Toukokuussa 2014 kirjoitetut jutut:

Tolpan paikka

31.05.2014 10:56

Rakkaat siskot ja veljet, perjantaina ei tullut Darlingille vahinko kello kaulassa!

Aamu oli kiireinen ñ olimme niin lomasen tarpeessa ettei olisi millään jaksanut nousta ylös ja aloittaa kirkkoaamun askareita. Onneksi suvivirsi saa vielä soida halki suomen, olisihan se erikoista ja haikeaa jos ei virren veisuu kuuluisi enää kesäloman alkuun.

- ƒiti! Ala jo joutua! Että sä olet hidas! Taksi tuleeeee!

Anna kiukutteli ja tanssahteli ympäriinsä huvilan pirtin lattiaa... lähinnä ulko-oven ja peilin väliä.

- Rauhoitu nyt! Sinä hermostutat minut!

Yritin tyynnytellä tyttöä ja ajattelin mielessäni että kohta varmasti alkaa seuraava vaatteiden vaihto kierros. Alexander istui jo pyörätuolissa tai paremminkin istui ja nukkui ja minun oli vaikea kiinnittää hänelle turvavöitä ja valjaita.

- ƒiti... ei tää ooo hyvä... nyt mää kyllä...

Anna totesi eikä odottanut minulta kommenttia.

- Ei! Et varmasti vaihd...AAAhhhh! Aiiii jaiiiii jaiiiii!!!!!

Nousin vauhdilla pystyyn ojensin selkäni ja samassa hetkessä paukahti! Löin silmäkulmani suoraan viiltoterävään osaan pojan seisomatelineessä.

- ƒiti! MIKƒ SULLE NYT TULI?

Anna kiljaisi ja kääntyi sitten samantien poispäin minut nähtyään.

- Verta...

Tuijotin peilikuvaani ja silloin vasta huomasin että silmäkulmastani valui norona verta. Kätenikin olivat aivan veressä.

- Koulutaksi! ƒti! Voidaanko me mennä....?

Anna kysyi ja kiskoi hätäisesti tennareita jalkaansa.

- Tietenkin te menette. Tänään on koulukirkko ja minä lähden lääkäriin...

Koirat haukkuivat ja elämöivät ja taksikuski Harry oli jo laskemassa hyvää vauhtia invahissiä. Tunsin kuinka veri valui pitkin kasvoja mutta pakko oli mennä. Kiskoin kuin vetojuhta pyörätuolia perässäni pitkin savista rinnettä. Yöllä oli satanut paljon ja maa luisti saappaideni pohjissa.

- Lipsuu... Anna! Auta ja työnnä pojan polvista...

Anna työnsi ja minä kiskoin ja lopulta lapset olivat koulutaksin uumenissa. Minä hyppäsin omaan autooni ja karautin ÷tökällä terveyskeskukseen. Siellä minut vastaanotti tiukan oloinen täti joka katsoi hetken minua ja totesi sitten:

- Jää vaan odottamaan jos haluat mutta täällä on kuus ennen sinua...

Tartuin tilaisuuteen ja olin kiitollinen saamastani kylmäpussista. Sillä painelu tyrehdytti pahimman verenvuodon ja turrutti kipua.

Kahden ja puolen tunnin odotuksen jälkeen pääsin paikattavaksi. Tikkejä haavaan ei tarvinnut laittaa koska verenvuoto oli loppunut mutta sitten minun täytyi uskoa pääni hoitajasisarille jotka laskivat leikkiä ja liimanäppeinä liimasivat ohimohaavani kiinni. Isku oli uponnut syvään ja sen tunsi kun palkeenkielet kurottiin takaisin yhteen. Liima kirveli ja minä mietin silmät kiinni että mahtaako liima auttaa asiaa ettei jää rumaa arpea vaikka kyllä kait tässä naamassa arpikin kaunistus olisi kuten Leevi and the Leavings aikoinaan yhdessä biisissä sanoi.

Liiman päälle otsalle laitettiin vielä leikkausteippi suojaksi. Nuorella lääkärimiehellä oli kauniit suuret ruskeat silmät. Hyvä kipulääke... niin ja hänellä oli huumorintaju:

- Kyllä sinä kauniin mustan silmän saat... siitä se lähtee pikkuhiljaa valumaan alaspäin ja todennäköisesti mustetta riittää poskellekin...

Lääkärimies naureskeli minulle.

Illalla kolhu oli muisto vaan. Tai no ei sentään. Päätä särki ja silmäkulmaa pakotti mutta kaikenkaikkiaan hyvä. Epähuomiossa meinasin monta kertaa pyyhkäistä silmäkulmaa... Kun lähdin sieltä lääkäristä ja kävin kaupassa sekä hain viimeiset tauluni kehyvsliikkeestä niin minulla oli jokseenkin neuroottinen olo kun kuljin hupun sisään piiloutuneena ja suojasin vielä kädellänikin otsaa... ihan kuin olisin ollut babaratseilta piilossa vaikka todellisuudessa vääristynyt asentoni johtui kaatosateesta. En halua ohimoon suurta arpea ja sen vuoksi suojelen haavaa kaikelta märältä että liimauskohta paranee.

Rakkaat siskot ja veljet! Taidenäyttelyni - Tolpan paikka - on Haapajärven kaupunginkirjastossa 2.6.2014 alkaen aina kesäkuun loppuun.

Rakkaudella

Darling


31.05.2014 09:38


Rakastettava elämä

28.05.2014 17:38

Aika on kuin
takiainen hihassa
jos ei uskalla irrottautua
ja päästää
sisäistä leijaansa lentämään
muutoksen tuulen matkassa!

Elämä kulkee sykleissä
labyrintin koukeroissa
sitten yht äkkiä
ennalta arvaamatta horjahdat
ja huomaat
mihin suuntaan oikeasti
oletkin matkalla
Yllätyksellinen
ihana
sanoinkuvaamattoman
rakastettava
sellainen on
elämä
minussa.


Annan hatunheitto!

Anna Pippuri itse kuvannut

28.05.2014 17:02

- Uudet tuulet puhaltaa ja vie mennessään!


28.05.2014 17:00


28.05.2014 16:59


28.05.2014 16:59


Kotiseutu kuin korppi

26.05.2014 12:45

Anna sanoi etten saa enää kajota korppimaalaukseen...

- ƒiti et saa, se on niin kuin elämä silloin oli...

Minä en malttanut, oli vielä pakko sipaista vähän väriä, valoja ja varjoja... maalaus on niin kuin minäkin, vanhenee ja pölyttyy, ehkä se on jonain päivänä valmis...


26.05.2014 12:41


26.05.2014 12:40


26.05.2014 12:34


26.05.2014 12:31


25.05.2014 12:07


25.05.2014 12:07


25.05.2014 12:05


Hyvä Suomi! Hienoa Leijonat! Finaaliiin!!!!!

24.05.2014 21:02


Paimenpojan kesäfleda

24.05.2014 13:51

Rakkaat kuulijat kanssakävijät karvakorvat ja muut tupsukkaat. Nyt siirrytte taas kuulolle Paimenpojan eetteriin.

Tänään sunnuntaina kuunkierron 19.päivä toukokuuta tapahtui jotain kauheaa. Darling keksi ottaa tylsät sakset käyttöön.

- Kuules Paimenpoika! Nyt on kesä fledan aika.

Darling sanoi.

- Häh? Ai mikä se semmonen fleda on?

Ajattelin ihmeissäni.

- Siisti kesäturkki. Sulle mulle, jokaiselle joka sellaisesta tykkää. Tai voishan sitä kutsua vaikka sellaiseksi kesäfyyriksi... eiköhän se fyyyyrrr tai mikä lie ole turkki saksaksi.

Emäntä puhelee epämääräisiä.

- Okey mami, you are boss and I am real cowboy, mut vähän vaan eestä ja takaa ñ ei paljoa.

Totesin Darlingille ja istahdin sopivasti selin hänen reisiensä väliin ja sitten se alkoi ñ todellinen kesäturkin teko. - Sanalla sanoen kamalaa!

Darling otti niskavillojani sormiensa väliin ja alkoi sitten jyrskyttämään turkkiini saksien mentävää aukkoa.

- Missä ihmeessä sinä olet ollut kun sinulla on tällainen turkki?

Darling päivitteli.

- Noo-oo reissussa rähjääntyy...

Totesin Darlingille ja tunsin kuinka sakset söivät ammottavia aukkoja niskapuuhkapanssariini. Saksien tehohakkuu kuului korvissani kammottavana kirskuntana ja nakseena ñ sellainen ääni kuin vanha hampaaton kita haukkaisi ylisuusrta puoliraakaa perunaa...

- Voi juma... miten ihmeessä tämä on näin vanuttunut paksu panssari. En meinaa millään saada saksia tästä läpi.

Darling huokaisi ja pyyhki tuskanhikeä otsaltaan.

- Anna jo olla, usko pois se on mun oma juttu. Siitä tunnistaa kuka on real uros jos on kuninkaan harjas ñ tytöt tykkää...

Totesin kulmiani kohotellen.

- Nyt kun olen kerta aloittanut niin en anna periksi.

Darling sähisi ja leikkasi pala kerrallaan minun huopaturkistani paloja.

- Onko sulla äiti kuuma?

Anna kysyi.

- On, kato nyt tässä tulee ihan hiki kun saa hampaat irvessä vääntää saksien kanssa.

- Oliko tuo ny ihan pakko... jos lähettäis vaikka ostaan jätskiä...?

Anna yrittää keksiä syyn lopettamiselle.

- On... minä haluan että koirallani on siisti lyhyt kesäkarva eikä mikään beatlestukka... tai nose olkoon. Ei Paimenpoika ole aidon rotunsa edustajan näköinen ilman tuollaista töyhtöpäätä.

Darling jatkoi jutusteluaan.

Pian lattialle kertyi aimo läjä karvoja ja minä en ollut enää lainkaan huvittunut tilanteesta jos sitä koskaan olin ollutkaan.

- Eikö tästä koskaan tule loppua...anna mun kaikki kestää...

Ajattelen ja yritän käyttää pienen herpannushetken hyväkseni ja karata paikalta.

- Ole paikallasi. Et mene mihinkään...

Darling sanoo ja ottaa minua tiukalla hevosnaisen otteella hännästä kiinni kun meinaan vaihtaa maisemaa.

- Juuri nyt olet minä epäsymmetrinen paimenkoira... poika. Meidän täytyy fixata ja tasoitella kunhan ensin saadaan nämä pahimmat melekoset pois täältä...

Darling sanoo päättäväiseen sävyynsä.

H,...häh?! Kulukuset....!!!! Eiiii Ei! Ei minun aarteitani saa leikata!

- Kato nyt Anna näitä melekosia... se onkin oikein oivallisesti sanottu.

DArling sanoo ja ojentaa tukon minusta Annalle.

- Kamala... niin on... Paimenpoika kuuluu selvästi perheesees... muistatko äiti millainen takku minulla oli niskassa?

Anna kysyy ja näyttää samalla käsillään jättisuurta...

- En halua edes muistaa... se oli kamala.

- Ihanaa ettei melekoset ookkaan kulukuset... johan ehdin huolestua...

Henkäisen hetkeksi ja suljen silmäni.

- Onneks ei oo Paimenpojalla peilii... jos se ny näkis niin ei tykkäis mut ettehän te tytöt tiiä näistä jutuista miten ne meillä pojilla menee.

Alexander virnisteli pyörätuolissaan. Pojan ilkikurinen katse painui lattiaan ja hän jatkoi pyörätuolilla kelaamista.

- Hm vuh... mitä se tuo koltiainen virnistelee... aina kiskomassa turkista.

Darling pyyhkii vähänväliä hikeä otsaltaan ja jatkaa sitkeästi työtä.

- Anna, vastaa rehellisesti onko tämä koira aivan kamalan näköinen?

- Ai haluuks sä äiti rehellisen vastauksen?

- Haluan...

- Se on ihan... ihana.

Anna toteaa eikä raaski kertoa äidille totuutta.

En mä väitäkään että olisin mikään koiratrimmaaja mutta parhaani yritän ja se saa riittää.

Darling puhisee.

Minä istun kiltisti ja alistun koiran kovaan kohtaloon. Leveä pää, isot korvat, auts kun pelottaa että korvatkin meneekun sakset viuhtoo karvatakkuja pois.

- Nyt sun on helpompi kohottaa korvia ñ kas näin...

Alexander mallaa ja heiluttaa korviaan yhtä säälittävästi kuin vaan ihminen voi... joskus on rasittavaa osata kuunnella ihmispennun ajatukset...

- Heilutaaan määä korviiiaaaa... viuhhhh...

Alexander hihkuu ja tömähtää kelatessaan pehmeästi minuun.

- Alexander et saa! Täytyy olla varovainen... Paimenpoikaan sattuu jos ajat sen päälle...

Darling ojentaa sanoillaan poikaa.

- Aivan niin kuin ei tässä sakset sattuis... aijaiiijaiiii....jaiiii...emäntäääää! Pelottaa että sattuuuu!

Yritän uikuttaa säälittävästi.

- poika. Vielä vähän aikaa. Kohta on valmis.

Sakset viuhuvat edessä ja takaa ja koko komea koira kapeni kummasti. Samalla minusta rupesi tuntumaan ihan hyvältä. Kuulin että pääsisin vielä vaahtokylpyynkin. Voi tätä koiran elämää.

Lattialla oli kaksi suurta läjää karvatuppoja. Olisikohan minusta enää mitään jäljellä?

- Anna, tämän urakan jälkeen oravat ja linnut saavat paljon hyvää pesäainesta.

- Meinaatko että tykkäävät...

- Tietenkin. Oravien mielestä mikään muu ei voi olla parempaa lämmikettä pesueen peitoksi.

- Mun rastakorvat... vouuuuu....

- Hyvä Paimenpoika. Voit olla ylpeä itsestäsi.

- Koira on vähän epätasainen edestä ja takaa ja häntäkin näyttää kalanruodolta mutta kyllä se tästä kun pesen kampaan ja föönaan kokokoiran. Sitten on helpompi viimeistellä työ.

Darling mittaili ääneen kättensä jälkeä.

- Ohoh! Ei Paimenpojan häntä ole koskaan ollut noin korkealla!

Anna huudahti.

Minä seisoin keskellä lattiaa ja heilutin ruotohäntääni ja minusta tuntui siltä kuin olisin ollut iahn hännätön koira tai häntä olisi ollut kuin kevyt pölyhuiska.

Darling katseli minua mietteliään näköisenä. Sitten hän käveli ovelle, avasi sen ja sanoi minulle:

- Ole hyvä. Mene uimaan...

Uimisesta en tiedä, en siitä niin perusta mutta ulos lähdin samantien ja kas kummaa olo oli selvästi kevyempi ñ tai siltä minusta ainakin tuntui.

- Ei ole entisensä tuo koira... murr... mitäs sille on tapahtunut...

Jatsa ärähti ja vilautti terävää kulmahammastaan kun lähestyin sitä.

