Marras -joulukuussa 2020 kirjoitetut jutut:

18.12.20 Digipiirros Katsamon Velho. Saksanmetsästysterrieri. Yksi elämäni koirista

18.12.2020 14:43

Ohessa digipiirrokseni koirasta nimeltä Katsamon Velho. Tämän kuvan olen muistaakseni laittanut taidegalleriaani jo aikaisemmin ilman taustaa mutta tässä koira teille vielä kerran. Hän oli tarkka vahti ja napakka haukussaan. Pihamaalla tuttu näky näin varpistaen kurkistamassa. kova karkaamaan riistanperään myös. Eräätkin kerrat sain häntä huudella kotiin takaisin. Kuva soveltuu ilman taustaa hyvin paitapainatukseksi vaaleaan paitaan ja taustan kera mustaan paitaan. Tavoitteenani on aina ollut kuvituksissa että käden jäljen täytyy näkyä tekniikasta riippumatta.


17.12.20 Anu Elovaaran Koiramaalaukset

17.12.2020 05:02

Yö vilahti kuin siivillä maalatessa. Nyt kello on neljä aamulla. Taidan juoda aamukahvit ja mennä vähäksi aikaa sänkyyni nukkumaan. Selkä huutaa hoosiannaa aina kun istua kökötän maalaamassa tuntikausia. En valita, en sillä maalaaminen on ihanaa! Tänään täytyisi lisäksi olla virkeä kokouksen vuoksi. Saas nähdä kuinka käy

ps. Kännykkäkamerani kuvalaatu on aika huono. Vääristää pahasti pieleen noiden koiramaalausten sävyjä etenkin keltaisen värin osalta..


17.12.2020 04:58


16.12.2020 02:51


16.12.2020 02:50

Akvarelli


12.12.2020 Anun joulutarina 2019-2020. Susi jo syntyessään

Vihdoin valmis! Toivotan teille jännittäviä lukuhetkiä!

12.12.2020 16:56

Ensimmäinen luku. Alku

Ikkunaverho heilui hiljakseen hennon tuulenvireen voimasta. Vanhan talon akkunoita ei ollut eristetty vuosikymmeniin. Henri veti karvareuhkan päähänsä syvemmälle. Hänellä oli käsissään lampaanvillaiset kynsikkäät ja päällä papan vanha villapusero. Henri ajatteli että villapusero suojelisi häntä kaikelta pahalta. Olihan tuo koinsyömä villareuhkat sodatkin nähnyt. Henri työnsi kuulokenapit syvemmälle korviinsa ja sääti sen jälkeen musiikin kännykästä kovemmalle. Hän halusi vain nukkua. Poika veti toisen peiton päälleen sillä yksi ei riittänyt. Poika ummisti silmänsä ja vaipui uneen...
Toinen luku. Aamu
Aamu oli pimeä. Henri avasi silmänsä ja kurkisti kellonaikaa puhelimensa näytöltä. Hän tiesi että oli pakko herätä ja nousta ylös vaikka huone oli kylmä. Rappusista kuuluivat tutut askeleet ja Henrin äiti koputti huoneen ovelle. Poika nousi ylös sängystä, veti nyppyisen villaviltin suojakseen ja huikkasi äidilleen:

-Joo joo olen herännyt. Mä nousen ylös.

Henrin äiti kuuntelin huoneen oven takana. Hetken aikaa hän ajatteli astua sisään huoneeseen mutta sitten hän muisti ohjeet, hänen täytyisi antaa enemmän tilaa pojalleen ja vahvistaa pojan itsenäistymistä. Äiti kääntyi mennäkseen, oli sitten sanomassa jotain mutta lähti kuiten rappusia alas sanomatta sanaakaan.

Henri pukeutui verkkaista vauhtia. Hän kurkisti peiliin ja sipaisi kammalla punertavan hiuspehkon pois silmiltä. Hänen selässään kipunoi. Poika voihkaisi ja kurkottautui ottamaan seinästä tukea yrittäen samalla ojentautua suoremmaksi. Pojan selässä oleva kyttyrä rajoitti hänen elämäänsä.

- Ylenen näin vaikka väkisin...

Poika vinkaisi ja suoristautui niin paljon kuin pystyi vaikka kivun vuoksi silmissä salamoi. Nopeasti hän vilkaisi koulureppuun ja lähti sitten huoneestaan talon alakertaan tuvan lämpöön.

Henrin äiti hääräsi keittiöhellan ääressä ja laittoi pojalleen eväsleipiä. Sipaus vielä paperia päälle

- Ole hyvä poikaseni.

Äiti sanoi ja ojensi pojalleen eväskäärön.

-Kiitos äiti, ei sinun olisi tarvinnut... ja joo joo minä muistan kyllä tulla ajoissa kotiin... joo olen varovainen...

Poika leperteli äidilleen ja samalla hän veti punaisen paksusilmukkaisen äidin tekemän pipon päähänsä ja nahkarukkaset käteen.

Henri lähti kotitalosta. Hän kulki varovasti porstuan raput alas. Rappusten pinta oli jäinen eikä poika halunnut kaatua. Se olisi voinut vammauttaa hänet kokonaan.

Henrin äiti raotti akkunaverhoa ja kurkisti poikansa perään. Hän heilautti kättään mutta poika ei enää huomannut sitä. Henri kiskoi potkukelkan irti hangesta ja lähti hissukseen potkuttelemaan kohti kirkonkylää ja koulua. Aamun hämärä väistyi ja syvä sininen haalistui pojan koulumatkan aikana.

Kolmas luku. Koulupäivä
Henri saapui kyläkoulun pihaan. Hän laittoi potkukelkan parkkiin, tarttui reppuunsa ja oli aikeissa lähteä sisälle koulurakennukseen. Silloin läheisestä poikajoukosta erkani kaksi poikaa jotka tulivat Henriä kohti. Henri tiesi mitä oli tulossa ja yritti olla kuin ei olisi olemassa tai ainakaan hän ei halunnut nähdä tulijoita.

- Susipentu!

- Pöllö!

- Idiootti ylhäisyys!

Pojat huutelivat Henrille ja tönivät häntä ylävartaloon ja selkään. Henriä sattui. Hän puri hammasta eikä ollut näkevinään poikia vaikka se oli mahdotonta.

- Etkö näppäränokka tajua ettei sua tarvita täällä!

Toinen pojista uhosi ja sieppasi Henrin pipon itselleen. Mahtaileva poika heitti pipon maahan, talloi sitä jaloillaan ja lopuksi sylkäisi pipon päälle. Samassa kello soi koulun alkamisen merkiksi ja oppilaat alkoivat valumaan sisälle koulurakennukseen, myös uhmailijapojat. Henri poimi pipon maasta ja puhdisti sitä rukkasillaan. Hän oli armottoman surullinen ja selkään sattui.

Kauempaa oppilaiden seasta Henriä katseli tyttö jolla oli huppu vedettynä syvälle silmien eteen. Tyttö ei halunnut että kukaan näkisi hänen punaisia hiuksia.

Neljäs luku. Joululahja.
Onneksi oli perjantai. Henri ei kertonut äidilleen koulussa tapahtuneesta kiusaamisesta. Hän oli sitä mieltä että äitiä ei pitäisi suotta rasittaa moisella ikävyydellä. Henrille riitti että heillä oli äidin kanssa rauhallista eikä kukaan tullut järjestämään ikävyyksiä heille. Niin oli hyvä. Joskus Henri pysähtyi miettimään vanhaa asuinpaikkaansa ja ystäviä joiden kanssa oli kerrostalon pihalla tehnyt hiekkakakkuja ja leikkinyt muovisilla kuorma-autoilla mutta se kaikki oli taakse jäänyttä elämää. Se oli aika kun mummo vielä eli ja asui samaista mökkiä missä Henri nyt asusti äitinsä kanssa. Mökki ei ollut enää sama kuin mummon aikaan. Nisupullan ja vanhan ummehtuneen villan tuoksukin oli ajan saatossa kulunut pois mutta yksi asia muistutti Henriä mummosta edelleen. Henrin huoneessa kaminauunin vieressä oli rottinkinen kannellinen kori joka oli täynnä villalankojen jämäkeriä ja riepe nyssyköitä. Siellä oli myös mummon kesken jääneitä kutimia lapasia ja villasukkia. Korissa oli kuitenkin myös Henrin kudelman tekeleitä. Poika otti käsiinsä puoliksi valmiin lapasen ja alkoi kutomaan sitä. Lapanen oli joulunpunainen ja peukalon paikka oli merkitty räiskyvän keltaisella langanpätkällä. Henri halusi tehdä äidille valmiiksi lapaset Jouluksi sillä hänen äitinsä oli hukannut Henrin äidille syntymäpäivälahjaksi kutomista lapasista toisen. Henrin äiti saisi tänä vuonna joululahjaksi entistä ehommat ja lämpimämmät lapaset.
Viidesluku. Sudenhetki
Lauantaiaamu oli tavattoman aikainen kun Henri heräsi. Hän tunsi outoa kutinaa vatsanpohjassaan aivan kuin perhoset olisivat siellä lepattaneet ja kutitelleet poikaa. Henri nousi istualleen sängyn reunalle ja kurkisti ulos ikkunasta. Siellä oli vielä sysimustaa aivan säkkipimeää. Poika ihmetteli kuinka hän oli tähän aikaan herännyt.

-Jaahas vai niin...

Poika mutisi ja kömpi takaisin peiton alle. Samalla hän työnsi kädellään mummomaisen herätyskellon kauemmas luotaan. Kellon viisarit näyttivät tasan kolme aamuyöllä. Oli sudenhetken aika. Poika halusi nukkua mutta jokin tunne siitä että olisi herättävä kaihersi koko ajan hänen mieltään.

Kello raksutti tasaista hiljaista tahtiaan edelleen kohti aamun koita eikä Henri pystynyt enää nukkumaan. Kello viiden aikaan hänen huomen oli siinä aivan käsin kosketeltavissa eikä poika tiennyt enää muuta vaihtoehtoa kuin nousta sängystä aamuaskareisiin. Henrin selkä oli kipeä kuten aina. Kyttyrä hänen selässään oli vähän kerrassaan pahentunut eikä poika tiennyt kuinka kauan tila voisi jatkua ja pahentua. Hän ei halunnut että kyttyrälle tehtäisiin mitään. Se oli osa häntä mutta se tunne se kipu ja pelko siitä jos hän jonain päivänä ei voisikaan enää kävellä vaan halvaantuisi. Henri tiesi että papallakin oli ollut sellainen samanlainen kyttyrä.

Notkisteltuaan ja venyteltyään tarpeeksi poika pukeutui ja hiippaili varovasti talon alakertaan. Hän ei halunnut että äiti kuulisi vaan Henri tahtoi äidin nukkuvan mahdollisimman pitkään. Äidillä oli kerrankin aikaa nukkua. Poika tassutteli keittiöön ja otti kaapista leipää. Nopeasti hän sipaisi leivälle voita ja juustoa, kääri leivät voipaperiin ja pakkasi ne vanhan kuluneen repun pohjalle. Poika pukeutui lämpimästi. Hänen lähtiessään ulos kello oli jo likipitäen seitsemän aamulla ja syvä sinen musta ulkomaailma alkoi sekuntti kerrallaan muuttua sinisemmän hohteeksi. Henri käveli liiterin nurkalle ja otti esiin papan vanhat mäistinsukset. Sauvojen pinta oli jo hieman ajan hampaissa hipraantunut mutta se ei Henriä haitannut. Hän halusi hiihtää selän kyttyrästä huolimatta edes vähän.

Kuudes luku. Kahvihetki metsässä
Henri hiihti verkkaista tahtia pitkin lumettunutta metsäautotietä. Hän kuunteli koko ajan metsän ääniä ja pyrki kuulemaan jokaisen eläimen liikahdukset. Henriä oli varoitettu ettei hän saisi mennä liian syvälle metsään. Hän vilkaisi vähän väliä olkansa yli että näkyivätkö hänen hiihtojäljet lumessa. Onneksi oli aamupäivä eikä pimeän tulosta ollut pelkoa vielä moneen tuntiin.

Aikansa hiihdettyään Henri pysähtyi ja oikoi selkäänsä. Hän heitti repun alas selästään ja valitsi sopivan paikan itselleen istahtaa. Hänellä oli repussa mukanaan superloninen saunapefletti jonka hän laittoi itselleen istuinalustaksi lumeen. Pojalla oli repussa mukana termospullossa kahvia ja pari voileipää jotka hän oli tekaissut itselleen kotona.

Henri hörppi kahvia. Yhtäkkiä hän laski mukin alas huuliltaan ja terästäytyi kuulemaan. Aivan kuin kauempaa kuuluisi sivakoinnin ääntä joka lähestyi kahvittelijaa. Hetken kuluttua Henri huomasi että tulossa samaista metsäautotietä oli mustiin pukeutunut hahmo. Henri ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Olisiko hänen pitänyt piiloutua vai pysyä paikoillaan. Tulija oli jo niin lähellä ettei Henri voinut enää paeta.

Seitsemäs luku. Ystävä
Tumma hahmo sivakoi yhä vain lähemmäs Henriä. Kohdalle tultuaan hahmo pysähtyi ja nojasi väsyneenä suksensauvoihin. Muutaman sekunnin myöhemmin hän pyyhkäisi mustan hupun silmiltään ja ojensi Henrille käden joka oli pitsisomisteisen lapasen peitossa. Hupun valahtaessa pois tulijan otsalta ja kasvoilta hänen leiskuvan punaiset pitkät hiukset hulmahtivat valtoimenaan olkapäille.

- Moi, mun nimi on Meeri.

Tyttö sanoi kuuluvalla äänellä ja napitti ruskeilla silmillään Henriä tiukasti silmiin.

- Moi, Henri.Siis mun nimi on Henri.

Poika sönkötti ja tunsi kuinka hänen kasvoilleen levisi punastus aina korvan nipukoita myöten. Tyttö oli jotain sanoinkuvaamattoman kaunista. Henri nieleskeli. Hän ei osannut sanoa enää mitään. Tyttö hymyili ja piti edelleen kiinni Henrin kädestä kunnes hän havahtui.

- Oi anteeksi! Mä olen vähän tällainen hölmö.

Tyttö pukahti ja päästi Henrin kädestä irti

- Joo.... tai siis ei! En mä sitä että hölmöä tai siis hölmö! Mä olen kans tällainen omanlainen luonnonlapsi.

Henri jatkoi puhetta.

Kahdeksas luku. Kohtalo.
Nuoret nauroivat ja juttelivat kaikenlaisista asioista taivaan ja maan välillä kun he pääsivät alkujännityksestä. Meeri kertoi Henrille että hän oli monta kertaa halunnut tulla auttamaan poikaa kun kiusaaja pojat olivat rääkänneet poikaa. Henri naurahti ja sanoi topakasti tytölle

:- Vaikka minä olen päätä lyhyempi kuin ne idiootit niin seison kyllä omilla jaloillani sillä minähän olen mies!

- Sinä olet Henri kuningas niihin verraten mutta ikävä kyllä moni uskoo ja tottelee niitä. He eivät ymmärrä etteivät Olli ja Pena ole maailman napa. Jos kaikki eivät pelkäisi heitä niin koulurauha säilyisi.

Nuoret jatkoivat matkaa metsätietä myöten. Aurinko alkoi laskea jo mailleen. Henriä harmitti että hänellä oli mokomat sukset jaloissaan. Hän olisi halunnut olla lähempänä tyttöä. Meeri oli kuin ihana päivänpaiste loistava ja niin säihkyvä ja hän tuoksui valloittavan hyvältä. Parfyymi joka hänen ympärillään leijaili oli salaperäinen. Se oli kuin kohtalo. Yhdistäisikö se heidät... poika mietti.

Yhdeksäs luku Mummon potkukelkka
Parina seuraavana päivänä Henri ei ajatellut mitään muuta kuin tapaamaansa tyttöä Meeriä. Hän tunsi sydämensä pomppailevan oudosti, hän ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut mitään vastaavaa. Henri oli ihastunut. Omalla tahollaan Meeri ei myöskään voinut olla ajattelematta Henriä. Oli viikonloppu.

Henri kutoi aloittamaansa joululahjaa äidilleen kun kännykkä soi. Poika laittoi kudelman pois käsistään ja vastasi puheluun epäröiden sillä hän ei halunnut vastata outoihin puhelinnumeroihin.

- Haloo....

Henri sanoi hiljaa.

- Haloo itsellesi Meeri täällä

Tyttö sanoi ja jäi odottamaan että poika sanoisi jotain.

Poika mietti hetken ja jatkoi:

- mä kudon täällä lapasia äidille joululahjaksi.

-Kudot?! Huikeeta! Mä en tiedä edes miten puikkoja pidetään. Vau!

Tyttö jatkoi.

- Hei kuule Henri lähtisitkö sä mun kans taas metsään samoilemaan olis kiva mennä jutteleen. On tylsää ja nyt on kuiteski jo toinen adventti käsillä...

Tyttö tilitti Henrille eikä osannut hidastaa sanojaan.

- Mä tuun. Kyllä käy. Mut tällä kertaa mä en ota suksia mukaan.

Henri tokaisi asiallisesti.

- Mä otan mun potkukelkan. Se on mummon perintö mulle, sellainen mummomalli. Mä lähden tulemaan. Tavataan punaisen maitolaiturin kohdalla ahokkaan tien varressa.

Henri jatkoi.

