Kesäkuusta marraskuuhun 2012 kirjoitetut jutut:

Kyllä se siitä

30.11.2012 07:23

Vaikeuksien kautta voittoon! Niinhän sitä sanotaan mutta entä jos postilaatikko tuo uuden pommin eikä enää tiedä mikä on oikein tai väärin. Ainakin sen tiedän että eilen aamulla pyysin toiveena aivan eri asioita kuin sitten postipoika toi.

En sen enempää rupea tässä vatuloimaan että mitä se postilaatikko piti sisällään mutta sen voin sanoa että kun yöllä erehdyin avaamaan kirjeen niin yöunet olivat sitten siinä. Kaikki tuollainen vaikuttaa unimaailmaan ja sen vähän minkä pystyin nukkumaan oli painajaisunia täynnä.

Muutenkin on vähän huolia, vieras nimeltä köyhyys. Eiköhän se ole tuttu kulkija monille kanssasisarille ja veljille. Köyhyys on niin kuin renki, aina avulias, vie kaiken, mutta se ei ole järin kaunis. Köyhyys on julma vieras se ei tunne sääliä, hiipii vain selän taakse ja säikyttää niin että meinaa sydänpumppu seota rytmissään.

Kyllä tämä tästä. Päivä kerrallaan...


Tontun paikka

29.11.2012 17:31

Kuulin kummia että tirkistelijät sen kun lisääntyvät näin Joulun lähestyessä. Radiossa oli juttu siitä että yksi "tonttu" on yllyttänyt muitakin tiirailijoita liikenteeseen ja niillä on kuuleman mukaan jopa pimeänäkökiikarit! Hui! Minä tykkään perinteisistä joulutontuista enkä mistään hihhulityrkyistä jotka kuleksivat ihmisten ikkunoiden takana.

Muistetaan siskot ja veljet olla kiltisti sillä kyllä tonttu kuulee...


Ilon pintaliito

29.11.2012 14:47

Ilo pitää minut pinnalla
valinnoissa
joissa itku on sydämeni
suurlähettiläs

Elämä opastaa ja
antaa erehtymisen lahjan
Olemme sopusoinnussa
vain minuuden tähden
Ilo pitää minut pinnalla
kun lasken jokaisen tähden
taivaan kanssa
selvitän sydämeni äänen
Elämä ojentaa ja
antaa valitsemisen kaistan
Olemme ristiriidoissa
vain valintojen tähden
Ilo pitää minut pinnalla
tulevassa
jossa mennyt on myöhäistä.


Onnellisten puutarha

28.11.2012 22:41

Pakkanen antaa meille
kuulaita suudelmiaan
Sinä ja minä tanssimme
kuin varkaat
kaupungin talvisessa puutarhassa
Olen onnellinen
hengähdän olkapäätäsi vasten

Toivon että taivaalta hiljakseen leijailevat
lumikeijukaiset sinetöivät suudelmamme
Tanssimme kuin varkaat kaupungin talvisessa puutarhassa
Olen onnellinen
hengähdän olkapäätäsi vasten
Ei ole huomista
ei arkipäivää
vain sinä ja minä rakkaani
ei eroa ahdistusta
Tanssimme kuin varkaat
kaupungin talvisessa puutarhassa
Olen onnellinen
hengähdän olpapäätäsi vasten.
Sinä ja minä rakkaani
tanssimme vuodesta toiseen
Puutarha ympärillä siirtyy vuosien virrassa kaupungista seuraavaan
Sinä ja minä tanssimme
kuin varkaat
kaupungin talvisessa puutarhassa
Olen onnellinen
hengähdän olkapäätäsi vasten
Ikuisuus on hetki joka pysähtyy kun kohtaamme
Ei ole huomista
ei tulevaa
olemme vain me
sinä ja minä kahden
Sinä ja minä tanssimme
kuin varkaat
kaupungin talvisessa puutarhassa
Olen onnellinen
hengähdän olkapäätäsi vasten.


Maailman laidalla

28.11.2012 22:38

Olen taas maailman laidalla odotellessani sitä että tulee torstaiaamu kello yhdeksän jolloin kaikki yhdessä heitetään se lumipallo ja toivotaan jotain hyvää. Maailman laita on tällä kertaa tuhannet ja taas tuhannet valokuvat vuosien varrelta jotka minun on pakko käydä läpi ja muistaa kaikki tapahtumat, myös ne ei kovin mukavat. Lisäksi vanhan koneen sähköpostitiedostot vuosien takaa. Kuvitelkaa! Koko elämä lorisee siinä silmissäni viesti toisensa jälkeen ja napsin sieltä talteen ne parhaat.

Tämä kaikki hässäkkä siksi että erehdyin taannoin ystävästä ja luulin häntä rehelliseksi ihmiseksi. Olen kirjoittanut siitä tapauksesta yhden blogijutun ellei joku ole syönyt sitä pois. Itse tein oman valintani kun päästin hänet minun ja lasteni elämään . Jälkeenpäin on turha märehtiä sitä etten heti hoksannut miten epärehellinen kyseinen henkilö on. Tänäpäivänä hän on minulle täysin ilmaa ellei olisi pakko virkateitse vielä maksaa ns ystävyyden kuluja.

Viime yönä oli upea kuutamo! Ulkohyyssille matka ei ollut lainkaan pelottava kun kuun valossa näki kaiken. Nyt aamulla paukahteli mukavasti kun koko joki oli päällisin puolin vetänyt jääpeiton päälleen.

Ei vielä lunta mutta huomiseen on aikaa. Olis kiva saada vihdoikin valkoinen talvi!


Jotain kivaa, please

28.11.2012 22:36

Täytyy ladata lisää juttuja kadonneen tilalle. Itse olenkin latautunut jo uuden tekstin kimpussa ja siitä tulee reippaasti humoristisempi kuin edellisestä. Lunta odotellessa on mukava kirjoittaa. Säätiedotus on luvannut lumimyräkkää huomiseksi koko maahan. Toivottavasti ei tule vielä kauhean kylmä. En pistä pahakseni leutoa syyssäätä kun hirsihuvilassa asustellaan.

Katselin tänään vuosien varrella kertyneitä valokuvia. Siellä olisi monta tarinaa kerrottavaksi. Mistä ammennan aikaa enemmän että jokaiseen innostukseen riittää tarpeeksi aikaa!

Hymyillään ja iloitaan siskot ja veljet ja heitetään jokainen torstraiaamuna kello yhdeksän aikaan yksi lumipallo ilmaan (sikälimikäli on lunta!) ja heitetään huomiselle toivomus! Jotain kivaa, please!


Latauksen paikka

24.11.2012 19:05

Elämässä tapahtuu paljon kaikenlaista ja joskus tapahtumien jälkeen on pakko vetää hetki henkeä. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu! Milloin tehdään sinun kauppoja ja sitten lehmäkauppoja, siinä seuraava jutun aihe kunhan kerään ensin voimani takaisin talteen. Kaikki ei aina ole niin mukavaa ja huomaa että ihminen on erehtyväinen, varsinkin ns ystävyyden suhteen. Taas kerran meinasin olla liian sinisilmäinen ja kuvitella että kaikki on kuin leikkiä vaan. Kaikesta oppii ja siperia opettaa!

Mikä sitten mättää kun pitää olla aina hyväuskoinen... Toisaalta se on kantava voima. Liika pessimistisyys tappaa haaveet ja sitä minä en halua. Tosiasioita ei voi valikoida mutta langeta voi monenlaisiin ansoihin. Odottakaas vaan kun Darling jaksaa taas istahtaa koneen ääreen pidemmäksi aikaa niin sitten nähdään mitä tarinoita on hautomassa ja mikä on seuraava mietinnänaihe.

Siihen asti kaikki rakkaat lukijani îhymy pyllyynî ja nauraa saa kaikille tapahtumille vaikka ne eivät ensin naurattaisikaan ja muistakaa että jos joku oveen koputtaa niin se ei välttämättä ole joulupukki vaan voi olla myös energiasieppo tai... seppo, varsinainen energiavamppyyri. Ensin lataan ja sitten kirjoitan ja muistakaa... rakastakaa itseänne ristiriidoista huolimatta!


Kotiinpaluun paikka

21.11.2012 11:55

Kävin haistelemassa kaupungin tuulia. Oi se oli ihanaa! Hengitin sitä autojen pakokaasuista ilmaa, kyllästin itseni kaupungin värivaloilla, mainoskylteillä ja sekoituin soljuvasti siihen meteliin. Suurenmoista! Tätä hiljaista perinteistä taiteilijasielun elämää täydensin hetken aikahypyllä kaupungin vilkkaaseen sykkeeseen ja tauottomaan äänimaisemaan. Siihen on niin helppo sekoittua ja kadota, olla hetken anonyymi kulkija.

Hetken iloista katoamista seuraa aina kotiinpaluu. Ensin on vaikea lähteä. Monta yötä toinen toistaan karmeampia painajaisunia siitä ettei mikään onnistukaan. Lähteminen on harhaa joka aina pysäytetään tavalla tai toisella elämänkepposella.

Vielä kerran painokkaasti - lähteminen on vaikeaa. Sitä on niin yksin ja kiinni arkirutiineissa. Koko ajan liuta huolehdittavia. Tehdä jotain, mennä johonkin, hakea sitä ja tätä ja huolehtia huolehtimistaan. Koko ajan määräämättömän ajan... Viimeksi kun olin lähdössä puoli vuotta aikaisemmin suunnitellulle reissulle niin kuinkas sitten kävikään. Lapseni joutui sairaalaan tiputukseen ja minä ñ huolehtiva äiti ñ siinä mukana.

Tällä kertaa onnistuin! Katosin hetkeksi arjesta pois aivan yksinäni. Lepäsin jo siinä hetkessä kun käänsin auton keulan kohti tuntematonta seikkailua. - Voi maailma! Ja kyllä minä rakastin!

Kotiinpalatessa karistan haaveiset unet silmistäni ja katselen taas arkitodellisuuden kautta tätä maailmaa. Unelmien siivet kantavat mutta siivet on laitettava kiltisti suppuun kotiinpaluun hetkellä. Yön tunteina kun ei kukaan näe, voi aukaista siivet selälleen ja lentää ajatuksen siivin takaisin muistojen lähteille, sinne missä hyvä kasvaa ja onni kukoistaa ja katsoa tulevien haaveiden kompassista uutta suuntaa minne elämän seikkailu vie seuraavan kerran, sitten kun on hetki aikaa ja voi taas irrottaa karun todellisuuden pallon jalasta ja lähteä kulkemaan vaaleanpunaista polkua eteenpäin. Siihen asti, rakastakaa ja uskaltakaa sillä elämä on ihanaa!


Loven paikka

16.11.2012 16:56

Rakkaus on asia joka puhuttelee ihmisiä aina tavalla tai toisella. On olemassa hyvää ja huonoa rakkautta. Joku ehkä miettii että mikä täti minä olen rakkaudesta puhumaan kun vouhotan siitä koko ajan mutta rakkaus on ollut minulle elämässäni kantava voima monien vaikeuksien yli. Kun rakastaa niin uskaltaa ja kun uskaltaa rakastaa niin voi hyvin.

Miksi nyt taas kirjoitan rakkaudesta. Hiljattain tuli TV:stä kohudokumentti sadomasokismista ja sen trendi-ilmentymästä. Minun on pakko kysyä ñ miksi?! Miksi ihmeessä toisen kiduttamisesta voi nauttia ja saada kivusta nautinnon?

Ymmärrän kyllä että on olemassa taide- ja tyyli trendejä. Lisäksi voidaan pukeutua eri tavalla. Hippiaate oli aikoinaan hieno asia. Ihmiset vapautuivat rakastamaan ja nauttimaan ilman sodan kannatusta. Miksi sitten nyt sadomasokismin kannattajat ovat unohtaneet rakastaa ilman väkivaltaa?

Kuulkaas kanssasisaret ja veljet, täti Darling on elämässään rakastanut intohimoisesti ja tulisesti. Rakastuminen on salamaniskun kaltainen shokkitila, se vie mennessään, saa kaiken muun unohtumaan ja on kuin leijuisi vaaleanpunaisessa pumpulissa siellä missä myös hyvä seksi ja sen taivaskin on. Mutta sitä täti Darling ei ymmärrä että miksi pitää tuottaa kipua?

Seuraavaksi seksi. Tottahan se on että seksissä nautinnon ja kivun raja hämärtyy. Orgasmi on eräänlaista lataantunutta kipua joka lauetessaan tuottaa mielihyvää. Siinä tahto pakenee paikalta ja kaksi ihmistä on yhtä vavisten nautinnosta ja yhteisestä ilosta. Siinä kivussa ei kuitenkaan ole kyse halusta satuttaa toista vaan keskinäisestä kehon leikistä.

Hippiaate vapautti ihmiset rakastamaan mutta ilman sodan ihannetta. Onko rakkaudelle käynyt ajan saatossa niin että se on loppuun kaluttu. Ihmismieli on utelias ja haluaa kokea uutta. Mikään ei riitä. Etsitään uusia keinoja rakastaa jo pelkästään itse tunteen vuoksi. Kipukynnys kasvaa ja myös nautinnon toleranssi. Kehitetään uutta ja ennalta kokematonta.

Täti Darling on ehkä vähän kalkkis kun ei oikein ymmärrä sm-villityksen syvintä olemusta. Kerran opiskeluaikoina pidimme luokan kanssa bileet silloisessa ravintolassa. Aiheena oli sadomasokismi. Julisteissa ihmisiä kehoitettiin ottamaan mukaansa ruoskat, raastinraudat ja mattopiiskat. Ravintolabileissä kaikki karkasi käsistä. En koskaan unohda kuinka humalaiset ihmiset raastoivat kiihkoisina toistensa käsivarret verille, miten ruoska lauloi ja ihmiset ottivat mattopiiskan iskuja paljaalle takalistolle sietämättömän määrän ihan vain saadakseen ilmaisia messulippuja. Seuraavina päivinä ei monikaan paikkakuntalainen istunut ja ihmiset nuolivat haavojaan häpeissään suljettujen ikkunaverhojen takana. Minä en unohda koskaan sitä tunteen paloa ja raivoa joka väkivallassa kiihotti ihmisiä.

Minusta väkivalta on pelottavaa. Dokumenttia katsoessani mietin että mikä on se perimmäinen syy miksi ihmiset nauttivat kivusta? Erään teorian mukaan väkivaltaisessa perheessä kasvaneet lapset hakeutuvat väkivaltaiseen suhteeseen kasvettuaan aikuiseksi. Yhden käsityksen mukaan väkivaltaisessa suhteessa ollut valitsee uuden kumppanin samalla perusteella että ikäänkuin haluaa uudestaan jatkumona väkivaltaa.

Täti Darling on elänyt väkivallan keskellä ristiriitaisessa rakkauden ja pelon parisuhteessa riittävän monta vuotta kertoakseen ettei varmasti halua lisää kipua elämäänsä. Se oli kauheaa. Rakkaus antaa paljon anteeksi ja narsistinen persoona osaa olla todella viehättävä ja uskottava niin halutessaan. En enää muista monetko kyyneleet olen itkenyt ja monetko lupaukset olen uskonut siitä ettei mikään ollut tarkoitettua, kaikki oli silkkaa vahinkoa ja lopulta vain minun omassa päässäni tapahtuvaa harhaa. Mustelmat puhuivat omaa karua kieltään ja kun koko keho oli sinisenmustan kirjava niin ne olivat ainoa todistajani siitä karmaisevasta sielun lamaannuttavasta hiljaisuudesta. Kerran otin valokuvia siitä kuinka rujolta näytin ja piilotin ne siltä varalta, jos vaikka kuolisin. Jos ei seuraava päivä enää valkenisikaan. Valokuvien kanssa kätkin myös nauhoitteen joka todistaisi tapahtumien kulkua jos minua ei enää olisi.

Väkivaltaisista tapahtumista on vuosia aikaa, mutta en unohda niitä koskaan. Se oli raakaa rakkautta. Yhtenä päivänä katselin kuinka Kaunotar-kissa oli pyydystänyt tuvassa hiiren. Kissa esitteli minulle ylpeänä saalistaan. Sitten se yllättäin päästikin saaliin irti ja hyökkäsi taas uudestaan ottaen hiiren kiinni. Kissa leikki hiiripoloisella pitkään ja hartaasti. Samaa voisi kuvata väkivaltaisesta suhteesta. Kun ensimmäinen lyönti tulee, pitäisi lähteä. Jättää kaikki taakseen ja jatkaa matkaa elämässä eteenpäin. Jos uhri jää, hämmentyy ja jää paikoilleen, alkaa päättymätön kissa ja hiiri-leikki joka jatkuu ja jatkuu kuten rakkaus aina kuolemaan asti.

Minä en kuollut ñ selvisin hengissä, nippa nappa. Lähteä olisi pitänyt heti. Väkivalta raaistui aina vaan kerta toisensa jälkeen. Siinä tuskassa ei tunnettu turvasanoja, lyönnit eivät loppuneet vaikka kuinka olisin pyytänyt ja rukoillut.

Nyt varmasti joku sadomasokismin fani on vihainen täti Darlingille että mitä se siinä mesoaa kun ei tiedä heidän intohimostaan mitään! Totta, en tiedäkään mutta sen tiedän miten avuton voi ihminen olla kun kipu ei lopu ja omanarvontunne on roskakopassa. Lisäksi voiko kukaan sadomasokismin kannattaja varmuudella tietää että turvasana toimii tai että kivun aiheuttajan päässä jokin on-off lukko napsahtaa väärään asentoon ja lavastettu teatteri muuttuu paniikin omaiseksi todeksi...

