Joulukuussa 2012 kirjoitetut jutut:

Pollen paikka

31.12.2012 14:10

Tänään tuli pitkästä aikaa ratsastajia. Vatsa meni aamulla sekaisin kun mietin että mitä ne nämä minun vanhat pollet tykkäävät kun pitkänlaisen tauon jälkeen pääsevät lenkille. Kuin olisin ottanut avaamattomasta pakasta kaksi ratsua. Kelasin päässäni mitä kaikkea sitä voi tapahtua!

Tallissa laitettiin polleja valmiiksi ja siinä vaiheessa kun maman mussukka noin 171cm säkäinen pieni polle avasi suunsa ja piti sen auki kuin sanoen

-Saisinko nyt ne kuolaimet, kiitos!

Iso huolen kivi vierähti sydämeltäni ja tiesin että hyvin kaikki menee. Lenkille olivat lähdössä ratsastajanaisten kanssa kaksi amerikkalais-ranskalaista konkaria. Lisäksi lunta satoi yön aikana niin paljon että olisi pehmeämpi pudotus jos niin kävisi...Minä putosin jättimussukan selästä kerran. Vein ratsastajaa maastoilemaan ja polle pelästyi aukeavaa ovea, pyörähti takajaloillaan takaisin kotisuuntaan mutta minä en ollut tilanteeseen ollenkaan valmis ja pudota mätkähdin alas kuin jauhosäkki! Otin Mussukan kiinni, talutin kotiin takaisin (pollen isojen korvien välissä on sellainen tyhjä tila että hänen selkäänsä voi nousta ainoastaan kotona heinäladossa) nousin selkään ja vein vierailevan ratsastajan kolmen tunnin maastoon. Olin hieman kipeä. Putoamisessä lapa murtui ja poskihammas halkesi mutta suomalaisella sisulla ei anneta periksi.

---

Kavionkopse

30.12.2012 21:04

Sain ylhäältä, en kuitenkaan ylimmäisestä kerroksesta, nootin että EU-direktiivien mukaan kavioeläinten ulkoilu ja liikunnan tarpeen tyydyttäminen ovat kaksi eri asiaa kuin yö ja päivä. Pelkkä leppoisa ulkoilu ja muuten vaan hummailu ei enää yksistään riitä. Nootti riitti kuitenkin inspiraation lähteeksi oheiselle sarjakuvalleni

---

30.12.2012 19:59

---

30.12.2012 19:57

---

30.12.2012 19:48

---

30.12.2012 16:13

---

Viattomien lasten päivänä äidiksi

29.12.2012 17:40

Jouluna oloni oli kuin elefantilla. Nilkat olivat turvonneet kertyneestä nesteestä ja olo oli kamala. Kärsin raskausmyrkytyksestä. Lääkäri antoi olla kotona Joulun kunniaksi mutta ei luvannut liikkua juuri lankaan saati ainakaan rasittaa itseäni. Minä tyttö tottelin kiitettävästi ja kipaisin kuusenhakureissullekin. Verenpainetta piti mitata joka välissä ja käydä terveyskeskuksessa näyttäytymässä. Oloni oli oikein Jouluinen. Laskettuun aikaan olisi vielä kaksi viikkoa aikaa.

Heräsin aamulla kauheaan pissahätään ja kampesin itseni kuin hylje ylös parisängystä. Ensin kyljelleen, sieltä varovasti pudottauduin kontalleen sängyn viereen. Eihän sen ison massukan kanssa muuta voinut tehdä. Vääntäydyin ylös ähisten sängyn reunaa tukena pitäen ja lähdin tassuttamaan kohti wc:tä.

- Joo joo pian sinä näet päivänvalon, koita odottaa vielä hetki.

Puhelin hytkyvälle jättivatsalleni joka pulpahteli sinne tänne vauvan potkujen tahdittamana. Hissuttelin kohti vessanovea enkä päässyt paria metriä pidemmälle ennen kuin tunsin miten lämmin neste valahti alas reisiäni pitkin alas lattialle.

-Voi kamalaa! Tuliko minulta pissat housuun?!

Huudahdin pelästyneenä ja häpeissäni. Sitten ymmärsin mistä oli kyse:

- Lapsivesi! Sitä tämän täytyy olla! Apua! Meinaako lapsi syntyä nyt?! Eihän laskettu aika ole vielä!

Herätin lapsen isä ja laitoin nopeasti kassiin kaikkea sellaista tärkeää mitä neuvolan tädit olivat kehoittaneet ottamaan mukaan ja pakkaamaan jo valmiiksi sitten kun lapsen syntymän aika olisi lähempänä. Lapsen isä juoksi kuin kaistapää kerrostalon kolmannen kerroksen pienen kodin ja ulkona roikassa lämpenevän auton väliä. Hän ajoi työkseen taksia ja kermanvärinen volvo lämpeni nopeasti matkaa varten. Lapsivesi oli mennyt ja matkaa sairaalaan olisi 169 kilometriä!

Olin hädintuskin kuudentoista. Syntymän ihme pelotti minua. Olin viidentoista ja peruskoulun viimeisellä luokalla kun huomasin kevään kynnyksellä olevani raskaana. Poikaystäväni oli paljon vanhempi minua ja tilanne oli hämmentävä. Emme kertoneet pienestä ihmeestä kenellekään ennen kuin olimme itse päättäneet miten tapahtuneen edessä tulisi menetellä. Keskusteltuamme asiasta päätimme pitää lapsen ja elää yhdessä elämämme loppuun asti. Minulle oli tapahtunut jo niin paljon siihen ikään mennessä ettei lapsen saaminen tuntunut sen vaikeammalta asialta. Lisäksi minulla ei ole sisaruksia joten lapsen saaminen ja oma perhe oli ajatuksena jännittävä. Koulun loppuessa samanikäiset tytöt seisoivat koulun pihassa ringissä ja juttelimme tulevaisuuden haaveista ja jatko suunnitelmistä. Osallistuin kyllä keskusteluun mutta kaikki muu kuin oma lapsi tuntui minusta sillä hetkellä täysin utopistiselta ja liian kauaskantoiselta ajatukselta.

Matka sairaalaan oli tolkuttoman pitkä. Pelkäsin että auto jäisi tienvarteen sillä pakkastakin oli likipitäen kolmekymmentä astetta. Supistukset voimistuivat matkan edetessä ja olotilani oli kauhea.

Raskausuutisesta kerrottiin molempien vanhemmille vasta kun olimme itse tilanteen herroja. äitini otti uutisen kaikkein valoisimmin – Jes! Minusta tulee mummo 36-vuotiaana! Naimisiinkin mentiin presidentti Koiviston virallisella luvalla. Haaveenani oli taiteilijan ammatti ja kävin Savonlinnan Taidelukion pääsykokeessa silloisena kohtalon keväänä. Paikallisen yläasteen opo oli maalannut minulle erittäin valoisan tulevaisuuden taiteilijana sanomalla että kyseiseen kouluun voin toki hakea mutta köyhän maanviljelysperheen tyttönä minulla ei olisi sinne eliittikouluun mitään mahdollisuuksia sillä:

- Sinne valitaan vain stipendioppilaita. Hae pois mutta ei sinulla ole sinne mitään mahdollisuuksia päästä.

Vauvauutisen yhteydessä isänikin murahti:

- Siinä ne koulut sitte oli käytynä. Ei oo ennää mihinkää menossa opiskelemaa... kato nyt millase tyttäre oot äitinä kasvattanu... hah haah ha... siinä se oo se vappaan kasvatukse tulos. Kouluun pääsin hakijoiden joukosta. Ensin itkeskelin etten sittenkään pääsisi kunnes huomasin että lykkäystä voi hakea armeijan tai raskauden vuoksi ja lykkäyshakemukseni hyväksyttiin.

Vihdoin pääsimme sairaalaan ja pikku äiti pääsi hyvään hoitoon. Supistukset raastoivat sisuksiani ja minusta tuntui että kuolisin siihen paikkaan. Sairaalassa sain epiduraalipuudutuksen ja jokin meni siinä vikaan. Kukaan ei muistanut sanoa minulle että minun tulisi kääntyä välillä ja yllättäin en tuntenut enää mitään. Olin aivan nirvanassa. Kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen en kaikkea kipuja ja muuta sellaista muista mutta sen muistan kuin eilisen päivän että tuntikausien synnyttämisen jälkeen esikoiseni, pieni prinsessatähti syntyi tähän maailmaan vähän vaille puoli neljä iltapäivällä. En ollut koskaan ennen nähnyt mitään niin suuremmoisen kaunista.

- Minun pieni tyttäreni, minä rakastan sinua ikuisesti! Oikean päivän valitsit kun viattomien lasten päivänä synnyit! Juttelin vastasyntyneelle tyttärelleni ja nuuhkin hänen talintuoksuista ihoaan. Sydämeni takoi iloa ja onnea ja mikään muu ei mahtunut sieluni sopukkaan. Se oli aivan täynnä pientä tuhisevaa nyyttiä rinnallani. Kaikki kipu oli poissa ja olimme vain me kaksi.

Tuo hetki muutti elämäni ja teki minusta äidin, aikuisen naisen. Huvittuneena seuraan tv-ohjelmia joissa kerrotaan teiniäitien elämästä. En väheksy toisten teiniäitien elämää, hatun noston arvoinen kunnianosoitus jokaiselle nuorelle äidille joka ei päädy aborttiin. Elämä on arvokas asia. Elämä on ihme.

Vauvan bilirubiiniarvot menivät hyrskynmyrskyn ja hän joutui sinivalohoitoon. Surffasin sairaalan pitkiä käytäviä potkulaudalla kilometrikaupalla synnytysosaston ja lastenosaston väliä. Uudenvuodenyönä heräsin ihmeelliseen sointiin. Oli kuin enkelikuoro olisi heläyttänyt kauniin laulun sairaalan käytävällä. Hiivin katsomaan ja siellä laulajat olivatkin, laulamassa kaikkien sairaalassaolijoiden iloksi ja Uuden Vuoden toivotukseksi.

Sinä pieni esikoiseni muutit elämäni suunnan. Kun luet tämän niin muista että äiti rakastaa sinua aina!

---

29.12.2012 15:52

Pieni ihmeellinen tähti syntyi Viattomien lasten päivänä ja minusta tuli äiti. Vuodet ovat vierineet mutta rakkaus omaa lasta kohtaan kasvaa aina vaan päivä päivältä.

---

Lumipyryisiä mietteitä

27.12.2012 14:24

Tämä päivä lähti hyvin käyntiin. Lasten isä tuli eilen. Ihan kiva nähdä pitkästä aikaa... Tilanne kuitenkin muuttui sankan lumipyryn myötä. Minun autoni jäi kiinni pihaan ja eihän siinä sitten muuta tarvita kuin "leppoisaa sanailua" puolin jos toisin.

Hikisen urakan jälkeen kaivoin valtamerilaivani irti lumesta. Kauan se kesti ja uskokin meinasi loppua mutta entisen puolisoni sanailut antoivat voimaa ja sisua. Siinä lapioidessani muistelin yhteistä taivalta ja kelasin päässäni hyviä muistoja. Nyt ei enää tarvitse riidellä kun tiemme ovat erkaantuneet. Kehoitan jokaista vastaavassa tilanteessa laskemaan nollasta sataantuhanteen, ainakin, ja jos ei riitä, sitten niin pitkään kuin on tarvis. Eron jälkeen riidat ja vanhat kaunat voi laittaa pussiin tai säkkiin saldosta riippuen ja viskata sivuun. Murheita on turha kantaa. Meistä jokainen on oman onnensa seppä ja takomista riittää, aina.

---

Haltioiden joulusauna

27.12.2012 04:18

Kun minä Annan kanssa lähdin pois saunasta, varmistin että paljuun jäi kylpyvettä , saunassa oli riittävästi puita kiukaan pesässä ja saunan nurkassa. Muutenkin siistin paikat että haltioilla olisi siellä hyvä saunoa. Jaksavat sitten taas tulevan vuoden pitää meistä ihmisistä ja eläimistä hyvää huolta. Haltioita ei pidä suututtaa. Jos suojelus lakkaa niin kehnosti käy koko talolle. Täytyy aina muistaa kiittää ja kumartaa sillä haltiat ovat hyvin arvonsa tuntevaa väkeä ja huomattavasti vakavamielisempiä kuin huumorintajuiset joulutontut.

Käydessäni myöhemmin tarpeilla ulkohuussissa kuuntelin sitä naurun remakkaa ja laulua joka rantasaunastamme kuului.