Kymmenes luku. Laukaus
Sunnuntai kului kuin siivillä. Nuoret tapasivat toisensa vanhan punaisen maitolaiturin kenottavalla seinustalla ja heidän välillään vallitsi sielujen harmonia. Henri oli löytänyt elämäänsä uutta sisältöä. Hänen punaiset hiuksensa kihartuivat vallattomasti ja putosivat otsalta silmille. Punainen pipo hänen päässään keinui potkuttelun tahdissa. Meeri istui potkukelkan kyydissä. Hän kertoi hassuja mielikuvitusrikkaita tarinoita ja kikatti tikahtuakseen. Henri ei kaikkea Meerin sanomaa edes kuullut sillä niin lumoutunut hän oli tytöstä. Iltapäivään kääntyvä pakkasaurinko heläytti tytön punaisille pitkille kutreille satumaisen sävyn. Aivan kuin punaisten hiusten seassa olisi leiskunut ripaus violettia.

Nuorten hilpeä kulku pysähtyi kun seinään kun he kuulivat ilmoille kajahtavan terävän laukauksen ja sitä seuranneen vaikertavan volinan.

-Mikä se oli?!

Meeri kysyi pelästyneenä.

-Shhhh....!

Henri sihahti ja näytti kädellään että heidän pitäisi olla hiljaa. Kaukaa kuului lähestyvän auton ääni. Nuoret säntäsivät yhteistuumin tien sivuun lumipenkan taakse ja kyyristyivät piiloon.

Yhdestoista luku. Epämääräinen kulkija
Musta vanha mersu pöristi tulemaan piilossa kyykkiviä nuoria kohti. Auto hidasti silmin nähden nopeutta ja pysähtyi reitin varrelle pari kertaa. Henri ja Meeri pidättivät hengitystään ja olivat niin matalana kuin suinkin lumipenkereen takana. Potkukelkka on kumollaan lumessa viistosti vasempaan nuorista katsoen.

- Aivan kuin autokuski etsisi jotain...

Meeri arvuutteli mietteliäälle Henrille.

- Luulenpa ettei tuolla autokuskilla ole aivan puhtaat jauhot pussissa.

Henri kuiskasi takaisin Meerille.

Auto mateli vähän matkaa nuorten ohi. Sitten se yllättäin taas pysähtyi. Auton moottori sammui. Iso mies nousi ulos autosta kuskinpaikalta. Hänellä on kirpputorilta löytyneet retrohenkiset peiliaurinkolasit päässään ja yllään hänellä oli vanha amisnahkatakki.

Mies seisoi auton vierellä ja tarkkaili ympäristöä. Onneksi hän ei osannut kohdentaa katsettaan sinne missä Henri ja Meeri olivat. Seuraavaksi mies meni auton taakse ja avasi peräkontin luukun. Toinen auto saapui paikalle ja sieltä nousi ulos mies puku päällä ja keppi kädessä. onko sinulla jotain minulle? Aina.

Mitä tälläk ke-keertaa? Jo-jotaain haarvinaista?

Puku päällä oleva mies änkytti.

-Kyllä. On minulla. Kas tällainen.

Mersumies pudotti peilarilasit nenävarrelleen ja nosti takakontin pahvilaatikosta käsissään ilmaan vaalean harmaan karvaisen otuksen ja jatkoi mainostamista: - Tämä. Erittäin harvinainen. Susi jo syntyessään.

Kahdestoista luku Varaslähtö
Meeri ja Henri piilottelivat tiiviisti lumipenkereen takana. Tuuli yltyi ja nostatti ilmaan lumipyörteitä. Ilmassa oli alkavan tuiskun tuntu. Nuoret yrittivät kuulla jokaisen sanan miesten välisestä keskustelusta mutta tuuli pyyhki sanat kuulumattomiin. Pieni harmaa karvainen otusriepu roikkui surullisena ilmassa kun rosvon näköinen amisnahkatakki tyyppi piteli sitä niskavilloista. Pukumies kaivoi povitaskustaan askin ja sytytti kämmenen suojassa tupakan. Pukumiehellä oli kiiltonahkaiset lakerikengät jalassaan ja hän näytti palelevan. Tuuli riepotteli miehen ohutta puvuntakkia ja kiskoi housunpuntteja. Puku mies vapisi vilusta. Yht´äkkiä tapahtui jotain odottamatonta! Pieni karvainen otus puraisi terävillä naskalihampaillaan pukumiehen sormea. Mies oli tökkinyt pentua joka puolelle kuin tarkastaen oliko kauppatavara priima. Hampaiden iskeytyessä pukumiehen sormeen hänen toisessa kädessään oleva tupakka lipsahti ilmaan ja putosi suoraan eläinkauppiaan kädenselälle. Mies ärähti kivusta ja samalla hänen otteensa pienestä harmaasta kirposi. Eläin putosi tien sivuun pehmeään lumeen ja vilisti samantien pakoon. Miehet yllättyivät tilanteesta täysin. He kääntyivät nopeasti nähdäkseen mihin suuntaan pentu juoksi. Epäonnekseen he törmäsivät toisiinsa. Pukumiehen lakerikenkien sileät pohjat luistivat. Hän lipsutteli hetken pysyäkseen pystyssä mutta lopulta kaatui päistikkaan maahan vetäen mukanaan myös kaupustelijan.

- Kirottua! Mihin se elukka katosi?! Otti mokoma varaslähdön!

Kolmastoista luku. Epäonnistunut kauppa
Miehet etsivät harmaata pentua hyvän tovin ennen kuin he luovuttivat. Pukumies oli silminnähden vihainen eikä amisnahkatakkinen parrakas toveri voinut muuta kuin myötäillä ostajan raivoa.

- Miten aiot korvata tämän minulle?! Miten?!!

Pukumies huusi.

- Rauhoitu. Kyllä minä hankin sinulle jotain parempaa. Jouluun on vielä aikaa...

Myyjä rauhoittelee ostajaa.

- Maksan sinulle hyvät rahat siitä edestä että hankit minulle vastaavan tilalle. Minun vaimoni turkki on loppusilausta vaille valmis eikä hän hyväksy sen huppuun mitään muuta kuin sudenpennun taljan.

Pukumies korotti ääntään ja kovisteli myyjää.

- Käskystä. Rouva saa mitä tilaa. Lupaan.

Myyntiexpertti lupasi.

Puuskainen tuuli on tyyntynyt ja nuoret kuulivat miesten loppukeskustelusta jokaisen sanan. He katsoivat toisiaan huolestuneina silmiin ja odottivat. Mitään muuta he eivät olisi voineet tehdä kuin odottaa.

Miehet löivät kättä päälle ja kävelivät kumpikin oman autonsa luokse. Hetken kuluttua he olivat poissa.

Neljästoista luku. Pörtsi.
Miesten poistuttua paikalta nuoret uskalsivat nousta pois lumipenkereen takaa. He olivat järkyttyneitä näkemästään eivätkä tienneet keitä miehet olivat

Mihin ihmeeseen se pieni raukka meni?

Meeri kysyi kyynel silmin.

- Onneksi pääsi pakoon.

Henri vastasi.

- Meidän täytyy löytää pieni pörtsi! Me emme voi jättää häntä tänne!

Meeri herkistyi ja kyyneleet valuivat vuolaana tytön poskia pitkin.

Meeri jatkoi,

- Me löydämme Pörtsin.

Henri vastasi ja hänen teki niin tavattomasti mieli sulkea tyttö syleilyynsä. Silloin Meeri teki jotain odottamatonta. Hän kapsahti Henrin kaulaan ja pussasi poikaa poskelle ja sanoi:

- Henri. Me pelastamme pikku Pörtsin.

Pojasta tuntui että hän oli sulaa vahaa. Silmissä kipunoi. Henri oli niin ihastunut Meeriin että tytön läheisyys tuntui varpaiden päissä saakka.

- Vuh!

Pieni pörtsi ilmestyi nuorten jalkoihin. Pörtsi istahti paikoilleen ja nosti kiverän nokkansa ylös ja tapitti hyvin määrätietoisesti kahta nuorta sillä se tiesi että nämä kaksi olivat siinä häntä varten.

Viidestoista luku. Kotimatka
Pieni nappisilmä Pörtsi hurmasi Meerin ja Henrin heti. Nuoret silittivät pientä harmaata suden näköistä olentoa. Se oli ystävällinen. Pörtsi murmutti lämpimien käsien silityksen tahtiin ja ulvahtikin riemusta. Keskusteltuaan tilanteesta nuoret päättivät ottaa Pörsin mukaansa.

-Eihän sitä tännekään voi jättää...

Meeri tuumasi.

-Ei niin. Eiköhän me jotain keksitä. Jos ei muuten niin minä piilotan Pörtsin meille,

Henri vastasi Meerille.

Nuoret lähtivät kulkemaan kotiin päin. Henri istui potkukelkan kyydissä. Hänen selkäänsä särki. Henrin sylissä istua nökötti Pörtsi. Meeri oli sitaissut sen ympärille lämmikkeeksi ja suojaksi pitkän paksusta langasta neulotun punaisen kaulahuivin. Pörtsi nuuskutti ilmaa ja metsästä kantautuvia tuoksuja. Jossain syvällä sen pienessä sydämessä villi luonto uinui. Sillä oli ikävä emoa.

Ilta alkoi hämärtää kun nuoret sanoivat heippa lähellä Henrin kotia. Poikaa huolestutti kuinka tyttö pääsisi turvallisesti takaisin omaan kotiinsa. Tyttö vakuutti ettei hänellä olisi mitään hätää ja että hän potkuttelisi kotiin nopeasti. Henri kantoi Pörtsin sisälle taloon takkinsa sisällä.

-Hei äiti! Mä tulin...

Henri huikkasi keittiössä puuhailevalle äidille ja kopisteli päällysvaatteissa talon yläkertaan omaan huoneeseensa.

Pörtsi oli ihmeissään. Se ei ollut koskaan nähnyt mitään sen kaltaista. Pentu ryömi varovasti Henrin lattialla mytyssä olevan takin sisältä pois ja nuuski ympäriinsä. Sitten Pörtsi tassutteli Henrin sängyn alle piiloon pojan sängystä lattialle valahtaneen päiväpeiton taakse.

Kuudestoista luku. Pörtsin yö Henrin luona
Pörtsi nukkui Henrin sängyn alla koko yön rauhallista unta. Välillä se oikoi niveliään ja venytteli samalla kun kuuli pojan nousevan istualleen sängyn reunalle vaihtaakseen kylkeä. Henri ei voinut selän mutkan vuoksi nukkua selällään. Täysi kuu jollotti kelmeää valoaan sisään Henrin vinttikamariin. Henrin äiti puuhaili myöhään yöhön askareitaan talon alakerrassa. Joulu oli jo hyvää vauhtia ovella.

Henri hieroi unisena silmiään eikä hetkeen muistanut edellisen illan tapahtumia. Sitten hän huudahti:

-Pörtsi!

Harmaa pentu tassutti pojan luokse. Pörtsi oli jo kerennyt heräämään ja nuuskinut koko ihmisen huoneen läpikotaisin. Pentu lipaisi pojan ojennettua kättä ja heilutti lystikästä takkuista häntäänsä. Sitten se kipusi pojan jalkoja vasten takajaloilleen ja painoi määrätietoisesti päänsä pojan syliin. Pörtsi napitti Henriä silmiin:

-Vuh!

- Sinäpäs olet sellainen pörröinen veitikka. Taidat haluta ulos kanssani. Josko Meeri on herännyt niin voitaisiin lähteä metsään.

Seitsemästoista luku. Kaupan edessä
Kaksi miestä seisoskeli kaupan eteen pysäköidyn auton sivustalla. He keskustelivat kiivaasti ja heidän kädet viittilöivät jokaiseen ilmansuuntaan.

- Minä tiedän että mademiselle haluaa susipentuhupun turkkiinsa mutta mitä sitten... me emme voi sitä toimittaa... pentu on kadonnut!

Amisnahkatakkinen luennoi kiihkeästi kaverilleen.

- Jos sinä epäonnistuit niin ei se ole minun vikani. Minä haluan ne rahat pentuhupusta itselleni ja minä myös saan ne.

- Niin mutta...sinä et tiedä millainen hän on... hän on armoton.

Amisnahkatakkinen mies puolustautui.

- Minulle on yhdentekevää mitä sinä sanot tai miten puolustaudut. Yksi susi pentu sinne tänne. Minä en halua että hän tulee meidän pihaan ja vaatii huppunsa jostain meidän kennelin pennun nahasta! Minun koirani juoksevat ja vetävät kaupunkilaisia matkailun nimissä ja hankkivat koko perheelle elannon. Olkoon huppu susipentu ei minun koira.

Toinen miehistä lausahtaa vihaisesti. Sen jälkeen hän poistuu raivoisan näköisenä kauppaan.

Kahdeksastoista luku Mademoiselle
Nainen ei tuntenut yhtään mitään. Ei niin mitään. Hänen elämänsä pyöri vain vallan ympärillä. Pankkitilillä oli rahaa eikä mitään puuttunut paitsi tunteet. Nainen oli koko elämänsä keskittynyt siihen ettei tunteita näytetä ei puhuta eikä pussata saati halata Hänen miehensä lähti työmatkalle kaksi vuotta sitten ja työmatka jatkui edelleen. Nainen koki että hänen elämänsä oli tyhjiö. Ilkeys oli pikkuhiljaa piikittänyt koko hänen sydämensä. Mademoiselle tunsi sairasta nautintoa pahuuden kylvämisestä. Hän halusi että kun hän itse ei ollut onnellinen niin onnellisuus ei ollut sallittua kenellekään hänen lähipiirissään. Miehensä rinnalla hän oli ollut rakastava seikkailijatar ja hän oli ollut aina valmis lähtemään matkaan milloin mistäkin syystä. Eräänä jouluna onnellisuus oli särkynyt pirstaleiksi kun hänen omat vanhemmat erosivat. He eivät olleet antaneet erolle syytä muuta kuin että he olivat kasvaneet erilleen. Mademoisellen mielestä vanhempien ero oli kirottua! Hän itse tiesi ettei voisi saada koskaan omaa lasta ja vanhempien välinpitämätön ero sai hänet näkemää maailman surullisena. Mademoiselle oli päättänyt olla niin ilkeä ettei kukaan rakastaisi häntä. Hän ei tarvinnut rakkautta. Rakkaus sai hänet voimaan pahoin. Kaiken inhotuksen yläpuolelle kohosi ajatus kahdesta tyhmästä juoksupojasta jotka tekisivät rahasta ihan mitä tahansa mitä Mademoiselle keksi pyytää.

- Sudenpentuhuppu uuteen turkkiini kuulostaa niin etovalta että varmasti kukaan ei pidä minusta kun sana leviää.... hah ha ha haa!

Äänekäs nainen nauroi ja jutteli omalle peilikuvalleen.

Yhdeksästoista luku. Piileskelevä mies
Amisnahkatakkinen ja luihu kaverinsa kapusivat vanhan kerrostalon rappusia ylimpään kerrokseen. Siellä he pysähtyivät oven taakse jossa ei ollut nimilappua.

-Oletko varma että tämä on nimettömän ovi?

Luihu kaveri kysyi amisnahkatakkiselta toveriltaan.

- Mitä luulet jästipää?! Tässä ovessa ei ole nimeä! Nimetön kuin...

Mies oli juuri sanomassa kun huoneiston ovi aukesi.

- Sisälle sieltä typerykset!

Harmaahapsinen siististi pukeutunut mieshenkilö sihahti ja kiskoi salaliittolaiset ovesta sisään.

- minä sanoin että teidän pitää liikkua mahdollisimman huomaamattomasti. Onko tämä sitä kun rymistelette tuolla tavalla portaissa kuin norsu lasikaupassa...

Mies jatkoi.

- Miten norsu ja lasikauppa liittyvät tähän?

Luihuinen mies kysyi mutta vaikeni huomatessaan toverinsa terävän katseen.

- Sitä vain että te vastaatte norsua enemmän tuhoa.

Vanha mies yskähti.

Ovi painui miesten perässä kiinni.

Kahdeskymmenes luku. Salaisuus kasvaa
Pörtsi on silmin nähden kasvanut. Nuoret Henri ja Meeri ovat tehneet parhaansa taatakseen pennulle parhaan ravinnon. Henrin äiti on mielissään siitä että pojasta on tullut suorastaan urheilija. Poika on vähän väliä menossa lenkille tai muuten ulkoilemaan. Muutaman kerran pojan äiti oli havainnut potkukelkan ja suksien jälkiä enemmänkin heidän mökkitiellään. Usein näytti siltä kuin kaksi samanlaisella kulkupelillä varustautunutta olisi kulkenut rinnakkain mutta kysyttäessä poika ravisti päätään ja tuumasi

-Ei, ei sentään... mitäpä minä seuralla tekisin. Yksin paras.

Kasvun myötä Pörtsin käytös oli muuttunut haasteellisemmaksi. Henrin oli ollut pakko myös ahkerasti siivota omaa huonettaan ettei sieltä täältä löytyisi raadeltuja ja reijitettyjä sukkia, paitoja tai muita vaatekappaleita. Selitys unissaan vaatteita pureskelevasta pojasta ei varmasti menisi äidille läpi.

Kahdeskymmenesensimmäinen luku. Lehtiuutinen.
Jouluun oli enää vain vähän aikaa. Kolmas adventti oli ohitettu ja koko kylä valmistautui joulun viettoon. Meeri luki sanomalehteä kotonaan . Otsikko pysäytti hänet ja hän luki lehtiotsikon uudelleen mutta tällä kertaa ääneen:

-Alaskan malamuutin pentu kateissa. Luvassa löytöpalkkio.

- Mitä sanoit tyttöseni?

Meerin isä huikkasi ja etsi kuumeisesti samalla autonavaimiaan.

- Ei mitään tärkeää isä.

Meeri vastasi ja jatkoi

- Sitä vain että löytöpalkkio oikean joulupukin löytymisestä, on kuulemma eksynyt suunnasta.

Meeri totesi.