- Minä se olen, Paimenpoika.

Sanoin ja heilautin ystävällisesti häntääni. Sitten vedin suupielet vähän taakse ñ otin kaikkein poseratiivisimman hymyni, siristelin vähän silmiäni, liikutin kulmatäpliäni ja vedin korvia aavistuksen verran päänmukaisesti taakse.

- Murrrr... snif snif... nuuh... Oletko se sinä Paimenpoika?

Jatsa lopulta uskaltautui kysymään.

- Olen. Darling vähän singlas minua. Sanoi että tällainen kesäfleda sopisi minulle.

Yritin pehmittää tyttöystävääni.

- Sopii- han se... jooo sopiii... oikeestaan sinusta on lähtenyt koiran vuosista aika paljon pois..

Jatsa vastaa ja muikistelee naamaansa...

- Meinaatko... Tää häntä on vähän oisi eikä oo enää kannuspuuhkiakaan...

- Ei se haittaa, sä olet oikeestaan aika siisti siis komee, tarkoitin...

- ƒitiiiiii joko mä voin tulla pois piilosta...

Kuului aristeleva haukahdus vajan takaa.

- Tule ppois piilosta Hanipentu, mami hoiti tilanteen.

Jatsa vastaa haukahdukseen.

- Ai minkä tilanteen...?

Kysyin kulmiani nostellen...

- Kuulet kohta... shhhh... et sitten sano mitään mistään jooko?

Jatsa sanoo ja katsoo minua merkitsevän painokkaasti.

Jatsa menee pentua vastaan joka aristellen tulee korvat luimussa pois piilosta vajan takaa... Sitten Jatsa nuolaisee pentua kirsuun ja sanoo:

- Mamin oma nöpö.

Istahdan alas. Tämä on nyt sitten taas tätä mamittelua. Toivoisin että Jatsa suuntaisi minuun kaiken energiansa eikä tuohon teinipentuun.

- Mitä mami opetti...

- Että heti pitää mennä piiloon jos kuuluu varohaukku.

- Kyllä... ja sitten...

- Ettei saa tulla pois ennen kuin tilanne on rauhoittunut.

- Aivan oikein. Läpäisit juuri susivaari abc kolmos käskyn.

- Mikä se sitten oli minkä takia minun piti mennä piiloon?

kysyn ihmeissäni Jatsalta.

- Se oli... lentävä kuuma koira...

- Ai häh? Mikä oli?

- Kuulit kyllä. Se laskeutui salakavalasti ja hyökkäsi ja vei Paimenpojalta karvat mennessään...

Hani tuijotti emäänsä epäuskoisena, vilkaisi sitten minua ja käänsi sitten päänsä pois. Kuulin kuinka pentu kuiskasi:

- Joo mä uskon sua äiti.

Oravat olivat iloisia kun saivat minun karvani. Niillä oli jo jälkikasvuakin ja kuusi ilooista velikultaa kipitti ylös alas lähimännyissä hakien karvatupsuja.

Oli uskomattoman kaunis päivä. Aurinko suorastaan lösötti taivaalla ja sai minut tuntemaan itseni jäämeren hylkeeksi havaijjin rannalla. Pakko nousta ja venytellä ettei laiskamato pääse piiloutumaan jäseniin.

- Jahas mitäs tuolla...?

Seurasin tilannetta kallion laelta. Darling ja Anna Pippuri olivat vaihtaneet uimakamppeet ylleen. Heidän mukanaan ulos rantautui myös pikku kirppukasa, Donatello. Mitäs se nyt, häntä vispaa ja kulkee niin ryhdissä ihmisten vierellä. Näyttää melkein siltä että luppakorvatkin suoristuvat...

- Anna jo anna jo hau hau vuh vuh!

Pentu haukkuu Annalle.

Nousen ylös ja lähden löntystämään lähietäisyydelle. Näyttää ihan siltä että siellä on karkki tarjoilu tai sitten se on Annan koirakoulu karkki tai kepponen.

Laiturin tuntumassa Anna alkaa hettelemään yksi kerrallaan herkkunappuloita rantaveteen. Pentu on ahne ja rohkea. Se menee lapsenomaisella riemulla veteen ja alkaa napsia yksitellen herkkuja suuhunsa. Minun oli pakko seurata perässä. Hetken harkittuani kahlaan myös rantaveteen ja heilutan Annalle häntää. Anna huomaa minut.

- Katso äiti miten viisas Paimenpoika on... sehän ottaa pennusta mallia...

-Höm, tiedä nyt siitä otanko mallia mutta mahaa hiukoo... heitä jo herkkuja...!

Kyllä vanha koirakin oppii uusia temppuja eikä koiraa ole karvoihin katsomista. Oikeestaan tää kesäfleda on ihan cool!


22.05.2014 11:05


22.05.2014 11:04


22.05.2014 11:03


22.05.2014 11:03


Pelastava ihme

22.05.2014 10:57

Koko alkava viikko meni odotuksen merkeissä. Keskiviikkona lähdettäisiin Ouluun ja olin varannut reissua varten meille hotelliyön. Yksikin yö kaiken arkisen aherruksen keskellä tuntui ruhtinaalliselta. Lyhyt kouluviikko eikä kesään ole enää pitkä aika. Kohti muutoksen kesää.

Tiistai iltana pakkasin kaikki tavarat valmiiksi. Korut ñ lääkkeet ñ vaatteet ñ mitä nyt yksi äiti ja kaksi lasta reissussa tarvitsevat.

Yön tunteina yritin vielä neuloa Alexanderille pitkävartisia tarinasukkia valmiiksi mutta matka varpaisiin oli liian pitkä. Alunperin sukkien piti valmistua jo tiistaiksi. Silloin Alexanderilla oli koulun luokkaretki ja sekin suuntautui Ouluun.

Tiistai oli kasaantuneiden asioiden päivä. Vaikka Alexander oli reissussa niin silti äidillä tekemistä riitti. Paljon kaikkea, ahdistavaa, sydämen tykytyksiä aikaansaavaa.

- voi miten minä olenkaan pienen lomasen tarpeessa... juttelin eläimille samalla kun jaoin niille eväitä.

- Haluaisin vain hetkeksi pois tästä kaikesta... unohtaa... kaiken... hengittää... ja olla vaan...

Jatkoin selontekoani ja vuohet katselivat minua. Niiden märehtiminen taukosi hetkeksi ja sitten nen taas jatkoivat. Vuohet liikuttelivat viisaan näköisinä suikulaisia korviaan vaikka ei kait yksikään vuohi pienessä päässään järin viisas voi olla.

Kilit risteilivät iloisen kirmakkaasti sinne tänne tuonne karsinassa. Ne pomppasivat keskelle tuoreen puhdasta purukasaa ja jatkoivat siitä pomppimistaan masun selän päälle hetkeksi taiteilemaan, vuorotellen.

Iltamyöhällä sukkaa kutoessani kävin vielä läpi mielessäni koko listan muistettavista ja mukaan otettavista asioista. Päivä oli ollut pitkä ja uuvuttava. Paimenpoika nukkui lattialla kerällä varpaideni lämmittimenä. Se aavisti että jotain oli tekeillä. Onneksi se ei vielä silloin tiennyt ettei pääsisi mukaan. Muuten koira olisi varmasti herkistynyt ja haukannut vaikka auton avaimet ettei perhe karkaa pois sen näköpiiristä.

Kyllä tämä kudelma on nyt tässä... Teen nämä sukat valmiiksi joskus myöhemmin... Minulla ei enää pysy silmät auki.

Totean ykskantaan. Siirrän sitten sukkakudelman sivuun ja oikaisen pitkäkseni sohvalle. Unta ei tarvitse odottaa. Se tulee heti.

Keskiviikkoaamuna alkaa ihanan lomanen!

- Tänään me lapset lähdetään ötökällä Ouluun... ehkä sieltä reissusta löytyy parempi huominen tai sitten vaan joku ihme...

Minä touhuan ja viimeistelen matkaanotettavat. Kaikki ovat valmiina paitsi minä itse. Tämä on aivan tavallista että kun reissuun lähdetään niin etukäteissuunnitelma pettää juuri siinä kohtaa. Vedän Alexanderin pyörätuolissa ötökän luo. Anna Pippuri kiskoo vihreän matkalaukun. Vihdoin auto on pakattu.

Puhelimet, laturit, tietokone... lääkkeet, vaatteet... onko nyt kaikki?

Katselen vähän aikaa ympärilleni. Anna Pippuri hihkuu:

- Kaikki on valmista.

- Kaikki on on... onko mun puhuva koira... joo on on...

Alexander ajattelee ja luottaa siihen että hänen kommenttinsa kuunnellaan telepaattisesti. Sitten hän haukottelee ajatusten päälle makeasti sillä kiireen katseleminen on hyvin unettavaa.

- Nyt voidaan sitten varmaan lähteä...

Totean yhä edelleen mietteliäänä.

- Joo pian! Nyt mennään! Kyytiin nyt heti!

Anna Pippuri hoputtaa ja hän on tosissaan.

Ei. Minun on pakko huomauttaa että yks asia unohtui.

Totean väsyneesti.

- mikä?! Haluan että ötökkä korskuu jo ja kuopii maata ñ nyt Alexander prinssi haluaa baanalle!

Poika huomauttaa ajatuksin ja hyppii ja hytkyy auton penkissä niin että koko tila-auto nytkähtelee.

- minä.

Häh?

- Mitä? Kuka? Sinä?

- Siinähän sinä olet. Matkaan nyt äiti!

Lapset hoputtavat kilpaa minua.

- En voi. En tämän näköisenä.... Katso näitä vaatteita... likaiset tallikamppeet, hiukset, kädet... ei näin. En voi lähteä. Pikku hetki!

Totean ja lähden juoksemaan alamäkeen kohti huvilaa.

- ƒitiiiiiii!!!!! Et saaaaaa....

Huudot kantautuvat kuuroille korvilleni. Juoksen huvilalle. Sekunnin sadasosassa valitsen itselleni sopivat vaatteet, haluan ylleni jotain sievää, meikkaan puolen minuutin nopeudella ja heitän epämääräisen vaatemytyn muovipussiin ja sitten menoksi.

Surusilmäinen Paimenpoika jää katselemaan sulkeutuvaa ovea. Se ei ymmärrä miksi se ei pääse mukaan. Pikkurakki kohottaa vain päätään. Se ei vielä ymmärrä mitä pakkaaminen tarkoittaa.

- pidä huolta Donatellosta! Minä huudan perääni puolivälistä rinnettä ja katoan sitten äänen kuulumattomiin.

Matka Ouluun sujui rauhallisen vauhdikkaasti. Onneksi lunta ei satanut vaikka edellisen päivän säätiedotus näytti vielä kuvia lumisesta Kajaanista.

Perillä ollaan hyvissä ajoin. Ensin oli tarkoitus mennä heti samana iltana Edeniin uimaan mutta sitten kiire päätettiin pysäyttää.

Ensimmäiseksi kun matkatavarat oli viety hotelliin käytettiin hyväksi läheisen pikaruokalan herkullisia antimia. Seuraavaksi suihkuun jonotettiin kuin kutsuvieraspartyyn.

Minulla on pieni mutta tiivis ystäväjoukko. Tällä kertaa livetapaaminen onnistui Oulussa. Jokaisella oli mahdollisuus irrottautua ystäväbreikin ajaksi kotikonnuilta.

Lastenohjelmien alettua lapset jäivät viihtyisään hotellihuoneeseen lepäämään ja minä kävelin korttelin verran ystävieni luokse.

- Näin käy liian harvoin, en ole koskaan elämässäni ollut niin yksinäinen kuin nämä yhdeksän vuotta Overheadissa.

Sanoin samalla kun halasimme toisiamme kyyneleet silmissä. Minun reppurakkaat! Onneksi tämä ystäväkokoontuminen onnistui lyhyellä varoitusajalla. Hyvää ruokaa, juomaa ja iloista rupattelua. Mikään ei voisi olla ihanampaa.

Aika meni kuin siivillä ja parin tunnin vapaan aika loppui ennen aikojaan. Ainoat ystävät mitä minulla on ovat sitäkin rakkaammat. Vaikka maailma on muuttunut ja me sen mukana niin silti yhteys on säilynyt.

Kotiintuloaika äidille oli ennalta sovittu ja kerkesin takaisin 5-kanavalla alkavaan spider man 3:seen. Anna Pippuri oli vähän teinikiukku ja alkoi aikaisin nukkumaan mutta Alexanderia ei väsymys painanut. Poika oli ilmeisesti saanut sisareltaan suussasulavaa suklaata, Fazer mustikkaa, eikä uni tullut ollenkaan. Alexander pomppi isossa hotellin sängyssä ja vauhti sen kun kiihtyi sitä enemmän mitä minä yritin sitä rajoittaa.

- Lopettaisit jo hyppimisen!

Yritin käskeä poikaa...

- Titiaa- aa- aa (suom. En lopeta! Vasta aloitin!)

Poika vastasi ja lisäsi lennokasta vauhtia.

- Ihan totta! Nyt kuuntelet! Ole kunnolla! Ei äitiä saa purra!

Yritin rauhoitella poikaa.

- Mmmm... jaa-aaa...mmm (joo mutta kun haluan! ƒiti et saa nukkua! ƒitiiii!!!!)Poika jatkaa kinuamista.

- Pyydän että rauhoittuisit, minulla on ihan sellainen olo...

Yritän parhaani...

- Millainen olo? Niin kuin pomppivalla kengurulla! Hiihaa! Jestas että tää sänky on iiihaaanaaaa!

Tulkitsen pojan ajatukset.

- Poika kiltti... katsotaanko elokuvaa... krooh... niin elokuvaa...Rakas nukutaan...

Miten ihmeessä kaikki meneekin aina näin että kun pääsen lomalle edes hetkeksi niin sitten iskee flunssa, kuume tai jotain sellaista. Kun vihdoin sain unen päästä kiinni ja Alexanderkin nukahti, heräsin melko pian painajaiseen jossa yksi entinen ystävättäreni kyyhötti jonkin katoksen alla tai se saattoi olla myös lautakasa. Hän kyyhötti siinä ja itki. Hän itki katkerasti eikä nähnyt minua vaikka seisoin siinä ihan hänen vieressään. Tuijotin unessa naista sivustaseuraajan silmin ja mietin onko joku läheinen naisen elämässä kuollut...

Herään unesta yltä päältä hiestä märkänä ja makaan hetken valveilla tolkuttaen itselleni kaiken näkemäni olleen vain unta.

- Kauhea uni. Onkohan jotain pahaa tapahtunut... pitäisi varmaan seurata kuolinilmoituksia mutta sitä en tee...

Huokaisen ja puistan päätäni. Nousen istumaan sängyn reunalle.

Poika nukkuu onneksi. Yö on ollut tosi vaikea. Pehmeä sänky ja vieras paikka ovat villinneet Alexanderin täysin. Minua viluttaa. Samalla puskee kylmän hiki pintaan. Pakko ottaa vielä yksi kuumeen alennus lääke. Yö on muutenkin liian lyhyt.