-Antaa haltioiden saunoa oikein olantakaa. Ensi vuodesta tulee hyvin antoisa ja tapahtumarikas vuosi.

Tuumasin kun kävelin takaisin huvilalle ja kömmin lämpöisten vällyjen alle nukkumaan.

---

27.12.2012 04:06

---

26.12.2012 15:12

---

Taiteellisia ajatuksia

26.12.2012 11:50

Rakas Joulupukki. Sain kerran lahjaksi sellaisen kirjan kuin Taiteeksi tarinoitu elämä. Lisäksi minulla on aina ollut niin värikäs elämä että eipä ole käynyt aika pitkäksi. Pikkutyttönä haaveilin että minusta tulisi joskus taiteilija. Olin jo välillä luopumassa koko haaveesta kun elämä toi eteeni uusia haasteita mutta jotenkin minusta tuntuu että nyt reilu nelikymppisenä olen valmis tekemään elämästäni taidetta.

Pikkutytöstä alkaen olen kirjoittanut päiväkirjaa. Jokaisena Jouluna yhden kovan paketin sisältö oli ennalta arvattava - uusi päiväkirja. Lisäksi minulla on ollut läpi vuosikymmenten tapana ynnätä koko vuoden tapahtumat yhteen aina Joulun aikaan eli eräänlainen elämäni inventaario kuluneesta vuodesta. Onneksi avioliitotkaan eivät vieneet muistoja ja elämän arkistoimisen tärkeyttä. Päiväkirjat ovat kulkeneet mukanani elämän vaiheesta toiseen. äitini kertoi minulle kuinka hän oli naimisiin mentyään polttanut kaikki vanhat päiväkirjansa siksi ettei hän enää halunnut säilyttää muistoja eikä uskaltanut että jos vaikka mies löytäisi ne ja suuttuisi. - Mitä haaskausta! Kaikki muistot tuhkana tuuleen... Myöhemmin hän katui tekoaan ja kuolinvuoteellaankin muistutti minua elämän arvokkuudesta ja kirjoitetun sanan voimasta jolla voisin siirtää omat muistoni omille lapsilleni ja lapsenlapsilleni. Kaikki muu on katoavaista mutta kirjoitettu sana säilyy ja kuvat elävät ja puhuvat vielä jälkeenikin. Tosin vanhoja päiväkirjoja lukiessani usein itsekin punastun ja olenkin ajatellut että jälkikasvu saa tekstit vasta jälkeeni ettei minun tarvitse nolostua tai selittää mitään. Silloin he voivat tehdä tutkimusmatkan kantaäitinsä elämään.

Onneksi meillä on savusauna, sielunpuhdistaja. Lämmitin sitä pitkin iltaa. Kynttilät käytiin viemässä sen jälkeen kun papalle oli soitettu apua. Hautausmaalla hiljentyminen kuuluu jouluiseen tunnelmaan ja sukuni kantaäidit ja isät saivat arvoisensa kynttilät. Lisäksi hiljennyt aina laittamaan kynttilän myös muualle haudattujen rakkaiden haudalle. Jouluaatto oli niin vivahteikas että lopuksi vasta puolenyön maissa lahjojen jälkeen istuimme saunan pimeässä syleilyssä. Kelmeä nouseva kuu valaisi saunapolkuamme ja joulunilo sai unet karisemaan silmistä ja pitkin yötä katsottiin vielä lastenelokuvia.

Rakas Joulupukki, Joulu alkaa taas olemaan lopuillaan mutta onneksi Uuteen Vuoteen asti saadaan nauttia Joulun jälkilöylyistä. Kinkutkin tulevat pian alennusmyyntiin ja lähden hankkimaan niitä pakkasen pullolleen. Lisäksi kaupat huutavat pelkkää aletta, tulkaa ja ostakaa kaikki pois miinus 70%! Onko mitään järkeä? Joulu pois alennuksella! Hyvä Joulupukki, toivotan sinulle ansaittua puolen vuoden vuosilomaa. Juhannukseen asti Pukki voi nautiskella rauhallisesta elämästä ja tontuillakin on aikaa leikkiä, nukkua ja kylpeä. Joulupukki, onneksi olet aina yhtä aito ja tunteellinen ystävä. Jos aika käy pitkäksi niin piipahda toki kylään muulloinkin kuin Jouluna. Kyllä minä saunan lämmitän ja kahvit keitän ja kesäisin joesta saa paljon kalaa. Pukki voi viipyä pitempäänkin ja ottaa kalastusvehkeet mukaan. See You!

---

Jouluaatto

26.12.2012 03:01

---

26.12.2012 02:56

---

26.12.2012 02:55

---

26.12.2012 02:54

---

26.12.2012 02:53

---

26.12.2012 00:05

---

25.12.2012 20:47

Jouluaaton loppumaininkeja. Menin hakemaan joulusaunaan ja näin siinä sitten kävi.

---

Aaton aatto

23.12.2012 23:57

---

23.12.2012 23:56

---

23.12.2012 23:54

---

23.12.2012 23:52

---

23.12.2012 23:50

---

Raskas lomaltapaluu

23.12.2012 04:22

Rakas Joulupukki, olen tänään tehnyt kolmetoistatuntisen työpäivän. Aloitin kuudelta aamulla ja lopetin seitsemältä illalla. Minua hieman väsyttää.

Minä jaksan ihmetellä lomittajan työpäivää, miten se voi olla kuuden tunnin mittainen... Minä laitoin hevoset ulos, siivosin karsinoita pitkin päivää, hoidin Alexanderia, laitoin aamupäivällä rantasaunan lämpenemään, juoksin ylösalas tallille ja takas saunalle piipahtaen siinä sivussa huvilalla siinä puolivälissä rinnettä yhteensä kolmekymmentä kertaa. Minä laskin joka kierroksen. Matka on yhteen suuntaan noin puoli kilometriä. Siivosin siivosin ja siivosin. Sulatin tallin lattialta jäätikön, pesin ämpärit, siivosin ja taas siivosin vuohia unohtamatta. Alas takaisin saunalle puita lisäämään, huvilalle Alexanderia hoitamaan, ylös takaisin tallille ja siinä sivussa kauppa-asiat, tonttuasiat, laitoin ruokaa, lämmitin saunaa... hohhoijaa....

Lomalta paluu voi olla raskasta. Parasta etten enää ole lomalla. Rakas Joulupukki, saisinko menoliput minulle ja lapsille vaikka Espanjaan, jonnekin jossa on oikein lämmin... sitten hevoset ja muut eläimet Joulupukki voi viedä mennessään. Vetokoiratkin voisivat vetää pukin pulkkaa kun ei niitä rassukoita kukaan tunnu haluavan. Olen kyllä yrittänyt etsiä pihasusille uusia koteja. Naapurit kuulemma häiriintyvät kun ystäväni nostavat kuonot ylös ja ulvovat emännän kanssa kelmeää kuuta.

Hyvä Joulupukki, taidan nyt lähteä saunaan. Olenhan lämmittänyt sitä aamusta asti. Toivottavasti en saunapolulla törmää mörköön. Saunaan ei tule sähköjä ja siellä täytyy kylpeä lyhdyn valossa. En halua edes ajatella miltä sellainen mörkö näyttää joka asuu saunan sokkeloissa. Hui! Saunatonttua minä kuitenkin kunnioitan ja jätän hänelle aina lämpimän saunan, heitän vähän löylyäkin ja lisään puita että tonttu tarkenee.

Hyvä Joulupukki, vielä yksi huomio. Unohdin sitten lisätä pataan vettä kaiken kiireen ja tohinan keskellä. Annan kanssa kylvettiin niin että otettiin lunta ämpäriin ja heiteltiin kiukaalle lumipalloja. Tuli siitä ihan mukavat löylyt. Peseytyminen oli vähän kylmäkiskoista... hi hih.

Tallia siivotessani kuuntelin radiosta jouluohjelmaa. Siinä ykköstoive aikuisilla oli että jos sais vaikka aikaa itselle ja olemiselle. Tattis jo etukäteen. Se on minunkin ehdoton suosikkitoive. Tarvitsen aina kaiken muun ohella aikaa tehdä taidetta ja kirjoittaa sillä luomisentuskaan ei ole olemassa muuta lääkettä ja siitä tulee niin autuaan hyvä olo.

---

Päivän kootut

23.12.2012 04:11

---

23.12.2012 04:08

---

23.12.2012 04:07

---

23.12.2012 04:06

---

23.12.2012 04:05

---

Alexanderin sodanjulistus

21.12.2012 07:27

Alexander on taas julistanut sodan äitiä ja sisarta vastaan. Taisteluvälineenä ovat juomat, ruuat ja lääkkeet. Ne kaikki ovat hänen kieltolistallaan. Kiva Joulu tulossa. Onneksi me on jouluiltu näitä juttuja etukäteen. Tänään lääkäriin pojan kanssa. Vuosilomalomittaja on viimeistä päivää. Täytyy varautua siihenkin että tästä tulee taas sairaalareissu. Alexander on niin sisukas päättäessään ettei syö eikä juo että sen alkulähteeksi riittää pienikin syy ja nyt yön aikana on puhjennut kova kuiva yskä.

---

Jouluinen musiikki elämys naksutuksen tahtiin

19.12.2012 11:28

Hyvä Joulupukki, kiitos että sain kohdata sinut laivaterminaalissa! Arvasin että kyllä sinä olet lukenut minun lahjatoiveeni. Kotimatka oli kauhea. Olen ollut niin väsynyt lomareissusta että on ollut pakko vähän elpyä. Muuten oli oikein kivaa ja ei minulle laivassa tule koskaan paha olo mutta sitten se jälkeenpäin keinuminen. Mersukin on vähän kuin valtamerilaiva ja kun sillä huristelin sankassa lumipyryssä kotia kohti niin loppua kohden se oli tuskien taival. Silmät väsyivät ja vähän väliä Nukkumatti istui olkapäällä laulamassa tuutulauluja. Se Bl Vägen oli pitkä. Kuuntelin radiosta joululauluja ja ajoin tiensivuun aina kun väsytti niin paljon etten tiennyt olinko hereillä vai siinä sinisessä unessa.

Merikeinuminen jatkui laivareissun jälkeen vielä kaksi päivää. Sen vuoksi piirtämäni kuva on ilman värejä kun huvilan penkkikin oli niin îaaltojen viemäî että en kyennyt vielä värittämään kuvaa. Olen tasoittanut olotilaani lepäämällä mahdollisimman paljon. Siunattu maatalouslomittaja kun tekee puolestani kaikki työt! Onneksi meillä on nyt koko talveksi polttopuita kun Joulupukin tonttutraktori oli tuonut ne lomareissun aikana.

Jouluun on enää vähän aikaa. Ihan kohta on Jouluaatto! Apua! Apua, viime hetken paniikki! Ei paniikkia tänä vuonna. Piste. Me ollaan eletty tätä jouluilua nyt jo hyvän aikaa lomaillen ja koulujen sekä kerhojen joulujuhlien kautta ja kaiken kruunasi Petri Laaksosen Joulukonsertti paikallisessa kirkossa. Akustiikka oli upea. Kirkko oli tupaten täynnä. Alexander ja Anna olivat mukana. Alexanderin pyörätuoli oli unohtunut ulos huvilan kuistille ja se oli niin jäässä ettei me saatu sitä purettua osiksi ja pakattua autoon. Onneksi Anna keksi ottaa pulkan mukaan. Parkkipaikalta vedimme pojan kirkon eteen ja siitä minä jaksoin juuri ja juuri kantaa kirkonpenkkiin. Kahdeksas ihme tarinassa kerroin Alexanderin isoveljestä kirkossa. Tällä kertaa minulla täytyi olla ainakin seitsemän kättä kun samaan aikaan leikin Alexanderin kädellä, rummutin hänen sormiaan, puhaltelin poskeen, silitin hiuksia, hieroin selkää jne. Niille lukijasiskoille ja veljille tiedoksi jotka lukevat vasta ensikertaa DD:n tarinoita kerrottakoon että Alexander on syvästi kehitysvammainen Pikku Prinssi. Sen vuoksi äidin täytyy välillä olla hovinarri ja hallita kaikki viihdytystemput. Alexanderin suurinta iloa on alkaa naksuttamaan hampaita kun hänellä on hyvä olla. Muuten hän istui oikein kiltisti ja mallikkaasti penkissä. Ei hän toki ilkeä naksuttaessaankaan ollut mutta koska kirkossa oli taivaallinen akustiikka niin naksutus kaikui mukavasti. Vieressä olijat töllostelivät meitä siihen asti paheksuen kunnes laulaja artisti kiitti kuuluvalla äänellä että kirkko on täynnä oikein lahjakasta ja musikaalista väkeä. Sen jälkeen vieressämme ollut mummo ñ joka ei ollut kyllitätimäinen ñ varmasti ajatteli että artisti tarkoitti minun pientä poikaani joka naksutti musiikista hurmioituneena. Miten olisin voinut lopettaa naksuttamisen, väkivalloinko? Ei! Ajattelin vain että meillä on yhtä arvokkaat liput konserttiin kuin kaikilla muillakin ja oikeus olla siellä. Miltähän olisi kuullostanut jos koko kirkkokansa olisi naksuttanut...? Konsertin paras osuus oli kun vuoroon tuli laulu Täällä Pohjan tähden alla. Laaksonen alkoi laulamaan sitä ensin vanhalla melodialla. Alexander ei tykännyt ollenkaan. Hän huomasi heti että kyseessä ei ollut hänelle ennestään tuttu laulusovitus. Heti kun Petri Laaksonen vaihtoi sävelen Turkka Malista omaan sovitukseensa niin pojan mieli kirkastui ja silmät loistivat kuin sanoen ñ Jes! Tämä se on! Tästä minä tykkään!

