuvasta digipiirros. Silloin isosisko oli vielä pieni.

---

25.03.2013 17:01

---

Retkipäivä

24.03.2013 17:03

---

24.03.2013 16:59

Darling ja Alexander ovat harrastaneet koiravaljakkoa tosi ahkerasti. Jokainen kuorosusi pääsee vuorollaan lenkille. Käppänän kanssa Darling ei ennättänyt ottamaan matkan varrella kuvia kun mentiin niin reippaasti että oli pakko ottaa itselle potkukelkka mukaan että pysyi tahdissa. Kotona sitten vetopoika oli niin täpinöissään ettei hetkeäkään malttanut pysyä aloillaan vaan teki jatkuvasti jotain hauskaa.

Tänään on ensimmäinen oikea kevät päivä. Ihanaa! Meidän piti ottaa retkelle eväät mukaan ja lähteä ulkoilemaan mutta niin kävi että ensin syötiin eväät ja nyt sitten vasta lähdetään ulos. Retken jälkeen onkin saunan vuoro.

Uusia sarjakuvia tulossa! Pysykää rakkaat siskot ja veljet kuulolla, Darling kiittää!

---

Väliaikatietoja

24.03.2013 06:53

Eilinen oli
tyhjä päivä
kulunut kiireessä loppuun
ennen kuin alkoikaan

---

Sarjakuvaruutu päivän painikkeeksi

22.03.2013 09:37

Hyvää huomentapäivää rakkaat siskot ja veljet!

Ei anneta masentaa ihmismieltä vaikka poliittinen kurimusriihi asettikin kovan kossu ja karkki-veron alamaisten kiusaksi. Yritin muutenkin kuunnella mitä kaikkea hyvää lupasivat ja miten paljon risuja mutta yksi asia on varma, ei tässä ainakaan köyhän olot kohene.

Aamulla oli pakkasta jälleen kerran yli kaksikymmentä astetta. Voi kuinka minä nautin valosta! Ihanaa miten kevät tulee kohisten ja valo valtaa alaa! Kesällä ei sitten tahdo saaa nukutuksi kun on koko ajan valoisaa mutta nyt pimeän talven jälkeen on hienoa ettei valon osuus sijoitu vain keskipäivän molemmin puolin vaan valosta saadaan nauttia reilusti.

Aamulla ensimmäiseksi hörppään aina kahvit ennen kuin herätän lapset koulutaipaleelle. Alexanderin piti odottaa taksia jo vähän yli sitsemän ja Anna Pippuri lähti tuntia myöhemmin. Siinä välissä laitoin pollet pihalle ja jaoin ulvoville ystävilleni aamupalan.

Pakollisten kuvioiden jälkeen voi hetken huokaista ja taiteilla. Ihailen suuresti taiteilija Miina ƒkkijyrkkää ja hänen varmaa piirrosjälkeään. Varsinkin vasikat ovat upeita. Muistan aina ƒkkijyrkkä kertoi eräässä haastattelussa ja kuvaili miten upeaa oli juoda kahvit talon kattoterassilla pelkkä turkki päällä. Miinalle terveisiä Pohjanmaalta! Hänen jalanjäkiään tarpoen minäkin tulen täältä turkki päällä mutta valitettavasti näillä leveysasteilla on sen verran kylmä että on pakko pitää villakerrasto turkin alla.

Siskot ja veljet! Juodaan yhdessä kuppi hyvää kahvia. Haistellaan tuossa noin hollilla olevaa kevättä ja piirretään jokainen pari elämänmakuista sarjakuvaruutua perjantain kunniaksi!

Rakkaudella Darling

---

22.03.2013 09:19

---

22.03.2013 09:18

---

22.03.2013 09:13

---

22.03.2013 09:11

---

Karkaamisia ja muita juttuja

21.03.2013 16:42

---

21.03.2013 16:38

---

21.03.2013 16:33

---

21.03.2013 16:30

---

21.03.2013 07:43

---

21.03.2013 07:42

---

21.03.2013 07:42

---

21.03.2013 07:41

---

21.03.2013 07:39

---

21.03.2013 07:37

---

21.03.2013 07:34

---

21.03.2013 07:29

---

5ooo

20.03.2013 09:45

Kiitos rakkaat siskot ja veljet! Ihanaa että Darlingia kuunnellaan!

---

20.03.2013 07:38

---

Oman elämänsä dramaturgi

19.03.2013 19:01

Elämä on ennalta kirjoittamaton dramaturgi
joka etenee vaiheittain
Viimekädessä eläjä itse on ohjaaja
ja päänäyttelijä.

With Love Darling

---

Hektistä ilman värejä

19.03.2013 09:16

Viime yönä heräsin taas tasan kello kolme. Sitten en saanut enää unta vaan käytettyäni koirat hyisessä viimassa pissalla ryhdyin töihin eli piirtämään. Siinä vierähtikin hyvän aikaa ja kun taas palasin unten maille niin olinkin keinuvassa laivassa ja vettä tippui suoraan päähän. Hassua miten uni voi vaikuttaa. Kaikki siinä unessa oli niin todellista ja kun heräsin ja nousin ylös huomasin miten korvaa särki ja olin mennä nurin. Minulla ei ollutkaan tasapainoa! Mietin että olinkohan sittenkin sieluni siivin käväissyt reissussa meren aalloilla...

Eilen otettiin Anna Pippurin kanssa hieman yhteen kun hän oli sitä mieltä etten minä tee lainkaan töitä tai ainakaan työtä jota voisi työksi kutsua. Miksi sitten olen niin kiireinen että piirrokseni ovat ilman väriä!

Rakkaat siskot ja veljet, Darling toivottaa ihanaa pakkasviimapäivää!

---

19.03.2013 09:01

---

19.03.2013 08:58

---

19.03.2013 08:56

---

19.03.2013 08:54

---

19.03.2013 08:53

---

19.03.2013 08:52

---

19.03.2013 08:50

---

19.03.2013 08:49

---

19.03.2013 08:47

---

Maanantai

18.03.2013 16:33

---

18.03.2013 16:31

---

18.03.2013 16:30

---

18.03.2013 16:29

---

18.03.2013 16:28

---

18.03.2013 16:27

---

18.03.2013 16:26

---

Rakkaudella kiireen keskeltä

18.03.2013 14:03

Mikä siinä on kun ei tahdo aika riittää?! Koko ajan pukkaa esteeksi jotain virallisia hoidettavia asioita kun haluaisi tehdä taidetta ja kieriskellä luomisen tuskassa! Miksi ei raha kasva puussa ja elämä on välillä niin mahdottoman mahtipontista kun joka tilanteessa joku kiilaa väliin kansion ja mapin kanssa ja muistuttaa että tee tuo tai tuo ja tuo ja tuokin on edelleen tekemättä.

Minä laitan niin mielelläni vaaleanpunaiset unelmalasit päähäni ja ryhdyn taiteilemaan... Pysykää kuulolla rakkaat siskot ja veljet! Paljon uusia kuvia tulossa!

With Love Darling

---

Tärkeä osa

18.03.2013 08:14

Minä olen siinä
aikakapselin keskiössä
tärkeä osa
kun poraudun
muistojen lähteelle.

---

Hetkeen kirjoitettu

17.03.2013 19:11

Elämättömät hetket
ovat katkeransuloisia muistoja
siitä miten olisi voinut
olla.

---

Ajatus karkaa-teoksesta

17.03.2013 07:10

Haluan kuulla
että ikävöit minua
enemmän kuin eilen
vähemmän kuin huomenna.

Kun katselette opinnäytetyötäni Ajatus karkaa haluan kertoa teille rakkaat siskot ja veljet jotain. Silloin yhdeksän vuotta sitten kun teos on syntynyt elin todella raadollisessa maailmassa. Pinnistin kaikki voimani tuohon teokseen koska minulle se merkitsi elämää ja hengissä pysymistä, uuden alkua.

Kun aloin opiskelemaan kyseisessä ammattikorkeakoulussa minun täytyi matkustaa määränpäähän pitkän matkan takaa. Ensimmäisen koulupäivän tullessa silloinen mieheni kuskasi minut autolla Helsingin linja-autoasemalle että pääsisin lähtemään opiskelupaikalle. Minulla ei silloin vielä ollut ajokorttia, tyydyin kiltisti nukkevaimon hallittuun rooliin enkä mielestäni tarvinnut îkulkulupaaî. Istuin vain mieheni kyydissä kiltisti silloin kun hänelle sopi että matkustan. Matkalla Helsingin linja-autoasemalle miehelle iski epäilys siitä mihin oikeasti olisin menossa... Olisinko sittenkin menossa îhuoraamaan jonkun toisen miehen kanssa!î Hän ajoi moottoritieltä sivuun taukopaikalle. Oli pimeää. Mies repi minut autosta ulos pitkistä hiuksista, hän huusi ja pauhasi kuin tyhjäpäinen kone ja hiuksistani kiinni pitäen iski kaikessa voimantunnossaan päätäni auton kylkeen. Minä en osannut itkeä. Adrenaliini virtasi suonissani ja tiesin että pakeneminen olisi väistämätöntä mutta mihin ja miten?! En voisi lähteä juoksemaan pois sillä sitä mies halusi. Hän halusi vain ajaa pois koko maisemasta ja jättää minut yksin siihen pimeyteen niin etten lähtisi opiskelemaan tai huoraamaan niin kuin hän asian sairaassa epäluuloisessa mielessään kuvaili.

Olin hiljaa. Tyydyin kohtalooni. Paniikki takoi päässäni ja halusin avata auton oven, hypätä vauhdissa pois kyydistä jossa vähän väliä kuskin nyrkki iskeytyi väsyneeseen kehooni kasvoihin tai johonkin muualle. Koko ajan mies huusi. Sanoja en muista enkä halua muistaa. Ne nostavat vieläkin kipeitä asioita pintaan.

Olimme Helsingissä. Oli yömyöhä. Hän ajoi linja-autoaseman kulmalle ja totesi pilkallisesti:

-Nyt se bussi lähtee..voi voi et kerennyt kyytiin...

Paniikissa katsoin kuinka suuri auto peruutti ja alkoi kääntymään poispäin ruudustaan. Minä hyppäsin autosta ulos ja juoksin sen minkä jaksoin huidoin käsilläni ilmaa ja juoksin ja kuin ihmeen kaupalla minä selvisin. Linja-auto pysähtyi ja imaisi minut ystävällisesti sisäänsä. Maksoin matkan ja olin turvassa. Istuin järkyttyneenä monta tuntia. Kyyneleet eivät ole sallittuja. Julkisesti ei itketä mutta kun auton sydän oli pimeä minun silmäni tulvivat istuin vain ja itkin hiljaa.

Seuraavana aamuna olin perillä määränpäässä. Mustelmat nousivat. En muista mitä sanoin. Olisinko kaatunut jossain mutta minä olin saanut hetken hengähdystauon ja päässyt opiskelemaan taidetta.

Ennen valmistumista sain monet mustelmat ja epäluuloiset huudot. Keskitin vain kaikki ajatukseni siihen että valmistuminen avaisi minulle mahdollisuuksien ovia tulevaisuutta ajatellen. Pysyisin järjissäni ja hengissä ja voisin tarjota jonain päivänä pienille lapsilleni paremman maailman ja tulevan.

