Tammikuussa 2014 kirjoitetut jutut:

Kuunpaikka

31.01.2014 20:11

---

31.01.2014 20:10

---

31.01.2014 20:10

---

31.01.2014 20:09

---

31.01.2014 20:07

---

31.01.2014 20:07

---

31.01.2014 20:06

---

31.01.2014 20:05

---

31.01.2014 20:04

---

Hiljainen torstai

31.01.2014 17:01

Pakkasta. Pohjoisen tuuli puhaltaa vieläkin. Ulkona on tosi kylmä. Huvilan seinien väliin on pitänyt sulloa eristeitä kun tuuli puhaltaa hirren raosta. Onneksi on puita! Päivän vietän sisätiloissa. Säälittää laittaa lapset kouluun näin kylmällä, ei mitään järkeä, lapsilla pitäisi olla luvallinen lintsauspäivä näin kylmällä ilmalla.

Illansuussa pyöräytän yhden koneellisen pyykkiä samalla kun siivoan tallissa karsinoita. Siinä sivussa on mukava kuunnella radiota. Täytyy hevosilla poppikone olla! Vuohetkin nauttivat musiikkiannista ja märehtivät tyytyväisinä karsinassaan.

Paimenpoika on minulla mukana tallilla kuten tavallista. Se on minun pimeän vahti. Harmittaa eilisen tapahtumat ja kelaan päässäni niitä, surukseni. Eteenpäin on kuitenkin pakko jatkaa ehkä tämä joskus helpottaa....

- Niinhän se on Paimenpoika että elämässä mennään eteenpäin pärstäkertoimella ja jos ei naama miellytä niin anti mennä vaan, nurisijoita löytyy aina... minkäs voin. Reaaliteeti on tässä ja elämän valttikortit pelattu tällä saralla.... rakkauskin on kadonnut, taas kerran... moneskohan rakkaus tämä taas olikaan joka ilmoitti lopettavansa tunteellisuuden? No joo,,,,antaa mennä vaan, jookos?

Puhelen koiralle joka istuu Luppasäkin vieressä hyvin asiallisena. Vartoo siinä omaa sapuskaansa ja odottaa että saa kaiken itselleen.

Kun alan ottamaan hevosia sisälle talliin haassa tulee yleinen hässäkkä. Kaikki hevoset vauhkona enkä pimeässä erota mitä ne näkevät siellä. Paimenpoikakin on levoton ja tuijottaa jähmettyneenä pimeyttä. Siinä vaiheessa minuakin alkaa pelottamaan, mitä jos siellä on vaikka ilves tai susi?

Lopulta saan vauhkoontuneet hevoset sisälle. Telkeän tallin oven ja vedän vielä kärryt ovelle pönkäksi. Kun lähden kävelemään kohti huvilaa, koira on edelleen hiljaisen valppaana ja vainuaa selvästi jotain mitä minä en näe. Silloin minua rupeaa pelottamaan ja kuvittelen vaanivan jättimäisen sapelihammastiikerin kyttäämään polun viereen. Viime talvena jokin iso ja tumma lähti tulemaan minua kohti pimeässä kun olin hakemassa puita. Hahmo tuli niin vauhdilla etten kerennyt näkemään mikä se oli, huusin vain niin paljon kuin jaksoin.

Huvilalle päästyäni keitän teetä. Sen jälkeen lämmitän loput lohikiusauksesta jonka tein aikaisemmin päivällä. Viime aikoina olen kiitettävästi kunnostautunut laittamaan itse ruokaa. Hytisen hetken takan loimussa ja lämmettyäni syömme.

Lasten toivomuksesta innostun vielä laittamaan hampurilaisia. Teen niihin itse pihvit, paistan pannulla ja lisään sekaan punasipulirenkaita ja tomaattiviipaleita. Pihvit eivät tarvitse muuta kuin maustepippuria pinnalle, ripaus suolaa ja nipistys valkosipulijauhetta, nam!

Hampurilaiset maistuvat ja sen jälkeen käymme yhteistuumin nukkumaan. Tuli takassa on sammunut ja pellin uskaltaa laittaa kiinni. Ryömimme unipesään vällyjen alle nukkumaan. Makuupussit toimivat lämpiminä peittoina. Pian lapset tuhisevat unten maille ja minä katson vielä hetken tv:tä mutta ohjelman loppua en näe....zzzzzz

---

Musta keskiviikko

31.01.2014 16:35

Ruoka on kallista. En voi muuta sanoa kun laahustan kaupan iloisten tavara ja ruokahyllyjen lomassa ja katselen ja haaveilen kaikesta ihanasta jota haluaisin ja ehkä tarvitsisin mutta en voi enkä saa koska kaikki on hiljattain kallistunut reilusti. Sekamehukin, Mehukatti maksaa esimerkiksi mustikanmakuinen yli neljä euroa ja jos en liiemmin erehdy niin colamehukatista joutuu maksamaan jo viisi euroa. Mihin tämä maailma on menossa? Onko tällaiset hintahulinat jatkossakin arkipäivää? Kuka vastaa siitä että myös köyhimpien tulot kasvavat silloin kun hinnat nousevat. Tähän mennessä jollain pikkuruisen pienellä indeksikorotuksella elatusmaksuihin ei ole mitään merkitystä.

Olen joskus suututtanut ihmisiä kun olen maininnut että minua ärsyttää miksi nälänhädästä ja köyhyydestä on pakko muistuttaa esimerkiksi pankkiautomaateilla. Entä jos köyhällä ihmisellä on hyvä sydän paikallaan ja ahdistaa kun haluaisi lahjoittaa mutta ei voi. Toisinaan jopa kirkon kolehti voi olla juuri sillä hetkellä liikaa tai sitten ei kehtaa laittaa pientä summaa.

Kun katselen kalliita hintoja ja mietin omaa tyhjätaskuistani tilaa niin ainoa ajatus mikä minulle siitä tulee on että elämä on niin kallis että minulla ei kohta ole varaa elää sitä. Mitä sitten tapahtuu jos ei ole rahaa mihinkään? Millainen ihmiskuva sallii köyhyyden? Minä en ole niin viitseliäs ja julkea köyhä että lähtisin kaupustelemaan taulujani ovelta ovelle. Hatunnosto heille jotka niin haluavat ja jaksavat tehdä. Rahattomana huolehdin aina siitä että lapsilla ja eläimillä on ruokaa ja itse voin hyvin siinä sivussa, otan keittoliemikuurin laihdutuksen kannalta. Sitäpaitsi en halua että kukaan rupeaisi tiedustelemaan ja urkkimaan minun tietojani, taustaani ja elämääni kuten vastikään oli yhdelle kauppiaalle tapahtunut. Ihmisarvo ja yksityisyys koskee kaikkia.