Täti Darling ei voi sanoa milloin pelataan luvattoman suurilla panoksilla. Elämähän on kuiten vapaa pelikenttä jossa säännöt vaihtelevat. Sananvapaus ja mielipiteiden oikeus kuitenkin mahdollistavat sen että myös täti Darling voi kertoa omista näkemyksistään.

Rakkaus on ihanaa mutta miksi erotaan niin paljon? Siinäpä vasta kysymys. Täti Darlingin filosofian mukaan ihmiset ovat joissakin asioissa liian pikkusieluisia. Ihailen suunnattomasti sellaisia parisuhteita jotka kestävät maailman tuulet ja säilyvät onnellisina ja rakastavina. Entä totuuden toinen puoli? Moniko liitto on oikeasti sitä mitä päältä näyttää. Niinhän sitä sanotaan että moni kakku päältä kaunis... Edelliseen lauseeseen viitaten pyydän lukemaan uudestaan kirjoitelmani väkivaltaosuuden. En minäkään itkenyt julkisesti. En kertonut kenellekään. Hymyilin vain ja pidin kulissit kasassa. Jos johonkin kohtaan tuli särö niin teippasin sirpaleet takaisin ja vakuutin että kaikki on erinomaisen hyvin. Ihminen venyy uskomattomiin suorituksiin jos on pakko. Yhteiskunnan arvot ovat lisäksi sellaisia ettei apua lähdetä hakemaan vaan kulisseja teipataan viimeiseen asti.

Viimeaikoina tapahtuneet perhesurmat ovat järkyttäneet koko yhteiskuntaa. Pieni tyttö kuoli uskomattomissa olosuhteissa koska byrokratia toimi omalla tavallaan ja asetti totuuden vaakaan väärät palaset.

Edellä mainitsin että ihailen sellaisia parisuhteita jotka kestävät...Ihmiset eroavat mitä pienimmistä syistä. Eron syyksi saattaa riittää ihaileva katse väärään suuntaan vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan.- Tapahtunut mitä? Kysyy täti Darling! Kukaan ei voi omistaa toista vaikka kuinka rakastaisi. Kukaan ei voi alistaa toista kulkemaan laput silmillä kuin ravihevonen ja ravaamaan aina oikeaan toisen ihmisen ennalta päättämään suuntaan. Rakkaus joko on ja pysyy tai sitten ei. Kahlitsemalla se ei onnistu. Liiassa vapauden rajoittamisessa on sadomasokismin piirteitä. Jotkut ihmiset saattavat rakkauden alkuhuumassa pitää siitä että heidät omistetaan. Usein sanotaan ñ kulta, mä olen vain sun oma...Sanomalla noin ihminen antaa itsestään kaiken sydänjuuria myöten. Tekeekö se onnelliseksi? Ei! Siinä vaiheessa kun elämän pinta-ala pienenee ja mahdollisuudet sekä unelmat supistuvat pieneksi mytyksi kuin vanha kohtu on uuden ja avartavan kokeminen todella kivuliasta. Usko toivo rakkaus, kaikki on opetelta uudestaan.

Voihan siinä käydä niinkin, että kun oma pelikenttä on pieni ja kaikki omat mahdollisuuksien ovet on suljettu niin silloin jäät yksin tyhjään odotuksen tilaan kun kahlitseva rakkauden vastapeluri löytääkin uuden ja paremman puoliskon johon liittyä.

Täti Darling on ollut virallisesti jo pitkään yksin ilman parisuhdetta. Olen rakastanut , kokenut, pettynyt, noussut uudestaan kuin feeniks-lintu tuhkasta, rakastanut, elänyt, kokenut, järkyttynyt rakkauden kuolemasta... hiipunut ja ihanasti kokenut ja jälleen rakastunut! Niin kauan kuin on toivoa on rakkautta ja kohdallani myös aimo ripaus sinisilmäisyyttä. Olen joskus pohtinut rakkauden kuollessa että ei koskaan enää. Olen saattanut luulla etten enää tunne mitään. Sisäinen viisari ei värähdä rakkauden kutsusoinnulle ja sitten olen onnekseni taas todennut että olin väärässä. Olen elossa! Rakastan! Elän! Uskallan!

Täti Darling ei ole kovin vanha nainen mutta sieluni on vanha. Olen tähän elämäni ikään kokenut paljon. Luen aina huvikseni lehdistä seuranhaku-ilmoituksia. Surullinen tosiasia on että varattu saa paremmin seuraa kuin vapaa. Lisäksi näkee usein ilmoituksia että yksinäinen seikkailija hakee pariskunnasta kokeiluseuraa. Hakeeko henkilö silloin vapaata seuraa vai eräänlaista vanhemmuutta itselleen kun halutaan intiimiä yhteydenottoa pariskunnalta, mieheltä ja naiselta. Ehkä kokeilija on vieroitettu äidin rinnalta liian varhain eikä hän ole ennättänyt saamaan äidinmaidosta kaikkia viisauksia ja vasta-aineita elämän varrelle tai sitten hänellä on oidipuskompleksi jossa tahtomattaankin etsii äidin korviketta, kypsempää naista ja dominoivaa isähahmoa. Täti Darling ei nyt muista millä nimityksellä kutsutaan tyttären ja isän välistä ns rakkaus-suhdetta josta on vaikeaa luopua.

Voi olla että täti Darlingin jutut ärsyttävät joitakuita lukioita tai ainakin ravistavat. Toiveeni on että tarinani saavat miettimään tätä elämän todellisuutta ja sitä miten häilyvä raja on faktalla ja fiktiolla.

îHaetaan varattua seuraaî tai îvarattu, täysin luotettava hakee salasuhdettaî... Onko varattu täysin luotettava salasuhteeseen? Pieni möykky sisällämme nimeltä omatunto nostaa aina silloin tällöin päätään. Omatunto voi kasvaa möröksi ja tahtomattoman suureksi kun sitä ruokitaan liiaksi. Aluksi valheellisuus voi kiehtoa ja saada eräänlaisen endorfiinisen humalatilan aikaiseksi. Omatunto-mörkö voi olla niin suuri ja mahtava kuin sammaloitunut kivi että se lähtee vyörymään ja tempaa mukaansa lisää saalista. Kaikki on ensin vähäpätöistä mutta lopulta totuutta on pakko katsoa silmiin ja armahtaa itsensä. Aina voi oppia ja ennen kaikkea opetella päästämään irti kaikesta ja jättämään kaikki korkeimman haltuun. Antaa kaikki itselleen anteeksi ja myös muille anteeksi ja rakastaa itseään... rakastaa itseään ja rakastaa itseään! Miksi? Kun on tapahtunut vääryys, oli tekijä sitten omaitse tai toinen osapuoli niin ensin täytyy prosessoida tunne ja osata antaa itselleen anteeksi ja sen jälkeen kykenee antamaan anteeksi myös muille, tekijällekin. Jos itse on omalta osaltaan tehnyt väärin niin on tärkeää antaa ensin itselle anteeksi että pystyy parantumaan ja korjaamaan virheet eikä jäädä märehtimään mennyttä. Omat teot ja virheet on ensin ymmärrettävä ja myönnettävä todeksi ennen kuin anteeksiannon kehä voi lähteä liikkeelle. Täti Darling on antanut ensin omaan kehoonsa kohdistuneet lyönnit anteeksi itselleen ja sitten vastapuolelle. Unohtaa ei tarvitse ja niinhän se on että kaikesta oppii mutta anteeksi voi antaa ja sen jälkeen keskittyä mieli kirkkaana uutteen ja valoisaan tulevaan.

Elämän mantran viimeinen osa, itsensä rakastaminen tuntui minusta aluksi vaikealta. Elämä oli umpisolmussa! Piti kyetä päästämään kaikesta irti ja jättämään kaikki jonkin korkeimman haltuun. Anteeksiantaminekin oli haastavaa kun sielun haavoja vielä poltteli kyynelten suola. Sitten täytyi osata lausua totuus julki ja rakastaa itseään! ñVoi miten minäkeskeistä ja turhauttavaa. Täti Darling aluksi huokaili mutta ajan saatossa pimeys väistyi ja ajatus kirkastui. ñTotta, näinhän se on! Jos en kykene rakastamaan itseäni niin en pysty myöskään antamaan vastarakkautta eikä elämän ja rakkauden valo minusta loista! Täti darling oppi vihdoin unohtamaan pelon ja ahdistuksen ja päästämään irti. Sen jälkeen olen seilannut tyytyväisenä kapteenina elämäni laivaa.

Vielä hetkeksi täti Darling palaa takaisin parisuhteiden temmellyskentälle. Ei vapaata vangita voi ja kukaan ei voi kahlita rakasta vaan niin kauan kuin kahden ihmisen välinen rakkaus on vapaata, oli sitten kyseessä hetero-, lesbo-, tai homorakkaus niin tunne on aito ja oikea. Rakkauteen ei aina kuulu seksi vaan rakkaus voi olla myös kaunista ja platonista koko elämän kestävää rakkautta.

Kautta aikain kauneimmat rakkaustarinat ovat kertoneet kielletystä rakkaudesta tai etärakkaudesta jossa on jossain joku jota rakastaa vaikka ei rakkaus arkipäivässä todellista olisikaan. Kuka vetää rajan siihen mikä on oikein ja mikä väärin? Pettäminen on varmaa suurin syy miksi ihmiset eroavat niin tavattoman usein. Seksi on muodostunut kaupalliseksi pakkopullaksi josta usein erotiikka unohtuu kokonaan pois. Lehdet toitottavat sitä millaista seksin täytyy olla, miten se pitää kokea. Korostetaan orgasmin merkitystä ja jutuissa tekemällä tehdään seksiä. -Tekemällä tehty on vähän niinkuin juosten kustu. Anteeksi täti Darlingin kova kannanotto. Se voi toki järkyttää herkkämielisiä lukijoita. Unohdetaan oppi ja velvoitteet. Uskotaan telepatiaan ja sisäiseen intuitioon. Avaudutaan rakkauden ja keskinäisen kehonkielen vietäväksi niin kyllä se siitä paremmaksi muuttuu. Salaa voi toki opiskella lisää ja hankkia kirjallisuutta mutta pidetään mielessä että ei tekemällä tehty vaan se mikä hyvältä tuntuu ja puhukaa!

Pettämisen broblematiikka on varmasti nykyihmisillä pelkän seksin tavoittelussa ja nälässä. Täti Darling ei ole koskaan elämässään harrastanut irtosuhteita ja on onnellinen siitä. En ymmärrä mitä hyötyä yhdenyön pokaus-seurassa on? Eikö siitä jää irtonainen ja paha olo kun ihmiset eivät kysy toisiltaan edes nimeä. Kapakoista löytyy varmasti seuraa mutta mitä sellainen elämä on. Mitä jännitystä sellainen peli antaa? Eikö se ole vähän kuin heittäisi vesilinnun kaivoon...? Koettu ja nähty, seuraavaa kehiin. Ihmiset turtuvat ja syrjäytyvät eivätkä enää uskalla rakastaa.

Täti Darling antoi miehelleen syrjähypyt anteeksi mutta lyöntejä ei. Niin tai tietenkin lyönnitkin ajan kanssa. Seksiriippuvuus on surullista. Pettämisessä pahempaa olisi ollut jos hän olisi rakastunut!

Yksi täti Darlingin mieltä askarruttanut asia on vielä parinvaihto. Olin järkyttynyt kuullessani että tällaista joukko parinvaihtoa harrastetaan Suomessa! Jos minä rakastan jotakuta niin antaisinko hänet noinvain parinvaihdossa toiselle seksileluksi ja tekisin itse sitä samaa muiden kanssa samassa tilassa! Huh huh! Täti Darling taitaa sittenkin olla hieman kalkkis mutta olenkin luonnonlapsi ja puhtaan rakkauden kannalla. Kun on tyytyväinen omaansa niin miksi vaihtaa toiseen? Toisaalta, ketään ei voi vangita mutta miksi lähteä mukaan sellaiseen? Mikä ero on parinvaihdolla tai perinteisellä pettämisellä? Voivatko parit todella nauttia ja palata kylläisinä omiensa luokse vai olisiko armeliaampaa sittenkin olla tietämättä koko asiasta?

Tässä kaikki tällä kertaa. Täti Darling on puhunut. Iso halaus kaikille ja mukavaa perjantai-iltaa ja muistakaa rakastaa!


Perheen paikka

16.11.2012 06:44

Perhe on aina etusijalla, joka asiassa. Tänä vuonna kiihkeän teatterikesän jälkeen tein itse sellaisen päätöksen etten ainakaan tänä vuonna harrasta enää mitään kodin ulkopuolella. Päätös on ollut hyvä. Muutaman vuoden olen omaksi piristyksekseni laukannut laulamassa karaokea ja näytellyt. Ne ovat molemmat ihania harrastuksia mutta kun aika ei riitä kaikkeen ja kiire aikataulu lisää stressiä.

Perhe on tärkein. Jokainen perhe on tärkein, oli perheen rakenne sitten millainen tahansa. Meidän pienessä kolmen hengen perheessä lapset ovat etusijalla. Sitten eläimet. sitten minä. Muistan kuinka kerran eräs ystäväni ravisti sanoillaan minua ja muistutti että kapteenin täytyy syödä. Minä pysähdyin kesken tekemisen ihmeissäni kysymään että mitä hän tarkoittaa. Ystäväni selvensi minulle että jos ei kapteeni jaksa niin laiva uppoaa ja kaikki sen mukana.

Eilen meillä otettiin yhteen laivan pikku kipparin kanssa. Oltiin uimaan lähdössä. Alexander odottaa aina kiltisti pakattuna pyörätuolissaan mutta Anna sydänkäpyseni käyttäytyi niin ärsyttävästi kuin vaan 10-vuotias kippari voi käyttäytyä. Tapahtumien kulku eteni siihen tahtiin että laiva lähti pihasta kapteenin ja Alexander-laivapojan kanssa mutta Neiti Pippuri Anna laivan kippari jäi rannalle.

Joskus äitinä oleminen on haastava eikä aina mukavaakaan mutta kuri on altava ja se luo tasapainoisuutta ja turvallisuutta. Mukavaa perjantaita kaikille! Taas yksi päivä lähempänä Joulua!


Enkeleitä onko heitä

14.11.2012 06:05

Enkeleitä onko heitä? On, on enkeleitä, heitä jotka suojelevat meitä. Kirjoitin äsken pitkän enkelitekstin blogia varten. Pohdin siinä enkeleiden syvintä olemusta. Kun teksti oli valmis, painoin nappia ja odotin että teksti latautuu ja voisin mennä vielä hetkeksi nukkumaan. Toisin kävi! Enkelitekstini katosi johonkin bittiavaruuteen eikä sieltä tullut enää takaisin millään konstilla. Yritän tiivistää ajatukseni uudestaan kirjoituksen muotoon kunhan saan ensin jostain siipisulasta kiinni.

Niin kauan kuin uskoo unelmiin on toivoa. Niin kauan kuin pidämme jotain lapsenomaista sielussamme voimme paremmin. Olen monesti ajatellut katsellessani lapsiani jotka tuijottavat lastenohjelmia ja nauraa hekottavat niille, että niin kauan kuin rakastaa lapsenomaista hassuttelua ja osaa nauraa, ihminen voi hyvin. Sitten minun sydämeeni hiipii pieni musta väre kun mietin kuinka tyttäreni kasvaa aikuiseksi ja unohtaa hassuttelun mutta hänen veljensä pysyy koko elämänsä lapsenkaltaisena ja jatkaa lastenohjelmien rakastamista. Toisaalta, miksi olisin surullinen poikani puolesta, kuka voi arvottaa ihmisen elämän mikä on hyvä ja mikä huono elämä ja mikä voisikaan olla parempi elämä kuin pitää sydän avoimena ja onnellisena ja rakastaa!

Hetki sitten, ennen kuin enkelitekstini katosi bittiavaruuteen, olin juuri aikeissa mennä jatkamaan unia vielä pariksi tunniksi ennen kuin lapset on herätettävä ja pakattava lämpimiin vaatteisiin ja kuljetettava puoliunisina odottamaan koulutaksia pihan perälle. Kun teksti katosi olin niin tyhjä. Kaikki minkä olin kirjoittanut - katosi! Istuin odottamassa pääajatusta takaisin kun yllättäin puhelimeen tuli tekstiviesti! Lomittaja sieltä viestitti että oli aikeissa tulla töihin. Ihanaa! Sitten voinkin jatkaa aamukirjoittamista hyvillämielin kun tiedän että päivällä voin ottaa kauneusunet jossakin välissä.

Tavallisesti otan kauneusunet Kaunottaren kanssa sillä kissani ja minun mielestä mikään muu kuin nukkuminen keskellä kiireistä päivää ei ole ihanampaa. Pienetkin unet riittää. Puolituntia on juuri sopiva ennen koulutaksin tuloa, joka palauttaa koulusta nälkäiset lapset. Enkeliä kissan ja minun nokoset varmasti naurattaa! Emäntä kaivautuneena vällyjen alle ja Kaunotar-kissa kerällä kehräämässä emännän kipeän olkapään päällä.

Jokainen tarvitsee suojaa joskus. Ihmisten elämästä puuttuu turva. Lähimmäisyys on kadonnut. Liian monelle sana paras ystävä on täysin absurdi käsite. Lähimmäisyys on ongelma. Ihmiset sinkoilevat sinne tänne eivätkä välttämättä haluakaan kiintyä mihinkään saati edes välittää kenestäkään. Asuessani muutaman vuoden Etelä-Suomessa kehäkolmosen sisäpuolella mietin usein ruuhkassa kulkiessani että näkevätkö nämä ihmiset ketään, tuijottavatko silmiin vai ainoastaan omaan napaansa? Minua hirvitti ihmisvilinä ja kiireisen elämän kohina. Helppo sinne oli maalaistytön kadota. Ruuhkasuomen enkeleillä on varmasti kiire!