Katsokaa teostani Ajatus karkaa sillä silmällä. Löytäkää sieltä se pieni heiveröinen nainen joka taisteli omasta elämästään. Kaikki se johon olin uskonut oli kariutunut. Rakkaus oli muuttunut pedoksi. ƒitiys oli tärkeää mutta vaarallista. Minulla oli jatkuva pelko itseni puolesta ja siten myös lasten elämästä. Katsokaa ja aistikaa se tunne. Nyt tiedätte raadollisen taustan. Mustelmien hämärässä maailmassa hän ei kuitenkaan voinut surmata naista minussa ja sammuttaa rakkauden palavaa liekkiä. Minulla säilyi silti tärkeä toivon kipinä ja haaveet jotka kantoivat jalat maasta silloin kun olin yksin, käperryin nurkkaan, odotin nyrkin iskuja ja potkuja. Olin yksin. Nuolin haavani ja uskoin tulevaan.

Nyt minulla on elämä. Viiden vuoden helvetti loppui mutta teokseni on kuin suljettu kirjekuori. Avaan sen ja muistan millaisissa olosuhteissa jaksoin uskoa ja toivoa. Kiitos elämä! Olen hengissä!

Rakkaat siskot ja veljet. Kuunnelkaa toisianne. Tuntekaa empatiaa ja muistakaa että se kaikkein suurin on rakkaus. Darling toivottaa teille ihanaa sunnuntaipäivää!

---

Kevätaurinko

16.03.2013 20:40

---

16.03.2013 20:37

- Ihanaa! Lähdetään lenkille! Mahdunko kuvaan?

---

16.03.2013 20:33

- Tämä susi pelkää korkeita paikkoja!

---

16.03.2013 20:30

- Kiitos äiti. Mä olen sun nöyrä alamainen.Silta ei onneksi syönyt minua.

---

16.03.2013 20:26

- Pojalle pusu! Isotassu kiittää...

---

16.03.2013 20:23

- Eikös niin äiti että sä vedät nyt meitä...

---

Sähköinen maailmankuva

16.03.2013 13:32

Darlingia huolestuttaa kovasti maailman teknillistyminen. Ei siksi etteikö tekniikan kehitys parantaisi monta asiaa ja helpottaisi ihmisten elämää mutta sitten ne lieveilmiöt kuten esimerkiksi sähkösäteily. Kaksikymmentä vuotta sitten muistan kuinka kännykät alkoivat yleistymään, ne olivat sellaisia kolsoja kapuloita jotka toimivat jos toimivat mutta nyt lähes jokaisella on älykännykkä yhteydenpitoon ja siinä myös netti. Mihin joutuvat ne ihmiset jotka ovat sähkölle allergisia ja millainen kasvaa seuraavasta sukupolvesta joka syntyy ja kehittyy kaiken säteilyn keskellä? Vielä ei tiedetä kuinka vakavia seurauksia säteilyllä voi olla. Kouluissa on jo alettu kiinnittämään huomiota lasten keskittymiseen ja pyydetty että puhelimet jätetään pois matkasta. Lasten puhelimet ovat kuitenkin vain murto-osa koko säteilyn tulvassa. Meidän perheessä puhelimet pidetään koteloissa jotka estävät yli 90 % säteilyn vaikutuksesta. Koteloita ja vastaavia aivoja suojaavia kuulokkeita voi tiedustella Säteilyturvakeskuksen kautta. Sähköallergia voi aiheuttaa monenlaisia tuntemuksia ja fyysisiä oireita. Itse piirrän jatkuvasti tietokoneavusteisesti ja kirjoitan paljon. Pari viikkoa sitten huomasin että yllättäin kiireisen työn jälkeen ranteisiini ja kasvoihin nousi ärhäkkää tummanpuhuvaa ihottumaa. Muuten minulla ei koskaan ole iho-oireita. Pelästyin ja ajattelin että olin kenties syönyt jotain sopimatonta! Syy ihottumaan oli kuitenkin lopulta se että olin liian kauan yhtäjaksoisesti työskennellyt tietokoneen kanssa. Parin päivän "levolla" ihottuma katosi. Tavallisia oireita ovat myös migreeni sekä erilaiset näkökenttähäiriöt. Olen omalta tyttäreltäni kieltänyt jatkuvan koneella roikkumisen ja varsinkin pelaamisen. Pojallani on syvä kehitysvamma ja yksi mahdollinen vaihtoehto hänen vammautumiseensa on säteily. Puhun siis aiheesta josta olen ottanut paljon selkoa ja tiedustellut lääkäreiltä heidän mielipiteitään. Etelä-Suomessa lapseni syntyessä asuimme omakotitalossa josta myöhemmin selvisi ettei mitään sähköpiirroksia ollut koskaan hyväksytty viralliseksi, maadoitukset olivat puutteellisia ja lisäksi talon viereisellä pellolla oli sähkömuuntaja. Raskausaikana tein asiakaspalvelutyötä konttorissa jossa oli puhelin/tietokone-työpisteitä useita kymmeniä. Lapsellani ei ole diagnoosia. Perinnöllisyys tutkimuksia tehtiin monta vuotta ja erilaisia kokeita ja näytepaloja läheteltiin ympäri maailman. Diagnoosia ei kuitenkaan löytynyt. Yksikään lääkäri ei ole myöskään kieltänyt sitä mahdollisuutta että säteilyllä olisi voinut olla osuutta asiaan.

Mukavaa pakkaspäivää kaikille! Säteillään ympärillemme lämpöä ja energiaa niille joilta se on syystä tai toisesta lopussa.

---

Kaakatuksia köyhyydestä

16.03.2013 08:26

Köyhyyden keskellä ihminen on todella yksin. Rahan vähyys ja loppuminen ahdistavat. Ei voi muuta kuin taas kerran uskoa tulevaan päästää irti ja jättää kaikki korkeimman haltuun. Tiedän että pakastimessa on ruokaa, kaikkea sellaista mitä on hamstrannut pahan päivän varalle että jos jonain päivänä tili on aivan tyhjä eikä rahaa enää ole. Yritän tässä samalla laihduttaa, pari kiloa kesäksi että pääsisi bikinikuntoon. Kuitenkin kirjoitin seuraavan tekstin käsialapäiväkirjaani:

îKun nälän tunne tulee ja tietoisuus siitä että rahat on loppu olen kuin orava joka hamstraa ruokaa ñ silloin huomaan itsessäni sen puolen että ahmin kuin pahan päivän varalle tietäen että kohta ei ole muuta kuin vettä ja näkkileipää ja pakastevihanneksia. Kerkeän sitten laihduttaa vielä joskus. Lapset ovat etusijalla. Heille on oltava jokapäivä monipuolista ruokaa. Minun fyysinen kasvuni on loppu, pärjään vähemmällä, ehkä laihdunkin. Kasvuni on henkistä sorttia. Armopaloja en silti pyydä enkä huoli. Kerään kaikki pullot pahan päivän varalle, Nekin oli pussitettu jotka jäivät îvalopäältäî (lukekaa aikaisempia kertomuksia) viimeiseltä reissulta. Sitten kivennäisvesi ja limsapullot. Kaupan eteisessä on pullonpalautus. Sieltä saa pari euroa jos hyvin käy ja kone huolii kaikki. Purin kasseja autosta. Joku pullo kilahti. Eteeni ilmestyi vanha nainen paheksuva ilme naamallaan:

-Jestas sentään ompas siinä pulloja!

Jäin hämilläni katsomaan naisen perään...

- On... kaikki hamstratut kerätyt säilötyt ja löydetyt pullot pahan päivän varalle että saa vaihdossa rahaa ja ruokaa.

Ehkä pitää uskoa enemmän. Toivottavasti asiat järjestyvät taas jotenkin päin parhaiten.

Jälleen kerran muistutan ettei omaishoitaja-äidillä ole mahdollisuutta mihinkään tukiin. Omaishoidontuki estää sen että voisi hakea toimeentulotukea tai mitätahansa työvoimapoliittista tukea. Ihan varma en voi olla pitääkö tämä tosiasia toimeentulotuesta kutinsa jokaisen urhean omaishoitajan kohdalla mutta minulla ainakin se on nostanut seinän vastaan joka kerta. Satunnaisesti olen saanut joskus vuosia sitten raha-avustusta tyyliin jotain pari kymppiä.Työvoimapoliittisten etuuksien kohdalla asia on fakta. Omaishoitajan työaika on 24 h per vuorokausi eikä siitä ajasta lipsuta. Näinollen ei voi olla hakemassa työtä missään muodossa koska siinä tapauksessa jos olisin työnhakija minulla ei kuitenkaan olisi oikeutta korvaukseen koska en välttämättä voisi ottaa vastaan mitä tahansa ja heti alkavaa työtä. Kerran minulle tarjottiin jobi sillä perusteella että työnantaja olisi saanut työmarkkinatukea palkkaamiseeni ja olisin voinut olla kotona työskentelemässä graafisella alalla , maalata kuvituksia ja palkka olisi tullut muitta mutkitta. Asia kariutui koska en ollut omaishoitajana kelvollinen työmarkkinatuen piiriin. Halutessani töihin minun täytyisi ensin itsenäisesti etsiä töitä ja sitten hankkia lapselleni hoitopaikka. Vammaisuuden vuoksi lapsen aamupäivä ja iltapäiväkerhotoiminta koulupäivän molemmin puolin on ilmaista toisin kuin jos esimerkiksi käyttäisin työaikaan omaishoidon vapaapäiviä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa on omavastuu osuus. Koulun kylkeen naulitussa hoidossa työaika on klo 07.00 ñ 17.00. Alexander joutuisi istumaan pyörätuoliin kahlittuna sivusta seuraajana pitkän päivän.Toinen lapseni on 10-vuotias. Ei häntä voi jättää kotiin selviytymään yksin vaikka hän on îliian vanhaî osallistumaan koulun kerhotoimintaan.

Minulla on lompakossa taksinkuljettajan lupa ja olisin vuosi sitten päässyt ajamaan Kajaaniin taksia mutta en voinut lähteä kun ei minulla ollut lapsenvahtia. îOmaishoidonvapaita ei käytetä työntekemiseenî, vastasi minulle eräs virastotäti vaikka minulla olisi ollut vapaita varastossa yhden kuukauden verran tehdä töitä. Siinäkin asiassa olin hamstrannut pahan päivän varalle.

Lisäksi minulla on myel-vakuutus jonka îperinîmaanviljelijä äitini kuollessa. Maksan maatalouseläkevakuutusta vuodessa lähes 3000 euroa. Ainoa hyöty minulle myelistä on että saan tarvittaessa lomittajan jos minä tai Alexander sairastutaan. Hevostilalla ei ole tuloja. Pelkkiä menoja. Hevosten kasvatus ei ole kannattavaa mutta pollet ovat perheenjäseniä. Myel pahan päivän varalle tekee minusta maatalousyrittäjän mutta missään tukitätien oppaissa ei varmasti ole määritelty tällaista perittyä huonosti tuottavaa yrittäjyyttä. Monta kertaa olen miettinyt että jos vaan myisin kaikki ja lähtisin lasten kanssa Espanjaan ajamaan vaikka taksia ja maalaamaan tauluja.