Torstaiaamuna käymme kaupunkikierroksella kaupoissa ja kahvilla ja sitten Subwayn herkkujen kera hotellihuoneeseen takaisin. Ennen kuin lapset heräävät ehdin käydä rakkaan ystävän kanssa aamuvarhaisella kahvilla. Vaihdamme nopeat kuulumiset.

- Lähde pian pois sieltä missä nyt asut. Ei ketään voi kohdella niin huonosti ja vähätellen.

Ystävä toteaa minulle ja sekoittaa keskittyneesti kahviin kahta sokerin palasta.

- Niin... minusta tuntuu kauhean raskaalta se että en saanut asua rauhassa synnyinkodissani.

Vastaan ystävälleni ja oma kahvini jäähtyy.

- Mikä sitten on tärkeää? Synnyinkoti vai se ettei sinun tarvitse koko ajan pelätä?

- Niinhän se on. Ystävätkin ovat vain niitä jotka ovat rahaa vailla... siis tarkoitan...

- Darling! Tiedän mitä sinä tarkoitat mutta mitä sinulla siellä on? Eihän sinulla ja Annalla ole enää kesäteatteriakaan...

- Ei. Se oli surullinen juttu. Ensin hajosi auto. Pyysin kyytiä ja apua mutta pyyntöjäni ei kuultu. Jälkeenpäin minulle ilkuttiin ettei teatterin historiassa ketään ole koskaan erotettu, päinvastoin, apua on annettu ja kerätty vaikka bensarahat....Mitäpä tuosta, ollutta ja mennyttä. Tämän kesän teatteria odotin paljon. Viime hetkellä ilmoitettiin että koko projekti on peruttu. Tyhjää...

Huokaan ja tiedän että ystävä ymmärtää minua.

- Nuo ovat tosiasioita joista uskallat puhua vain minulle. Mitä sinulla siellä muka on? Entä lapsille?

En osaa vastata ystäväni toteamukseen mitään.

- lähde pois. On muuallakin teatteria...

Tiedän. Haluaisin vielä näytellä. Teatteri on minulle henki ja elämä. Nämä ihmiset ovat jo kaksi kertaa vetäneet minulta maton jalkojeni alta.

- Tule lähemmäs minua tai luokseni...

- Lähelle ehkä mutta en luokse. Kunhan on alle 100km matka.

Vastaan ja isken ystävälleni silmää.

- Onhan se edistystä sekin, pikkuhiljaa lähemmäs.

- EU-tuet jäi tältä keväältä hakematta joten ei ole enää viljelysitoumuksia eikä myöskään harrastajateatteria... ei minulla tässä enää mitään sen ihmeempää.

Kävelen rakkaan ystävän kainalossa vielä yhden korttelin verran. Sitten asema nielaisee hänet. Jokainen eron hetki on yhtä vaikuttava ja itkettävä. Mitä useammin sen pahempi. Ei tähän koskaan totu.

Käännyn vielä. En voi koskaan jatkaa matkaa selkä häneen päin. Samalla hetkellä hän kääntyy. Kohotan käteni ja vilkutan...

- Hei hei rakas, minä tulen vielä...

Kuiskaan hiljaa ja kiirehdän askeleitani hotellia kohti.

Viisaat
ajattelevat
tunteilijat
kokevat
Elää ja ymmärtää
samaa kaikki
Aamureippailujen jälkeen on mentävä hoitamaan virallinen puoli. Anna pippuri on omatoiminen ja nopea mutta Alexanderia täytyy auttaa kaikessa. Viimehetkellä minä käyn vielä nopeasti suihkussa.

- Olipas virkistävää! Onhan tämä jos on suihkuun mahdollisuus enkä olisi käyttänyt sitä. Tämä on ylellistä herkkua.

Juttelen lapsille samalla kun nopeasti pukeudun ja sitten hiukset märkänä ulos kylmään viimaan. Näin se aina on. Ensin kaikki muut ja sitten vasta oma hyvinvointi.

Ajan suorinta reittiä sairaalalle. Alexanderilla on selän röntgen ja lääkäriaika. Invapaikka löytyy sairaalan edestä kuin tilauksesta.

- Hienoa! Me ehdittiin sopivasti perille ja kerrankin ollaan ajoissa eikä lainkaan myöhässä.

Ilmoittautuminen käy nykyään odotusaulassa lapsen kela-kortilla. Siinä on sellainen magneettijuova josta löytyy kaikki tarvittava tieto.

Ensin menemme hoitajan ohjaamana R-kerrokseen . Sieltä löytyy röntgen. Sen jälkeen on lääkärin vastaanotto.

Lääkäri katsoo vielä kerran kuvia ja näyttää sitten meillekin.

- Tässä on kuva ajasta ennen korsettihoidon aloittamista ja tässä kuva nykyisestä tilanteesta. Korsettihoito on selvästi auttanut eikä selkää vielä tässä vaiheessa aleta operoimaan.

- Jes! Hienoa! Upeaa!

Sanon ja korostan sanojani hymyllä

- Hyvä uutinen! Parempaa ei voisi olla!

Anna Pippuri säestää minua.

- Hienoa että minä taivun vielä. En voi ajatella elämää jäykistetyllä selällä.

Alexander ajattelee ja huokaisee syvään helpotuksesta.

- Onneksi selkä on suoristumaan päin ñ juhlan paikka.

Minä kiteytän vielä painavaksi lopuksi.

Lääkärissä käynnin jälkeen on vuorossa Anna Pippurin uusi puhelin. Teini-iän kynnyksellä uuden puhelimen käyttöikä lyhenee huomattavasti ja uuden puhelimen hankinta tapahtuu parin kuukauden välein... tai ainakin niin juniorikansalaiset luulevat...

Katson netistä osoitteen ja ajo-ohjeet puhelinkauppaan. Kiirettä ei enää ole ja suunnistan helposti suorinta tietä ostoksille.

Puhelimen osto sujuu nopeasti. Anna tietää mitä haluaa. Sen jälkeen lähdetään kylpylä Eedeniin. Alexander on odottanut koko ajan kylpylään pääsyä. Eedenissä on ihana höyrysauna ja porealtaita. Tällä kertaa käyttöön saadaan pyörätuoli joka on hieman rempula. Henkilökunnalle ei voi antaa kehuja. Kassaneiti on ynseä ja miepuolinen uimavalvoja on suorstaan närkästynyt kun pyydän korjaamaan pyörätuolin joka hajosi pieniksi palasiksi kun kuljetin poikaa uima-altaalle.

- Eikö tämän tasoisessa kylpylässä ole varaa turvalliseen pyörätuoliin...?

Kysyn mieheltä joka tuijottaa minua vihaisesti.

-öy..hyyym....

Hän vastaa selkokielellä...

- Tämä pyörätuoli on vaarallinen. Kaikki osat irti eikä edes turvavyötä...Jalkatuet, istuinpenkki, renkaat, kaikki irtosivat ja lähtivät pojan mukana veteen....

Jatkoin saarnaani.

- Minä hommaan teille paremman pyörätuolin. Se on kyllä sellainen isompi.

Mies änkyttää.

- Hyvä. Sitä juuri tarkoitan. Vaikka on iso ja kolsko niin se on silti turvallisempi.

Totean ja olen jo kyllästynyt riitelemään miehen kanssa.

- On se meillä täällä jossain. Oli vasta aamulla käytössä.

Mies sanoo ja kohauttaa olkapäitään.

- Korjatkaa ensin tämä harmaa ja laittakaa pyörätuoli sitten aivan vesirajaan niin että saan sen helposti siitä ja pojan siihen. En jaksa kantaa lasta pitkästi.

Totean vielä lopuksi ja toivon että mies ymmärtää asian tärkeyden.

Menemme altaaseen ja seuraan sieltä tilannetta. Mies korjaa pyörätuolin mutta unohtaa sitten sen aivan väärään paikkaan eikä edes yritä mennä etsimään parempaa tuolia. Hän keskittyy vain bikinit päällä kulkeviin kaunottariin.

Tasatunnein tulevat aallot ja ne ovat joka kerta yhtä hauskat. Paitsi että aallot työntävät minut ja Alexanderin syvemmälle ja yht¥äkkiä huomaan etteivät jalat pohjaa!

- Apua! Anna auta meitä! En pääse Alexanderin kanssa matalemmalle!

Tilanne oli vaarallinen mutta onneksi Anna Pippuri on hyvä uimaan ja tyttö pelasti meidät ripeydellään. Kylpylässä oleminen oli taivaallisen ihanaa. Monta poreallasta, aaltoja, kylmäallas, höyrysauna. Lopulta olimme kyllästetyt kaikella ihanuudella. Puhtaat vaatteet ylle ja kotimatkalle.

Päästyäni bensatankille kylmä totuus valkeni minulle. Ei katetta!

- Mitä-äh?! Ei katetta... Ei tämä nyt näin voi olla. Kokeillaas uudestaan... ei katetta.

Tuijotin huolestuneena kateilmoitusta. Kaivoin sitten auton hanskalokerosta viimeiset setelit ñ niitä ei ollut paljon ñ mutta sen verran että jotain tankin täytteeksi.

Alexander hyppi autossa innoissaan ja Anna Pippuri leikki uudella puhelimella.

- Nyt on kuulkaas lapset niin ettei äidillä ole enää rahaa...

Totean vakavana.

- Nii...in...Onks välii? Sähän saat taas ens viikolla rahaa...

Anna vastaa minulle vaakamaisen näsäviisaasti.

- Niin saan... ens viikolla, tarkalleen viikon päästä mutta mitäs me se viikko tehdään?

Vastaan Annalle. Rypistän kulmiani ja vilkaisen peilistä takapenkille.

- Ti-ti-ti-ti-aaa...mmmmm ( Tehdään kaikkea kivaa! Paistetaan lättyjä!)

Alexander hihkuu.

- Ilman rahaa?

Minä kysyn.

Ilman rahaa. ƒiti sä aina sanot että raha ei tuo onnea...

- Eikä rakkautta.

Jatkan Annan lausetta.

- Ei... totta. Mutta mutta mutta mutta...

Anna jatkaa määrätietoisesti.

- Ei mitään muttia. Kotiin nyt mars kotiin...

Olen hetken hiljaa ja totean sitten:

- kotiinpäin... mutta tässä on nyt semmoinen ongelma että äidillä on yllättäin rahat loppu.... ei me päästä kotiin asti.

- Mitä?! Voi ei olis pitänyt ostaa puhelinta!

Anna Pippuri harmittelee.

- En minä sitä tarkoittanut. Hyvä että sait uuden puhelimen. Toivotaan ihmettä.

Vastaan tytölle. Painan kaasua ja suuntaan kotimatkalle. Yritän kevyellä jutustelulla peittää huolestuneisuuteni.

Zeppelinin ñ lentävän ostoskeskuksen - kohdalla minun kahvihammastani kolottaa niin pahasti että minun on pakko koukata viimeisellä kolikolla yksi kahvikupillinen. Mac Donalds`ilta ostan maailman parhaan mukillisen kahvia. Mainostekstissä lukee että îvastajauhettu hienolaatuinen kahviî. Totta joka sana. Tällä mukillisella jaksan pinnistää pesueeni kotiin asti... tai ainakin melkein.

Matka jatkuu ja pian puhelun saa Anna Pippuri sisareltaan Helsingistä. Kuunneltuani sivusta tyttöjen keskustelua pyydän lopuksi että saisin hetken jutella esikoiseni kanssa.

- Tykkäsitkö euroviisuvoittajasta?

Kysyn tyttäreltäni.

- Niin minäkin. Tiesitkoö että sen kauniin laulajan nimi on aika erikoinen. Se nimittäin tarkoittaa sievästi sanottuna pimppi jortikkaa... joo-o...niin minulle kerrottiin... se oli aika hämmentävä tieto kun minulle siitä parrakkaasta naisesta tuli väkisellä mieleen meidän mummolan seinällä vanhassa taulussa esiintyvä jeesus... ƒlä muuta sano... laulajan etunimi on espanjaa ja sukunimi kait saksaa... nii-in... maailma tarvitsee pienoisia ihmeitä... ja suvaitsevaisuutta... hippihengessä.

Kiire kotimatkan osalta on turhaa. Matka etenee verkkaista tahtia.

- Yritän ajaa tällä ötökällä mahdollisimman edullisesti. Automaattivaihteisella isolla autolla se tosin on mahdottomuus...

Juttelen lapsille jotka puuhaavat takapenkillä omiaan.

- Yöstä tulee pitkä.Ihailkaa lapset maisemia. Oi katsokaa miten kauniisti sininen laskeutuu ja maisema painuu tumman hunnun taa...

Yritän tarinoida lapsille etteivät he huolestuisi.

- Huomenna sitten on kaikki paremmin. Jos me ei tänään päästä kotiin asti niin kyllä äiti jotain huomenna keksii...

Jatkan juttelua ja seuraan samalla hulestuneena bensatankin valoa. Ajattelen ensin lähettää tekstiviestinä avunpyynnön La Merille mutta hetken mietittyäni hylkään avunpyynnön. En yksinkertaisesti kehtaa.

- Aina apua pyytämässä. Eiköhän se ole takaisinmaksun aika. Haluaisin itse olla hyödyksi.

Lopulta olen niin väsynyt että minun on pakko ajaa P-paikalle hetkeksi nukkumaan. Lapsetkin nukkuvat. En kerennyt nukkua kauaa kun heräsin siihen että sormista oli tunto pois. Istuallaan nukkuminen on muutenkin epämukavaa. Lähden ulos jaloittelemaan ja ihailemaan verenpunaista täysikuuta.

Jätän auton oven ihan vähän raolleen ettei ovi vaan napsahda lukkoon. Otan kameran ja kävelen noin kymmenen metriä takaisin päin. Siinä kohtaa on silta ja kuutamo kailottaa komeasti läheisten rakennusten takaa. Sillan kaidetta vasten on hyvä saada tarkka kuva.

- Jotain sentään onnistuu.

Totean ja lähden kävelemään takaisin autolle.

- Nyt tarvittaisiin jokin ihme. Usko ihmeisiin, uskoa ihmeisiin... uskaltaa uskoa ihmeisiin... Pave Maijasen sanoin îjos uskot sä osaat lentää, jos tahdot sä osaat lentää... jos uskot sä voit voittaa juuri sen mikä pahin on ilmaiseksi mitään et saa mut jos teet sen saat palkinnon....î

Hyräilen kävellessäni. Pysähdyn. Jokin liikahti edessäni. Yritän tarkentaa katseeni liikkuvaan kohteeseen.

- Taas! Se on jokin pieni!

Ajattelen ensin että ehkä se on pieni lintu joka pyristelee lentoon tai kenties taitavasti loikkiva sammakko mutta sitten kun tulen varovasti lähemmäksi huomaan mikä se on ñ seteli!

- Ohoh!

Pitelen epäuskoisena 50 Ä seteliä kädessäni.