Köyhyys on kierre jota on vaikea katkaista. Velkaantuminen on tulva joka vie kaiken alleen. Pienestä velasta voi köyhälle kasvaa murskaava syöksykierre. En ole ostanut mitään velaksi pitkään aikaan mutta vanhoista veloista on vaikea päästä eroon. Kun ihmiseltä katoaa itsekunnioitus niin sen jälkeen koko olemus pienenee.

Minulla on ollut muutama henkireikä vaikeuksien vastustuslääkkeeksi. Pari rakasta harrastusta. Toinen niistä loppui minun osaltani tänään yleisön toivomuksesta. Väsyneelle ihmiselle tunne on sellainen kuin takertuisit jyrkänteellä köyteen ja sitten joku tulee suurien saksien kanssa ja leikkaa ylhäältä päin köyden poikki. Kuvittelin jo hetken kuuluvani johonkin ja olin siitä onnellinen mutta nyt minulla ei ole enää niitä ihmisiä. Pimeys. Tyhjyys. Olen entistä enemmän yksin. Osasin jo uumoilla tätä tapahtumaa viime vuoden lopussa luettuani eräiden henkilöiden nettikirjoituksia. Otin jo selvää mihin kaikkeen lapseni taksikortti käy, voiko sillä ajaa hurauttaa harjoituksiin ja takaisin jos ei ole autoa. Samalla katosi myös molemmilta lapsiltani yksi mukava harrastus ja tapahtuma. En sen enempää käy ruotimaan tapahtunutta. Tästä ja kaikesta muusta minulla on sellainen tunne että elämääni ajetaan kovaa vauhtia karikkoon. Ei käsi väsy kun ei tarvitse tervehtiä.

Onneksi meillä on taas pian auto. ÷tökkä tulee korjaamolta entistä ehompana ja hienompana ja Mersu voi vähän aikaa huokaista levähdyspaikassa. Rakkaat siskot ja veljet, elämänkäsikirjoitus valmistuu sen myötä miten roolit jaetaan.

---

Tiistain räpistelyt

31.01.2014 08:52

Tiistai on yhtä räpistelyä. Syyllistyn hirveään erehdykseen! Aamulla kun lapset lähtevät kouluun minulla on maksimaalisen minimaalisesti aikaa keretä lääkäriin. Aikaa on arvostettu vartti ja matkaa monta kilometriä. Sitten minä teen sen. Kun koulutaksin takavalot häviävät näkyvistä rouskautan ison ÷tökän käyntiin ja lähden ajamaan sillä. Tiedän ettei sitä ole katsastettu mutta olen jo edellisenä päivänä päättänyt viedä sen juuri tänään korjaamolle. Otan riskin, nappaan kaksi matoa yhdellä kertaa.

Lääkärissä käynnin jälkeen ajelen kohti korjaamoa. Sitten se tapahtuu.

- Ahaa, bandakarhu on perässäni. Laahustaa siinä ja sitten rupeaa sinivalojen ikuinen vilkkumylly pauhaamaan.

Huokaisen ja pysäytän auton tiensivuun. Mitä tässä sen enempää, surettaa, omaa typeryyttä, siitä sitten sakotetaan ja kilvet lähtevät ötökästä pois. Toisen poliisin ylimielinen asenne saa minut itkemään. Tunnen olevani kuin pahin rikollinen. Hetkeä aikaisemmin itkin vuolaita kyyneliä lääkärinvastaanotolla ja nyt tässä pilkkapaikalla tien reunassa. En voi sen tarkemmin kirjoittaa tylystä poliisista sillä hän tunnistaa siitä pian itsensä. Asenne oli niin murhaavan kylmä ettei hänellä varmasti elämässään ole muuta kuin minuun kohdistuva asennevamma. Sen olen joutunut toteamaan monta kertaa erinäisissä tilanteissa, siviilissäkin. Joskus olen aikaisemminkin pohtinut tätä että olisi mielenkiintoista tietää millaista emotionaalista koulutusta poliisien työ vaatii. Täytyykö aina olla karu, synkkä ja epäkohtelias vai voisiko joskus olla teekupillinen empatiaa. Toisesta poliisista täytyy sanoa että hänellä oli sydän paikallaan, hän ei ollut ollenkaan epäkohtelias ja tahditon. Kirjoitti vaan sakkolapun ja lupalapun että voin ajaa auton vielä samana päivänä sovitusti korjaamolle.

Ajan kotiin. Nautin kupillisen teetä ja sympatiaa. Kerään rohkeuteni ja lähden uudestaan liikenteeseen. Tällä kertaa jätän auton korjaamolle. Otan Paimenpojan mukaani. Korjaamon väki suhtautuu ystävällisesti, tarjoavat kotikyytiäkin minulle.

- Ei kiitos, en tarvitse kyytiä, otin koiran mukaan, ehkä se vetää minut nopeammin kotiin ja tuleepahan reippailtua.

Vastaan kyytitarjoukseen ja lähden Paimenpojan kanssa nokka tanassa kotia kohti. Paimenpojan nokka on kyllä maassa! Sillä on niin paljon haisteltavaa ettei kotimatkasta tule yhtään nopeampi.

-Miksi minä olen aina niin typerän rohkea, pitihän se tietää että kaikki tämä kostautuu....

Ajattelen ajattelen ja ajattelen koko matkan... monta askelta ajatuksia. Kotona on tyhjä paikka ÷tökän tilalla. Autottomuus on vaikeaa näillä maaseutuasteilla kun kauppamatkasta kertyy 12 kilometriä. Pakkasviima repii kasvoja. Suojaudun syvemmälle kaulahuivin suojiin. Olen kuin kilpikonna joka vetää päänsä piiloon. - Ei ainuttakaan ihmistä jolta voisin pyytää apua...

---

Maanantain mölinät

30.01.2014 11:52

Maanantai. Tuulista ja pakkasta. Saattelen aamulla seitsemän aikaan Anna Pippurin koulutaksiin. Samalla reissulla ääpstän hevoset ulos. Pakkastuuli pelmuttaa niiden jouhia mutta iloisesti ne hölkyttävät ulkotarhaan. Heitän aamupalaa vuohille ja suljen oven huolellisesti ettei pakkanen livo suupieliään ja jäädytä tallin sisintä, sydäntä.