---

Hämärän rajamailla

17.12.2012 04:39

Olen hämärän rajamailla kohteessa Hirvaskangas. Väsyttää aivan kamalasti mutta yritän edetä logistisesti kohteesta a kohteeseen b eli ajan rientäesä kohti aamunkoittoa yritän päästä kotiin. Vähän väliä pakko pysähtyä... väsyttää. Anna nukkuu takapenkillä.

Taas kerran alkoi koko maailma huojumaan laivareissun jälkeen. Olotila tuli aika nopeasti. Teki oikein pahaa kun ei voinut seistä paikoillaan niin ettei olisi koko ajan tuntunut siltä että rakennus on laiva ja sen alla kova aallokko. Kyllä keho muistaa! Itäkeskuskin keinui niin villisti etten jaksanut enää edes ajatella pukinkonttiin hankittavaa. Sitäpaitsi laivasta ulos tullessa kohtasin oikean Joulupukin ja hän lupasi minulle kovia lahjapaketteja.

Ajokeli on järkyttävän huono. Tunsin olevani moottoritiellä tientukkona kun ihmiset kaahasivat vähintään satasta ohitseni. Minulla oli vauhtia 80 ja se oli aivan riittävä. Kolareita en kerennyt edes laskemaan. Yksi autokin oli katollaan moottoritien väylien välissä, poliisi pysäytti koko Helsinkiin menevän liikenteen ja ambulanssimiehet yrittivät auttaa autossaolijoita. Mietin siinä ajellessani että eikö tuollaisen näkeminen yhtään hidasta tahtia!

Pakko taas lähteä kulkemaan. Lunta tulee koko ajan. Mietin että millainenkahan se kotitie mahtaa olla...? Pääseekö kotiin edes autolla vai pitääkö ensin kolata käsin puoli kilometriä. Polle vetäisi matkalaiset kotiin mutta hevosvoimainen pelticlassikko tarvitsee eteensä auratun tien.

---

Aaltojen tanssi

16.12.2012 01:34

Hyvä Joulupukki, nyt täytyy sanoa että aaltoja piisaa. Darling oli niin väsynyt syömisen jälkeen että pujahti peiton alla nukkumaan... nukkuminen kuitenkin on kaikkein ihaninta maailmassa vaikkakin siinä jää monta asiaa tekemättä. Heräsin siihen että kyllä keinuttaa!

Ajomatka Etelä-Suomeen oli kamala huonon kelin vuoksi. Sitä minä vaan jaksan Pukki ihmetellä että miten se tonttujen työnteko sujuu kelillä kuin kelillä ja aina lähtevät kun tarve vaatii. Niin ja tietenkin itse Sir Pukki - Jouluna liikenteessä oli keli mikä tahansa. Olen ihan hyvä ajamaan autoa mutta matkalla määränpäähän minua pelotti. Varsinkin sen jälkeen kun auto yllättäin lähti käsistä, meni sivuluisua kesken matkaa molempiin suuntiin ja vastaantulevien kaistaa ja sitten siellä näkyikin jo edessä tulossa oleva rekka. Silloin minä hetken sadasosan mietin että oliko tämä kaikki nyt tässä... mitä jäljelle jää?!

Keinuttaa. Heräsin tähän aaltojen tanssiin. Neiti Anna Pippuri nukkuu. Laivassa on hurjan hiljaista. Menomatkan juhlimisesta väsyneet suomalaiset on varmaan sijoitettu laivan tähän osaan.

Tukholmassa oli mahtava lumimyräkkä! Kaupungille me mentiin bussilla mutta käveltiin takaisin. Taidemuseon lisäksi nähtiin kuninkaallinen soittokunta ja tietenkin vanhassa kaupungissa oli paljon nähtävää ja sinne ne rahatkin sitten jäivät. Välillä oli jo niin väsynyt että piti tarkkaan miettiä mihin suuntaan lähtee kun tuli putiikista ulos.

Laivalla oltiin pari tuntia ennen lähtöä. Kerkesi hyvin rauhoittua ennen kotimatkan alkua ja illan puffetsyöntiä.

- Muista sitten Neiti Anna että kuinka ihania ruokia täällä oli kun kotona avataan hernekeittopurkki ja säästetään seuraavaa lomamatkaa varten.

Sanoin tytölle joka valitti liiallista ruokamäärää.

Ylämäki alamäki... keinuu. Tässä DD:n tarinat tällä kertaa. Laitan macci-tietokoneen nukkumaan, painan itsekin pääni tyynyyn ja alan laskemaan kuohupäisiä lampaita.

---

Valoja ja varjoja

15.12.2012 14:33

Hyvä Joulupukki! Terveisiä Tukholmasta, hyvin pyyhkii. Ollaan juuri evästämässä Modernin taidemuseon Atriumissa ja helppoa ja mukavaa kun voi samalla päivittää kannettavalla koneella blogia.

Neiti Anna Pippuri ei ollut aivan niin ihastunut taide-elämyksestä mutta kesti kuitenkin. DD imi väriloistoa sisuksiinsa täysin rinnoin - Aaaahhh! Ihanaa! Voi että minä niin hukun niiden taulujen maailmaan, sitä tunnetta ja loistoa! Tein monta merkittävää huomiota oman taiteeni kannalta. Esimerkiksi miten maalasivat taiteilijat keskiajalla kerubienkelin siivet...

Heijssan! Nyt täytyy mennä, on vielä pitkästi käveltävää laivasatamaan.

---

Unohtumaton keikka

15.12.2012 02:40

Hyvä Joulupukki! Saimme tyttäreni kanssa ikimuistoisen joululahjan ennakkoon kun pääsimme kuuntelemaan Jesse Kaikurantaa. Kaikki biisit olivat tosi hyviä ja tietenkin paras - järjetön rakkaus. Live esiintymisestä Jessestä sai entistäkin hienomman käsityksen. Pikku neidille varsinkin kokemus oli unohtumaton ja kyllä äidillekin upposi kun Jesse lauloi suoraan sydämiin. Ihailtavaa oli myös kuinka hienosti hän kohtasi humalaiset fanit, varmasti ärsytti mutta se ei näkynyt päällepäin. Suosittelen Jessen keikkaa kaikille lämpimästi. Biisien sanoissa on sanomaa!

Keikkatunnelmia digitaalisena piirroksena. Aivan uunituoretta kamaa. Jesse tosin ei laulanut meille selin mutta käyhän se piirroksessa näinkin. Hyvämieli näkyy ja säteilee.

---

Piipahdus pihapiirin ulkopuolella

13.12.2012 16:57

Kiitos rakas Joulupukki kun lähetit luokseni tontun joka täytti kymmenen toivomustani! Miten, sitä tarinani ei kerro. Ei sen aina Pukki tarvitse olla joka tulee pakettien kanssa vaan se voi olla myös Pukin lähettämä erittäin lahjakas ja huomaavainen, sharmantti tonttu! Tuli tonttu harmaakutrinen, vei minut mennessään pois pihapiiristä, lennätti katsomaan kuunsirppiä, tähtikirkasta taivasta, taikoi eteeni seitsemännen taivaan! Siksi jätättää Pukki kulta tarinan kerronta minulta, kerään hetken voimia ja sanoja talteen, niin hengästyttävä matka se oli!

---

Joulukuun kymmenes

11.12.2012 10:28

Hyvä Joulupukki. Tällä kertaa täti Darling tarttuu kovalla kädellä kipeään aiheeseen eli kyttäämiseen. Kyseistä harrastusta ilmenee sekä laillisesti että kyseenalaisella tavalla. Big Brother oli loistava esimerkki siitä että meissä jokaisessa asuu pieni tirkistelijä joka haluaa nähdä enemmän kuin tarpeeksi. Toiset katsoivat Isoveljeä TV:n kautta ja toiset tietokoneelta netin välityksellä. Muutenkin ajan henki on se että kaikki on paljasta. Kaikki luurangot otetaan esille kaapeista jos on jotain salattavaa. Onko esimerkiksi erotiikka kuoleman oma kun seksi on brutaalia ja kaikki sallivaa eikä hienoista eroottista vivahdetta enää ole havaittavissa...Äskeiseen vedoten kerron että löysin ullakolta pari laatikollista vanhoja Regina-lehtiä ja ne olivat aika sensuellia luettavaa. Pornosta ei ollut tietoakaan, hyvä niin.

Mikä sitten on peittämisen arvoista? Minua nauratti kun tupakkatuotteet laitettiin kassoilla piiloon ja nyt kaupan kassajonoissa kuulee ujoja ja arkoja sipinöitä kun asiakkaat kuiskaavat kaupantädille tyyliin îvoisitko kertoa mikä sen ja sen tupakkamerkin numero on?î Ajatelkaa jos Alkoja koristaisi hyllyittäin pulloja eikä niissä olisi enää etikettejä... Entä sitten? Ihmiset kulkisivat pullorivistöjä hapuillen kuin sokeat lepakot ja yrittäisivät muistaa missäkohtaa heidän suosikkijuomansa seisoo. Sehän voisi olla uusi muistipeli ñ myyjiä olisi kielletty auttamasta asiakkaita. Miksei samantien julistettaisi sota karkkilakon puolesta ja ei enää hiveltäisi mielen illuusiota mitä ihanammilla etiketeillä karkkipussien kyljissä. Hyvä Joulupukki, DD lipsui nyt vähän alkuperäisestä aiheesta mutta eikö olisi mielenkiintoista luettavaa jos esimerkiksi lehtien kannet ñ myös ne aikamiespoikien lukemistot ñ olisi aseteltu lehtihyllyihin ilman kansikuvaa.

Kaikki julkinen on kiellettyä. Onko kotirauha julkista? Hiljattain oli Oulun seudulla radio-ohjelmassa paljon puhetta yhdestä kurkkivasta îmiestontustaî ja häntä seuraavista îopetuslapsistaî. Anteeksi jos joku pahoittaa mielensä äskeisestä vertauksestani mutta siitähän tässä on kyse. Pavlovin koirakokeissa koirat tekivät temppuja kun heidät ehdollistettiin saamaan herkkua aina oikein suoritetusta tehtävästä. Sama koskee ikkunan takana hiiviskelijöitä. He saavat palkinnon jokaisesta onnistuneesta ns luontokuvausretkestä. Ihminen on luottavainen eikä tule ensimmäisenä ajatelleeksi että ikkunan takana pimeässä voikin seistä yksinäinen hiippari jolla on mukanaan pimeänäkökiikarit ja musta salama jonka turvin hän voi ottaa huomaamatta kuvia kenen tahansa luodun ikkunantakana. Ehkä hänellä on bigbrother-syndrooma...

Nyt kun tätä kirjoitan ulkona on sysipimeää. Väkiselläkin käy mielessä että entä jos pimeässä onkin joku katselemassa minua... Onneksi jaloissani makaa iso paimenkoira jonka voin tarvittaessa laskea ulos ovesta. Koirallani on onneksi voimakas vartiointivietti ja sen ansiosta olen jokseenkin turvassa. Luin uusimmasta paikallislehdestä vähättelevän kirjoituksen hiiviskelijöistä. Jutun kirjoittaja oli poliisi. Miten ihmeessä joku voi kirjoittaa niin vähättelevään sävyyn vaikka kyttääjät ovat alueen asukkaille melkoinen päänvaiva. Lisäksi jutussa annettiin ymmärtää ettei aihetta hysteriaan ole ja että tieto kyttääjistä on tullut aina lähinnä toisenkäden tietona.