Miksi heräsin sudenhetkellä yöllä ennen kello kolmea? Olisiko enkeli kuiskannut korvaani:

- herätys! Nyt ylös taiteilemaan! Enkelit kehiin sillä nyt on niiden aika!

Nousin ylös ja ryhdyin piirtämään mieleni seinälle ripustettua enkelikuvaa.

Ihmiset ovat usein yksinäisiä. Jos ei sinulla ole ystävää jolle kertoisit, ei olkapäätä johon nojaisit tai pulinakaveria jolle kertoisit ilot ja surut ja myös jonninjoutavat juonen käänteet joita ei kukaan jaksa kuunnella niin muista - enkeli! Sanonta että koira on ihmisen paras ystävä voisi olla myös painokkaasti lausuen - enkeli on ihmisen paras ystävä. Enkelille voi kertoa kaiken, häneen voi luottaa aina täysin. Stressaantuneena ruuhkakaupassa voi aivan hyvin jutella omalle enkelilleen kenenkään siitä senkummemmin huolestumatta. Katso ympärillesi! Tulee kakofonin olo kun katselee ihmisiä jotka kulkevat toisiaan noteeraamatta ns nappi korvassa puhuen niitä näitä. Olisiko se sen erikoisempaa jos avaisi suoran linjan taivaaseen ja puhuisi omalle enkelilleen... kuka sitä tietäisi kuka linjoilla liitelee.

Maankorvessa kulkevi-taulun enkeli ja lapset ovat siirtyneet tietotekniikka-aikaan. Kaiken yltäkylläisyyden keskellä kehoittaisin etsimään vanhan kunnon enkeliaiheen esille, ullakolta, romukopasta, postikorttijäämistöstä ja laittamaan sen keskeiselle paikalle kodissa suojaa antamaan ja muistuttamaan turvasta ja rakkaudesta.

Oma enkelikokemukseni tapahtui 80-luvun alussa. Jouduin vakavaan ratsastusonnettomuuteen ja melkein kuolin. En kerro onnettomuudesta sen enempää selviämiseni siitä oli ihme. Vuosia myöhemmin junassa matkustaessani vanha nainen tuli kysymään yllättäin minulta: - Haluatko tietää enkeleistäsi? Naurahdin mielessäni että höpön höpön mutta vastasin:- Joo, mielelläni. Nainen otti kynän ja paperia syliinsä. - Sinun ei tarvitse sanoa ääneen mitään, kysy vain mielessäsi jos haluat tietää jotain erityistä... Nainen selvensi. Minä seisoin epäluuloisena naisen takana. Nainen katseli ulos junan ikkunasta ja hänen kätensä alkoi kirjoittamaan..."Tiedätkö että enkelillä on sekä siivet että kädet. Minä olin sinun luonasi silloin kun putosit hevosen selästä. Otin sinut vastaan kun putosit. Se kaikki tapahtunut oli oppia sinun myöhempää elämääsi varten jotta silloin tietäisit mitä tehdä ja mistä puhua..." Nainen kirjoitti tekstin loppuun. Kiitti ja ojensi paperin minulle. Sitten hän poistui paikalta. Olin niin hämmästynyt! En tiennyt mitä ajatella! - Miten joku ventovieras voi tietää minusta tuollaista?! Mietin epäuskoisena sillä juuri sinä päivänä tuli kuluneeksi tasan kymmenen vuotta onnettomuudesta. Totta joka sana. Myös sekin että tuo tapahtuma muutti koko elämäni suunnan ja vaikuttaa varmasti tavalla tai toisella loppuun asti vaikka ei vammoja jäänytkään mutta elämänarvot se muutti.

Hyvää keskiviikkohuomenta kaikille ja enkelienergiaa kehiin! Hymyillään jokaiselle kanssaihmiselle ja katsotaan mitä tapahtuu.


Rakkaus on vaihtelevan hauskaa

13.11.2012 16:12

Rakkaus on kumma juttu. Se on pelottavaa! Rakkaus ilmenee elämässämme monissa muodoissa. Toisin sanoen rakkaudella on monet kasvot.

Pahin rakkaus on kiireinen kasvo. Sellainen jonka vastakaiku menee kuuroille korville ja sinkoilee tulevaisuuden kalenterissa paikasta toiseen sekoituen kuukauden numeroiden sekasortoon. Kiireinen rakkaus ei ehdi pysähtyä ja huomata että on olemassa joku jota rakastaa joku joka kaipaa rakkautta ja tarvitsee sitä.

Itseselvärakkaus on surkimus. Se kulkee ylpeänä pää kohossa näkemättä eteensä tulevaa, katsomatta taakseen, kulkee vain ja hädintuskin kompastelee rakkauden jäähtyneisiin sirpaleisiin. Itsestäänselvä rakkaus ei huomiota kaipaa eikä osaa arvostaa läheisyyden lämpöä paitsi jos itsestäänselvä rakkaus ei ole sen tunteen luotaan kokeva vaan kohteeksi joutuva. Itsestään selvä rakkaus kyyhöttää sohvan nurkassa ja odottaa että puhelin soi... odottaa telepaattista puhelua jos ei oikeaa sointua kuulu. Itsestäänselvä rakkaus antaisi mitä vain että hän muuttuisi taas näkyväksi ja kuuluvaksi ja ennen kaikkea rakastetuksi tuntuvalla tavalla.

Unohtunut rakkaus on kamalaa. Mitä sitten kun huomaa että kaikki ne voimakkaat tunteet, kiihkoisa kuuma rakkaus on kadonnut ja kutistunut vain valokuvamuistoksi joka ei herätä enää kehossa mielihyvän väristryksiä tai lämpimiä tunteita. Unohtunut rakkaus kysyy itseltään... olenko minä unohtunut vai olenko minä unohtanut...?

Rakkaus on vaarallinen aistiharha joka toivottavasti ei katoa koskaan. Rakkauteen voi jäädä koukkuun hyvässä ja pahassa. Rakkaudesta luopumisen vieroitusoireet ovat kamalia, riippuu tietenkin siitä onko itse luopumisen kohde joka parkuu rakkautensa perään vai rakkaudesta luopuja joka tuskin muistaa enää vanhaa kohdetta kun uusi ja parempi, lupaava rakkaus kiiluu kuumeisissa silmissä ja täyttää koko hataran elämän.

Rakkaus. Yksiselitteisesti sen kohdatessaan väistettävä taidolla. Pyyhittävä kaikki jäljet ja pelattava viimeinen kortti taidolla. Rakkaus. Vaarallista, moniselitteistä mutta ihanaa!

Siinä ajattelemisen aihetta miehet ja naiset tähän sateisen harmaaseen tiistai-iltaan! Rakastetaan kun osuu kohdalle! Ei unohdeta sillä jokaisesta kerrasta oppii!


Toden paikka

5.11.2012 18:39

Aamulla lapset herätys ja sitten kouluun. Aamu sarastaa juuri silloin ja huvilapolku on melkoisen pimeä. Kun koulutaksi imaisee lapset sisuksiina kävelen pihan poikki vanhalle talolle ja keitän kupin teetä. Pakko opetella pitämään teen teenmausta kun kahvi ei vaan sovi vatsalleni.

Kun tee on hautunut asetun mukavasti istumaan sohvalle ja nappaan muistiinpanovälineet. Kaunotar- kissa hyppää rintani päälle, eikä millään suostu lähtemään pois vaikka yritän hätistellä sitä. Siihen se asettuu tasapainoisesti kerälle ja alkaa pesemään itseään samalla kehräten lämpimästä.

-Aivan kisu, lämpöä me kaikki tarvitsemme. Lämpöä ja rakkautta. Tuumaan kissalle ja hörpin ohimennen kuumaa teetä.

- Mikäs onkaan päivän polttava aihe... hm... olisko vaikka syksy ja loskakeli... ei... rätäsade... ei... lumi suli jo pois... Joo! Nyt minä tiedän! Tämän päivän aihe on îonko ihminen ihmiselle susi?î Edellisen voisi tehostaa vaihtamalla ihminen sanan tilalle - nainen.

Ehkä se on eloonjäämisen perinne muinaisilta ajoilta kun ihminen joutui taistelemaan hengestään ja ravinnostaan. Puolisonkin löytyminen oli selviämisen ja lisääntymisen perusta. Nopeat söivät hitaat ja heikot yksilöt karsiutuivat pois îlaumastaî.

Nokkimisjärjestys tulee selkeästi esille varsinkin naisvaltaisilla työpaikoilla. Olin kerran töissä sellaisessa firmassa jossa oli noin kymmenkunta naista myyntitehtävissä ja miehet johtivat sitä. Meno oli kuin kanalassa. Välillä kukot tappelivat ja enimmäkseen kanat! Siellä opin miten brutaalia ja karskia meno voi olla kun taistellaan pomon suosiosta ja taivaspaikasta. Myyntiala on muutenkin niin hektistä että siinä helposti pinna kiristyy kun provikkapalkkalainen kanalauma taistelee reviiristä ja kultajyvistä.

Olen minäkin oppinut myöhemmin elämässäni että joskus naisellisia avuja kannattaa hyödyntää pysyäkseen pinnalla tai sitten vain selvitäkseen. Sääli on sairautta mutta tehoaa tietyissä tilanteissa. Muutama kyynel tuottaa joskus tulosta. Jäätyäni maaseudulle kotitilaani hoitamaan olin ensialkuun täysin avuton. Minulla ei kaupungissa pitkään asuneena ollut oppia mihinkään. Lähdin kotoa pois jo 16-vuotiaana ja pakkolasku perikuntaan äitini kuoleman vuoksi oli melkoinen mahalasku!

Hädän hetkellä, sääntö numero yksi, anna ymmärtää mutta älä ymmärrä antaa! Tämän totuuden kohtasin kun heikkona naisihmisenä jouduin pyytämään kylän ukoilta apua. Naiset katselivat minua kuin katala susilauma konsanaan! Ensimmäisenä vuonna maaseudulla minulla ei ollut edes ajokorttia! Olin asunut turvallisesti Helsingin sykkeessä enkä katsonut tarvitsevani moista korttia. Ekologinen ajattelu ennen kaikkea! Kuinkas sitten kävikään, ensimmäisen vuoden sain silloin tällöin kauppakyydin noin kuuden kilometrin päähän ruokaostoksille kun olin oikein säälittävä ja surkea. Huomioin että muuten matkan olisi taittanut jalkaisinkin ellei perheeseen kuuluisi yksi vaikeasti kehitysvammainen poika Alexander. Lisäksi Anna oli silloin vielä niin pieni että hän osasi hädintuskin kävellä. Kauppakyydit loppuivat toteamukseen:

- Käyhän se kauppa-autokin tossa sadan metrin päässä. Käy kuule sielä ostoksilla.

- niin tosiaan käykin, kas kun en sitä heti hoksannut. Totesin sanojalle vastaukseksi ja mielessäni laskeskelin että kauppa-auto ei ollut käynyt kylällä enää viimeiseen kymmeneen vuoteen!

Rengin ja vänkärin sai ehkä jos osasi pyytää kauniisti. Katseli varpaitaan ja jos mahdollista niin vuodatti pari kyyneltä.

-Suurkiitos! Ihanaa kun autat! Mitä minä olen sinulle velkaa tästä kaikesta... siis paljonko? Tiedustelin tekijältä.

-Noo-oo, se o sitte siinä jos yhen vartin pulloo sais pitkäripasesta vaikka viskiä tai koskenkorvaaa...Niin kulloinenkin työmies laskutti minua ja minähän tyttö kirmasin pitkäripaseen hakemaan palkkapulloja tai lahjuksia sen verran sukkelaan että rupesivat kylän muorit katsomaan entistä kierompaan ja tituleeraamaan juopoksi.

Vähitellen auttajat tarkoitusperineen katosivat. Joulun jälkeen Uutena Vuonna aloin jo murehtimaan alkavaa vuotta ja tulevaa heinäntekoa. Kylmä hiki nousi pintaan ja painajaiset vaivasivat kun vaan ajattelinkin tulevaa kesää ja heinätyömiehen saamista. Seitsemän vuotta olen maatilaa hoitanut ja aina jotenkin selvinnyt.

Miehet ovat jokseenkin yksiaivoisia ja ajattelevat melkoisen suorasukaisesti. Entä naiset? He ovat kieroja kuin korkkiruuvit ja aina oman edun tavoittelijoita. Tai no ei nyt sentään, pyydän tässä heti anteeksi niiltä hyviltä naispuolisilta ystäviltä jotka minulla vielä ovat jäljellä! Heitä tosin on sukupuuttoon kuolevan vähän.

Suurin osa naisista, jotka ovat lähestyneet minua auttamistarkoituksessa ovatkin tosiasiassa olleet saalistajia ja kartoittaneet oman reviirinsä laajentamista. En käy tässä yksiselitteisesti luettelemaan erilaisia lähestymispyrkimyksiä ettei kukaan loukkaannu tai muuten vain pahoita mieltään. Kaikille naisille jotka ovat keplotelleet minun ja lasteni elämään vilpillisesti yhteinen piirre on ollut minun aliarvioiminen ja tyhmänä pitäminen. Siinä vaiheessa kun olen havainnut tämän olen saattanut sanoa yks kaks jotain aivan typerää, puhua asian vierestä tai vastata kuin väärään kysymykseen. Olen tämän kertonutkin niille ihmisille joita olen pitänyt luottoystävinä ja silti he ovat yksi toisensa jälkeen langenneet samaan ansaan.

Olen sen verran tunteellinen ja turhamainen että satutan itseni pahasti jokaisesta päättyneestä ystävyyssuhteesta. Härkämaiseen tapaani jään pohtimaan asiaan johtaneita syitä Mikä oli se punainen vaate miksen minä enää kelvannut sydänystäväksi...? Härkätaistelut on kielletty ja turha puntarointi ystävyyden saattohoidon kanssa on epäoleellista. Niinhän sitä sanotaan että Siperia opettaa ja ñ eteenpäin! Sanoi mummo lumessa.Matti Nykästä lainaten elämä on ihmisen parasta aikaa ja onneksi on blogi johon voi purkaa tuntemuksia. Sydämellä! Lämmin halaus oikeille harvoille ystäville! Ihmiset kaikkialla, vaalikaa ja rakastakaa ystäviänne sillä he ovat katoava luonnonvara!


Toteutunut unelma

4.11.2012 10:33

Elämässä kaikki on mahdollista
niin kauan kuin siivet kantavat
ja luonto antaa periksi.

Tämä unelma ei olisi toteutunut ilman kahta ihanaa ihmistä. Kiitos teille! Kiitokset myös kolmannelle henkilölle joka kannusti sivusta täydentäen pakkaa! Ja tietenkin myös kiitokset henkilölle jonka ansiosta voin tehdä taidetta ja kertoa tapahtumista maailmalle. Keitä nämä ystävät ovat? Sitä tarina ei kerro...


Mielentilan siivous negatiivisesta energiasta

3.11.2012 15:58

Mieliala on mahdollisuus
rakentaa uutta
onnellista ja huolista riippumatonta

Mieliala luo mielikuvien maailman
sellaiseksi kuin haluamme.
Kaupan pihalla
on helppo tehdä mielikuvaharjoitus
silloin kun oma mieliala
on matalalentoinen.
Siinä istuessaan autossa
ja katsellessa ohikulkevia ihmisiä
voi kokeilla kääntää kaiken
negatiivisen positiiviseksi.
Kun saan kiinni itseni
ajattelemasta että onpas
siinä kiukkuisen näköinen ihminen
niin korjaan mielikuvan suunnan:
Hän on nyt kiukkuinen.
Hänelle on varmaan ilkeitä oltu töissä
Kotona hän on suurenmoinen ruuanlaittaja
ja perheläheinen ihminen
Hän on kodissaan onnellinen
ja aina hyväntuulinen
Kun näin teet istuessasi siinä
parkkipaikan sivussa
Katsellessasi ihmisiä
aivan uusin silmin
jotain ihmeellistä tapahtuu
ja oman alakuloisen vointisi
suunta muuttuu
positiivisempaan tilaan!
Nouset auton penkistä ryhdikkäänä ylemmäs
Suupielet ajautuvat väkisellä ylöspäin
Kiireet ja murheet unohtuvat
ja ryhdyt hengittämään iloa sekä onnea
ja rakkauden energiaa sisimpääsi.

Edellä kirjoittamani on totta. Kokeilkaa!

Rakkaus on herkkä taideteos
jonka hintaa ei lasketa
rahassa
vaan tunnearvossa.


Lumi on muisto vaan

3.11.2012 05:24

Ihanaa! Onneksi on viikonloppu ja ei tarvitse herätä kukonlaulun aikaan laittamaan lapsia kouluun. Riittää että herää aikaisin tallihommiin mutta ei sentään aamuyöllä. Kävin hetki sitten ulkona haistelemassa säätä. Siellä tuli vettä ihan reilusti, ei ole lunta maassa enää lainkaan.

Ulkona on synkkä pimeys. Kuutakaan ei enää näy. Juon kupin teetä ja taidan painua pehkuihin vielä vähäksi aikaa. Tuntikin lisää unta tekee ihmeitä!

Tästä viikonlopusta tulee rauhallinen ja kotiläheinen. Ei voi lähteä mihinkään kun Mersu odottaa korjausta siellä korjaamon hallissa. Tältä viikolta jäi sitten Alexanderin uinnitkin väliin. Ensi viikolla sitten. Sen verran täytyy reippailla että käyn hakemassa kaupasta jotain hyvää ja sitten katsotaan lastenelokuvia, vaikka koko viikonloppu.