- Ai Joulupukki? Hän itse mr Joulupukki eksynyt? Tuskin mutta ehkä työuupumusta... mihinkäs minä sen avaimen laitoin? Mies jatkoi ja pyöri ympäri olohuonetta.

- Kädessä. Se on sinun kädessä.

Meeri vastasi ja huusi heipat töihin lähtevälle isälle.

Kahdeskymmenestoinen luku. Ansa
Henri ja Meeri tapasivat toisensa. He olivat hyvän matkaa ajotieltä sivussa niittypellon reunassa. Pörtsi kuunteli nuorten kiihtynyttä keskustelua mutta ei välitänyt sillä pennun aivot täyttyvät kaikella muulla aistein saatavilla ärsykkeillä. Kaikenlaisia ihania jälkiä maassa lumessa ja kun Pörtsi nosti kiperän nokkansa ylös löytyi heti uudenlaisia hajujälkiä ilmasta. Kaikkien niiden miljoonien hajukarttojen seasta Pörtsi tunsi löytävänsä jotain tuttua. Pentu istahti aloilleen ja mietti elämäänsä ennen näitä kahta ihmispentua, kahta punapäätä mutta jokin puute sen sydämessä läikkyi – emo. Pörtsi ei osannut kertoa Henrille ja Meerille kuinka kaipasi emoaan. Pennun elämä muuttui sillä hetkellä kun korvia vihlova jyräys halkaisi maailman ja pennun maailman napa sen ihana emo huusi tuskasta ja uupui maahan voimattomana. Pörtsi oli käpertynyt sillä hetkellä emonsa luokse, nuollut emon naamaa ja yrittänyt saada emoon liikettä mutta kaikki oli ollut hiljaista ja seuraavaksi isot ihmiskädet olivat kiskoneet Pörtsin pois emonsa ulottumattomiin.

- Voisiko tämä olla alaskanmalamuutin pentu?

Henri huokaisi.

-En tiedä. Ehkä. Otamme siitä selvää.

Meeri vastasi.

Molemmat nuoret ovat surullisia sillä jos heidän käsissään oli todella lehdessä kadonneeksi kuulutettu pentu niin silloin heidän olisi pakko luopua Pörtsistä.

-Meidän täytyy olla varovaisia sillä entä jos tämä on ansa? Jos tähän juttuun on kätketty jotain suurempaa?

Henri jatkoi pohtimista.

- Eivät he mitään viattomia olleet, ne kaksi joiden käsistä Pörtsi karkasi. Heille me emme palauta Pörtsiä... se ei voi olla niin

Meeri tuumasi mietteliäänä ja piirteli samalla lumeen kengällään.

Kahdeskymmeneskolmas luku varasuunnitelma
Henri veti hupun nauhoja tiukemmalle. Hän oli huolestunut mutta silti varma tehtävästään. Meeri naputti kännykkään tekstiviestiä ja odotti harmistuneena vastausta.

-Entä jos me olemme väärässä?

Henri kysyi ja katsahti tyttöön.

- Eihän sitä tiedä jos ei kokeile. Tämä on meidän varasuunnitelma siltä varalta jos pentuilmoitus onkin silkkaa huijausta!

Meeri huudahti ja hänkin oli silminnähden hermostunut.

Nuorten keskustelu taukosi puhelimen piippaukseen tekstivistin merkiksi.

- Nyt!

Meeri huudahti ja alkoi lukemaan saapunutta viestiä.

Henri meni tytön viereen ja kysyi:

-Mitä siinä sanotaan?

-Teilä o meitin pentu. Palautakaa se tänä k-kaupan piha kello 22

Meeri luki viestin.

-Mitä ihmettä! Pitäisikö meidän palauttaa pentu yöllä kaupan pihaan? Kummallista... ei kuulosta todelta...

Henri mietiskeli.

- Niin minustakin... tässä on jotain kummallista... Olen varma Henri ettei tämä ole rehellinen asia.

Meeri kuittasi ja veti syliinsä sängyn päältä harvinaisen elävän näköisen pehmo koiranpennun jonka Meerin mummo oli tuonut hänelle lapista.

-Tämä saa kelvata. Meidän varasuunnitelma. Me emme vaaranna Pörtsin henkeä.

Meeri sanoi ja punoi yhteen juonen käänteet.

- Oletko hullu! Kyllä ne huomaa ettei pentu ole aito! Ajattele nyt mitä voi tapahtua jos menemme yömyöhään tapaamaan rosvoa lelupennun kanssa?!

Henri oli kauhuissaan.

-Sittenhän sen näkee mikä oli totta mikä tarua...

Meeri tiivisti ytimekkäästi ja silitti lattialla puuhaavaa Pörtsiä ja jatkoi:

Katsos Henri, eivät nämä kaksi pehmoista kovin paljoa eroa toisistaan.

-Paitsi että toinen on elävä ja toinen lelu.

Henri ynnäsi yhteen tilanteen eikä voinut olla nauramatta Pörtsille joka nuolaisi sen viereen ojennettua pehmopentua.

Kahdeskymmenesneljäs luku. Tapaaminen
Henri ja Meeri olivat jännittyneitä. Hitaasti he lähestyivät kaupan pihaa piillotellen ison lumivallin takana. Katuvalot valaisivat autiota parkkipaikkaa kuulaana eikä pihalla näkynyt ketään.

-Ehkä tämä oli pelkkä sairas pila... jos se pennun kyselijä ei tulekaan...

Henri totesi hiljaa.

- En usko... siis olevan pilaa... minusta tämä vaikuttaa liiankin todellisestä.

Meeri vakuutti ja jatkoi:

-Yhdessä dekkarikirjassakin oli hirmu monisäikeinen juoni ja... shsss....

Meeri nosti sormen suunsa eteen hiljaisuuden merkiksi. Nuoret näkivät että jokin liikahti irti kaupan varjoiselta seinustalta.

- Toi on se sama tyyppi joka me nähtiin silloin kun Pörtsi karkasi.

Henri kuiskasi.

Mies oikoi jäseniään ja vetäytyi takaisin kaupan tummaan senävarjoon. Kello oli melkein tasan 22.00.

Kahdeskymmenesviides luku. Vintillä kolisee
Sillävälin kun nuoret olivat pehmopennun kanssa selvittämässä lehti-ilmoituksen todenperäisyyttä Pörtsi ikävystyi piilossa oloon Henrin huoneessa. Pörtsillä oli oma pesä Henrin ison vaatekaapin lattialla mutta pentu ei maltanut pysyä piilossa vaan raapaisi tassullaan vaatekaapin oven auki. Varovasti pentu otti askeleen hämärään huoneeseen ja nuuhki ja tutki ympäristöä. Pörtsi olisi halunnut lähteä nuorten mukaan eikä ymmärrä yksinjäämistä.

Pentu hivuttautui kokonaan ulos vaatekaapista. Kaappi oli jykevä elementti huoneen nurkassa. Sen oli rakentanut siihen eläessään Henrin pappa. Pörtsi tassutteli huoneen lattian poikki ja hypähti sängylle. Samassa se nosti kuononsa ilmaan ja ujelsi:

- uuuu-vuu-vuuu!

Pennun ääni oli hiljainen ja surullinen. Hetkeksi se kävi makuulle sängylle ja laski päänsä etutassujen päälle. Samalla Pörtsi tuijotti herkeämättä Henrin huoneen ovea jos ovi aukeaisi.

Pörtsi oli jo melkein unessa kun vintin portaista kuului askelia. Pentu nosti päätään ja vingahti sillä askelet eivät olleet sille entuudestaan tutut. Pörtsi perääntyi sängyllä ja hypähti huolimattomasti lattialle sillä seurauksella että sen häntä kiepautti kahvimukin mukaansa. Muki ei pysynyt kyydissä vaan putosi päistikkaa lattialle. Pörtsiä pelotti. Se sukelsi korvat luimussa sängyn alle päiväpeiton roikkuvan reunan taakse piiloon. Ovi aukesi ja rappukäytävän lampun himmeä valo asettautui ympäri huonetta....jatkuu...

Kahdeskymmeneskuudes luku. Hetki ennen kaupankäyntiä
Meeri ja Henri seurasivat kaupan varjossa nojailevaa miestä. Mies sytytti tupakan ja liikehti hermostuneesti samalla kun hän vastasi kännykkään. Tupakkaa pitelevä käsi viuhtoi ilmassa ja mies korotti ääntään mutta sanat eivät kuuluneet selvästi.

Minä menen nyt tuonne.

Meeri totesi päättäväisesti Henrille.

-Jää sinä Henri tänne piiloon.

Nuorten katseet pysähtyvät hetkeksi toistensa silmiin. Tunnelma oli jännittynyt. Meeri yllätti pojan antamalla kevyen suudelman pojan poskelle ja kosketti sen jälkeen hellästi häkeltyneen Henrin pakkasesta kylmää nenänpäätä.

- Kävi miten kävi, usko tai älä mutta olet minulle tosi tärkeä ja rakas.

Meeri kuiskasi ja oli lähtemäisillään varjossa lymyilevän miehen luokse.

- Ei! Et saa!

Henri huudahti ja tarrasi nopeasti Meeriä kädestä kiinni ja jatkoi sitten

- Sinä et mene sinne. Minä menen.

Meeri ei puistele kättään irti Henrin otteesta mutta jatkoi puhetta:

- Sinä et todellakaan mene. Minä menen, olen nopea juoksemaan.

Henri vakavoitui ja todensi Meerille:- Siinäpä se, sinulla on sukkelat jalat minulla kyttyrä selkä joten minä olen parempi vaihtoehto lelupörtsin kanssa tuonne sillä jos minulle jotain sattuu niin sinä pinkaiset ja juokset hakemaan minulle apua.

Meeri kurtisti kulmiaan ja puhalsi hiussuortuvan lystikkäästi otsaltaan

- Totta... onhan se kanta tuokin....

Henri tarrasi lujemmin tytön kädestä kiinni. Hän astui askeleen lähemmäs Meeriä ja kaappasi tytön kokonaan syleilyynsä. Henri halasi Meeriä varovaisen tahdikkaasti, painoi sen jälkeen otsansa tytön otsaan kiinni ja sanoi

- Meeri... sinä olet minulle niin rakas... nyt tiedän mitä on kun rakastaa. Nuorten hengitykset taittuvat kylmässä pakkasilmassa, heidän huulensa hipaisevat toisiaan kevyeen suudelmaan. Hetki oli kaunis.

- Nyt minä menen. Muista mitä sanoin. Henri sanoi erkaantuen tytöstä. Henri lähti kävelemään aution parkkipaikan halki kohti etäällä seinustan varjossa seisovaa miestä.

Kahdeskymmenesseitsemäs luku. Henrin piina.
Meeri seurasi jännittyneenä piilossa Henrin kulkua kohti kaupan seinustalla odottavaa miestä. Meerin mahanpohjassa kipristi pelko siitä että Henrille voisi tapahtua jotain pahaa.

Poika kulki rauhallisesti kohti Luihuista. Saapuvan pojan nähdessään luihu mies hipaisi vasemmalla kädellään parransänkeään. Samalla hän steppasi hetken kummallisesti jalallaan.

- Iltaa...

Henri sanoi reippaasti.

-Iltaa.

Luihuinen tivahti.

Poika katsoi Luihuisen pakkoliikkeitä kummissaan ja kysyi:

-Mitä sinä teet?

- En mitään. Tumppaan tupakan.

Luihunen vastasi silmin nähden hermostuneena.

- Ethän sinä polttanut...?

Henri kyseenalaisti.

- En niin mutta olisin voinut polttaa! Verryttelin. Ja sitäpaitsi mitä se sinulle kaveri kuuluu mitä minä teen?

Luihunen jatkoi sanallista tykitystä.

-Ei se minulle kuulukaan mutta koska tulin tapaamaan sinua niin kysyin vaan... aaagh!

Henrin lause jäi kesken koska yllättäin hänen taakseen oli vaivihkaan hiipinyt astetta pahempi kuin luihuinen amisnahkatakkinen mies. Korsto piti Henriä tiukassa otteessa kädet väännettyinä selän taakse.

-Aa-aaaa! Sattuu! Mitä sinä teet? Henri huusi tuskissaan mutta ei uskaltanut enää rimpuilla.

- Miltä näyttää? Varmistin ettet lähde lipettiin.

Amisnahkatakkinen mies vastasi ja vakavoituneena jatkoi

- Sinulla o jottai mitä kuuluu minulle. Missä susipentu on?

Mies tivasi ja tiukensi otettaan Henristä.

Luihuinen kaveri kyyläsi poikaa edestäpäin silmiin ja jatkoi tiivistetysti:

- Anna se saamarin susipentu meille heti niin saat jäädä henkiin... mä en sua satuta mut toi mun kamu se on tooosi ilkee tyyppi jos sä valehtelet sille.

- Joo mä puristan susta mehut ulos ja suolet ni kanssa ja väännän sulta nirrin pois jos et tottele meikää.

Amisnahkatakkinen tyyppi jatkoi siitä mihin luihuinen jäi.

Henriä pelotti. Hän ei osannut arvata tätä. Henri toivoi että Meeri muistaisi pysyä piilossa.

- Ai susi?

Henri ynnäsi asian ytimeen.

- En mä sitte tiedä... mä luulin et teitiltä on koira hukassa mut jos te sutta niin sit mä suotta...

Henri tekeytyi tyhmäksi ja alkoi tarinoida rosvokaksikolle.

- Ai luuletko sä olevas viksu? Paremminkin nenäkäs!

Amisnahkatakkinen tyyppi hermostui ja otti Henrin korvalehdestä kiinni kipeällä otteella.

- Joo se elukka! Missä se on?!

Henri mietti kuumeisesti seuraavaa siirtoaan miten tilanteesta voisi päästä pakenemaan. Tilanne oli toivoton.

Kahdeskymmeneskahdeksas luku. Äiti tekee löydön.
Henrin äiti raotti varovasti vinttikamarin huoneen ovea. Huoneessa kajasti yövalo.

- Henri...

Äiti kuiskasi hiljaa varmistaakseen nukkuiko poika jo. Hän oli ollut kuulevinaan huoneesta kolahduksen. Äiti kuunteli hetken aikaa ja oli jo painamaisillaan oven kiinni kun hän kuuli uudestaan huoneesta rapinaa.

-Hiirikö se siellä rapistaa... aina ne mokomat...

Hän jatkoi mutta päättäväisesti avasi kuitenkin huoneen oven varmistaakseen ettei huoneessa ollut mitään suurempaa hätää... tai häntää...

-Hyvä tavaton sentään! Mitä ihmettä?!

Äiti puuskahti hämmästyneenä kun oven avattuaan hän näki kuinka pörröinen harmaa häntä vilahti pojan sängyn alle. Paksu pörreä häntä ja pojan sängyssä ei ollut ketään.

Äiti avasi huoneen oven apposen auki ja hapuili valokatkaisijaa senältä kädellään. Samassa huoneen kattolamppuun syttyi kirkas valo.

-Hiirellä ei ole tuollaista häntää... mitä minä näin äsken ja missä minun poikani on... Henriiii!

Äiti tupisi ja laskeutui polvilleen kurkistaen samalla Henrin sängyn alle. Nappisilmäpari tuijotti takaisin ihmettelevää äitiä. Äiti hieraisi silmiään. Hän ei ollut uskoa todeksi näkemäänsä. Sängyn alla todentotta oli pieni sudenharmaa koiranpentu.

- Älä pelkää... en minä sinulle pahaa tee... kuka sinä olet?

Äiti maanitteli Pörtsiä. Pentu mietti hetken mitä tekisi. Uskaltaisiko se luottaa Henrin emoon. Lopulta sen emokaipuu antoi periksi ja se varovasti nuuskien ojentautui lähemmäksi äitiä jonka silmissä oli ystävällinen sävy.

- Noiin... tule vaan...

Äiti jutteli pennulle ja otti sen varovasti käsiinsä ja nosti syliin. Äiti ojentautui tyhjän sängyn reunalle istumaan ja piti jännityksestä vapisevaa pentua sylissään. Hän silitti pennun turkkia rauhoittavasti ja pohti samalla mihin hänen poikansa oli mennyt. Mitään vihjettä huoneessa ei ollut vai oliko... Henrin äiti huomasi lattialla rypistetyn paperilapun ja otti sen käsiinsä. Äiti oikoi paperia sormissaan hetken ja luki siinä olevan tekstin

-”Tapaaminen k-kaupan pihassa kello 22.00”, mikäs ihme tämä on... Kuules pikku kaveri nyt lähdetään etsimään Henriä!

Äiti sanoi päättäväisesti. Hän pudotti paperilapun käsistään sängyn reunalle ja nosti Pörtsin kainaloonsa ja lähti määrätietoisesti kulkemaan alas vintin rappuja.

Kahdeskymmenesyhdeksäs luku. Meerin paniikki.
Meeri lymysi piilopaikassaan ja hän oli aivan paniikissa kun kaksi miestä tarttuivat kiinni Henriin. Miehet silminnähden kovistelivat poikaa. Hämärämiehet kiskoivat repun pois Henrin selästä, avasivat sen ja viskasivat huskypehmokoiran maahan. Meeri ei saanut sanoista selvää muuta kuin sieltä täältä. Miehet tivasivat missä heille kuuluva susipentu on! Meeri ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hänen rakas ystävänsä oli vaarassa eikä hän voinut mennä auttamaan poikaa. Henri oli nimenomaan vannottanut Meeriä ettei tyttö saisi tulla hänen luokseen tapahtui mitä tahansa. Meerin täytyisi juosta hakemaan apua mutta mistä?! Missään ei näkynyt ketään ja työn puhelimessakaan ei ollut enää virtaa. Pakkanen oli tehnyt tehtävänsä ja puhelin sammui.

- Apua! Mitä minä teen? En voi mennä tuonne ja Henri on aivan yksin.