Minua suututti lehden kirjoitustyyli! Olen useita vuosia asunut täällä maaseudulla ja joutunut kaikennäköisen kyttäämisen kohteeksi. Puskat talon ympärillä vetävät puoleensa tietynlaista ihmistyyppiä. Muutaman kerran olen nähnyt jonkun juoksevan pakoon. Paras oli vuonna 2008 kun kyttääjä oli taas ikkunan takana syyspimeällä kyykkimässä. Minä arkistoin papereita ja puuhastelin kirjanpitoa työpöydän ääressä joka oli ihan ikkunan edessä. Kesken työskentelyn kuulin kuinka miesääni huusi minulle ikkunan toiselta puolelta. Tekeydyin kuuroksi, minua pelotti kamalasti, en uskaltanut luoda katsettani ikkunalasiin. Tiesin että ikkunaruudussa oli jonkun naama kiinni, niin rumasti hän huusi ja mörisi kun häntä ärsytti suunnattomasti se etten muka huomannut! Olisiko minun pitänyt olla sosiaalinen kytättävä? Olisiko minun pitänyt avata ikkuna muina naisina ja kysyä:

-Kukas se siellä huutelee?! Onko karhu raapimassa ikkunaruutua vai kettuko se siellä niin rumasti huutelee? Minä en uskaltanut jututtaa kyttääjää vaan lähdin muka hakemaan kupin kahvia, sopivassa pimeässä kulmassa kyttääjään nähden vajosin alas lattialle piiloon ja ryömin sopivaan paikkaan soittamaan hätäkeskuksen kautta poliisille. Olin niin peloissani että en ikinä olisi halunnut mennä takaisin houkutuslinnun paikalle mutta minun oli pakko. Istuin siinä kuin kuuromykkä ja olin olevinani etten huomannut huutelijaa. Kaikenlisäksi pahinta oli se että pihakoirani eivät haukkuneet. Ne pelkäsivät. Kettingit kilisivät yössä kun koirat liikuksivat levottomasti mutta yksikään ei sanonut mitään. Ajattelin vain että ñ hiipparin täytyy olla täys dorka kun koiratkin vaistoavat sen ja pelkäävät! Ikuisuudelta kestäneen ajan jälkeen virkavalta saapui paikalle. He vain naureskelivat minulle ja pistivät tupakaksi pihassani. Ei heitä kiinnostanut pätkääkään koko kyttääjä. Toinen poliiseista sanoi:

- Ei me löyvetä sitä sieltä puskista. Pakkoo se pääsi jos sielä ny kettää olikaa. Röhönaurut päälle.

En yhtään ihmettele oman kokemukseni perusteella etteivät ihmiset tee ilmoituksia kyttääjistä. Sitähän voi joutua itse hullun kirjoihin että kuvittelee vaan kaiken. Minä sain ainakin sen käsityksen että niin kauan on kaikki hyvin jos ei mitään sen suurempaa tapahdu. Ihmisellä ei ole oikutta kotirauhaan ja seesteiseen mielentilaan saati lähestymiskieltoon ellei îkyttääjäî tule iholle asti ja käy kiinni uhriinsa.

Tässä täti Darlingin tarina tällä kertaa ja jälleen kerran päivän myöhässä. Halipusi halipusi kaikille ihanille siskoille ja veljille ja ennenkaikkea suurensuuri Joulupukille! Joulupukki on kuningas!

---

Joulukuun yhdeksäs

9.12.2012 22:33

Rakas Joulupukki, eihän maailmanloppu tule 11, 12 eikä 21 päivä Joulukuuta? Toivottavasti ei sillä siinä tapauksessa minulta jäisi monta asiaa tekemättä ja näkemättä. Dallasiakin katsoin kaikki jaksot siihen asti kun JR eli oikealta nimeltään Larry Hagman kuoli. En ole sen jälkeen enää katsonut kyseistä sarjaa. Hyvä Joulupukki, olisiko sinulla yhdelle graafikolle töitä? Voisinko kuvittaa vaikkapa Joulupukin leluoppaan tai Korvatunturin kartan tai jotain muuta kivaa...?

Tänään on juhlittu Annan-päivää ja sen kunniaksi meille tuli uusi hevonen. Se on oikein soma pieni Suomenhevostamma. Nimeä en kerro. Toivottavasti olen oikeassa siinä että silmät ovat sielun peili ja uudesta tulokkaasta tulee meille uusi terapiahevonen. Aatami saa kouluttaa sen. Aatami on nykyään sellainen Lonely Soul että ruuna saa olla toistaiseksi vain rapsuteltavana.

Mukavaa nimipäivää kaikille Annan-päivän viettäjille!

---

Kahdeksas ihme

9.12.2012 15:55

Rakas Joulupukki. Olen ollut ahkera ja kirjoittanut joka päivä yhden tarinan. Minulla on aina niin paljon puuhaa etten ole tahtonut pysyä ajan tasalla vaan aikataulu hieman jätättää. Toivottavasti se ei haittaa sillä äiditkin ovat ihmisiä vaikka joutuvat tekemään monta ihmettä yhtä aikaa ja venymään äärimmilleen. Minäkin haluaisin joululahjoja, edes ihan vähän, sen verran että tietäisin - joku minustakin välittää.

Kahdeksas joulutarina kertoo lasten ja enkelten kirkosta ja pienestä pojasta, jolle oli hyvin vaikeaa jaksaa istua hiiren hiljaa kirkonpenkissä.

Aamu oli täyttä tohinaa. Olimme lähdössä kirkkoon lasten ja enkelten-juhlaan. Mikael yritti mahdollisimman taitavasti piilotella milloin missäkin, vaatekaapin syövereissä tai keittiönpöydän alla ettei olisi tarvinnut lähteä mukaan. Pikku poikaa kiinnosti paljon enemmän kerrostalon pihassa odottava pikkupoikien superjoukkue ja jalkapallo kuin kirkon penkissä istuminen. Johanna laittautui oikein kauniiksi. Hänen somia hiuksiaan koristi kiiltävä silkkinauharusetti ja prinsessamekko oli aivan uusi. Johannalla oli prinsessan sielu ja kauneus oli hänelle kaikki kaikessa.

-Nyt mikael! En jaksa enää etsiä! Tule pois piilosta tai me myöhästymme kirkosta!

-Etsi mut! Kuului jostain päin pientä asuntoa ihan pienellä.

- En etsi. Nyt sinä tulet esiin piilosta tai muuten jää kaikki uudet lelut saamatta ja Joulu on peruutettu. Määräsin tomerasti.

Lopulta poika kömpi esiin piilostaan, Tällä kertaa se oli sohvan nurkka. Vastahakoisesti poika puki paksut kamppeet päälleen ja lähdimme kiireesti kohti linja-autopysäkkiä.

Kirkon pihassa vilisi paljon ihmisiä. Perheitä, lapsia, isovanhempia. Kävi väkisellä mielessä että jos enkelit olisivat näkyviä niin paljonkohan niitä olisi ollut? Kirkko oli tupaten täynnä. Oli vaikeaa löytää enää istumapaikkaa. Johanna meni kerhotovereidensa kanssa sakastiin koska lapset laulaisivat jossain vaiheessa ohjaajiensa johdolla. Me Mikaelin kanssa lyöttäydyimme istumaan aika eteen vanhan naisen viereen

Kirkonmeno alkoi ja urut soivat. Virren veisuu hiveli korvia. Saarnaosuudet olivat uuvuttavan pitkiä. Mikael alkoi kiemurtelemaan kirkonpenkissä. Hän ei millään tahtonut jaksaa olla aloillaan.

- Ole nyt kunnolla. Sinun on pakko jaksaa, käyttäydy. Suhahdin Mikaelille useampaan kertaan. Poika oli aina hetken aikaa aloillaan mutta aloitti sitten uudestaan vaivihkaisen hivuttautumisen sivusuuntaan tai alaspäin. Minulla alkoi jo pinna olla tiukalla:

- Nyt Mikael! Vaikka nimesi on kuin enkelin niin täytyy sinunkin ihmislapsi malttaa käyttäytyä! Kuiskasin käskevästi. Silloin vanha nainen vieressämme teki yllättävän eleen. Hän tarttui poikaa kädestä ja kuiskasi jotain tämän korvaan. Sitten poika kurottautui suoraksi kuin pikku prinssi konsanaan ja odotti jännittyneen näköisenä. Nainen otti laukustaan Enkeli-kirjan ja antoi sen Mikaelille.

- Ole hyvä, tämä on sinulle ikiomaksi niin jaksat odottaa vielä hetken, ei tämä kauaa kestä.

Poika otti kirjan ja alkoi tutkimaan sitä. Minä keskityin kirkonmenoon enkä kuullut mitä muuta nainen ja Mikael juttelivat. Loppuajan poika käyttäytyi oikein mallikkaasti.

Vihdoin viimein messu loppui ja oli aika siirtyä seurakuntatalolle. Vedin takin päälleni ja kysyin Mikaelilta:

- Hei, missäs se mummo on jonka vieressä istuit...?

-Mummo lähti jo. Poika vastasi ja jatkoi.

-Mä sain äiti siltä mummolta ihan ikiomaksi tällasen kirjan...

-Ihan omaksi? Minkä? Kysyin.

-Tällasen enkelikirjan vaan. Tää on kato siisti. Se mummo sano et ku mä oon kerta Mikael niin mul täytyy olla kans Enkeli-kirja. Mikael kertoi ylpeänä.

Minua harmitti kun en ennättänyt kiittämään vanhaa naista kirjasta jonka hän antoi pojalleni. Kävelimme seurakuntatalolle jossa juhlat jatkuivat ja kerholaiset esittivät ohjelmanumeroitaan. Johanna säteili kauniissa prinsessamekossaan ja olimme hänestä kovasti ylpeitä.

-Arvoisat juhlavieraat! Pyydän hiljaisuutta... Päivän päätteeksi meillä on vielä yksi kunnianarvoisa esiintyjävieras Kylli-täti! Pappi kuulutti kantavalla äänellään. Olin pudota tuolilta kun huomasin että Kylli-täti oli sama vanha nainen jonka vieressä istuimme kirkossa.

-Toi mummo on tosi kiva. Mä sain siltä tän kirjan. Mikael esitteli sisarelleen saamaansa kirjaa.

Kylli-täti kertoi ja samalla hän maalasi tarinaan kuvat. Juhlasalissa oli aivan hiljaista. Kaikki herkistyivät kuuntelemaan Kylli-tädin kertomusta. Lopulta minä sain tilaisuuden kiittää Kylli-tätiä antamastaan lahjasta ja hän kirjoitti vielä kirjaan omistuskirjoituksen pojalleni.

Tapahtumasta on kulunut aikaa noin kaksikymmentä vuotta. Minun lapsuudessani Kylli-tädin kertomukset ja piirrokset olivat lastenohjelmien kohokohta. Television yleistyttyä kodeissa ihmiset pääsivät nauttimaan enemmän Kylli-tädin tarinoista. Minä ihailin häntä suunnattomasti. Hän oli minulle esikuva ja innoittaja. Nyt aikuisena kirjoitan ja piirrän omia eli DD:n tarinoita. Toivon että moni lukija saa niistä iloa sydämeensä. Tämän tarinani lapset ovat jo aikuisia mutta toivon että heillä on hetki aikaa muistella kesken joulukiireiden ja pysähtyä lukemaan ja kuuntelemaan mitä äiti tarinoi.

---

Joulukuun kahdeksas

8.12.2012 04:15

Kun pysyis ajan tasalla
ei koko ajan myöhässä
aamun rajalla
Yöllä suden hetkellä kirjoitan
siis kolmelta tekstisuoneni virvoitan
Tällä kertaa teksti
oli jo valmis
ennen iltakuutta
Piirrokseen täyty saada
vielä jotain uutta
Tänään jo kahdeksas päivä koittaa
annan hetkeksi unenlahjan nyt voittaa
varmasti aamulla
uusi tarina minut tavoittaa
ja blogini lukijat valloittaa

Olen arkisto kuin täpötäysi piironki
täynnä elämää ja tarinoita
kohtalo antoi minulle eväät
kerätä piironki täyteen riimejä
joita ei tusinapokkarit voita
Jutut maistuvat elämältä
joskus uuden alulta lähtemiseltä
mutta aina parasta on pakata sanat somat
kirjainten siivin
Teen kuvien kera
tarinasta pakkauksen tiiviin.