Lumi on nyt muisto vaan, samoin kuutamo. Pakkastakaan ei onneksi vielä nenänpäässä tunnu. Kerkeää se puraista myöhemminkin. Tämä kuva on otettu ennen kesäajan vaihtumista talviaikaan. Kerettiin hetken aikaa nauttia talvisista maisemista kotimökin ympärillä.

Lumihiutaleita ja rengasparoni

2.11.2012 03:15

-Voihan rengasparoni! Sanon minä! Kiukkuan itselleni peilin edessä ja haron hiuksiani. - Miten ihmeessä renkaiden vaihto voi muuttua painajaiseksi?! Huudahdan ja kyyneleet pukkaavat väkisellä silmiini.Talvi on tehnyt tuloaan jo hyvän aikaa. Ennen kuin kesäaika vaihtui talviajaksi oli jo lumi maassa ja parhaimmillaan yöpakkasta miinus kaksitoista astetta. Olen tähän asti venyttänyt renkaiden vaihtoa, vähän se on ollut rahastakin kiinni. Köyhän ihmisen täytyy yrittää venyttää penniä kukkarossa tai pitäisikö sanoa nykyaikaisesti laskea jokainen euro.

Eilen illalla kun Anna oli ystävänsä luona syntymäpäivillä minä luistelin vielä viemään hänet sinne. - Äiti, sä olet ihan tyhmä! Ei kellään ole mitään talvirenkaita! Tyttö juonitteli minulle Mersun takapenkillä. - Nyt pidä suusi kiinni! Vai haluatko tosiaan että luistellaan ojan puolelle? Meille tuli riitaa siitä etten suostunut viemään häntä perille asti. En voinut ottaa sitä riskiä että olisin luistellut ojaan tai jäänyt sutimaan jyrkkään ylämäkeen. Ironisesti ajatellen- halusin säilyttää autoni ehjänä - ettei vaan mitään sattuisi. - Tulet sitten taksilla kotiin. Äiti soittaa sinulle kyydin kotiin illaksi. - Joo joo! Hei sitten! Hieman leppynyt määrätietoinen vaakatyttö Anna murahtaa, paiskaa autonoven kiinni ja lähtee reippaasti talsimaan pikkuneidin askelin. Vilkaisen vielä peilistä Annan perään ja vilkutan. Ei hän enää huomaa vaan harppoo määrätietoisesti menemään lumisateessa. - Vielä vähän matkaa turvallisesti... ei saa luistella ja huomenna talvitassut alle. Puhelen itsekseni ja ajelen kotiin rauhallisesti. Vauhtini on aika hidas ja kiireiset kurvaavat ohitseni. - Siitä vaan! Menkää! Minulla ei ole kiire mihinkään tässä valmiissa maailmassa! Tiedän miltä tuntuu päätyä ojaan. Olen sen pari kertaa kokenut. Tiedän myös miltä tuntui olla kyytiläisenä kun auton hallinta petti yhdeksänkympin vauhdissa rengasrikon vuoksi ja päädyin edellisen Mersuni - viininpunaisen vanhan rouvan - kyydissä ojasyventeeseen. Onneksi siinä autossa oli panssaripohja ja "vanha rouva" kynti maantieojan pohjaa ja hyppi kivien ylitse peräti viisikymmentä metriä ennen kuin pysähtyi puolentoistametrin päähän rumpuputkenpäästä. Silloin luulin hetken aikaa että olisin kuollut. - Eipäs nyt maalata piruja seinille ja vaivuta synkkyyteen. Lohdutan itseäni. - Tähän tarvitaan extraenergiaa... Totean ja laitan cd:ltä soimaan Mariskan Suloista myrkynkeittäjää. Se biisi saa minut aina hyvälle tuulelle.

Aamulla vesi lorisee räystäältä. Lumet hupenevat silmissä mutta tienpinta on entistä luikkaampi. Laitan lapset kouluun. Teen tallityöt ja sitten vedän autotallista ahkiolla Mersun talvirenkaat autolle. - Ahkio on kerrassaan mainio työkalu talvisaikaan säällä kuin säällä kunhan lunta on edes nimeksi. Sahanpuruissa kieriskellyt paimenkoirani istuu nokka nutussa Mersun vieressä ja tuijottaa minua terävän pisteliäästi. "Paimenpoika" on aina haukkana odottamassa kun on pienikin mahdollisuus päästä ajelulle. Yhtenä päivänä se ei suostunut tulemaan kauppareissun jälkeen ulos autosta. Istui siellä vänkärinpenkillä mallevana toista tuntia ovi avoinna ja irvisteli jopa minulle - emännälleen!

- Laa laa laa palmupuiden katveeseen pian kullan kanssa meen hm hmmm m yy... (miten se menikään?) daa daa... kauas katoaa myrkynkeittäjä suloinen... Laulelen hyväntuulisena lastatessani talvirenkaita kyytiin. - Ei poika. Sinä jäät paimentamaan kotiin. En minä voi ottaa sinua auton kyytiin tälle reissulle. Ethän sinä pian anna niiden korjaamon poikien koskea koko autoon.

Vihdoinkin perillä autokorjaamossa jossa minulla on varattuna aika renkaiden vaihtoon. Varmistan vielä ettei hommassa mene puolta tuntia kauempaa. - Minun täytyy keretä kotiin ennen koulutaksia Alexanderia vastaan. Häntä ei voi jättää yksin pyörätuolissa tiensivuun istumaan. Minulle luvataan että homma on valmis tuota pikaa. Saan ottaa odotellessani kupin kahvia vanhaa väsynyttä kahvia. Luen pari lehteä ja vilkuilen hermostuneesti seinäkelloa. - Nyt ois homma valmis mutta tule sanomaan jos sulla on joku niksi miten toi mese saahaan käyntiin...? Tajuan nopeasti tilanteen. - Mitäh! Älähdän ja nielaisen loput väsähtäneestä kahvista väärään kurkkuun. - Oletteko te särkeneet minun auton?!

Liirum laarum lässyn lää... selityksiä satelee joka pojan suusta ja minun sisälläni kiehuu vaan en näytä sitä ulospäin. Ajatukset sinkoilevat päässäni ristiin rastiin sinne tänne ja voin sanoa että ne eivät ole julkaisukelpoisia. Firma joka mainostaa itseään täydellisenä hajotti minun autoni eikä ota mitään vastuuta tapahtuneesta! - Tää oo kuulkaas semmone juttu et tää ei ois kyl menny katsastuksesta läpi... - Aivan. Joo... vai niin mutta kuulkaas tää auto tuli minulle hiljattain vasta katsastettuna. Lopulta remonttihäiskät käynnistävät autoni muuten kuin virta-avaimella. Autostani on hajonnut siihen paikkaan joku virtalukon pohja ja jotain muuta. Remontti tulee maksamaan 300 euroa! En ymmärrä auton mekaniikasta mitään. Kuuntelen sujuvasti sen moottorin murinaa. Minulla on hyvä sävelkorva ja kuulen heti jos siihen tulee jokin riitasointu mutta tätä minä en osannut ennakoida!

Ajan käynnistetyllä autolla kotiin ottamaan Alexanderin vastaan koulusta. Samantien ajan takaisin korjaamolle josta joku heppu hyppää mersuuni kuskin paikalle ja heittää minut kotiin minun autollani joka pääseekin sitten heidän halliinsa odottamaan korjausvuoroa. - Voihan rengasparoni sentään. Tässä ei kyllä toiminut hintalaatusuhde ollenkaan. Mentiin perusrutiinista ojaan ja sieltä allikkoon. Viikko autotonta elämää. No, ei kai tähän kuole... se on sitten slowlife.


Koiran kotielämää

1.11.2012 05:44

Onko koirallasi kaikki kotona? Omat ihmiset, lelut, ruuat, puuhat ja ennenkaikkea terve järki ja hyvä mieli.

Entä naapurin koirat? Ovatko ne kotona haukkumassa ohikulkijoita? Kiertämässä tarhaa, nukkumassa kopin katolla... ehkä taivaassa jo hyvän elämän eläneenä.

Onko lähimmäisellä kaikki kotona jos hänellä on aikaa enemmän huolehtia muiden asioista kuin omistaan. Ehkä huolehtivaisella naapurilla tai lähimmäisellä on kaikki niin hyvin kotona että hänellä on tylsää eikä hän saa otetta omasta elämästään ja hänen täytyy alkaa järjestelemään muiden elämät haluamalleen tolalle.

Koti on jokaisen oma leikkipaikka. Kodin palikat muodostuvat omistajansa kaltaiseksi. Kenellä on oikeus arvostella onko kotona olijan elämän palaset oikealla tolalla. Koti on paikka jossa saa levätä ja olla rauhassa. Kotona on omat arvot. Kodilla pitää olla hyvä sydän.

Miksi aloitin kirjoitukseni kysymällä "onko koirallasi kaikki kotona?" Olen huvittuneena seurannut kirjoittelua jossa muuan koiranomistaja vastasi lehdenpalstalla huolestuneelle lähimmäiselle kitkerään sävyyn. Luulen tietäväni kenestä koirasta on kyse. Kodin vartioiminen on koiran työ. Koiratonta ihmistä häiritsee koiran agressiivinen juoksu ympäri tarhaa. Huolestunut lähimmäinen voi olla myös ujon tai aivopestyn koiran omistaja. On totta eikä tarua että koira on yleensä omistajansa kaltainen. Tässäkin tapauksessa puolustavan koiran omistaja kirjoitti pesän vartiointi ja kodin puolustus tekstin lehteen. Tottakai, koira on samassa pihassa, samalla tontilla koppikotonaan perheenjäsen ja sitä pitää puolustaa. Valituskirjeen postilaatikkoon jättänyt henkilö oli todennäköisesti ujon koiran omistaja joka ei uskaltanut kasvokkain käsitellä asiaa.

Miksi mietin koiran kotielämää? Yksinkertainen syy, uni ei tule silmään. Kello on kaksi yöllä (minun täytyi tarkistaa aika kännykästä, mummovainaan kaapinpäällä raksuttava perintökello näyttää ikuisesti kesäaikaa). Minulta käytiin kysymässä koskiko koiran kotielämä kirjoitus minua? Kerrankin sain vastata että ei koskenut. Minun koirieni kotielämä on rekisteröity nimettömien tietolähteiden kautta suoraan lääninviskaaleille jo useita kertoja. Nimettömät eivät kirjoita lehdessä. He eivät myöskään näytä naamaansa. Nimettömät suojaavat selustansa lähettämällä asialle aina jonkun virkaintoisen ketjunmittaajan joka kulkee laput silmillä ja näkee vain sen minkä haluaa ja jättää loput - hyvätkin asiat - näkemättä.

Minun koirillani on kodit ulkona - isot kopit. Dvd:t ja stereot tosin puuttuvat - vielä. Odotan että EU-direktiivi määrää ne ensin. Yhdellä koiristani on öljylyhty. Sytytän sen sille joka yö. Yksi koira on kotona sisällä. En saa unta koska kuuntelen sen tasaista äänekästä kuorsausta. Näin yksinäisen naisen näkökulmasta, onhan se hyvä että on MIES talossa!

Minusta on kotoisaa lämmittää palelevia varpaita kuorsaavan koiran turkin seassa. Ehkä ns "sisäinen eläimeni" onkin koira? Koiran sielu kotona minussa... Väsyttää kamalasti mutta en saa unta. Huolet ja murheet valvottavat minua ja täysikuu.

Käyn vielä mutkan tallilla tarkistamassa että kaikki on hyvin ja ihailen täysikuuta joka liukuu esiin repaleisen pilviverhon takaa. Kotijoukot kohottavat kuononsa ylös ja ulvovat mitä sulosoituisimman laulun. Yhdyn siihen omalla sävelkorkeudellani! Ihanaa elämän energiaa! Ajoin vasta lasten kanssa taksilla. Kuski valitti minulle että hän on kuullut kun koirani "ulisevat". Jätin kommentoimatta. Totesin vain mielessäni että - tuolla tyypillä ei ole tippaakaan sävelkorvaa!


Tolpalla tuulee

30.10.2012 09:30

Maailmalla riehuu Sandi myrsky mutta kyllä tolpallakin tuulee. Aamulla kun vilkaisin ikkunasta ulos havaitsin heti että ilmassa on hurrikaanin merkit! Alexander nukkui suloisen lämpimästi makuupussissa eikä tiennyt ulkona riehuvasta myräkästä mitään. Tasan kello puoli seitsemän minun oli kuitenkin pakko raottaa makuupussi ja pukea varovasti puoliuninen poika toppakamppeisiin ja koulutielle. Minulla on aikataulu jonka mukaan on elettävä että lapset kerkeävät kouluun. Jos olisin ihmeäiti niin saisin ehkä pojan syömäänkin jotain muuta kuin aamulääkkeen ja mukillisen kaakaota. Aamusyönti on ikuinen ongelma joten meillä syödään illalla tukevasti ennen nukkumaanmenoa. Kun puolelta aloitan pojan pukemisen niin varttia vaille seitsemän nostan hänet suoraan pyörätuoliin ja laitan lastenohjelmat päälle. Niitä ei keretä katselemaan kuin kymmenen minuuttia. Se riittää, siinä ajassa Alexander ehtii heräämään kunnolla. Tasan kello seitsemän huvilan ovi auki ja sitten ylösnousu! Jälkimmäisellä tarkoitan tiukkaa rinnenousua joka vetää minut jokaikinen aamu maitohapoille! Pyörätuolissa on pienet renkaat edessä eikä sitä ole muutenkaan suunniteltu luontoretkeilyä tai kipakkaa rinnenousua varten. Ei muuta kuin tartun sarvista härkää, käännyn selin ja lähden vetämään Pikku Prinssiä valtaistuimen kanssa ylös, kuusikymmentä askelta tiukkaa nousua, harkiten jokaista askelta varoen ettei ote lipsahda ja seuraa ämmä eli kaatuminen.

Pohjoistuuli puraisee kipakasti. Neljä minuuttia yli seitsemän kuljemme vielä rotkon ylitse, lankkuja pitkin ojan yli vanhan talon puolelle. Vetokoirat nostavat metelin ja ulvovat hyväntuulisesti aamutervehdyksen aamuheränneille. Talon edessä on kuin iso syli, suvanne kohta johon ei tuuli pitkillä kylmillä kynsillään yllä. Otan eteisestä makuupussin ja torkkupeiton ja kietaisen ne nauravan Alexanderin ympärille. Niimpä niin, jos elämä on ihanaa ja heti aamusta naurattaa kuten Pikku Prinssi Alexanderia niin miksi huolehtisin hänen vammaisuudestaan tai hänen elämänarvoistaan. Tolpalla tuulee jokatapauksessa, elämä jatkuu ja pojan elämä onnellisena... Mietiskelen siinä itsekseni ja vilkaisen kelloa. Se on yhdeksän minuuttia yli seitsemän. - Mahtaa olla huono keli kun taksikuski ei ole vielä saapunut! Naurahdan pojalle ja samalla huomaankin kuinka taksi jarruttaa tienvarressa ja kääntyy. Sitten vielä lyhyt veto pihan yli noin kaksikymmentä metriä ja olaa, taksi jarruttaa juuri sopivasti kohdalle. Ystävälliset hymyt ja huomenet ja pari sanaa Amerikan hirmumyrskystä ja sitten koulutaksi kaasuttaa pois. Katoaa kuin laiva ulapalle puhdossa raivoavan myrskyn sekaan.

Käännyn kannoillani ja lähden kulkemaan tallin suuntaan. Monta asiaa on tehtävä ja monta suuta ruokittava ennen kuin on aika herättää Neiti Anna Pippuri koulutielle. Lapset kuin yö ja päivä aamuisin, toinen aurinkoinen ja toinen kiukkuinen. Siinä pihamaalla seistessäni vedän sieraimet täyteen raikasta pohjoisen puhuria. Suljen silmät ja maistelen tuulen henkäyksessä alkavaa talvea ja syksyn hyvästejä. Koivut huokailevat pihan ympärillä. Niiden konsertti on parasta kun Tolpalla tuulee.


Yöllinen ajatusten puntarointi

30.10.2012 01:09

Ihmiset ajattelevat eri tavoin asioista. Joku asia joka on toiselle vähäpätöinen ja pieni juttu voi toiselle ihmiselle olla tärkeä ja suuri. Pienestä asiasta voi myös liioittelemalla tehdä suuren. Joskus asiat mutkistuvat tai niiden kokoero kapenee kun höystetään asiaa valkoisella valheella tai sitten painetaan koko juttu villaisella.

Mikä sitten on asioiden todellinen laita? Jokainen päättää sen sydämessään. Kerronkin tähän tarinan välittämisestä ja siitä miten suuri merkitys minulle jäi isovanhemmistani. He rakastivat toinen toistaan kunnes kuolema heidät erotti. Isoisäni kuoli sanoisinko komeasti saappaat jalassa eli edellisenä päivänä hän vietti kotonaan 80-vuotis syntymäpäiväjuhlat ja seuraavana aamuna hän kuoli omaan sänkyynsä aamuvarhaisella. Pappa kirjoitti mummolle rakkausrunoja kuolemaansa asti. Hän kävi kaupassa vanhalla pappatunturilla ja toi tullessaan mummolle aina postikortin, yleensä rakkausaiheisen. Lisäksi hän vielä riimitteli siihen sopivan tekstin.

Pieni ja vähäpätöinen asia tässä nettimaailmassa ja älykännyköiden taivaassa - postikortti. Vanha totuus siitä että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa pitää paikkansa. Tekstiviestejä tulee ja menee, sähköposti täyttyy mutta kun saisikin joskus postikortin joka olisi täydestä sydämestä lähetetty ja kirjoitettu. Huokaus. Sitä minä toivon. Pientä ihmettä ja ihmistä sen takana.


