Heinäkuussa 2015 kirjoitetut jutut:

Tarinan paikka

Kalajoki

29.07.2015 17:22

---

29.07.2015 16:59

---

29.07.2015 16:54

---

29.07.2015 16:50

---

29.07.2015 16:45

---

29.07.2015 16:44

---

29.07.2015 16:42

---

29.07.2015 16:34

---

29.07.2015 16:33

Marketan ensimmäinen hevonen.

---

29.07.2015 16:19

---

29.07.2015 16:15

---

29.07.2015 16:11

---

29.07.2015 16:08

---

29.07.2015 16:03

---

29.07.2015 16:00

---

29.07.2015 15:57

Ilkka sai olla taulumannekiinina

---

29.07.2015 15:53

Näyttelyä pystytettiin kahtena päivänä joten siksi kahdenlaista asustetta.

---

28.07.2015 22:04

---

28.07.2015 22:02

---

28.07.2015 22:00

---

28.07.2015 13:23

---

28.07.2015 13:22

---

28.07.2015 11:36

Oma koti kullan kallis. Niinhän sitä sanotaan että sateenkaaren päässä on aarre ja tässä tapauksessa molemmin puolin. Iso sydän kiitos kaikille rakkailleni!

Tarinan paikka on kertomus kahdesta vahvasta taiteilijanaisesta jotka kohtasivat toisensa hevoskaupan merkeissä perjantai 13.päivä. Vuosi on sivuseikka mutta blogini lukijat tietävät sen. Niin anoppi löysi miniän jota hänen poikansa oli etsinyt nimeä tietämättä jo parin vuoden ajan. Expect the miracle! Uskotaan ihmeisiin!

Taidenäyttelyssä on elämänläheisiä ja värikkäitä, tunnepitoisia hetkiä kahden naisen kuvittamana ja yksi yhteinen tekijä - Ilkka.

---

27.07.2015 22:50

---

25.07.2015 11:53

---

25.07.2015 11:50

---

Sääsket ja sadekesä

Osa 13

25.07.2015 11:48

Navigaattori opastaa meidät kohti Kaamasta. Maisema jylhenee. Puusto muuttuu kauttaaltaan matalammaksi ja poroaitaa on kilometrikaupalla molemmin puolin tietä. Välillä näemme suuria porotokkia laiduntamassa vähän matkan päässä tiestä hillasuolla. Joitakin uteliaita poroja ilmaantuu tiensivusta ajotielle. Ne eivät tunnu välittävän mitään ihmisen olemassaolosta. Niillä on oma lappilainen henkensä. Tyyneys ja viisaus silmissä. Tekisi mieleni kiinnittää pyykkipojalla toivelappu niiden jokaiseen sarvenhaaraan. Saisi toiveet sitten Jumala tai joulupukki.

Taitamme matkaa satoja kilometrejä. Matka on puuduttava.

- Täytyy olla koko ajan tarkkana ettei poroja säntää tielle.

- Välillä tämä ajaminen on puuduttavaa...

Sanon miehelle joka silmäilee kiinnostuneena ympäröiviä maisemia.

- Mitä... Sanoitko jotain...

- Sitä vain että välillä tähän ajamiseen puutuu.

- Voin minä ajaa välillä. Sanot vain.

- Ei. Kyllä minä ajan. Minä olen käynyt täällä Lapissa ennenkin ja nähnyt näitä maisemia joten haluan että sinä saat katsella maisemia rauhassa ja nauttia.

Radio soi. Sieltä tulee klassikko poppia. Välillä on hyvä olla ihan hiljaa. Kuunnella vain ja kellua maisemakuplassa.

- Ohoh! Katsoppas tuota!

Hihkaisen ja painan varautuneesti jarrua. Osoitan sormella poroemoa joka opastaa tien yli vastasyntynyttä poronvasaa.

- Ompas siinä... heti pienestä pitäen täysillä elämässä mukana ja suunnassa.

Ilkka toteaa ja jatkaa:

- Se noilla eläinten jälkeläisillä on merkittävää että ovat heti emon mukana menossa jos ovat elinkelpoisia. Ei ihminen tuollaiseen pysty. Ihminen on niin avuton.

Kameraa ei tietenkään juuri siihen hetkeen löydy. Tyydymme vain ihailemaan huolehtivaista emoa vasoineen ja kun kaksikko on turvallisesti ylittänyt tien ja reitti selvä niin lähdemme uudestaan matkaan.

- Levi Kittilä Ivalo Inari... on tällä reitillä nähtävää... olisi monta paikkaa mihin haluaisi mennä ja hetkeksi pysähtyä mutta aika on rajallinen...

- Aina on kiire jonnekin vaikka lopulta elämässä ei ole muuta pakkoa kuin syntyä ja kuolla.

Tienvieressä on kyltti Karhunpesäkivi. Päätämme pistäytyä katsomaan mitä kaikkea on tarjolla. Siemaisemme kupilliset kahvia ja jäämme toviksi pohtimaan matkamuistojen paljoutta. Lopulta päätämme kavuta puiset rappuset ylös Karhunpesäkivelle.

- Kyltissä lukee että pesäkivelle on matkaa 500m... helppo nakki.

Totean miehelle joka menee jo monta askelta edempänä. En voi muuta kuin puuskuttaa hänen perässään.

- Darling... jaksatko? Vaikutat hengästyneeltä...

Mies pysähtyy ja sanoo huolestuneena.

- Kyllä minä jaksan. Kumma juttu kun niin ottaa henkeen vaikka olen nostanut kuntoa ennen tätä reissua.

Jatkamme yhdessä kiipeämistä. Maisema on huikaisevan kaunis mitä korkeammalle kipuamme.

- Ompas hieno paikka ja hyvät portaat. Sopivasti pysähdyspaikkoja ñ tasanteita ñ joissa voi istahtaa jos uuvuttaa.

Lopulta pääsemme karhunpesäkivelle saakka. Kehoitan miestä menemään kameran kanssa pesäkiven sisälle ottamaan kuvia sillä epäilen etten minä mahdu sinne. Tyydyn sen aikaa katselemaan maisemia kun Ilkka kirjoittaa meidän nimet vieraskirjaan.

- Tiedätkös Ilkka... minusta tuntuu siltä että olen käynyt täällä ennenkin... joskus kauan sitten vanhempieni kanssa.

Jatkan juttelua: Se oli lämmin kesä kun isä ja äiti halusivat lähteä käymään sinisellä Fiat Ritmolla Norjassa ja mennen tullen koluttiin Lappiakin. Minusta se reissu oli kauhea.

- Kuinka niin...?

- Miksikö? Olihan se sillä tavalla kiva että oli komeat maisemat mutta pistävät seuralaiset olivat kauheita. Mäkäräisiä oli kaikkialla. Ne surisivat korvanjuuressa ja tekivät elämästäni kauheaa. Olin silloin kymmenen vuotias enkä olisi oikeastaan halunnut olla koko reissussa.

- Oliko se niin kauheaa... minusta kait olisi ollut mahtava päästä johonkin mutta ei kun aina oli kotiin kiire takaisin jos johonkin lähdettiin.

- Niin... sain minä sieltä sellaisen hienon lapinlaukunkin joka oli porontaljasta tehty ja neljäntuulenlakin mutta parasta mitä minä saatoin kuvitella oli Jäämeren rannalta kerätyt simpukankuoret.

Ilkka kuuntelee mietteliäänä tarinaani lapsuuden Norjanmatkasta.

- Odota hetki, puhelin soi...

Mies keskeyttää tuumailuni ja vastaa puhelimeen. Minä jään kaihoisasti muistelemaan lisää vanhempiani. ƒidilläni oli tuolloin uusi hieno kampaustyyli. Hänellä oli pitkien hiusten sijasta olkapäälleulottuvat permanentatut hiukset ja otsahiukset. Isällä oli lyhyet hiukset. En oikeastaan muista miksi olin heidän mukanaan pohjoisessa... ehkä siksi että osasin enemmän englantia kuin kaksi kansakoulun käynyttä.

Havahdun ajatuksistani

- Tiedätkö mitä? Nyt minulle soitettiin että lomittaja on rikkonut navetasta puoliseinää raktorilla ja vienyt melkein mukanaan liukuovenkin... Lisäksi siellä on samaan syssyyn rikkoutunut paimenpoikakin kun sähköjohdot on lähteneet läskeineen irti seinästä.