Tyttö nielaisi kyyneleensä ja yritti rauhoittua. Hän kurkisti uudestaan piilostaan nähdäkseen selkeästi mitä tapahtui. Miehet taluttivat rimpuilevaa poikaa kohti parkkipaikan reunassa olevaa autoa. Poika sullottiin sisälle autoon ja molemmat konnat katosivat sisälle auton uumeniin. Auto käynnistyi ja lähti ajamaan pois kaupan edustalta.

- Voi ei! Henri! Tyttö huokaisi. Samassa Meeri näki toisen auton tulevan kohti kaupan parkkipaikkaa. Konnien auto ja tuleva auto ohittivat risteyksessä toisensa. Meeri näki kuinka tuleva auto kaarsi kaupan pihaan paikkaan jossa Henrin reppu oli ja maahan viskattu pehmokoira. Samassa hän ymmärsi kuka tulija oli – Henrin äiti. Meeri nousi ylös piilostaan ja lähti juoksemaan kohti autoa punaiset hiukset hulmuten. Henrin äiti keräsi maasta pojan tavaroita ja puisteli samalla päätään. Hän ei ollut odottanut tällaista tapahtumien kirjoa tälle illalle. Tyttö juoksi ja huusi:

Odota Henrin äiti!

Nainen kääntyi kannoillaan kuullessaan huudon. Tyttö juoksi häntä kohti ja puhahti:

- Nyt on kiire! Ne veivät Henrin!

- Mitä? Minne? Ketkä ne?

Äiti kysyi kummissaan.

- En kerkeä selittää! Ne tyypit ajoivat äsken sinua vastaan! Meidän on löydettävä ne!

Tyttö sanoi vilkkaasti ja hyppäsi Henrin äidin autoon takapenkille.

- Pörtsi!

Tyttö huudahti ja otti pennun syliinsä. Äiti ryhdistäytyi ja painoi kaasua. Hän lähti parkkipaikalta renkaat ulvoen sivuluisussa. Sellainen ei ollut lainkaan Henrin äidin tapaista rattikäyttäytymistä mutta hän uskoi tyttöä ja halusi pelastaa poikansa konnien kynsistä.

- Tuolla noin! Näetkö? Tuolla heidän autonsa menee!

Meeri huusi eikä voinut pidättää enää kyyneleitä.

Kolmaskymmenesluku. Saalis.
Henri tiesi ettei reuhaaminen auttanut mitään. Vaikka hän olisi huutanut kuinka kovaa tahansa ja potkinut ja raivonnut ei auton takaluukun isosta koirahäkistä päässyt pakenemaan eikä kukaan kuulisi hänen ääntään. Hänen olisi vain toivottava että Meeri keksisi jotain hänen pelastamisekseen. Henrillä oli puhelin mukana ja päällä. Toivottavasti siitä olisi apua paikantamaan hänet. Hän sulloi kännykän alusvaatteidensa sisään ettei sitä kukaan löytäisi. Lopulta auto pysähtyi. Hetken aikaa oli avan hiljaista. Henri kuunteli mutta miehet olivat lähteneet pois autosta ja juttelivat sivummalla niin ettei poika kuullut heidän puhettaan.

- Ehkä tuo poika on vaan yksinkertainen siis tyhmä tai jotain... jos ei se tajua koko juttua tai tiedä mitään susipennusta...

Luihuinen jankutti kaverilleen kun he kävelivät takaisin auton luokse.

- Sa se mut mä en haluu olla niin tollo etten vie nimettömälle mitään.. se maksaa meille siitä et saa lahjoo mademoisellen...

Amisnahkatakkinen viittasi kintaalla kaverinsa omalletunnolle.

- Joo niin kait mut hei eiks mademoiselle itse maksa meille sudenpennusta... vai häh kuka?

Luihuinen kysyi tyhmänä.

- No jos on mahdollista ni molemmat maksaa nimetön ja mademoiselle molemmat. Kumpikin saa mitä tilasivat ja me saadaan rahaa.

Amisnahkatakkinen ynnäsi euronkuvat silmissään.

- Alappas tulla sieltä poika. Eikä mitään kommervenkkejä. Karkuun et taatusti pääse.

Amisnahkatakkinen komensi Henrin ulos autosta. Henri totteli kuuliaisesti ja lähti kulkemaan miesten välissä kohti punatiilistä kerrostaloa.

Kerrostalon hissi pysähtyi ylimpään kerrokseen. Nimettömän ovi aukesi ja miehet taluttivat Henrin sisälle prameasti sisustettuun huoneistoon.

Vanha herra katseli tovin tulijoita ja kysyi terävästi:

- Missä minun saaliini on? MISSÄ?!!

- Oo-oo-lkkaa hyvä täässä. Saalis on tässä.

Luihuinen takelteli ja tönäisi Henriä astumaan lähemmäksi vanhaa miestä.

Amisnahkatakkinen toverinsa sipaisi pipon pois päästään ja näpräsi sitä sormillaan hermostuneesti.

- Minä kysyn teiltä vielä kerran, te aivottomat apinat missä minun saaliini on?! Mies huusi lähietäisyydellä Luihuisen ja kumppaninsa kasvoja.

- Minä en näe missään sudenpentua!

- Ky- ky – kyllä herra, ei sitä ollut vaan semmoinen pe-pehmo koira vaan kyl me tuotiin tää ettei kerro muille mitä me metsästettiin herra...

Amisnahkatakkinen puolusti Luihuista.

- Te tulette tänne mukananne joku vähäällinen poijan nulikka ja sanotte että hää o saalis!

Henri ei voi uskoa kuulemaansa todeksi. Hän oli onnellinen siitä että oli laittanut kännykän nauhoittamaan ennen kuin he poistuivat autolta. Kaikesta tästä jäisi todistusaineistoa elleivät roistot alkaisi etsimään häneltä puhelinta.

Kolmaskymmenesensimmäinen luku. Jäljitys.
Henrin äiti ja Meeri kiertelivät ympäri öistä kylää eikä roistojen autosta näkynyt enää jälkeäkään. Muutama satunnainen kulkija näkyi kylänraitilla. Yksi mummo ulkoilutti talonsa portin pielessä pientä pinserirotuista koiraansa ja yksi nuori mies hoippui lähikapakasta kotiaan kohti mutta ketään muita Henrin äiti ja Meeri eivät nähneet. Meeri oli ladannut puhelimeensa virtaa autossa sen verran että hänen puhelimensa aukesi. Kumpikin heistä tiesi että Henrille soittaminen olisi saattanut pojan vaaraan.

- Nyt minä tiedän miten löydämme Henrin. Olin jo unohtaa että paikannus toimii tiedäthän...

Henrin äiti mietti ääneen hajamielisesti.

- Onko paikannus päällä?

Meeri kysyi.

- Pitäisi olla. Se mitä ei koskaan pitäisi olla teini-ikäisellä sillä se rikkoo yksilönsuojaa ja yksityisyyttä tai mikä se nyt onkaan nimeltään mutta omaksi parhaakseen olen sen hänen puhelimeensa laittanut. Tuskin poikani tällä kertaa suuttuu siitä jos äiti tietää missä hän on.

Henrin äiti jatkoi.

- Ei varmasti haittaa.

Meeri vastasi. Äiti pysäytti auton tiensivuun ja katsoi rauhassa mihin paikannus osoitti.

- Pitäisiköhän minun soittaa omalle isälleni jos hän tulisi meille avuksi?

Meeri pohti tilannetta.

- Hyvä ajatus. Miehestä olisi varmasti apua tässä tilanteessa. Lisää uskottavuutta

Henrin äiti hymähti.

Seuraavaksi paikannettiin Henri. Onneksi paikannus oli päällä. Meeri soitti isälleen joka oli juuri kotiutunut töistä iltavuorosta kotiin. Meerin isä ei ollut osannut edes epäillä ettei hänen tyttärensä olisi kotona nukkumassa. Isä ei hermostunut. Hän oli tasainen luonne kuten kalat horoskoopiltaan tunnetusti on. Muutaman sanan Henrin äiti vaihtoi Meerin isän kanssa että hän tiesi tyttärensä olevan aikuisessa seurassa.

- Odottakaa siellä missä nyt olette. Minä tulen sinne. Kartoitetaan tilanne siellä uudestaan toimimmeko tällä porukalla vai pitääkö meidän soittaa poliisit avuksi.

Meerin isä tuumasi ja sulki puhelimen.

Kolmaskymmenestoinen luku. Vahdin vaihto.
Sisällä nimettömän asunnossa oli tiivis tunnelma. Sanaharkkaa käytiin vanhan herran ja roistojen välillä ja tilanne alkoi olla kaoottinen. Henri kuunteli keskustelua maltillisena. Hän ei voinut tehdä yhtään mitään. Hän toivoi että Meeri olisi löytänyt apua ja etsinnät olisi jo aloitettu.

- öhöm... kuulkaas minun pitäisi olla jo kotona. Minusta tuntuu että kotiväki huolestuu jos olen näin yöllä pois kotoa...

Poika virkkoi kiivaan sanailun sekaan.

- Mittee sinä höpäjät! Pidä kakara turpas kii!

Luihuinen sihahti hampaidensa välistä.

- Turpa se on hevosella mutta minulla oma suu ja minä saan puhua jos tahdon ja minulla on nälkä... tahdon kotiin...

Henri tupisi takaisin Luihuiselle miehelle.

- Turpaa...hah hah ho hoo... turpa se on....

Amisnahkatakkinen mies alkoi nauramaan mutta lopetti heti kun huomasi kuinka vihaisesti vanha mies häntä katsoi.

- Oli turpa tai mikä tahansa niin minä haluan minulle kuuluvan saaliin... juuri sellaisen kuin tilasin teiltä. Haluan sudenpennun!

Vanha mies ärähti.

-Olisko mitä jos se olis ehtaa vetokoiran pentua... Tällä kaverilla tässä löytyy sellaisia kotoa...

Luihuinen jatkoi.

- Pidä suus!

Amisnahkatakkinen mies suivaantui ja jatkoi:

- Ei minun koiria voi verrata mihinkään nahkaan ovat vaan semmoisia sekahaukkuja joita kirputtaa vähän väliä...

Mies tyynnytteli kaverinsa intoa iskeä kyntensä hänen kennelin koiriin.

- Ihan ovat semmoisia susia jo syntyessään....

Amisnahkatakkinen ynnäsi ja valahti sitten kalman valkeaksi. Hän ymmärsi tehneensä pahimman luokan virheen sanomalla koiristaan noin. Mainoslauseena turisteille lause oli oivallinen mutta ei varmasti tähän tilanteeseen!

- Mitä säää sannooit?

Luihuinen kysyi ja kaikki hänen liikkeensä pysähtyi sanojen mukana.

- Sussi jo syntyissään... mitäs sen parempaa meitil vois ollakaan ku sussei aitoi sussei valtion koirii...

Luihuinen jatkoi tivaamista.

Silloin tapahtui jotain odottamatonta. Amisnahkatakkinen mies alkoi itkemään. Hän otti aurinkolasit pois päästään ja kyyneleet valuivat vuolaina hänen poskilleen...

- Mie en oo täs ennää mukana miulle riitti ny...

Mies tihrusti ja painoi päänsä käsiinsä.

- Tällast mie en halluu.. mie tarvii rahhaa mutta en mie halluu tappaa kettää enkä leperrellä kellekkää rouville niin et pittäis sudenpentui ripustella turkiskauluksee. Mie lopetan tähän. Nyt suap olla...

Mies jatkoi vollottamista.

- Hetkinen... hetkinen.... mitä tässä nyt tapahtuu... itketkö sinä? Miksi rosvo itkee?! Anna minun kaikki kestää... mitä mitä mitä!?

Vanha mies ulvoi vihoissaan.

Samassa tilanteessa hämmentyi Luihuinen:

- Ryhtiä toveri! Mitä helv... pippuria sinä nyt? Yksikin ärräpää toisensa jälkeen yritti pyrkiä ulos Luihuisen suusta mutta mies ei enää tiennyt pitäisikö hänen itkeä vai nauraa...

Henri oli kaikkein hämmästynein. Hänestä tuntui kuin hän olisi elänyt jotain olipa kerran-satua jossa juonenkäänne voi muuttua hetkessä ja poukkoilla sadusta toiseen. Yhtäkkiä tuntui siltä kuin kukaan ei enää olisi muistanut koko poikaa. Hän jota kaikki olivat vahtineet vahti nyt kaikkia muita.

Kolmaskymmeneskolmasluku. Kutsumattomia vieraita.
Punaisen kerrostalon öisellä pihamaalla kokoontuivat yhteen Henrin äiti, Meeri ja Meerin isä. Pörtsi löysi paikkansa Henrin äidin pitkän harmaan villakankaisen talvitakin sisältä. Henrin äiti painoi pennun rintaansa vasten ja veti sen pään suojaksi vielä huivin.- Hyss... ole nyt hetki hiljaa... me lähdemme katsomaan löydämmekö me Henrin.

Äiti puheli hiljaa rauhoittavasti pennulle. Pörtsi näytti silminnähden ymmärtävän että jostain jännittävästä asiasta oli kyse.

Seurue suuntasi kulkunsa kohti punatiilistä kerrostaloa. Alaovi oli lukossa ja he ihmettelivät kuinka pääsisivät sisälle taloon.

- Miten ihmeessä pääsemme sisälle taloon tähän aikaan yöstä? Henrin äiti murehti. Kerrostalon ikkunoissa vain yhdessä paloi valo. Arvatenkin Henri olisi siellä. Seurue ei halunnut herättää huomiota mutta jotain oli pakko keksiä että he pääsisivät sisälle taloon.Kutsumattomia vieraita ei talon ovelle kaivattu sen kertoi jo lappu ovessa”kaupustelu kielletty”.

Kolmaskymmenesneljäs luku. Paljastuksia.
Sisällä kerrostalohuoneistossa oli sota ylimmillään. Kaikki huusivat yhteen ääneen paitsi Henri joka vetäytyi pitkän eteiskäytävän varjoihin. Hän mietti jos karkaisi. Olisiko se mahdollista että hän livahtaisi ulos huoneistosta mutta toisaalta tilanne oli saanut aivan uudenlaisen käänteen.

- Minä sanoin että minä maksan teille siitä että tuotte minulle elävän sudenpennun josta tulee myöhemmin Mademoisellen turkin huppu... elävänä... painotan sanaa elävänä.

Vanha herra painotti ja viittilöi samalla hurjasti käsillään ilmassa.

- Pentu sinne tänne elävänä joo ja huppua varten, ou shit mitä pöppöä! Eläinrääkkäystä! Julmuutta! Yks susi sinne tänne tapettavaksi!

Amisnahkatakkinen Harri huusi vanhan herran sanojen yli.

- Niin mutta sinä halusit rahaa... eikö niin... sano sinäkin jotain kaverillesi Luihuinen...

Vanha herra painotti edelleen rahan merkitystä. Luihuinen oli tovin ollut hiljaa mutta silminnähden hän sai tilanteesta tarpeekseen ja löi kädenselkämyksensä kipeästi seinään.

- Auts! Olkaa hiljaa hetki molemmat! Rahaa mania miten vaan raha oli se avainsana tässä jutussa. Harri... oletko sä hoopo? Sä itse menit ja ammuit susiemon että saisit vietyä sen pennun hupputurkikseksi. Olenko väärässä?

Luihuinen iskosti terävin painavin sanoin.

-Olet väärässä. Kyllä! Olet aivan täydellisesti väärässä!

Amisnahkatakkinen mies huusi ja antoi tulla samalla mitalla takaisin.

- Kaksi kauppaa samasta pennusta. Sinä Luihuinen järkkäsit tämän diilin. Päätit rahastaa tätä herrasmiestä tässä edessämme ja sitten myös sitä pörhäkkää naisimmeistä jonka turkin huppuun tää raukka sudenpentu oli tarkotus laittaa. Vaan sanonpa suoraan sulle – teille sen etten tappanut susiemoa. En ees ampunut sitä! Mä suojelen luontoa! Perhe se on sudellakin! Oma koirani oli siinä pentunsa kanssa. Mä ammuin mun koiraa lavastuksena että te luulitte että mä tapoin sen emon susipentuhupun vuoksi. Pamautin koiraani nukutusnuolen . Halusin teidän uskovan että mä oon hirmunen metsästäjä. Kylmä talvi on eessä ja tarviin ne rahat rakkaiden koirieni elinkustannuksiin ettei niiden tarvi nälkää kärsiä ja näkevät vielä seuraavan kevään.

-Henri asteli riitapukareiden luokse ja sanoi aikuismaisen viisaalla äänellä:

- Nyt riita seis. Olen kuunnellut teitä sivusta ja tullut siihen johtopäätökseen että tämä on varsinainen kissahiiri leikki tai lankakerä vailla toista päätä

Poika piti pienen hiljaisen tauon sanoissa ja mietti kuulostiko hän uskottavalta ja jatkoi sitten...

- Olen sitä mieltä että ainoa mahdollisuus selvittää tämä juttu on kutsua kaupan tai tilausmurhan toinen osapuoli mademoiselle tänne – nyt heti! Kuka soittaa mademoiselle...?

Mieskolmikko katsoi toisiaan ja sitten Luihuinen nyökkäsi:

- Hyvä on. Soitetaan....