Elatusmaksuja laskettaessa yhteiskunta muistuttaa ettei vammaiselle lapselle lasketa suurempaa elatusmaksua kuin terveelle lapselle koska äiti saa omaishoidontukea ja valtio maksaa Kelan kassasta vammaistukea. Näinollen erillistä korotusta vammaiselle lapselle ei lasketa. Tuomari jopa muistutti että jokaikinen euro joka kuuluu vammaistuen piiriin täytyy pystyä kirjoittamaan toteen mihin rahat on käytetty. Toisinsanoen vammaistuki on vahvasti korvamerkittyä rahaa, samoin kuin lapsilisät ja omaishoidontuki. Onko minulla tuloja? Ei ole. On minulla omaishoidontuki veronalaista tukea mutta sehän on yleisesti ajatellen korvausta ns helposta työstä kotona. Esimerkiksi vuosilomia ei kerry kuten muissa työsuhteissa. Ei myöskään eläkettä (selvitän parhaillaan miksi tuesta otetaan eläkemaksut mutta ne eivät silti näy missään)

Taannoin tuli 45 min-ohjelmassa jakso jossa pureuduttiin omaishoitajien korvauksiin ja maailmaan. Olin järkyttynyt kuullessani millaisia summia toiset omaishoitajat saavat. Yli 800 Ä per kk ja sitten vielä valitetaan! Minun on pakko sanoa etten ymmärrä mitä valituksen aihetta summassa on. Se ehkä hiukan kirpaisee jos on tottunut suurempiin summiin mutta jos valittajat saisivat käteen noin 409 Ä per kuukausi ja hoitaisivat sillä rahalla täysin autettavaa vammaista lasta niin he ehkä olisivat hiljaa ja tyytyväisiä. Minunkin täytyy olla hiljaa ja tyytyväinen sillä omaishoidontuki on harkinnanvarainen toistaiseksi voimassa oleva tuki ja voi katketa kuin kanan lento jos kaakattaa liikaa.

---

Vaaleanpunaiset aurinkolasit
ja muuta unen tuomaa

15.03.2013 05:43

Viime yönä oli pakkasta lähemmäs kolmekymmentä astetta. Heräsin aikaisin ja yritin ensin kääntää varovasti kylkeä niin etteivät koirat huomaisi että olen hereillä mutta välittömästi liikahdettuani kuulin tassujen kahinaa ja kynsien rapinaa puista lattiaa vasten. Tiesin että Jade nosti rastakorvansa pystyyn ja musta pikinokka nuuskuttaen tarkkaili tummilla pikisilmillään että olinko varmasti hereillä. Paimenpoika tömisti hetken parisängyn alla, sitten tuli taas aivan hiljaista. Olin jo melkein varma siitä että koirat nukkuisivat uudestaan mutta välittömästi hiljaisuuden hetken halkaisi kimeä ajastin piippaus! Puhelimeni heräsi henkiin ja ilmoitti minulle että kello oli kuusi ja aika herätä. Ei auttanut muu kuin nousta ylös jo senkin vuoksi että minun paksukarvaiset piskit tömistelivät jo niin rajusti valmiina lähtemään reippaalle pissalenkille pakkasta uhmaten ulkohuussin kulmalle. Koirat tiesivät sen entuudestaan että sen jälkeen kun kello soi minun on noustava ja armoa ulosmenolle ei enää tunneta.

Vedin pitkän villakangastakin päälleni vastahakoisesti ja sulloin villasukkiin upottamat varmaani kylmänpuistattaviin talvikumisaappaisiin. En vielä kunnolla edes nähnyt mitään, unenpölyä oli niin rankasti silmissäni että meni hetki ennen kuin sain tähdättyä lukot kiinni koirien pantojen renkaisiin ja olimme valmiit ulkoistumaan. Ovesta ulos nopeasti ja tiiviin askelin alas rinnettä huussille. Siinä pöntöllä istuessani mietin taas kuinka kaunis voikaan olla avoimesta ovesta näkyvä maisema. Ihanan rauhallinen ja hyytävän talvinen. Suloinen hehku, ripaus orastavaa auringonvaloa ajelehti keltaisen hohdokkaana valona joen vastarannan rinteen puissa. Minä olin jälleen kerran aivan myyty maiseman kauneudellle ja huokailin sen ihmeellistä valoa. Syy miksi niin mielelläni istun avoimessa huussissa on että olen kaksi kertaa jäänyt puolivahingossa pönkän taakse joka loksahtaa lukkoon jos paiskaan perässäni oven kiinni liian äänekkäästi. Sen vuoksi olen päättänyt ihailla jokimaisemaa pakkasta uhmaten ovi sepposen selällään.

Nopeasti takaisin sisälle ja perusrutiinit. Alexander ylös unipesästä. Lämpöinen poika täytyy sujauttaa nopeasti pehmoisiin ulkovaatteisiin ettei hänelle tule kylmä. Henkselitoppahousut ja untuvatakki. Pisteenä iin päälle Allu sai tänään siskon lapintulias kettulakin joka ei ole kertaakaan sopinut tai kelvannut tytön päähän. Anna pippuri täytyi myös herättää. Se ei sujunut aivan niin mutkattomasti. Taas kerran samat huokaisut kouluun menosta ja sen vaikeudesta. Kaikesta meinasi tulla riita ja vaikeita kysymyksiä oli läksyjenkin osalta kuten kuinka pitkä on Viron rantaviiva ja kuka keksi Kalevalan...

-Mistä minä tiedän... katso kirjasta...

-Sä olet äiti niin tyhmä, sä et tiedä mitään etkä tajuu mitään! Sit taas kaikki kiusaa mua jos mä en tiedä eikä äitikään tiedä...

Tyttö kiukkusi minulle ja minun ei auttanut muuta kuin pidättää hengitystäni syytösten välissä etten vain sanoisi mitään väärää ja pahentaisi siten tilannetta.

-Okei katsotaan sitten vaikka netistä Googlen avulla mitä Virosta sanotaan...

Totesin Anna pippurille ja ryhdyin tuumasta toimeen. Google ei kuitenkaan tunnistanut vastausta minun kysymykseeni ja lopulta löysin vastauksen suoraan tytön oppikirjasta.

-Miksi et katsonut vastausta täältä? Täällähän se kaikki lukee

Tivastin tytöltä ja olin hiljaa itsekseni siitä tottuudesta etten edes jaksanut ensin tarttua oppikirjaan vaan yritin valita vapaamman ja helpomman tien.

Lopulta lapset lähtivät kouluun ja rauha palasi takaisin huvilalle. Kuten tavallista Darling siemaisi kupin kahvia ja kömpi vielä hetkeksi nukkumaan sohvalle Huomenta Suomen seurassa. Tallissa olin käynyt jo aikaisin aamulla eikä sinnekään olisi kiirettä kun pakkastakin oli niin paljon. Eilen oli sitäpaitsi tämän talven ainoa sellainen pakkasajankohta että tallin vesiputket jäätyivät. Onneksi sain ne kohtuullisen helposti sulaksi.

Asetuin pitkäkseni sohvalle. Kiedoin lämpimän shaalin ympärilleni ja kuuntelin ympäröivää äänimaisemaa. Tuli jytisi hiljaa pienellä liekillä takassa . Tv:n uutiset tuntuivat kaukaisilta...

Meri oli sininen ja tumman puhuva. Purppura taivas heijastui välkehtien suolaisen meren pinnasta. Kaikki oli epätodellisen tuntuisaa ja kaunista. Muutama suuri merilokki kaarteli taivaan kannella kuin etsien suojaista tilaa enteilevän myrskyn edestä. Minä, Darling kävelin meren nuolemaa kylmänkarkeaa hiekkasantaa paljain varpain. Minulla oli ylläni kauniisti tuulessa leijuva sifonkinen merenvihreänsininen mekko. Tuuli tarttui irtonaisiin harsoihin mekon helmoissa näkymätttömin sormin ja ravisti hellästi repien minua sinne tänne.

-Tuuli ystäväni! Mihin tahdot kuljettaa minua? Enkö osaa itse valita askelteni sijaa vaan sinä peset kasvoni ymmärtämään ettei mikään ole tässä maailmassa varmaa. Olen kuin välkehtivä sadepisara ukkosen edellä tai rauhalllinen aamukasteen kimalle tapahtuneen jälkeen. Maailma on koko ajan yllätyksiä täynnä ja minulla on lupa uskaltaa...

Kuljin unessa eteenpäin katsellen rannalle ajautuneita meritähtiä. Kuulin kuinka ne supattivat satujaan pehmeästi kuiskaillen. Varoin astumasta niiden päälle. Lopulta maa oli hiljainen. Meritähdet loppuivat ja hiekan pehmeys kiteytyi kuumiksi sileäksi hioutuneiksi harmaiksi kiviksi. Pienistä kivistä ne suurenivat ja muuttuivat kallion järkäleiksi. Edelleen ne olivat rosoisen harmaita mutta missään kohtaa en tuntenut varpaideni alla säröä. Minun oli ponnisteltava päästäkseni ylös asti sillä kivet nousivat edessäni ylöspäin kohoavaksi kallioseinämäksi ja edelleen minä halusin kulkea eteeni opastettua tietä. Hikihelmet karehtivat ohimollani ja minun voimani olivat lopussa ponnistuksesta. Silti minä tahdoin nähdä mikä minua ylhäällä odottaisi jyrkänteen laella.

Iltarusko putosi matkani edetessä alaspäin sekoittuen tumman syvään koboltin siniseksi muuttuneen meren pintaan. Hiekkalla ajelehtivia meritähtiä ei enää näkynyt mutta ylhäällä taivaalla keinui tasaviivainen kuunsirppi kuin nauraen Darlingin uroteolle. Kuun kehrän ympärille kokoontuneet tähtiryppäät käänsivät valoisat päänsä kuin ilkkuen korkeuksia tavoittelevalle naiselle.

Lopulta olin päässyt määränpäähän. Istahdin kallion huipulle. Käännyin katsomaan alaspäin jyrkänteen huipulla ja tunsin kuinka paljaat varpaani tavoittivat avaran ilman, tyhjyyden. Istuin siinä katselemassa alaspäin avautuvaa pimenevää merimaisemaa enkä ollut ollenkaan varma suoriutuisinko enää takaisin korkeuksista.

Jokin voimakas tunne veti minut ylös seisaalleen. Käännyin katsomaan eteeni. En nähnyt mitään erityistä. En odottanut mitään tai luullut löytäväni mitään mutta silti minun oli pakko edetä. Otin askeleen toisensa perään ja varovaisen haparoivin pienin askelin etenin tuntoaistini varassa. En nähnyt eteeni. Sankka usva ympäröi minut. Olin täysin tahdoton uni tajunnan virrassa. Lopulta kulkiessani tavoitin soinnin sitten toisen ja mitä lähemmäksi kuljin niin soinnut kantautuivat usvan lävitse kuin teatterin esirippua olisi avattu. Suunnistin äänen suuntaan enkä vieläkään tiennyt mitä odottaa. Vasemmalla puolellani edessä ojentautui vanha puu rosoisen rungon mitalla hidastaen kulkuani. Silitin sen karkeaa pintaa ja siirsin sen ristiriitaisia repiviä oksia pois edestäni. Käteni tavoittivat vaaleanpunaiset sydämen muotoiset aurinkolasit.