- Kiitos Jeesus!

Minua samaan aikaan naurattaa ja itkettää. Tilanteessa on jotain koomista, taikuutta ja hurmoshenkeä.

- Kiitos jeesus...

Lausun vielä uudestaan ja kohotan setelin korkeuksiin. Sitten moiskautan lentosuukon perään.

- Täydellistä! Ihanaa! Tämä on ihme! Tällä me päästään kotiin!

Kävelen takaisin autolle. Hyppään sisään kuskin paikalle ja herätän vieressä nukkuvan Annan.

- Katso Anna! Kiitos jeesus! ƒiti löysi viisikymppisen! Tämä ihme tuli kuin taivaasta! Nyt mennään kotiin...

Anna herää hetkessä. Nauramme yhdessä ja kiittelemme jeesusta ja ihmettelemme ihmettä.

Kotipihaan tullessamme kello on noin puoli viisi. Autossa on lämmin ja lapset nukkuvat taas. En raaski herättää. Päätän että tämän ihmeen lisäksi ja kunniaksi vietetään vielä leirielämää ja nukutaan autossa.

Aamu on valkenemassa. Istun hetken valveilla ja kertaan vielä päivän tapahtumia. Sitten annan itselleni luvan nukahtaa.

Kuuden jälkeen on aika herätä. Annan koulutaksi tulee seitsemältä. Alexander saa jäädä kotiin nukkumaan. Nopeasti teen kaikki pakolliset työt ja sen jälkeen sohvani on linnani. Käyn nukkumaan. Nukkuminen on ihmisen parasta aikaa...

Myöhemmin päivällä La Mer soittaa minulle. Hän kysyy olenko minä vaikeuksissa.

- En enää... Me vaan meinasimme jäädä tien päälle. Minulla oli rahat loppu ja tankki tyhjä.

Vastaan miehen kysymykseen.

- Eikä. Mikset sinä soittanut minulle?

Mies kysyy huolestuneen kuuloisena.

- En minä kehdannut. Tunsin itseni arvottomaksi.

- Höpsis! Et saa ajatella noin. Sinun täytyy aina olla minulle rehellinen.

Hetken hiljaisuus...

- Mitä sitten tapahtui?Pääsit kuitenkin kotiin? Miten?

Minä toivoin ihmettä ja sain sen. Ihme toi meidät kotiin...

- Siis mitä? Mikä ihme?

- Jaloittelin taukopaikalla ja kuvasin verenpunaista täysikuuta ja sitten tuulenvire liehautti minulle 50Ä setelin.

- Oi, ihanko totta?!

- Kyllä. Niin se kävi.

Vakuutan miehelle.

- Tiedät Darling että minä en oikein usko mihinkään yliluonnolliseen mutta tämä îihmeî taitaa tehdä poikkeuksen. Illalla kun tuttavani saattoi minut junalle, minulle tuli sellainen voimakas tunne että sinä tarvitse rahaa. Yritin soittaa sinulle mutta et vastannut puhelimeen.

Mies kertoo...

- En minä jaksanut. Olin niin surullinen tilanteesta. En kehdannut edes vastata.

- Minulla oli viidenkymmenen euron seteli taskussani ja kyytärini olisi tuonut sen sinulle jos olisit vastannut puhelimeen... Sitten minun täytyi nousta junaan... Seteli on vielä minulla, täytyi ihan tarkistaa joten tämä seteli se ei ole joka lensi avuksesi mutta ehkä ajatus tuli minulta.

Mies jatkaa ja kuulen kuinka hän hymyilee puhelimessa. Hymyn voi kuulla...

Kiitos, olet ihana.

- When you expect the miracle. You must believe it. I love you, Darling.


Ukkosmyrsky parturoi pihamaan

Pohjanmaan painajainen

20.05.2014 17:31

- Onhan tässä ihan hyvät maisemat ilman koppiakin...


20.05.2014 16:51

Myrskykuvien kevennyksenä tulikin tähän toinen samalla nimellä tallennettu kuva eli alapuolella Tolpan Myrsky, syntynyt kovassa ukkosmyrskyssä ja kaatosateessa kesällä 2013.


20.05.2014 16:47


20.05.2014 16:47


20.05.2014 16:46


20.05.2014 16:44


20.05.2014 16:44


20.05.2014 16:43


20.05.2014 16:42


20.05.2014 16:41


20.05.2014 16:41


20.05.2014 16:25


20.05.2014 16:24


20.05.2014 16:22


20.05.2014 16:22


20.05.2014 16:21


20.05.2014 16:20


20.05.2014 16:19


20.05.2014 16:18


20.05.2014 16:17


20.05.2014 16:16


20.05.2014 16:15


19.05.2014 11:55


19.05.2014 11:53


Tulppaani merten takaa

12.05.2014 16:07

Joutsenet huutelevat pimenevän maiseman sydämessä. Savun tuoksu kruunaa keväisen maiseman. Taivaan rannasta nousee upea puolikas kuu ihastuttaen minua valonsa läpikuultavalla kelmeällä valolla.

Kuussa on myös häivähdys oranssia lämpöä sekä ripaus pinkkiä. Istahdan rantasaunan rappusille ja aistin kevättä ñ vedän keuhkot täyteen ripeää jäittenlähtöä ja joutsenten lemmenkipeää soidinta.

Iso koira tulee häntä huiskien luokseni ja notkauttaa polvensa kohti maaperää minun jalkojeni juureen.

- Hyvä poika, olehan siinä, herätään kevääseen ja heitetään lopputili talvelle! Lämmintä ja leutoa sulavan solisevaa kevättä.

Rapsutan koiraa korvan takaa. Nousen sitten istuinsijoiltani ja solahdan nokisten ovenkaarmien sisäpuolelle. Valitsen pari hyvin kuivahtanutta puunkalikkaa ja lisään ne ahnaan hiilloksen pesään. Liekit syttyvät heti ja nielevät puut himokkaaseen kitaansa.

Kokeilen heittää yhden kämmenen pohjallisen vettä löylykiukaalle. - Hyvin pelaa! Lämpö suhahtaa kivistä ja haihtuu hetkessä kiteisinä vesihöyryn sirpaleina saunan kuumaan ilmaan.

- Katsos poika, on löylyä. Nyt voidaan vaan odottaa...

Tuumaan koiralle. Kurkistan sitten vielä vesipataan onko siellä tarpeeksi vastusta kuumuudelle.

Koira tökkää minua kuonollaan. Se on mukana tässä. Vahtii tunteitani haukan silmin.

Pyörähdän kannoillani ja sujahdan ulos saunasta. Koira seuraa minua. Katseeni kohottautuu hitaasti kauempana olevaa kotimökkiä kohden. Sen ikkunoista kajastaa himmeä valo. Pistäydyn laiturilla mutkan. Kuuntelen joutsenten räpätystä ja siipien lotinaa. Neljän joutsenen parvi tulee häthätää pimeyden keskeltä minun lähelleni esiintymään. Joutsenten kuoro on sujuvan täydellinen vaikka riitelisivät, kuulostaa oopperadraamankaarelta.

Olen viettänyt päivän lukien vanhoja päiväkirjojani. Siinä laiturilla nauttiessani keväästä, puolikuusta ja päivystäessäni saunan lämpiämistä palaan muistoissani ajassa taaksepäin aimoharppauksen vuosia...

Toimistotila on hiljainen. Toiset ovat ruokatunnilla. Istun toimistonurkassani ja ihmettelen tietokoneohjelmaa jota en ymmärrä. Turhautuneena napsautan ohjelman pois ja avaan uuden sivun näytölle. Istun siinä ja mietin mitä seuraavaksi kirjoittaisin... hm... miehen voima, partaveden kallis hienostunut tuoksu, kiiltävät muodikkaat kengät, farkkupaita...

Oma pelokas ujo olemukseni lysähtää kasaan. Painan delete, poista viimeksi kirjoittamani sanat ja aloitan runon sanoilla îkyllä nainen aina selviää...î

Työläiset saapuvat ruokatunnilta takaisin toimistoon ja naurunremakka täyttää käytävät. Ihmisillä on vauhti päällä. Mies tulee muiden mukana ja nauraa tuttuun kovaääniseen tyyliinsä.

Jonkin ajan kuluttua mies kävelee ohitseni selkääni hipoen etsien jotain...

- Anteeksi... minä etsin yhtä ohjekirjaa...

Mies sanoo anteeksi pyydellen.

Ojennan vasta tulostamani runon miehelle, en edes tiedä minkä vuoksi, se vain tulee ñ spontaani tehokas liike -

- Kiitos, oletko sinä kirjoittanut tämän?

Mies kysyy hämmästyneenä. Miehen jatkuva energia taukoaa pieneksi hetkeksi ja hän katsoo minua syvälle silmiin ñ merensinisin viisain silmin.

- Kyllä. Nyt tässä. Ota se mukaasi ja lue.

Vastaan nopeasti ujostellen.

Minäpäs otan. Sujautan sen tänne laukkuuni matkalukemiseksi.

Mies nauraa ja oletan ettei hän enää hetken kuluttua edes muista saaneensa runon...

Kylmä tuiskutuuli sivaltaa vasten kasvojani. Lähden kotiin samaan aikaan kun mies hyppää autoonsa ja katoaa lumisateeseen. Minulla on pitkä pyörämatka edessäni. En ole varma oliko viisasta antaa runo:

- Voi miksi sen tein?! Mitä hän mahtoi ajatella minusta luettuaan tekstini...

Aika kuluu siivillä. Pikkuisessa toimistopajassa aherretaan työn touhussa. Minä olen harjoittelijana edistynyt eikä minulla ole aikaa unelmoida kunnes eräänä päivänä meri lainehtii takaisin minun elämääni.

Olin ihaillut miehen voimaa salaa ja tauotta. Hädintuskin uskalsin sanoa hänelle mitään. Hän oli selvästi showmies ja otti jokaisen kuulijan sellaisenaan omakseen.

Silmissä säihkyi kipinä jollaista en ollut aikaisemmin tavannut kellään. Olin muutenkin kokematon, nuori tytön hupakko ja mies oli minua jonkin verran vanhempi.

Eräänä loppukeväisenä päivänä mies tuli takaisin. Hän tervehti kaikkia kulkiessaan ja minusta tuntui siltä kuin olisin näkymätön, ettei hän lainkaan näkisi minua.

Olin oppinut enemmän ja saanut lisää vastuuta ja uusia työtehtäviä tietotaitoni mukaan. Harmaa nurkkaus imaisi minut sisäänsä ja olin varma ettei miehen silmissä minua enää olisi. Toisinaan ruokatunnilla kun ei minulla ollut varaa mennä toisten kanssa syömään jäin yksin toimistoon ja kirjoitin lisää runoja. Ne olivat ajatelmia omasta elämästäni, poljentoja arkipäivään, unelmiin, haaveisiin...

Oma elämäni oli tasapaksun harmaata siinä ei ollut juuri paljoa särmää. Joskus unohdin itsekin itseni mutta salaperäinen merisilmäinen mies muisti minut.

Juteltuaan koko päivän toimiston johtajaportaan kanssa. Palavereja, kahvia, munkkipossuja ja kehityskeskusteluita, mies tuli yllättäin luokseni ja sanoi:

- Hei, tulisitko hetkeksi tuonne, minulla on sinulle asiaa ñ kahdenkesken ñ henkilökohtaista...

Nousin hämilläni nurkkauksestani ja kävelin miehen perässä hallin läpi seuraavaan tyhjään huoneeseen. Miehellä oli edelleen samat kauniit kiiltonahkakengät ja hänen leveät hartiansa vakuuttivat minut voimasta ja määrätietoisuudesta. Ihmettelin miksi mies halusi tavata minut kahdenkesken...

- Tänne näin, tämä on sopiva huone, täällä ei ole muita...

Mies vinkkasi minulle. Hänellä oli työsalkku mukanaan ja hän näytti tärkeän viralliselta. Ehdin jo hetken aikaa ajatella että ehkä hänet oli järjestetty nuhtelemaan minut ja antamaan potkut.

Minulla oli ylläni löysä villapusero. Kaula-aukko repsotti ja pusero valui alemmas paljastaen vasemman olkapääni.

Tahtomattani punastuin ja kiskoin peitellen puseron takaisin olkapääni suojaksi. Minua hämmensi miehen hymyilevä tuijotus. Hän näytti siltä kuin olisi pidätellyt nauruaan.

- Hm... ihmettelet varmasti miksi me olemme...täällä...

Mies avasi keskustelun.

- Joo...

sain hädintuskin nielaistua.

- ƒlä ole huolissasi...

Mies sanoi vakavana.

- En ymmärrä... olenko tehnyt jotain väärin? Yritän kyllä par...

Sopersin mutta mies keskeytti minut .

- Shii... odota... annna minä puhun nyt. Jooko... saanko puheenvuoron niin ettet sinä keskeytä minua?

-Anteeksi... (Olin hämilläni ja paniikissa)

- Ei mitään anteeksi pyytämistä.

Mies jatkoi. Hän otti tuolin, käänsi sen ja istui hajareisin minua vastapäin. Sitten hän totaisi:

- Don`t worry...

Miehen silmissä pilkisti taas meri. Jotain kuohuvaa missä oli kuin aallonharja puolikuisen meren yllä...

- En ymmärrä mistä on kyse?

Kysyin ja hymyilin arasti miehelle.

- Kyse on... (seitsemän sekunnin viive) siitä runosta...

Mies sanoi arvoituksellisesti.

- Ai mistä?

Kysyin ihmeissäni.Kirjoitan kyllä runoja pöytälaatikkoon katseilta piiloon mutta tämän runon olin tyystin unohtanut.

- Siitä runosta jonka annoit minulle pari kuukautta sitten...

Mies selvensi ajatuksiani.

- Ai siitä... runosta...

Tunsin jälleen punastuvani ja ujo sähköimpulssi laukkasi minussa päästä varpaisiin. Runon muistaminen nosti pintaan sen hetkisen elämäni haavoittuvaisen puolen... siinä runossa olin niin auki ja rehellinen.

- Siitäpä runosta hyvinni... se oli erittäin koskettava ja tunteellinen

Mies sanoi.

- Niin... minä kirjoittelen näitä runoja tavantakaa aina kun minulla on hetki aikaa...

Jatkoi rehellisesti.

- Kyllä. Ymmärrän. Mutta tämä runo ñ eikö se kerrokin sinun elämästäsi... darling?

Punastumiselle ei lasketa ylärajaa...- Miten joku voi kutsua minua darlingiksi!

- Kertoo... niin se on...

- Rehellinen kertomus sinun elämästäsi ja vaikeuksistasi.

Mies jatkaa ja hymyilee.

- Sellaista se on elämä. Anteeksi että häiritsin sinua, en tiedä miksi... no, minä vaan annoin sen sinulle...

Sopersin vastauksen miehen hymyyn enkä enää keksinyt itselleni pakoreittiä.