Halauksen teille kaikille ystävät annan
kohta jutun uuden eteenne kannan.

---

Joulukuun seitsemäs

8.12.2012 03:18

Rakas Joulupukki. Joulukuun seitsemäs tarina kertoo pienestä murheellisesta joulutontusta. Tonttu oli koko syksyn käynyt kiltisti tonttukoulua. Hän yritti parhaansa vaikka toisinaan oppiminen olikin melkoisen haastavaa. Tontun suurena haaveena oli päästä totturetkelle vanhempien tonttusisarusten luokse.

Aika venyi ja vanui, siltä tontusta ainakin tuntui pitkin syksyä. Hän laski päiviä suureen hetkeen ja pakkasi kamppeensa moneen kertaan. Joululahjojakin hän teki itse. Tonttu oli kätevä käsistään ja rakasti puuhailla kaikenlaisia salaperäisiä kääröjä.

-Joulu on vuoden kohokohta ja minulla täytyy olla valmiina jokaiselle monenmoista lahjaa... Tonttu tuumaili ja kömpi lämpimään sänyynsä nukkumaan. Ennen nukahtamistaan hän vielä mutisi:

-Yksi paketti, toinen paketti, kolmas...zzzz..pyyh...yön jälkeen taas lähempänä Joulua ja suurta matkaa kaupungissa asuvien sisarustonttujen luokse.

Syksy eteni verkkaiseen tahtiin. Lopulta vaihtui odotettu Joulukuu ja tonttu ei tahtonut mahtua vaatteisiinsa. Hän oli niin pollean ylpeä siitä että hän pääsisi pian vierailulle kaupunkiin ja näkisi kaikki tonttusisaruksensa. Parasta olisi että hän saisi osallistua suureen tonttujen tanssigaalaan. Voi pikkutonttu oli niin ylpeä siskostaan. Hän ennätti kertomaan kaikille että hänen kaunis upea siskonsa tanssisi tonttugaalan juhlanumerossa ja pieni tonttu pääsisi katsomaan esitystä.

-Äiti äiti! Viikko enää aikaa siihen kun pääsen kaupunkiin! Tonttu hihkui ja juoksi äidin luokse kalenteri kädessään.

-Enkös laskekin oikein?! Tonttu kysyi ja hyppeli innoissaan pitkin tupaa.

-Oikein laskit. Äiti sanoi hymyillen.

-Sitten pääset reissuun mutta ensin mennään nyt kipin kapin saunaa. Äiti on lämmittänyt savusaunan ja siellä on kaikki valmiina. Jutellaan lisää tonttuasioita löylyssä... Äiti jatkoi ja pinkkasi pyyhkeitä ja muuta saunakampetta mukaan.

Savusaunassa oli aina yhtä mukavaa. Siellä oli pimeää mutta ei se haitannut. Äidin kanssa pikku tontun ei tarvinnut yhtään pelätä eikä äitiäkään pelottanut koska iso mörönvahti paimenkoira istui ulkopuolella saunan rappusilla. Välillä se raapaisi varovasti tassullaan puuovea ja silloin äiti päästi koiran sisälle saunaan. Se oli kuin musta mörkö maatessaan kylmällä kivilattialla lauteiden alla. Ylhäällä lauteilla tarkeni, hiki vaan valui ja äiti heitti lisää löylyä.Vaikka savusauna onkin yltäpäältä nokinen niin sillä on mustassa syleilyssään erittäin terapeuttinen vaikutus. Siellä voi löylyn lämmössä tarinoida kaikki maailman asiat, ilot surut ja muut huolet ja siellä sielu puhdistuu.

Lopulta pikku tonttu väsähti. Se ei jaksanut enää olla kuumassa.

-Äiti, mua pyörryttää... mä en jaksa enää olla täällä. Tonttu sanoi ja hoippui alas lauteilta.

-Auts että täällä on kylmä lattia! Tonttu hihkaisi ja kipristeli pieniä varpaitaan.

-Et voi vielä lähteä pois, sinut pitää ensin pestä päästä jalkoihin. Äiti sanoi ja kipusi myös alas lauteilta.

-Nouse sinä tonttukulta takaisin alalauteelle niin minä sekoitan pesuveden. Äiti kehoitti pikkutonttua ja alkoi sekoittamaan samalla sopivan lämpöistä pesuvettä.

-Joesta nostettu kylmä vesi ja padassa keitetty kuuma, kädenlämpöinen on hyvä tuuma, hyppysillinen shampoota tontun tukkaan, ei yhtään laiteta tuoksua hukkaan, on täydellinen tonttujen saunahuuma... Äiti runoili pikku tontulle samalla kun huuhteli hänen hiuksiaan.

Pesun jälkeen pukeuduttiin nopeasti ja varottiin sotkeutumasta nokisiin seiniin. Sitten äiti ja pikku tonttu kiirehtivät saunapolkua pitkin takaisin huvilalle. Pakkanen kirskui kengänpohjissa ja laskevakuu valaisi ympäröivän metsän ja kylmän kuulaan jäisen joen pinnan. Yhtäkkiä pikku tonttu pysähtyi kesken kiireisten askelten.

-Äiti! Katso tuonne! Pikkutonttu kuiskasi.

-Mihin? Äiti pysähtyi ja kumartui pikku tontun puoleen että kuulisi paremmin.

-Äiti, olen varma että näin tuolla meidän vanhan Silverin... Siitä oli tullut kaunis yksisarvinen. Äiti, voiko se olla se?Pikku tonttu kysyi.

- Kyllä voi. Tiedätkös että Silverillä oli eläessään viisauden pyörre kaulallaan ja otsassa. Se tiesi että se oli silloin jo puoliksi yksisarvinen, pysyi tässä maailmassa pitkään pitämässä meistä huolta ja jatkaa sitä tehtäväänsä nyt henkimaailman puolella. Valkoinen ori suojelee ja vartioi meitä.

-Ihanko oikeesti? Pikkutonttu kysyi ja siristi silmiään nähdäkseen paremmin sinisen harmaan metsikön sydämeen.

-Ihan oikeasti, ihan aikuisten oikeesti. Äiti vakuutti ja nyökkäsi. Samalla hän itsekin tarkkaili metsää nähdäkseen valkoisenhohtoisen ystävänä. Äidistä tuntui että maaginen silmäpari varmasti seurasi heidän kulkuaan. Oli hän joskus itsekin kuullut kavioiden kopseen ja pehmeän hörähdyksen vaikka kaikki eläväiset hevoset olivatkin tallissa.

Saunan jälkeen katsottiin lastenelokuvia ja lämmiteltiin takan loimussa. Pikku tonttu on kova piirtämään ja hän piirteli illalla monta kuvaa jouluisesta taikametsästä ja valkoisesta yksisarvisesta. Pikku tonttu oli niin keskittynyt piirtämiseen ettei hän kuullut kun tonttukännykkä piippasi ja siihen tuli tekstiviesti. Äiti asetti puhelimen taiteilijatontun viereen.

- Kuules pikku taiteilija, sinulle tuli tekstiviesti. Äiti sanoi ja kiirehti takaisin keittiökulmaan laittamaan tonttumaista iltapalaa.

-Voi surkeaa! Nyt tämä tonttu on kyllä murheellinen... Pikku tonttu lausahti ja hänen hyvä ryhtinsä putosi kasaan. Hän painoi kämmenet silmilleen ja tuijotti eteensä yksisarvispiirrustusta.

- Mikäs nyt tuli? Äiti kysyi ja otti pikku tontun olkapäästä kiinni.

- Sisko laitto viestin. Mä en pääsekään katsomaan tonttujen tanssigaalaa...Nyyh nyyh... mä niin ootin sitä juhlaa. Pikku tonttu lausui ja lyyhistyi pöydän pintaan.

- mikäs siihen nyt tuli, eikös sun pitänyt kohta lähteä kaupunkiin? Äiti tiedusteli.

-Joo mut sisko ja sen kaverit tekeekin jotain muuta kivaa johon mä en pääse.

- Voi sentään, olen kauhean pahoillani siitä että juttu peruuntuu mutta siihen on varmasti hyvä syy... Äiti yritti lohduttaa pikku tonttua.

- Ei ole mitään sellasta syytä etten mä vois mennä sinne! Voi että mua suututtaa! Nyt mä olen kyllä aina kauheen murheellinen... mä murjotan koko joulun! Tyhmä Joulu! Pikku Tonttu tiivisti.

- Äläs nyt, ei me tiedetä mitä siellä on sattunut eikä saa suuttua vaikka harmittaskin... niin ja sun täytyy muistaa että joskus asiat riitelevät, eivät ihmiset. Äiti lohdutti pikku tonttua.

-Tyhmä äiti! Tyhmä sisko! Pikku tonttu huusi ja puki ulkovaatteita päälleen.

- Mä lähen nyt enkä tule enää ikinä takaisin! Tonttu huusi paiskatessaan ulko-oven perässään kiinni.

-Sinne meni. Äiti sanoi ja rapsutti viereen istahtanutta isoa mustaa koiraa. Se katsoi äitiä silmiin niin empaattisesti kuin vaan osasi.

-Ehkä se pikku tonttu joskus leppyy kun käy ensin vähän tuulettamassa tunteitaan...Äiti jatkoi ja koira painoi ison mustan märän kuononsa kiinni äidin käteen. Se pukkasi häntä hellästi ja laskeutui sitten makuulle kerälle äidin jalkojen juureen.

-Minä menen maailmalle! Minä menen hukkaan! Minä eksyn niin ettei noi tyhmät löydä mua enää koskaan... voi että mua suututtaa! Pikku tonttu puhisi kiukkuisena ja kahlasi lumessa. Hän pysähtyi ja katseli ympärilleen. Ihan kuin jokin lämmin ja hellä ilmavirtaus olisi hipaissut hänen poskeaan... Pikku tonttu kääntyi ympäri ja siristi silmiään. Hän laittoi sormet korvien taakse ja yritti kuunnella entistä tarkemmin. Ei mitään. Sitten hän tunsi uudestaan lämpimän henkäyksen. Tällä kertaa se tuli takaa päin, osui hänen niskaansa ja kiersi hänet ympäriinsä kuin hellä syleily. Pikku tonttu kääntyi ja näki jotain kaunista, niin henkeäsalpaavan kaunista ettei hän ollut koskaan uskaltanut edes ajatella että jotain niin kaunista voisi olla olemassa!

-Hei, mitä sinä täällä kiukuttelet pieni ihmistonttu... lopulta on kaikki aina hyvin tässä ja meidän maailmassa. Yksisarvinen puheli pienelle tontulle.

- Sinä olet...Pikku tonttu yritti sanoa...

- Yksisarvinen, aivan, minä se olen. Nimeni on Silver ja minä suojelen teitä, sinua ja sinun koko perhettäsi. Yksisarvinen vastasi

- Niin mutta mutta... mutta sinähän olet kuollut, Silver... Pikku tonttu nyyhkäisi.

- Aivan, niin minä olen mutta vain teidän olevaisessa maailmassa. Ihmeellinen kiertokulku jatkuu, siinä on monta kerrosta. Minä olen nyt vain sen toisessa ulottuvuudessa mutta ulotun sinunkin maailmaasi, saan suojella. Tiesitkö pikku tonttu kuinka vahva rakkaus on? Se on kuolemaakin voimakkaampi. Rakkaus on kaikki. Yksisarvinen puheli pikkutontulle.

Ne juttelivat ikuisuudelta tuntuvan hetken maailman asioista, se oli kuitenkin liian lyhyt aika että olisi voinut kertoa kaiken. Lopulta yksisarvisen oli mentävä.

- Älä unohda minua pikku tonttu koskaan, niin kauan kuin on uskoa on myös toivoa. Muista aina Expect the Miracle, ihmeitä tapahtuu kun niihin uskoo...Yksisarvinen muistutti.

- Onko sinun pakko mennä? Mikset jäisi? Äiti ilahtuisi jos tulisit sisään... kyllä meidän huvilalle yksi yksisarvinen aina mahtuu! Pikku tonttu huudahti.

- Ei, rakas ystäväni. Minä en tule mutta en minä katoa mihinkään, olen tässä ja läsnä aina. Pyydät vain niin tulen aina luoksesi näkyviin...Katsos, minä sytytän sinulle yövalon. Yksisarvinen sanoi ja kosketti sarvellaan pikkuista joulukuusta huvilan alarinteessä.

- Ihmeellistä! Pikkutonttu huudahti ja jatkoi:

- voi kuinka kaunis, täydellinen, ihana! Sen pienet oksat välkkyvät somasti!