Mies kertoo totisena.

- Voi ei! Mitä nyt?! Pitääkö meidän lähteä takaisin...?

Kysyn arastellen.

- Ei varmasti. Nyt nautitaan täysillä loppulomasta ja sen rippeistä. Kaatuneita seiniä ennätän murehtia kotonakin...

Ihmettelemme vielä tovin suurta onttoa kiveä.

- Katsos tätä... kyseessä on suuri pyrokseenigneissilohkare. Suomen suurin tafoni...Tafoni? Ompas erikoinen sana joka on tarttunut Suomen kieleen Italiasta, siellä sana tafone tarkoittaa onttoa lohkaretta. Lisäksi vielä että tafonia ei ole synnyttänyt virtaava vesi vaan kyseessä on yksi rapautumisen muoto...Ilkka kertoo minulle.

- Minä olen kans kuullut tästä kivimöhkäleestä että se on ollut karhunpesä johon lapinmies on erehtynyt nallen viereen sammalvuoteelle köllöttämään pahaa ilmaa karkuun... toisen kertomuksen mukaan lappilaiset porovarkaat ovat käyttäneet tätä saaliin kätköpaikkana... monenlaista tarinaa. Tuossa kyltissä sanotaan että jos kiivetään vielä 500 m niin ollaankin näköalapaikalla katselemassa Inarinjärveä. Mennäänkö?

- Voidaan mennä.

Kiipeämme vielä lisää puisia portaita. Arvaan että askellus tuntuu jälkeenpäin mutta on se sen arvoistakin. Ylhäällä näköalapaikalla on huikaisevat maisemat kaukana siintävälle järvelle ja sitä kehystäviin tuntureihin. Sininen on huikaisevan kaunis.

- Onneksi on näitä hienoja näköalapaikkoja joissa voin syventyä sinun harmaisiin silmiin ja hukkua suudelmiin...

- Ei sinullakaan hassummat silmät ole. Niissä on ripaus siniharmaata etäisyyttä, sammalen vihreää savua ja männyn tyven ruskeaa.

- Hassu! Ollaanpas sitä nyt romanttista!

- Miksei olis kun on niin romanttinen olo...

Mies naurahtaa ja koppaa minut kainaloonsa. Siinä on niin luontevan täydellinen olla rakkaan kyljessä kiinni.

- Nyt kun ruusut ovat kaukana niin pitäisikö minun ojentaa sinulle jokin luonnonkukkanen?

Mies kysyy ja nuuhkaisee hiuksiani.

-Rakas, ajatus tärkein. Kiitos kukkasesta ajatuksin mutta minulle riittää että sinä olet siinä. Sinä olet niin hyvä minulle.

---

25.07.2015 11:37

---

23.07.2015 15:52

---

23.07.2015 15:51

---

23.07.2015 15:50

---

23.07.2015 15:49

---

23.07.2015 15:33

---

22.07.2015 11:52

---

17.07.2015 23:20

---

17.07.2015 03:18

---

17.07.2015 03:17

---

17.07.2015 03:16

---

17.07.2015 03:11

---

17.07.2015 03:10

---

17.07.2015 03:09

---

17.07.2015 03:08

---

17.07.2015 03:07

---

Sääsket ja sadekesä

Osa 12

17.07.2015 00:06

Viimeinen kokonainen lomapäivä Levillä. Herään vähän venytellen ja hipsin lattian poikki kurkistamaan ikkunaverhon raosta millaista säätä luvassa.

- Vähän pilvistä hienoista poutasäätä luvassa.

- Kuulostaa hyvältä. Jospa tänään ajelisimme autolla katsomaan maisemia ja pistäytyisimme hörppäämään kahvit johonkin paikalliseen konditorioon.

- Sinun kanssasi on niin herkullista mennä kahville. Syyllisyys iskee kun jos minä syön pullaa ja sinä et ota mitään viljatuotteita. Minulle tulee siitä syyllinen olo.

Sanon miehelle ja pukeudun samalla shortseihin ja väljään lepakkohihaiseen pääkallopaitaan.

- Toki sinä voit ottaa herkkuja. Kyllä minäkin haluaisin mutta en voi. Pakko pysyä periaatepäätöksessä. Minulla menee maha heti aivan sekaisin ja päässä on aivan armoton kutina ja hilsepölinä. Jos nautin hiilareita. Minä tyydyn kohtalooni.

Ilkka tyynnyttelee minua ja nappaa pöydän kulmalta autonavaimet.

Lähdemme päiväretkelle Kittilään. Siellä on luvassa markkinatapahtumaa ja muuta turistiviihdykettä. Matka ei ole pitkä ja samalla saamme ihastella Lapin luontoa. Tienvarsia komistavat Lapin kullerot keltaiset pitkävartiset hehkeät kukkapallot joita tapasi myös edesmenneen äitini kukkapenkissä. Hän oli saanut kukan joltakin ystävältään lapintuliaisina. Tällä hetkellä vanhan kotitalon seinustaa komistavat vain ylisuuret jättiputket.

-Pirunpeltoja ja ikimetsää... maahisten routimaa ja lapin noidan kukittamaa...

Haastelen samalla kun matka jatkuu Kittilän kirkonkylälle.

Auto jää parkkiin varjoon kaupanseinustalle ja lähdemme tutustumaan kesähuvituksiin kävellen.

- Vähän aikaa katsellaan ja kuuhistellaan ja sitten siirrytään kahville... Pieni kahvila tarjoaa meille romanttisen sinisen pöydän kera kukkasten. Läheisen puun runkoa vasten kuin piste iin päällä nojaa kukkasin somistettu vanha polkupyörä. Leppeä kesätuuli tuivertaa hiukset silmille. Istumme siinä kesäterassilla kahvista nauttien. Olo on kuin paikalleen pysäytetyssä romanttisessa elokuvassa. Naukimme kahvia vähitellen hitaasti jähytellen. Kahvi ennättää kupissa jäähtymään kokonaan ennen kuin havahdumme takaisin todellisuuteen ja kuhisevaan Kittilän ihmismereen.

Kiitämme kahvista ja jatkamme kävellen matkaa. Poikkeamme uteliaina putiikkeihin sisälle katsomaan mitä siellä on tarjolla. Aurinko paistaa ja mieli on helmeilevän kevyt. Viimeisenä puikahdamme sisään pieneen värittömän näköiseen liikkeeseen josta ei päältä päin uskoisi että siellä on koruja sisällä. Ulospäin liikehuoneiston ikkunat huutavat lopettamispäätöstä ja lopputavaroiden ulosheittoa alehinnoin. Kuin kylkiäisinä sisällä istuu ystävällinen nainen pöydän takana (sarinki.kyani.net). Edessään hänellä on hurmaavan ihania timanttisen säteileviä magneettikoruja. Kävelemme pöydän luokse katsomaan mitä tarjolla on.

- Oi tällaisiakin on!

Huudahdan ihastuneena ja osoitan miehelle sormusvalikoimaa. Ilkka katselee sormuksia mietteliäänä ja lausahtaa sitten:

- Miten on... eikö ne nyt ole tässä... sormukset...

Katson vieressäni seisovaa miestä.

- Tarkoitatko...?

- Tarkoitan että kihlat.

Mies vastaa vakavaan tyyliinsä.

- Voi kyllä! Kiitos! Ihanaa!

Vastaan ja halaan nopeasti edelleen herrasmaisen hillittyä miestä.

- Valitse siitä sopiva. Sellainen joka sinua miellyttää...

- Ei tarvitse valita... sormukset on tässä... meille molemmille samanlaiset jos koko täsmää...

Totean ja ojennan toisen sormuksista Ilkalle. Hän sujauttaa sormuksen vasemman käden nimettömään ja sormus istuu siihen täydellisesti.

- Tämä käy oikein hyvin. Juuri oikea koko eikä haittaa yhtään tämä minun sormen nivelrikko.