Seuraavaksi suuntaan askeleeni takaisin huvilalle. Poika nukkuu vielä. Pikkukakkonen on menossa mutta Alexander herää yleensä vasta lempiohjelmansa tunnariin. Kiehautan teevettä. En uskalla juoda kahvia. Viime viikon hairahduksesta oppineena en halua aktivoida mahakipua. Muutenkin vatsassa korventaa koko ajan.

-Huoli siellä myllää minun mahassani, ei tule iltatähteä mutta suru on kuin rakas lapsi...

Puhelen itsekseni ja lösähdän sohvalle. Aikaa kymmenen minuuttia juoda termosmukillinen teetä. Lämmin auttaa hetkellisesti. Saa surun pehmenemään mahalaukussa. Sillä on lyhyt matka mutta minun matkani on murheiden pystymännikössä pitempi.

Kun tee ja omakohtainen sympatia on nautittu ryhdyn herättelemään Alexanderia kouluun. Laitan Pikku Kakkosen suuremmalle ja kerrospuen yhä vain nukkuvan pojan. Pojalla on niin harvinaisen hyvät unenlahjat ettei hän herää millään vaikka olisi millainen möly ympärillä.

- Kyllä tämä työstä käy, ensin sitten alushousut, verkkarit, toppahousut, villasukat, kengät.... Hups! (Nostan pojan kainaloista ylös sillä sekunnilla kun tv:stä alkaa soida îHei hei Franklinî)

Poika valpastuu heti kuullessaan tutun sävelen. Pidän yhdellä kädellä kiinni 40 kg painavasta prinssistä. Toisella kädellä vedän hänen puseroitaan ylöspäin, Alexander ei osaa seisoa itse joten tuen häntä koko ajan takaapäin ja vaatteista ja venytän korsetin kuin kilpikonnankuoren pojan etupuolelle.

- Huh, selvittiinpäs.

Tuumaan lapselle ja istun alas hänen takanaan niin että hän voi istahtaa minun syliini. Seuraavaksi takki päälle, molemmat hihat täytyy auttaa. Poika hyppii sylissäni Franklinin lumoissa niin että yritän varoa ettei hän innostuksissaan kopsauta päätään hampaisiini. Seuraavaksi nostan prinssin pyörätuoliin ja vedän vetoketjun kiinni.

Samalla kun lastenohjelmat tempaavat miehenalun mukaansa keitän lisää teevettä. Tällä kertaa valmistan Alexanderille kuumaa kaakaota. Aamulääke sen kanssa ja vähän leipäpalaa. Aikaa kulunut kaksikymmentä minuuttia, kaulahuivi kaulaan, pipo päähän, toppahanskat käteen ja menoksi hyiseen pakkastuuleen. Taksi on oikeassa ajassa. Tulee juuri silloin kun Kaapo-ohjelma on puolessa välissä. Cowboy lähtee mukaan saattelemaan poikaa koulukyytiin. Koiralla on sisäinen kello. Se tietää aina milloin on lähdettävä. Cowboy suorastaan rakastaa nykyistä koulutaksikuskia. Meidän vahtikoira on sulaa vahaa hänen edessään sillä miehellä on aina taskussaan kissanrsaksuja, nam!

Koko päivän olen vaan mitä töiltäni ehdin. Kääriydyn viltin sisään. Uumoilen huomista ja katson tv:tä ja kudon... Voin sanoa olevani satunnainen kutoja. Minulla on käsityölaatikossa lukuisia yksinäisiä sukkia joille en sitten ole jaksanut tehdä paria. Värit ovat loppuneet niin ja voimat. Tällä kertaa olen elämänmaku suussa kutonut oikein pitkävartista värikästä sukkaa ja toista pastellisävyistä. Olen varma että tällä kertaa minä pääden tässä jobissa loppuun asti.

Puita on minimaalisen vähän mutta ehkä juuri tarpeeksi tälle talvelle. Minä voin nuokkua peiton alla mutta laitan iloisen valkean palamaan aina kun lapset tulevat koulusta. Tulta katsellessa kaikki maailman pahuus unohtuu hetkeksi jos toiseksikin. Tulen liekkien leikkiin on helppo vajota, nukahtaa hetkeksi silmät auki. Päiväunta.

---

28.01.2014 20:36

Surullisena päivänä
kun sanat eivät riitä
on hyvä käpertyä
kissan kainaloon
Katsella tulta.

---

Kaikenlaista

27.01.2014 14:00

---

27.01.2014 13:59

Täydellinen epäonnistumisen yhtälö, kahvia termosmukissa kolmen kupillisen verran, makuupussi, pipo silmillä ja tietokone sylissä ja sitten bloggaamaan. - Jeah! Siihen vielä sohvan selkänojalle puhelin jossa nettiyhteys ja töllötin auki josta tulee Emmerdale ñ jaksot joita en eilen nähnyt kun nukuin iltanokoset onneni ohi. Siitä se sitten päivä lähtee käyntiin ja vaatii täydellist'ä keskittymistä.

Keskiviikko vilahti ohi kuin siivillä! Tein paljon ja jätin paljon tekemättä. Lähinnä keskityin kaikkeen epäoleelliseen puuhasteluun kun lista pakollisista asioista senkun kasvaa. Kun ihmisen mieleen laitetaan painolastiksi paljon sälää, kaikkea sellaista jonka ei pitäisi kuulua sinne ollenkaan niin siitä seuraa täydellinen puutumus. On asioita jotka pitäisi tehdä ja on pakko tehdä mutta aina uudestaan ja uudestaan niitä siirtää seuraavaan pykälään aina siihen saakka kun tulee se finaali se lopullinen dedline jolloin armoa ei enää tunneta.

Ihmisellä täytyisi olla oikeus saada maksutonta apua silloin kun tuntee etteivät omat voimatr riitä. Avulla en tarkoita mitään kallonkutistusta tai muuta sellaista vastaavaa vaan ihan vain yksinkertaisesti virkaansa hoitava täysin puolueeton henlkilö joka auttaisi kaikkien paperiasioiden ja muiden täyttämisjuttujen yli sillä kasvaessaan paperipinosta voi tulla melkoinen energiavampyyri joka syö elävältä jos edes katsookin sinne päin!