- Katsos pikku tonttu, nyt pikku kuusi on yhtä säteilevä kuin sinäkin. Kun katsot ikkunasta ulos niin näet pienen kuusen lämmön aina. Pimeän keskellä se tuo valoa tähän kylmään maailmaan ja tuo Joulun sydämiin kaikille metsän eläimillekin. Sen suojassa on hyvä varpustenkin hengähtää. Kukaan ei sen valossa saalista toista ja kaikki ovat kavereita keskenään. Yksisarvinen jatkoi.

Lopulta pikku tonttu palasi sisälle huvilalle. Hänen mielensä oli rauhoittunut ja hän oli onnellinen.

- Olikos mukava kävelyretki? Sattuiko mitään erityistä? Äiti kysäisi.

- Ei sen kummempaa kuin Expect the Miracle. Tonttu vastasi

- Mitä sanoit...? Äiti kysyi uudestaan ja oli jo nukahtamaisillaan istualteen sohvan nurkkaan TV:n ääreen kuten tavallista.

- Ei mitään erityistä.. ihan kivaa oli. Pikku tonttu vastasi. Hän käveli ikunan luo ja kurkisti ulos pihalle. Siellä pieni kuusi loisti kullanhohtoisena ja välkehti ihmeellistä lämpöä ympärilleen. Pikku tonttu jatkoi ajatuksin:

- Sitä vain että rakkaus on kaikki ja minä sain vastauksen tähdenlennon toivomukseen, kohtasin Silverin, meitä suojelevan yksisarvisen.

---

Joulukuun kuudes

6.12.2012 23:30

Hyvä Joulupukki, Onni eli onnellisen ja hyvän elämän. Tämän päivän joulutarina kertoo Onni-nimisestä vuohipukista joka tuli meille muutamia vuosia sitten kiukkuisena ja väärällä nimellä varustettuna.

Oli Vappuaatto ja minä lähdin ystäväni Jampen kanssa hakemaan vuohilastin Etelä-Suomesta. Matka oli pitkä, mutta meillä oli ihan hauskaa. Ajoimme vuorotellen, puhuimme niitä näitä ja lauloimme cd-nauhurin mukana pinkan iskelmälevyjä.

-Meneehän se Vappuaatto näinkin! Naurahti Jamppe minulle ja lisäsi musiikin volyymiä.

-Oikein mukavaa! Minä tuumasin:

- Eiköhän oteta seuraavaksi Kirka kehiin...:

- Kaksin rannalla yksinäiset tunteet yhteiset yössä on... laaa-la laa-la-la-laaa

Karaokeystäväni rouva oli hieman kiukkuinen kun sanoimme hänelle että lainaisin hänen miestään mukaan hakemaan tallille vuohilastin. Jamppe onneksi kuitenkin lähti mukaani, matkaa kertyi useampi sata kilometriä ja olisin ollut yksin pulassa.

Vihdoin pääsimme perille pienelle maatilalle.

-Hyvää päivää, me tultiin nyt hakemaan niitä vuohia...

Meidät otti vastaan iloinen lapsiperhe. Lapsia oli melko monta, en kerennyt edes laskemaan kaikkia pieniä käsienpuristuksia. Juttelimme ja kahvittelimme jonkin aikaa ja sitten tuli aika laittaa vuohet hevosvaunun kyytiin.

-Onko tuo iso sarvipääkin lähdössä?! Kysyin ja tuijotin salamaotsaista suurta pukkia.

-On se, Waltsu ei kuitenkaan lisäänny, on leikattu pukki, toi toinen on näitten kilien isä. Ai niin ja sitte sellanen varotus et ei tos pukissa ole muuta vikaa mut se vihaa naisia ja lapsia.

Perheen isä jatkoi samalla vetäen pukkia sarvista hevoskuljetusvaunuun.

Nieleskelin hetken aikaa ja tuijotin salamaotsaista sarvipäätä.

-Mikäs siinä sitten, muu lauma vaikuttaa hyvin harmittomalta, eiköhän se Waltsukin yhden naisen ja kahden lapsen perheeseen sopeudu. Ajattelin sanomatta sitä ääneen.

Lopulta vuohet olivat kyydissä ja alkoi kotimatka. Vaunun sisällä matkustivat neljä kuttua, kaksi pukkia ja kolme kiliä.

Emme ehtineet ajella kuin tunnin kun sekä minulla että Jampella oli vatsa sekaisin. Oli pakko pysähtyä huoltoasemalle pitämään taukoa. Kauhuissani katselin hevoskoppia joka hyppi ja pomppi. Sisältä kuului melkoinen ryske kun Waltsu-pukki pieksi muuta laumaa.

Lopulta pääsimme kotiin ja veimme vuohet pikkutalliin. Jamppe lähti kiltisti kotiinsa ja rouvakin leppyi vaikka meidän vuohenhakumatka oli hänen mielestään kestänyt epäilyttävän kauan.

Niin minusta tuli onnellinen vuohenomistaja. Iso pukki minua mietitytti miten saisin siihen jonkinlaisen kontaktin. Yhden kesän vuohet laidunsivat joenrantaa liekassa (Sitten muuttui EU-direktiivit ettei vuohta saanut enää pitää kytkettynä narussa eikä myöskään irti). Ne tekivät arvokasta maisemointityötä perkaamalla puskia ja syömällä myös ongelmallisia jättiputkia. Kilit lähtivät uusiin koteihin ja minäkin opin lypsämään äitikuttuja. Ensin ne juonittelivat minulle ja voin sanoa että vuohi seisoo vaikka päällään tai heittää kuperkeikkaa jos ei se halua tulla lypsetyksi. Sitkeästi harjoittelin ja lauloinkin niille. Parhaita muistoja on kuinka kesäisessä kaatosateessa istuin pikkuruisella lypsyjakkaralla ja lypsin kaikki neljä kuttua vuoronperään. Vuohenmaitoa riitti ja ystävät ihmettelivät eikö meillä enää ole kahvin kanssa sitä oikeaa lehmänmaitoa ñ suoraan kaupan hyllyltä.

-Ei ole kuin vuohenmaitoa, se on ihan hyvää, vähän juustomaista kahvin kanssa. Ottaa siitä vaan...

Yks sun toinen vieras meni oudon näköiseksi ja veti vaivihkaa pitkän vuohenkarvan hampaiden välistä kahvia ryystäessään...

- Niitä aina joskus lipsahtaa sihdin läpi noita kutunkarvoja jääkaappimaidon sekaan mutta ei siihen kuole.

- Kutun... tota, sori mut mä en snaijaa tota juttuu, sul on jotai kyyttöi ja ne on sit jotai lehmii jost saa milkkii mut sit on kans vuohii... mut sitä mä en vaa snaijaa et mikä se kuttu on, voisiks sä selittää? Kysyi kerran eräs stadilainen ystäväni ja vaikka minua nauratti kovasti niin selitin silti ystävällisesti ja kärsivällisesti koko jutun.

Salamapäinen vuohipukki alkoi kesyyntymään oltuaan jo hyvän aikaa meillä koska keksin vuohien papereista ettei sillä ollut oikea nimi. Edellinen omistaja oli sekoittanut vuohipukkien nimet keskenään ja tarkastettuani korvamerkeistä totesin ettei Waltsun nimi ollut oikein vaan sen oikea nimi olikin Onni. Kun kutsuin vuohipukkia sen oikealla nimellä niin vanha herra tunsi selvästi nimensä.

-Jamppe lähti mut Onni jäi. Puhelin aina Onnille ja rapsuttelin sitä korvan takaa. Silloin kun se unohti kokonaan isot sarvensa ja heittäytyi oikein hellyydenkipeäksi, pukki oli oikein viehättävä tyyppi. Tiedättekö että vuohet osaavat istua. Onni ainakin osasi. Se istui viereeni heinäkasaan ja painoi päänsä alas niin että sain oikein kunnolla rapsutettua sen korvantaustoja.

Miksi puhun Onnista menneessä aikamuodossa. Hyvä Joulupukki, Onni lähti tänään vihreämmille niityille. Päätös oli minulle kauhean vaikea. En olisi millään tahtonut päättää sen elämästä. Onni osasi olla herrasmies niin halutessaan mutta sillä oli aina välillä piru sydämessä. Viime kesänä syntyi viisi valkoista viehättävää kiliä ja Onnista ei enää vanhuudenpäivillään ollut niiden sedäksi. Tallissani ei asu vuohista enää kuin harmaa kuttu nimeltään Äiti Harmaa. Hän hoitaa vuohilapsilaumaa. Onnilta meni hermot pienten vilistäjien kanssa ja yhteiselo samassa tallin karsinassa oli mahdottomuus. Lisäksi Onni alkoi osoittamaan mieltään, en tiedä menikö siltä kuulo huonoksi vai tuliko siitä muutenvain vanhuudenhöperö mutta Onni puski tallin karsinoita niin että ryske vaan kävi.

Halusin Onnille kunniakkaan lopun. En tahtonut laittaa sitä kiertolaiseksi maailmalle, sitä tapahtuu ihmisten taholta aivan liian paljon. Ihmiset antavat ja sijoittavat vanhoja eläimiään koska eivät kykene päästämään niitä elämän kiertokulusta. Minä valitsin Onnille sen arvoisen päivän. Onni oli itsepäinen ja lähti itsenäisyyspäivänä. Kaikki liput salkoon Onni-pukin kunniaksi!

Onni eli hyvän ja onnellisen elämän. Onni tulee takaisin meille vakuumipakattuina paistipaloina.

-Äiti, en varmasti syö meijän Onnia! Neiti Anna sanoi minulle vihaisena.

-Kuules Anna, juttuhan on nyt niin että kun me tässä just nyt paistetaan takassa makkaraa niin samalla me syödään jonkun lemmikkiä. Joku on varmasti itkenyt tämänkin eläimen perään... Selitin Annalle ja jatkoin:

- Onni sai olla onnellinen ja sai kuolla kotona. Sitä rakastettiin ja se kesyyntyikin rapsuteltavaksi. Joskus on vaan pakko tehdä näin kauheita ja kipeitä päätöksiä. Se ei ainakaan joutunut kiertolaiseksi. Niistä eläimistä ei koskaan tiedä millaisiin oloihin ne joutuvat.

Tilanne rauhoittui ja neiti Anna pisteli hyvällä mielellä makkaraa.

- Lisäksi kuules Anna, Onni jatkaa elämäänsä komeasti raktorin keulassa.

-Kuinka niin? Anna kysyi hämmästyneenä minulta.

-Olen luvannut miehelle joka hoitaa Onnin viimeiselle matkalle että hän saa Onnin komeat pukinsarvet. Mies aikoo laittaa ne kiinni Valmetin keulaan. Onni tulee sitten hengessä käymään kotona kun pukinsarvinen raktori kurvaa pihaan tuomaan heinälastin, ja jos ei sarvia saada kiinni raktoriin niin sitten raktorin hytissä istuu viikinkisarvinen maajussi.

Kiitos Joulupukki että sain kohdata Onnin. Se opetti minulle lempeyttä ja kärsivällisyyttä ja sen että vihan keskellä asuu aina pieni pilkahdus rakkautta kun saa sen vain taiottua esiin.

---

Joulukuun viides

5.12.2012 22:01

Hyvä Joulupukki, mahtaako siellä Korvatunturilla olla paljon pakkasta? Meillä täällä pakkanen kävi yli kahdenkymmenen viimeyönä. Taivas oli tähtikirkas ja laskeva kuu valaisi lumipeitettä niin että yölläkin näki ihan hyvin eteensä kun kävin hakemassa lisää polttopuita ylärinteen kasasta. Ahkio on siinä oiva apuväline. En ole vielä uskaltanut laskea alaspäin, rinne on sen verran jyrkkä että saattaisin päätyä huonossa lykyssä huvilan seinään pahki.

Aamulla pakkasta ei ollut enää kuin viisitoista astetta. Ulkona oli täysin tyyntä ja sää tuntui suorastaan lämpöiseltä viimapakkasten jälkeen. Yöllä hirret paukahtelivat äänekkäästi ja kaikenlaisia natinoita kuului eripuolilta huvilaa. Joki on melkein jäässä. Jää ei kuitenkaan kanna ihmisen painoa, hyvä jos jänis voi mennä jäätä pitkin joen toiselle puolelle. Vesi virtaa talvellakin niin kovasti ettei se jäädy kunnolla. Välillä kuuluu räsähtelyä ja ujellusta kun jäähän halkeaa railoja pitkällekin matkalle. Lisäksi halkeileva jää pitää sellaista haukkuvaa ääntä. Täytyy olla tarkkana ettei meidän Paimenpoika-koira erehdy menemään jäälle sillä se varmasti putoaisi hyiseen veteen.