Ilkka puhelee ja tunnustelee sormuksen istuvuutta. Sitten hän jatkaa:

- Sormi vioittui kun olin ala-asteella kolmannella luokalla. Oli poikien voimistelutunti ja minun piti hypätä sellaisen telineen... pukki... tai hevonen... joku sellainen yli ja toinen oppilas olikin jäänyt hölmistyneenä seisomaan eteeni. Hyppäsin poikaa vasten ja samalla sormeni meni sijoiltaan.

- Hyi kamalaa! Siihen sattui varmasti kauheasti!

- Kyllä siihen kävi kipiää. Näytin sormea opettajalle mutta hän ei ottanut koko asiaa kuuleviin korviin joten kiskaisin sormen itse paikalleen enkä puhunut sen koommin koko asiasta kenellekään.

- Olet sinä aika sissi.

Myyjä kuuntelee kertomusta ja täydentää sitten: - Näissä sormuksissa on magneettiominaisuus jolla on aineenvaihtoa parantavia vaikutuksia. Lisäksi esimerkiksi nivelrikon kohdalla magneetti poistaa kipua ja nivelestä nestettä. Ajanmittaan magneettisuus voi korjata sormessa olevaa nivelrikkoa.

- Oikein hyvä. Me otamme sitten nämä. En ole koskaan nähnyt aikaisemmin tällaisia joustavia sormuksia ja lisäksi nämä ovat oikein kauniit.

- Laitetaanko pussiin...? Myyjä kysyy.

- Ei tarvitse. Kiitos. Nämä lähtevät suoraan käteen.

Kihlasormukset kädessä poistumme putiikista ja elämä on kaunis ja aurinko hymyilee.

- Kiitos Ilkka. Olet täydellinen. Olet yllätys. Olet juuri oikea rakas minulle. Kiitos.

- Kiitos itsellesi että olet olemassa. Olet tuonut elämääni paljon hienoja asioita hetkiä ja kokemuksia.

- Rakastan sinua...

- Niin minäkin sinua.

Palaamme takaisin hotellille . Syömme vähän, minä tarkistan sähköpostin.

- Rakas mieheni... mnä olen saanut postia...

Huikkaan Ilkalle arvoituksellisesti.

- Mitä postia? Mainoksia?

Ilkka kysyy ja tulee viereeni istumaan.

- Tavallaan... olen saanut matkatoimistolta tarjouksen...

Vastaan ja näytän Ilkalle viestiä.

- Mitä sanot? Lukitaanko? Siis varataanko? Seikkaillaanko muru myöhemminkin niin ei tarvitse surra tämän loman loppumista?

Mies miettii hetken. Lukee sitten viestin uudestaan ja toteaa:

- Varataan. Anna numero niin soitan heti ja hoidan varauksen kuntoon. Tämä päivä on hyvä varauspäivä kun on meidän kihlajaisetkin. Olkoon se meidän lahja toisillemme tie uusiin seikkailuihin.

Illalla pistäydymme kylpylään nautinnollisen kierroksen. Sen jälkeen menemme vielä kerran tanssimaan Joiukun karaoketansseihin. Sonnustaudumme yhteensopiviin mustiin vaatteisiin. Laitan myös piikkipannan kaulaani sekä lantiolle niittivyön.

- Mitä haluat tänään laulaa? Ystävällinen karaokeisäntä (Santtu Sirkkala) kysyy minulta kun menen norkoilemaan hänen työpisteensä ääreen.

- Ajattelin että ensin laulaisin Täällä Pohjantähden alla...

- Ahaa... hm... löytyy

- Ja toiseksi sitten näissä vaatteissa soi hyvin Juokse sinä humma.

- Oikein hyvä. Laitetaan listaan. Hyvät valinnat.

- Ai niin ja sitten vielä yksi meidän kihlajaisten kunniaksi ñ Korppi!

- Tuula Amberla...

- Kyllä. Lisäksi pyytäisin että ottaisitko meistä joitakin kuvia tanssiessa kun meidän kihlajais-seurueeseen kuulumme vain me kaksi.

- Tottakait otan kuvia. Oikein mielelläni.

Ilta vierähtää yli puolen yön. Valomerkkiin asti emme kuitenkaan juhli sillä seuraavana aamuna on aikainen herätys edessä. Aamiaiset ovat olleet täydellisen ihania ja niistä olemme nauttineet joka aamu ilman minkäänsortin kiirettä. Viimeisenä aamuna ennätämme vielä toviksi kylpylään ennen kuin auto on pakattu ja avaimet luovutettu.

- Haikeaa... Olisin halunnut vielä jäädä...

- Onneksi tänne voi tulla joskus uudestaan. Nyt suunta vielä kohti Kaamasta...

- Niin... täytyyhän Kaamasen Kievari nähdä.

Vaikka haikeus paistaa kasvoilta niin silti sydän kuplii odotusta ja uuden seikkailun alkua. Jotain jännittävää vielä loman päätteeksi.

- Sää on ollut kerrassaan hieno. Ei sadetta eikä sääskiä... leppeää lomasäätä.

- Totta turiset mutta nyt saa jo laittaa auton ikkunanpyyhkimet vinkumaan.

Sade saattelee meidät tielle kohti Kaamasta.

---

Sääsket ja sadekesä

Osa 11

14.07.2015 18:50

Seuraavana aamuna on suunnitelmissa kävelylenkki Levin keskustaan, kauppaan. Ainoa huono asia ettei paluumatkalla ole penkkejä. Levin keskustasta löytyy vain yksi penkki avaamattoman lahjatavaraliikkeen vierestä. Istumme siihen ja avaamme kuplivat kivennäisvesipullot.

- Nam. Ihanaa. Tämäpä on hyvää... mitä muuta sitä tarvitsee kuin kuplivaa kauniina kesäpäivänä.

Minä nauran ja painaudun lähemmäksi miehen kylkeä.

- Kummallinen kesä totta tosiaan. Koko kesän satanut vettä ja sää on ollut kylmä mutta nyt paistaa aurinko kuin tilauksesta.

- Meillä on loistava lomasää eikä täällä sääskiäkään näy kuin nimeksi.

Mies päättää keskustelun.

Nousemme lämpimältä penkiltä ylös ja lähdemme kävelemään takaisin hotellille. Melkein kaikki ruokapaikat ovat kiinni mutta ei se haittaa sillä kahdenkeskistä aikaa me tulimme hakemaan emmekä ihmispaljoutta.

- Katso! Yksi vatekauppa on auki. Voi mennään sinne....

Hihkun innoissani ja kiskon vastahakoisen miehen mukanani pieneen vaatekauppaan. Putiikissa samoilee naisia tyttärineen. Yksi isä istuu nurkassa räpläämässä puhelimensa kosketusnäyttöä sen näköisenä että hänen päänsä hajoaa kohta. Samoin eräs nuori herrasmies puolijalassa roikkuvissa nykynuorten suosimissa merkkifarkuissa seisoo keskellä putiikkia tuijottaen tiiviisti kädessään olevaa älypuhelinta. Isät, pojat... tyttäret.

Kuljen alennusrekiltä toiselle ja hipelöin ihania kankaita. Alennusmyyntilaput suorastaan kirkuvat pääni läpi. Ilkka katselee sivusta rauhallisena kuin sivusta seuraten intoani. Hänen mielenkiintonsa keskittyy lähinnä kaupassa olevien ihmisten tarkkailuun.

Löydän rekistä ihanan nahkatakin ja menen näyttämään sitä Ilkalle:

- Katso... eikö olekin ihana... aivan kuin minulle tehty...

- Onhan se... kaunis... mutta myös kallis...

Mies vilkaisee hintalappua.

- Niin mutta... tämä on hyvä... ja ainoa kappale... please...

- Jos sinulla on siihen itselläsi varaa niin mikäs siinä. Onhan se hieno...

Naismaisesti käyttäytyen en olisi takkia välttämättä tarvinnut mutta olihan se hienoa ja kerrassaan hyvin yhteensopiva mieheni vaatetuksen kanssa.

Maksan ostokset ja lähdemme ulos kaupasta.

- Vai tällaista tämä lomareissulla oleminen sitten on... kärsivien isien näkeminen ja myötätunto kun äidit ja tyttäret tyhjentävät miespoloisen lompakon...

Ilkka härnää minua.

- Ei voi sanoa noin. Minusta. Minä ostan minkä itse voin. En odota että joku toinen maksaisi. Haluan olla itsenäinen.