- Kiitos että annoit. Runo on todella kaunis ja koskettava. Lähdin ulkomaille ñ tulppaanien maahan ñ kohtaamisemme jälkeen. Minulla oli ollut paljon työstressiä ja yht`äkkiä lentokoneessa minä muistin että minulla on runo työsalkussani...

Mies puhui minulle. Hänen suunsa liikkui. Sanat puuroutuivat osittain tajunnassani. Minua jännitti niin paljon mitä seuraavaksi...

- Sitten minä otin sen runon ja luin - îkyllä nainen aina selviää...îMinä istuin onneksi, muuten minulta olisi saattanut pudota jalat alta ñ istuin siinä ja tunsin hyvin voimakkaasti jokaisen sanan minkä olit kirjoittanut ñ ja sen tunteen sanojesi takana. Hyvä! Teksti on todella hieno!

Mies jatkoi härnäten minua katseellaan.

- Siispä sen vuoksi että olet tuollainen runotyttö minä toin sinulle matkaltani jotain...

Mies puhelee. Sitten hän nousee tuolistaan ja avaa työsalkkunsa.

(Mitä ihmettä! Mitä nyt tapahtuu? Miksi hän toisi minulle jotain...?

Ajattelin ja seuraan uteliaana tilannetta.)

- Ole hyvä. Minä toin sinulle tulppaanin tulppaanien maasta kiitokseksi sinulle runosta.

Mies lausuu ja ojentaa minulle viehkosti muovirasian jonka sisällä on punainen tulppaani.

- Kiitos!

Herskäytän naurun perään! Tilanne on niin koomisen hauska ja humoristinen.

Tulppaani runotytölle. Voit syödä sen tai pitää muistona. Se on marsipaanitulppaani.

Mies tarkentaa ja kietoo sitten kätensä ympärilleni. Halaus on tunteellinen ja napakka. Voimaannuttava.

Me nauramme molemmat ja vakuutan hänelle etten varmasti raski syödä marsipaanitulppaania vaan laitan sen kunniapaikalle kirjahyllyyn.

Rakkaus on ihmeellistä. Ehkä kaikki se sai siitä hetkestä alkunsa.Myöhemmin tapasimme työn merkeissä aina silloin tällöin. Jossain välissä esitin tanssiin kutsun...

Päiväkirjan sivut ovat pölyttyneet mutta muistot eivät. Ne ovat yhä edelleen yhtä vihreitä ñ kuin kaikki olisi tapahtunut hetki sitten.

Marsipaanitulppaanista on kulunut aikaa... vuosia mutta tulppaani välittää yhä sanoman tavalla tai toisella. Jos minulla on ikävä merensinisiä silmiä niin lähetän lentosuukon ja haavekuvan tuulten mikana missä hän sitten sillä hetkellä onkaan tai suljen kirjeen ja piirretyn tulppaanin pullopostiin virran kuljetettavaksi... Meidän telepaattinen sydänten välinen yhteys on kaunis ja vahva.

Jonain päivänä toivon pääseväni vierailemaan tulppaanien maahan, yhdessä, herkuttelemaan marsipaanitulppaaneja.

Herään muistoistani koirien haukkuun. Samalla kuulen tutun auton äänen tulevan ja moottorin sammuvan meidän pihaan. Puolikuun sauna on valmis. Lähden juoksuaskelin vierasta vastaan!

- Nyt en kerro enempää! Täytyy mennä! Lisää kerron toisella kertaa!


Game over- Mother's Day

12.05.2014 08:52


12.05.2014 08:51


Rakkautta ja villalankoja!

7.05.2014 17:52

Rakkautta ja villalankoja. Tällä kertaa minä Paimenpoika kerron teille pienen tarinan.

Kaikki sai alkunsa siitä kun yhtenä talvisena pakkasaamuna meidän äitin varpaita paleli. Hikiset märät villasukat olivat unohtuneet takan ääreen lattialla repsottamaan eikä kuivia löytynyt mistään. Lapsille laitettiin ddmäisesti paripuolet tossukat jalkoihin eikä Darling voinut muuta kuin nauraa omalle hajamielisyydelleen

- Katsos nyt Paimenpoika. Pakkasaamu ja kaikki hukassa mutta kauniita kuurankukkia on joku riepu käynyt kylmällä henkäyksellään puhaltamassa meidän kesämajan ikkunaan...

ƒiti puheli minulle ja lipsotteli kylmin varpain vetoisaa puulattiaa pitkin keittiönurkkaukseen. Minä menin perässä. Hövelisti heilautin häntääni puolelta toiselle ja siivosin siinä samalla matalalla huiskien näkyvimmät roskat sivuun varjojen syliin.

- Huh kun kylmä!

Darling tuhisi ja kipristeli varpaitaan ylös ja alas samalla kun mittasi sopivan määrän kahvinpuruja keittimeen. Istun siinä vierellä. Yritän olla läähättämättä mutta väkisellä minun kieleni lipsahti kuolasuusta ulos kun ajattelin aamuruokaa ja toisekseen minun tiheä gledju on kuuma.

Darling ei pidä siitä että läähätän tiheän hermotuneesti ääneen:

- Ei Paimenpoika... älä läähätä. Hermostutat minua. Minä juon ensin aamukahvit ñ ennen sitä en jaksa mitään...

Napsautin suuni kiinni ja nokka nutussa (hyvin viisaan ja tomeran näköisenä) katsoin äitiä ja viattoman ymmärtäväisen ja rakastettavan näköisesti syvältä alakulmasta suoraan silmiin. Se tehoaa aina.

- Hyvä on, anteeksi... Paimenpoika... Ymmärrän sinua...

Darling toteaa hermostuneen oloisena.

( Paimenpojan ajatuksia: - Juu! Niin varmaan!)Sitten DD jatkaa:

- Sinulla on jo kiire ulos. Ehkäpä menet edeltä... juon kahvit ja nappaan yhden makkaraleivän.

Darling toteaa ja käännähtää ympäri ja sipsuttaa sitten varpaillaan pakkashuurussa olevaan ovenpieleen.

- Ei! ƒlä vielä! En tahdo vielä ulos!

Yritän saada sanotuksi ja salaman nopeasti pyörähdän selälleni seinää vasten muka nukkumaan.

- Mun varpaat on ihan jäässä... otan kahvin ja kietoudun hetkeksi sohvan nurkkaan.

Niin äiti sitten teki. Kääriytyi lämpimän shaalin sisään katsomaan aamutv:tä.

- Minäpäs nostan yhden kortin ja katson mitä kivaa tämä päivä tuo tullessaan...

Darling hymähtää ja kurottautuu ottamaan rasian jossa on sikin sokin kortteja.

Nostettuaan kortin Darling sinkoaa itsenä iloisena ylös sohvalta ja tanssii pienet voitontanssit ja suutelee korttia. Sitten hän sanoo minulle:

- Rakkautta! Jes! Rakastavaiset... En nyt tiedä että olisin saamassa vieraan...

Olen jo koiranunessa (ihmisethän tietävät että koirat nukkuvat koiran unta toinen silmä auki ja toinen korva kuulolla...)

- Missä minun inspiraationi on... haluaisin maalata jotain järeää... leikkiä väreillä mutta en tiedä mitä miten ja... Olisikohan tuolla nurkassa lisää värejä...?

Darling poistuu näkyvistä. Hän kampeaa itsensä säilytyslaatikoiden sivusta tangossa roikkuvien turkisten sisään. Kettuturkki suorastaan nielaisee Darlingin. Katselen suoriutumista huolestuneena. Hetkeen en näe äitiä ollenkaan. Tuijotan kettuturkkia varmuuden vuoksi silmääkään räpäyttämättä.

- Heureka! Nyt minä tiedän mitä minä teen!

Darling huudahtaa ja puskee itsensä takaisin jouluisten värivalojen loisteeseen. On Paimenpojan mieleistä että meillä joulu jatkuu joulusta jouluun ainakin jouluvalojen osalta. En heti huomaa hänen tarkoitusperiään mutta sitten näen mitä Darlingilla on mukanaan, hassun kirkaskuvioinen säilytyskansivakka... - Ehkä ruokaa kenties?! Vesi herahtaa kielelleni.

- Katso Paimenpoika mitä minä löysin! Isoäidin neuletyökopan! Minä haluan opetella neulomaan!

Darling huudahtaa haltijoissaan.

- Leipomaan...mutta sinähän osaat leipoa...

Haukahdan ihmeissäni.

- Neulomaan! Kyllä minä opin... kait ...ehkä...! Harjoittene niin kauan että opin tekemään rakastavaisten varvassukat!

DArling jatkaa eikä enää huomaa minua, Paimenpoikaa.

- Tukalaa! Anna mun kaikki kestää. Päteeköhän tuo sama päähänpisto myös koirien ja hevosten rakkauselämään? Ehkäpä undulaattikin tarvitsee villamyssyn ja säärystimet...

Totean ja mietin miltä asustettu undulaatti näyttäisi tai olisiko hevosilla kaviotöppöset ja koirilla anturasukat.

- Ei enää palelevia varpaita! Tässä se nyt on se idea jota olen etsinyt talven selästä ja joka puolelta. Minä haluan opetella neulomaan rakastavaisten varvassukat. Värikylpy. Hempeä kosketus...

Darling puhelee itsekseen ja tutkii pärevakan sisältöä.

- Mikään ei ole niin kamalaa kuin suonenveto jalkapohjissa saunan jälkeen verannalla, pakkasvetoisella lattialla tai silloin kun sukanvarsi ei saa kiristää, varpaiden pitää pysyä lämpiminä... jos peitto ei riitä. Siihen auttavat Darlingin rakastettavat rakkaus varpikkaat!

Siitä se kaikki alkoi. Heureka ilmiöstä on kulunut hyvä tovi mutta äidin lankainnostus ei ole laantunut ñ päinvastoin! Erivärisiä ja kaiken karvaisia lankoja on kaikkialla ja joka puolella. Meidän kodista on tullut väriterapian ja rakkauden mekka.
Meillä käy aina silloin tällöin hoidossa yks väritön laukkipää. Se on vähän kuriton poika. Minun pitää kouluttaa sitä. Toivottavasti sen leppakorvat eivät nouse pystyyn, silloin se muistuttaisi liiaaksi yhtä edesmennyttä Donna-mummoa ja silloin Darling pian rakastuisi päätä pahkaa veijariin.

Olen yrittänyt kouluttaa rassukasta hyvän noutajan vaikka siinä onkin jotain salametsästysverta.

- Mokomakin pikku Hakki! Nouda metso! Hosaan sille vöyhkälle ja se osaa jo noutaa oikean metson kaikista lankavyyhdeistä sen jossa lukee îmetsoî. Täytyy olla varovainen ettei opi liikaa ja onnistu noutamaan kaikkia hirvensorkanpaloja joita olen kätkenyt maahan talon tuntumaan hiukopalaksi pahan päivän varalta. Vielä ei ole syntynyt kynsikkäitä koirille...

Darling oli sinnikäs. Hän ei antanut periksi vaikka ensimmäiset sukat muistuttivat pyykkiä jossa toinen sukka on pesty liian kuumassa tai sukat on venytetty ja vanutettu mankelin läpi. Tähän päivään mennessä meillä on monta korillista iloa väriä ja lämpöä.
Aamukahvi jäähtyi kun Darling neuloi viimeisen pikkuvarpaan valmiiksi .

- Noin. Valmista tuli. Yhdet Alexanderille, yhdet minulle minulle ja kahdet vieraan varalle... Anna Pippurille ei ollenkaan kun ei halua tämmöisiä tumpuloita varpaisiinsa.

Darling myhäilee ja sitten jatkaa:

- Katsotaampas tämän päivän kortti... - Rakastavaiset! Juuri sopivasti kun sain rakastavaisten varpikkaat valmiiksi!

Darling kääntyy kannoilla ja kulkee ripeä tanssahdellen huoneen poikki.

- Seuraavaksi minun täytyykin tehdä vähän taikoja... (Darling puuhailee ja juttelee itsekseen. Hän on niin keskittynyt puuhaansa ettei edes huomaa minua)... Ensin piirrän kuvan näistä ja kirjoitan kirjeen...

Valmiimmaksi ei voisi tulla. Kaunis värikäs piirros on valmis ja kirje johon Darling pudottaa vähän hilekiillettä...

- Sitten vielä loppusilaus, pieni tuiskaus hajuvettä nimeltä Expect the Miracle!

Darling huokaisee ja katselee haaveellisena aikaansaannostaan.

Minua rupeaa aivastuttamaan. Onhan se hyvä haju ñ anteeksi tuoksu ñ mutta näin koiran mielestä turhan tuhtia tavaraa.

Darling käärii kirjeen ja kuvan rullalle ja sitoo sen sievästi silkkinauhalla. Sen jälkeen hän sujauttaa sen viehkosti tyhjään lasipulloon ja korkki päälle. Sulkakynällä ja musteella Darling kirjailee pullon kylkeen îOsoite: LA MERî

- Voi rakkautta ja villalankoja! En voi muuta koirana tuumata kun katselen kuinka emäntä laskee pullon virran kuljetettavaksi. Eiköhän posti olisi ollut parempi mutta aina se sama mies kuulee kutsun ja silloin saa Paimenpoika väistyä vahtipaikalta.

- Vie virta kirjeeni rakkaani luo!

Darling evästää viestin matkaan ja jää kaihoisasti katselemaan pullon perään.

- Toivon että voisin hyppiä varpikkaissa jättitrampoliinilla rakkaan kanssa, hän suutelisi minun värit pintaan ja avaisi sateenkaaren sisälläni. Olisi minulle aarre...

Entä miten tässä käy. Saako Darling rakkautta varpikkaissa tai sateenkaari aarteen. Jääkää kuulolle... nukkukaa koiran unta... kerron tarinan lopun myöhemmin.
With Love

Paimenpoika



7.05.2014 13:57


7.05.2014 13:55


7.05.2014 13:54


7.05.2014 13:52


7.05.2014 13:51


7.05.2014 13:45


7.05.2014 13:41


7.05.2014 13:40


7.05.2014 13:39


7.05.2014 13:38


7.05.2014 13:37


7.05.2014 13:36


7.05.2014 13:35


7.05.2014 13:34


Meren helähdys ja hiirenkorvat

Totuus vai tehtävä

7.05.2014 07:44


6.05.2014 11:13

1.5.2014

Rakas päiväkirja! Miten minä voisin kietoutua tähän hetkeen lujemmin? Miten voisin olla kuin kasvi ja kasvattaa lehvästön kauttaaltaan tämän käsin kosketeltavan hetken ylle.

Taivaan pilvet näyttävät siltä kuin ne olisivat pysähtyneet. Puiden lehvästöt eivät liiku. Jossain kaukana louskuttaa maatyökone leukojaan.