Ojasta allikkoon

22.10.2012 21:10

Viimeksi kirjoitin tarinan ystävästä ja synkkään rotkoon putoamisesta. Kirjoitus oli enteellinen sillä seuraavaksi kirjoitankin tositarinan pollesta joka putosi selälleen hevosenmentävään ojaan.

Ihmeellistä tässä tapahtumassa on se ettei aitaus ollut rikki. Oja sijaitsee metsikössä joka on keskellä hevoshakaa mutta aitauksella suojattu niin etteivät hevoset pääse tärvelemään puita.

Aamulla viiden aikaan kävin katsomassa taskulampun valossa että kaikki hevoset olivat aitauksessa. Lomittajan tultua hän soitti minulle että yksi hevonen on pahassa pulassa ja sitä pitäisi tulla auttamaan. Samantien totesimme tilanteen toivottomaksi kahdelle naiselle, hevonen oli niin täydellisesti sujahtanut vesiojaan lähes selälleen.

Seuraavaksi soitto hätäkeskukseen ja palokunta tuli paikalle kiitettävän nopeasti. Reippaat miehet kaivoivat maata hevosen toiselta sivulta mutta polle päätyi aina vaan huonompaan asentoon yrittäessään riuhtoa itseään irti. Lopulta ei auttanut muu kuin soittaa kaivinkoneurakoitsijalle voisiko hän tulla kaveriksi kaivamaan.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Hevonen saatiin ylös ahdingosta. Loppua kohden se alkoi olemaan melkoisen väsynyt ja kylmissään maattuaan pitkän aikaa vesiojassa.

Suurkiitos pelastajille! Palokunnan pojille lupasin viedä kakun kiitokseksi. Lomittajalle ostan Pepsiä. Kaivinkoneurakoitsija saa leivoskahvit kunhan ehtii jossain vaiheessa toista ojaa kaivamaan. Minä juhlistin pelastumista lämmittämällä itselleni rantasaunan. Istuin löylyssä lyhdyn valossa ja huokaisin helpotuksesta. Onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... faktaa ja fiktiota.


Olipa kerran

20.10.2012 15:59

Olipa kerran maailman paras hevonen jonka kaltaista ei tule enää elämässäni toista. Aina joskus unessa ystäväni on muuttunut taianomaiseksi yksisarviseksi. Kipuan sen selkään ja ratsastan halki täysikuun taivaan seikkailusta toiseen...


Sairaalareissun jälkimainingit

20.10.2012 10:49

- Tulipahan reissu tehtyä. Tuumasin pojalle kun myöhään illalla avasin huvilan oven ja työnsin pyörätuolin sisään. Meitä molempia väsytti aivan hurjasti. Ajokeli oli todella huono, vettä piiskasi vasten tuulilasia ja liikenteessä oli ruuhkaa. Huvila toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi ja koirat jotka ulvoivat äänissä emännälle ja pikku prinssille.

Sytytin tulet takkaan ja annoin Alexanderille iltapalaa. Pojan nukahdettua käperryin itse katsomaan romanttista elokuvaa sohvan nurkkaan. Hädintuskin näin elokuvan loppuun ennen kuin uni yllätti. Puutkin paloivat vaivihkaan takassa loppuun niin että kun aamuyöllä heräsin laittamaan peltiä kiinni niin tuvassa oli jo vähän kylmä.

Onneksi taistelu on voitettu ja poika voi taas hyvin. Alexanderilla on muuten erittäin hyvä ruokahalu mutta kun hän päättää lopettaa syömisen ja juomisen niin silloin ovat keinot vähissä. Syy, kipu, voi olla mikä tahansa. Tällä kertaa se todennäköisesti oli oksennustauti joka mahassa möyrysi. Kaikenkaikkiaan Alexander ehti olla 4,5 vuorokautta syömättä ja juomatta, tosin onneksi viimeisen vuorokauden tiputuksessa.

Lähdimme kotimatkalle vasta sitten kun Alexander suostui täysin vapaaehtoisesti juomaan pari mukillista ja syömään jotain. Paluumatkalla me kävimme syömässä jotain pientä yhdessä hampurilaispaikassa. Poika oli innoissaan ruokahetkestä ja hyppi pyörätuolissa niin että meinasi aivan lentoon lähteä! Minua harmittivat jälleen kerran ihmisten tuijotukset. Yritin nollata tilanteen ja ajattelin että - mitä minä noista välitän, siinähän katsotte ja sama se kun Alexander ei tyhmistä ihmisistä piittaa vaan nauttii elämästä! Silti... minun on pakko kirjoittaa se tähän... vahemmpien täytyy opettaa omalla esimerkillään että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo oli sitten vammainen tai ns tavallinen. Jokainen joka maksaa ateriansa saa syödä rauhassa. Vanhemmat! Jos itse haluatte päästä helpolla ja syödä rauhassa niin pitäkää silti lapsillanne kuri etteivät he ajelehdi ympäri ruokapaikkaa ja seiso tuijottamassa puolen metrin etäisyydellä toisten ruokailua! Sitä kutsutaan lasten kasvatukseksi. Sitten aikuiset ihmiset voivat kohdata vammaisen ihmisen normaalisti ja ystävällisesti. Ei tarvitse tuijottaa, voi kävellä ihan normaalisti ohitse eikä ainakaan niin että ohitse mennään kuin niskat olisivat kääntyneet luonnottomaan kulmaan ettei vaan näe. Ei niin, mutta asenne näkyy. Kerran sattui seuraavaa, olin ostoskeskuksessa ilman lastani. Tervehdin hymyllä tuntematonta pyörätuolissa olevaa vaikeastivammaista lasta. Siitäkös meteli nousi! Lapsen isä tarttui melkein rinnuksiin kiinni ja huusi minulle - mitä! Häh!? Nauratko sä mun lapselleni! Rauhoitin tilanteen ja kerroin pariskunnalle ettei kaikki ole aina niin kuin luulisi, että minulla itselänikin on samankaltainen lapsi ja että onko siinä mitään pahaa jos tervehdin heidän lastaan...? Lisäsin vielä että eikös ole parempi että tervehditään hymyllä puhtain sydämin kuin että kuljettaisiin ohi pää kenossa aivan luonnottomassa asennossa. Omasta puolestani ainakin se on kaikkein pahin vaihtoehto sillä vammaiset näkyvät ja heillä on meille paljon kerrottavaa.


Vihdoin!

19.10.2012 11:25

Poika ollut 4,5 vrk syömättä ja juomatta, viimeisen vuorokauden tiputuksessa. Tänään onneksi Alexanderin tahto palasi takaisin ja hän joi vapaaehtoisesti yhden desin! Jes! Kylläpä kivi putosi äidin sydämestä. Halit Annalle ja toisille tyttärille!


Äiti ja omaishoitaja

18.10.2012 19:45

Kolme vuorokautta syömätön ja juomaton. Äiti valvoo ja päivystää, suostuttelee, houkuttelee ja pakottaa. Kerran eräs lääkäri sanoi että "onhan se hyvä kun äiti osaa tulkita lastaan". niinhän se on kun on kyse vaikeastivammaisesta lapsesta jolla ei ole normisanoja, vain ääntely ja kehon elekieli. Lainauksen sutkauttanut lääkäri eväsi kyseisellä kommentilla pikku Alexanderin puheterapian. Toisessa yhteydessä tavallisen tk:n keikkalääkärin suusta lipsahtaneet sanat voivat tarkoittaa äidin kyseenalaistamista, vaaran tunteen liioittelua.

Kolme vuorokautta olen taas yrittänyt pakkosyöttää ja juottaa pikku prinssiä. Siinä usko omaan itseensä joutuu kovalle koetukselle. Valvotut tunnit vievät veronsa.- Monta asiaa muistettavana, maatila hoidettavana, laset, lapset, kaikki kaikessa lapset ja eläimet. Minä olen koko farmin äiti, emo huolehtija. Haluan että kaikilla on hyvä olla mutta onko väärin että minäkin kaipaan miestä rinnalleni, miestä joka seisoisi rinnallani ja pitäisi jaksamisestani huolta, välittäisi...

Äiti vai omaishoitaja? Kumpi on rooli? Äidiksi synnytään, omaishoitajaksi ryhdytään tai harkinnanvaraisesti hyväksytään. Moniko tietää että omaishoitajat kautta Suomen ovat eriarvoisia. Asuminen ja eläminen maksaa joka paikassa mutta omaishoidosta maksettavassa summassa on satojen eurojen ero. Lisäksi omaishoidontuki ei ole lakisääteinen vaan harkinnanvarainen. Omaishoitajalla ei ole oikeutta työttömyysturvaan eikä työmarkkinatukeen. Omaishoitajalle ei kerry vuosilomaa tai lomakorvauksia. Työaika on 24h per vrk ja 3 vapaapäivää per kk. Omaishoidontuki ei ole verotonta tuloa. Olen ollut 11 vuotta omaishoitaja, tiedän mitä se on. Kehoitan jokaista miettimään pitkään ja hartaasti jos aliarvio tai kadehtii omaishoitajia. Hävetkää!

Olen äiti ja ylpeä siitä. Vaikka lapseni syvästi kehitysvammainen en silti vaihtaisi päivääkään pois. En väitä että elämä olisi helppoa, silloin valehtelisin. Kerran yksi ajattelematon kyläläinen, nainen kysyi minulta -sinullako se on se kehitysvammainen lapsi? -joo, on minulla. Vastasin hänelle hämmentyneenä. Nainen katsoi minua ja laukaisi suureen ääneen -eikö ois saanu jäädä syntymättä! Vastasin hänelle salamana - voi kato kun en huomannut että olis voinut laittaa paluupostissa takas!

Nyt Alexander on hyvässä hoidossa. Olen levollisin mielin kun poika on tiputuksessa ja saa lisää energiaa. Jos hyvin käy me päästään vielä yötä vasten kotiin. Matkaa on pari sataa kilometria mutta onneksi sitten ei ole kiire, voi ajella rauhassa. Annalle terveisiä Helsinkiin! Nauti lomasta!


Timantteja, sadepisaroita ja velkojen hämärää

16.10.2012 10:22

Sateista ja harmaata. Katselen ikkunasta ulos pitkän pöydän ääressä samalla kun kirjoitan tätä tekstiä. Joen pinta on väreilevän harmaa. Sade piiskaa syksyisestä luonnosta viimeisetkin värinrippeet.

Eilen oli hyvä päivä. Lämpöä toi hyvän ystävän kohtaaminen, ihminen jonka syli tuntuu ainaa vaan yhtä hyvältä. Silloin latautuu, rikastuu uusilla ideoilla ja on hyvä huomata myös miten suru hiipii puseroon eron hetkellä. Kuka tämä ihminen on? Sitä ei tarina kerro, niin on ollut aina ja aina on ja tarina jatkuu ja jatkuu...

Ystäväni ovat kuin ripotellut helmet ympäriinsä, ympäri Suomen. Todellisia ystäviä on vähän mutta jokainen heistä on rikkaus. Todellisia timantteja on vain muutama. Siinä eilen aamuhämärissä kun usva peitti koko tienoon ja olin lähdössä vastaan timanttiystävääni, vilkaisin auton peilistä onko meikki hyvin, toki minun täytyi meikata ja juhlistaa harvinaista kohtaamista, tuijotin itseäni silmiin ja elämä tuntui hyvältä paitsi sitten huomasin että jotain puuttuu! - Apua! Kynsilakka uupuu! Täytyy olla täydellistä,... täydellistä! Huokaisin itsekseni ja kaivoin mersun syvyyksistä yhden täydellisen kynsilakkapullon, syvän sinistä, melkein mustaa. - Huh, olipa onni että löytyi, en olisi muuten läheskään aikataulussa... tämä aamuni on oltava täydellinen. Mutisin itsekseni ja lakkasin kynsiäni. - Olen jo sen verran myöhässä että pari minuuttia voin myöhästyä lisää, haluan olla päästä varpaisiin täydellinen, timantin vasine. Starttasin autoni ja loppua siitä tarinasta en kerro. Mutta se oli täydellinen tarina.

Yöllä näin taas painajaista. Sama uni toistui kuten usein aiemminkin. Sekalainen laskunippu heräsi elämään... narskuttavine hampaineen ne lähestyivät minua kotini jokaisesta nurkasta, sängyn alta ja hirsien hämärästä. Heräsin yltä päältä hiestä märkänä ja peloissani. Heräsin saaden tajuntaani heti muistikuvan yhdestä tietystä laskusta joka olisi pitänyt maksaa, jonka eräpäivä oli jo aikoja sitten... ei samantekevää. Sitten taas palelin hampaat kalisten. Vedin peittoa päälleni lisää ja kohensin takan tulta. Huono olo velloi ja vaivasi minua koko yön.

Aamulla heräsin kello kuusi. Mökkini ympärillä oli vielä sysipimeää ja sade piiskasi tasaisella rummutuksella mökin matalaa kattoa. - Lähdetäänkös luppakorva aamupissalle? Kysyn isolta koiraltani joka samantien romistaa pois lapseni sängyn alta kun kuulee minun liikkuvan mökissä. Iso häntä puolelta toiselle piiskaten se valloittaa samantien mökin ovensuun niin etten varmasti pääse sen ohitse. - Joo joo, odota hetki niin mennään. Mutisen ja hieraisen unet silmistäni. - Et sitten kisko niin kovaa kuin yöhämärissä, katso nyt noita vaatteitani, kaikki ovat siitä reissusta ihan kuraisia ja märkiä. Huokaisen koiralle joka katsoo minua muka häpeissään ja surullisin silmin. Sillä on aina yhtä kiire, ei se mennessään muista ettei emäntä pysy välttämättä huussipolulla kumisaappailla pystyssä.

Heräämisen jälkeen kipaisen vielä käymään vanhalla talolla etsimässä narskuttavaa laskupinoa ja varsinkin sitä yhtä pienisummaista mutta ei vähäistä. Samalla kertaa sytytän tulet kaakeliuuniin, ruokin kissan ja tervehdin pihanvahdit. Ulkona sataa niin paljon etteivät hevoset vaikuta ollenkaan halukkaislta lähtemään ulos vaan kurkistelevat ladon suuaukolta minua.

Palaan takaisin mökille kun kello on jo melkein puoli. Poika nukkuu suloisesti peiton sisällä. Varovasti puen hänet koulukuntoon ja lapseni herää vasta siinä vaiheessa kunnolla kun nostan hänet pyörätuoliin. Samaan aikaan alkaa TV:stä Pikku Kakkonen. Säälin lastani kun joudun lykkimään hänet kaatosateeseen, tiukka nousu rinnettä ylös, lankkusillan yli vanhalle talolle. Koirat tervehtivät meitä haikeasti ulvahtaen. Pojalla on pehmoinen makuupussi lämmikkeenä ja iso sateenvarjo suojana. Kello on 6 minuuttia yli seitsemän kun taksi tulee. Poika on koululla jo ennen puoli kahdeksaa vaikka koulu alkaa tasalta. Aikatauluja on noudatettava, ne luovat turvallisuutta.

Lisää puita kaakeliuuniin, lisää laskuja, lisää murheenpainoja harteille... Kiirehdin takaisin mökille. Kerkeän hetken hengähtää ennen kuin herätän neiti pippurin. - Huomentaa, herätys, kouluun, koulukuvausaamu... Puhelen tytölle ja saan hänet ihmeellisen kivuttomasti hereille ja suitsait sukkelaan odottamaan koulutaksia.

Ihana aamu. Ihana hiljaisuus. Kuppi kuumaa kahvia, pala toscakakkua ja hetki aikaa kirjoittaa blogia. Tänään aion oleilla vaan, ensimmäiseksi tietenkin tallityöt mutta sitten minulla on muutama tunti aikaa heittäytyä kuvien vietäväksi, mielikuvien ihmeelliseen maailmaan, piirrän ja maalaan. Huomenna menen suuresti ihailemani taiteilijan juhlanäyttelyn avajaisiin, kutsukortti kahdelle. Olen kysellyt miespuolisilta ystäviltäni että lähtisikö joku heistä mukaani aveciksi. Vastaukset ovat olleet arvattavia mutta varsin kiertävin sanoin kerrottuja. Olen kirjoittanut jokaisen nimen paperin reunaan ja vetänyt viivan ylitse. - Jos et tänään vastaa jes, kyllä ja seiso ryhdikkäänä rinnallani ystävänä toverina, kenties rakkaana, niin ei sitten on ei milloinkaan. Puhelen itsekseni ja piirtelen samalla karikatyyrejä ei-listan miehistä. - Eihän sitä koskaan tiedä... onneksi huomiseen on vielä aikaa, prinssi ehtii vielä luokseni tai voi hän tietenkin olla myös eronnut ja karannut kuningas... jos tuo puolen valtakuntaa tullessaan. Painan luonnoskirjan kiinni. Vielä kuppi kahvia ja sitten takaisin sateeseen tallia kohden.


Vesi paras terapeutti

14.10.2012 00:50

Olen nyt käynyt lasten kanssa uimassa kaksi kertaa viikossa. Vesi on paras terapeutti Alexanderille. Veden painottomuudessa poika saa kokeilla taitojaan ja polskuttaa menemään terapia-altaassa tunnin niin että minä vain katselen hänen peräänsä.

Nyt kun minulla on punaiseksi värjätyt hiukset en voi liottaa niitä altaassa. Ensimmäisellä pesukerralla väriä lähti melkoisesti. Siksi olenkin hankkinut pikkusievän uimalakin joka on vähemmän huomiotaherättävä eli kirkas pinkki! Lisäksi kun lisätään leobardikuvioinen uimapuku avonaisella kaula-aukolla niin tulos on taattu, saamme olla rauhassa kenenkään häiritsemättä sillä ihmiset katsovat viisaammaksi vetäytyä kauas pois seurastamme.