- mitä ihmettä! Ovatko nämä minua varten? Täällä jossa ei ole mitään muuta kuin valkaiseva usva ja minä ja mystinen sointi onkin yllättäin puu joka vanhoilla oksilla kasvaa pinkit aurinkolasit!

Otan lasit käteeni ja sujautan päähäni. Samassa hetkessä minun usvainen maailmani välkehtii sateenkaaren hohtavissa väreissä ei nälkiintyneenä vaan kokemuksista rikkaana.

-Lasien läpi sulle aukeaa unien luvattu maa on vaaleanpunaista unelmaa kulje ja kohtaa siis rakasta kulkijaa...

ääni kuiski minun korvaani samalla kun tartuin laseihin ja sujautin ne päähäni. Yhtäkkiä maailmani oli niin sanoinkuvaamattoman kaunis että olin täysin vakuuttunut johdsatuksesta.

- Siis rakasta kulkijaa... Jäiköhän minulla jotain havannoimatta. ƒskeinen riimi ei oikein stemmannut koko tarinan kanssa... hm.

Kuljen edelleen sateenkaaren värien viitoittamaa tietä. Sulosoinnut kantautuvat korviini yhä kuuluvammin. Lopulta näen kuinka rauhallinen hahmo keinahtelee musiikin tahtiin keinutuolissa ja tapailee samalla kitaran sointuja. Mies huomaa tulijan. Hän laittaa kitaran pois käsistään. Nousee ylös ja tulee kulkijaa vastaan.

- Sinä tulit rakkaani. Mikä sinua näin kauan pidätteli? Etkö kuullut kuinka meri kohisi...? Miehen halaus on kuin steariinin lämpö. Se kietoo minut sulaan intohimoon mutta ei polta. Leviää vain laajalle ihoni ääripisteissä ja minä takerrun siihen hetkeen paljastaen itseni avoimen sielun.

- Kuulin minä meren kutsun... en vain heti ymmärtänyt tarttua siihen.

Vastaan miehelle ja painan kasvoni hänen rintaansa vasten.

- ƒlä huoli. Hyvä näin. Et sinä minusta pääse vaikka yrittäisitkin. Minä tulen aina sinun lähellesi takaisin. Muista, kaikkein suurin on rakkaus eikä se kuole koskaan...

Mies jatkaa puhumistaan minulle ja minä tunnen oloni niin suunnattoman huojentuneeksi.

- Niin mutta jos... Jos sinä katoat niin mitä minulle jää. Aukoton tyhjyys ja katkeruus lopusta.

Soperran enkä uskalla kohottaa katsettani sillä olen varma että jos niin tekisin niin kaikki katoaisi.

-Mikään ei ole niin julmaa että se veisi minut pois. Minä olen nyt tässä ja hengitän samaa ilmaa sinun kanssasi. Katkeruus, unohda se. Katkeruus on käsite. Sinun täytyy ajatella että juot itse myrkkymaljan ja katsot kun toiset ympärilläsi kärsivät ja kuolevat. Sinä olet immuuni katkeruudelle.

Mies sanoo minulle. Hän tarttuu leukaani pehmein soittajan sormin ja kohottaa minun katseeni ylös. Hukun niihin merensinisiin silmiin. Olen sulaa vahaa hänen sydämensä takoessa omaani vasten. Huulet tavoittavat omani ja suudelma upottaa minut lopullisesti pinkkiin nirvanaan...

Säpsähdän hereille. Kaukosäädin on pudonnut lattialle. Minä vihaan sitä pientä kapulaa joka rikkoi unessa koetun onnellisen hetken. Kaikki oli niin täydellistä!Kello on puoli kymmenen. Tv:stä alkaa pian romanttinen hömppä. En voi muutakaan. Uni ei tule enää silmään ja vaikka nukahtaisinkin niin ei ole enää mitään takuita sille että sama uni jatkuisi. Valitettavasti unien tulkinnassa ei tunneta pause-komentoa tai takaisin kelausta.

Hyvää huomenta siskot ja veljet! Unelmoidaan ja nukutaan tarpeeksi ja nautitaan talvipäivästä. Yö tulee aina päivän jälkeen ja uudet unet. Darling jää kuulolle!

---

Kultamunia ja muuta mukavaa

14.03.2013 07:35

Jos hyvin käy niin joku lupaa hädän hetkellä kaksikymmentä kultamunaa kun taas toinen antaa roppakaupalla hyviä neuvoja. Kolmas ei malta olla arvostelematta suhdettani uskontoon ja Jumalaan kun taas neljättä kiinnostaa vain se kenelle taloni lopulta jää kun en varmasti pärjää näillä main. Viides halusi testamentin varmistaakseen oman perintöosuutensa (ei mitään sukua minulle) ja lapseni itselleen siinä sivussa (haaveeksi jäi hurskaalle testamentti). Kuudes halusi itselleen helman kannattajan esiintymistilaisuuksiin ja tanssiaisiin ja tarvittaessa esiliinan tarpeen niin vaatiessa.

Olen lapsilleni sanonut jo silloin kun he olivat aivan pieniä että ihmisiä tulee ja menee ja me emme saa heihin kiintyä. Helpompi päästää irti kun ottaa heti sen asenteen ettei tulija välttämättä ole pitkään luonamme. Toivotan aina hiljaa mielessäni taipaleelle lähtijälle kaikkea hyvää mitä hän tarvitsee ja toivon että hän tulee oikein onnelliseksi elämässään.

Tänään oli sellainen heikko hetki kesken päivän että olisin todella kaivannut vierelleni sellaista ihmistä jonka olkapäätä vasten olisin voinut ulvoa ja parkua kaikki pahimmat murheeni. Sellaista ihmishahmoista ei kuitenkaan ollut mutta eläimet lohduttivat parhaansa mukaan.

Minusta tuntui niin pahalta tämä lasten koulumaailman meno. Siinä samassa syssyssä unohtui tytön viulutunti ja kansanmusiikki-tunnille hän ei halunnut lähteäkään koska siellä on yksi tyttö joka kiusaa koulussa ja haukkuu Anna Pippuria myös Musiikkiopiston eteisessä.

Pienessä hetkessä koulun tapahtumat mullistivat meidän pienen perheen elämän ja rauhan. Olen jo pitkään ounastellut että jotain siellä koulussa on pielessä kun kotona itkeskellään sitä miten koulussa haukutaan ja kiusataan ja sitten kun än sanoo opettajalle niin opettaja ei ole kuulevinaan vaan asettuu kiusaajien puolelle. Alusta asti on sanottu että kiusaamattomassa koulussa jokaisesta ristiriitatilanteesta kerrotaan heti opettajalle. Kiusaajat ovat tyytyväisenä jatkaneet kiusaamista ja otteet senkun kovenevat. Eteisessä, välitunnilla, kesken tunnin, ruokalassa, harrastuksissa, koulumatkalla. Mitä?! Mitä ihmettä minä teen äitinä?! Darling on ihan ulalla tästä tilanteesta! Olen laittanut opettajalle useita viestejä enkä ole saanut mitään järkevää vastausta. Otin yhteyttä toiseen opettajaan joka on ollut koulussa vuosikaudet ja eilen hän osallistui nauramaan minulle lapseni kuullen. Juuri tälle vanhemmalle opettajalle soitin kuukausi sitten ja pyysin että hän selvittäisi asiaa koska lapseni koulunkäynti menee yhä vain vaikeammaksi. Mitään selvitystä ei tapahtunut. On todella vaikeaa laittaa lasta kouluun kun hän tekeytyy milloin mitenkin sairaaksi ettei tarvitsisi lähteä kouluun. Koulussa hän kiistää kaiken kiusaamisen siinä pelossa että opettajat osallistuvat vielä rankemmin kiusaamiseen. Rehtori ei edes tervehdi minua missään tilanteessa vaikka asuu maantieteellisesti meistä parin kilometrin päässä. Tänään huomasin viedessäni lapsia kouluun että erityispuolen avustajatkin katsoivat altakulmain eikä tervehdystä tullut kenenkään suusta. Tämä on ihmeellinen tilanne. Kysyn vaan mikä on mennyt vikaan että ollaan ansaittu tällainen kohtelu. Olisivatko avustajat kenties hävenneet sitä että antoivat Alexanderin kaatua suorilta jaloin otsa edellä lattiaa! Silloin sieltä vain soitettiin ja vähän naureskellen kerrottiin että ei tässä sen kummemmin käynyt, vähän painettiin villaisella ja puhallettiin että kuhmu laskeutui. Kun poika tuli kotiin koulusta niin tiesin heti että lääkäriin lähtö oli edessä. Poika oli niin kipeän oloinen. Myöhemmin opettajalta vain tuli viesti että înostetaan ens kerralla Alexander niin monen naisen voimin ettei tällaista pääse enää tapahtumaanî. Minä vastaan sitten monta naista yksin kun Darling kanniskelee Pikku Prinssiä joka päivä aivan yksin. Supervoimainen Darling.

Minä olin koulukiusattu lapsena mutta eihän sellaisista asioista silloin juuri puhuttu. Täytyi vaan olla nöyrä ja kuuliainen ja mennä kouluun jokatapauksessa. Kerran muistan alaluokalla, olisinko ollut ekaluokkalainen, koulukaverit yllyttivät minut kirjoittamaan liitutaululle tosi ruman sanan. Minä en kuitenkaan tiennyt että kyseessä oli kirosana ja luulin sitä aivan muuksi kun toiset selittivät sanalle aivan uuden merkityksen. Luulin sitä kukaksi tai joksikin sellaiseksi ja niin minä huolettomasti kirjoitin taululle îvittuî. Hyi olkoon, ajatelkaa, niin minä siihen raukka parka kirjoitin enkä edes tiennyt koko sanan merkitystä! Vanha harmaja kansakoulun opettajatar pyrähti paikalle kuin harakka ja nokki minua samantien kovin sanoin siitä kuinka minä noin rumia olin mennyt kirjoittamaan taululle. Minä poloinen seisoin siinä nokittavana enkä edelleenkään ymmärtänyt mistään mitään. En yksinkertaisesti tiennyt tehneeni mitään väärää ja meillä ei sitäpaitsi kotona koskaan kiroiltu. Se oli ankarasti kiellettyä. Jouduin rehtorin puhutteluun ja sain jälki-istuntoa. En silloinkaan vielä ymmärtänyt miksi aikuiset olivat vihaisia minulle ja miksi muut lapset nauroivat. Olin hyvin hämmentynyt ja onnellinen kun äitini tuli vihaisena hakemaan minut kotiin. Hän ei ollut vihainen minulle vaan opettajille. Muuten niin vaatimaton ja hiljainen äitini avasi sanaisen arkkunsa ja puolusti minua täydellä teholla. Hän torui opettajia heidän käytöksestään ja siitä etteivät he ymmärtäneet lapsen olevan ulalla koko asiasta. Kotona hän sitten kärsivällisesti selitti minulle mitä sana tarkoittaa. Olisiko ollut jonkinlaista esiseksuaalivalistusta tulevaisuutta ajatellen... asioista puhutaan niin kuin ne on.