Istun taas autossa. ÷tökkä tarjoaa minulle turvapaikan. Tarvittaessa se on minun työhuoneeni. Sisällä on lämmin. Voin tuntea tämän jähmettyneen hetken. Tiivis elämän ilmapiiri saa minutkin jähmettymään paikoilleni. Selkäni painautuu entistä tiiviimmin selkänojaan kiinni.
Puiden hiirenkorvat antavat jo aavistuksen ohuen väripiirtymän luonnon rauhallisen harmaaseen pintaan. Eilen satoi vielä enkelin ohuita lumihiutaleita ja kylmä pohjoisen puoleinen tuuli sivalsi vasten kalpeita kasvoja.
Tänään on seesteisempää. Ei ole enää aivan niin kylmää mutta ei ole kesäkään. Joutsenet ovat kaikonneet. Vain yksi pari puuhaa vielä meidän kotirannassa. Lokit askartelevat oman pesänsä kimpussa. Lokkien siiveniskut ovat valtavat. Ne halkovat ilmaa voimakkain vedoin kuin vieden venettä meren ulapalla, Tolpan taivaan kannella.
Tänään olen lukenut tarinoita menneestä elämästäni. Vuoden 1998 kohdalla lukee ensimmäisen kerran kuulakärkikynällä kirjoitettuna îDigidarlingî. En uskaltanut liikahtaakaan, luin vaan sanoja jotka repivät muistoja pintaan. Osa oli suodattunut muistojeni virtaan etten edes muistanut kenelle ruskeat silmät kuuluivat...
Meri kuvastaa hyvin minua. Olen asunut useaan kertaan meren äärellä eri paikoissa ja myös saanut mereltä voimaa rakastaa. Meri kuvastaa hyvin rakkaudelle ominaista kehon kieltä ja elämän suolaisia kyynelvesiä. Tyrskyt ja laineet vuorovedet ñ harvoin on ollut täysin tyyntä tai hiljaista. Joskus mantereellakin on voinut kuulla helähdyksen meren soinnusta ja tyrskyjen musiikista.
Meri tarttuu minun silmiini (joka kerta) katseesta, pilkahdus syvää sineä vihreän ruskean pippurin sekaan. Aah! Minä hukkuisin niihin silmiin kokonaan jos voisin ja hiutaleutuisin hänen sydämensä virtaan. Silloin olisin koko ajan hänen mukanaan kuin virran kohina, meren kaiku.
Minulla on runsaasti runotekstejä elämäni varrelta. Joskus niissä on riitasointujakin. Enimmäkseen ne ovat säyseitä tai huolitellun näppäriä latteuksia elämän oikeudenmukaisuudesta silloin kun on mennyt todella huonosti.
En kiellä sitä etteikö minussa olisi ollut paikattavaa mutta samalla muistutan siitä että jokainen meistä on oma ainutlaatuinen kokonaisuus, mahdollisuus, rakkaus ja elämän tämä ihana kerros täytyy yrittää, tarkennan ñ voida elää mahdollisimman hyvin ja eheästi ja leveästi ñ kokemus rikkaasti.
Minulle kohtalo on luonut paljon vaikeuksia ja mutkia matkaan. Joskus olen unohtanut mikä on se tärkein syy minkä vuoksi rakastun ja hallitsen omaa elämääni rakastuneen sanoin. En voi kieltää sitä ettenkö olisi joskus satuttanutkin ihmisiä mutta minulle myös on tehty paljon vääryyttä hakien minusta lohtua, valehdellen ja uskotellen että juuri me olisimme satua vailla vertaa ja sitten huomaankin olevani taas yksin ñ tunneköyhä ñ rikki ñ narri.
En kanna kaunaa ketään kohtaan. Yritän ainakin unohtaa vaikka sanonta että anteeksi voin antaa unohtaa en ñ on vahva ja viisas. Unohdus on joskus sokea unohtamattomuus selvänäköinen ñ se vie loppu taian siitä luulosta että ystävyys jatkuisi ehjänä tai lainkaan.
Minulla on vain yksi täydellinen rakkaus ja se riittää minulle. En kaipaa läheisyyden hekumaa tai sellaista tasavertaisuutta että elämämme solmiutuisivat niin tiiviisti yhteen etten enää siinä korsetissa voisi hengittää.

Rakkaus ei tuomitse, kahlitse, sido, haasta vaan antaa, sallii, lahjoittaa ja palkitsee. Sitä on rakastua ja rakastaa täydellä vapaudella. Rakkaus on luottamus. Rakkaus on naivi rehellisyys. Paljas pinta, sopusointu.

Rakkaus on kuin peilikuva. Vastaa hymyillen takaisin. Malttamaton. Ei koskaan valmis.


5.05.2014 21:58


5.05.2014 21:57


5.05.2014 21:56


5.05.2014 21:56


5.05.2014 21:55


Takatalvi Toukokuussa

5.05.2014 21:36

5.5.2014

Rakas päiväkirja, lapset lähtivät kouluun. Taksikuski kertoi minulle että parin kilometrin päässä on vielä myöhäinen talvi. Autot ajavat maantietä lumiuria pitkin.

Meidän kohdalla lumi on sulanut pois. Rantapolku oli vielä jäässä. Illalla emme lämmittäneet saunaa koska silloin pyörätuolin kanssa olisi ollut mahdoton selviytyä saunalle ja takaisin.

Peipponen laulaa takatalven hetkellisestä iskusta huolimatta ja lokkipariskunta päivystää kivellä.

Toukokuun viides. Loppumetrit kesää kohti. Tänään on myös markkinat. Sitä se uumoilikin lumisade, yleensä markkinoiden aikaan on loskaa ja räntää. Totesin lapsille illalla että nämä ovat taas nämä köyhät markkinat. Turha sinne on mennä rihkamaa ihailemaan kun tutut ystävälliset kasvot ovat vähissä.<6>Pihakaivo oli aikaisin aamulla jäässä. Ehkä se jo on sulanut. Kahvivettä täytyy saada. Hevoset päästän samalla kertaa ulos laitumelle. Nokkoset nostavat jo päätään ja viheriöivät viiden sentin korkuisina taimina. Minä annan vihreän kasvaa vielä jonkin aikaa ennen kuin hevoslauma pääsee ahnehtimaan tuoretta.
Rakas päiväkirja, ei tässä oikeastaan muuta... Ai niin se vielä että kun pojan koulutaksi tuli ja kuski alkoi laskea pyörätuolihissiä niin taksin uumeniin vilahti yksi ystävällinen hukka. Hani pomppasi sinne sirosti kuin harmaa kettu. Suoraan Hani meni tervehtimään taksissa yhtä vaikeasti vammaista nuorta ja sen koiran rastakorvat pyörivät rakastettavaa hellyyttä. Sellainen se suppokuono pieni on, ajatteli varmaan löytävänsä Anna Pippurin sieltä autosta. Hani on Annan oma rakas.


5.05.2014 21:15

4.5.2014

Rakas päiväkirja... paljon ajatuksia ja paljon sanoja. Sitä virtaa ei voi pysäyttää. Tuntuu siltä etteivät kaikki sanat mahdu vihon sivuille.
Tänään laitoin hyvää ruokaa. Onneksi olin hamstrannut ruoka-aineksia pahan päivän varalle kaappiin. Söimme spahghettia. Keitin ensin spaghettia yli puoli kiloa. Ripaus öljyä sekaan. Sitten pilkoin monta valkosipulinkynttä ja kypsensin ne nopeasti paistinpannulla rasvassa kuullottaen. Sekaan ripaus suolaa ja sokeria että raikas väri säilyi ja hyvä maku. Sipuleja silppusin kolme. Luomua. Kuullotin sipulit myös samoin kuin veljensä valkosipulin öljyssä ja suolassa ja sokerissa. Lopuksi kaadoin kuullotetut sopivan hempeät sipulit suporaan spaghetin sekaan josta olin kaatanut veden pois.

Herkullista! Nam! Chilitomaattimurskaa, sitruunapippuria, jauhelihamaustetta, suolaa ja 800g jauhelihaa. Tarpeeksi herkullista ja tulista toukokuisen lumisadepäivän painikkeeksi.

Tänään on satanut paljon lunta. Välillä on tuiskuttanut niin paljon että koko maa on ollut valkean vaipan peitossa. Epätodellinen tunnelma kun samaan aikaan puissa on suuret hiirenkorvat ja tuomenkukkien nuputkin ovat tuloillaan.
Kevään ensimmäiset orvokit-varpikkaat ovat melkein valmiit. Mustat varpaat täytyy vielä tehdä valmiiksi. Minulla on Anna tyttäreltäni saatu orvokki pirtin pöydällä. Ihana violetti. Orvokissa on kolme kukkaa Alexanderille, Annalle ja minulle, meille jokaiselle.
Näin viime yönä kummallista unta. Muistan siitä unesta vain katkelmia. Sekalainen määrä betonilevyjä ja tiiliskiviä mureni ympärillä, isoäidin kasvimaa oli yhtä kuollut ja laskostuneen värittömän roskaheinän peitossa ihan niin kuin arkitodellisuudessakin. Lähdin kävelemään pois päin pihasta. Kasvottomien ihmisten ketju vartioi pihapiirin selustaa ñ en tiennyt mitä he oikein halusivat minusta.Korkealla mäen nyppylällä seisoi tummanpuhuva pimeä hahmo kuin kuolema tai kiusanhenki. Kyllä minä hänet tunsin. En sanonuut mitään. Käännyin vaan ja lähdin kävelemään pois. Heräsin.
Rakas päiväkirja. Selkää vihmoo. Kipu on niin kuin noidannuoli, iskee pahasti kipinää kun äityypahimmoilleen. Minulla on ollut selästäni huoli jo kauan, useita vuosia. Välillä aina tuntuu siltä että jos liikahtaakaan niin jalat putoavat selän alta, tunto katoaa ja kipu säteilee alaspäin. Lääkäri on eri mieltä. Kirjoitteli papereihin diibadaaba eikä korvaansa lotkauttanut koko kivulle. Kipu on niin kamalan vaikea määrittää kun sille ei ole helppo keksiä sopivaa sanallista termiä.Jokin adjektiivi voi merkitä enemmän toiselle kuin toiselle ja sitten vielä lisäksi on nämä ulkolaiset keikkalääkärit jotka handlaavat suomea vain sen verran kuin on pakko. Työterveysasemalta yksi lekuri laittoi minut pois. Olin kait liian kipeä ja kuvitteellinen ns oikeille työläisille. Lääkärin pitäisi ottaa todesta potilaan kipu eikä vähätellä sitä. Minulla oli teini-ikäisenä ihana kuvaamataidonopettaja. Hän kävi valittamassa lääkäreille kovia kipuja. Lääkärit olivat sitä mieltä että kipu oli psyykkistä laatua eikä todellista. Pian opettaja kuolikin luuydinsyöpään.

Minun äidilleni kävi samoin. Hän valitti lääkärille selkäkipua ja lääkäri kehoitti vaan kestämään kivun ja keskittymään maatalouslomittajan virkaan. Kun äitini lähti Ouluun tutkimuksiin hän kuoli kahden viikon varoajalla syöpään.

Lapseni kysyi minulta:

- ƒiti, kirjoitatko sinä senkin vihon täyteen...?

- Kyllä. Sellainen on minun elämä. Kirjoitettava alusta loppuun. Täynnä tunteita ja tarinoita.

Korppi karjaisee
jäätyneessä maisemassa
Taivaalta sataa tiiliskiviä
Pääovi sivustalla
on auki
Polviin koskee
olen liimaantunut
maaperään
Askelet painavat
Leobardin pilkut
hevosen kaulalla
Aurinko leikkii
ja välkehtii värjäten
ponin sekoitusväreillä
Rakkaus roikkuu
löyhässä narussa
verannalla
Vedän tumman
hatun tiukasti päähäni
Syvemmälle
Hiukset jakaantuvat
molemmin puolin otsaani
Lähestyn ovensuuta
ja pidätän hengitystäni
Rakkaudella on pian
vapaat askeleet
Maaperä upottaa
Esi-isien tiedon lohkareet
siirtyvät
sydänalasta syrjään
tekevät kunniaa
rakentavat tulevaisuuden
varalle muurikujan
Mielen tunneli
etsii ulospääsyä
Miten korjata
ennen rakennetut
vääryydet
Mitä voisin muuta
kuin soljua puron lailla
läpäistä tunnepadon
vanhentuneet kirskuvat laudat
Uskallan joskus pelästyä
sitä suuruutta
minkä tarjoaa
minulle elämä.
Rakas rakastan sinua
viimeiseen henkäykseen
asti ja sen jälkeen
tuuleen unohdetussa
kosteassa suudelmassa
Sinua tavoitellen
Ystävä


Murheet on joskus pakko alleviivata

5.05.2014 20:29

3.5.2014

Rakas päiväkirja, auto on minulle kuin se ajatusten keräyspaikka. Täällä voin olla hiljaa ja rauhassa.

Varis lentää taivaan selkäpiitä ohitseni harvoin vankkumattomin siiveniskuin. Sillä on nokka kohti itää. Se selvästi tietää mitä se tahtoo. Tietäisinpä minäkin miten matkani päämäärään jatkuu.

Katkera. Olen minä. En halua myöntää sitä. En ainakaan julkisesti. Yleisilmeeni on että hymyilen jokaiselle vastaantulijalle. Eniten katkeruutta minussa aiheuttaa se etten tiedä enää keneen uskoa. Rakas päiväkirja, minä kerron näistä tunteista nyt sitten aivan luottamuksella.

Ystävät putoilevat pois ñ ne eivät muodosta suojaverkkoa. Jokainen lähtee kun haluaa. Varoittaa voisi etukäteen. Siksi lähden minäkin, en varkain, en salaa, lähden vain ja varmistan ettei salamatkustajia ole.

Kirjoitan paljon rakkaudesta ja se on minulle pyhä. Sen voima rauhoittaa ja parantaa ja saa minut olemaan luova. Rakkaus on se joka opastaa niin etten jää lopullisesti katkeruuden ansaan. Eniten olen katkera ihmisille jotka luulevat tietävänsä paremmin miten minun tulisi elää.
Isotassu nukkuu vanhan taloni seinustalla. Se on kuin minäkin ñ paikalleen kahlittu. Minua se rakastaa ja on elämäänsä luonani tyytyväinen, rapsutuksiin ja ruoka-annokseen, siihen että saa seurata pihan elämää ja lasten liikehtimistä-

- Miten voisin riistää ystävältäni elämän?

Jos voisin niin ottaisin nämä kaikki koirat mukaani ja muuttaisin niiden kanssa uuteen kotiin. Ulvoisin illan hämärässä nousevaa kuuta ja olisin siinä olemassa. Minä en voi. Minun täytyy toimia kuoleman lautturina ja riistää rakkailtani elämä. Miten voin katsoa ruskeisiin nappisilmiin ja kertoa että emäntä muuttaa pian pois ja mukaan pääsevät vain harvat ja valitut...? Miten? Miten...?

Rakas päiväkirja. Olen kuin huojuva puu tuulessa. Heikottaa. Minua huimaa tämä tapahtumien nopea kulku. Väistämätön päämäärä ñ uusi alku mutta miten... miten?