Keskiviikkona tein suuroperaation tallinsiivouksen suhteen. Pakkasta on ollut jokapäivä niin paljon etten ole voinut kunnollista siivousta tehdä muuta kuin päällisin puolin. Jäiset purut tuottavat tuskaa. Mikään ei ole niin kauheaa kuin hakata puruja irti lapiolla. Sen urakan jälkeen käsissä soi ja seuraavana yönä uni katkeilee puutuneiden käsien vuoksi.

Keskiviikkona nukuin teatteriharjoitusten ajan. Auto on niin rikki ettei sillä voi ajaa. Yksi ihminen lupasi katsoa sitä mutta sitten varmaan unohti tai ei halunnut. Muutenkin vaikeaa kun ystävät jakaantuvat nykyään sille toiselle puolelle viivaa, sille puolelle jossa seisoo exystävättäreni, se jolle kerroin kaiken ja joka nyt käyttää tiedot minua vastaan. Jokaisen on valitava puolensa ja ymmärrän että he asettuvat mieluummin sinne jossa on raha ja valta.

Torstai on toivoa täynnä ñ vai onko...? Eniten minua surettaa se etten voi toteuttaa meidän unelmaa ja lähteä pois tästä kylmästä kylästä. Haluaisin kyllä mutta en voi, en vielä, en ehkä koskaan. Haave Espanjaan muutosta alkaa hiipumaan kauans taka-alalle. Toivon että kaikki epätietoisuus olisi mahdollisimman pian ohi ja voisimme kokeilla siipiämme.

Paimenpoika nukkuu kerällä lattialla sohvan vieressä ja tuijottaa minua. Sillä olisi varmasti paljon sanottavaa jos vain osaisi puhua. Pettymys, se on tällä hetkellä tunteista keskeisin. Tunnen epäonnistuneeni monella tavalla. Olen uskonut vääriin ihmisiin ja toivonut suuria. Ulospääsytie tuntuu tukkoiselta ja väkinäiseltä. En tiedä mitä vastassa on seuraavaksi jos avaan kohtalon oven.

Perjantaina Alexander jäi nukkumaan kotiin aamulla kun Anna lähti kouluun. Hirveän aikaista ja kylmää, pakkasta ja kuulas kuutamo. Kahdeksan aamuina koulutaksi tulee hakemaan meiltä vähän seitsemän jälkeen. Alexanderilla oli hieman kuumetta yöllä joten jätin hänet nukkumaan makuupussin sisään.

Perjantaina kävin vielä hakemassa puusäkkejä lisää. Henkilöautolla puusäkkien kuskaaminen on aika työlästä varsinkin kun ottaa huomioon kuinka paljon puumoskaa autoon jää. Kotiin palattuani poika oli herännyt katsomaan lastenohjelmia ja joimme yhdessä kuumaa teetä. Erehdyin yhtenä aamuna juomaan pari perinteistä kupillista kahavia ja sen jälkeen vatsaani alkoi korvetaa taas. Verikokeiden tuloksissakin oli jotain häikkää, en uskalla edes ajatella miten meille käy jos minä sairastun.

Perjantaina pakkasta oli niin vähän että ilma tuntui paljon lämpimämmältä jos ei oteta huomioon kylmää pohjoisen puoleista tuulivinkkaa. Sama vanha purukasa on niin jäässä ettei sieltä saa suosiolla enää murustakaan. Lopulta keksin keinon päästä kuoren sisään kun löysin heinäladon nurkasta pitkävartisen kirveen. Iskin sillä niin kovaa kuin jaksoin ja vihdoin viimein sain helpommalla paloja irti kuin kaivautumalla purukasan alusjuureen. Tallissa onneksi on lämmin joten jäiset purumöhkylät kyllä sulavat päivän aikana.

Olen usein miettinyt millainen teeseitsenainen minusta on kehkeytynyt näiden maaseudulla elettyjen vuosien varrella. Kaikenlaista hommaa on tullut tehtyä, enää en murehdi vesikupin ruuvistakaan jos vaan sattuu olemaan sopiva kiristin lähellä. Kaikenlaista osaan. Tämä talvi menee niin että pyydettyäni monta kertaa apua ja saatuani vastauksen etten kuulu niihin ihmisiin joille esimerkiksi lainattaisiin työkaluja olen päättänyt kanniskella vettä tihkuvien vesikuppien alta paljuista vettä pois niin paljon kuin vaan kädet sietää. Jos kysyy monta kertaa niin eiköhän se ole sitten siinä. Ainoa mikä minua harmittaa on että pesukoneen taakse kiinnitetty vesiletku vuotaa, hm anteeksi, suihkuaa vettä koko ajan pyykinpesun aikana. Se on hieman riskialtista kun joudun sitä epätoivoisin keinoin kirimään ettei vesi suihkuaisi yltympäriinsä. Ehkä se on hieman vaarallistakin, vesi ja pyykkiä jyrskyttävä pesukone, minä ja vesi sekä sähköjohdot.

Perjantaina kuuntelin kuinka yksi virastotäti kysyi tautonomisesti minulta:

- Oletko sinä koskaan tehnyt oikeita töitä....? Entä oletko sinä koskaan ollut oikeissa töissä...?

Tunsin itseni sanomattoman typeräksi ja loukatuksi. Olenko minä oltuani lapseni omaishoitajana 12 vuotta vain laiskotellut ja kerännyt kultakimpaleita tyynyn alle...?! Lisäksi 8, 5 vuotta maanviljelijänä äitini liian mittavissa saappaissa on tehnyt minusta lopullisesti selvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Oli joku jopa lohkaissut sille tädille senkin että minä olen tehnyt tällä blogilla rutosti rahaa kun minulla on niin paljon lukijoitakin. Kiitos siitä rakkaat siskot ja veljet! Vaikka minulla ei fyysisiä ystäviä juuri olekaan niin tiedän etten kirjoita kuuroille korville.

Perjantai iltana oli ensimmäinen kokoontuminen Haapajärven kesäteatterin kanssa. Kiva oli nähdä tuttuja ihmisiä. Eniten olen onnellinen siitä että Anna Pippuri halusi lähteä uudestaan mukaan teatteriin. Yömyöhällä herkuteltiin ja katsottiin tv:stä elokuvia.