Kolmaskymmenesviides luku. Mademoiselle ja vanha herra
Ei mennyt aikaakaan kun Mademoiselle ajoi punatiilisen kerrostalon pihaan. Hänellä oli savuke heti sytytettynä kun hän nousi ulos hienosta vanhasta mersustaan. Auto oli antiikkia. Sitä Mademoisellekin tunsi olevansa. Vanha ja kulunut mutta edelleen arvokas. Mademoiselle veti keuhkoihinsa parit hermostuneet henkäykset pitkästä kapeasta savukkeesta ja katseli ympärilleen pakkasen kuuraamalla pihamaalla. Hänen katseensa kiinnittyi kauempana olevaan autoon ja sen ympärillä seisoskelevaan ihmisjoukkoon. Siellä näytti olevan mies ja nainen sekä lapsi paremmin sanottuna nuori. Mademoiselle ajatteli että oli sattumaa nähdä muitakin ihmisiä liikkeellä tähän aikaan yöstä. Hän lähti kävelemään kohti kerrostalon pääovea. Jokaisella askeleella Mademoisellen täytyi varoa jäätikköä hänen piikkikorkokenkiensä alla. Nainen pysähtyi kerrostalon alaoven eteen ja soitti ovisummeria.

- Haloo...

Kuului vanhan herran ääni

- Siiii....

Mademoiselle vastasi ja jatkois sittem

- Karlos....

Hetkeen ei kuulunut mitään. Mademoiselle hengitti raskaasti ja odotti kuulevansa vastauksen. Seuraavassa hetkessä kuului

- Kyllä. Ovi aukesi ja Mademoiselle tarttui oven ripaan. Samassa hetkessä hän kuuli takaansa äänen

- Eipäs mitään! Samasta ovenavauksesta!

Meerin isä murahti ja koko joukko työntyi samalla oven avauksella rappukäytävään.

Kolmaskymmeneskuudes luku. Susi jo syntyessään.
Mademoiselle kimpaantui mokomasta häirinnästä.

- Mitä mitä! Mitä tämä on?! Keitä te olette?!

Nainen oli silminnähden vihainen jouduttuaan oviaukossa tunkeilun kohteeksi.

- olkaapas nyt siinä... samalla asialla me kaikki tässä ollaan.

Meerin äiti puhahti tylylle naiselle.

- Kuulkaas rouva! Teidän sietäisi hävetä jos olette samaa rosvojoukkoa kuin nuo tuolla yläkerrassa olevat jotka veivät Henrin!

Meeri sanoi itkuisesti.

Meerin isä ei sanonut mitään vaan tuijotti naista suoraan silmiin. Sitten hän kysyi:- hm... vaan oletteko te tuota samaa rosvojoukkoa?

- En minä mikään rosvo ole. Halusin vain antaa itsestäni ilkeän kuvan kaikille ihmisille että saisin olla rauhassa.

Rouva vastasi.

- Ilkeä te olette jos halusitte tappaa pörtsin!

Meeri sanoi ja samalla nimensä kuullessaan Meerin äidin takin uumenista kuului ulvaisu ja Pörtsi nosti päänsä näkyville äidin kaulaaukosta.

Mademoiselle tuijotti pentua ja kysyi:

-Onko tuo susipentu?

- Mistä minä tiedän! Minä ja Henri löysimme tämän metsästä tai itse asiassa Pörtsi löysi meidät. Emme tiedä mitä sille on tapahtunut... ainoastaan sen että jossain kaukana kajahti laukaus.

Mademoiselle silminnähden liikuttui nähtyään Pörstsin.

- Voi sentään mitä olen mennyt tekemään... koko ilkeä ajatukseni oli susi jo syntyessään....

Mademoiselle puheli ja hivutti sormensa kohti Pörtsin päätä ja raaputti pentua hetken korvan takaa.

Kolmaskymmenes seitsemäs luku. Tilinteko.
Mademoiselle soitti ovikelloa pari kertaa. Huoneistosta ei kuulunut ensin mitään. Hetken päästä oven takaa kuului vaimea ääni

-Kuka siellä?

Vanha herra kysyi.

Minä, mademoiselle.

Nainen vastasi. Ovi aukesi ja mademoisellen kannoilla koko ryhmä syöksyi sisälle asuntoon.

- Mitä tämä on? Keitä te kaikki olette? Vanha mies kysyi ja toppuutteli tulijoita.

- Karlos... ole siinä. Nämä ovat kaikki ystäviä.

Mademoiselle vastasi ja jatkoi:

- En tiennyt että löytäisin sinut näin. Olet minulle ison selityksen velkaa... Minua ei kiinnosta sudenpentu kuolleena eikä sudentaljahuppu vaan sinä Karlos... etkö osannut yhtään ajatella etten minä ole koskaan halunnut mitään pahaa yhdellekään luojan luomalle eläimelle tai ihmiselle.

Nainen jatkoi.

Asiat alkoivat pikkuhiljaa selviämään. Pääosassa olivat mademoiselle ja vanha herra, hän oli rouvan pari vuotta sitten kadonnut mies. Mitkä johtivat katoamiseen, mikä oli se syy sitä tämä tarina ei kerro. Kun Mademoiselle näki kadonneen miehensä, sudet ja turkit olivat toisella sijalla kun oli rakkaudesta kyse mutta pariskunta halusi laittaa hyvän kiertämään. Tilanteesta keskusteltiin. Syistä jotka olivat siihen johtaneet. Amisnahkatakkinen suli, hän tunnusti ettei koira ollut susi ja hukka oli alaskanmalamuutti mix ja sen pentu, hän lavasti koko jutun saadakseen kennelille rahaa ja koirilleen ruokaa. Pentu oli vaan suden näköinen. Mademoiselle ja vanha herra halusivat osallistua koirakennelin kustannuksiin ja mahdollisesti omistaa osan yrityksestä. Luihuinen halusi rahaa mutta sitä hän ei saanut. Hänelle tarjotaan lämmintä kättä ja tapahtumaan osalliset lupasivat että Luihuinen saisi mennä eikä tapahtuma aiheuttaisi hänelle harmia mutta yksi ehto siinä oli eli hänen tulisi pysyä tulevaisuudessa kaidalla tiellä.

Tämä oli ehdottomasti heidän kaikkien elämän sudenhetki. Kaikki olivat samaa mieltä tilanteesta. Sovittiin että Pörtsi jäisi Henrin hoiviin ja nuorilla olisi myös työ ja harjoittelupaikka Amisnahkatakkisen Harrin koirakennelissä. Lisäksi muillekin nuorille tarjottaisiin myöhemmin samaa mahdollisuutta.

Kolmaskymmeneskahdeksasluku. Joululahja.
Jouluaaton aamu oli kaunis. Vähän pakkasta ja lunta maassa. Edellisenä yönä oli satanut paljon lunta. Henrin äiti kolasi talon porraspieltä puhtaaksi lumesta ja Henri heitteli Pörtsille palloa. Pörtsi syösyi pallon perään joka kerta niin että lumi pöllysi ja koko koira katosi valkeaan pilveen.

Talon pihaan kaarsi vanha kiiltävä mersu. Henri ja äiti tunnistivat tulijat. Auto pysähtyi ja autosta nousivat ulos Mademoiselle, vanha herra sekä amisnahkatakkinen Harri ja sudennäköinen suuri koira. Jälkimmästä ei ollut aikaisemmin nähty Henrin kotipihassa.

- Emo tuli katsomaan miten pentu voi.

Harri naurahti ja laski koiran irti.

- Hänen nimensä on muuten Susi.

Harri jatkoi ja nauroi makeasti. Hetken aikaa vaihdettiin kuulumisia ja suunniteltiin tulevaa.

- Eipäs unohdeta sitä tärkeintä sillä nythän on Joulu.

Mademoiselle sanoi ja avasi varmoin ottein vanhan auton takaluukun. Peräkontista paljastui iso kasa lahjoja.Mademoiselle kääntyi Henriin ja hänen äitiinsä päin ja sanoi:

- Olkaa hyvät. Nämä ovat teille! Hyvää Joulua!

- Mitä ihmettä... ei sentään... meillä ei ole mitään antaa takaisin... en osannut varautua...

Henrin äiti nikotteli lahjamäärän nähtyään.

- Höpsis! Nämä ovat teille. En hyväksy vastalauseita. Kasassa on lahjoja myös Meerille ja hänen isälleen, kaikille teille. Olette antaneet minulle parhaan mahdollisen lahjan – ystävyyden. Se on suurin.

Mademoiselle jatkoi eikä hyväksynyt vastaväitteitä.

Harria nauratti niin että vedet valuivat hänen silmistään kun hän katseli Susi-nimistä emoa ja sen poikaa Pörtsiä temmeltämässä pitkin pihaa.

- Tule susi! Nyt on aika lähteä! Nämä ovat hyvästit vähäksi aikaa! Harri huusi ja lisäsi vielä

- Hyvää Joulua... seuraavan kerran on teidän vuoro tulla kylään.

- Hyvää joulua...

Toivoteltiin puolin jos toisin ja halattiin. Tämä Joulu oli suurenmoinen ja ikimuistoinen. Joulu joka yhdisti heitä kaikkia.


12.12.20 Pian uusi joulutarina valmis

12.12.2020 10:39

Pian uusi joulutarina valmis ja tietenkin myös joulutarina Oravan näköinen koira jatkuu.


11.12.20 Nuuskishattu akryylilangasta

11.12.2020 18:58

Jokaisella tytöllä täytyy olla lierihattu myös talveksi mutta tämä lierihattu sopii paremmin pienen poikani päähän Muumilaakson tarinoihin ja Nuuskis leikkeihin. Tämä hattu kirvoitti ilmoille monta iloista huuliharppulla soitettua säveltä. Lankana Novita Jenika ja puikot nro 6. Akryylilangasta eivät kaikki tykkää mutta minun käsiini tästä langasta kutominen sopii.


11.12.2020 18:52


11.12.2020 18:47

Veistoksellinen kokonaisuus hattu ja kauluri. Jämälankoja Novita Jenika löytyi vielä tämän verran. Nämä ovat omasta päästä sovellettuja joissa työjärjestyskin oli kummallinen. Hatussa tein ensin tummansinisen osion ja alunperin tästä piti tulla kauluri. Kaulurista puolestaan piti ensin tulla pipo mutta tulikin kauluri.


11.12.2020 Akryylipusero nimeltä Pääpinnalla

11.12.2020 18:41

Tässä akryylilankapusero joka on roikkunut muutaman vuoden käyttämättömänä vaatekaapissa. Mielestäni tämä kaipasi piristystä joten kudoin siihen langanjämistä kauluksen ja helman. Kaulukseen tuli lisäksi muutama nappi mieheni isoäidin nappilaatikosta. Kaulusta voi muutella miten haluaa nappien avulla. Nimeksi tälle sopii Pääpinnalla. Puseron kaulusaukko on kuin pulppuava lähde. Sitten on syksyinen sänkiviljapelto, metsänvihreää hihoissa ja alhaalla helmassa Novita Foxi langasta kivikkoa ja kalliota. Hihansuissa heijastilnlankaa jäistä puron solinaa. Pusero on enimmäkseen kudottu Novita Jenika akryylilangasta kuten hattukin.


11.12.2020 18:34


11.12.2020 18:33


6.12.2020 Itsenäisyyspäivänä juhlimme 103 vuotiasta Suomea

11.12.2020 18:18

Tämän vuoden itsenäisyyspäivää juhlimme poikkeusoloissa. Emme saa hetkeksikään unohtaa sitä että maailmassa vallitsee jatkuvasti hyvän ja pahan välinen kaksinkamppailu. Raja niiden välillä on hiuksen hieno. Elämä on jatkuvaa muutosta jossa olosuhteet muovaavat ihmisten persoonaa ja käytöstä. Rakas kotimaamme täytti kunnioitettavat 103 vuotta. Suomalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää kotioloissa. Iso kiitos itsenäisyydestämme kuuluu sotaveteraaneille. Heitä on Suomen kansalaisista jäljellä enää häviävän pieni osa. Toivon että tulevinakin vuosina suomalaisissa kodeissa kerrotaan uusille sukupolville sota-ajan tarinoita ja muistutetaan rauhan merkityksestä. Nivalassakin sota-ajan lapset ovat juosseet ulos taloista pihoille katsomaan kuinka mylvivä vihollisen pommikonelaivue lensi matalalla puiden latvuksia hipoen kadoten pimeyteen... Tositarinat vetävät hiljaiseksi. Toivokaamme yhdessä että saamme elää rauhan aikaa.

Isäni isä kuoli kun olin kolmen vanha. Hän oli sotaveteraani ja ironista kyllä pappa kuoli vanhaan sotavammaan. Marraskuisella jäätiköllä hän kaatui mopolla ja sodanaikainen kranaatinsirpale hänen päässään tappoi hänet. Äitini isä kuoli 80-vuotiaana 1995. Vietin paljon aikaa Pienimummolassa (talon nimi Pienitalo) lapsena pienimummon ja pienipapan luona. Muistan kuinka Pappa huusi ja itki kaikki yöt. Sota ei jättänyt häntä koskaan rauhaan vaan palasi unissa takaisin.


10.12.20 Tarinaa tulossa...

10.12.2020 19:14

Pysykää kuulolla! Pian lisää tarinaa!


Anun joulutarina 2020. Oravan näköinen koira.

8.12.2020 01:06

Joulukuun kolmas päivä. Siru

Kolmas päivä vankeudessa oli samanlainen kuin kaksi aikaisempaakin. Pari vanhaa koiraa oli lähtenyt ikiajoiksi pois ja pari nuorempaa rekkua oli saanut mahdollisuuden kotiutua uuteen perheeseen. Laikan kohdalla tilanne oli edelleen sama. Hän halusi olla mahdollisimman huomaamaton eikä halunnut tehdä itsestään numeroa. Kellarin patteri paloi edelleen säästöliekillä eikä ruuassakaan ollut kehumista. Pakko sitä ruokaa oli ollut syödä henkensä pitimiksi.

Kellarissa kävi toisinaan nutturapäinen nainen. Nainen ei selvästikään halunnut nähdä koiria vaan kiirehti askeleitaan lähes juoksuksi joka kerta kun hän vieraili ankeassa tilassa. Laika ajatteli naisesta että tämä oli varmasti villakoiraihmisiä. Hänen omat hiuksensa kihartuivat ja korvia somistivat isot kiiltävät renkaat. Jostain syystä laikalle oli tullut sellainen käsitys että villakoiraihmiset näyttäisivät juuri tuolta, puunatuilta ja laitetuilta.

Onko tullut uusia koiria?Nainen kysyi pieneltä ja hintelältä Sirulta. Tyttö oli tullut joulukuun ajaksi vapaaehtoisena töihin Koirakellariin.

Siru lakaisi lattiaa puhtaaksi ja keskeytti hetkeksi työskentelyn.

- On täällä tuo kajaalisilmä tuolla nurkassa.... hiljainen tyyppi.

Siru vastasi virkanaisen kysymykseen.

- Ai... niin tuo tuolla. Hiljainen tyyppi. Murjottaa vaan häntänsä takana piilossa eikä virka mitään. Harmi ettei sillä ollut sirua... siis en tarkoita sinua vaan sirua sillä nahan alla jossa olisi ollut omistajan tiedot.

Virkanainen sanoi ja jatkoi sitten askellustaan kiireisenä portaita ylös toimistoon.

- Ei sirua... ei ihmistä … ei sirua.

Siru puheli itsekseen surullisena ja jatkoi lattian pudistamista.

Jatkuu...


Anun joulutarina 2020. Oravan näköinen koira.

8.12.2020 00:42

Joulukuun toinen. Kohtalokas roskaruoka.

Aamulla kellarin täytti kumea haukku kun kaikki koirat nälkäisinä huusivat ruokaa. Laika ei välittänyt yhtyä haukkuviin tovereihin. Hän ummisti silmät ja yritti vielä hetken aikaa nukkua. Laikaa harmitti että oli joutunut tähän epätoivoiseen paikkaan. Hänen tassunpohjiaan kivisti ja tassuanturat olivat hieman halkeilleet. Laika oli juossut pitkän matkan ennen kuin oli erehtynyt pysähtymään yhden roskalaatikon luokse. Laika oli löytänyt sieltä ruokaa ja käynyt sen jälkeen nukkumaan roskisten väliin heitetylle vanhalle patjalle. Seuraavassa hetkessä koiran uni oli katkennut siihen että verkko oli sotkeutunut joka puolelle sen karvoja ja raajoja eikä koira raukalla ollut enää mitään mahdollisuutta paeta.

-Sainpas sinut vanha pentele!

Iso karkeapartainen mies huusi ja kiskoi laikan mukanaan vanhan käytöstä poistetun poliisiauton häkkiin.

-Tuollaiset roitikkaat joutaa siivota kokonaan pois. Tiedä mitä tauteja levittävät mokomat rutkaleet...

Toinen lyhyempi ja pyöreämpi miehistä säesti.

- Pääset kirppusirkukseen... hah hah hah ha... kirppusirkukseen!

Mies jatkoi ja ulvoi ilmoille omaa karmeaa nauruaan....

- Joo kirppuja.... kekessähään niitä on...

Karkeapartainen mies sihahti.

- Ai hä... mitä sää sanoit?

Lyhyen läntä kääntyi kysymään mutta karkeapartainen mies läimäytti auton takaoven kiinni ja kääntyi mennäkseen:- Ei mitään Keke, alas tulla jo.

Auto lähti pois roskisten luota.

Jatkuu...


Anun Joulusatu: Tolpan Joulu

2.12.2020 14:34

Vuosina 2017-2020 kirjoitettu ”Anun Joulusatu Tolpan Joulu” löytyy nyt Arkistosta ja myös tästä linkistä:

• 2017-20: Anun Joulusatu Tolpan Joulu


1.12.2020 Anun joulutarina Oravan näköinen koira

2.12.2020 00:25

Joulukuun ensimmäinen päivä . Kolkko kellari.

Huoneessa oli pimeää ja haisi pahalta. Sieltä täältä kuului kaltereiden kilahduksia kun erinäköiset kuonot haistelivat kaltereiden välistä reittiä vapauteen. Pimeydestä kuului myös niiskutusta ja surullista ulinaa. Joka päivä joku tuotiin kun puolestaan jokuvietiin pois kadoten ihmisten matkaan. Sitä mitä pois viedyille koirille todella tapahtui ei kukaan tiennyt.