Roskat ja rakkaus

13.10.2012 19:22

Vajaan viikon päästä lähden lomalle jonnekin. En tosin vielä itsekään tiedä että mihin. On vielä muutama päivä aikaa päättää suunta vaikka luulenkin etten tiedä ennenkuin on se suuri päivä ja voin tehdä jotain itsekseni.

Loma. Se on ihmeellinen sana ja asia. En tosin ole ajatellut miltä tuntuu olla lomalla. Olen koko ajan tekemässä jotain ja menossa jonnekin. Olen vähitellen yrittänyt soluttautua lähimpien ihmisteni elämään loman ajaksi, ihan vain sillä että olisi kiva olla yhdessä ja tehdä jotain kivaa mutta yllättäin vastaukset ovat tyyliin " en osaa ajatella tätä hetkeä pidemmälle, voi voi kävipäs meillä taas huono tuuri - miten onkaan aina että me olemme eri suunnilla silloin kun on loma... niin ja kaikkein paras oli että "minulla on niin paljon puuhaa koko ajan sinne tänne, paljon tekemättömiä asioita mutta voit toki puoleksi vuorokaudeksi lähteä mukaan jos tahdot kun lähden keräämään ostamastani talosta autotallista roskia kyytiin ja ajan ne kaatopaikalle... enempään minulla ei ole aikaa".

Mitä voisin ajatella muuta kun rakas ihminen ehdottaa extream-matkaa roskien maailmaan että hienoa, pääsen hetkeksi istumaan hänen viereensä auton penkille ja matkustan kohti suurta seikkailua hylättyyn roskien täyttämään taloon, -jännittävää!

Tarkemmin asiaa ajatellessani ja kerätessäni talven edellä roskia syksyn kastelemasta pihamaasta en enää lämpene ajatukselle romanttisesta ajelusta rakkaan ihmisen kanssa puolen valtakunnan halki roskien keruupaikalle. Ehkä kuitenkin on niin etteivät roskat ja rakkaus kuulu yhteen tai tietenkin niinhän se on että kuten hoitamaton kukka kuihtuu ja tiputtaa terälehtensä myös voitelematon rakkaus ruostuu ja joutaa romukoppaan, kierrätykseen tai kaatopaikalle.

Millainen olisikaan maailma jos romukultamainokset saisivatkin aivan uudenlaisen merkityksen ja taustalta löytyisivät kariutuneet liitot ja tulehtunut tai kuollut rakkaus. Oli miten oli, sen voin sanoa etteivät romut, roskat ja rakkaus kuulu yhteen.


Mersulla pääsee

12.10.2012 06:54

Onneksi on diesel Mersu, sillä pääsee edullisesti ja nopeasti paikasta toiseen. Se on kunnon taloudellista logistiikkaa ja kunnollista ja kuntoa nostattavaa kun sullon lapset kaksi kertaa viikossa mersun takapenkille ja lähden kiitämään kohti Nivalaa ja Uikkoa. Uikko on sellainen uimahalli että sieltä löytyvät terapia-altaat ja voi varata invasaunan vain omaan käyttöön.

Uintireissut ovat terapiaa. Kun Mersu starttaa pihasta voin tuulettaa ajatuksiani. Jos lapset nahistelevat takapenkillä niin laitan volyyminappia isommalle ja keskityn aina kulloisenkin artistin kanssa yhteiseen matkaan. Viimeksi kuuntelimme Mariskaa ja Suloista myrkynkeittäjää.

Lisäksi uinnin ja rentouttavan saunomisen jälkeen on vielä yksi terapia ja se on Lidl-kaupassa käynti. Ruokaostokset tehdään aina samalla reissulla, kaikki mukava hyödyntäen joten aika on tehokkaasti käytössä.


Punapää rakastajatar

10.10.2012 22:40

Olisitpa täällä Mer La Mer rakkaani, hukuttaisit minut suudelmiin, kaipaan sinua valtavasti joka hetki... toivottavasti tapaamme pian ja saamme nauttia toisistamme hitaasti ja harkitsematta jokaista kehon liikettä mukaillen tunteella ja nautinnolla... sitä hetkeä odotan rakkaani.


Kaipuu

1.10.2012 10:21

Olen piirtänyt kuvan sinusta ja minusta savun syleillessä ihojamme yönpimeässä savusaunan kuistilla. Lähekkäin toisiimme liimautuneina... Nyt tunnen kaipuuta. Se polttaa kipeämmin kuin koskaan. Tahtoisin taas, pian, jälleen kerran syleillä sinua kaipaukseni kohde!


Savusaunan lumoa

12.09.2012 10:46

Tämä sauna on rakennettu 60-luvun puolivälissä eikä se vielä kertaakaan ole palanut. Nyt täytyy koputtaa puuta ettei onni käänny ja se vahinko satu minulle. Saunan seinien sisällä voi kuulla monta tarinaa kun oikein tarkasti kuuntelee... sen nopiset mustat seinä kuiskivat hiljaa kertomuksen toisensa perään.

Saunassa on kaksi kiuasta, jatkuvalämmitteinen kius ja savukiuas. Minä olen uskaltanut tarttua vasta ensimmäiseen vaihtoehtoon, täytyy kerätä rohkeutta ensin ennen kuin uskallan lämmittää savukiukaan. Joskus vuosia sitten olen lämmittänyt kyseistä kivikasaa, minua suoraansanottuna pelotti kun liekit nuolivat mustia kiviä tunkeutuen läpi kiukaasta. Lopuksi luulin jo ettei saunassa ole häkää, hädintuskin pääsin ryömimään sieltä ulos! Niin nopeasti häkä menee päähän ja lamauttaa!

Ikkunakin on nokinen mutta se kuuluu asiaan


Seikkailija

12.09.2012 10:35

- Kas, kukas se sieltä tulee? Kysyn kililtä joka on tullut perässäni savusaunaan. - Tulitko katsomaan millainen paikka tämä on, vai savunko haju sinut sai etsimään herkkuja? Kili nuuskii ympärilleen jännittyneen näköisenä. - Tule vaan peremmälle mutta älä tahri valkoista turkkiasi!


Pian mennään saunaan

12.09.2012 09:17

- Voi sinua hassua pikkuista! Anna huokaa ja nostaa pienen valkoisen hieman nokisen kilin syliinsä. - Voi ei, nyt olet ihan nokinen, ei sauna ole kilejä varten, siellä on kyllä aivan liian kuuma. Tyttö puhelee vuohelle ja lähtee viemään sitä emonsa luokse.


Kylmä vesi kaunistaa

12.09.2012 09:10

Savusaunan kuumasta löylystä me tytöt käydään pulahtamassa välillä joessa. Mahtavaa! Vesi on kyllä jo melkoisen kylmää mutta ei se meitä haittaa. Ensimmäisellä kerralla on uimapuvut päällä mutta toisella kerralla me juostaan ilkosillaan uimaan. - kukas täällä pimeässä näkisi ja onhan meillä talon vahtikoira mukana mörönsyöttinä! Huudan tyttärelleni ja sitten taas polskis veteen!

Löylyssä tuntee miten veri virtaa ja mukavasti kipristelee joka puolella. Kylmän ja kuuman vuorottelu on parasta lääkettä kipeille nivelille.- Heitäppäs tyttö lisää löylyä!

Joen kylmässä pinnassa usvaneidot tanssivat piirileikkiään


Takan lämmösä on mukava köllöttää

12.09.2012 08:58

Takan lämmössä on mukava köllöttää virkistävän savusaunomisen ja kylmässä joessa pulahtamisen jälkeen. Takkatuli lämmittää ja siinä on mukava paistaa makkaraa. Huvilalla on mukavan rauhallista ja televisiota ei edes kaipaa. Joskus on mukava kuunnella hiljaisuutta ja yöunikin on silloin paljon levollisempi ja antoisampi. Unimaailma on paras televisio.


Oma koti kullan kallis

10.09.2012 08:17

Hyvää huomenta maailma! Siemailen kahvia muumi-mukista pitkän puisen pöydän ääressä. Samalla katselen jokimaisemaa jossa usva alkaa vähitellen väistyä auringon tieltä. Vielä hetken se nuolee joen pintaa kylmän karhealla kielellään mutta aurinko voittaa ja saa kylmän väistymään.

Aamulla saatoin tyttäreni taksiin meidän "ylätalon" pihaan. Siellä minua vastaan kävellä kopsutti perheen hopeanharmaa poni! Taksikuski nauroi - en minä kyllä huoli ponia tähän koulukyytiin!Kun Anna oli lähtenyt palasin takaisin huvilalle poni kannoillani. Alexanderilla on tänään rokulipäivä, hän on ollut viikonloppuna vähän kipeä ja kuumeinen. Hopeanharmaa popsutteli tyytyväisenä perässäni huvilan kiviselle kuistille ja kuinkasollakaan katseli hetken maisemia korkealta kuistilta kuninkaallisen oloisena, niin kuin poni vain voi olla ja töräytti sitten vihreän imelät kurakakat minun ihanalle kuistilleni! Sitten poni pinkaisi täyttä laukkaa karkuun ylärinteeseen samlla hirnuen kuin huutaen - ähäskutti! Ota kiinni jos saat! Hah-ha-hah-ha-haa-ihaaaa!

Ei auttanut kuin alkaa siivoamaan. Suihketta kehiin ja paperilla pyyhkimään iloiset ponin tavaramerkit pois. Vähän minua harmitti kun olisi ollut niin mukava kömpiä takaisin peitonalle nukkumaan, edes hetkeksi, siihen asti kun aurinko voimistuu ja sen läpö sulattaa kuuran pois. Yöllä oli nimittäin sen verran pakkasta että maa oli aivan kuuran peitossa! Mersunkin tuulilasi oli niin paksussa jäässä että olkoon, ei minun tarvitse heti lähteä mihinkään, aikaa on, siemaisen tässä vielä toisen kupin kahvia ja sitten lähden saunanlämmityspuuhiin. Savukiuasta en vielä ole lämmittänyt mutta jatkuvalämmitteisellä kiukaalla saa oikein makoisat löylyt.Sitten vielä pulahdus kylmään jokiveteen niin se on piste iin päällä. Täydellistä!


Huvilapolku

10.09.2012 07:46

Yön kietoessa meidät pimeään lempeään syleilyynsä voi keittiönurkkauksen ikkunasta nähdä kuinka nouseva kuu tulee polkua pitkin vieraisille ja samaan aikaan ikkunan sisäpuolelta heijastuu huvilan lyhtylamppu.


Maisema

10.09.2012 06:57

Suoraan pöydän äärestä avautuu jokimaisema.


Huvilan ikkunasta nähtyä

10.09.2012 06:49

Kun katson huvilan ikkunasta toiseen suuntaan niin kas, ketäs siellä onkaan kurkkimassa ja huutelemassa että saataisiinko me leipäpalasta?!


Ovi onneen

9.09.2012 22:04

Tässä kuva huvilan ovesta ja siitä näkyvästä jokimaisemasta. Aina kun katson ulos niin näky on erilainen, aamu-usvainen, aurinkoinen, sateisenharmaa, yönsyli... aina sen mukaan millainen on aika.


Koti vailla vertaa

9.09.2012 19:19

Nyt minä olen Tolpan emäntä. Minulla on koti vailla vertaa. Olen haaveillut kyseisestä paikasta pikkutytöstä lähtien ja nyt minun unelmastani on tullut totta. Minä olen "Tolopan emäntä" tai kartanon rouva, niinkuin lakimieheni asian hienosti ilmaisee. Mutta missä luuraa rakkaus...? Missä on rakas mies jonka toivoisin kömpivän viereeni peiton alle, jonka kanssa voisin katsella aamun Annastukseen takkatulta ja laulaa kuistilla vieläkö on villihevosia... missä on lämpöinen mies, rakkaani, unelma suurin?

Ohessa aukeama hirsihuvilastani.


Rainbow's end

3.09.2012 14:07

Olen elämäni aikana usein haaveillut löytäväni sateenkaaren pään, etsinyt sitä, ja joskus olen luullut sen löytäneenikin kunnes huomaan että valon ja auringon leikki on harhaa ja saa meidät uskomaan todeksi kaikki kauniit värit ja sadut. Pettymyksiä on tullut ja sydänsuruja. Silti, sanon teille ystävät että totta se on, haaveilla on siivet ja kuten Andy MacCoy aikoinaan sanoi "jos sä tarpeeksi haluut ja uskot siihen mitä sä haluut niin sä saat sen." Andyn sanoissa on totuus, olen sen nyt itse onnekseni saanut todeta. Olen uskonut siihen että saavutan jotain arvokasta,että minulla on erityinen tehtävä. Olen halunnut jakaa rauhaa ja rakkautta ympärilleni ja parantavia sateenkaaren värejä ja nyt minulla on mahdollisuus siihen. Olen saanut verenperintöni takaisin, palannut juurilleni, syville esimaamojen maille, palannut takaisin sille maalle jossa minun sukujuureni ovat ja minä olen sitä heimoa 12 sukupolvi suoraan alenevassa polvessa.

Koti. Sillä sanalla on aivan erityinen merkitys. Koti on paikka jossa saa olla rauhassa. Koti on antelias ja rakastava. Kodissa ei ole jalansijaa kavaluudelle ja vihalle. Koti on paikka johon saan tehdä pesäni. Vuorata sen rakkaudella ja hellyydellä eikä mitkään pahuuden tullet sitä heilauta.

Olen nyt vihdoin hankkinut kodin josta olen unelmoinut lapsesta saakka. Olen juossut niitä rantoja, seikkaillut kallioilla, etsinyt aarretta ja syönyt korkean kallion laella ahomansikkaa. Nyt olen tehnyt unelmista totta, päässyt suoraan Tolpalle sillä sukuni vanhasta kantatilasta tulee minun ja lasteni koti.

Keskiviikkona on avaimet kädessä. Pari viikkoa on ehtinyt kulua jo kaupantekohetkestä. En ole saanut nukutuksi, olen vain pelännyt että jotain menee vikaan, että unelma kariutuu eikä minusta tule "Tolopan emäntä" Olen aamuisin mennyt kahvikupin kanssa haaveilemaan kiviselle kuistille ja katsellut järveltä pakenevaa usvaa. Tämä on minun maani, minun elämäni ja minä rakastan tätä kaikkea suoraan Tolpalta avosylin sillä haaveet kantaa...


Kun tähti putosi alas

12.07.2012 12:52

Tähdet tähdet oli koko teatteriporukalta huikea suoritus. Kaikki ylittivät itsensä ja vaikka vettä satoi kaatamalla ei se tunnelmaa latistanut, päinvastoin, kaikki jaksoivat tsempata entistä enemmän.Yleisökin viihtyi vaikka vettä satoi ja pienessä kesäteatterissa oli lipun ostaneita ensi-iltakatsojia huimat 135 henkeä!

En voi sanoin kuvailla sitä energialatausta joka paikalla vallitsi! Yleisö nauroi ja taputti kesken näytöksen joka välissä. Naurusta sain minäkin kiukkuisen emännän rooliini sellaista latausta että naurun ja taputusten ylitse piti seuraavat repliikit huutaa.Tanssilattia oli liukas ja silti rock-koreografiat sujuivat hyvin.

Näytöksen jälkeen tuli kotoa tieto että kyyttölehmä vasikkansa kanssa oli kadonnut! Tyttö soitti hädissään että se on ollut jo monta tuntia hukassa eikä lasten isä välittänyt mitään. Istui vaan rappusilla tupakoimassa. Teatterilaisten kanssa oli sovittu että mennään paikalliseen ravintolaan kohottamaan malja ensi-illan kunniaksi. Minäkin aijoin mennä mutta ensin oli pakko ajaa Overheadiin etsimään kadonneita kyyttöjä.

Ajelin ensin autolla ristiin rastiin ja tähyilin kadonneita nautoja. Onneksi kyytön valkoinen selkä loistaa kaua ja lopulta löysin ne naapuritilallisen pellolta. Jätin auton siihen paikkaan ja lähdin kävellen ottamaan kiinni karkulaisia. Kas kummaa! Lehmä joka normaalisti on hyvin lempeä ja säyseä käyttäytyikin täysin hysteerisesti ja pinkoi minua pakoon kaatosateessa häntä rullalla. Ei puhettakaan että olisi antanut kiinni. Aina kun tavoitin sen niin lehmä karkasi uudestaan. Juoksin lehmiä kiinni valehtelematta kilometrikaupalla. Tyttö tuli kaverikseni ja me molemmat juoksimme, itkimme ja huusimme. Lisäksi tilallinen oli ajanut pellolle vastikään lietelantaan joten haju oli kauhea. Monta kertaa roikuin lehmän narun jatkeena ja putosi rähmälleni kuvottavaan peltoon. KAiken lietelannan keskellä minusta tuntui kuin tähti olisi pudonnut alas.Sillä kertaa ei ollut toivomisen sijaa

Tunnin juoksun jälkeen sain lehmät takaisin kotiin. Väsyneenä ja läpimärkänä käännyin kannoillani ja kävelin takaisin autolleni. Olin niin vihainen ja pettynyt että en jaksanut sanoa mitään. Olin täysin vakuuttunut siitä että ex-mieheni joka oli lasten vahtina oli viimeisen kerran päättänyt opettaa minua ja lakaista tähteni maton alle päästämällä lehmät irti.