Lauantaina oli kunis päivä. Saimme ihastella saukkojen leikkisää telmimistä ja niiden sulavaa liikehdintää lähes lumettomalla jäällä. Hienon näköistä kuinka ne ottivat vauhtia ja heittäytyivät liukumaan mahalleen jäälle.

Ketun jäljetkin johtivat sauna luota läheisen kallion suuntaan. Se on jo vanha tuttu, käy aina katsastamassa onko meiltä jäänyt saunalle herkkuja ja usein jätänkin jotain repolaista varten suuhun pistettävää.

Lunta tässä odotetaan. Mäenlaskuun ei ole päästy vielä kertaakaan ja Alexander on ihmeissään kun aina vaan täytyy pyörätuolissa istua. Saunalle vievä polku on niin muhkurainen ettei sinne voi mennä pyörätuolilla. Takastuleminen olisi ainakin uuvuttavan työlästä. Tämä lauantai oli syksyn jälkeen ensimmäinen kerta kun emme olleet Uikossa saunomassa ja uimassa. Viikko sitten kun olimme siellä niin yksi mummo tuli puhuttelemaan ja kehui että ompa hienoa kun poikakin on sentään kerran päässyt johonkin. Jäin sanattomaksi kun ajattelimme että olemme sentään olleet siellä joka viikko. Kaikkea ei voi ymmärtää eikä tarvitsekaan.

Hikisen talliurakan jälkeen lämmitin kuitenkin saunan. Lisäksi rakensin meille saunan ulkokuistin ympärille pressuista tuulensuojan. Siitä tuli hyvä. Kun löylyt olivat sopivammoilleen niin menimme Annan kanssa saunomaan. Silloin oli jo pilkkosen pimeää ja oman jännitysmomentin toivat tuulen kahisuttamat pressut. Jopa meidän Cowboy joka oli tapansa mukaisesti saunan lauteiden alla mörkövahtina pelkäsi muovien kahinaa. Itseasiassa se oli siitä niin järkyttävän vastenmielistä ja pelottavaa että piti houkutella pitkän aikaa ennen kuin koira suostui omalle paikalleen kylpijöiden turvaksi.

Sunnuntaina oli kova paikka. Oli kuin olisin ollut kuoleman eteishuoneessa kun odotin vuoroani magneettirekan uumeniin. Minulle tuli siinä steriilin kalvakkaassa niin paha mieli ja ahdistunut olo että suru ryöpsähti sydämestäni hiljaisina kyynelinä. Ne tulivat niin äkkiarvaamatta ja voimakkaasti etten osannut varautua ollenkaan. Olin siinä vain, istuin ja pelkäsin ja surin ja muistin äitiäni. Ajattelin että ovatkohan kaikki kuoleman edellä' istuneet tässä samassa tilassa odotellen hiljaisuuden vallitessa rekan putkiloon pääsyä. Huone oli niin steriili ettei siellä ollut lukemistakaan ennen kuin löysin pari lehteä yhdestä suljetusta lokerosta.

Magneettitukimus on sellainen että sinut sullotaan putken sisään ja siellä täytyy olla liikkumatta hiljaa eikä saa edes nielaista. Tulpat korvissa suojaavat onneksi pahimmalta melulta. Kuvaus kesti sen verran kauan etten meinannut enää päästä selkäni takia ylös. Kipu alaselässä oli niin kova. En voi kotonakaan nukkua enää koskaan selälläni, kyljellään ja sitäkin vaihdellen vähän väliä.

- Kuolemanpelko! Se tästä vielä puuttuikin! Ihan kuin ei olisi tarpeeksi murheita muutenkin! Se on kuitenkin tosiasia että stressi syö ihmistä ja psyyken sekä fyysisen hyvinvoinnin puolustusta ja minun äitini kuoli kahdessa viikossa syöpään valtavan stressin ja painostuksen alaisena.

Ajelin hiljaisena kotiin. Poikkesin hakemassa kaupasta jotain hyvää. Kotona laitoin hyvää ruokaa. Tein itse hampurilaispihvejä ja väliin kurkkua, tomaattia, salaattia, punasipulia ja hampurilaiskastiketta.

- Toivottavasti saan elää pitkään enkä kuole huomenna. Rakkaat siskot ja veljet, jos teillä on ystäviä niin osoittakaa heille paljon rakkautta!

---

Ajanpaikka

Ajankäytön oikeaoppinen jakautuminen

23.01.2014 23:16

---

23.01.2014 22:36

---

23.01.2014 22:35

---

23.01.2014 22:30

---

23.01.2014 22:29

---

23.01.2014 22:28

---

23.01.2014 22:27

---

23.01.2014 22:25

---

23.01.2014 22:24

---

23.01.2014 22:22

---

23.01.2014 21:45

---

23.01.2014 21:43

---

23.01.2014 09:55

---

23.01.2014 09:53

---

23.01.2014 09:52

---

23.01.2014 09:51

---

23.01.2014 09:50

---

23.01.2014 09:46

---

Kuutamolla

23.01.2014 09:40

---

22.01.2014 11:34

---

22.01.2014 11:33

---

22.01.2014 11:32

---

22.01.2014 11:30

---

22.01.2014 11:29

---

Löylytiistai

22.01.2014 09:46

Löysä tiistai. Tänään olen ollut kuin liimattu kotiin. En ole halunnut mennä mihinkään. Ulkomaailma suorastaan kammottaa minua. Painavat aikataulut eri suuntiin saavat minut tuntemaan oloni puristuneeksi, kuin olisin kiinnittynyt eri aikavyöhykkeiden väliin löytämättä ulospääsyreittiä.

Kaipaus. Tänään taas saavutin itseni muistelemasta. Miten minusta tuli yksinäinen ja mihin katosivat kaikki ystäväni... Ehkä minussa sittenkin on vikaa... en osaa olla täydellinen, omasta mielestäni kuitenkin olen halunnut ihmisille aina pelkkää hyvää. Olen osannut rakastaa vaikka siipeeni olen saanut useamman kerran. Yhtään ihmistä en ole koskaan käännyttänyt meiltä pois, tai no jaa... tuohon kohtaan on pakko vetää mietintämyssy päähän ja vetää sanani takaisin. Yhden ystävän kohdalla minun oli pakko pyytää häntä poistumaan koska sosiaaliviranomaiset olivat sitä mieltä ettei kyseinen henkilö saanut käydä meillä. Nainen joutui sairaalaan ja hädissään hän soitti minulle sieltä pyytääkseen käymään. Hänelle iski paniikki kaikkien niiden virkaatekevien seassa. Siellä minut vedettiin sivuun ja minua kehotettiin pysymään kaukana kyseisestä henkilöstä. Samalla sanottiin etten myöskään saisi laaskea häntä koskaan kotiimme. Silloin se tuntui minusta vaikealta. Tapaus oli kaikkia periaatteitani vastaan! Miten ihmeessä byrokratia voisi sanella ketä minä tapaan tai kenet jätän kohtaamatta. Niin se kuitenkin on. Päättäjillä on suuri mahti päättää ihmiskohtaloista. Tämä oli vain yksi esimerkki mutta sellaista ihmistä ei ole jota en olisi ensin päästänyt luokseni. Ulos ohjaaminen ja oven sulkeminen ovatkin sitten aivan eri juttuja.