Pakkasta mittarissa kaksikymmentäviisi astetta. Siskot ja veljet, muistetaan ystäviä lämpimillä ajatuksilla ja nauretaan kevään edestä loittonevalle pakkaselle! Hyvät ajatukset ovat parhaita kultamunia joita voi ystävälle antaa. Darling kiittää ja kumartaa!

---

13.päivä

13.03.2013 16:43

---

13.03.2013 16:42

---

13.3.13

13.03.2013 15:03

Joskus tuntuu siltä että olen niin kauhean yksin. Jokainen tarvitsisi edes yhden sellaisen ystävän jonka kanssa voi pälpättää kaikista maailman asioista niin ettei tarvitse miettiä tai harkita sanojaan. Juuri tällä hetkellä tuntuu just niin siltä että kaikki kaatuu niskaan, heikottaa, raha ei kasva puussa ja kaikki mättää mutta en voi mitään muuta kuin odotella sitä parempaa huomista. Onneksi voin piirtää ja puhua siinä sivussa Macille murheitani mutta kun ei se osaa lohduttaa, kylmä metallimöhkäle joka pitää tosin sisällään koko minun tunnekirjon kuvin ja sanoin.

Minulla on niin paljon kaikenlaisia ajatuksia joita haluaisin toteuttaa vaan tuntuu siltä ettei aika riitä. Katselen ympärilläni vanhenevia ihmisiä ja minua pelottaa että kaikki mitä haluaisin toteuttaa jää keskeneräiseksi. Valkoinen suuri taulupohja odottaa edelleen telineessä tyhjänä ja syyttävänä. Haluaisin tarttua taas siveltimeen mutta en uskalla. Pelkään että sekin jää kesken. Monta hoidettavaa asiaa odottaa nipussa ja minä vanhenen...

Kaikkein pahinta on kun hyväntahtoiset ihmiset neuvovat ja vaativat tekemään sitä sun tätä oikein. Entä jos omat voimavarat eivät riitä tai sitten toisten ajatukset îkumittavatî minun omat hienot orastavat haaveeni jotka ovat vielä tässä vaiheessa hennon ohuita kuin varovasti hiilellä piirretty luonnos. Ei tarvita kuin yksi maailman kylmä puhuri joka sotkee hiilihiukkaset ja minä olen taas yksin keskeneräisen maalaamattoman tulevaisuuteni kanssa.

Kaikesta huolimatta, iso halaus jokaiselle joka seuraa Darlingin arkea.

---

Opettajista

13.03.2013 14:02

Ei voi olla totta! Mihin tämä koulumaailma on mennyt! Ensin kiusataan lasta niin ettei hän uskalla mennä kouluun kun opettaja ei halua edes tietää mitä oppilaiden välillä tapahtuu. Seuraavaksi lapseni kuulee kun kaksi opettajaa pilkkaavat ja puhuvat hänen äidistään! Nyt olinkin minä kahden aikuisen akan pilkan kohteena!

Kaikki sai alkunsa siitä kun odotin ensin tyttäreni kanssa taksia 07.00-07.30. Taksia ei tullut. Oletin ettei kouluun pidä sitten mennä poikkeuksellisesti kahdeksaksi. Sitten minun täytyi mennä pukemaan Alexander. Odotimme taas taksia 8.20-09.00. Taksia ei tullut. Sitten minun täytyi itse kuljettaa lapset kouluun.

Näyttää nyt pahasti siltä että kun kerran koulukiusaaminen laajenee koulusta kotiin asti niin täytyy laittaa pieni viesti opetushallitukseen ja kysyä että mikäs nyt neuvoksi. Jos toinen lapsi vaihtaa koulua niin ei silloin toinenkaan voi sinne yksin jäädä. Lisäksi poika sai maanantaina aivotäräyksen koulussa kun avustaja oli antanut hänen kaatua suorilta jaloilta naamalleen lattiaan!

---

Olipa kerran

13.03.2013 13:13

---

13.03.2013 13:12

---

13.03.2013 13:11

---

13.03.2013 13:10

---

13.03.2013 13:09

---

13.03.2013 13:08

---

13.03.2013 13:07

---

Hyvää huomenta

13.03.2013 07:38

Hyvää huomenta siskot ja veljet tuulen ja tuiskun keskeltä! Pakkasta ei ole onneksi enää kuin kymmenen astetta mutta tuulen puhuri on niin kylmä että täytyy kasvot naamioida huivin sisään. Kävin jo haistelemassa tuulta yhden lenkin tallille ja takaisin ja tervehdin siinä matkanvarrella kaikki koirani. Pörhäkkäästi hyppivät minua vasten ja olivat jokainen lähdössä lenkille.

-Lähdetään lähdetään heti kun lapset lähtevät ensin kouluun!

Puhelen koirille ja suuntaan sitten takaisin huvilalle jossa lapset katsovat PikkuKakkosta. Alexander leikkii sängyssä puhuvalla koiralla.Onneksi sain sen henkiin takaisin. Välillä koira heittäytyy tuppisuuksi mutta sitten hetken päästä levättyään puhua pälpättää taas hyvin aktiivisesti.

Hetken päästä tulee taas uusia kuvia... pikku hetki... ensin lapset kouluun. Halit!

---

Viestintuoja

11.03.2013 11:47

Darling heräsi aamulla kello viisi. Tiesin että olisin vielä voinut nukkua tovin mutta en enää osannut kun tiesin että tunnin päästä olisi pakko herätä. Näin ihmeellistä unta. Unessa edesmennyt sydänystäväni tuli katsomaan minua. Hän istui vuoteeni vieressä ja hymyili minulle. Hänellä oli vaaleat hiukset. Nauroin hänelle sillä hän oli eläessään hyvin tarkka itsestään ja kysyi minulta monta kertaa värjättyään hiukset että sopiiko hänelle blondityyli. Nyt hänellä oli vaaleat hiukset aivan luonnostaan. Sitten siinä unessa tapahtui jotain jännittävää. Ystäväni oli siinä vuoteeni vierellä ja yhtäkkiä hänen olkapäälleen kipusi orava! Sitten uni päättyi, minä heräsin ja olin hetken aikaa niin kahden maailman rajamailla että etsin ystävääni joka puolelta. Sanoinkin jotain mutta sitä en enää muista mitä. Se lause katosi tajunnastani samantien. Koirat reagoivat siihen välittömästi ja halusivat ulos pissalenkille. Siitä sitten vaan lämpimästä peittopesästä kahdenkymmenen asteen pakkaseen kahden sesun kanssa ulkohuussille ja takaisin. Viimeisetkin unenhaituvat katosivat silmistäni. Minä heräsin. Mietin untani ja minun tuli taas pohjaton ikävä ystävääni...

Kuuden aikaan etsin jo kuumeisesti lasten kouluvaatteita. Alexanderin toppavaatteet olivat hieman hukassa mutta löytyivät sitten lopulta. Puoli seitsemän aikaan lapset olivat jo lähes valmiina koulutaipaleelle. Annakin heräsi helposti eikä kiukutellut. Ainoa asia mikä hänen mieltään painoi oli opettajien asenne kiusaamiseen. Taitaa olla täyteen pakatussa koulussa liikaa urautuneita ja opetustyöhönsä kyllästyneitä vanhoja opettajia joilla ei enää ole mielenkiintoa setviä lasten keskinäisiä välejä. Jokainen opettaja tavoittelee itselleen kunniaa ja sulkee silmänsä kiusaamistapauksilta koska koulu kantaa harhaanjohtavasti mainintaa kiusaamaton-koulu.

Seitsemän aikaan odotimme pihan perällä taksia. Ihmeellistä miten kevät avaa silmänsä ja ulkona on sopuisan valoisaa jo seitsemän aikaan. Olen niin onnellinen siitä ettei meidän enää tarvitse seisoskella pimeässä taksia odottamassa. Valo lataa uuteen päivään mielen energialla ja päivästä tulee paljon parempi.

Koulutaksi ahmaisi lapset sisuksiinsa ja minä suunnistin pakkasilman läpi tallille jossa hevoset hirnuivat minulle kimakat tervehdykset kuorossa. Talutin lähes kaikki ulos tarhaan. Karkailevat tyypit saivat jäädä talliin sisälle lämmittämään yhdessä vuohien kanssa. Ne joutavat mennä ulos sitten kun toiset tulevat iltapäivällä sisälle. Silloin vain yhdessä tarhassa on ulkoilijoita eivätkä ponit koko ajan souda ja huopaa kahden tarhan väliä. Kuiva heinä maistui talliin jääville kuin makiainen ja tyytyväisinä ne jäivät rouskuttamaan aamupalaa.

Suunnistin takaisin huvilalle. Nyt minulla olisi hetki aikaa juoda kahvit ja etsiä valokuvien joukosta sopivat aiheet taulujeni maisemiin. Istuin pitkän huvilan pöydän ääressä ja ihailin jokimaisemaa. Yllättäin ikkunaan tuli kurkistelemaan pieni vieras!

- Voi oravaa! Oletko sanansaattaja?! Tulitko unesta ystäväni pyynnöstä minua lohduttamaan kun ikävöin häntä?

Puhelin itsekseni ja jähmetyin paikoilleni. Kahvikuppikin jäi puolitiehen. Orava tuli kuin tilauksesta. Ensimmäinen orava joka Darlingin täällä asumisen aikana tulee ikkunaan koputtelemaan, vaikka me olemme asuneet täällä jo syksystä saakka.

- Orava viestin tuoja ja kevään luoja. Jättänyt pieni talvipesänsä ja tullut tervehtimään minua!

Puhelin kaihokatseisille koirilleni jotka pyörivät jaloissani ja odottivat herkkupalaa samalla kun minä lastasin pahvilautaselle tervetuliaisaterian pienelle oravaystävälleni.

Siskot ja veljet! Kaunista aurinkoista kevät talven päivää kaikille! Expect The Miracle!

---

Toimelias sunnuntai

11.03.2013 09:00

Sunnuntaina Darling lauloi kirkossa. Se oli ihanaa! Viikko sitten minun ääneni oli aivan painuksissa ja kurkku karhea mutta onneksi sain ääneni takaisin ajoissa ja sopraano helähti komeasti kirkon holveissa. Laulaminen on yllättävän raskasta, tunti harjoittelua ennen kirkonmenoa ja tunti laulua kirkonmenon aikaan ja minä olin aivan poikki ja hiestä märkänä. Nyt joku laulun ammattilainen varmasti naureskelee että mites se nyt noin tuo Darling hikihatussa laulaa... Oman lisänsä minun urakkaan toi vihlova kipu selässä ja kipu pahimmillaan voi pukata hien pintaan. Seisominen yhtäjaksoisesti pitkään paikoillaan tuntuu siltä kuin tikarilla pisteltäisiin selkänikamien väliin.