- Leikillänihän minä vain... älä nyt suutu...

- En... mutta haluan sinun ymmärtävän että olen nähnyt elämää monelta kantilta. Myös sellaista elämää että minun täytyi pyytää jokaiseen ostokseen lupa mieheltä. Hän päätti mitä voin ostaa ja mikä tyylillisesti puki minua. Oi, se oli kauheaa... olin silloin pelkkä lapsi. Nukkevaimo.

- En minä sillä. Minä haluan että sinä ostat mitä haluat. Sinä olet kaunis. Kerron kyllä mielipiteeni jos jokin asia ei mielestäni pue sinua mutta sellaista ei ole vielä tullut vastaan. Tiedät hyvin mikä sopii sinulle.

Kuljemme takaisin hotellille ja syömme vähän evästä. Onneksi huoneessa on pieni jääkaappi johon voi laittaa kylmään pientä naposteltavaa.

Iltapäivätorkkujen jälkeen vaihdamme vapaa-ajan vaatteet ylle. Pyyhkeet, uimapuvut ja shampoot ja suuntaamme kevein askelin kohti kylpylää. Perinteinen sauna on täysin tyhjä ja minä viskon löylyä sydämeni kyllyydestä. Oi miten ihanalta tuntuukaan kun kuumus kourii niin että tuntuu kuin kynnet lähtisivät pian irti.

Ilkka odottaa minua kylpyläpuolen oven lähellä.

- Nyt lasketaan liukumäkeä.

Mies sanoo päättäväisenä.

- Mitä sinä sanoit?! Että minäkö laskisin tuosta liukumäestä! En uskalla. En ole laskenut yli kahteenkymmeneen vuoteen...

Vastaan ääni värähdellen.

- Kyllä sinä nyt lasket. Minä tahdon niin.

Mies inkuttaa ja lähtee kiskomaan minua kädestä kohti jättiläismäisen liukumäen portaita.

- Minä pelkään korkeita paikkoja ja veden yhdistelmää... näen aina silloin tällöin stressiunta että makaan korkealla sillalla. Alhaalla virtaa kuohuva vesi. Minä näen sen sillan lankkujen raosta. Makaan mahallani x-asennossa ja vaikka kuinka pitäisin kiinni niin tunnen että vesi vetää minua kuin magneetti puoleensa. Se uni pelottaa minua. Pelkään että putoan.

Mies katsoo minua ymmärtävästi tyynen harmailla silmillään ja sanoo sitten:

- Se on vain uni. Nyt sinä et putoa. Minä pidän sinusta huolta. Tahdon että lasket. Se on varmasti kivaa. Muista että tämä on minulle ensimmäinen kerta.

- Aivan totta... niin onkin Ilkalle ensimmäinen kerta (Minä ajattelen) Sen vuoksi minun on laskettava tuosta mäestä vaikka henkeni uhalla. Minun mieheni kunniaksi ja tähden!

Teen päätöksen ajatuksissani ja lähden sitten Ilkan edellä kapuamaan rappuja ylös liukumäen huipulle.

Vauhti on kova. Mutkia on paljon. Saumakohdat raapivat selkääni ja loppujarrutuksessa nenä ja korvat ovat täynnä vettä mutta minä selviän hengissä! Ilkka laskee myös. Vaikka hän on kevytrakenteinen, pitkä ja solakka niin silti hän tulee liukumäestä kovempaa kuin minä. Laskemme liukumäestä illan aikana vielä useita kertoja kun vihdoin viimein pelkoni on selätetty.

Kylpylässä vierähtää tovi jos toinenkin. Sen illan kolmas tovi vie askeleemme jälleen Joikun karaoketansseihin. Tangoa, foxia, valssia ja fuskua ñ kaikkea sitä jota osaamme. Kuka olisi uskonut että syksyllä aloitettu tanssikurssi tuottaa tulosta näin hienosti jo ensimmäiseen kesään mennessä.

- En halua tanssia muiden kanssa. Vain sinun, oman mieheni. Haave josta olen aina unelmoinut että minulla olisi mies jonka kanssa kulkea... ja kokea... ja... tanssia. Seikkailla...

Mies tarttuu minuun kiinni entistä päättäväisemmin ja hän tietää mitä tahtoo. Tanssilattia luistaa. Ilta on kuin ihana ikuisuus.

Puolenyön jälkeen lähdemme tansseista hotellihuoneelle. Ilkalla on puku päällä ja minulla juhlamekko. Yö on kirpakan kylmä. Ovimies toivottaa hyvät yönjatkot ja jonkun asiakkaan puhelias koira räkyttää tanssiravintolan oven takana yöilmassa.

- Unohdin shaalin pois matkasta. Hyrrrr... täällä on kylmä!

Mies ottaa pikkutakin yltään ja kitoo sen harteilleni.

- Kas tässä. Et palellu.

- Kiitos. Olet hurmaava.

Kävelemme nopen askelin hotellihuoneelle. Matka ei onneksi ole pitkä. Sisällä hämärässä vedän miehen pehmeästi lähemmäksi. Huoneessa on vain himmeä yölampun valonkajo. Seisomme peilin edessä vieretysten...

- Katso meitä... katso... Elämä on kuin silitetty kravaatti miehen kaulassa jota rakastan...

Kaadumme nauraen täydellisen unelmaisen parisängyn suureen syliin.

---

Sääsket ja sadekesä

Osa 10

13.07.2015 12:33

Kylpylän jälkeen menemme syömään maittavan aterian. Meillä on hienot vaatteet päällä ja saamme intiimin nurkkapöydän.

- Hyvää mutta vähän kallista...

Kuiskaan pöydän yli niin ettei kukaan muu kuin mieheni kuule.

- Olen samaa mieltä. Tämä on ihan hyvää kyllä mutta hintaansa nähden mautonta.

- Tämä oli minun idea...

- ƒlä sinä siitä murehdi. Tottakai meidän täytyi tämäkin nähdä ja kokea. Mikä siinä. Paikka on hienosti sisustettu ja henkilökunta on varsin totista...

- Olisiko niin että hymyileminen saati nauraminen ei kuulu hienon ravintolan etikettiin.

- Oma vika. Kun olisi lompakko täynnä kahisevaa niin aika täällä sujuisi rattoisasti ja silloin kaikki hymyilisivät. Ei ole tungosta.

Ruoka on jokatapauksessa hyvää ja mahat täynnä kävelemme takaisin hotellihuoneelle.

- Kätevää kun saatiin alakerrasta huone. Täytyy muistaa tämä. Joskus voitaisiin tulla tänne lasten kanssa tähän samaan huoneeseen sillä tässä olisi esteetön liikkuminen myös pyörätuolin kanssa.

- Vain yksi porras eikä sekään korkea...

Niin tai tämähän voisi olla hyvä hääsviitti sitten joskus kun se aika koittaa. Ellei laihdutukseni tuota tulosta niin tässä olisi helppo kantaa kynnyksen yli. Oi sinä voimamies!

Painan oven kiinni perässämme. En kerro ihan kaikkea...

Illalla lähdemme Joikun karaoketansseihin. Meillä on kerrankin aikaa eikä tarvitse miettiä kenestä kaikista pitää huolta kantaa muusta kuin itsestämme ja toisistamme. Menemme vain ekstempore mielijohteen mukaan. Meillä on mustat vaatteet päällä ja kummallakin oma huopahattunsa. Karaokeravintolassa on letkeä tunnelma ja parit tanssivat vauhdikkaasti.

haluan laulaa sinulle jotain... kohta kuulet.

Kävelen tanssilattian poikki kysymään karaokeisännältä

-Mariska suloinen myrkynkeittäjä... Löytyykö sitä?

- Löytyy... ja sinun nimi on?

- Darling.

- Ok Darling. Kohta pääset laulamaan.

Tanssiminen on ihnaa. Kylpylästä uupuneet lihakset rentoutuvat entisestään tanssiaskeleiden väreessä.

- Rakas, rakastan sinua, en muuta tahdo kuin sinut ja tämän hetken.. ohjailen miestä katseellani. Hatun lieri tulee eteen. Se ei haittaa sillä olen hänen jäntevän olemuksensa varressa kiinni tunteella. Telepatia tuntuu jokaisessa lihaksessani luun ytimessä ja tiedän tasan tarkkaan mihin päin miehen keho minua vie seuraavaksi.