Paimenpoika tuli meille eräänä pääsiäisenä kun vanha kunnon Donna oli vielä elossa. Donna oli rodultaan Laika ja kulki minun kanssani 17 ihmisen vuotta. Koiraksi se oli jo vanha. Koiran iässä yksi ihmisten vuosi vastaa seitsemää vuotta. Donna kerkesi opettaa Paimenpojalle sen miten ihmistä tulee palvella ja kuinka sen täytyy tarvittaessa nöyrtyä.

Kiitos Joulupukki että lähetit Donnan luokseni sinä vuonna.Tarvitsin silloin kipeästi aitoa ystävää joka kuuntelisi ja lohduttaisi eikä juoruaisi.

Olin jo pitkään haaveillut omasta koirasta. Asuin yksin pienessä kerrostaloyksiössä ja inhosin yksinäisiä pitkiä iltoja. Olin vähän arka maalaistyttö enkä uskaltanut iltaisin lähteä kävelylle kaupungin liepeille. Eräänä iltana ystäväni soitti minulle tohkeissaan:

-Haloo! Nyt on tärkeää asiaa! Kuuletko?! Linja on vähän huono mutta mä oon löytäny sulle just sun näkösen ja tyylisen koiran!

-Niinkö? Kuuluu vähän huonosti... ai koiran! Mistä sä sen löysit? Millanen se on? Kyselin ystävältäni.

-Mä en kerkee selittään, linjakin pätkii... haloo...?

-Haloo haloo, joo olen mä täällä! Huutelin puhelimeen.

-Kuuluu huonosti. Linja täällä Tunturilla on tosi huono, mut mä oon varannu sulle sen koiran, sittepä näät, tuut pian hakemaan.

Puhelu katkesi ja jäin hölmistyneenä miettimään kuulemaani koirauutista.

-Sehän mukavaa, minulle tulee koira josta en tiedä yhtään mitään... minun näköinen ja tyylinen... hym.

Pari päivää myöhemmin matkustin junalla Pohjoiseen Lappiin katsomaan ja hakemaan uutta ystävääni. Siellä se odotti minua löytökoiratarhassa. îRekkuî oli ollut siellä jo kuukauden kiinniottohetkestä ja sille oli annettu jo lopetustuomio, koska kukaan ei halunnut niin ilkeän näköistä koiraa omakseen. Minä menin uteliaana katsoman uutta ystävääni. Minut kuljetettiin monen häkkioven läpi ja joka puolella haukkui surullisen näköisiä koiria kuin huutaen minulle îota minut! Ota minut!î Minä olen herkkä ihminen ja minua ahdisti nähdä ne kaikki kodittomat rassukat.

Loputtomien häkkiovien perällä oli isompi tarha. siellä oleili kaksi likaisen harmaata koiraa, iso ja vähän pienempi. Koirien hoitaja osoitti kaksikkoa sormellaan:

-Nuo tuolla ovat vähän likaisia. Mitä lie kulkureita. Toi isompi olis pitäny jo ampua aikapäiviä sitten mutta ku me ei oo vaan raaskittu. Toi pentu tuli sitten vasta äsken. Sen oli joku sitonu narulla puuhun ja jättäny mehtään. Laitettiin isolle kaveriksi ku se on ollu niin kauan yksi.

Katselin koiria tovin ja tunsin kuinka minua kouraisi sydänalasta. Voi rassukoita! Kaksi niin somaa turilasta. ajattelin.

-Saakos noihin koiriin koskea? Tiedustelin tympääntyneen näköiseltä eläintenhoitajalta.

-Kylläkai niihin tohtii koskia... Mies mörähti ja kehoitti minua menemään koirien luokse jääden itse taka-alalle roikkuen ovenrivassa kiinni.

-Rekkuu... Puhuttelin koiria.

-Onhan tämä isompi uros? Kysäisin mieheltä ohimennen.

- Ei se uros oo, se on narttu. Mies mörähti takaisin.

- Narttu! Hups! Tais mennä nimi uusiksi, Rekku kuulostaa poikamaiselta... Minulla oli taskut täynnä herkkuja koiralle. Se käveli ylväästi ohitseni eikä ollut huomaavinaankaan minua. Pienempi pentukoira olisi kyllä halunnut syödä kaiken ja teki kanssani muutenkin tuttavuutta.

Katselin tovin koiria ja varsinkin suurempaa yksinäistä sutta. Ei se minua mitenkään pelottanut vaikka olikin vähän velmun näköinen. Minua kiehtoi sen itsellinen diivamainen käytös. Käännyin koirienhoitajaa kohti sanoen:

- Hyvä. Minä otan nämä molemmat. Vien tämän isomman ensin ja tulen sitten viikon päästä hakemaan tuon pentukoiran äidilleni.

- Ok. Omapahan on asias jos nämä rakit tahot. Mies murahti vastaukseksi.

- Mitä ihmettä! Mitä! Mitä minä menin sanomaan! Ajattelin kuumeisesti! Niin mutta kun minun sydän sanoi niin... en koskaan ole ollut erityisen järki-ihminen vaan elänyt tunteella.

Niin DD lähti tyytyväisenä ison likaisenharmaan koiran kanssa kotiin. Hukka mukanani matkustin junalla pitkän matkan. Koira oli selvästi matkustanut ennenkin, se hyppäsi junaan tottuneesti eikä kavahtanut meteliä ja ihmisiä ympärillään. Kotona minä raahasin koiran suihkuun ja pesin sen putipuhtaaksi. Harmaan likakerroksen alta paljastui kullankeltainen ja oravan näköinen koira. Myöhemmin kävelylenkillä yksi mies kysyikin minulta:

-Anteeksi neiti mutta minkä rotuinen tuo sinun koira on?

- Ai tämä .? Tämä on kuules ketun ja hukan risteytys, ihan uutta. Mies vihelsi peräämme ja huusi:

- Vau! Bella Donna!

Katsahdin koiraani lämpimästi ja kuiskasin sille:

-Aivan, oikeassa olet, Donna kuin Donna!

Kiitos Joulupukki jokaisesta ihanasta vuodesta ja Joulusta jotka sain jakaa kultaisen ystäväni kanssa. Donnalla on aina paikka minun ja lasteni sydämissä. Niin hellästi se kasvatti lapsianikin kuin omia pentujaan ja jaksoi aina rakastaa emäntäänsä hyvinä ja huonoina päivinä.

---

Joulukuun neljäs

5.12.2012 04:42

Rakas Joulupukki, kertoisitko minulle mikä syö aikaa? Onko ajansyöjä jokin muinaishistoriallinen jäänne, sellainen olento joka elää rinnallamme Einsteinin toisessa todellisuus ulottuvuudessa ja pistelee aikaa poskeensa nähdäkseen miten ihmiset reagoivat kun on kiire ja aika ikäänkuin katoaa, karkaa käsistä.

Minun piti ottaa illalla vain pikaiset kauneusunet että kerkeäisin kirjoittamaan Joulukuun neljännen-joulutarinan sen oikeana päivä mutta toisin kävi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan sanoi Joulupukki kun kadonneita lahjoja etsi ja tämä tarina on luettavissa kaikille aamuvirkuille tontulle edellisen päivän mausteeksi ja uuden suolaksi.

Tarina jatkuu siitä kun minä sain omakseni maailman kauneimman jouluhevosen. Se höristeli suurilla sieraimillaan suoraan minun sydämeeni ja sen suurissa tummanpuhuvissa silmissä asui ikiaikojen viisaus.

Oltiin edetty seuraavaan vuoteen ja elettiin taas joulun tunnelmissa. Koulua oli enää vähän aikaa jäljellä ja pian alkaisi ansaittu joululoma. Minä olin jo yläasteella mutta naapurin pieni Ville kävi kyläkoulun ensimmäistä luokkaa.

-Minä jo ootin sua täällä!Missä viivyit? Poika huusi ja juoksi minua vastaan kun tulin koulusta.

-Terve! Koulusta minä tulen, oli taas niin raskas päivä. Huikkasin pojalle tervehdykseksi.

-Mennäänkö talliin... minä haluan hoitaa sun hevosta... Poika jatkoi tunnustellen

-Onko ihan pakko, mulla ois läksyjä... Yritin venyttää väistämätöntä pakkoa myöhemmälle

-Ei kun nyt, jooko...?! Minä haluan ratsastaa Harmaalla!

Tiesin ettei Villen päätä kääntäisi enää mikään ja olihan minun tallityötkin tehtävä. Hyvähän se oli kun oli reipas tallitonttu apuna tekemässä yhtä sun toista.

-Sä olet sitten tän tallin virallinen tallitonttu, muista se. Mä olen sitten se noita AnelmaUnelma ja sun pitää kaikessa totella mua jos sä haluut vielä ratsastaa...Onko sovittu? Varmistin vielä pojalta.

-Mä oon hyvä tallitonttu! Ville hihkui innoisaan ja jatkoi:

-Joko mä saan ratsastaa?

Harmaa oli hyvin viisas tamma ja se tiesi kyllä miten lasta kannetaan. Meille isommille se osasi joskus temppuillakin mutta pikkuinen poika selässään se varoi jokaista askeltaan ja kantoi lasta taiten lumisessa aitauksessa. Minulla oli sille varattuna palkaksi omenoita hyvästä työstä. Vanha Naakka tiesi jo tulla kärkkymään ruokapalasta hevosen jalkoihin. Lintu oli vähän onneton lentämään ja asusti monta vuotta meidän suojaisessa heinäladossa joka on tallin yhteydessä.

-Mentäskö jo pelaamaan Afrikantähtiä...?Ville kysyi innoissaan.

-Mun varpaita rupiaa palelemaan ja mä haluun ny pelaamaan sitä Afrikantähtiä!Poika jatkoi vaatimusta.

-Ok, mennään vaan mut sä oot kyllä tosi huono häviäjä! Vastasin Tallitontulle koska tiesin ettei hän antaisi ollenkaan periksi vaan piukuttaisi niin kauan että minun olisi pakko suostua vaatimukseen.

Hyvästelimme Harmaan ja annoimme sille ja vanhalle naakalle vielä lisää pureskeltavaa ja lähdimme sitten pelaamaan huoneeseeni Afrikantähteä.

Jos satut Ville ñ oikeaa nimeäsi en kerro ñ lukemaan tämän niin kiitän kaikista niistä hyvistä hetkistä. Silloin minusta joskus tuntui siltä etten olisi jaksanut mutta nyt aikuisena tämä on yksi parhaita muistojani. Kiitos. Lupaan hankkia meille upouuden Afrikantähden niin että katsotaan vaikka ensi keväänä kun tulet synnyinseutujasi katsastamaan että kumpi meistä on tähtikunkku vai onko se jompikumpi lapsistamme jotka ovat ystäviä keskenään. Niinhän sitä sanotaan että veri on vettä sakeampaa ja niin tässäkin tapauksessa. Lapsemme löysivät toisensa kuin magneetin vetämänä.

Rakas Joulupukki, hyvät siskot ja veljet... Jouluun on enää lyhyt matka. Tänään näin pakkasen kuulaalla kirkkaalla tähtitaivaalla monta tähdenlentoa. Empäs kerrokaan mitä toivoin, sen näkee sitten Jouluna! Isooo haliiii!

---

Joulukuun kolmas

4.12.2012 01:45

Parahin Joulupukki, Joulukuun kolmannen päivän tarina meinasi hukkua arkisten huolien ja murheiden kaaoksen sekaan. Minulla oli aamusta alkaen niin paljon ns kärsittävää etten missään välissä ennättänyt istumaan alas koneelle ja kirjoittamaan mutta ajatuksissani kirjoitin virastoissa, kaupan kassalla ja tiesin että kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu...

Kiitos kuivista polttopuista! Nyt me taretaan paremmin pakkasen kynsissä ja on mahdollisuus lämmittää rantasaunaakin. Joulupukki vastasit pyyntööni etuajassa ja omanlaisellasi tavalla mutta nyt me pärjätään. Joulupukki on aina niin kovin kekseliäs tarinan juonenkäänteissä ja tällä kertaa ei tarvinnut odottaa Jouluaattoon asti.