Ilmastointi putket mylvähtelivät tasaiseen tahtiin. Yksi vanha koira oli kertonut että yläkerrassa oli samanlainen varasto kuin koirilla mutta koko tila oli täynnä kissoja.

Perimmäisen häkin nurkasta hädintuskin erotti vaaleaa olentoa. Laika koira nukkui siellä kerälle käpertyneenä pitäen puuhkahäntäänsä kuonon ja kasvoje suojana. Laikan korvat olivat hieman luimussa. Hän ummisti silmänsä ja liikahti samalla hakien parempaa asentoa. Lattia oli kova makuualusta. Vain ohut huopa oli sen alla erottaen koiran kylmästä kellarin lattiasta. - Minä pääsen täältä varmasti kotiin.

Koira ajatteli päättäväisesti ennen kuin nukahti.

Jatkuu...


27.11.2020 Omaishoito ja omaishoitajat

Valtakunnallinen omaishoitajienviikko 22 - 29.11.2020

27.11.2020 04:23

Valtakunnallinen omaishoitajienviikko 22 - 29.11.2020

Tämä viikko on Valtakunnallinen Omaishoitajien viikko. Omaishoitajat tekevät läheistensä hyväksi arvokasta työtä. Toivoisin että omaishoitajia tulevaisuuden Suomessa arvostettaisiin enemmän ja heitä kohdellaan asuinpaikasta riippumatta tasavertaisesti. Omaishoitaja voi olla hoidettavalleen ainoa läheinen ihminen. Omaishoitajan jaksamisen vuoksi myös omaishoitajan lakisääteisten vapaiden pitämismahdollisuutta tulee kehittää ja organisoida ”lomittajia”, tilapäishoitajia tarvittaessa myös kotiin.
On erittäin hyvä asia että omaishoitoa valvotaan paikallisesti mutta tulevaisuuden johtoajatuksena on saada koko omaishoidon laajaa skaalaa valvova elin valtakunnan tasolle. Omaishoitajat ovat kilttiä ja kuuliaista kansaa. Monet ovat omaishoitajia eivätkä saa tekemästään työstä rahapalkkaa. Osa ei hae rahallista tukea sen vuoksi ettei kehtaa, omaishoidolla on sitkeässä leima ”rakkauden- ja laupeuden” työstä jota ei tehdä rahasta. Omaishoitajankin täytyy jollain elää. Raha pyörittää elämää. Osa ”epävirallisista” omaishotajista hoitaa läheistään 24/7 eikä saa omaishoidonsopimusta tai omaishoidontukea sitovasta tilanteesta huolimatta. Osa epävirallisista omaishoitajista ei halua orjuuttaa itseään byrokratian rattaisiin.
Etäältä perussuomalaisia seuraava ystäväni muistutti minua siitä kuinka Timo Soini lupasi valtakaudellaan että omaishoidontuki tulee tasapuolistumaan ja siirtymään Kela-organisaatioon. Mene ja tiedä oliko Soini enemmän ennustaja vai peluri? Omaishoidontuki on edelleen kuin tuulen huuhtoma asia ja onko järkevää haaveilla Kelan kohtelevan asiakkaitaan paremmin kun samaan aikaan Kelassa suunnitellaan vaikeavammaisten kuntoutusten alasajoa, lopetusta!
Toivottavasti huomispäivän Suomessa omaishoitaja ei maksa pienestä tuesta veroja eikä omaishoidon lakisääteisten vapaapäivien pitämisajalta omavastuuosuutta. Koronavirustauti muutti maailmaa ja teki rajoituksista uuden normaalin. Kelan virtuaalipikkujouluihin pistettävät 120 000€ olisi voinut jakaa omaishoitajille joululahjarahana. Sopimus omaishoitajia on Suomessa yli 350 000 joista 60 000 on sitovia ja vaativia. Pienikin kolehti olisi ollut suuntaa näyttävä ele.
Ps. Omaishoidon pitämättömät vapaapäivät voisi maksaa loppuvuodesta ilman lomaa jääneille omaishoitajille koronatukena.


23.11.2020 Susikanta on kasvanut

23.11.2020 10:57

Mieheni heräsi aamulla aikaisin rakentamaan poneille ja hevoselle sellaista aitaa josta sudet eivät tule läpi. Muuten hevoseläinten ulkoilu kaamoksen pimeydessä alkaa olemaan mahdotonta. Seuraavan juttuni aiheesta löydät myös puolueen blogisivustolta.

Susikanta on kasvanut Aamukahvit ja ensimmäinen lukemani uutisotsikko oli ”peura hukutti metsästyskoiran”.Uutisoinnin ohessa kommentointi oli tunteisiin menevää ja eläintä inhimillistävää niin koiran kuin peurankin puolesta.

Asun Nivalassa jossa on noin 10 500 asukasta. Meillä on paljon hajaseudun asutusta, kyläkouluja, ammattikoulutusta, teollisuutta ja susia. Nivalan ja lähikuntien alueella liikkuu 14 aikuisen suden ja pentujen lauma. On vain ajan kysymys että syntyy konfliktitilanne ihmisen ja suden välillä. Koulukyydeistä käydään jatkuvaa keskustelua. Susien reviirit eivät kuitenkaan kulje vain koulumatkojen varrella vaan sudet tulevat ihmisten pihoihin. Nivalalehden uusimmassa susitilannetta käsittelevässä jutussa oli ollut hyvä ilmaus että ”koirien haukku on susien vellikello.” Susikanta on kasvanut. Julkisuuteen kaipaan keskustelua siitä kuinka paljon Suomen susista on syntynyt eläintarhoissa ja sieltä vapautettu luontoon. Ihmisen lähellä kasvanut eläin ei osaa pelätä ja esimerkiksi koneen ääni on ehdollistanut sudet odottamaan ruokaa. Tämä selittänee sen että susia pyörii pelloilla raktoreiden ympärillä ja laumat hakeutuvat maatilojen lähelle. Maatiloilla kuolee aina ajoittain eläimiä. Raatokeräys ei välttämättä toimi nopeasti ja on lisäksi kallista. Esimerkiksi hevosen kyyti Honkajoelle maksaa yli 500€ ja naudan on hieman halvempi. Olisiko tulevaisuudessa mahdollista että maatilat saisivat viedä kuolleen eläimen sydänmaalle petojen ruuaksi? Mikä ero on sillä että haaskat palvelevat metsästystä ja matkailua kuin myös pitäisivät pedot ravinnon saannin toivossa pois ihmisen läheltä? Ruokinnasta puheenollen on inhimillistä että ihmiset haluavat hoivata metsän eläimiä mutta olisi varmasti parempi jättää peurat, jänikset ja muut ruokkimatta kotipihaan sillä riistaeläimet houkuttelevat pedot paikalle.


22.11.2020 Nuoruus ei ole ikuista

22.11.2020 16:21

Kaikki me vanhenemme. Sille elämän totuudelle emme voi mitään. Vanhenemme päivä päivältä enemmän. Kukaan meistä ei voi ennalta tietää päiviensä määrää tai omaa kohtaloaan. Voimme vain arvailla mitä elämä tuo tullessaan.

Eilen olin Rokualla Pohjois-Pohjanmaan Perussuomalaisten kevät- ja syyskokouksessa. Menomatkalla Rokualle tiet olivat peilijäässä. Googlenavikointi opasti minut perille oikoreittejä pitkin. Oikoreittejä tosiaan... olisi pitänyt uskoa osaavansa perille ehkä pidempää mutta parempaa reittiä.

Kokouksen jälkeen sää oli yltynyt myrskyksi. Kova tuuli ja lumituisku tekivät kotimatkasta mielenkiintoisen. Tien pinnassa olevan peilijään pinnalla oli sankasti märkää lunta. Tuiskutti suoraan vasten tuulilasia. Tie Rokualta tyttäreni asuinpaikkaan oli kapea - tai ainakin minusta tuntui siltä kun rekkoja lappoi tulemaan vastaan ja lumen pöllytessä en nähnyt hetkeen tietä ollenkaan.

Tyttärelle vein tuliaisiksi nupullaan olevan jouluamarylliksen ja pussillisen joulutorttuja. Saralla oli kylässä sukulaistyttö Niina. Hänet oli myös kiva tavata pitkästä aikaa. Tytöt ovat olleet ystäviä ihan pienestä. Kahdesta kurittomasta seikkailun nälkäisestä pikkutytöstä on kasvanut nuoria neitejä. Hekin vanhenevat.

Vähän aikaa jahkailtuani päätin kuitenkin lähteä kotimatkalle vaikka olisin voinut jäädä yöksi. Päivän kokousurakka ja malttamaton mieli. En päivän jännityksen jälkeen jaksanut seurustella tyttöjen kanssa. Koko kotimatkan lunta tuli taivaan täydeltä ja myrskytuuli ravisti autoa. Kärsämäeltä Nivalaan pimeällä korpisuoralla mieleen tuli kaikenlaista kun auto lipui välillä jäisellä lumisella tienpinnalla kuin käärme luikerrellessään lumiurissa. Hyvin menneen päivän jälkeen pelotti. Soitin tyttärelle että äiti on kohta kotona ja kun puhelu loppui mietin soitanko uudestaan... olisiko pitänyt vielä sanoa rakastan sinua... jos jotain sattuu. En soittanut. Meillä on läheiset välit enkä halunnut huolestuttaa. Kotipihassa huokaisin helpotuksesta. Ihanaa perillä kotona! Oma koti kullan kallis!

Ps. Kokous meni hyvin. Kiitän luottamuksesta ja että sain jälleen tavata monta suurenmoista ihmistä. Tuleva vuosi on politiikkaa täynnä. Halaus jokaiselle ystävälle!


22.11.2020 Lisää susiasioita

22.11.2020 15:32

Lisää susiasioitaTarkennus aikaisempaan kirjoitukseeni – Nivalan ja lähikuntien alueella liikkuu 14 suden sekä niiden pentujen lauma! Uusin tieto tilanteesta julkaistiin uusimmassa Nivala-lehdessä. En ole juttua vielä saanut käsiini mutta samassa jutussa oli mainittu että koirien haukku on susille kuin vellikello.

Meillä koirat haukkuvat öisin. Olen hakenut kesken yötä sisälle ja huomannut koirien eleistä että niitä pelottaa. Anopin sisäkoira ei aina lähde ulos yöpissalle ollenkaan.

Olen edelleen sitä mieltä että susi on kaunis eläin. Sen laumassa vallitsee kurinalainen perhekeskeinen hieraria mutta ihmisten pihoihin susien ei pidä antaa tulla! Mikä sitten on ratkaisu tilanteeseen. Valvottu susikannan harventaminen ja nimenomaan häiriköiden poistaminen. Yleisesti ottaen minusta näyttää siltä että susikanta on ryöstäytynyt käsistä. Miten sitä kukaan enää uskaltaa antaa lapsen/lasten leikkiä pihassa kun sudet voivat hyökätä kimppuun. Kirjoitin aikaisemmin ettei 70-luvulla ollut susia kuin Lapissa mutta samalta vuosikymmeneltä susien suojelu alkoi kun ”susipulliaisena” tunnettu mies kunnostautui .

Minä itse en uskaltaisi perheeni kanssa asua syrjässä katuvalojen kantamattomassa paikassa. Katuvalot olivat lähinnä vain vertaus sillä toissatalvena näin koiran kanssa iltalenkillä suden jolkuttavan tien yli ja katoavan metsään kilometrin päässä Nivalan keskustasta. Mistä tiedän että kyseessä oli susi? Minun reipas riistaviettinen koirani meni aivan paniikkiin mutta oli hipihiljaa ja kiskoi minut pyörätielenkiltä takaisin kotiin.

Tiukka ei pihasusille!


21.11.2020 Aamun ajatukset

21.11.2020 08:54

Asun kunnassa jonka väkiluku on noin 10 500 asukasta. Nivala on kasvava ja kehittyvä kunta. Suunta on oikea, Nivalaan halutaan lisää perheitä asumaan, huomioidaan nuoriso ja ennen kaikkea pyritään pitämään koulutustaso hyvänä ja elinvoimaisena omassa kunnassa. Ihmisille ikään katsomatta tulee tarjota hyvät mahdollisuudet kouluttautua ja saada töitä omasta kotikunnasta niin ettei muuttotappiota synny.

Nivalassa niin kuin muuallakin kyläkoulujen olemassaolo puhututtaa. Tänä vuonna Nivalassa on haettu yli 200 rakennuslupaa omakotitaloille eli suunta asutuksen suhteen on oikea. Olen kyläkoulujen puolella sillä pienet kyläkoulut ovat monille paluumuuttajille tärkeä kriteeri. Etätöiden tekomahdollisuus mahdollistaa kotoa käsin työskentelyn ja lapset halutaan idylliseen kyläkouluun.

Sudet. Monelle syrjään rakentavalle tai talon ostavalle ei ole tullut mieleenkään että Nivalan ja lähikuntien alueella liikkuu peräti kahdentoista suden lauma. Maalaisidylli nykyaikana kuitenkin tarkoittaa sitä että asumme rinta rinnan luonnon kanssa johon myös pedot kuuluvat. Minä olen syntynyt 1970-luvulla. Minun lapsuudessani sudet kuuluivat lapin luontoon. Ei niitä nähty pohjois-Pohjanmaalla.
Sudet metsästävät elääkseen. Olemassaolollaan ne ovat harvetaneet tehokkaasti esimerkiksi vieraslaji supikantaa joka on hyvä asia. Ihmistä pelkäämättömät pihoihin tulevat häirikkösudet tulee lopettaa mutta valvotusti. Mikä taho paljon puhetta herättänyttä kannanhoidollista susien metsästystä valvoisi niin että metsästys toteutuisi oikeaoppisesti ja myös sutta kunnioittaen?
On totta että en haluaisi kohdata metsässä liikkuessani susilaumaa. Halutessaan ne söisivät minut hetkessä. Susi kuitenkin kuuluu suomen luontoon ja ihmiset jotka muuttavat syrjäseuduille ottavat tietoisen riskin. Pihavieras on mahdollinen. Koulukyydeistä tapellaan nimikkeellä susi. Ymmärrän vanhempien huolen jos lapsi joutuu kulkemaan ilman taksikyytiä kouluun, ehkä siihen idylliseen kyläkouluun. Tässä nousee esille asian ydin – perherakenteet ovat muuttuneet, enää ei ole perheillä sitä mummoa kummia tätiä tai muuta henkilöä joka oleellisesti kuuluu perheeseen ja on ”niillä töin” että voi kuskata lapsia kouluu ja hakea koulusta. Lisäksi harrastusten määrä on kasvanut ja lasten täytyy kulkea pitkiäkin matkoja harrastuspaikkoihin. Entä kuka vartioi kotipihaa? Onko lähellä sijaitseva kyläkoulu aina se paras vaihtoehto kun kauempana sijaitsevaan keskustan kouluun saisi hetkessä koulukyydin?
Idyllinen asuminen lähellä luontoa on vaarallista. Myrkkymarjoja tai sieniä, käärmeitä, hyönteisiä, kaatuvia puita, salamaniskuja. Mitä tahansa voi tapahtua. Palatakseni pihan vartiointiin pedoilta meillä Suomessa on monta hyvää laumanvartijarotuisten koirien kasvattajaa. Toisin kuin eteläisemmässä Euroopassa meillä Suomessa ei esimerkiksi verotuksen osalta huomioida laumanvartijakoiran hankintaa. Suurten koirien tehtävä on suojella eläimiä ja ihmisiä, omaa perhettä, pedoilta. Laumanvartijakoirien hankintaa tulisi tukea taloudellisesti.


20.11.2020 Kela säästää vaikeasti vammaisten kustannuksella

20.11.2020 08:48

Kelassa on ollut säästötalkoot vaikeasti vammaisten kustannuksella jo vuosia. Roni kävi viimeisen kerran sopeutumisvalmennuskurssilla ollessaan 15-vuotias. Sen jälkeen hän ei ole päässyt eikä voinut edes hakea kuntoutusta koska Kelan rajaus oli että vain lievästi ja keskivaikeasti vammaiset lapset ja nuoret ovat oikeutettuja kelan kustantamiin kursseihin. Viimeisin hälyttävä tieto on että Kela alkaa lakkauttamaan kokonaan vaikeasti vammaisten ihmisten terapiat! Kelan periaate selvästi on että jos et ole yhteiskunnalle taloudellisesti hyödyksi niin et tarvitse mitään elämän edellytysten säilyttämiseksi. Ihmiset jotka ovat vaikeasti vammaisiksi syntyneet niin heitä rangaistaan vielä lisää! Tähän asti fysioterapia on ollut sitä varten että terapian avulla pyritään säilyttämään esimerkiksi täysin autettavan ihmisen jäsenten toimivuus ja ehkäisemään tai hidastamaan käyttämättömien jäsenten jäykistymistä. Mihin tämä maailma menee jos Kela lopettaa fysioterapiat ja jättää vaikeasti vammaiset ihmiset oman onnensa varaan?! Törkeä heitteillejättö! Kela säästi jo ison summan heidän kustannuksella kun määräsi keväällä pitkän toimintakiellon coronan varjolla etteivät fysioterapeutit saaneet käydä asiakkaiden luona.


20.11.2020 Graafisia pääpantoja Novita Lumo ja Novita 7veljestä langasta

20.11.2020 08:26

Neuleen pintarakenteella voi leikitellä. Näissä pannoissa olen harjoitellut erilaisia neulepintoja ja samalla myös kierrepantaa. Kierrepantaohjeen löysin alunperin Kalastajan vaimon blogista, sittemmin uudestaan siitä soveltaen Elliinan blogista. Pakko myöntää että monenlaisia sovelluksia kokeilin ennen kuin vahingossa käänsin pannan käsissäni neuloessani niin että oivalsin miten sen oikein piti mennä! Mikä sitten on oikein, se mikä itsestä oikeimmalta tuntuu.