- Tämä on minulle maailman paras paikka en tahdo muuta

Kuiskaan miehelle ja painaudun yhä tiiviimmin kiinni hänen paitaansa, poski poskea vasten kuunnellen hänen hieman hengästynyttä hengitystään. Omani kulkee samassa rytmissä. Tanssin poljento on mahtava. Tanssilattia on liukas. Välillä sujahdamme reunan kautta tangon askelin. Siellä on lattialla perunajauhoja kengänpohjiin.

- Kylläpä luistaa... vähän liikaakin. Pidä rakas kiinni etten kaadu!

Tanssi on luottamusta. Se on yhteen hioutumista. Tanssi on kuin elämä ja karuselli yhdessä. Parhaat hetket hienojalustettuina ketjuina. Viipyvät hetket, yhteys, palava ikävä silloin kun on erossa. Tanssi on elämä.

Karaokeisäntä vaihtaa levyä.

- Hyvät naiset ja herrat! Tanssi pidentää ikää! Rakkaus lyhentää... joissakin tapauksissa... seuraavana vuorossa darling ja Suloinen myrkynkeittäjä!

Laulan sydämeni kyllyydestä. Minä nautin. Kansa tanssii ja saan siitä lisää vauhtia. Samalla kun laulan kelaan omaa elämääni hetki hetkeltä kulkien sen parhaissa paloissa ja vaikeissa pysähdyksissä. Elämän käänteentekevät pyörähdykset kulkevat tauoissa mukana. Totta se on ñ kuljen elämääni laulun sanoissa kuin ketjusilmukoita laskien. Vuodet ñ ne ovat sivuseikka! Nyt minulla on elämä. Minulla on onni ja rakkaus!

Loppukumarrus ja tanssikansan ablodit! Kumarran kiitokseksi.

- Nyt mennään!

Sanon miehelle.

- Minulla on ikävä yksityisyyttä. Ikävä sinun kainaloosi. Säästetään voimavaroja huomiseksikin. Meidän täytyy myös levätä.

Hotellihuoneelle lähtö on yhteinen. Loma on vasta alussa emmekä halua hengästyä vapaa-ajasta liikaa heti alkumetreillä. Meillä on vielä paljon tanssittavia kilometrejä. Kiitämme karaokeisäntää mukavasta illasta ja hipsimme ylös rappuja tanssikellarista ja ulos raittiin tuntuiseen yöilmaan.

- Hyrrrr.... että täällä on kylmä! Palelee!

Minua puistattaa.

- Tule lähemmäs! Suukko!

- Tulenhan minä...

Mies tarttuu minua kädestä kiinni ja vetää minut lähemmäs itseään.

- Oi, kätesi on niin ihanan lämmin! Mennään! Pian!

Kävelemme nopeasti hotellihuoneelle ja asetumme siellä pitkäkseen sängylle. Tv:stä tulee jotain ohjelmaa mutta se on toissijaista koska meillä on niin paljon keskustelun ja ilon aiheita. Tiedän että lapsilla on kaikki hyvin eikä minun tarvitse heistä huolehtiä. Tämä aika on meidän.

---

10.07.2015 03:02

---

10.07.2015 03:00

---

10.07.2015 02:58

---

10.07.2015 02:57

---

10.07.2015 02:39

---

Sääsket ja sadekesä

Osa 9

10.07.2015 02:29

Hotellin respassa saamme ystävällisen tervetulotoivotuksen ja meidät opastetaan majoituspaikkaan. Majoitus sijaitsee alakerrassa kelohonkaisessa rakennuksessa aivan hotellin päärakennuksen kupeessa. Huone on siisti. Se ei ole suurensuuri mutta siellä on suuri ihana sänky yhtenäisellä patjalla , iso tv, jääkaappi ja tilava kylpyhuone kera suihkukaapin. Kannamme tavarat sisälle huoneeseen ja olemme valmiit loman viettoon.

- Tämä on täydellistä! Eikö sinustakin! Kiitos rakas!

Minä hihkun innoissani ja kuljen edestakaisin katsellen huonetta joka puolelta.

- On tämä. Oikein hieno.

Mies vastaa ja jatkaa sitten:

- Mutta odota hetki että ennätän katselemaan kaikkea oikein kunnolla... ennen sitä en voi sanoa vielä virallista mielipidettäni.

Mies käveleskelee ympäri huonetta.

- On on! Ihana on! Täydellisen ihana!

- Aivan ensimmäiseksi voisimme mennä tutustumaan kylpylään mitä kaikkea siellä on.

Mies kommentoi ja vetää samalla uimahouset laukkunsa sivutaskusta.

Otamme pyyhkeet, uima-asut ja shampoot mukaan ja lähdemme yhteistuumin kävelemään kohti kylpylärakennusta. Meillä on mukana myös rannekkeet joilla pääsemme sisälle kylpylään kerran päivässä.

- Eikös se niin ollut että kerran päivässä pääsee sisälle nautintokeskukseen ja silloin siellä voi olla niin kauan kuin haluaa...

Ilkka katsoo minua ja esittää kysymyksensä.

- Juuri niin. Mitä luulet montakohan tuntia me jaksetaan siellä olla...?

Vastaan vastakysymyksellä miehelleni ja jatkan kiusoitellen

- mehän voimme olla siellä ihan niin kauan kuin jaksetaan... tänne tultiin rentoutumaan... ei vesisateeseen eikä sääskien syötäväksi...eipä silti, ei ole näkynyt sadetta eikä sääskiä.

Hipaisten halaamme toisiamme ennen kuin kumpikin katoamme sukupuolen määräämiin pukuhuoneisiin.

Kylpylässä on isoallas jossa silloin tällöin tuntuu voimakasvirtaus, upeat valot vaihtuivat ympäri kylpylän miljöötä. Eri sävyisiä valoja ja pilkahduksia ja välistä näemme kuinka joulupukki vilahtaa katonrajassa ajaen äänettömästi mutta hurjaa kyytiä porovaljakollaan.

Ilkka tulee lähemmäksi minua ja ojentaa käsivartensa niskani taakse.

- Hui kauhistus! Näitkö tuon äskeisen värikuvion joka ajelehti senän pintaa vasten... se oli aivan kuin joku bakteeri...

Mies sanoo ja katsoo minua totisen kysyvänä.

- Eipäs. Olet totisesti väärässä. Minusta se muistutti ennemminkin siittiötä!

Heitän sekaan oman arvioni. Purskahdamme nauramaan ja liu`umme syvemmälle kuumiin poreisiin toistemme ihoon painautuen. Suudelma saa meidät painumaan hetkeksi pinnan alle. Pärskimme silmistämme vaahdot ja rakkaus näkyy entistä kirkkaammin.

- Sinä olet kuin kala vedessä... niin kuin kalat oletkin... mutta härkänainen on muuten vaan uinut elämässä syvissä vesissä... mukavuuden haluinen kyllä... ja rakkauden janoinen...

- Tule tänne sinä senkin... nainen... rakastan sinua.

- Kiitos. (suukko) Niin minäkin sinua.

Toisesta osasta kylpylää löytyy kaksi uima-allasta. Yks lapsille ja isompi kuntouimareille sekä kioski josta voi janon hetkellä käydä ostamassa kylmää cocacolaa. Kylmä allas on huikaisevan virkistävä ja sen jälkeen voi mennä rentoutumaan kuumaan veteen. Kylmän ja kuuman yhteisvaikutus tuntuu levollisena raukeutena ja lihasten uupumuksen omaisena painavuutena. Se ei kuitenkaan ole huono tunne vaan paremminkin kuin enkelimäinen raukeus.

Kylpylässä on kaikkiaan seitsemäntoista erilaista kylpyläallasta. Poreita, kävelyaltaita, ulkona ihanan viileä lapin tuuli tuivertaa niskavillaa samalla kun löhöämme hierovissa poreissa. Tunnelma on kihelmöivän hiostava ja eroottisen raukea. Aina välillä eksyydymme toistemme huulille kuin tahdosta riippumatta...

---

Sadepäivän piristys

Rainy day zing

8.07.2015 15:31

---

8.07.2015 15:28

---

Lapin tarina jatkuu tuotapikaa...