Aamulla heräsimme suhteellisen kivuttomasti. Viime viikon paniikkiherätykset eivät onneksi toistuneet. Lumia kännykkä on ihan hyvä puhelin mutta minun omani on päättänyt olla herättämättä. Kiitetty puhelin! Antaa nukkua pitkään sitten kun viimein aamuyöstä saan unenpäästä kiinni! Viime viikolla kaksi kertaa taksi seisoi pihassa silloin kun heräsimme. Silloin tuli kiire. Ei ehtinyt edes huokaista kun oli jo mentävä!

Lasten lähdettyä kouluun lähdimme Cowboyn kanssa töihin tallille. Selvennyksenä niille jotka ovat uusia lukijoita Cowboy on minun koirani, berninpaimenkoira. Joskus minua huolestuttaa että onko koirasta alkanut tulemaan vanha koska se ei jaksa enää riehua samalla tavalla kuin ennen.

Kun hevoset oli laitettu ulos laahustimme takaisin huvilalle. Tänä aamuna sorruin pitkästä aikaa keittämään kolme kupillista kahvia. Voi kylläpä kahvi maistuikin hyvältä! Lääkäri kielsi minulta pari viikkoa sitten kahvinjuonnin ja kaiken muunkin joka voisi maharaukkaa ärsyttää. Surutkin käski pois. Lääkärillä oli sen verran ontuva suomenkielentaito etten minä hennonut ruveta hänelle juurtajaksain selittämään että millaisia suruja murheita ja huolia minulla on ja vaikka kuinka yritäisin annostella ne hyötykäyttöön biologisesti pitkin kehoani, ettei yksi osa minusta kanna liian raskasta taakkaa niin silti painolasti on niin syvältä että ylikuormittaa minut jokatapauksessa ja virta on vähissä.

Onneksi aamupäivällä ei ollut kiire mihinkään. Löhösin sohvalla lähes juurtuneena siihen ja tuijotin töllötintä. Katsoin huolellisesti romantiikkapläjäyksen Tunteita ja Tuoksuja sekä Emmerdalen. Sen verran täytyy seurata että pysyy juonessa mukana. ƒitini kuoli vuonna 2005 ja kiirehti aina navetasta lomittajantöistä katsomaan samoja sarjoja. Ainakin Tunteita ja Tuoksuja pyöri silloin jo tv:ssä.

Hyppään sujuvasti päivän yli sillä se oli tyhjääkin tyhjempi niin kuin pankkitili, ei sielläkään ollut mitään! Postilaatikostakin tuli tyhjä sen jälkeen kun uskalsin katsoa mitä siellä on. Avattuani kirjeet mieli ei ollut tyhjä, niin paljon murheita pukkasi taas uudestaan kehiin ja köyhyys vei minusta voimattoman voiton, niin veltoksi ja saamattomaksi tunsin itseni kaikkien huolien keskellä. Vaikeudet on tehty voitettaviksi mutta miten niihin voi tarttua silloin kun ne karttuvat kuin talletustilille pääkoppaan pankkiin eikä mistään saa enää kiinni.

Illansuussa lämmitettiin rantasauna. Se on ollut talviunilla pitkän aikaa. Kohta meillä ei ole enää autoa, katsatukseen ei ole yksinkertaisesti varaa ja sen jälkeen uimahallireissut ja kaikki muut menot saavat olla. Hirvittää ajatella miten pärjäämme ilman autoa.

Rantasaunan löylyissä oli ihanaa! Meillä oli Annan kanssa siellä paljon kynttilöitä ja Cowboy oli tapansa mukaan mörönsyöttinä lauteiden alla. Tulisi vähän lunta niin sen jälkeen Alexanderkin pääsisi mukaan saunaan. Tällä kertaa en voinut ottaa sillä pyörätuolin kanssa kulkeminen on hankalaa. Taivas oli niin tummanpuhuvan koboltin siniharmaa että eiköhän me pian saada lunta ja sen jälkeen ahkio on kovassa käytössä.

Mikään ei voita rantasaunaa. Löylyt olivat niin ihanan höyryisen pehmeät! Peseytymisen jälkeen tuli vähän tukala olo kun kuumuus alkoi väsyttämään. Nokisesta seinästäkään ei oikein voinut ottaa tukea, muuten olisi ollut yltä päältä noessa. Yksi ystäväni tuli syksyllä käymään ja lämmitin hänelle saunan. Ihmisriepu oli niin väsynyt kaikista maallisista murheista että nukahti saunanlauteille. Annoin hänen nukkua siellä kello kolmeen aamuyöstä ja kävin sitten herättämässä kun sauna alkoi olemaan jo kohtuullisen viileä. Nokikolariksi muuttunut ystäväni siirtyi nukkumaan vaalean harmaalle sohvalleni. Istuin siinä puolen yötä taivastelemassa kuinka paljon nokea voi ihmisessä olla. Yritin vaivihkaa puhdistaa häntä herättämättä kosteuspyyhkeillä. Aamulla kun ystäväni jatkoi matkaansa en viitsinyt kertoa hänelle että hänellä oli puolet kasvoista noen peitossa. Pääasia että hänellä oli onnellinen hymy naamalla ja rentoutunut mieli. Ajeltuaan jonkin matkaa hän oli pysähtynyt huoltoasemalle jossa oli ollut myyjätytöllä hymy herkässä. Silloin vasta ystäväni oli huomannut uuden lookkinsa.

Saunan jälkeen iltapalaa ja nukkumaan. Anna taisi jonkin aikaa roikkua vielä tietokoneella. Minä nukahdin ennen kuin kerkesin laskemaan puoleen väliin NukkuMatin lampaita. Itseasiassa näinköhän minä niistä vilaustakaan...