Onneksi menin kuitenkin mukaan ravintolaan juhlistamaan hienoa esitystä. Kaikki oli iloisia ja ohjaajat antoivat näytelmästä palautetta hyvässä hengessä. Aika monta tuoppia siellä kumottiin ja fiilis oli nousujohteinen. Puoli kahdelta tuli valomerkki ja kahden aikaan meidät häädettiin ulos. Tunnelma oli kuitenkin niin palkitseva että vielä kolmen aikaan meidän teatteriseurue istui ulkona ravintolan rappusilla ennen kuin lopulta tilasimme yhteistaksin kotimatkaa varten. Onneksi jatkopaikkaa juhlimiselle ei sillä kertaa löytynyt ja heräsin pirteänä omasta sängystäni seuraavana aamuna ylhäältä kuuluvaan kolinaan.Se ei onneksi kuitenkaan ollut tähtien ropinaa vaan tavallisen talonmiehen askelten äänet.Hetken kuluttua hän seisoikin ovellani toivottamassa aurinkoiset hyvät huomenet väsyneelle artistille jonka silmissä oli vielä tähtisumua.


Avosylin

11.07.2012 16:57

Olen vastassa sinua avosylin heti kun se on mahdollista! Ota vastaan telepaattinen halaus ja lentosuukko ja pidä minulle peukkuja että ensi-ilta menee hyvin. Kirjoitan tarinan jahka pääsen takaisin kotiin mutta nyt pitää mennä sillä estraadi ja Tähdet Tähdet odottaa! with love Tyttö kaatosateesta ps. kuva on otettu puhelun aikana


Rockin' All Over the World

5.07.2012 11:01

Huimaa menoa John Fogertyn tahtiin Raatissa 1.7.2012 niinkuin vain elävä rocklegenda osaa. "Have you ever seen the rain comin' down on a sunny day?"


Lentosuukko

2.07.2012 11:04

Heitän sinulle lentosuukon

pilviä kohti korkeuksiin

Meren harmaaseen sateeseen

pudotkoon miljoona lentosuukkoa

ota ne vastaan!

Vastasin puhelimeen

Hymy hyytyi

uutta tarkastusta oltiin menossa tekemään koti tilalle.

puhuin heidät ympäri sanoin että jos menette niin se onkin sitten viimeinen kerta kun lapset saavat isän luokseen. Onneksi tarkastajat lopulta ymmärsivät ja tulevat keskiviikkona minua kiusaamaan.

Näin tylysti loppui siksi minun runoni sinulle

en päässyt alkua pidemmälle.

Suukkoja!


Aatos tulevasta

1.07.2012 12:48

Jotain hienoa tänään tapahtuu... siksi maalasin ison taulun

Merta odotellessa...


Ei itku auta markkinoilla eikä muutenkaan

20.06.2012 23:35

- Äiti, äiti! Hevonen on karannut! Anna huusi juostessaan sisälle tupaan. Olin juuri parahiksi nauttinut pari mukillista pannukahvia ja torkuin kissa kainalossa tuvan levitettävällä vuodesohvalla. - Mitä?! Missä?! Mikä hevonen?! Mutisin puoliunissani ja heitin hyvästit ihanalle päiväunelle.

-Se on se tyttö, se jokin... Se Tuulia! Anna jatkoi huutamistaan ja säntäsi takaisin ulos pihalle. - Ei kait se sitten auta, pakko mennä... Totesin ja laskin sylistäni nukkuvan Kaunotar-kissan. - Jatka sinä vain uniasi minunkin puolestani, olet nimesi veroinen, kauneusunet tulevat tarpeeseen.

Kiirehdin ulos talosta ja laitumelle katsomaan mikä tilanne siellä mahtoi olla. Peppi seisoi keskellä hakaa valppaana. Se oli hörähdyksellään koonnut koko pienen laumansa lähelleen ja kaikki seisoivat tiiviissä rykelmässä. Vain omatoiminen Tyttö Tuulia käyskenteli omillaan aidan toisella puolella maistelemassa voikukkia. - Tyttö Tuulia, tyttö tuollainen, omatoiminen! Lauleskelin kävellessäni ja kuljin hakaan hevosten luokse. - Nyt mennään kiltisti emon perässä. Totesin ja lähdin taluttamaan nuorta kaunista tammaa päitsistä mukanani. Koko muu porukka seurasi perässä ja talutin hevoset pikku aitaukseen lähelle tallia. Peppi päätti kuitenkin jäädä varsan kanssa vihreälle laitumelle seuraamaan tilannetta mitä minä meimnaisin tehdä Tyttö Tuulian suhteen. Peppi halusi oman varsansa kanssa varmistaa selviäisinkö minä emon vastuullisesta tehtävästä.

Koko laidunalue oli kaluttu niin loppuun että päätin samalla siirtää hevosten aitausta. Laskin langat osasta laidunta maahan ja keräsin muoviset aitatolpat samalla kainalooni. Lopuksi vedin langan kuin lasson uuden vihreän alueen ympärille ja kävelin alueen uudestaan laittaen aitatolpat maahan ja langan niihin.

- Äiti äiti! Katso! Me ollaan täällä! Anna huusi innoissaan ja juoksutti pellon pitkässä heinikossa meidän paimenkoiraa, Bonoa. Näky oli suloinen. Keltaisena loistavan pellon keskellä kaksi kaverusta loikkivat iloisina. Nähdessään koiran kuovit hermostuivat ja alkoivat lentelemään vinhasti painavin siiveiskuin tytön ja koiran yllä. - Menkää kauemmas! Täällä heinikossa on kuovinpoikasia! Poikasten emot hermostuvat! Huusin tytölle ja seurasin tilannetta huolestuneena. - Hui! Apua! Mennään... Tyttö huusi koiralle juostessaan pois paikalta.

Jatkoin aitauksen valmistamista ja seurasin itsekin koko ajan levottomia kuovivanhempia. Mistä sitä tietäisi vaikka ne tosiaan tulisivat päälle hädän hetkellä. Aina välillä heinikossa näkyi liikettä ja yritin väistellä pieniä kuovinpoikasia.

Viimein aitaus oli valmis. - Tyttö Tuulia, tulepas tänne. Juttelin vuosikkaalle tammalle ja kävelin sen luokse. Tamma oli koko ajan seurannut minun touhujani ja pysytellyt lähelläni. Se hörähti minulle pehmeän tervehdyksen kun kävelin sen luokse. - Olikos täällä parempaa, ruoho vihreämpää aidan toisella puolella...? Tatuin tammaa päitsistä ja lähdin taluttamaan sitä takaisin aitaukseen. - Niin niin, ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Totta tällä kertaa mutta nyt aitaus on siirretty ja ruokaa riittää.

Kun tyttö oli takaisin aitauksessa päästin loputkin laumasta nauttimaan vihreistä antimista.-Mikäs sinut tänne toi? Kysyin Annalta joka oli ilmestynyt Bonon kanssa ison vesiojan toiselle puolelle. - Me katsellaan Bonon kanssa nuijapäitä, niitä on jokapuolella, ihan kauheasti, ojat täynnä! Samalla kun tyttö selitti innoissaan löydöstään koira päättikin lähteä ojan yli emännän luokse. - Ei! Eiiii! Et saaa! Tyttö huusi koiralle ja kiskaisi hihnasta. - Hienosti tehty! Et päästänyt irti. Hyvä! Kehuinb Annaa ja taputin abloodit. Taisin hiukan nauraakin... - Melkein sait vesipesut nuijapäiden seassa.

Kehuistani innostunut koira päätti tehdä yllätyshyökkäyksen ja lähteä sittenkin luokseni ojan toiselle puolelle. Tyttö piteli hihnasta kaksin käsin ja venyi mahallaan muraojan reunassa koiran perässä useita metrejä! Vesipesua hän ei kuitenkaan saanut, onneksi. - Hienoa! Et vieläkään päästänyt hihnasta irti! Kehuin kiukkuista lasta ja yritin olla huomioimatta hänen muraista olemustaan. - Tyhmä koira! Ihan paska! _ Älä ole Bonolle vihainen, sehän on paimenpoika. - Yhyy, yääää! Anna itki suoraa huutoa. - Ihan tyhmä! Mä vihaan sitä! - Äläs nyt, ei itku auta markkinoilla eikä muutenkaan ja onneksi pesukone pesee puseron puhtaaksi.


Poika nimeltä Alexander

20.06.2012 11:26

Alexanderin sarjakuva on tajunnanvirtaa ja käsittelee kipeitäkin asioita mutta aina huumorilla ja pilke silmäkulmassa

Alexander on päivän sarjakuvasankari


Vuohenlapsi

20.06.2012 11:19

Aamulla kun unenpöpperöisenä menin viemään heiniä vuohitalliin niin kas mikä ihme pieni siellä olikaan! Vuohenlapsi!

Aamukasteinen heinä tuoksui hyvälle ja maistui vuohiporukalle. Emäntä vain aivasteli timotein kutittaessa nenää

Myöhemmin päivällä kävin tyttären kanssa ihmettelemässä pientä uutta tulokasta jonka toinen korva on hassusti lerpallaan. Muuten se on valkoinen mutta musta juova selässä

-Anna kuule, sinun pitää opetella lypsämään Hilima niin että otat pienen vuohen syliisi ja opastat sitä imemään, samalla lypsät sen suuhun maitoa. Anna innostui heti, - joo äiti, sen minä teen!Kyllä tuleekin mukava kesä!


Ikävän juuret

9.06.2012 16:51

Ikävällä on syvät juuret kaukana elämäni historiassa. On olemassa hyvää ja huonoa ikävää... ikävä voi olla ikävä sanana ja asiana mutta silloin kun ikävä on juurtunut sydämeen ja se tarkoittaa kaipausta rakkaan luokse, silloin ikävä voi olla myyös pehmeä ja hellä sana. rakkauteen kuuluu ikävä silloin kun rakastettu ei ole luona. Rakkaan tuoksu tarttuu paidankaulukseen eikä puseroa raskisi millään laittaa pesuun. Rakkaus on rajatila haaveen ja todellisuuden välillä mutta entä jos kaksi todellisuutta sekoittuu ja rakkaus kestää kaikki elämän aallokot eikä kuole vaikka joskus olisi yrittänyt sekoittaa sen nyanssit sekaisin.

Rakkaus on ihanaa, antaa ja rakastaa sillä lopulta kaikkein tärkeintä on rakkaus. Jäähyväisten hetkellä kun odotan rakkaani lähellä junaa, minusta tuntuu siltä kuin halauaisin juurtua häneen kiinni kuin ikävä. Olla liki ja kasvaa hänen ihonsa pintaan. Tiedän ettei kaikki ole tässä, rakkaus elää, ikävä voi olla pehmeä mutta silti minulla on kaikesta huolimatta ja ajan saaton tuomalla kokemuksella kyyneleet silmissä sillä taas kerran rakkaani lähtee pois, tullakseen uudestaan, palatakseen takaisin lähelleni ja silti minut valtaa suunnaton ikävä.


Pakkolasku perikuntaan

8.06.2012 01:24

Tein pakkolaskun perikuntaan, kotitilalleni seitsemän vuotta sitten äitini kuoltua. Silloin palasin takaisin synnyinjuurilleni Pohjois-Pohjanmaalle maammojen majoille oppimaan entisaikaisten isoäitieni viisautta ja elämän perimää. Sellaisia asioita joita kaupunki ei ihmiselle opeta. Täytyy olla kotoisin jostain että voi palata juurilleen, juurtua hetkeen kiinni ja lähteä rohkeasti kulkemaan matkaa omaan historiaan...

Karjamajoilla


<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Kesäkuusta marraskuuhun
2012 kirjoitetut kommentit:

Darling kirjoitti 30.11.2012 08:37:

Kiitos Vonkamies tiedosta! Ei ole vielä kyseisiä näkynyt ja toivottavasti ei näykään. Yöllä vahtikoirat nukkuvat ovenpielessä että päästän irti jos siltä tuntuu. Mutta! Vahtikoirastakin pitäisi varoittaa ettei hiipparille käy huonosti vaikka hän rikkookin kotirauhaa ja alentaa ihmisarvoa. Laki on tässä tapauksessa rikollisen puolella.

Vonkamies kirjoitti 30.11.2012 07:54:

Taitaa olla ihan uuden ajan tonttu likkeellä. Näin Yle uutisoi:
Ylen mukaan Kala- ja Pyhäjokilaaksossa liikkuu tirkistelijä, joka liikkuu ihmisten pihapiireissä ja saattaa myös tunkeutua sisään koteihin. Kyseessä on tirkistelijä, joka ei vielä ole varastanut mitään tai äitynyt väkivaltaiseksi. Paikalliset asukkaat pitävät hiipparia ahdistavana. Jokilaaksojen poliisi on saanut ilmoituksia ja rikosilmoituksia tirkistelijästä. Poliisi ei ole vielä tavoittanut tirkistelijää. Lisäksi ylikomisario Simo Alanko arvelee, että tekijöitä on useampi kuin yksi. "Ilmoituksia on tullut niin laajalta alueelta, että todennäköisesti henkilöitä on enemmän kuin yksi", Alanko sanoi Yle Oululle. Samaan aikaan asukkaiden mitta on täyttymässä. Nimettömänä pysytellyt haapavetinen perheenisä sanoo, että jos hiippari jää muiden kuin poliisin käsiin, tälle voi käydä "hassusti".
Tip tap, ihmisillä hyvä tahto:)
No haloo, eihän tontun pieksäminen mikään ratkaisu ole, hoitoon pitää hommata.

Koodimies kirjoitti 29.11.2012 21:04:

Koodari panee ilolla merkille että runomuotoinen teksti on nyt oikein koodattu: Onnistuuhan se artistiltakin koodinpätkä tekstin sekaan, hyvä DD!

Darling kirjoitti 29.11.2012 09:13:

Kiitos rakkaat Mies junalta ja Vanha hippi! Muistittehan heittää sen lumipallon tai pieniä kiviä ilman aamulla kello yhdeksän ja toivoa jotain kivaa! Ihmeitä tapahtuu kun niihin uskoo! Ei taru ole todellisuutta ihmeellisempää kun nauttii elämästä!

Vanha hippi kirjoitti 29.11.2012 08:28:

Onkos täällä joulutontut liikkeellä kun vaihtui tuo bloggaajan kuvakin. Taisivat viedä entisen joulupukin muoriksi:) Tämä punapää kelpaa kyllä vanhalle huivipäälle.

Mies junalta kirjoitti 29.11.2012 07:45:

"Pakkanen antaa meille kuulaita suudelmiaan Sinä ja minä tanssimme kuin varkaat kaupungin talvisessa puutarhassa" Makee säe, alanpa jammailemaan sen pohjalta sopivaa riffiä, niin katsotaan mitä syntyy!

Darling kirjoitti 28.11.2012 22:52:

Mies junasta! Huomaatko, teksti on sinulle! Anna kitaran soida ja laula mukana!

Darling kirjoitti 28.11.2012 22:33:

Kiitos! Ihanaa että sait takaisin! Ehdin jo huolestua että taas kaikki katosi!

Koodimies kirjoitti 28.11.2012 21:53:

Taas oli tosiaan teksti haihtunut kuin tuuleen. Tämä varmuuskopio tekstistä saatiin palautettua neljän päivän takaa. Olen pahassa ruuhkassa työhommien kanssa juuri nyt, samanlaista systeemien kaatuilua on täälläkin, mutta palaan huomenaamulla asiaan heti kun mahdollista. Pidä teksteistäsi kopioita koneellasi niin voidaan palauttaa blogiin. Onkohan tuo kuunpimennys syypää kaikkeen tähän kaatuiluun. Ja kun mayjojen kalenteri loppuu parin viikon päästä niin taittaa koko tämä maapallon serverisysteemi kaatua saman tien:)

Darling kirjoitti 28.11.2012 21:07:

Hupsis! Taas joku söi minun sanat! Olen siis sanaton.

Darling kirjoitti 27.11.2012 16:15:

DD:n täytyy kaivaa repusta uusia tarinoita kadonneiden tilalle. Uusi juttu on jo melkein valmis. Yöllä kun hiljaista niin kirjoitan sen loppuun ja tietty sekin on taattua elämää.

Lulu kirjoitti 27.11.2012 16:13:

Oletkos taas junamies reissussa! Samaa minäkin ihmettelin että aina häipyy joku teksti. Lehmät on vaarallisii...

Mies junalta kirjoitti 27.11.2012 15:28:

Häh, täältähän haihtuu tekstiä ilmaan kuin tyhjää vaan, taitaa olla lehmänkauppoja kaikki tyyni.

Darling kirjoitti 25.11.2012 13:06:

Koodimies! DD tarvitsee nyt käytännön neuvoa... miten ladataan/päivitetään kuvat galleriasivulle? Lisäksi huomasin ettei siellä ole enää kaikkia kuvia... erehdynkö, olenko väärässä...? Laitatko Koodimies minulle ohjeet tekstiviestinä tai soitatko...

Darling kirjoitti 21.11.2012 18:12:

Nyt tässä blokikommenteissa on jotain häikkää tai sitten se on tämä kentätön huvila jossa punkkaan... Kirjoitin aikaisemmin että -ennen olin nuorempi ja tyhmempi. Nyt olen vain tyhmä mutta elämänkoulussa monta asiaa viisaampi. Sitä oppii, nokkatuntumalla.

Koodimies kirjoitti 21.11.2012 16:52:

No sillävälin kun kommentoin kuva ilmestyikin:Hyvä!

Koodimies kirjoitti 21.11.2012 16:51:

Kuva ei ole latautunut eli yhteys mättää. Palataan asiaan myöhemmin tänä iltana.

Darling kirjoitti 20.11.2012 18:08:

Olipas mukava lyhytloma. Kiitos ystäville! Kilometrejä takana satoja mutta kyllä kannatti! Märkä ja pimeä huono ajokeli, kaikki valo katosi kuin maan nielemänä.

Darling kirjoitti 17.11.2012 18:53:

Kyllä! Oikeassa olet Ritari Omena! Niin lauletaan siinä laulussa. Mutta en kyllä ymmärrä miten joku voi jäädä kipuun koukkuun...