Pikku hetki...

8.07.2015 15:25

---

5.07.2015 15:48

---

5.07.2015 15:47

---

Sääsket ja sadekesä

Osa 8

5.07.2015 13:53

- Olipas Rovaniemellä hätäiset aamukahvit. Pakollinen herätysruiske. Mutta nyt nokka kohti Kemijärveä...

Mies virkkaa ja jatkaa sitten kysymyksellä:

- Vieläkö sinä haluat ajaa vai onko jo minun vuoro?

- Ei ole, kyllä minä haluan ajaa.Testailen tässä itseäni miten pitkään pystyn ajamaan vai hiipiikö jossain välissä levoton univaje jäseniin.

Vastaan hänelle ja ravistan päätäni.

- Pölytän tässä viimeiset unihiekan pölyt silmistäni... sitä saa mitä tilaa...

- Olet sinä aika sissi jos meinaat jatkaa ajamista mutta kerrothan sitten jos väsyttää liikaa?

- Ole sinä huoleti rakkaani, kyllä minä jaksan vielä ja toisekseen minä en jaksa seurata sitä navigaattoria. Mieluummin katselen tietä.

Käännän auton oikealle tielle kohti Kemijärveä ja viheltelen tv:stä tuttua mainossäveltä... väsyttäää ihan oma syy... kulta nuuska ärsyttää... hm...hmmm..mmm... no nyt en muista sanoja enempää vaan eipä tässä olla tupakkamiehiä eikä naisia. Hyvä se.

Ajomatkan aikana maiseman muoto muuttuu vähitellen jylhemmäksi. Erityisesti ihastelen kummallisia heinäpyssyköitä jotka putkahtelevat pallomaisina olioina tienvierillä olevista luonnonheinäpelloista.

- Mitähän nuo oikeastaan ovat? Täydellisen pyöreitä tai soikioita kuin peikon tai maahisen päät jotka putkahtelevat heinähiukset ojennuksessa maan syvyydestä...Tiedätkö sinä?

- En tiedä... olisiko joku suoheinä...

- Niin... voi ollakin tai sitten se on korpikuusen kannon alla elävien peikkojen loma-asunto...

- Voihan se olla niinkin... en tosin ole tavannut yhtään korpikuusen asukasta vaikka olen paljon omissakin metsissä samonnut...

Matka jatkuu. Puhelemme mennen tullen vaihtaen lennosta aihetta. Aamu vaihtuu päiväksi ja saavumme Kemijärven ABC:lle. Siellä terästämme aamupalaa ja juomme lisää aamukahvia...

- Hyvää... erittäin terveellistä... virkistävää....

Katsomme vakavina toisiamme silmiin... kädet etsiytyvät käsiin...Hetken hiljaisuus ja purskahdamme nauramaan. Ei tarvita sanoja. Yhteisestä sopimuksesta nousemme ylös huoltoaseman pöydästä, kuljemme autolle ja lähdemme ajamaan Kemijärven kunnankirjaston parkkipaikalle.

Kunnankirjastossa on hymyilevät iloiset ihmiset vastassa. Vitriininäyttelyni Tarinan paikka on herättänyt paljon keskustelua ja ajatuksia. Olen siitä kovasti iloinen. Mukana oli pari pastellimaalausta sekä yksi akryylimaalaus, värikkäitä neuleita sekä kitara johon olen maalannut yli kolmenkymmenen suomalaisen laulaja-artistin kuvat.Matkalukemiseksi saan valita pari kirjaa poistomyynnistä. Mukaani lähtee Vincent van Goghin elämänkerta. Seuraavan kerran Kemijärvelle vitriininäyttelyn pystyttää Ilkan äiti syyskuussa ja minun varsinainen taulunäyttely siellä nähdään Huhtikuussa 2016.

Kemijärveltä matka jatkuu kohti Leviä. Valitsemme selkeän reitin eli hyvä tie ja päällyste. Edellisellä kerralla kun toimme työt Kemijärvelle oikaisimme montakymmentä kilometriä jonkin pimeän, sorapäällysteisen ja routavaurioisen tien kautta. Se matka oli tuskien taival.

Leviä kohden luonto muuttuu erilaiseksi. Lapin silaus pukee kaikkea ympärilläolevaa ja poroja ilmaantuu yhtäkkiä teiden varsilta . Siinä vaiheessa kun Levi alkaa lähestymään olen varma siitä että lomasta tulee täydellinen. Jotain erityistä oli ilmassa.

- Ensimmäiseksi haluan näyttää sinulle maisemia taivaankaton rajasta... Naurahdan ja käännän auton kohti Levitunturin huippua. Ensimmäiseksi suuntaamme sinne ja käymme katselemassa huikaisevan kauniita maisemia. Merkillistä kuinka paljaita kiviä tuossa tunturin kyljessä on... aivan sinisävyisiä... ja sitten kun katson toisaalle niin siellä kivet ovatkin vihreäsävyisiä. Huikaisevan ihmeellistä!

- Liinaharja... tule tänne...

Kiusoittelen miestä joka pitelee hatun reunasta kiinni ja pyyhkäisee toisella kädellään tuulen tuivertamat vaaleat suortuvat pois harmaiden silmien edestä...

Vedän miehen puoleeni, painan huuleni hänen huulilleen kevyeen suudelmaan ja kysyn sitten...

- Olenko muistanut tänään kertoa kuinka paljon sinua rakastankaan...?

---

Sääsket ja sadekesä

Osa 7

4.07.2015 08:48

Kotimatkalla kinnulasta nousee hurja ukkosmyrsky. Taivas synkkenee silmin nähden nopeasti ja ukkosrintama vyöryy kiehuvan meren tavoin kuusihorisontin yli vastaan. Näkökenttä katoaa. Vettä tulee paljon ja matkanteko käy hankalaksi. Edessä kulkevasta autosta näkyy vain pieni henkäys.

- Tämäkin vielä. Mitähän tämä tietää...

Tuumaan ja katson miestä kysyvästi.

Siippani kääntää päänsä puoleeni ja hymyilee:

- En tiedä mikä merkitys mutta onhan komea ukonilma. Seuraavaksi varmasti sataa nyrkinkokoisia rakeita jotka moukaroivat koko auton mäsäksi ja matka olikin sitten siinä...

Hän sanoo ja virnistää ilkikurisesti hullutellen.

- Et saa manata tuollaista... toteutuu vielä!

Onneksi ukkonen taukoaa pian ja Toholammen jälkeen taivas selkenee. Nivalassa pelastamme läpimäräksi kastuneen AnnaPippurin keskustan kulmalta kotiin kuljetettavaksi. Tyttö on selvästi väsynyt mutta hymyilevä. Onneksi! Teinikiukkua en tähän väliin tarvitse.

Matkalle lähtö alkaa olemaan valmis. Ilkka käy vielä viimeisen kierroksen navetalla ja pesee sen jälkeen lehmän tuoksun hiuksistaan. Minunkin on pakko sillä kävin mutkan katselemassa komeita satoja kiloja painavia valkoisia elikoita.

- Kumma miten vähästä lehmän ja lannan haju tarttuu kiinni hiuksiin ja ihoon...

Minä virkan ja nuuhkin ennen suihkuun lähtöä hiusteni latvoja.

- Kyllä se tarttuu. Se haju on kuin liimapaperi... tai sellainen kärpäspaperi, jos kosket vähän niin olet ihan tahmassa. Samalla lailla tarttuu navetan haju. Usein on luullut ettei sitä enää tunnu mutta esimerkiksi kaupassa huomaakin että suihkusta ja hiustenpesusta huolimatta lannankitka leijuu ympärilläni edelleen kuin parahin partavesi.

Mies sanoo ja taas hänen silmäryppynsä tanssivat.

Vihdoin lomamatka on valmis alkamaan. Annapippuri nukkuu sohvalla umpisikeässä unessa tv:n luona peiton alla ja Sissi-kissa hänen vieressään lattialla vilttikasan päällä.

- Ei herätetä kumpaakaan. Nyt lähdetään.

Sanon miehelle ja kohennan peittoa työn päälle.