20.11.2020 08:18


20.11.2020 08:14


20.11.2020 08:13


20.11.2020 08:11


19.11.2020 Täysillä mennään eikä meinata

20.11.2020 00:22

Minä olen lapsesta saakka ollut sellainen että mihin ryhdyn niin teen sen täysillä. Eri osa-alueita elämäni varrella. Piirtämisen ja maalaamisen osalta olen aina ollut perfektionisti. Kuvataide on mielenkiintoista sillä siinä kehittyy koko ajan tyyli muuttuu ja kädenjälkeen tulee erilaista varmuutta. Välillä pohdin sitä että jos minusta tulee joskus tosi vanha ihminen niin millainen piirtojälki minulla silloin on tai jos sairastun muistisairauteen - joka o suurin pelkoni - taantuuko minun piirtojälki pienen lapsen viivanjäljeksi ja mielikuvitusmaailmaksi.

Lapsena halusin oppia kutomaan mutta koulussa oli sellainen opettaja joka tukahdutti innostuksen minusta pois hyvin varhain. Aikuisena vähitellen opettelin ensin kirjojen avulla ja myöhemmin kirjojen lisäksi internetistä löytämieni ohjeiden avulla. Tosissani aloin kutomaan - käytän tässä kirjoituksessani kutomis-sanaa neulomisen sijasta - tammikuussa 2013. Monta silmukkaa olen kutonut ja virheitä korjannut ja vasta nyt seitsemän vuoden intensiivisen harjoittelun jälkeen alan olla tulokseen tyytyväinen.

Politiikkaan lähdin mukaan 2017 kun pyydettiin. Täysillä olen siihenkin sukeltanut ja olen monta kokemusta rikkaampi niin hyvässä kuin pahassa. Tällä hetkellä politiikan osalta olo on sangen tyhjä. Aina ei työpanokseksi riitä into ja mielenkiinto. Olen tehnyt täysillä töitä puolueen eteen. Politiikka on raadollista mutta enemmän yhteishenkeä ja ihan kaikkien puolesta myös sitä arvostusta ja kiitos sanaa olisin kaivannut. Olen kiitollinen siitä että olen saanut kunnian olla piirihallituksessa ensin naisedustajana ja tämän vuoden varsinaisena piirihallituksen jäsenenä. Piirihallitus on ollut minulle se oppikoulu joka on avannut silmäni monen asian osalta. Kuntatasolla olen saanut olla vuodesta 2017 alkaen tarkastuslautakunnassa joka on ollut erinomainen oppi ja näköalapaikka kuntapolitiikkaan. Tarkastuslautakunta on valvova elin. Kiitollinen olen siitäkin että olen saanut olla alueen naisten puheenjohtaja kolmatta vuotta. Aktiivinen osallistumiseni politiikkaan on ollut vahva osa minua. Olen lähtenyt mahdollisuuksien rajoissa jokaiseen tapahtumaan mukaan ja ilolla seurannut kuinka 52 naista on liittynyt uutena jäsenenä alueen naisiin mukaan viimeisen puolen vuoden sisällä. Uusista jäsenistä nousee uusia vaikuttajia poliittiselle kentälle. Rahoja en ole laskenut. Puolueen eteen reissatessa ja tehdessä töitä on palanut rahaa. En ole laskenut rahoja koska samalla olen tehnyt itselleni "vaalityötä" toivonut että seuraavien kuntavaalien aikaan ihmiset tuntisivat minut paremmin kuin vuonna 2017 kun olin ensi kertaa ehdolla kuntavaaleissa.

Toista kertaa ei sitten ehkä kuntavaaleihin tulekaan... Politiikka on kovaa peliä. Olen huomannut etteivät taide ja politiikka sovi yhteen. Monet lehdet eivät enää halunneet tehdä taiteestani juttua sen jälkeen kun lähdin mukaan politiikkaan. Erityisen rakkaat- taideprojekti jäi hetkeksi lepotilaan odottamaan uutta nousua. En halua uhriutua mutta täystyrmäys - se minuun kohdistui. Matto vedettiin jalkojen alta ja huomasin ettei poliitikolla voi olla menneisyyttä. Politiikka on kovemman luokan teatteria jossa mistään ei voi olla koskaan varma. Hetkessä kaikki voi muuttua. Poliittinen aate voi olla selkeä mutta aatteen sisällä ihmiset riitelevät, peilaavat ja sovittavat käsikirjoitusta uudestaan. Lauantaina on edessä yksi rajapyykki mitä teen tulevaisuudessa. Onko politiikkaa elämässäni vielä sunnuntaina vai liitynkö takaisin puolueeseen nimeltä "en äänestä koskaan"...

Viimeisin juttu mihin olen lähtenyt täysillä mukaan on opiskelu tunnetaideterapeutiksi. Opinnot kestävät yli kaksi vuotta ja matkasta tulee mielenkiintoinen mutta jospa nämä kaikki taiteenalat yhdessä ovat se yksi yhtenäinen juttu jota kohti olen pyrkinyt koko elämäni. Politiikka väheksymättä ehkä silläkin oli tarkoituksensa että voin hyödyntää kokemukseni auttaessani muita. Mene ja tiedä... elämä on yllätyksiä täynnä.


Lapsen villatakki ohje Novita 7Veljestä Isoveli. Ilman saumoja neule

Paksut puikot ja paksu lanka

19.11.2020 17:39

18.11.2020 Lapsen villatakki Novita Seitsemän Veljestä Isoveli-langasta

Lankana 7veljestä Isoveli lanka ja puikot nro 6, pyöröpuikko ja sukkapuikot, hihansuihin sekä huppuun sukkapuikot ja pyöröpuikko nro 4. Villapuseron neuloin saumattomana ylhäältä alas eli ensin loin pääntiehen tarvittavat silmukat ja neuloin edestakaisin neuletta eli oikealla oikein ja nurjalla nurin.

Neljän kerroksen jälkeen aloin tehdä olkapään merkkien molemmin puolin lisäyksiä hihaa varten. Merkitse silmukat siten että pääntiessä edessä ja takana on yhtä paljon silmukoita ja vasemmassa sekä oikeassa olkapäässä samanverran eli esim näin edessä 20s olka 5s takana 20 s ja olka 5s. Kerroksella laitat yhteensä 8 merkkiä. Tee lisäykset langan paksuudesta ja puikkokoosta riippuen. Itselläni tässä kolme vuotiaan pojan villapuserossa tein lisäykset joka neljäs kerros seuraavasti. Yksi silmukka ennen olkamerkkiä ja yksi silmukka olkamerkin jälkeen eli kummassakin olkapäässä 4 silmukkaa lisätään ja koko kerroksella 8 silmukkaa. Laita jokaisen lisätyn silmukan kohdalle langanpätkästä merkki tai muovinen silmukkamerkki että pysyt silmukoiden laskuissa mukana. Lisäyksiä tehdään niin kauan että olkamerkkien keskellä hihaa varten on 20 silmukkaa.

Kun hihasilmukkaluku on valmis laita hihojen silmukat erilliselle langalle odottamaan hihojen neulomista, luo kainaloon 3 silmukkaa ja jatka neulomista edestakaisin neuleena.

Villatakin pituuden kanssa kannattaa olla tarkkana ettei siitä tule liian lyhyt. Minun lapseni ei ole innokas sovittamaan keskeneräistä neulomusta joten minulle kävi juuri niin, kun villatakki oli valmis jouduin jatkamaan sille vielä vähän helmasta lisää pituutta mutta hulluttelu on sallittua. Mikä oikeastaan on oikea tapa? Luovuus valloilleen!

Villatakki oli vailla hihoja kun neuloin siihen kaulukseen kolme kerrosta 2 oikein kaksi nurin sekä napinlävet ja napin kiinnityskaitaleen eteen aina oikein neuletta.

Napinreikä neulotaan seuraavasti kaksi oikein yhteen ja langankierto joka seuraavalla kerroksella neulotaan normaalisti oikein. Rivijako kannattaa tarkistaa että napinreiät ja napit tulevat suurinpiirtein oikealle etäisyydelle toisistaan. Napit kannattaa sovittaa siten että laittaa ne ensin löysemmin kiinni että napin paikkaa on helppo muuttaa. Napin kiinnityspaikka on aavistuksen ylempänä napinreikään nähden.

Hupun silmukat poimi pääntien reunasta ja ala neulomaan oikealla oikein nurjalla nurin mutta kummallakin puolella reunassa aina kolme silmukkaa oikein! Minulla tässä villatakissa on pyöreä huppu jossa ylhäällä olen tehnyt päälakea kohti sädekavennuksen eli kaksi oikein takareunoistaan yhteen puikon keskellä ja lopussa. Huppu on neulottu ensin nro 4 pyöröpuikolla ja myöhemmin nro 4 sukkapuikoilla. Kavennukset toistetaan ensimmäisen kavennuksen jälkeen 5 välikerrosta, toisen kavennuksen jälkeen 4, 3, 2 1 kavennus valmis kun jokaisella puikolla 2 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele nurjalle. Minulla tässä lapsen hupussa oli yhteensä 60 silmukkaa.

Poimi silmukat hihansuusta kolmelle puikolle. Kaksikymmentä silmukkaa on jo kahdelle puikolle ja kainalosta vielä 10 silmukkaa. Neulo hiha riittävän pitkäksi ja tee vielä hihan suuhun resori 2 oikein ja 2 nurin jne. Kun molemmat hihat ovat valmiit tarkista vielä nappien istuvuus ja päättele langat. Neuletakki on valmis.

Ylhäältä alas saumattoman neuleen ohjeen löysin muutama vuosi sitten netistä googlatessani nimellä Elegiina ylhäältä alas.

Neulomisen iloa kaikille!


19.11.2020 17:36


19.11.2020 17:35


19.11.2020 17:35


17.11.2020 Neulotut villahousut pienelle lapselle ohje

Seitsemän Veljestä Isoveli

17.11.2020 12:58

Lapsen villahousut

Nämä villatsut kudoin 3-vuotiaalle pojalleni

Aloitus vyötäröstä. Luo silmukoita 52 silmukkaa Isoveli langasta . Puikot nro 6. Tarvitset sekä sukkapuikot että pyöröpuikon.

Ota pyöröpuikko (tarpeeksi lyhyt!)

ja jaa silmukat tasan 26s+silmukkamerkki+26s+silmukkamerkki. Keskitaka kohta on aloitussilmukka ja keskietu silmukka on edessä.

Neulo ensin sileää oikeaa eli aina oikein riittävän monta kerrosta esim 6/8kerrosta. Yksi kerros nurin. Sileää oikeaa yhtä monta kerrosta kuin alussa.

Edellämainitun teet jos haluat lopuksi pujottaa kuminauhan lapsen villahousujen kauluksen päärmeen sisään.Oman lapseni housuissa kuminauhakujan leveydeksi tuli 3,5cm

Seuraavaksi lähde neulomaan/kutomaan noin 10 cm vyötäröresori 2 oikein 2 nurin koko kerros. Jatka oikein nurin joustinneuletta niin kauan että vyötäröstä tulee halutun mittainen.

Jatka sileää oikeaa neulosta eli koko ajan oikein ja tee keskitakakorotus. Tässä silmukkamäärässä joka näissä housuissa on neuloin nelja silmukkaa keskitakamerkin ohi. Käänsin työ. Nostin ensimmäisen silmukan neulomatta ja neuloin toiseen suuntaan keskitakamerkin ohi neljä silmukkaa käänsin työn nostin ensimmäisen silmukan neulomatta ja neuloin toiseen suuntaan keskitakamerkin ohi neljä silmukka ja vielä seuraavat neljä käänsin työ nostin ensimmäisen silmukan ja jatkoin neulomista toiseen reunaan taas neljä edellisten neljän ohi. Eli 4 x 4 eli koko takakappale 26s. Kun nostat viimeisen kerran jatka neulomista oikeilla kerroksilla. Neulo vielä muutama välikerros oikein että korkeus on riittävä ja aloita haarakappaleen lisäykset eli 4 x keski etu- ja keskitaka lisäys joka 4 kerros niin että keskelle muodostuu haarakappaletta varten 8 silmukkaa. Lisäykset tehdään seuraavasti neulo keskitakamerkki ja yksi sen jälkeen nosta silmukoiden välinen lanka vasemmalle puikolle ja neulo lanka takareunasta oikein (ei synny reikää) jatka samalla tavalla koko kerros eli aina merkkisilmukka, seuraava ja lisäys. Vastaavasti ennen keskitaka-ja keskietu merkkiä lisäys tehdään yksi ennen merkkisilmukkaa.

Ota sukkapuikot nro 6. Haarakiila 4 silmukkaa ennen ja 4 silmukkaa jälkeen keskitakamerkin. Vedä lanka silmukoiden läpi ja jätä odottamaan. Vedä myös erilliset langat lahkeiden silmukoiden läpi ja jätä odottamaan. Neulo haarakappale keskietu silmukan molemmin puolin 4 + 4 =8 silmukalla 8 kerrosta oikealla oikein nurjalla nurin. Kiinnitä keskietusilmukat keskitaka kahdeksaan silmukkaan siten että silmukat ovat puikoilla, puikot tiiviisti vierekkäin ja neulo silmukat okein yhteen 2 + 2 + 2 + 2.

Poimi haarasta 10 silmukkaa ja lahkeen langalle jätetyt silmukat. Näissä housuissa 36 silmukkaa eli 12 silmukkaa per puikko eli lahkeen silmukat kolmelle sukkapuikolle. Neulo/kudo riittävän pitkät lahkeet aina oikeaa ja lahkeen suuhun 2 oikein 2 nurin resori. Minulla lahkeen suussa 7 kerrosta joustinta. Päätä löysästi.

Päättele langanpäät nurjalle puolelle.

Kuminauhapäärme. Kokeile ensin mihin kohtaan napit päärmeen sisään kiinnittyvät niin että kuminauha on riittävän tiukalla. Ompele muutama nappi päärmeen sisään ja laita kuminauha paikoilleen. Täytyy olla reikäkuminauha jossa siis napinreiät. Kun napit ja kuminauha on kiinnitetty käännä päärme sisäpuolelle siten että nurja kerros on ylhäällä vyötäröllä. Kiinnitä samalla langalla kuin housut on kudottu väljin harsinpistoin päärme alareunasta kiinni kaksinkerroin. Lopuksi voit kiinnittää vielä nahkaisen handmade-merkin tai somistaa napeilla.

Nämä housut kudoin 3-vuotiaalle pojalleni. Hän on hoikkarakenteinen. Jos käytät ohuempaa lankaa ja 3,5 tai 4 puikkoja lisää silmukoita vastaavasti lisää.

Työn iloa!

ps. Harmaat on neulottu seiskaveikasta ja luonnonvalkoiset isoveljestä.


17.11.2020 12:54


17.11.2020 12:53

Kumpi puoli etu vai takapuoli? Sen näkee saumasta. Etupuolella ei haarakiilassa näy saumaa takana näkyy.


17.11.2020 12:50

Muista laittaa lisäyskohtiin merkit!


17.11.2020 12:48

Päärmeen sisään napit ja reikäkuminauha.


17.11.2020 12:47

Päärmeen ompelu löysin harvoin pistoin. Kuminauha on helppo vaihtaa tai ottaa pois myöhemmin. Housuja voi myös joutua jatkaan lapsen kasvaessa.


16.11.2020 01:36

Ohessa lähikuva Kaamosvillahousujeni lahkeiden värimaailmasta. Luennolla istuessani keksin uudenlaisen rakenteen tuleviin villahousuihini. Itsetehty on aina paras.


15.11.20 Tunnetaideterapia2

16.11.2020 01:31

Kyllä!Mitähän tämä teksti nyt oli kun kirjoitin puhelimesta, ennakoivaa tekstinsyöttöä oli pukannut tähän alkuun...Jostain syystä tähän vieläkin kun korjaan tekstiä tulee sinnikkäästi lause nähdään pian, varmaan joku viirus yrittää tuhota tekstini. Halusin kirjoittaa siitä millaisella reissulla olen tämän tunnetaideterapeuttikoulutuksen osalta mutta en ole aivan varma mihin??? Siinäpä se. Kaksi päivää kurssitusta ja ylös nousi mielen syövereistä ja sielun sopukoista niin monta erikerroksista juttua. Välillä, niin kuin tänäänkin, tekisi mieli heittää tämä juttu sikseen sillä tunnetaideterapeutiksi opiskelu on tosi raskasta. Kyyneliltä en minäkään välttynyt vaikka ajattelin jo itkeneeni itkuni elämäni varrella.

Odotan innolla sitä että pääsen ohjaamaan tunnemaalauskursseja. Toisaalta olen kauhuissani. Entä jos en hallitse tilannetta ja osallistujien tunteita tai sitä mitä siitä voi muodostua. Aina kun ollaan vahvojen tunteiden kanssa liikenteessä on mahdollisuus konflikteihin. Kotitehtäviä on ja nyt minun täytyy löytää pari rohkeaa ystävää tai tuttavaa harjoitusasiakkaiksi kotitehtävää varten. Olisitko sinä vapaaehtoinen?

Näissä maalauksissani on intuitio avainsana. Enempää en maalausten tarinoita kerro. Nämä maalaukset ovat aivan muuta kuin yleensä maalaan mutta sille tavanomaiselle mielenkiintoinen ja ajatuksiaherättävä vastapaino.