Arjen murheiden keskeltä löysin tänään toivon kipinän pilkahduksen. Ehkä tänä vuonna pystyn rakentamaan todellisen Joulun! Ajatella miten joulumaailmani on kutistunut vuosien varrella. Ei ole enää äitiä, isäni ei ole koskaan ollut jouluihminen. Jokaisena Jouluna hän sai pinon lahjoja niin kauan kuin muistan ja jokaikinen kerta hän jätti kaikki lahjat avaamatta. Ilmankaan ei voinut jättää kun ei olisi sitten tiennyt että mitä tapahtuu seuraavaksi. Lahjan antajalla on hyvä mieli mutta lahjan saaja vastaa omista teoistaan. Tädit ovat joko kuolleet tai unohtaneet että olen olemassa. Samoin setäni.Lapsillani ei ole isovanhempia jotka muistaisivat jouluna. Avioeron myötä uudet sukulaiset ja elämän mukanaantuomat ystävät ovat kadonneet, samoin kaikki lasteni kummit.

Hyvä Joulupukki, minä yksin olen tämän pienen perheeni joulunhengetär ja räätäli. Yritän taas kerran tehdä sellaisen joulun että se maistuu riisipuurolta, manteleilta, salaperäisiltä lahjoilta ja joulukuusen vihreältä. Tarvitsisin kuitenkin taikasauvan että taikominen olisi helpompaa...Olisiko se liikaa pyydetty, hmn...huokaus.

Kun olin noin kymmenen vanha olin jo täysiverinen heppatyttö. Varsinainen villivarsa. Aina hevosen nähdessäni imin sitä sieraimeni täyteen ja talletin ihanan tuoksun nenäontelooni. Muistan vieläkin elävästi miltä mummolan vanha työhevonen tuoksui paarmojen täyteisellä kesäniityllä ja miten lämmin sen lihava selkä oli.

Hevonen kuin histamiini on kolmannen päivän jouluinen tarinani.

ñJoudu jo, kiireesti! Isälläsi on jotain näytettävää! Mummo huusi minulle vintinrappusiin. Olin taas kerran lokeroitunut kamariini piirtämään hevosia ja haaveilemaan. ñ Joo joo, tullaan! Huusin mummolleni ja sipaisin vielä viimeiset linjavedot uusimman haavepiirrokseni pintaan. Vedin pusakan niskaan ja juoksin raput alas. ñ Mitä nyt on meneillään? Kyselin ihmeissäni pyylevältä mummoltani joka oli niin tohkeissaan että hänen nutturanakin oli jäänyt hapsottamaan keskeneräiseksi. Mummo työnsi minulle talvivaatteet kainaloon ja sanoi vaan:

- Ala mennä kiireesti, isäs oottaa! Sillä on sulle jottain näytettävvää...

Sen enempää kyselemättä vääntäydyin ovesta ulos kirpeään pakkaseen. Olin yhtä kysymysmerkkiä. En tiennyt ollenkaan mistä olisi kyse kun lähdimme autolla pihasta. Ajoimme jonkin matkaa ja käännyimme sitten syrjäiselle tielle. En tohtinut kysyä mitään. Istuin vaan hiljaa vänkärin penkissä. Talon pihassa jonne ajoimme odotti pari ihmistä. Lopulta isäni avasi suunsa:

-Mennäänpä katsomaan mitä tuolla on, jos vaikka hankittaisiin meille...

Salaperäisyys oli murskaavaa. Kömmin pois autosta ja kävelin isäni ja vastaantulijoiden kanssa pihan perällä olevalle vajalle.

-Mitäs sanot jos meille hankittaisiin tämmönen...? Isäni sanoi ja avasi hökkelin oven. Siellä se seisoi, maailman kaunein olento! Suurisilmäinen harmaan kimo tamma. En voinut kuvitella mitään sitä kauniinpaa. Se oli suurenmoinen. Hevonen hörähti tervehdyksen ja painoi lämpimän turpansa käteeni hamuten leipäpalasta. Herkkua minulla ei sille ollut mutta rapsuttelin kaunokaista korvan takaa.

-Tämä on ihana, kaunis... saanko minä tämän? Kuiskasin niin hiljaa että hädintuskin itsekään kuulin. Niin Histamiinin näköinen hevonen muutti meille asumaan joulun kynnyksellä.

Nykypäivän lapset katsovat TV:stä joulukalenteria Tonttu Toljanteri mutta minä kaipaan vanhaa kunnon Histamiinia. Se oli silloin TV:n joulukalenterina. Eilen oli Unelman ja Amalian nimipäivä, histamiinia hoiti sen niminen noita ja silloin, noin kaksikymmentä vuotta sitten minua myös kutsuttiin leikkisästi UnelmaAmaliaksi.

Sadun harmaa, kuvan kaunis tamma oli minun ensimmäinen hevoseni. Tänään kun Alexander tuli koulusta lykin hänet pyörätuolilla aitauksen viereen katselemaan hetkeksi hevosia.

-Katsopas Alexander-pieni tuota harmaata, eikös olekin soma polle. Tiedätkös, sen mummo oli äidin ensimmäinen hevonen...

Harmaa tuli tervehtimään poikaa aidan viereen ja sen suurissa tummissa silmissä asui samanlainen lempeys kuin mummollaan. Huvilalla kerroin lapselleni koko tarinan Harmaan isoemosta, joka oli äidille teinikasvun kynnyksellä unelmien täyttymys ja ennakkojoululahja.

Kiitos mummoni siellä jossain korkealla tähden reunalla. Kiitos siitä Joulusta. Se oli sen Joulun paras lahja ikinä.

---

Parempi kun en tietäisi

3.12.2012 09:00

Olisin onnellisempi
jos en tietäisi
mitä miehet
ajattelevat minusta

En heidän himoistaan
paljoa perusta
On liikkeellä taas tonttuja
ja monen moista pukkia
jotkut heistä tahtois vaan puksia

Olisin onnellisempi
jos en tietäisi
mitä miehet
ajattelevat minusta

On donna hädässä se huomataan
Voisitko saisinko please pyydän
ymmärsitkö väärin
vain ystävyyteni annan
se sallitaan

Olisin onnellisempi
jos en tietäisi
mitä miehet
ajattelevat minusta

Olenhan vain kana-aivoinen nainen
ehkä hiukan normista erillainen
Naisen logiikka hyvin toimii
silti tarvitsen joskus karjun voimii

Olisin onnellisempi
jos en tietäisi
mitä miehet
ajattelevat minusta

Rakastan vain
yhtä johtotähteä
väistyvien kuninkaiden joukosta
Tunteet toimii kuin dynamiitti
Aina kuin ensikerran riitti.

---

Joulukuun toinen

2.12.2012 14:30

Hyvä Joulupukki, Onneksi tuuli tyyntyi viime yönä. Siihen asti oli huvilalla todella kylmä. Tuntui kuin tuuli olisi jyrsinyt tiensä läpi jokaisen hirren välistä. Lisäsin vähän väliä puita takkaan ja toivoin että lämpötila vähitellen kohoaisi. ñSori lapset, tämä on nyt sellaista kotiloelämää. Tuumasin lapsille jotka istuivat sohvalla makuupussien sisällä kuin perhosen kotiloituneet toukat katsomassa tv ruudusta lasten piirettyä. Onneksi meillä on valtavasti elokuvia, ei tule aika pitkäksi.

Kirkas kuutamo valaisi polkuani kun aina välillä kipaisin ylämäkeen lisäämään vanhaan taloon leivinuuniin lisää puita. Seurustelin tovin Kaunotar-kissan kanssa joka asuu siellä hiirivahdissa. Katselimme hetken aikaa vanhoja valokuvia ja minä muistelin kissalle ääneen menneitä. Katsopas tässä, tässä minä olen aivan pieni, ikää minulla ei ole kuin kolme vuotta ja odotin tämän tuvan ääressä Joulupukkia innoissani. Jatkoin kissalle jutustelua ja katosin siinä samalla johonkin muistojen hämärään...

Minulla oli ihana lapsuus. Ihmisiä oli paljon ympärillä ja varsinkin Joulun aikaan. Asuinhan sentään kodissa joka oli samalla myös minun mummolani. Serkkuja minulla oli kahdeksan ja viidelle heistä minun kotini oli mummola johon tultiin lomilla kyläilemään. Isäni vanhemat asuivat samassa talossa.

Jouluna hommattiin aina omasta metsästä oikea joulukuusi, oikea metsän kaunotar. Muistan kuinka minun kävi sitä aina jotenkin sääliksi. Johtunee varmaan siitä että näin lapsena sellaisen elokuvan jossa kerrottiin joulukuusen ilon ja surun päivästä eli Joulusta ja se tarina sitten päättyi tietenkin joulukuusen kuolemaan. Itse olenkin mukavuus-ja moraalisista syistä päätynyt jo vuosia sitten hankkimaan silkkisen tekokuusen. Ei se tietenkään sama asia ole mutta kuusi kuin kuusi. Nyt kun katselen alas huvilan ikkunasta huomaan koivujen katveessa kasvavan meille aidon oikean joulukuusen. Se on juuri sopiva. Ajattelin laittaa sen oksille jo tänä Jouluna pikkiriikkiset kynttilät.

Paras oikean kuusen hakureissu oli kuitenkin silloin kun odotin jo omaa esikoistani. Olin teiniäiti, tunnustettakoon, ja kun oman isäni kanssa rämmimme paksussa uppohangessa etsimässä joulukuusta oli siinä jotain suuremmoista taikaa. Oli minulla mieskin jossain, siis lapsen isä, sitä minä en muista kulkiko hän uppohangessa minun jälkiäni. Yhteiset jäljet loppuivat myöhemmin joidenkin vuosien jälkeen mutta sinä Jouluna odotus ja iso mahani olivat käsinkosketeltavia!

Paras joululajani kautta aikojen ikinä oli sinä Jouluna syntynyt esikoistyttäreni. Hän ei syntynyt aivan jouluna mutta heti sen jälkeen. sopivan päivän valitsikin teiniäidin pikkuinen rakas syntyessään viattomienlastenpäivänä.

Joulukuun alun kunniaksi kuopukseni Anna kävi hakemassa vanhan talon ulakolta silkkisen ikikuusemme kukkalamppujen kera. Katselin hänen menoaan kohti huvilaa vanhan talon ikkunasta ja totesin Kaunottarelle.-Voi voi, katsoppas tuota näkyä. Siinä on minun kuopukseni ja pitkä tytön hupakko, niin jää joulukuusikin senteissä taakse. Kyllä kissa ymmärsi ja kehräsi tyytyväisenä olkaani vasten.

Hyvä Joulupukki. Asetimme kuusen huvilalle kunniapaikalle. Varmistimme että se näkyy ikkunasta kauas myös metsäneläinten iloksi. -Olen taas pitkään yrittänyt sytyttää takkaan märkiä puita. Jospa Joulupukki toisit meille lahjaksi joulumielen kera kuivia polttopuita...

---

Joulukuun ensimmäinen

1.12.2012 23:15

Hyvä Joulupukki, lähestyn sinua nyt arkaluontoisella asialla: mihin on vanha kunnon perinteikäs Joulu minun elämästäni kadonnut? Olen etsinyt sitä monta vuotta mutta en tiedä mihin se on joutunut. Kirjoitan nyt heti Joulukuun ensimmäisenä päivänä että toiveeni varmasti ennättää perille sinne Korvatunturille. Voisinko saada ripauksen takaisin lapsuuteni Joulua...

Olen etsinyt vanhaa kunnon Joulua monta vuotta sitten aikuisuuden. Kaksi lastani ovat jo aikuisia ja kaksi vielä pieniä. Joulu katosi lopullisesti sen jälkeen kun äitini kuoli. Siihen asti Joulu tuoksui piparilta, tortuilta ja piilotetuilta lahjoilta. Hautausmaalle kynttilöiden hössötystä, aaton joulusaunaa ja Joulupukin odotusta. Äidin kuoltua menivät rajan taakse myös tätini, hänen tyttärensä ja mummoni. Siinä lähtivätkin kaikki jouluihmiset elämästäni. Meni monta vuotta etten saattanut käydä viemässä haudalle yhtään kynttilää. Jouluinen yksinäisyys, se on kamalaa.

Hyvä Joulupukki, saisinko ripauksen vanhaa joulumieltä ja hyppysellisen leikkimielistä tunnelmaa... Hyvä Joulupukki, mihin suuntaan minun pitäisi kulkea että löytäisin tien joulumaahan ja osaisin tarjota lapsilleni sellaisen Joulun kuin minäkin sain.

---

<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Joulukuussa 2012
kirjoitetut kommentit:

Tällä blogisivulla on käyty 3233 kertaa!