Ystävälliselle kanttorille kiitos minä sain laulaa! Olen pitkään unelmoinut laulavani kirkon lehteriltä. Kerran olen laulanut joululaulujen esilaulajana ja yksin lauloin vuonna 2008 mummuni hautajaisissa (huom. mummu, ei mummi, mummo tai isoäiti vaan mummu.) Silloin lauloin laulun joka menee näin îaamulla varhain on kastetta maassa aika on herätä nousta ja lähteä kohdata ystävä kallehin niin kaunis on maa...î. Tällä kertaa kaikkein mieleenpainuvin oli viimeinen laulu tuulten mukaan lähetettävästä leijasta (Laitan matkaan leijan kauneimman se saa lentää tuulien teillä...). Siinä hengellisessä laulussa oli sanomassa yllättävän paljon samaa Kirkan Leijat-kappaleen kanssa. Molemmissa tuulen mukaan lähtevissä leijoissa pyydetään tulevaisuudelta hyviä asioita.

Iltapäivällä Darling päätti kokeilla koira-ajelua. Ensin ajattelin lähteä kävelylle koirien kanssa mutta koska sellaisia kenkiä ei ole olemassa joissa olisi ollut tarpeeksi pitoa niin päätin ottaa potkukelkan mukaan. Kaksi koiraa kiskoivat Darlingin heppoisen potkukelkan jalaksilla niin kovaan vauhtiin että hetken jo ehdin katua koko ajatusta! Kypäräkin unohtui! Apua! Miten voimakaksikko pysäytetään?! Koirat kiskoivat riemumieli rinnassa häntä suorana minua eteenpäin ja en tainnut peilijäällä paljoa painaa niin kovaa me mentiin! Viisi kertaa menin nurin reissun aikana. Jarruttaminen oli muutenkin vaikeaa ja sitten yks kaks toinen koirista, uros, päätti nostaa jalkaa merkitäkseen reviirin ja yks kaks yllättäin oltiin nurin. Reissu käytiin reippaasti. Kotiin päästyämme koirat saivat extraruoka-annokset ja lämmintä vettä. Minä en ole vielä laskenut mustelmia jotka kelkkaretkellä sain. Anna Pippurille kerroin kokemuksesta ja muistutin ettei hän saa koskaan kokeilla vastaavaa ennen kuin on aikuinen ja painaa tarpeeksi ja osaa ajatella omilla aivoillaan ja on viisaampi kuin Darling eli jättää mieluummin kokeilematta.

Darlingin kasvukumppani oli Musti-koira jonka kanssa tuli koettua monta huimaa potkukelkkaretkeä lapsuudesta nuoruuteen ja vielä aikuisenakin aina kun kävin kotipesässä kyläilemässä maailman turuilta. Musti oli kotona päivystämässä 19 vuotta. Vieläkin saatan kuulla pienen sitkeän pystykorvan terävän haukun mennessäni ateljeetupaan. Mustista kerron myöhemmin koko tarinan.

Isot halit siskot ja veljet! Muistakaa rakastaa vaikka pakastaa!

---

Mitä mietit esikoiseni?

10.03.2013 13:04

---

9.03.2013 16:31

---

Lauantaikuulumisia

9.03.2013 11:51

Hyvä on, tunnustetaan, alla oleva maalaus Anna Pippurista ja edesmenneestä Eino-kissasta on edelleen tehty tietokoneavusteisesti maalaten vaikka minä reippaasti eilen kuskasin yön pimeydessä ahkiollisen taulupohjia ja muita maalaustarvikkeita ateljee-talosta huvilalle. Siinä ne odottavat huvilan nurkassa vieläkin enkä sitten koskenut niihin. Tiedättekö että kaikkein kauheinta taiteilijalle on luomisen pakko ja tuska joka sydänalassa kuumottaa... otsassa jyskyttää... kiristää. Selkäpiissä hivelee kutsumus että nyt on se oikea hetki, nyt on tartuttava siveltimeen ja rohkeasti pursotettava väriä palettiin ja ryhdyttävä tuumasta toimeen! Se on se luomisen tuska joka kaihertaa niin kauan kuin saa aikaiseksi ja ryhtyy työhön käsiksi.

Tässä on kuitenkin edessä vielä se iso MUTTA se kauhea rimankorkeus ja päätös siitä valinnasta menenkö riman yli vai ali vai jätänkö kokonaan menemättä ja luistelen epätietoisuuden rajavyöhykkeelle, jossa en uskalla koskeakaan tunnusteltavissa olevaan siveltimeen. Digikynään on helpompi tarttua. Valikosta voi valita haluamansa väritystyylin. Ei tarvitse odotella työn kuivumista, ei tule sotkua, ei tarvita fiksatiivia kiinnittämiseen eikä huonetta täytä öljyvärien pistävä katku. Työ on huomattavasti helpompaa, ottaa vain kynän käteen ja piirtää...

Nyt istun sohvan nurkassa. Kirjoitan tätä ja siemailen samalla kahvia. Valkoiset suuret taulupohjat suorastaan rääkyvät minulle vaatimuksiaan aiheista joita maalata. Tiedän että maalaan. Edelliset roikkuvat ateljee-tuvan seinällä. Ne ovat jo kuivaneet. Seuraavien vuoro. Kukaan muu kuin taiteilija ei voi ymmärtää tätä luomisen tuskaa joka kuplii sisuksissani. Ihana mutta räävittömän painostava tunne. Verrattavissa dedlineen tai viimehetkenpaniikkiin, siinä odotellessa sitä viimeistä hetkeä kun siveltimeen on tartuttava kiinni, hyvä ettei jyrsi sen puista vartta poikki, sitä ennen odotellessa hoituu kaikki muu, siivous, tiskaus, vuodevaatteiden vaihto... kaikki mitä nyt sitten vain ikinä vyöryy tietoisuuteen inspiraation eteen.

Mikä tälle päivälle tärkeintä! Alexanderin tahto on löytynyt! Löytyi myös kaupasta hyvä mehu jota hän halusi juoda! Olen niin suunnattoman helpottunut siitä kun hän eilisen aamun ongelmien jälkeen lopulta iltapäivän aikana vihdoin viimein kurkoitti omakätisesti mukia kohti, otti sen ja alkoi juomaan. Samantien mukillisia meni lyhyen ajan sisällä viisi! Siitä syystä Darling pakkasi ahkioon taidekamppeet ja hurautti huvilalle inspiroimaan. Lääkärin kirjoittamassa paperissa lukee että työaika lapsen syöttämiseen ja juottamiseen on 24h/vrk. Isot halit kaikille siskoille ja veljille! Inspiroidaan yhdessä ja pistetään tuulemaan!

---

9.03.2013 11:31

---

9.03.2013 11:27

---

Sairaalareissu

8.03.2013 12:30

---

8.03.2013 12:26

---

8.03.2013 12:25

---

8.03.2013 12:23

---

8.03.2013 12:21

---

8.03.2013 12:20

---

8.03.2013 12:17

---

Vihdoin kotona

8.03.2013 02:50

- Lopultakin! Vihdoin viimein tämä tuskien taival on ohi!

Huusin riemuissani kun sain painaa jarrua ja olimme viimein kotipihassa. Käppänä porskutti pakkasen pimeydestä häntä pörhäkkänä vastaan muutaman kerran haukahtaen. Koiralla oli selvästi ollut ikävä. Onneksi se oli minulla mörönsyöttinä kun lähdin huvilalle alas jokivarteen pimeään sytyttämään pihavalot ja hakemaan taskulamppua.

Huvilakierroksen jälkeen palasimme koiran kanssa takaisin autolle. Päätin laittaa Käppänän kuitenkin tässä vaiheessa loppuyöksi kiinni, se on sellainen Houdini että irrottaa itsensä kettingistä aina. Tällä kertaa oli kuitenkin käytetty suurempaa voimaa sillä lähes uusi punainen niittipanta oli koristeketjun juuresta poikki! Pitelin kettingissä kiinni killottavaa nahkapannan suortuvaa hämmästyneenä kädessäni:

- Mikäs nyt neuvoksi? Mistä minä tähän hätään uudeksi pannaksi muutun? Miten tämä on mahdollista uusi ja ehjä panta! Mikähän sinut pikisilmä on noin pahasti säikyttänyt että olet vetäissyt pannan poikki...

Juttelen koiralle lämimästi ja solmin sen sitten jotenkin pannanresulla takaisin kopinedustalle.

- Jospa olisit siinä kuitenkin aamuun että jaksan etsiä sinulle uuden pannan. Nyt äiti on niin väsynyt että hanidogi on hyvä ja menee nukkumaan kopin oljille ja huomenna on taas uusi päivä ja uudet kujeet...

Pakkasin kaikki kamat autosta ahkioon ja viimeiseksi nostin Alexanderin vällyjen sekaan. Poika kaivautui peitteeseen kuin pieni orava tai siili. Laitoin vielä lisää peittoa ettei hän paleltuisi matkalla huvilalle. Kuinka pieni ihminen olikaan uupunut! Hän totesi vain minulle peittojen uumenista äiti mutta jatkoi samantien uniaan ja nostin hänet sisällä sellaisenaan, käärylemyttynä sänkyyn nukkumaan. Ostin hänelle matkalta herkullisen hampurilaisen mutta se saa odottaa aamuun. Turha herättää nukkuvaa poikaa. Silloin kun nukuttaa pitää nukkua...

Nukkumisesta puheenollen, minulla oli todella väsyttävä ajomatka viimeiset kolmekymmentä kilometriä. Yhden kerran minun oli pakko ajaa tiensivuun ja nukkua tovi. Samantien kun istualtaan suljin silmäni niin olin sikeässä unessa. JAtkettuani matkaa minun täytyi tehdä kaikki väsymyksen torjuntakeinot. Pyöritin silmiäni, ravistin päätäni, taputtelin poskiani, nipistelin itseäni korvalehdistä ja poskista, irvistelin... rummutin rattia ja yritin pysyä hereillä. Olin suunnattoman helpottunut kun vihdoin pääsin kotiin!

Olen edelleen hereillä. Kuljin väsymyksessäni unirajalta harhaan enkä nyt tiedä missä kohtaa uni yllättää uudestaan ja kertarytinällä. Minun täytyy kokeilla. Ehkä saan kuitenkin unen langan päästä kiinni ja sopeudun ihanaan ja pehmoiseen uneen ja nukun hyvän aikaa ennen kuin aamu valkenee.

---

Tipasta takaisin kotiin

8.03.2013 00:15

- Kauhea miten väsyttää!

Darling huokaisi levottomana ja kuunteli yksitoikkoista vilkkuvalon naksutusta. Pitkät päällä pysähtyneenä jonnekin, ei mihinkään, ympäröivä pimeys tuntui karmivalta. Hän vilkaisi olan yli takapenkille ja katsoi hellästi pientä kettupoikaa joka nukkui sinne peittojen sekaan käpertyneenä

Darling kohottautui penkissä, ravisti päätään, veivasi ikkunan auki ja yritti piristyä

- Minulla ei ole kuin 30km mutta matka on kuin ikuisuus! Väsyttää!

Ei auta blogin päivityskään... Miten ihmeessä reipastun! Silmät pysyvät hädintuskin auki...väsyttää...nukahdan kesken sanojen.