Huomen on helpotus. Menneen murheet voi jättää taakseen ja hetken murheet ovat melkein ohi sillä jokaisen huomisen jälkeen tulee seuraava huominen. Ainakin vielä.

---

Laskevan kuun maanantai

21.01.2014 11:01

Maailma ja sen meno. Maanantai oli tyhjääkin tyhjempi päivä. Uusi viikko on alkanut ja jälleen kerran postilaatikon ohittaminen tuntui turvalliselta ratkaisulta. Eihän sitä koskaan tiedä minkämoinen pommi siellä tällä kertaa odottaa.

Olo on ihan sen mukainen kuin raskaan taakan raatajalla. Jäseniä kolottaa ja öisin käsistä ja jaloista lähtee tunto pois tykkänään. Naapurin setä sanoi että meidän koti on varmasti kylmä kuin holokna! Onneksi hän oli väärässä, takassa narskuttaa tuli ja iloisesti laulelevat rutikuivat puut joita sain ostetuksi.

Toimeentulo on taas vähän kiikun kaakun, ei mitään tietoa mistään mahdollisesta rahoituksesta. Tiedän että jotkut ihmiset saavat elämiseen toimeentulotukea ja asumistukea mutta minä en kuulu sellaisiin ihmisiin. Minun on vain pakko selvittävä parhaan taitoni mukaan. Joskus täytyy kerätä kaikki limsapullot mökin nurkista ja ulkoa jäätyneen pressun alta että saa ostetuksi lapsille ruokaa. Itse pärjää vähemmällä ravinnolla. Sen verran on tullut läskikerrostumia elinvuosien kera.

Romantiikasta ei ole tietoakaan. Pakkasia pitelee.... Alkaa olemaan jo uuvuttavan hauras ajatus edes unelmoida siitä että voisi joskus rakastaa livenä paikanpäällä. Etärakkaus etääntyy niin helposti tai loppuu stop tykkänään. Yhdet tekstiviestit loppuivat kuin seinään kun huomasin ettei meillä ollutkaan samanlainen huumorintaju. Ehkä olen liian valikoiva ja haastava, mutta ei se haittaa ihan näin yksinkin aikuisena kolmin lasten kanssa on oikein mukavaa.

Yksinäisyys ja mökittyminen. Nyt tiedän miltä yksinäisyys tuntuu. Lääkkeeksi yksinäisyyttä vastaan olen katsellut eri sävyissä vaihtelevaa kuutamoa joka nyt on laskemaan päin. Taivas kuun ympärillä näyttäytyy joka yö eri sävyissä. Joskus minua pelottaa kun käyn ulkohuussin puolella keskellä yötä. Takaisin mökille on ylämäki ja silloin ei pidä antaa pelivaraa pelolle kun kuunvalossa hiipivät varjot ympärillä saavat hahmon ja elämän

Yömyöhällä piipahdin vielä kuuntelemassa Montosen Moonikan kopinoita meidän vanhassa talossa. Kaunottarella on öisin työkeikka että hiiret pysyvät loitolla. Miukumauku nukkuu sitten makoisat päiväunet jokaikinen päivä. Kaunotar on vähän niin kuin lepakko, yönvirkku aamuntorkku mutta ei sentään roiku kynsillä verholaudassa kiinnin nukkuessaan kuten eräs lepakkovieras takavuosina. Olikin jo aika lämmittää kivimurikkaa. Leivinuuni on jäänyt kokonaan kylmänkontolle.

Vedän täkin päälle ja yritän nukkua muutaman tunnin. Nyt on nyt enkä muuta voi mutta ethä huomenna on kaikki paremmin.

---

Laastia tunteiden väliin

20.01.2014 09:56

Jotkut pönkittävät ihastumisella
omaa täydellisyyttään
he ikävöivät sitä
mitä eivät oikeasti koskaan edes halua
usein heidän täydellinen elämänsä
ei ole koskaan täydellinen
ilman että on joku jossain
joka rakastuu oikeasti

Monennäköistä yrittäjää
on ollut rakkauden rintamalla
Viime vuosi oli sangen vilkas
tosin yksikään ei ole päässyt
mainospostia pidemmälle

Päälause
haluan kaiken mitä sinulla on
sivulause
rakastan sinua
juoni
olet täydellinen huijattavaksi
Yhteenveto
rakkaus on
bisnesmatematiikkaa
siinä ei ole varaa tunteisiin

Hymy
herkkä hetki
ihastuminen, ehkä
Mistä löytäisin täydellisen
kuvakäsikirjoituksen
elämäni ohjenuoraksi