- Nyt lähdetään ennenkuin jotain hirveää ja peruuttamatonta ennättää tapahtumaan. Jätän tytölle tänne piiloon vähän rahaa ñ kerrotaan vasta sitten loman loppupuolella. Niin ja sitten tietenkin kans karkkia ettei teini ole hurjana.

Matka kohti pohjoista on alkanut. Sää on selkeä ja auringonrippeet maalaavat taivaanrantaa mitä ihmeellisimpiä taideteoksia. Matkalla otetaan taivaasta monta valokuvaa. Minä ajan ensin. Pysähdymme Tupoksen ABC:lle kahville ja pähkäilemme hetken aikaa olisiko hyvä syödä jotain.

- Kahvit riittää... ja sinun kauniit silmäsi.

- Tiedä niin ovatko ne nyt niin kauniit...

Mies hymyilee takaisin.

- Ovat ne oikein kauniit. Surullisen harmaat viipyvät meret...Kylläpäs minua nyt runotuttaa ja kahvituttaa... mutta syödä en uskalla. Jos näillä silmillä jaksaisi vielä jonkin matkaa ajaa vaikka Rovaniemelle.

- Olet oikeassa. Taas kerran Darling. Jatketaan matkaa mutta sitä ennen minä käyn ostamassa meille mukaan energiajuomaa. Sitä tarvitaan.

Matka Pohjoiseen jatkuu. Taivas tarjoaa yhä edelleen meille luonnon omaa väritykitystä. Yhden aamu usvaisen pellon reunasta lähtee liikkeelle komea suuri hirvi. Hirvi aamuusvassa ja taivaallinen tykitys merta aurinkoa ja yötaivasta auringonlasku ja aamunkajo vähän ennen sudenhetkeä kello kolme aamuyöllä. Kyllä maailma on kaunis!

Toisessa kohtaa punaruskea kettu hypähtelee saalista etsien. Vähän matkaa ajettuamme eteenpäin surullisen näköinen kuollut ketunpoikanen makaa tiellä selin tulijaan. Sen korvatkin vielä liikkuvat tuulen tuivertamana. Kauhean surullinen näky. Minun sydämeen hiipii murhemöykky kun ajattelen poikaani. Miten hän siellä hoitopaikassa pärjää mutta samalla muistan kuinka iloinen poika oli kun saavuttiin perille.

Samoilla silmillä ajan nukkumatta koko matkan. Rovaniemellä on pakko pysähtyä. Ei jaksa enempää. Uni tulee välittömästi kun asetan itseni myttyyn takapenkille. Ilkka laskee selkänojan alas ja alkaa kuorsaamaan. Monta kertaa herään puutuneen käsivarren tai kipeytyneen selän vuoksi mutta jotakuinkin saan neljä tuntia nukutuksi. Aamukahvi tökkii. Liikaa kahvia ja energiajuomia. Koko yö. Silti tämä kuuluu asiaan. Tämä on lomanaisen - lomalaisen pelinhenki.

---

3.07.2015 16:09

1.7.2015 Ihana täydellinen lomasää. Lämmintä 17∞C. Tarkenee shortseissa ihan täysin. Ainoa heikkous Levin keskuksessa että löytyi vain yksi penkki jolle voi luvan kanssa istahtaa nautiskelemaan kivennäisvettä... niin ja pussailemaan rakkaan kanssa. Illalla käytiin tanssimassa paikallisessa ja lauloin minäkin Mariskan sävelin Suloisen Myrkynkeittäjän. Valssia, tangoa. foxi ja fusku ja ihanaa oli.

---

3.07.2015 08:22

---

3.07.2015 08:22

---

3.07.2015 08:20

---

3.07.2015 08:19

---

2.07.2015 21:01

---

2.07.2015 15:40

---

Sääsket ja sadekesä

Osa 6

2.07.2015 10:58

Kotona käymme nopeasti. Tarkastamme että kaikki Alexanderin hoitolomalla tarvitsemat tavarat ovat mukana ja sitten lähdemme ajamaan kohti Kinnulaa. Alexander istuu auton takapenkillä ihmeissään eikä sano mitään. Hän vain katselee mietteissään ulos ikkunasta kuin ajatellen - mihin ihmeeseen me nyt olemme menossa? Minua väsyttää. Ajan jonkin matkaa mutta pyydän sitten kuskin vaihtoa.

- Aja sinä nyt niin minä jaksan ajaa kun lähdetään kohti Pohjoista.

- Voin minä ajaa sittenkin... Yhdessähän me aina vuorotellen...

Mies tuumaa ja jatkaa varmoin käsin auton ohjastamista.

Matkaa hoitopaikkaan tulee sataviisi kilometriä. Jossain välissä pysähdymme taas ja nautimme kupillisen kitkerän palanutta kahvia.

- No huh huh, tämä se on elämän suola kun saa sisäänsä näin irvokasta kahvia...

Tuumaan miehelle ja irvistän sivistyneen pidättyvästi ettei pikkuruisen huoltoaseman väki vain näkisi sitä.

- Joo... kyllä... onhan tämä. Melkein tuntuu että kahvia voisi raapia tikulla pois hampaanvälistä.

Kiitämme kohteliaasti kahvista ja jatkamme matkaa. Minä vuorostani haluan ajaa. Ilkka on parempi navigoimaan reittiä.

Maisemat vaihtuvat ja tien vierellä näkyy monia surullisen keskeneräisiä viljelyksiä. Muutama raktorivanhus siellä vielä jyskyttää isännän kanssa töitä upoten vedentäyteiseen peltomaahan. Monissa paikoissa pellot lainehtivat ja eräänkin pellon osalta työt on jätetty kesken tai raapaistu summittaisesti kasaan.

- jokohan me pian aletaan olemaan perillä...? Ilkka kysyy ja katselee tutun näköistä maisemaa. Alexander havahtuu takapenkillä ja vilkuilee ympärilleen. Sitten hän innoissaan alkaa hihkumaan ja hytkyttämään itseään. Siinä samassa käännymmekin tutulle pihatielle.

- Katsoppas mokomaa, kyllä Alexander tiesi missä ollaan. Kyllä.

- Näin on. Ei lääkärit tiedä kaikkea kun väittävät ettei poika mukamas ymmärrä. Monissa asioissa poika on hyvinkin nokkela. Se oli pahinta kun kerran lääkäri totesi minulle että onhan se hyvä kun äiti ymmärtää eli osaa tulkita lastaan... No se siitä, nyt on loma ja nyt ajatellaan vain iloisia asioita!

Hoitopaikassa on aina kova hyörinä paljon lapsia ja iloisia aikuisia. Juttelen aikuisten kanssa Alexanderin tulosta, lääkkeistä, tulevasta viikosta ja muista suunnitelmista kun eteeni lattiaa myöten konttaa aivan pikkuruinen vauva. Voi ei!

- Tämä pieni on Alexanderin ystävä. Poika oli kovasti innoissaan kun huomasi että meillä täällä on toinenkin lattiatasolla hänen lisäkseen. Vauva pyrkii menemään aina Alexanderin luokse ja sitten poika lähtee vauhdilla nauraen ja kiljuen vauvan perään kun joudumme nostamaan pikkuisen vähän kauemmaksi turvaan.

Hoitotäti kertoo.

- Minä tiesin sen! Vauvat ovat Alexanderin mielestä ihania!

Ajattelen ja tunnen surullisen piston sydämessäni ja kouraisun vatsan pohjassa. Ryhdistäydyn ja yritän olla silminnähden herkistymättä. Pieni vauva on niin hersyvän kaunis! Pohjaton suru tuntuu vielä. Meilläkin oli ihmistaimen tulossa mutta pihajäätiköllä harmittomalta tuntuvan kaatumisen vuoksi hän kuoli ñ meidän pieni valoihme. Rakastan sitä lasta kaikesta sydämestäni vieläkin vaikka keväästä on aikaa. Kevät oli muutenkin musta monella tapaa. Olin talvella ja keväällä kuin onnellinen sateenkaari. Täynnä valoa uskoa ja toivoa. Tuskin uskalsin hengittää pelkäsin niin kadottavani sen onnen. Kuuntelin kehossani tapahtuvia sykkeitä ja valmistin lempeää kotia minussa lapselle jota olin pitkään kaivannut. Sitten kaikki oli poissa. Istuin nojatuolissa ja tunsin kuinka kylmä sininen energiakehrä kulki vatsani yli. Tyhjyys. Pimeys. Tiesin että lapsi oli kuollut ja lähtenyt täältä valomaahan. Meidän pieni enkeli.

