Elo-syyskuussa 2017 kirjoitetut jutut:

30.09.2017 05:08


Taidenäyttely Vaihtuvat maisemat Tampereen Hervannassa

30.09.2017 05:00

27.9.2017

Mitä se äitiys ja vauvaonni teettää... kaksi päivää myöhässä taulut Tampereelle ❤ Vauvantuoksuisen ja aikapaljonvalvotun yön jälkeen havahduin unohduksesta puoli viisi aamulla. Erityisen rakkaat jatkavat näyttelyä Helsingissä Käpylän kirjastossa lokakuun puoliväliin ja päällekkäisyyden vuoksi esillä Tampereen Hervannassa ovat Vaihtuvat maisemat. Lintu ja Lapsi taulu, Mauno, lennähtää kotiinsa sovitusti heti kun Helsingin näyttely loppuu. Kiitän kaikkia Erityisen rakkaiden vanhempia kärsivällisyydestä kun olette malttaneet taulujen kanssa niiden kiertäessä ympäri Suomen. Käpylässä on muuten eilen ollut kirjailijavieraana Jarkko Martikainen. Hänet myös monet muistavat varmasti YUP bändistä. Jarkko oli Savonlinnan Taidelukiossa kanssani samalla luokalla ja kirjoitti valkolakin yhtä aikaa... haastattelu löytyy YouTubesta ja siellä näkyvät taustalla Erityisen rakkaat 😊.

Meillä mukana taulureissussa myös isompi Prinssi, hän joka hyppii pyörätuolillakin koko ajan niin ettei kameran tekniikka ehdi mukaan. Isoveli kurkistaa heti jos takapenkiltä kuuluu vauvaitkua. Huoltoasemilla ja kauppojen pihoilla mietin taas että tekiskö sellaiset tarrateippaukset auton kylkiin että "erityisen rakas lasti" tai "erityisen arvokas" tai kävisikö vaan "pomppiva erityinen". Roni nimittäin osaa pompottaa meidän autoa. Tummennettujen lasien takaa on kiva katsella ihmisten ilmeitä kun meidän auto hytkyy ja pomppii jatkuvalla syötöllä kun Roni jytää ja popittaa musan tahdissa. Ajaessakin hytkytään kokoajan.
Tauluistani hieman… Olen ihaillut Tynnyrikosken uittokouruja isäni vanhoissa mvkuvissa ja antanut mielikuvalle värit, olen ihmetellyt kosken nuolemaa uhrikiveä Koskenkylässä, Sain ihastella sateenkaarenpäätä Teneriffalla (kameran sihtiin ei sateenkaaren toinen pää mahtunut mutta meidän muistoihin se jäi aarrepaikkana), Kuulin kuinka keväiset jäät murtuivat Tukholman edustalla, näimme tyttäreni Saran kanssa kuinka syysaamuisesta usvasta kuoriutui Pyhän Mikaelin kivikirkko, venevaja Viitasaaren kupeessa aina hämmästyttää ajanpiiskaamalla kauneudellaan, Olen juossut ukkoskuuroa pakoon Tallinnan torilla ja ruokaillut katoksen alla hyvässä seurassa sateen huhtomassa maisemassa.
Olen kuullut Haapajärven Tynnyrikosken keväisen pauhun, maistanut tuulessa heinänkorren maun, sujahtanut heinärekeen piiloon aikuisia ja myrskyä enteilevää taivasta. Kalajoen rantakivillä unohduin, olin lepotilassa en kenenkään maalla, siellä missä ei ole murheita. Yksinäinen kettu on unohtunut virran partaalle. Vedettären henki avaa silmät näkemään. Sydänmaan erakoituneet sudet etsivät kumppania aikataulusta jäljessä.
Mielikuvitus

on oivallus.


29.09.2017 18:51


29.09.2017 18:50


29.09.2017 18:47


29.09.2017 18:46


29.09.2017 18:44


29.09.2017 18:43


29.09.2017 18:42


29.09.2017 18:40


29.09.2017 18:38


29.09.2017 18:35


29.09.2017 18:32


29.09.2017 18:26

Hyvältä ystävältä Soini Laksolta saimme lahjaksi oikein ison pullakranssin, tyrninmarjaoksan ja onnittelukortin. Kiitos!


29.09.2017 18:21

Nivalan Tarkastuslautakunnan kokouksessa sain sylintäydeltä onnea kera ihanan kukkakimpun ja onnittelukortin ja ison halauksen! Kiitos!