---

Kuutamounia

ja muita tarinoita

20.01.2014 07:25

---

20.01.2014 07:23

---

20.01.2014 07:22

---

20.01.2014 07:21

---

20.01.2014 07:20

---

20.01.2014 07:19

---

20.01.2014 07:15

---

Perjantai kuin painajainen

ei kolmastoista päivä mutta kumminkin

19.01.2014 10:10

---

19.01.2014 10:08

---

19.01.2014 10:07

---

19.01.2014 10:07

---

19.01.2014 10:06

---

19.01.2014 10:05

---

19.01.2014 10:04

---

19.01.2014 10:03

---

19.01.2014 10:02

---

19.01.2014 10:01

---

19.01.2014 10:00

---

19.01.2014 10:00

---

19.01.2014 09:59

---

19.01.2014 09:58

---

19.01.2014 09:52

---

19.01.2014 09:51

---

19.01.2014 09:50

---

Huomen paikka

Nyt on nyt mutta huomenna kaikki on paremmin

16.01.2014 20:19

---

16.01.2014 20:17

---

16.01.2014 20:16

---

16.01.2014 20:15

---

Tiikerinpaikka

Pakkaskuutamoa ja kuppi Tiikerin päiväunta

16.01.2014 11:14

---

16.01.2014 11:12

---

16.01.2014 11:11

---

16.01.2014 11:10

---

14.01.14

Pakkasen panemia unelmia ja unia

14.01.2014 12:57

---

14.01.2014 12:55

---

14.01.2014 12:55

---

14.01.2014 12:54

---

14.01.2014 12:53

---

14.01.2014 12:52

---

14.01.2014 12:52

---

14.01.2014 12:51

---

Lilauni

Siinä unessa olin kuin nukke kaupan hyllyllä ja istuin odottamassa

14.01.2014 12:50

---

14.01.2014 12:48

---

14.01.2014 12:47

---

14.01.2014 12:47

---

Toppapaikka

jäälettejä ja kuurankukkia

14.01.2014 12:46

---

14.01.2014 12:44

---

14.01.2014 12:43

---

14.01.2014 12:42

---

18 877

12.01.2014 19:41

Darling pahoittelee rakkaat siskot ja veljet, pari kuvaa jäi ladatessa kysymysmerkiksi, latasin ne sitten uudestaan onnistuneesti. Lukumagiaa tai muuta vastaavaa, ehkäpä ilmassa on taikaa tai jotain muuta jännitystä. Tietokoneeni, Macci, juonittelu ja päätti ettei näyttö toimi. Kone hurisi mutta kuvaa ei tullut. Eilen illalla lämpöpuhallin sanoi sopimuksen irti ja lakkasi lämmittämästä. Tallilla jäätyi vesiputket perjantaina yötä vasten. Pesukonekin oli menossa umpijäähän. Vatsaan on nyt koskenut viisi päivää. Ehkä vatsahaava tai jotain pahempaa. Lääkäri määräsi kokeita jotka kuulostavat pelottavalta. Ei ole leikin paikka kun huomaa olevansa niin kipeä ettei voi seisaallaan olla kuin vain hetken. Ei ole perinteistä mahatautia. Kipu on kuin puukolla jyrskytettäis sisuksia eikä mitään uskalla syödä, ei saata. Kolme yötä olen valvonut kouristavan kivun kanssa joka tulee kuin aaltoina. Iso halaus kaikille ystäville!

---

12.01.2014 17:41

---

12.01.2014 17:40

---

12.01.2014 17:37

---

12.01.2014 17:36

---

12.01.2014 17:35

---

12.01.2014 17:34

---

12.01.2014 17:33

---

12.01.2014 17:32

---

12.01.2014 17:31

---

12.01.2014 17:30

---

12.01.2014 17:29

---

12.01.2014 17:27

---

12.01.2014 17:26

---

12.01.2014 17:25

---

12.01.2014 17:23

---

12.01.2014 17:22

---

12.01.2014 17:21

---

8.01.2014 22:40

---

8.01.2014 22:39

---

Mitä on rakkaus?

What is love

8.01.2014 12:20

Mihin meidän elämässämme mahtuu rakkaus? Pakeneeko se aina välistä johonkin umpimieliseen sopukkaan jossa koko maailmankaikkeus näyttää mustavalkoiselta. Kaikki mihin rakkaus takertuu on pintapuolisesti hyveellistä mutta takertuva rakkaus ei anna mitään, se ei ole todellista, Todellinen rakkaus sen sijaan rakastaa vapaasti unohtamatta sen suuruutta hetkeksikään.

Murheen hetkellä rakkaus on ravinne joka saa muistamaan että pienessä ihmisen maailmassa on yhä toivoa. Kipinä ihastumisesta saattaa hiipua nopeasti mutta rakkaudessa pettynyt ja toivonsa menettänytkin voi ihastua ja rakastua nopeammin kuin uskoisikaan! Rakkaus on uusiutuva luonnonvara.

Rakkaus ñ se on silminnähden näkymätön mutta kohdatessaan sen se vie totaalisesti jalat alta. Rakkaus ei kiirehdi jos sitä kohtelee oikein , ei katoa pois olemasta mutta rakkauden saa pilaantumaan helposti. Rakkaus kuolee jos ei sille puhu samoin sävelin ja uskalla erottautua arkipäiväisestä virrasta.

Rakkaus on puolikuollut
jo syntyessään
sillä hetkellä
kun rakastumme
kadotamme pois puolet
meidän elämästämme.

Mitä on etärakkaus
kuin hurjin koskenlasku
yhteisinä hetkinä
adrenaliinin aikavyöhyke
ja ikävän hiljainen erämaa
palatessa takaisin
yksinäisyyden polulle

Love is a half-dead
at birth
at the moment
when we fall in love
we lose half our lives away

What is a rare love
being away from the beloved
as a wild white water rafting
joint moments
adrenaline as the time zone
miss is the silent wilderness
when I get back ti the solitary path.

---

8.01.2014 06:32

---

Unessa

minä tiesin enemmän

7.01.2014 01:10

---

7.01.2014 01:08

---

7.01.2014 01:08

---

7.01.2014 01:07

---

7.01.2014 01:06

---

7.01.2014 01:05

---

7.01.2014 01:05

---

7.01.2014 01:04

---

7.01.2014 01:03

---

7.01.2014 01:02

---

Loppiainen

Valon paikka

7.01.2014 01:00

---

7.01.2014 00:59

---

7.01.2014 00:58

---

7.01.2014 00:57

---

7.01.2014 00:56

---

7.01.2014 00:55

---

7.01.2014 00:54

---

7.01.2014 00:53

---

Menneen vuoden paikka

3.01.2014 14:29

---

3.01.2014 14:28

---

3.01.2014 14:27

---

3.01.2014 14:26

---

3.01.2014 14:25

---

3.01.2014 14:23

---

3.01.2014 14:19

---

3.01.2014 14:18

---

3.01.2014 14:17

---

3.01.2014 14:17

---

3.01.2014 14:16

---

3.01.2014 14:14

---

3.01.2014 14:05

---

3.01.2014 14:04

---

3.01.2014 14:03

---

3.01.2014 14:02

---

3.01.2014 14:01

---

3.01.2014 13:59

---

3.01.2014 13:58

---

3.01.2014 13:57

---

3.01.2014 13:09

---

3.01.2014 13:05

---

3.01.2014 13:03

---

3.01.2014 13:03

---

3.01.2014 13:02

---

3.01.2014 13:01

---

3.01.2014 13:01

---

3.01.2014 13:00

---

3.01.2014 12:59

---

3.01.2014 12:58

---

3.01.2014 12:57

---

3.01.2014 12:57

---

3.01.2014 12:56

---

3.01.2014 12:55

---

3.01.2014 12:55

---

3.01.2014 12:53

---

3.01.2014 12:14

---

3.01.2014 12:12

---

3.01.2014 12:10

---

3.01.2014 12:07

---

3.01.2014 12:05

---

<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Tammikuussa 2014
kirjoitetut kommentit:

Tällä blogisivulla on käyty 211 kertaa!