Ritari Omena kirjoitti 17.11.2012 18:44:

No eikös se Chisu laulanut että kipu korvaa ystävää.

Darling kirjoitti 16.11.2012 06:10:

Kiitos bittiavaruuden! Tarinat ovat tosiaan palnneet takaisin! Ihanaa! Uusi tarina on tulossa, se on pian valmis.

Koodimies kirjoitti 15.11.2012 19:50:

Huraa! Bittiavaruus armahti ja tekstit ovat täällä taas. Ei muuta kuin uutta pakinaa pakkiin.

Darling kirjoitti 15.11.2012 04:32:

Hienoa jos syy oli robottien eikä muun! Toivottavasti olet oikeassa!

Koodimies kirjoitti 14.11.2012 20:27:

Nyt löytyi syy tekstin katoamiseen ja se oli domainpalvelun serveripäivityksen aiheuttama katko. Osuit juuri aamuyön hetkenä työskentelemään kun robotit ajoivat servereille uusia ohjelmistoja. Tekstit saadaan varmaan takaisin...toivottavasti piakkoin:)

Darling kirjoitti 14.11.2012 15:29:

Kiitos Palapeli ja Koodimies! Porkat voi siansorkat vaan kuka vei Darling rassukan tarinat?!

Koodimies kirjoitti 14.11.2012 13:35:

Mystinen juttu, jospa musta enkeli vei sen tekstin mennessään ja sitä luetaan parast'aikaa jossakin helvetin kartanoissa ja hekotellaann ... :) No katsotaan mitä tapahtuu seuraavaksi.

palapeli kirjoitti 14.11.2012 12:25:

lomittaja kuittaa :) uusin blogiteksti käyty lukemassa, mutta vanhoista ei tosiaan tietoakaan!?

Koodimies kirjoitti 14.11.2012 10:40:

Huh huh, pahalta näyttää. Tutkitaanpa äkkiä mitä on tapahtunut ja sitten vaan syyllisiä etsimään ja vastuuseen saattamaan :(

Darling kirjoitti 14.11.2012 09:58:

No niin koodimies, mihin katosivat kaikki Darling raukan jutut?

Darling kirjoitti 4.11.2012 20:29:

Jokainen kiva kommentti ilahduttaa

COOL TYTT÷ kirjoitti 4.11.2012 16:52:

TOSI TOSI COOLIT JUTUT!

Hippi tyttö kirjoitti 3.11.2012 18:42:

IHANIA AJATUKSIA KIRJOITUKSIA JA PIIRUSTUKSIA<3(:

Darling kirjoitti 3.11.2012 16:02:

Hoi Koodimies! Kirjoitin runon vaan en ollu varma mistä tulevat välistykset kun riimit on jaettu tiettyyn rytmiin yleensä neljään lauseeseen ja sitten väliin rivinsiirto...please! Apua!

TII PUU kirjoitti 1.11.2012 16:34:

Sinä ole maailman paras piirtäjä!!

Darling kirjoitti 1.11.2012 05:48:

Voi nyt jutusta unohtui otsikko! Koodimies soittaisitko minulle päivällä ja lisäisit juttuun otsikon!

Koodimies kirjoitti 30.10.2012 14:40:

Hieno teksti tuo "Ajatusten puntarointi". Elämän rikkaus on todellakin pienissä asioissa ja välittämisessä ja ne on kyllä tässä nykymenossa unohtumassa. Viestintä on nopeaa ja tehokasta, mutta sydänten viestintä ei tehoja kaipaa vaan syvyyttä ja sävyjä, eikö niin. Olisi tuo teksti voinut olla vaikka kahteenkin kertaan, niin sattuvasti se on kirjailtu. Koodimies pahoittelee ettei kaikkeen ole pystynyt kiireittensä vuoksi reagoimaan ajoissa vaikka olisi halunnutkin.

Darling kirjoitti 30.10.2012 09:37:

Hupsis! Vilahti yölliset aatokset kaksi kertaa estradille enkä humannut lainkaan. Voisitkos koodimies poistaa vahingon...?

Vanha hippi kirjoitti 23.10.2012 10:07:

Olipas vauhdikas tarina ja kuva hummanpelastuksesta. Tuo sarjakuvamainen ja elävä viivan sekä sävytysten käyttö toimii hyvin. Annahan Darling kynän lentää!

Darling kirjoitti 19.10.2012 21:20:

Kirjoitin jutut sairaalassa kännykän kautta enkä osannut ladata siten kuvaa... en edes löytänyt puhelimesta koko kuvaa vaikka sinne muistiin sen talletin. Lataan sen nyt sitten samannimisenä blogiin tietokoneen muistista.

Koodimies kirjoitti 19.10.2012 19:44:

Vaihda kuvan nimeksi "vihdoinkin.jpg" ja lataa kuva uudelleen sillä kuvankorjaustoiminnoilla, niin tulee blogiin näkyviin. Kuvan nimestä puuttui ".jpg" -pääte, siksi ei ollut latautunut ollenkaan. Korjasin sen toisenkin virheen Annan kommenttialueen koodista. Nyt pelittää oikein eli palaa suoraan blogisivulle kommentin lähettämisen jälkeen.

Koodimies kirjoitti 18.10.2012 10:41:

Tämä kommenntialue on mukava ja selkeä käyttää.

Lulu kirjoitti 17.10.2012 08:29:

Vautsi vau! Tämä toimii tosi hyvin kännykästä!

Darling kirjoitti 17.10.2012 01:17:

Kyllä vain savusauna lämpenee kunhan vieraat ehtivät maailman turuilta tänne saakka. Nyt riehuu nurkissa hurja myrskytuuli.

Mies junalta kirjoitti 16.10.2012 21:41:

Tuossa savusaunassa olisi mukava päästä pehmittelemään matkustamisesta kipeytyneitä lihaksia. Kutsua odotellessa:)

Vanha hippi kirjoitti 16.10.2012 19:44:

Ja taas on darling langoilla.Hyvä! Tässähän alkaa syksykin tuntua keväältä:)

Koodimies kirjoitti 16.10.2012 19:40:

Nyt pelittää sivusto avoimesti!

Mami kirjoitti 14.10.2012 11:06:

Se juttu uimareissuista meni näin ettei tarvita mitään muuta kuin vastavärjätyt pirtsakan punaiset hiukset, pinkki uimalakki joka vedetään kuin munankuori päähän, leobardikuvioinen avonainen uimapuku ja valuvat meikit, niin ja hymy niin altaassa saa olla aivan rauhassa, ei tungosta.

Mami kirjoitti 14.10.2012 00:55:

Kirjoitin hauskan jutun tuosta uintipuuhasta vaan eipäs tullut koko teksti mukaan, paljon jäi pois... mikähän on vikana, olenkohan koko ajan höösä ja liian kiireinen...

Mami kirjoitti 13.10.2012 23:44:

Annalla oli huolena että kansiossa jossa on hänen piirroksiaan on myös sen toisen tytön piirroksia. No kyllä sinä tyylistä näet mitkä kuvat ovat pikku taiteilijattaren kynänjälkeä, lennokasta ja ilmeikästä.

blogiagentti kirjoitti 11.10.2012 09:27:

No nyt on sitten Annan blogihistoria alkanut. Ei muuta kuin lisää tekstiä ja kuvia. Laitan Annalle oman blogin kuntoon viikon lopulla. Keksikääpä yhdessä nimi ja Anna voisi piirtää logon. Katson myös niistä piirroksista, jotka minulla täällä on, olisiko sopivaa. Voin laittaa väliaikaisesti jonkun kuvan logoksi.

Darling kirjoitti 10.09.2012 08:23:

Mikähän tässä nyt on...? Kuvat eivät jostain syystä tule näkyviin vaikka latauksen olisi pitänyt sujua onnistuneesti.

Vonkamies kirjoitti 9.09.2012 22:39:

Onpas kaunis koti ja tunnelmallinen näkymä joelle. Kyllä kehtaa siinä elellä ja asustella kartanon emäntänä, katsella nousevaaa kuuta syysiltana ja lämmitellä savusaunaa. Pitääpä ilmestyä saunan eteiseen vonkaamaan selänpesijäksi...

Darling kirjoitti 20.08.2012 22:40:

Uskaltaiskohan pikkuhiljaa hymyillä että jos kerrankin asiat alkaisivat menemään hyvin... Viime perjantaina ilmestyi tummansininen mersu pihaan kun vihjaisin että "paikkaa on kyselty".

Tähdet kirjoitti 11.08.2012 13:47:

Niinhän se on, kaikki minulle rakkaat alkavat olemaan tähtien takana. liian työläs tämä elämän matka.

Darling kirjoitti 22.07.2012 19:53:

Eilen oli viimeinen näytös ja sitten tähdet lakastuivat, lavasteet purettiin ja jäähyväisten aika oli. Kaikilla oli haikeamieli. Olivat lämmittäneet meille savusaunan, paljon hyvää ruokaa, uintia ja makoisia löylyjä. Sitten lähdettiin ravintolaan purkamaan loputkin lavasteet ja roolit, siellä oli akuutin omalääkäri keikalla ja oli tosi hyvä! Kaikki muut ihmiset vaan seisoivat aloillaan vaan me tanssittiin ja bailattiin ihan täysillä. Taisi olla kello viisi kun kotiuduin rivitaloasunnolle... Lapsenvahti lähtee huomenna, onneksi!

La Mer kirjoitti 21.07.2012 17:21:

Hienoa hersyvä nainen, näytelmää kehuttiin Keskipohjanmaassa. Eikös olekin mukava tunne kun onnistuu roolissaan. Täällä ollaan kotona takaisin ja rundi meni mukavasti vaikka välillä vähän satelikin, mutta vähemmän kuin oli odotettavissa. Parina päivänä oikein hellettäkin oli. Soittelen kun tässä asetun aloilleni ensin.

Darling kirjoitti 14.07.2012 11:23:

Eilisessä KeskiPohjanmaassa oli juttu näytelmästä ja minäkin pääsin kuvaan. Katso verkkolehdestä. Onneksi eilinenkin näytös meni hyvin vaikka oli perjantai ja 13.päivä. Lisäksi olin Maaselässä kahtapuolta kannessa. Etukannessa kuva minusta emäntä Maija Haapasena Tähdet Tähdet-näytelmästä ja takakannessa kuva minusta laulamassa toripäivillä Villihevosia. Ei hassummin!

Lapin matkaaja kirjoitti 13.07.2012 11:23:

No olipa hurja putoustarina, mutta hienoa että enskari meni kybällä ja juhlat olivat iloiset. Ja näytät oikein hemaisevalta uudessa lookissasi. Rokatkaahan kumnolla siellä kesäteatterissa.

Darling kirjoitti 12.07.2012 13:02:

Hetki aikaa yksin kirjoittaa niin johan tuli tekstiin virheitä mutta taas yksi tosi elämän tarina.

Darling kirjoitti 10.07.2012 16:40:

Pikkuhiljaa pienin askelin finanssikuviot selviää. Nyt kotitila minun, ja rannat myyntiin. Toisesta haavepaikasta ei vielä varmuutta. Ikävä!

Koodimies kirjoitti 5.07.2012 11:32:

Laitoin sähköpostiisi kuvan isompana noin 1000 pikselisenä niin on parempi maalausmallina. Tänään lähden korpeen joten en ole netin äärellä, mutta palaan ensi viikon alussa taas sivistyksen pariin.

Darling kirjoitti 3.07.2012 16:52:

Onneksi rakkauteni sinua kohtaan antaa siivet ja voimaa jaksaa. Rakkautesi minua kohtaan on unenomainen suuremmoinen asia, vaikkakin näin hetkittäin livenä, ei se haittaa, tiedän että olet siellä jossain ja muistat minut, rakastat vaikka etäältäkin. Houkuttelin Mikan jäämään huomiseen, sen verran että olen voinut keskittyä raatamaan ja tekemään kaikki ne työt jotka huomenna tarkastuksessa on oltava valmiina. Ei yksi nainen kaikkeen pysty eikä jaksa käsivoimin, kiva kun toinen kittaa olutta, tupakoi ja katsoo päältä. Hyvä kuitenkin että katsoo sen verran lasten perään. Nyt taas teatterille. Yhdeksältä lähden sieltä, soita jos voit. Hirmu ikävä sinua! Tämä viikko on niin jännittävä. Moni asia ratkeaa. Olet ajatuksissani joka hetki. Toivottavasti tapaamme pian.

La Mer kirjoitti 2.07.2012 22:39:

Arvasin että jotain oli tekeillä kun puhelin oli niin varattu. Kiitos runosta ja voimia sinulle. Eletään edelleen elämäämme rohkeasti ja intohimolla.

Darling kirjoitti 29.06.2012 08:47:

Hyvin toimii nuo kuvat blogin yhteydessä. Laitan viestiä. Rakkaus sen kun vaan kasvaa vuosien myötä, odotan kovasti tapaavani sinut!

Darling kirjoitti 28.06.2012 16:57:

Paistan lättyjä samalla niin jäi ajatus kesken, lähden ajamaan sinne taksia ja piirtämään, kirjoittamaan talveksi ja tienaan lainarahoja. Siivet avoinna vastatuuleen...

Darling kirjoitti 28.06.2012 16:54:

Voi että odotan että pääsen sunnuntaina lähtemään ja toivottavasti minä tapaan sinut La Mer. Hullunrohkea temppu jos voin ostaa sen koko rannan huvilan ja saunan kera mutta ajattelin että paljon mahdollista, myyn elukat pois tai etsin siihen harjoittelijoita asumaan siksi aikaa ja muutan jonnekin pois talveksi.

Darling kirjoitti 28.06.2012 16:45:

Ikävä sinua

La Mer kirjoitti 28.06.2012 16:34:

Pidän peukkuja, toivotaan että kaikki menee hyvin. Huomenna en olekaan enää netin ulottuvilla, mutta tekstarit kyllä tulee, tosin sähköä ei ole, mutta jossain autossa varmaan kännyn akkua saa ladattua. Kenttä voi olla täällä ajoittain heikko, mutta viestittelen kun olen sunnuntaina tulossa.

La Mer kirjoitti 27.06.2012 23:38:

Merihän on aina siellä missä ulapat siintelee...

Darling kirjoitti 27.06.2012 21:12:

Odotan sitä suurta ihmeellistä rakkauttani hetki hetkeltä enemmän. Kun aika lähestyy kohdata meri, melkein pelästyn ja pakenen että meri katoaa vetäytyy taas pois kunnes on minun aikani tulla uudelleen ja meri nousee, kohisee...

Darling kirjoitti 26.06.2012 10:32:

Kiitos. Täytyy kokeilla myöhemmin päivällä onnistuuko kuvan vaihto.

Koodimies kirjoitti 26.06.2012 09:29:

Laitoin kuvan korjauslinkin kuntoon, se löytyy kun menet normaalisti päivittämäään blogia. Salasanan kysymisen jälkeen se löytyy kohdasta "Lataan blogiin uuden version kuvasta". Seuraat vaan ohjeita.

Koodimies kirjoitti 25.06.2012 23:43:

Painetaanpa mieleen nyt tuo noin 80 kertaa ja katsotaan aamulla onko tullut lisää käyntejä. Jokainen kommenttikin lisää tietysti yhden käynnin.

Darling kirjoitti 25.06.2012 23:39:

Kahdeksan kävijää lisää lyhyessä ajassa. Kaikki jotka lukevat niin viekää pyhää ja aistillista rakkauden ja erotiikan sanomaa maailmaan. Ei keinotekoista ja haettua vaan sydämellä elettyä ja koettua.

Darling kirjoitti 25.06.2012 23:11:

Onkohan oma porukka ollut nuo kaikki 70 kävijää... aika paljon. Toivottavasti viikonloppu onnistuu, toivon sitä todella

Koodimies kirjoitti 25.06.2012 22:52:

Laitan vielä laskurin tämän palstan pohjalle niin nähdään toimiiko se ja laskeeko sivulla käynnit. Sitten täytyy mennä nukkumaan. Palataan huomenna asiaan.

Darling kirjoitti 25.06.2012 22:37:

Elämäähän ne ovat mutta elämästä tietämättömille voivat olla liian kova pala. Voiko tänne nyt turvallisesti julkaista?

Darling kirjoitti 25.06.2012 22:23:

Mitä tapahtui? Tuliko hankaluuksia...Kai nyt sentään puhtaasta rakkaudesta saa kirjoittaa

Koodimies kirjoitti 25.06.2012 20:33:

Koodimies laittaa sellaisen painikkeen, josta voi tehdä korjauspäivityksiä, jahka ehtii ja keksii keinon tehdä se.

Ullakkomummo kirjoitti 25.06.2012 19:04:

Olihan tarina! Ja höpön höpön! Ei oo todellista tommonen seksihurjastelu. Hyi sentään! Siivotonta, joutas lakasta maton alle!

Mies junalta kirjoitti 25.06.2012 16:16:

Siinäpä oli täyteenladattua tekstiä seksistä ja elämästä. Hienoa kun kaksi ihmistä voi noin täysin antautua ja luottaa toisiinsa. Vuosisadan rakkaustarinan ainesta. Annahan kynän kirjoittaa lisää:)

Lulu kirjoitti 25.06.2012 12:20:

Lisää vain tällaista! Piristää kummasti! Uusi tarina on kuulemma tulossa ihan pian ja kuuman kuvan kera! Hippihenkeä!

Opettaja kirjoitti 25.06.2012 07:13:

Kaikkea sitä nykyään kirjoitetaankin. Ja millaisia kuvia piirretään.

La Mer kirjoitti 25.06.2012 07:12:

Onpas makoisaa tekstiä. Ihan tässä vanhakin nuortuu:)


Tällä blogisivulla on käyty 934 kertaa!