Vanhan saunan taika

4.05.2014 12:47

Herään keskellä yötä koirankynsien rapisteluun. On vielä pimeän aika mutta pakko lähteä tarvelenkille. Taskulamppu on karkuteillä joten sohaisen itseni ja koirat ulos pimeään ilmaan nokkatuntumalla.

- Reippaasti vaan... kyllä tähän pian silmät tottuu...

Juttelen koirille jotka vievät minua tutulle polulle ja seuraan niitä nahkahihnan päässä kuin sokea lepakko tutkan varassa.

Nukahdin aikaisin illalla. Minulla oli niin hyvä ja kylläinen olo. Voisinkin kertoa tarinan saunaillasta... Palaan pienen siivun ajassa takaisin päin...
Puut rätisevät kiuaspesässä iloisen tärskyvästi. Kuivia puita on ilo polttaa. Syttyvät helposti ja lämpiävät nopeasti.

- Olempas minä hempeellinen, joka asiasta saa jotain romantiikkaa aikaiseksi...

Kun tulet on sytytetty menestyksekkäästi on tallitöiden vuoro. Anna Pippuri lupaa vahtia saunaa sillä välin.

Tallilla nopea eväiden jako. Hevoset odottavat veräjällä vapautusta.

- Tällä kertaa lähdette sieltä yksitellen eikä laumana hurvahdella.

Juttelen hevosille ja nappaan mukaani ensimmäisen. Kaikki neljä tungeksivat veräjän tuntumassa ja minulla on vaikeuksia saada vain yksi mukaani.

Iltatallin jälkeen on sauna sopivan lämmin. Sauna polku on kuiva ja sää leuto ja lämmin. Laitan Alexanderin pyörätuoliin ja viuhahdamme saunatakeissa rantasaunalle.

Entä jos äiti tuolla lauteen alla on oikeasti joku?

Anna kysyy.

- En minä usko mutta jos onkin niin se on varmaan ihan kiltti tyyppi ñ sellainen harmaahiuksinen saunatonttu.

Vastaan ja jään miettimään saunatontun olemusta.

Kylvettyämme tarpeeksi lähdemme takaisin huvilalle. Iltapalan jälkeen on lasten silmissä unihiekkaa. Palaan takaisin saunalle koska en pessyt vielä omia hiuksiani. Muutenkin on kiva rauhoittua hetkeksi ja nautiskella löylystä yksin.

Nollaan päivän tapahtumat ja annan huolien ja murheiden lipua ohitse takertumatta niihin. Koira päivystää saunan kuistilla siltä varalta jos joku satunnainen hiiviskelijä pyrkisi seurakseni.

Saunassa on pimeää. Ainoa valonlähde on tuli. Suljen silmäni ja heitän löylyä. Tunnen kuinka puusaunan pehmeä löyly avaa jokaisen soluni. Istun siinä ja kuuntelen tulen hiljaista rätinää.

Yks kaks yllättäin joku hipaisee minua käteen... Pelästyn ja hetken mietin jo pakoreittiä.

- Ei, älä pelkää... minä olen saunatonttu...

Olento vastaa ja tunnen kuinka tyhjästä kuin toisesta ulottuvuudesta ilmestyy miehen mittainen saunatonttu ja istahtaa viereeni lauteelle.

- Darling... tänä yönä minä voin olla sinun luonasi...

- Mokomakin kaksinaismoralisti! Muuten jätät meidät kyllä rauhaan mutta sitten pimeän turvin hiivit minun selustaani selänpesijäksi... Missäs sinun oma emäntäsi on?

Viskaan kommenttini tontulle!

- E- ei. Nyt olet ymmärtänyt väärin. En minä ole varattu. Olen nouseva kokelas mestarisaunatontun oppipoika ja ihan kylläinen sinkku liikkeissäni.

Saunatonttu kokelas vastaa.

- joo-o niin mutta että tämä... Miten tämä on mahdollista?

Heitän vielä haparoivan kysymyksen.

- Ei sitä kukaan koskaan tiedä mitä yllätyksellistä taikuus on. Kuu on veden pintaan nähden sopivassa ojennuksessa luoden minulle aika kertauman josta pääsin pujahtamaan tänne luoksesi täyden koon miehenä. Ehjä ja vahva.

Saunatonttu vakuuttelee tekojaan.

- Ha-ha-ha-ha-haa! Vai vielä mitä ehjä ja vahva ehkä nyt suuri ja seuraavassa hetkessä pikkurillin mittainen!

Nauran tontun vakuuttaville puheille.

- Vaan oletkos koskaan DD istunut saunamiehen kanssa samalla lauteella muulloin kuin silloin kun yks merenkävijä ehtii maailmalta luoksesi?

Tonttu kärvistyy ja keskeyttää nauruni lyhyeen.

- ƒlä pilkkaa rakkautta, olen minä saunonut muutenkin miehen kanssa ñ onhan minulla Paimenpoika ñ siis mies...

Selitykseni horjuu.

- Voi anturarallaa! Vai vielä että mies! Paimenpoika on poikakoira ja rapsuttaa nytkin itsestään kirppuja saunan verannalla.

Tonttu kokelas nauraa mutta hiljenee narahdukseen.

Silloin saapuu Toivo. Ylisaunahalijatonttu. Hänen pitkä valkoinen partansa on kiepsautettu huivin sisään ja valkoiset pitkät hiukset kiinnitetty nutturalle niskan taa.

- Vaihdetaampas paikkaa kokelas... tämä on nyt Toivon paikka.

- Voi Toivo... minulla on niin paljon huolia etten niitä enää tahdo jaksaa sydämessäni kantaa...

Sanon hiljaa valkohapselle ja tiedän että voin luottaa. Olen kohdannut hänet ennenkin, mestarin, unessa.

- Minä tiedän että sinulla on murheita kertynyt matkaasi maailman turuilta.... mutta kuuleppas tätä...

Mestaritonttu jatkaa kertoen minulle tarinoita taivaan ja maan väliltä.

Kuuntelen haikeana saunamestaria joka kipusi kanssani hikisille lauteille. Hän kertoilee minulle ihmeellisiä tarinoita elämästä ja ajan saatosta tällä paikalla. Vuosisatojen viisauksia ja rakkauden pilkahduksia. Hänen pitkät sormensa hierovat murheen uuvuttamia harteitani ja saavat minut hetkellisesti elpymään.

Vesi kiehuu patakattilassa ja heitämme löylyä välillä tulisille löylykiville.

- ƒlä heitä toivoa pois.

Mestarihaltija sanoo minulle ja jatkoi...

- Vaikka olisit miten toivoton niin silti sinulle avautuu valo kerätä rohkeus ja astua uuteen eheyttävään elämään.

- Minä en usko sitä. (Jatkan haltijalle turhautuneena) Minusta tuntuu että olen silkka mitättömyys. Yhdellä napin painalluksella minut voisi pyyhkiä pois maailman kartalta. Katso nyt kaikki tämä mitä minä olen pystynyt tai jaksanut...

Sanon mestarille ja kyyneleet kihoavat väkisellä silmiini.

Haltija heittää lisää löylyä ja kietoo kätensä minun nöyryytetyille harteilleni ja sanoo hiljaa murahtaen:

- Heitä pois turha taakka. Sinulla on värit ja mielikuvitus ja rakkaus...

- Niin on mutta katso... minkä vuoksi, miksi?! Katso näitä känsäisiä käsiä... miksi ne ovat niin hauraat ja iho kovettunut kaikesta raskaasta työstä... työstä jota yritin tehdä parhain päin...

Soperran haltijalle enkä voi kyynelilleni mitään... onneksi saunassa on pimeää, en haluaisi näyttää heikkouttani...

- Itke vain jos se sinusta siltä tuntuu. Kyyneleet helpottavat.

Haltija puhelee minulle ja pitää minusta tiukasti kiinni ja jatkaa sitten:

- Monet surut olen tässäkin puhdossa pessyt kyynelten kuivaamilta kasvoilta mutta sen lupaan että minä suojelen sinua...

- Kiitos...

Minä kuiskaan ja olen liian väsynyt. Nukahdan saunan nokista seinää vasten.

Haltija irrottaa kätensä ympäriltäni ja suutelee minua kevyesti otsalle:

- Sen minkä lupaan sen pidän... Minä pidän sinusta huolta.


Yökaikuja ja aamun valkeus

4.05.2014 12:45

Rakas päiväkirja, ulkona sataa lunta... isoja valkoisia enkelin siiven höyheniä... tai sitten ne kuuluvat joutsenille jotka ovat jo suunnanneet kulkunsa Pohjoiseen synnyinsijoilleen. Toukokuinen lumisade on kaunis, hiljaa sataa lunta ja koko maailma muuttuu paremmaksi. Sotien ja sekasorron uhan melskeessä lumisade on valkoinen ja viaton. Tuuli ei hivele maailmaa mistään suunnasta. tila on yhtä pysähtynyt kuin minäkin... Nyt on nyt enkä voi enempää mutta ehkä huomenna kaikki on toisin... paremmin.


4.05.2014 01:27

Hohhoijaa... johan minä kerkesinkin nukkua ruhtinaalliset neljä tuntia kunnes taas se koirien vihainen yöhaukku alkaa. Kun minä olisin reippaampi ja rohkeampi niin lähtisin ottamaan kuleksijan kiinni. Onhan minulla yksi vahtitaitoinen Paimenpoika mukaan joka on mukana aina irti mutta entä jos kulkija on varautunut kättäpidemmällä tai sitten niin sekaisin ettei koirakaan välitä kohdata vaan luikkii mieluummin pakoon...

Mene ja tiedä millä asialla moinen liikkuu mutta en taida yksin mennä. Kolmen jälkeen valo rupeaa voittamaan ja silloin vaellan koirien kanssa ensimmäisen aamutarkistuskierroksen. Nyt kuuntelen yölinnun hentoa haikeaa huilua ja koiratkin ovat hetken aikaa hiljaa... onneksi.


3.05.2014 15:57

Rakas päiväkirja, olihan Se taas kerran vähän haikeaa kun esittelin mummolan vanhaa saunaa mahdollisille ostajille. Naakkakin seurasi huolestuneena savupiipun liepeillä tilannetta. Monta naakkasukupolvea on siinä piipussa saanut kuoriutua ja varttua, monet ihmistaimet on kylvetetty saunan vankoilla lauteilla. Saunassa on synnytty ja kasvettu.

Haikeus voi muuttaa monella tapaa väriä. Löylyt ovat kaikonneet vuosien mittaisten riitojen seurauksena. Voin vain muistella sitä tunnelmaa ja väriä jonka tunsin silloin lapsena ja vielä nuorena aikuisena kun sain kylpeä mummolan lähtemättömän vaikutuksen tehneessä vanhassa hirsisaunassa. Hirret ovat kuin harmaapartaisia ukkoja. Melkein saunan sisällä voi kuulla kuinka Juhani Aho ja Ilmari Kianto siellä kerran veistelivät sanallisia lastujaan. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. En voi enkä osaa säilyttää lapsuuteni saunavanhusta kun hyvät muistot meinaavat hukkua sukujen katkeruuden ja eripuraisuuden sammalmättäisiin. Jostain täytyy luopua, päästää irti ja antaa hirsienkin hengittää ja kertoa tervaista tarinaansa uusille sukupolville jossain muualla.


Aamuisin mieleen pälkähtää kaikenlaista

katkelmapaloja elämästäni.h1>

3.05.2014 09:45

Kello on vajaa viisi aamulla. Minä soudan tässä lintujen virittämässä aamukonserttoväsymyksessä.

Tekisi mieli mennä vielä nukkumaan. Uni karkasi silmistä, jäin muistojeni vangiksi - nauliuduin päiväkirjojeni sivuille. Elää ja olla erilainen - Se on elämän suola.


3.05.2014 09:40

Yksi lintu sanoo put put put. Toinen vastaa hempeästi toi toi toi toi. Lokki virittää ylä-äänen siihen sekaan... Voikukka, meidän keltainen undulaatti, ei vielä jaksa virittäytyä. Se elää talon tavalla. Nyt nukutaan vielä.


3.05.2014 09:36

Eilen ostin mustan Nallelanka vyyhden. Jostain syystä haluan tehdä Kevään ensimmäiset orvokit- varpikkaisiin mustat varpaat. Elämäni ei ole mustaa mutta joskus tunne kaiken kirjon jälkeen on sellainen ettei halua jättää kokemuskenttään omia jälkiä ventovieraiden luettavaksi.


3.05.2014 09:31

Peipponen on aktiivinen. Olisitpa täällä luonani niin voisin käpertyä kainaloosi vyyhdeksi nukkumaan.


3.05.2014 09:29

Voisin ottaa sen jostain muualta. Muuttua arkipäiväiseksi rakkaudeksi mutta minä en halua.Olen kuin puolikuu ja täytyn meren mukana.


2.05.2014 15:50

- Kyllä! Vapun jälkeen on elämää! Kesken kaiken arkisen aherruksen kipaisin maastolenkille ja latasin joka soluni täyteen luonnon alkukantaista voimaa! Ei siellä näkynyt sienestäjiä tai marjastajia ja puuntekijätkin puuttuivat mutta metsä otti minut omakseen kuin hennon heräävin paljain sormin, ei turhia koristeita, ei retongissa koreilua, minä vaan ja leppeä tuuli joka selvästi toi sanomaa mereltä...


2.05.2014 08:14

Huomenta rakas päiväkirja. Tänään näyttäisi tulevan hellepäivä. Yöllä oli tipsaus pakkasta kun kävin hakemassa juomavettä niin pihakaivon hana oli jäässä ja täytyi kävellä tallille asti. Takaisin tullessa minä kokeilin lasten uutta isoa Hienoa trampoliinia kun ei ollut kukaan muu kuin Paimenpoika näkemässä. Kyllä sillä hyvät kyydit sai!

Istun laiturilla ja nautin lintujen aamukonsertosta. Kuovi sinne huutelee vähän huilua sekaan alkuhuudoillaan ennen kuin lähtee äänellä niittämään ja harakoiden taustasäksätyskin sopii oikein hyvin taustamelodiaksi. Vastarannalla kirmaa kaksi rusakkoa, ovat lemmen vietäviä ja samoin vasta rannalla kipsuttaa oranssin pitkän nokkansa kanssa Meriharakka pariskunta. Kyllä tästä hyvä päivä tulee...


Hyvää Vappua!

1.05.2014 12:15


<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Toukokuussa 2014
kirjoitetut kommentit:

Darling kirjoitti 31.05.2014 20:53:

Hups! Moka moka! minun piti kirjoittaa että... La Mer... uusi tarina on pian valmis...

La Mer kirjoitti 31.05.2014 20:52:

Uusi tarina on pian valmis...