Alexander on silminnähden iloinen eikä minusta tunnu pahalta jättää häntä hoitopaikkaan. Tiedän että hän on hyvässä hoidossa ja ihanien ihmisten parissa.

- Poika innostui aivan tosissaan kun kokosin pyörätuolia hänelle siinä pihassa. Jännä juttu mutta näki ihan selvästi että hänellä on siellä hyvä olla. Tykkää.

Ilkka lausahtaa kotimatkalla.

- Siltä minustakin tuntui. Hänen on siellä hyvä olla. En petä häntä kun vien sinne silloin tällöin olemaan. Lomalle.

- Eihän mekään ikuisia olla ja pojallakin täytyy olla oma elämä...

- Niin ja erilaisa virikkeitä joita kotona ei aina saa... ja vauva...

- No... älähän nyt sure. Nyt mennään lomalle ja vietetään yhteistä iloista aikaa kahdenkesken.

---

1.07.2015 14:31

Sitähän se kaikki on rakkautta rakkautta vaan...

---

1.07.2015 14:29

---

1.07.2015 14:27

---

1.07.2015 14:26

---

1.07.2015 14:23

Rovaniemeltä matka jatkui sitten Kemijärvelle hakemaan ne minun kaikki taidehässäkät pois. Seuraava näyttely ( minulla ja anopilla yhdessä ) on Kalajoella Tapiontuvalla Elokuun ajan. Varsinainen taulunäyttely minulla on Kemijärvellä ensi vuoden Huhtikuussa. Muistoksi sain Kemijärven kirjastosta matkalukemista , ihania kehuja ja ajatuksia ja hyvän mielen. Seuraavaksi lähdettiin ajamaan kohti Leviä. Maisemat olivat niin upeita että olisi pitänyt joka välissä pysähtyä ottamaan kuvia. Ilkan puhelimessa oleva navigaattorinainen aivan suuttui kun en aina pysynyt suoraan reitillä.

---

1.07.2015 14:21

---

1.07.2015 14:19

---

1.07.2015 14:17

---

1.07.2015 14:15

Kahvilla käytiin Tupoksella. Siinä vaiheessa väsymys oli vielä inhimillinen. Lähdettiin kotoa vasta vähän ennen puoltayötä mutta näitä huikeita meren ja auringon sekoittamia taivaallisia taideteoksia ihastellessa väsymyskin tuli ja lopulta nukuttiin tovi Rovaniemellä huoltoaseman pihalla. Mikähän siinä on kun ei tahdo enää nivelet taipua nukkumaan autossa vai onko vain kyse siitä että on tullut vanhaksi...

---

1.07.2015 14:13

---

1.07.2015 14:12

---

1.07.2015 14:11

---

1.07.2015 14:09

Kun lähdettiin reissuun ja vietiin poika ensin hoitoon niin kotimatkalla nousi melkoinen ukkosmyrsky. Näkyvyys oli minimaalinen. Ilkka sanoikin että seuraavaksi sataa varmasti nyrkin kokoisia rakeita niin että autokin hajoaa eikä me päästä lähtemään lomalle. Kuten huomaatte näkyvyys edellä menevään autoon oli todella olematon!

---

1.07.2015 14:04

---

1.07.2015 14:00

---

Sääsket ja sadekesä

Osa 5

1.07.2015 10:32

Aamukahvittelun jälkeen pakkaamme kaikki kamppeet valmiiksi ja sitten on enää yksi tehtävä jäljellä ...

- Pakata poika!

Mies naurahtaa ja puhaltaa pitkät vaaleat otsahiukset silmiltään.

- Niin se tärkein juttu!

Minä naurahdan takaisin ja katselen ympärilleni huolestuneena pakkasinko kaikki pojan vaipat ja vaatteet ja kulkeutuivatko ne jo autoon.

- Olis sekin juttu kun lähdettäis reissuun ja huomattais että poika puuttuu...

- Joo! He heh... unohtui nukkumaan huvilamökille!

- Ja me oltais reissattu jo sata kilometriä Pohjoiseen ja ei muuta kuin kurssi takaisin lähtöpisteeseen!

Nauramme ajatukselle mutta tottahan se olisi että moisesta unohduksesta seuraisi kauhea hässäkkä ja juuri sellaista kutia ei tähän tilanteeseen tarvittu. Olimme haaveilleet tästä tulevasta Pohjoisen reissusta jo hyvän aikaa...

Alexander yrittää kaivautua syvemmälle makuupussin sisään. Pojalla on taivaallisen hyvät unenlahjat aina aamuisin. Vaivoin saamme pojan kuorittua ulos untuvamakuupussin sisältä ja mies nostaa pojan kainaloista ylös seisaalleen. Alexanderin omat jalat eivät kanna. Hänelle tulee mittaa lisää joka päivä ja häneen kohdistuva huolenpito vaatii jo neljää kättä. Minä vaihdan pojalle kuivan housuvaipan ja sujautan puhtaat verkkarit samoin tein pojalle jalkaan. Ilkka kannattelee poikaa ylöspäin niin että saan hyvin housun nauhat vielä vyötäröltä kiinni.

- Kiitos. Olet ihana! Kiitän miestä avusta.

- Nyt poika pyörätuoliin... joop! Kas noin. Yhdessä tämä sujuu mainiosti kun toinen nostaa kainaloista ja toinen jaloista.

- Totta turiset. Pistetäänpäs vielä sateenkaarivillasukat jalkaan niin sitten meno voi alkaa...

Alexander katselee meitä väsyneenä. Hän köyristää selkänsä ja yrittää käpristyä syliinsä nukkumaan lämpimään. Peukalo menee pojan suuhun.

- Joskus minä mietin miten minä olen täällä pärjännyt yksin kahden lapsen kanssa. No, Anna Pippuri tietenkin osasi huolehtia itsestään ja meistä muistakin mutta pojan kanssa oli jo aika haastavaa...

Puhelen miehelle samalla kun tarkistan vielä että huvilan ovi tulee lukkoon.

- Varmasti. Sitä minäkin ihmettelen miten sinä olet täällä pärjännyt... Vaikeakulkuinen maasto, ei juoksevaa vettä, vähän tilaa...

Mies jatkaa samalla kun hän kiskoo poikaa pyörätuolissa ylös jyrkkää rinnettä.

Autan häntä työntämällä pyörätuolia: - En kadu sitä että asuimme täällä. Kaipaan tänne yhä vain edelleen vaikka elämä onkin lähiössä ja modernissa omakotitalossa helppoa. Silti, minusta täällä oli suurenmoista asua. Lapsillakin on muistot, Alexanderillakin, jos hän joutuu joskus olemaan liikuntakyvyttömänä laitoksessa niin silloinkin hänellä on muistot, niitä ei voi kukaan riistää...

Jatkan aiheesta ja kyynel vierähtää silmänurkasta poskelleni. Paljon kipeitä asioita.

- Darling rakas! ƒlä tuollaisia nyt murehdi. Hyvinhän meillä on nyt elämä... ja Alexanderilla... Katsotaan että pojalla on aina asiat hyvin. Ei saa ajatella noin synkkiä asioita kun ollaan lomalle lähdössä. Nyt iloista mieltä!

Auton luona kävelen kuitenkin miehen luokse. Halaan lujasti ja sanon:

- Kiitos. Kreivin aikaan sinä tulit ja pelastit minut. Rakkaudella.

Auto pakataan valmiiksi. Alexander ei murehdi maailman pahuutta vaan innostuu auton takapenkillä leikkimään puhuvalla înannellaî. Lelukoira räpättää lorujaan ja poika pomppii istualtaan tahdissa.

- Kaikki valmista? Mies kysyy ja kääntää päänsä puoleeni.

- On.

- Hyvä. Sitten lähdetään.

Lähdemme pois synnyinpuhdostani. Sinne se jää taakse horisonttiin kun uudet seikkailut odottavat ja matka on pitkä.

---

<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Heinäkuussa 2015
kirjoitetut kommentit:

Tällä blogisivulla on käyty 3995 kertaa!