16.11.2020 01:21


16.11.2020 01:20


16.11.2020 01:19


15.11.2020 Tunnetaideterapia2

15.11.2020 13:45

Tunnetaideterapia 2 kurssi on täyttänyt tämän viikonlopun. Aivan mahtavaa! Tämä on se polku jota haluan kuvataiteen ja draaman rinnalla kulkea. Nämä kolme edellä mainittua täydentävät ja tasapainottavat toisiaan. Odotan innolla sitä hetkeä kun voin alkaa pitämään tunnemaalauskursseja. Tässä on sitä jotain kipinää. Paljon ajatuksia syntyy koko ajan. Tyttären luona olin yötä hänen uudessa ihan ensimmäisessä omassa kodissa syntymäkodin jälkeen. Ruokatauko tällä hetkellä. Kohta jatkuu kurssia ti. Kirjoitan myöhemmin lisää...


14.11.2020 06:33

Kaamoskuva josta syntyi idea Kaamosvillahousuihin


Perjantai 13.11.2020 Kaamosvillahousut

Perjantai ja 13.päivä sen kunniaksi kudoin Kaamosvillahousut

14.11.2020 00:10

Viime yönä katosivat yöunet kun halusin saada nämä valmiiksi. Nämä Kaamosvillahousut olen ideoinut jämälangoista ja ohjeen villahousujen neulomiseen sain googlaamalla Karvapalloja blogista. En ole kaventanut lahkeita kuten Karvapalloja-ohjeessa vaan olen ideoinut nämä liehuvat villahousunlahkeet itse. Huomenna hapsut heilahtavat kun lähden tyttäreni luokse kylään! Ideoinnin alkulähde löytyy mieheni ottamasta kaamosvalokuvasta.


14.11.2020 00:02


13.11.20 Perjantai ja kolmastoista päivä.

13.11.2020 02:36

Olen yöeläjä. Siltä minusta ainakin tuntuu kun perhe on jo toista kuukautta sairastanut sitkeää kuivaa yskää syysflunssaa ja minä olen käytännöllisesti katsoen joutunut olemaan koko ajan sisällä. Milloin mistäkin syystä tilanne on vaatinut äitiä olemaan kotona neljän seinän sisällä. Perhe on minulle kuitenkin kaikki kaikessa vaikka joskus minä mietin kuinka helppoa on niillä jotka elävät yksin tai kaksin puolison kanssa ja puuhastelevat vain omia itse haluamiaan asioita. Perhe on rakas mutta vaativa. Antaa ja ottaa paljon - molempia.

Luca sairasti flunssan ensin. Hän taisi saada sen kotona piipahtaneelta sisareltaan. Samoihin aikoihin myös mieheni sairasti sitkeän flunssan. Se oli silloin kun oli syysloma - aika johon olimme suunitelleet kaikenlaista kivaa. Olen tottunut siihen ajatukseen että lomalla sairastetaan. Muulloin siihen ei ole aikaa. Silloin kun elimistö odottaa lepotaukoa on helppo sairastua. Minä en ol evielä sairastunut. Nyt pitäisi koputtaa puuta...

Takaisin yöpuuhasteluun. Kello on vähän yli yksi ja vihdoin kaikki muut nukkuvat! Ronia pitää vahtia 24/7 epilepsian vuoksi. Melkein joka yö syvän unen alkaessa hän saa epilepsiakohtauksen. Enimmäkseen kohtaukset ovat puhuteltavissa eli juttelen hänelle ja silittelen ja "pieninä paloina" nuori mies palaa takaisin tähän maailmaan. Puhuteltavissa oleva poissaolokohtaus ei kestä kuin pari minuuttia eikä siihen saa liittyä kouristuksia. Kohtaukseen liittyy kova huuto, kauhun omainen kuin apua pyytävä. Tällainen kohtaus on saatu Oysissa kiinni ja taltioitua mutta syy on vielä epäselvä. Lääkityksen korjaus katkaisi pahimmalta huudolta kärjen mutta kun kohtaus alkaa Ronin luona on pakko olla koko ajan. Rajuissa kohtauksissa joudun heti antamaan ensiapulääkkeen ja seuraamaan pojan vointia käytännössä koko yön.

Ensimmäinen uutinen jonka huomasin tänään oli se että kunnat iskevät kiinni omaishoitajien palkkioihin ja yrittävät säästää leikkaamalla omaishoidontukea. Mitä?! Näinkö yhteiskunta säästää kun säästöjä on tullut jo siitä etteivät omaishoitajat ole voineet pitää lakisääteisiä omaishoidonvapaitaan? kuinka kallis lasku tulisi jos omaishoitajat menisivät lakkoon ja antaisivat hoitovastuun yhteiskunnalle? Ikävä kyllä edellämainittu vaihtoehto ei toteudu. omaishoidontuki on harkinnanvarainen, omaishoitaja on kiltti ja kuuliainen omaishoitaja pelkää virkakoneistoa...

Tänään perjantaina 13.päivä putoaa puikoilta jotain kivaa... pysykää kuulolla!


11.11.2020 14:52



11.11.20 Pienelle pojalle neulottu saumaton pusero ohje Novita Lumo-langasta

Neulottu ylhäältä alas ja voi käyttää kumminpäin vaan.

11.11.2020 14:33

Lucan uusin äidin tekemä pusero. Paksut puikot nro 6, sukkapuikot sekä pyöröpuikko ja lankana Novita Lumo. Kyseistä lankaa ei löydy enää mistään. Olen tehnyt itselleni harmaan puseron tästä joitakin vuosia sitten ja silloin ostin varastoon myös sinistä Lumoa. Pojan puseroon laitoin hihoihin raitoihin myös tuketta. Lankana sama kuin aikaisemmin omiin villahousuihini hapsuihin. Olisiko Nimi ollut Novita 7Veljestä Välke tai Tuike. Hihoista tuli lopulta siniset kun löysin varastolaatikosta sinisen kerän tätä ihanaa lankaa. Suloisen pehmeä ja lämmin. Oma puseroni on suorastaan kuumottava.

Aloituksen tein silmukat 15 pääntie etu + 5 olka + 15 pääntie taka + 5 olka. Yhdistä suljetuksi neuleeksi . Helpoin tässä vaiheessa sukkapuikot. Olkapäissä lisäykset joka neljäs kerros. Laita olkapäihin merkit että tiedät missä kohtaa lisäykset. Lisää silmukoita seuraavasti 1 silmukka lisäys olkamerkin molemmin puolin joka 4 kerros niin kauan että silmukoita olkapäässä kädentietä varten on 20 silmukkaa. Laita kädentien silmukat langalle odottamaan hihan neulomista. Luo kainaloon kaksi silmukkaa langalle jätettyjen tilalle ja jatka neulomista. Kun korkeus on riittävä neulo vielä helmaan joustava resori. Ota olkapään silmukat puikoille. Voi olla pienemmät puikot esim nro 4. Ota puikoille 20 silmukkaa ja poimi vielä yhdelle puikolle kainalosta 10 silmukkaa. Minä neuloin hihat kolmella puikolla 10 silmukkaa per puikko. Lucalle jätin hihat vähän lyhyemmiksi mutta jos haluat pitkät hihat niin kannattaa välillä mitata minkä mittaiset hihat haluat. Lucan puserossa pääntiessä ei ole resoria. Toimii hyvin myös rullautuvana. Ilman saumoja pusero on hyvä kumminpäin vaan kun muistat päätellä langanpäät siististi. Idean saumattomaan neuleeseen sain vuosia sitten Elegiinan blogista josta katsoin ensimmäisen ohjeen omaan puserooni. Tähän neulomistapaan olen hurahtanut täysin! Lucan puseroon kirjailin vielä nimen virkkuukoukkua apuna käyttäen neuleen päälle. Mukavia neulomishetkiä jokaiselle! />


11.11.2020 14:15

Novita Lumo langasta pehmeä ja lämmin saumaton pusero pienelle pojalle. Puseroa voi käyttää oikein ja nurinpäin.


11.11.20 Neulotut tossut 7Veljestä Isovelilangasta

Kivat jalassa oikein tai nurinpäin.

11.11.2020 13:55

Joulu lähestyy! Tässä oivallinen lahja pukinkonttiin. Lämpimät itse kudotut tossut Novita 7Veljestä Isoveli-langasta. Puikot numero 6. 100g kerä lankaa. Kuvan tossut kokoa 39-40.

Luo puikoilla numero 6 silmukoita 24. Aloita kantapään teko eli aloita neulomalla 1 neulomatta 1oikein 1 nosta neulomatta... 1 oikein ... jatka samalla tavalla eteenpäin koko kerros. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta ja nurjaa koko kerros loppuun. Seuraavan oikean kerroksen alussa taas ensimmäinen silmukka oikein neulomatta seuraava oikein. Näin syntyy vahvistettu kantapää. Kantapää on valmis kun kerroksia kantalapussa on 12.

Aloita kantapään kavennukset oikea kerros. Nosta ensimmäinen neulomatta ja jatka samalla tavalla neulomista kuin edellä ensin 9 silmukkaa keskisilmukat 8 silmukkaa joista ensimmäinen nostetaan oikein neulomatta ja kahdeksas keskisilmukka seitsemännen nostetun jälkeen nostetaan neulomatta seuraava silmukka neulotaan ja neulomatta nostettu vedetään neulotun yli eli tehdään ylivetämiskavennus. Käännä työ ja neulo siihen saakka kun nurjan puolen päässä on jäljellä 9 silmukkaa. Neulo keskisilmukoista viimeinen eli kahdeksas silmukka ja vasemman silmukan ensimmäinen yhdeksästä nurin etureunoista yhteen.

Helpottaa jos olet epävarma silmukoista että laitat merkit ennen kuin aloitat kantapään kavennuksia seuraavasti 9 +merkki+8+merkki+9=24 silmukkaa.

Jatka kantapään kavennuksia edelleen. Vähitellen reunasilmukat katoavat ja keskelle jää 8 silmukkaa. Jaa silmukat kahdelle puikolle 4 kummallekin. jatka neulomista ja poimi ykköspuikolle jolla nyt 4 silmukkaa valmiina kantapään reunasta lisäsilmukoita 10 silmukkaa. Luo uusia silmukoita neuloen 20 silmukkaa ja poimi kantapään toisesta reunasta 10 silmukkaa puikolla jo olevien 4 silmukan lisäksi . Silmukoita on nyt kaikkiaan 48 silmukkaa. jaa silmukat niin että jokaisella puikolla on 12 silmukkaa. Ala neulomaan seuraavasti oikein nurin oikein nurin koko ajan kunnes pituus on sopiva.Jos jätät kaventamisen tossun kärkeen kavenna joka toinen kerros

Kärkikavennukset.Neulo ensimmäisen puikon lopussa kaksi silmukkaa yhteen ennen puikon viimeistä silmukkaa. Toinen puikko neulo ensimmäinen silmukka ja sen jälkeen ylivetokavennus eli nosta 1 silmukka neulomatta neulo seuraava ja nosta neulomatta nostettu neulotun yli Kolmas puikko kolmanneksi ja toiseksi viimeinen silmukka yhteen neljäs puikko toisella ja kolmannella silmukalla ylivetokavennus. . Neulo seuraavaksi neljä välikerrosta ilman kavennuksia. Neulo kavennuskerros. Neulomatta kolme välikerrosta. Näin välikerrokset pienenevät ja silmukat puikoilta. Kun puikoilla on jokaisella jäljellä 2 silmukkaa per puikko vedä lanka silmukoiden läpi ja vedä nurjalle puolelle. Kudo toinen tossu samalla tavoin. Päättele tossut nurjalle tylpällä neulalla.


11.11.2020 13:26

Punaiset tossut Novita 7Veljestä langasta. Kantapäästä aloitus! Nopeat tehdä pukinkonttiin.


11.11.2020 Talven saapuminen

11.11.2020 11:33

Mihin se aika katoaa?! Sitä minä olen tänä syksynä ihmetellyt useaan otteeseen. Luca pieni täytti jo kolme vuotta vaikka ihan äsken hän syntyi. Roni on jo 19-vuotias nuorimies jolla parranhaivenet kasvaa ja pituutta on enemmän kuin äidillä. Tyttäreni täytti 18-vuotta ja muutti pois kotoa. Kaikin puolin kiireinen vuosi alkaa olemaan lopuillaan enkä yhtään tiedä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan... tai no paljastettava että tiedän ihan vähän mutta sitä en kerro vielä olkoon salaisuus.

Tunnetaideterapiakurssi 2 lähestyy ja sitä odotan innolla. Maalaamisaika on ollut kortilla kun viimeisen kuukauden aikana kaikki muut perheenjäsenet ovat sairastaneet paitsi minä. Meidän perheessä on riehunut sitkeä syysflunssa kera kuivan yskän.

Maalauksia on syntynyt kaksi koiraa. Useampi koira odottaa väriä pintaan sekä pari koskimaisemaa. Lankaa on mennyt paljon. Lankaterapiaa se on kun saa päästellä menemään ja kutoa kaikenlaista tekelettä ja kokeilla jotain uutta. Lämpimiin pääpantoihin kokeilin erilaisia neulepintoja. Lopulta merkityksellistä on se mitä haluaa tehdä, kaiken ei tarvitse olla kirjaimellisesti jonkin ohjeen mukaan vaan ohjetta voi soveltaa niinkuin teemme elämässäkin kokeilemme ja uskallamme.

Talven tulon kunniaksi halusin kokeilla hiuksiin jotain uutta ja sävyttää niihin violettia sopivassa suhteessa alle jäävän haalistuneen punaisen kanssa ja sävystä tuli oikein hyvä. Ei liian silmiinpistävä mutta aavistus talvea ja liilaa taivasta tai valkoisen maan varjoissa viihtyvää salaperäistä violettia. Toissa yönä kävi 9 astetta pakkasta. Tällä hetkellä vain yksi miinusaste mutta juuri sen verran sopivasti että kuura pysyy maassa. Jännityksellä jäämme odottamaan millainen talvi tästä tulee.


2.11.2020 01:01

Huvilan majakka❤️ rauhattomat sielut löytävät valoon.Majakan teki minulle tilauksesta Juha Törmälä.


<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Mäkinen kirjoitti 12.05.2021 08:06:

Olen huomannut huolestuttavan oireen kirjoittelussa.Esim. Teksti tv KIRJOITTAJAT ON MENETTÄNEET OTETTAAN. YMMÄRRÄN ,ETTÄ SILLOIN TÄLLÖIN TULEE JOKIN MOKA. MUTTA ALIN OMAAN HUONOA SUOMEA TAI JOPA ASAAN KUULUMATTOMUUTTA. VIIMEISIN OLI, ETTÄ LUKU OLI VÄHENTYNYT KUOLEMALLA. PITI OLLA KOLMELLA.JOKAINEN TIETÄÄ ETTÄ LUKU VÄHENEE JOS JOKU KUOLEE.MEILLE MAALIKOILLE JA SANASOKEILLE ANNETAAN ANTEEKSI PIENET VIRHEET, MUTTA AMMATTILAINEN, JOKA TEKEE TYÖTÄÄN, EIKÄ OPI ,TARVII OIKOLUKIJAN.

Darling kirjoitti 13.02.2021 13:40:

Kiitos Heinähattu! Mukana ollaan!

Heinähattu kirjoitti 15.01.2021 18:30:

Toivotan hyvää vaalimenestystä!

Darling kirjoitti 12.12.2020 20:27:

Saa tänne kommentoidakin. Välillä on ollut asiatonta kommentointia mutta kaipaan asiallisia mielipiteitä esimerkiksi joulu tarinoista, maalauksista, neuleista, koko blogista. Tyttärelleni terveisiä! Eiköhän me taas reissuun päästä kunhan tauti tilanne maailmalla helpottaa!

Paras tyttäresi 😂❤ kirjoitti 27.11.2020 02:39:

Voi että ihana kattoo vanhoja kuvia :( millon me lähetään laivalle?

Darling kirjoitti 28.06.2020 18:38:

135 000 pyörähti mittariin. Kiitokset lukukerroista❤️ Kiireet jarruttavat tarinankerrontaa mutta jos päästäisin kaikki tarinat kerralla vauhtiin kuin polkupyörällä alamäkeen niin mikä vauhtisokeus siitä syntyisi. Hyvää kesää ja muistetaan olla turvallisesti vesillä ja elämässä muutenkin.

Darling kirjoitti 12.05.2020 16:59:

134000! Iso sydän kaikki te rakkaat lukijat. Toivottavasti viihdytte tulevaisuudessakin.

Darling kirjoitti 2.04.2020 16:34:

133000 täynnä❤️ Kiitos kaikille ihanille lukijoilleni!

Darling kirjoitti 2.04.2020 16:34:

133000 täynnä❤️ Kiitos kaikille ihanille lukijoilleni!

Heppatyttö kirjoitti 25.01.2018 20:49:

Paljon onnea Luca-Antonille!!!!! Tulkoon hänestä iskän, ja äiskän silmäterä!

Heppatyttö kirjoitti 13.09.2017 18:31:

Paljon Onnea koko perheelle

Heppatyttö kirjoitti 10.08.2017 20:19:

Onnea synnytykseen ja Ronille terveisiä!

Koodimies kirjoitti 26.06.2017 13:00:

Häirintää tai ala-arvoista kommentointia ei ole esiintynyt! Lämpenevää kesää!

DD kirjoitti 21.06.2017 17:02:

Iloa valoa ja rakkautta ihanaa Juhannusta 2017 jokaiselle!

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 14:25:

Seesteisiä kesäpäiviä DD:lle!

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 14:17:

Toivotaan sisältöön kohdistuvaa kommentointia. Häiriköintikommentit poistetaan. Iloista keskikesän juhlaa ja hyvää mieltä kaikille.

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 13:55:

Kommentointi avattu!

Tällä blogisivulla on käyty 126 kertaa!