Darling kirjoitti 27.05.2014 20:35:

Hei sinulle Seuraaja, pikku vinkki, jos meinaat ostaa Lumia kännykän niin seuraa Gigantin mainoksia. Sieltäkin voi tilata eikä joudu olemaan naimisissa puhelinoperaattorin kanssa. Minulla toimii hyvin samassa paketissa kaikki ihan hyvin ja prepaid myös netti. Ei tule enää kännykkälaskuja.Digikamerat on ihan ok mutta ei minulla ole varaa sijoittaa suuria summia. Taito on kuitenkin kuvaajassa ei kamerassa vaikka joskus tuntuu että ihmiset unohtavat että lopulta kyse on asioiden näkemisestä.

seuraaja kirjoitti 27.05.2014 20:22:

Kyllä se lasikatto on aina meillä naisilla!!!! Pitäisi elää aina nätisti ja näkymättömästi. Kokemusta on ja lähipiirissäni lisää. Vanhat kamerat olivat ihania, minulla Olympus, noin samanlaine kuin sinun Canon. Otin vielä kauan kuvia sillä ja levykkeellähän ne tulivat Ifolorilta. Kyllä järkkärin kuvat ovat erilaisia kuin pienellä kännykällä otetut, vaikka lähikuvat kännykälläni ovat ok. Olen kyllä luopunut digikameran ostamisesta, Lunia kai se pitää ostaa, 36 kk sopimuksella. Näkyi olevan aivan edullisia esim Tele Finlandilla. Tsemppiä ja enkeleitä!

Darling kirjoitti 26.05.2014 23:14:

Kiitos Seuraajalle kommentista. Minulla on digitaalikamera mutta paras kamera ikinä on minulla yli 40vuotta vanha Canon manuaali järjestelmä kamera. Ikävä kyllä filmikuvaus on kallista ja digitaalikuvaus nopeaa ja halpaa, tosin paperikuvia ei tule teetätetyksi ja jatkuva ongelma on kuvatiedostojen varmuuskopioiden ottaminen. Vanhat mustavalkokuvat säilyvät sukupolvelta toiselle mutta miten käy digikuvien... Yhdeksän vuoden yksinäisyys on ollut rankka kokemus. Rakastan tätä kotipaikkaani yli kaiken mutta vihamieliset asenteet ja musertavat vaikeudet ovat vieneet voiton. Monelta jää tietämättä kuinka paljon hyvää olisin voinut antaa...

seuraaja kirjoitti 26.05.2014 22:55:

Olipa taas ihania kuvia, myrskyn jälkeen. Usva niin täydellisesti kuvassa! Samoin kuin ne kuutamokuvat. Millainen kamera pitää olla tuollaisiin kuviin? Toivon helpompaa elämää teille, vaikka aina kaikilla on se oma risti, miksihän se pitää olla niin. Luoja tietää, muttei kerro. Tsemppiä!

Darling kirjoitti 25.05.2014 12:13:

Kiitos La Mer, ja kuvat kanssa... yritin laittaa pullopostin niin tiiviisti matkaan etteivät kuvat kastu...Piirretty suurella sydämellä!

LaMer kirjoitti 25.05.2014 10:32:

Pulloposti tuli perille, viesti kunnossa ja luettu suurella tunteella...

Dsrling kirjoitti 25.05.2014 00:22:

La Mer, yritin korjata pullopostista virheet mutta ei minun silmät pysy auki, väsy vie voiton...

Darling kirjoitti 24.05.2014 19:44:

La Mer... pullopostia sinulle...

Darling kirjoitti 19.05.2014 22:43:

Trombi kesti tasan tunnin. Loppusaldo, seitsemän puuta nurin mukaanlukien kolme satoja vuosia vanhaa ikimäntyä! Vanha ulkohuussi lensi sijoiltaan. Kattopellit kiharalla. Rantasauna onneksi säästyi. Suuri koivu rannassa kaatui sen viereen.

Darling kirjoitti 19.05.2014 21:50:

Nyt on meillä täällä niin kauhea trombi että monta puuta on kaatunut, kattopellit lentelee, vanha huussi kaatui ja paljon kaikkea kamalaa on tapahtunut. Jopa jättitramboliini lensi! Apua! Jospa tästä selviää hengissä!

Darling kirjoitti 19.05.2014 12:15:

Hei kaikki, päätin tässä jokin aika sitten että kun tietokone oli aina jonkun muun hallussa niin kynä ja lehtiö ovat paras keino kirjoittaa tarinoita... taskuun mahtuvia tunnekuvia. Se onkin sitten toinen juttu milloin ehdin kirjoittamaan ne tänne! Teinipoikien häirikköleffasta tuli oikein hyvä. Siinä sitä kelpaa homotella oikein olan takaa tai pitäiskö sanoa airon takaa.

Darling kirjoitti 18.05.2014 00:54:

Vähän vaille yksi yöllä ja nyt vasta lähti nuoriso kotiin. Punainen, vaalea kirkkaan sininen ja melkein musta anorakki.

Darling kirjoitti 17.05.2014 23:03:

Alla oleva pinkki kommentti on minun.klo on 22.59 ja häirikkönuoriso lymyää edelleen Akkosaaressa ja huutelevat sieltä jatkuvasti.

Joidenkin äitien ja isien kultapoijat (teinit) häiriköivät taas meidän rannassa. Yhdellä kirkkaan punainen anorakki, toisella vaalean sininen ja kolmas tais olla vaalea. Vene metsän vihreä, keltaiset airot. Eivät taida olla selvin päin kun Akkosaareen majoittuivat... Ennen sitä viehekalastetaan meidän rannassa edestakaisin ja huudetaan koirille "saatana turpa kiinni!" kun minä menin ulos katsomaan mitä siellä tapahtui minulle huudettiin "saatanan homo!" kello on puoli ykstoista yöllä, minulle homotellaan kotirannassa... Pojat eivät tienneet että vaikka olin alun perin tullut ulos ottamaan kuvia jokimaisemasta niin napsautin videokuvauksen päälle, laitoin kameran kuvaamaan jokimaisemaa ja tallentamaan hävyttömät huudot. Nythän on niin että jos anteeksipyyntöä ja tapojen korjausta ja kalastuslain noudattamista ei tapahdu ja ennen kaikkea anteeksipyyntö niin minä menen videon kanssa maanantaiaamuna sossuun ja poliisilaitokselle ja teen asiasta ilmoituksen. Kaksi kesää olen tästä häiriköinnistä keväästä syksyyn kärsinyt ja ei kiitos enempää. kirjoitti 17.05.2014 22:57:

Darling kirjoitti 17.05.2014 15:28:

R-kioskin he(r)kuttelu on aina paikallaan. Sinkkumukia en kahville löytänyt.

Darling kirjoitti 17.05.2014 09:37:

Ihana aamu. Lämmintä ja mukavaa. Täytyy mennä R-kioskille tarkistamaan olenko vielä sinkku...

Darling kirjoitti 17.05.2014 07:36:

Voihan! Taas tänne on ilmestynyt näitä typeriä mainoksia! Toivottavasti ehdit Koodimies pian siivoamaan nämä pois.

Darling kirjoitti 16.05.2014 11:00:

Ohoh! Ompas laskureilla ollut käyttöä! Nyt minä uskon ja uskon muutenkin kun ihme pelasti meidät paleltumasta mutta Se on pienen tarinan arvoinen ihme ja kerron sen kunhan olen nukkunut pääni täyteen univajetta. Viagra mainoksia ihmettelin enkä jaksanut kommentoida. Peitot eivät olleet sitä varten vaan lasten lämmikkeeksi.

Koodimies kirjoitti 16.05.2014 10:12:

No onpas sattunut. Kummallista on sattunut myös tällä kommenttipalstalla. Sellainen nettimyynnin robotti oli käynyt kirjoittelemassa viagramainoksia kommenttikenttään, poistin ne. Mutta kummallisinta on sen myyntisaitin nimi: hannamaarilatvala.com! Hänhän on kokkolalainen pikajuoksija! Voi aikoja, voi tapoja! Laitoin muuten ne laskurit iltamyöhällä eilen.

Darling kirjoitti 16.05.2014 06:48:

Aika kylmä yö. Mittari kävi paikoin pakkasella. Taivaalla verenpunainen täysikuu. Onneksi peittoja mukana. Tekevälle sattuu...

Darling kirjoitti 15.05.2014 20:57:

Just nyt olis Yks ihme tilauksessa

Darling kirjoitti 13.05.2014 20:44:

Viimeaikoina olen lueskellut päiväkirjojani ja imenyt niistä jokaisen momentin. Työn alla on tarinan muotoon kirjoitettavana monta kertomusta.Rakkaat siskot ja veljet, pysykää kuulolla!

Cheap goods kirjoitti 12.05.2014 13:40:

Very nice site!

Darling kirjoitti 11.05.2014 22:57:

Happy Mother's Day for everyone!

dgkkdadkaded kirjoitti 11.05.2014 19:38:

Because here is a list of multiplayer games is that the leave was asked for more.

Lähtisit kirjoitti 8.05.2014 06:50:

Joutsenet

Voit sanoa mitä haluat,
se ei tunnu se ei kosketa
mene vaan mene vaan

tivolitkaan ei saa mua nauramaan
eikä sirkus tai sata hattaraa
mene vaan mene vaan
en kävele vastaan

Toinen toistansa täällä jumaloi
ketään täysin ei silti saada voi
älä järjetön enää kapinoi
mene vaan!

Lumi on syönyt kaiken
routa raiskaa tämän maan
Joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan
unelmat vaihtuu toisiin
valuen vuosiin vihaisiin
lähtisin mut se vaan
ei mee enää niin
ei mee enää niin
ei mikään mee enää niin

aina kovaa ei ikinä pehmeää
enkeleitä ei meille riitäkkään
mene vaan mä voin kääntää pään
vaikeaa selittää ja ymmärtää
miten toisesta aina jälki jää
mene vaan

sitä mitä koitin sussa koskettaa
tajusin ei oo olemassakaan
aika kuole ei tappamallakaan
mene vaan

lumi on syönyt kaiken
routa raiskaa tämän maan
joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan
unelmat vaihtuu toisiin
valuen vuosiin vihaisiin
lähtisin mut se vaan
ei mee enää niin

sä et ehdi juosta enää
junaan viimeiseen
et ehdi enää
jos et jo mee

Joutsenet
Lumi on syönyt kaiken
routa raiskaa tämän maan
joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan
unelmat vaihtuu toisiin
valuen vuosiin vihaisiin
lähtisin mut se vaan
ei mee enää niin
ei mee enää niin
se ei mee enää niin
ei mee enää niin
ei mikään mee enää niin

Toivo kirjoitti 8.05.2014 06:37:

Tuli polkua pitkin

Tuli polkua pitkin poikanen,
tuli Toivo Sulkahattuinen.
Se luokseni tuli,
ja silmissä sen oli kaikkien poutapäivien paiste.

Kun se katsoi ja nauroi,
niin naurullaan sai kaiken
se hyväksi päällä maan.
Eikä murhetta ollutkaan!
Ilo vain, ja ruohon laulu,
ja lintujen hupainen lento.

Ja se minulle virkkoi -Lähdetään.
Se vaelsi etelään,
ja minä pohjolaan.
Mutta vihreän sulkansa
se minulle jätti mennessään.
Nyt, ihmiset, vain nauran
kai elämäni loppuun asti.

Darling kirjoitti 7.05.2014 17:21:

Kiitos Jari hyvästä vastauksesta. Kiitän että olet kuitenkin selvästi puolellani asiassa. Minulle osayleiskaavan anti ja alueeni pois jättäminen merkitsevät kuitenkin maalaiselämän loppua, maanviljelyksestä luopumista, kodin menetystä ja suurta ponnistusta päästää kaikesta irti ja aloittaa uusi elämä jossain muualla. Vaikka elämä antaa ja opettaa niin Se on sikäli väärin että rakastan suunnattoman paljon tätä kotipaikkaani ja pelko siitä etten lähdettyäni voi enää palata, edes käymään "mökillä" on jäätävän surullinen tosiasia. At-alueeksi hyväksyminen olisi antanut minulle mahdollisuuden velattomaan elämään. Vielä kerran kiitos Jari ja toivottavasti kesästä tulee lämmin ja vähän sääskiä. Todennäköisesti minä haistelen silloin jo pohjoisen merituulia ja kirjoitan humoristista dekkaria nimeltä Haapajärvi hukkasi huomiseni.

Jari Nahkanen kirjoitti 7.05.2014 15:31:

Hei! En yleensä kommentoi blogeja, mutta nyt on kai aihetta. Koen hieman vääryyttä mielestäni kun Anu kirjoittaa, että en olisi tehnyt mitään valtuustossa hänen eteensä. Toki Se on hänen oikeutensa ja kunnioitan sitä. Valtuusto päivänä oli ensin iltakoulu kello 16-17, jossa käsittelimme osayleiskaavaa. Toin siellä esille ja kävin edessä kartalta näyttämässä ongelmakohdat ja vääryydet. Paikalla olivat valtuutetut, virkamiehet sekä arkkitehti. Lisäksi saman asian nostin esille kello 18.05-18.55 käydyssä ryhmäkokouksessa. En saanut kannatusta asialle, joten ei ollut mitään mieltä nostaa kolmatta kertaa illan aikana asiaa esille vain saadakseni lehdistön huomion. Parilla meni pupu pöksyyn sen jälkeen kun Keskusta oli tehnyt yksimielisen päätöksen hyväksyä osayleiskaava. Edes esitykseni pöydälle jättämisestä ei olisi saanut kuin 4-5 ääntä. Siis ääntä pidettiin, mutta turhaan. Silti mielestäni Saaren, tiettyjen Tiitonrannan ja Anun tontilla on tapahtunut vääryys. Katsoin oikeudekseni tuoda esille oman näkemykseni. Hyvää kevättä kaikille. Jari

Darling kirjoitti 7.05.2014 14:02:

Kiitos sinulle No mie vaan! Voimahalaus, rakkautta ja onnea ja hyviä haltijoita myös sinulle!

no mie vaan ;) kirjoitti 6.05.2014 08:14:

Aivan ihana kertomus tuo "Vanhan saunan taika! " Ihan ainutlaatuinen. Kyyneleet silmissä sen luin. Kiitos tästä ja paljon Voimia ja Hyviä Haltijoita ympärillesi! Ihanaa, Valon ja Rakkauden täyttämää toukokuuta ja tulevaa kesää!!

Darling kirjoitti 5.05.2014 00:45:

Käsikirjoitus elämästä on lähtenyt eetteriin

Darling kirjoitti 2.05.2014 19:11:

Koodimies, mihin voin lähettää uuden käsikirjoituksen?

Darling kirjoitti 1.05.2014 14:10:

Hei ystäväni siellä maailman laidalla... laitoin nettiin hotellihaun ja edullisin sinne olis joku huoneistohotelli, en vaan yhtään hahmota että missä se on... jos se vaikka sijaitsee ihan maailman laidalla niin voi olla vaarallistakin... Todennäköisesti valitsen tutun ja turvallisen, huomenna varaan ja maksan, jos ehtisit vilkaista ja laittaa vaikka tekstarin mikä vaihtoehto sinun mielestäsi on paras...

Tällä blogisivulla on käyty 1474 kertaa!