---

7.03.2013 18:57

Samalla kun poika nukkui äiti sai puoli neljän aikaan iltapäivällä nautiskella mukaan siepatun aamupalan, rasiallisen salaattia. Maistui oikein hyvältä. Palan painikkeeksi pari mukillista kuumaa termarista jonka ystäväni antoi minulle matkanvarrelta. Teetä, kahvia ja sokeria sekaisin sokerikorpun kera. Piristävää!

Alexander ottaa taas pienet tirsat. Uusi tippapullo tippuu... Voinnissa on tapahtunut iso edistysaskel - poika on syönyt pienen jäätelön ja joghurtin!

Suurkiitos OYS:in lastenosaston ystävälliselle henkilökunnalle ja lääkärille joka kirjoitti lähetteen!

---

7.03.2013 18:01

(jatkuu)... Lopulta perille päästiin. Oulussa oli aivan yhtä kylmä kuin kotona. Laitettiin auto parkkiin ja lähdettiin etsimään auttajia. Vähän minua säälitti kuihtunut kettupoika kun minun täytyi hänet niristää lämpimästä auton sisuksesta tuuliselle parkkipaikalle.

Odottelu ei enää tässä vaiheessa haitannut kun apu oli heti siinä. Lopulta kun pääsimme lääkärin pakeille pojan painokin oli vain 24 kg! Henkilökunta oli ystävällistä ja mieslääkäri asiantunteva. Hän jutteli pojalle niitänäitä ja kysyi:

- kuinka voit? Mihin sattuu?

- hän on kehitysvammainen eikä voi vastata.

Minä väsyneenä "tulkkaamaan".

- Kyllä minä sen tiedän mutta minä puhunkin hänelle.

Lääkäri totesi ykskantaan.

Ok, totesin mielessäni ja tunsin itseni vähän idiootiksi mutta suotakoon se minulle anteeksi kun olen viime perjantaista asti intensiivisesti hoitanut Alexanderia ja hukannut jossain vaiheessa ajan ja paikantajun ja unohtanut itseni. Olin hyvällä tavalla hölmistynyt ja samalla kertaa kiitollinen siitä että olin lyhyen ajan sisällä kohdannut kaksi empaattista tunnekykyistä asiansa osaavaa lääkäriä jotka kohtelivat vammaista lasta ihmisenä ja arvokkaana yksilönä. Suurkiitos!

Alexanderilla on ohuet suonet ja kanyylin laittaminen vaati monta pistokertaa mutta poika kesti urheasti ja lääkäri puhui hänelle rauhoittavalla äänellä koko ajan mitä tapahtuu. Lopulta tippaletku oli paikoillaan ja ensin suoneen tiputettiin suoraan kipulääkettä ja sitten nesteliuos.

Poika on nukkunut siitä asti melkein koko ajan. Minäkin hoksasin viimein riisua sateenkaaripipon päästäni! Unohdin sen kertakaikkiaan kokonaan! Pipopää Darling oli lapsesta huolissaan.

---

7.03.2013 17:23

(jatkoa alempaan) Anna katseli hiljaisena ulos ikkunasta. Sitten hän yllättäin puuskahti:

- minä jään tänne.

Annan päätös tuli Darlingille yllätyksenä mutta ihan tervetulleena asiana. Lupasin hänelle varmistaa että joku aikuinen olisi hänen luonaan jos jäisimme ouluun yöksi. (suokaa anteeksi kirjoitusvirheet, Darling kirjoittaa tätä kosketusnäyttöpuhelimella).

Ohjeiden ja vielä kerrattujen ohjeiden jälkeen huiskutimme Annalle heiheit ja suunnistimme kohti Oulua. Mustanpuhuva Mersu oli kuin kuriton ori kun se ampaisi täyteen vauhtiin kurittomasti ajelehtien jäisellä tien pinnalla jos kaasujalka oli yhtään liian raskas. Puristin rattia rystyset valkoisena ja ajoin tiensivuun laittamaan turvavyön kiinni:

-vain kissalla yhdeksän elämää...

Mutisin ja jatkoin matkaa. Vautiin päästyäni ajoin ilman pysähdyksiä. Pieni ketunpoikanen karvalakkeineen oli niin voipunut että nukkui suurimman osan matkaa. Peukalo meni kyllä suuhun mutta juomapullo ei kelvannut.

Matkalta soitin tk lääkärille että pojan tilanne huononi sittenki ja olemme matkalla Ouluun. lääkäri oli samaa mieltä kanssani ja lupasi kirjoittaa ja toimittaa lähetteen Ouluun.

Pitkän matkan jälkeen olimme vihdoin perillä. Olin niin väsynyt että käännyin ensin väärästä risteyksestä. En ole koskaan ennen erehtynyt oikeasta reitistä!(jatkuu yllä)

---

Tipallinen torstai

7.03.2013 16:48

Yön Darling valvoi ja mietti että repiikö puhurituuli huvilan kallionpäältä juuriltaan ja lennättää maailman laidalle Siperian sysimaille. Tuuli ulvoi ja ujelsi ja jyrsi jäisillä naskalihampaillaan seinähirsien pintaa. Vanha huvila seisoi kuitenkin järkähtämättä paikoillaan sulkien korvansa jäänpuheisen tuulen huudoilta. Se oli vain ja pörhisti hellästi natisevia hirsiään onnellisena siitä että sen lämpimässä tupakohdussa asui pieni intiimi perhe, Darling ja lapset.

Hetkeksi nukahdettuaan Darling heräsi varhain ja ryhtyi puuhaamaan matkaa:

- kuules Pikku Prinssi linnunluinen poika, tänään minä vien sinut elpymään tippaan.

Anna Pippuri oli samaa mieltä. Hän oli selvästi myös väsynyt enää yrittämään, kaikki keinot oli käytetty ja pojan puolelta tyrmätty. Aurinko paistoi kauniisti vaikka tuuli vielä vaikersikin. Nyt se kehräsi ennemminkin huvilan seinustoilla kuin jäinen kissa. Se keräsi voimia seuraavan yön uuteen voimainkoitokseen...

(tarina jatkuu yllä)

---

Aikalisän paikka

6.03.2013 22:44

---

6.03.2013 22:30

---

---

---

6.03.2013 19:45

---

6.03.2013 19:35

---

6.03.2013 19:24

Tuulinen tiistai

5.03.2013 13:24

Pikku Prinssin kohdalla taistelu ei ole sittenkään vielä ohi. Poika on selvästi virkeämpi mutta taaskaan ei ruoka mene alas ja maitoakin on juotu vain nimeksi. Mitä ihmettä! Darlingin täytyy miettiä tarkkaan seuraavaa siirtoa... millaisia herkkuja kaupasta haetaan. Ensin täytyy lämmittää auto, hakea ahkiolla polttopuita ja pitää huvila lämpöisenä. Huvilan rinteessä on niin kauhea pääkallokeli ettei siitä uskalla laskea puukuorman kanssa. Uudella lumella matkanopeus väkisellä vähän hidastuu mutta kiiltäväpintaiseksi jääksi tamppautunut huvilapolku ei pelasta ketään jos vauhti äityy liian kiihkeäksi. Joki on ihan siinä hollilla. Pinta on ohuessa jääriitteessä ja joen syli on kylmä ja tappava jos sinne eksyy.

Tämä päivä ratkaisee miten käy. Joudummeko sittenkin lähtemään Ouluun tiputukseen. Alun hyvä enne ei sittenkään välttämättä toimi.

Ulkona on hyytävän kylmä. Pakkasta on kymmenkunta astetta ja tuulen puhakka porautuu luihin ja ytimiin saakka. Tuulen nopeuden näkee helposti kun katsoo miten taidokkaasti se kuljettaa irtolunta tumman jään pinnalla. Anna laskee ulkona mäkeä. Sanoin hänelle monta kertaa ettei joelle päin saa laskea sillä jää on vaarallinen paikka.

Kävin hakemassa ahkiollisen puita. Laskin varovasti alas kuorman kanssa mutta minun piti tulla kierrellen lumista reittiä etten tömähtänyt päin huvilan seinää. Puita pitää kaivaa jäisen pressun alta. Lumi on muurannut ne alleen jääonkaloon. Pimeällä en uskalla sinne mennä. Olen varma siitä että silloin joku ilkeä örkki tulisi ja teippaisi kulkureittini umpeen tai sitten nylkisi minut siihen paikkaan... eihän se tietenkään ole mahdollista mutta Darlingin mielikuvitus ei salli olla liian rohkea. Eihän sitä koskaan tiedä...

Pari päivää sitten lämmitin rantasaunan. Lapset nukahtivat ennen kuin se oli tarpeeksi kuuma ja eihän Pikku Prinssi olisi sinne voinut kuumeisena lähteäkään. Annaakin yritin herätellä mutta tyttö oli kääriytynyt lämpimään myttyyn sohvan nurkkaan eikä regoinut jutusteluuni. Lopulta saunapolkua puolikkaan kuun kajossa kuljimme vain minä ja paimenpoika. Saunassa minä kipusin ylälauteelle ja koira kömpi vakiopaikalleen isojen lauteiden alle viileimpään nurkkaan. Kynttilätkin unohtuivat mutta taskulamppu antoi tarpeeksi valonkajoa. Saunomisen jälkeen uni tuli salakavalan nopeasti. Jotain elokuvaan katsoin hetken aikaa mutta näin jälkeenpäin en edes muista mikä elokuva se oli.

Tuli palaa takassa iloisesti. Ympärillä on lievä kaaos. Alexander leikkii jotain sängyssään mutta on todella kiukkuinen. Laitan takkaan lisää puita. Annan pojalle jälleen kerran maitopullon. Jospa tällä kertaa olisi parempi onni... Ei vieläkään. Laitan pojalle makuupussin lämmikkeeksi.

-Väsyttääkö? Mitä jos ottaisit pienet tirsat? ƒiti lähtee kohta ostamaan pientä ristipääruuvaria että saadaan toi sun yks koiruli takas henkiin.

Puhelen pojalle ja näpyttelen kännykkään herätyksen puolen tunnin päähän. Puhelimen alle laitan lapun jossa lukee isolla îristipääruuvariî. Alexanderin ystäväkoira on kuollut virran puutteessa. Täytyy saada se eläin taas rallattamaan. Ehkä sitten ruoka rupeaa maistumaan. Nyt kääriydyn hetkeksi peiton sisään sohvalle nukkumaan sillä nukkuminen se on Darlingille inspiroivaa rauhaa. Unessa usein syntyy seuraava idis...

---

Maaliskuun ensimmäinen maanantai

4.03.2013 21:34

Olen piirtänyt sarjakuvaa vähitellen taistellessani Alexanderin kanssa. Olen koko ajan pelännyt että aika loppuu ja taas joudutaan lähtemään tiputukseen Ouluun. Darling-äidin voimat ovat olleet aivan lopussa ja ajatukset jokseenkin epätoivoisia.

Tänään kävimme terveyskeskuksessa näyttäytymässä lääkärille. Odotimme yli luvatun ajan puolitoista tuntia! Onneksi siellä odotustilassa oli sentään televisio auki ja äänikin kuului.