29.09.2017 18:19


28.09.2017 16:21

Kun synnyit sinä parkaisit heti keuhkon täydeltä itkua kuin tähtisumua, minulle se oli maailman ihanin ääni, sulosointuinen maailman laulu. Kotiin tultuamme olen kuullut vauvanitkua paljon mutta en koskaan kyllästy siihen. Tarkistan monta kertaa päivässä että lapseni hengittää, suoristan ryppyiset lakanat ja kuuntelen hengitystä. Kun tulimme kotiin onnen norsu ilmestyi sänkysi viereen, ei se oikeasti ollut kuin vaatemytty mutta illan tullen sopivassa ledvalaistuksessa, punertavassa kajossa vaatemytty sai norsun hahmon. Katselin satusuojelijaa, makoilevaa norsua öisin kahden viikon ajan ennen kuin mytty liikahti ja menetti elefantin ulkoisen olemuksen varjojen kera.

Pieni poika sai merkikseen neitsyt, sovun luoja ja rauhan tekijä. Taitavasti hän sormiaan taivuttelee, niin kapeat ja pikkuruiset kädet, taitavat pitkät hoikat sormet ja usein olen tavannut hänen molempien käsien sormet kuin tehden rauhanmerkkiä tai kuin rock rauha ja rakkaus!


28.09.2017 16:08

Joskus kun aamulla näen itseni peilistä huokaan että voi noita ryppyjä kasvoillani mutta sitten ilon rypyiksi ja naurukuopiksi ne kuittaan - sainhan vielä vanhoilla päivilläni tällaisen ihanan pienen pojan


28.09.2017 16:05


28.09.2017 16:04


28.09.2017 16:02

Voiko mitään suloisempaa ja täydellisempää olla kuin tämä pikkumies. Ihmettelen hänen täydellistä olemustaan jokahetki. Aarteista suurin.


28.09.2017 16:00

Isoveli tuli tilapäishoitopaikasta kotiin ja kotona odotti yllätys! Ei hän oikeastaan enää mikään yllätys ollut, ihme paremminkin ja sanoihan Roni vähän ennen hoitoon lähtöä viekkaasti minulle "äiti". En ollut sitä sanaa hänen lausumana kuullut viiteentoistavuoteen joten kysyin heti tarkoittiko hän minun mahaani ja kun poika alkoi nauramaan niin taputtelin iloisesti mahaani ja sanoin hänelle että kyllä vaan vauva sieltä on tulossa, aivan oikein!

Roni tykkää kovasti mutta tänään kun pikkuveli itki lujaa Elämä lapselle konsertin aikana niin silloin isoveli vähän vilkaisi tuimasti kuin sanoen että please, voisitko olla hiljaa <3


Onnenkyyneleet yksi vuotis hääpäivänä

28.09.2017 14:19


23.09.2017 17:13

Tänään on meidän 1-vuotis hääpäivä


Vauvantuoksuista arkea ja synnytysmuistoja

23.09.2017 16:57

On ihanaa olla ruoka, äiti ruoka. Mainos jossa saarioisten äidit tekevät hyvää ruokaa on mainio mutta minulla on kunnia olla itse ihana ruoka, maito, milkki, rinta ja läheisyys. Vauvantuoksuinen arki on ihanaa. Unta ruokaa itkua vauvantuoksua syliä keltaista vauvan maitokakkaa jumittuneita hartioita ja herkkyytä. Kaikkea tuota on vauvainenarki.

Meidän pieni poika syntyi 12.9.17 klo 03.30 sudenhetken tuntina. Sairaalaan lähdimme jo edellisenä päivänä kun heräsin varttia vaille kaksi yöllä, kuulin kuinka joku sanoi minulle että nyt sinun on aika lähteä ja tunsin kuinka olkavarttani kosketettiin pehmeästi mutta päättäväisesti. Silloin yöllä nukuin selkä oveen päin, heräsin kehoitukseen ja tunsin vilunväristykset. Minulla ei hämmästyksekseni ollut enää peittoa vaan peitto yltäni oli vedetty sängyn päähän laskokselle niin kauas etten siihen yltänyt omin käsin enkä voimin. Loppuraskaudessa kurottaminen ja liikkuminen olivat hankalaa suuren mahan vuoksi enkä olisi millään voinut itse tarttua peittoon. Tarvitsinhan joka yö kääntymisapua ja kävelytukea, Ilkan olkapäätä wc:hen kulkemiseen. Katsoin uudestan olkani yli sängyn viereen ja huomasin että siinä seisoi utuisen oloisena kaksi hahmoa mies ja nainen ja kuulin uudestaan kehoituksen – sinun on aika lähteä. Tunnistin oikealla puolella seisovan naisen edesmenneeksi tädikseni Helenaksi ja vasemmalla puolella seisova mieshenkilö oli selvästi Ilkan isä Arvo... Samassa kun näin hahmot ne olivat jo poissa. En ota kantaa siihen uskotko minua lukiessasi tämän tarinan mutta minulle hahmot olivat sinä aamuöisenä hetkenä totta. Tätini odotti iäkkäänä kaksosia joista molemmat kuolivat raskauden ollessa pitkällä, tätini oli muutenkin minulle tärkeä ja hän halusi kaikessa olla läsnä eläessään ja varmasti Ilkan isä huolehti syntymättömästä lapsen lapsestaan.