Yllätys oli suuren suuri kun meidät otti vastaan miespuolinen nuori lääkäri joka sai pojan nauramaan! Olin kertakaikkiaan positiivisesti hämmästynyt ja ihaillen seurasin lääkäriä joka ihailtavasti käsitteli hekottavaa prinssiä. Alexander antoi katsoa korvat ja kurkun mukisematta. Ihmeellistä! Sydänäänetkin kuunneltiin. Lopuksi otettiin vielä sormenpäästä verikoe eikä sekään itkettänyt:

- Poika taitaa olla meidän perheestä se kaikkein reippain verenluovuttaja...

Totesin sisar hento valkoiselle.

Annoin lääkärille paljon myönteistä palautetta ja kerroin lyhyesti miten ikäviä tapauksia vuosien varrella on kertynyt. Sanoin hänelle että hän on ainoa lääkäri joka koskaan on saanut lapseni nauramaan. Lääkäri lupasi että ellei Alexander alkaisi syömään ja juomaan tämän vuorokauden puolella niin voisimme lähteä aamusta ajamaan suoraan Ouluun tiputukseen eikä tk:ssa tarvitsisi enää käydä. Hän kertoi että pojan papereissa oli sellainen ohjeistus ettei turhia riskejä enää otettaisi. Helpotus!

Lääkärissä käynnin jälkeen hurautimme Mersulla apteekkiin hakemaan antibioottikuuria. Onneksi siellä oli valveutunut henkilökunta sillä reseptiin oli tullut vahingossa annosvirhe ja lapseni olisi sen mukaan syönyt tupla-annoksen! Virhe korjattiin ja saimme viikon kuurin mukaamme.

Seuraavaksi lähdimme ostamaan pizzaa. Olin päättänyt iskeä vielä sillä keinoin Pikku Prinssini sydämeen ja nälkäkeskukseen. Jos ei läheisestä navetasta haettu tinkimaito ja herkullinen pizza auta niin sitten ei mikään.

Kotona tapahtui jotain ihmeellistä ja suuremmoista, poika suostui ottamaan ensimmäisen suupalan kun me Annan kanssa maiskuttelimme pizzaa hänen nenänsä edessä. Maitoa päälle ja sitten lisää pizzaa ja maitoa ja taas pizzaa... ei paljon mutta kuitenkin. Ehkä huomenna on asiat paremmin.

Veljet ja siskot väriä ja rakkautta jokaiseen elämään!

Kettupoikaa nauratti vielä autossakin kivan lääkärin tapaaminen. Kaikille jäi varmasti hyvä mieli.

---

---

4.03.2013 20:44

---

4.03.2013 20:42

---

4.03.2013 20:40

---

4.03.2013 20:38

---

4.03.2013 20:35

---

Mistä löytyy pojan tahto takaisin?

4.03.2013 11:26

Onneksi tänään on lomittaja ja voin olla lasten kanssa ja keskittyä Alexanderin lepyttelemiseen että edes jotain menisi alas. Yhden ainoan lusikallisen poika suostui nielaisemaan joghurttia mutta siinä se sitten olikin. Yksi ainoa lusikallinen! Lisäksi olen joutunut tekemään sitä jota vihaan yli kaiken eli antamaan lääkeruiskulla kivennäisvettä pojalle suoraan kurkusta alas. Väkisellä syöttäminen ja juottaminen on epäinhimillistä. Syksyn blogikirjoituksista löytyy juttua siitä millaisissa merkeissä syksyllä lähdettiin Ouluun tiputukseen.

Yön tunteina kun olen jatkuvasti tarkkaillut pojan vointia ja nukkunut itse erittäin huonosti olen ollut jokseenkin katkera ajatellessani sitä tosiasiaa että olen yksin huolehtinut tästä kaikesta koko lapseni elämän ajan. Silloinkin kun asuimme vielä yhdessä ns ehjänä perheenä vastuu oli yksin minulla. Yhtään ainoaa hirvittävää flunssaepidemiaa ei ole lapsen toinen vanhempi hoitanut. Hän ei yksinkertaisesti pysty huolehtimaan eikä haluakaan taida olla. Mihinkään ei ole resursseja jos minä en ole paikalla. Jos hän olisi täällä nyt niin ei siitä mitään tulisikaan, olisi vain riitaa ja kireässä ilmapiirissä lentäisivät ilkeydet. Sen vuoksi olen tyytyväinen että vuosia kestäneen helvetin ja jahkaamisen jälkeen onneksi erosin ja selvisin hengissä. Jossittelu on turhaa. Itsetuntonikin säilyi sen verran että on pikkuhiljaa korjaantunut ja eheytynyt suodattamaan maailman pahuutta. Isä osallistuu aktiivisesti siten että varsinkin vapaalla ollessaan työvuorojen välissä soittaa keskellä yötä ja ihmettelee jos ei vastata...

Minulle Alexanderin sairastaessa tulee niin mitätön olo kun en voi vaikuttaa mitenkään hänen haluunsa syödä tai juoda. Kun tarjoan juomapulloa vuorokaudessa useita kymmeniä kertoja pojalle, hän vain jokakerta ravistaa sitä kerran ja sitten vihaisesti kiljuen nakkaa sen kauas pois läheltään. Mitä siinä muuta voi ajatella kuin tuntea itsensä väsyneeksi, kiukkuiseksi ja kauhean surulliseksi kun ei pysty edes kysymään lapselta että mihin sattuu? Alexander ei osaa sanoin vastata.

Tällaisena epätoivon hetkenä altistun ajattelemaan tulevaa ja sitä minkä ikäinen olen ja kuka sitten huolehtii Allu-prinssin asioista kun minua ei enää ole. Heikkona hetkenä näen lapseni terveenä ja sporttisena 11-vuotiaana normaalina poikana joka pelaa kavereiden kanssa jalista... Synkkiä hetkiä tulee aina joskus. Ne kuuluvat tähän elämään. Kaikki ei ole vain ruusunpunaista arkea vaikka asiasta kysyvälle vastaan aina etten mieti tulevaa vammaisen perheenjäsenen kanssa vaan elän tätä yhteistä elämää hetken kerrallaan.

Aamulla soitin terveyskeskukseen. Iltapäivällä mennään näyttäytymään lääkärille. Jospa lääkärillä olisi jokin hyvä konsti jolla pojan vointi saadaan paremmaksi eikä tällä kertaa tarvitsisi lähteä tiputukseen Ouluun saakka vaan tärkeä asia -nälkä- löytyisi muilla konstein.

Isot halit siskot ja veljet ja mukavaa Maaliskuista pakkaspäivää!

---

Kovassa kuumeessa

4.03.2013 05:31

Pikku Prinssi on kovassa kuumeessa. Yskä rohahtaa pahasti keukoissa ja kuumetta oli illalla 39,5∞C eli hänelle erittäin vaarallinen korkeus johtuen pojan epilepsiasta. Alexanderilla ei ole ollut kohtauksia lähes kahdeksaan vuoteen mutta eihän sitä koskaan tiedä ja silloinkin pienenä kohtaukset tulivat korkean kuumeen yhteydessä. Koskaan ei tosin saatu selville kumpi tuli ensin ja aktivoi toista - kova kuume joka nousi nopeasti vai epilepsiakohtaus. En edes muista montako kertaa Alexander on elvytetty takaisin henkiin. Läheltäpiti tilanteita on ollut lukuisia. Niille lukijoille tiedoksi jotka eivät ole seuranneet kaikkia Darlingin tarinoita, Alexander on syvästi kehitysvammainen lapsi. Papereissa on hieno merkintä îetiologisesti epäselvä kehitysviiveî. Alexander on nyt 11-vuotias heiveröinen keijukainen mutta erittäin voimakastahtoinen, varsinkin päättäessään olla syömättä ja juomatta.

Olen piirtänyt uutta sarjakuvaa lukuisia ruutuja. Osa on vielä kesken. En muista milloin itselläni olisi ollut näin voimaton olo. Olen vain enimmäkseen nukkunut ja nukkunut koiranunta eli kuunnellut peitonalta lasten hengitystä ja heidän liikehdintäänsä. Alvin ja Pikkuoravat kolme on pyörinyt nonstoppina koko eilisen illan. En tiedä mihin kadotin puhelimeni... jossain se on... puhelin on levossa. Akku loppu.

Alexanderin sairastuminen nostaa minulle aina painajaisunet esille. Nukun erittäin katkonaisesti. Herään joka hetki kauheisiin unikuviin että Alexander olisi kuollut! Säpsähdän hereille hiestä märkänä, kurkottaudun heti pojan puoleen ja kokeilen kämmenselällä hengittääkö lapsi. Silitän kuumaa poskea ja menen takaisin peiton alle lämpimään. Viimeisin painajainen oli kauhein. Kattoon oli ilmestynyt ihmisen mentävä aukko ja entinen ystäväni pujottautui siitä kuin käärme pää edellä eteen juttelemaan kuin olisimme yhä ystäviä. Ennen sitä hänen maatiaiskissansa juoksivat ympäritaloa, harmaita raidallisia katteja ja sitten niitä kissoja oli yhtäkkiä montakymmentä pennut mukaan laskien. Sitten se katala ihminen pujottautui siitä kattoluukusta alas kasvot minun omieni tasalla. Kauhea uni! Heräsin taas kauheiden vilunpuistatusten kera!Tarkistin hengittääkö alexander... annoin kuumelääkkeen... Jospa vielä voisin nukkua hetken aikaa ennen kuin aamu valkenee...

---

Veräjän ohitus tai alitus

3.03.2013 18:04

Daiba daiba duuduu daiba daiba duu...

---

3.03.2013 18:02

Tästä näin kävelen rauhassa tarhasta toiseen ja kukaan ei näe...

---

3.03.2013 18:00

---

Tässähän vois seisoskella vaikka kuinka kauan eikä haittaa kun olen virralle immuuni...

---

3.03.2013 17:26

Mikäs ihme merkki tuo on...hm... se ei varmaan ole mitään vakavaa tai koske ainakaan poneja

---

3.03.2013 17:23

Pian päästään onneksi saunomaan. Jospa tämä flunssa lähtis löylyssä...

---

Hiihtoloman alku

3.03.2013 11:04

Onneksi Darling osasi ennakoida ja piti lasten kanssa hiihtoloman aikaisemmin sillä nyt ollaan sairaana kunnon köhässä koko sakki. Anna Pippuri alkaa jo olemaan voiton puolella mutta Alexander ja Darling riutuvat. Kuten arvata saattaa tottakai silloin sairastetaan kun on loma, niin on ollut aina joko joulu tai talvilomalla.

Rakkaat siskot ja veljet, olkaa huoleti, pian lataan uutta juttua blogiin kun ensin selviän päivän askareista. Monenlaista juttua on tuloillaan ja uusia kuvituksia. Hetki pieni....

---

Maaliskuun tuulet

2.03.2013 05:18

---

2.03.2013 05:14

---

2.03.2013 05:12

---

2.03.2013 05:11

---

2.03.2013 05:10

---

2.03.2013 05:09

---

1.03.2013 11:50

---

1.03.2013 11:48

---

<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Maaliskuussa 2013
kirjoitetut kommentit:

Tällä blogisivulla on käyty 205 kertaa!