Kömmin ylös sängystä ja tunsin heti että jotain oli vialla. Wc:ssä huomasin runsaan verenvuodon, soitin talon toisessa osassa nukkuvalle Ilkalle että oli aika lähteä sairaalaan.

Kokkolan sairaalassa minut kiinnitettiin sydänmonitoriin ja lapsen sydäntä seurattiin tarkasti. Supistuksia ei ollut kuin muutama silloin tällöin mutta verenvuodon estolääkitys aloitettiin välittömästi. Tutkimuksissa todettiin verihyytymä, en heti muistanut Helsingin mukulakivikatuja mutta sen reissun täytyi olla syyllinen istukkaverenvuodolle joka onneksemme oli hyytynyt aiheuttamatta sen enempää vahinkoa. Koko päivän ja illan olin tarkkailussa 11.9.17. Ilkka kävi välillä kotona tullen illan suussa takaisin. Hänelle järjestyi huoneessa oma sänky niin ettei tarvinnut nukkua mytyssä lattialla tai säkkityynyllä. Kehoitin Ilkkaa nukkumaan ja sanoin että minulla on tunne että lapsi syntyy yöllä.

Aikaisemmin Kokkolareissun yhteydessä 1.9.17 lääkäri lähetti minut kotiin ja kysyi minkä päivän valitsen viimeiseltä raskausviikolta jolloin synnytystä voitaisiin edesauttaa ellei mitään ole tapahtunut. Näin sieluni silmin edessäni päivämäärän 12.9.17. Se välähti silmissäni ja sen sanoin. Lääkäri naurahti minulle kysyen miksi se päivämäärä? Vastasin hänelle että se päivämäärä tuntui sopivalta, se annettiin.

Päivällä näytti jo hetken sairaalassa siltä että olisin voinut lähetä vaikka kotiin mutta onneksi en saanut lähtöpasseja. Kotimatkaa olisi ollut 100 kilometriä ja takaisin mitä varmimmin pian.

Yötä kohden supistelut alkoivat. Yritin levätä ja enemmän minua haittasi kipeä selkä kuin supistukset. Laskin kellosta supistusten väliä jotka tulivat ja menivät kuin pyrähdellen ja harjoitellen sitten kadoten, haihtuivat kuin lintuparvi suureen äärettömään. Illalla muutamien notkuvien supistusten jälkeen olin jo valmis luovuttamaan ettei mitään tapahtuisi. Katselin tv:tä, torkahtelin ja kuuntelin miehen tasaista väsynyttä unihengitystä. Ennen kahtatoista havahduin napakampaan supistukseen ja se teki jo kipeää herättäen minut puolihorrosunestani. Seuraava supistus tuli kahdenkymmenen minuutin aikajänteellä... seuraava taas kaksikymmentäminuuttia myöhemmin. Vanha kokeistoni käynnistyi. Muistin kuinka eräs ystäväni kuvasi minulle supistelukokemustaan että se on kuin syöksyisi kukkivan tuomen alle. Avaisi sylin apposen auki ja hengittäisi tuoksuvaa tuomenkukkaa nautinnolla ja syvään... Vertaus oli hyvä ja ajattelin tuomia joiden oksat riippuivat huumaavan tuoksuvien kukkien painosta. Sylintäydeltä ja hengitä!

Pikkuhiljaa supistukset tihenivät. Laskin niiden väliksi viisitoista minuuttia, pian kymmenen, väli oli nopeasti alle kymmenen enkä enää ollut ihan varma kivusta ja ajasta mutta kohtukone toimi. Soitin hoitajakelloa ja herätin Ilkan. Sen jälkeen mentiin muuta en voinut sanoa kuin että lapsi syntyy nyt. Kätilö oli asiasta samaa mieltä. Pakkasimme tavarat ja lähdimme synnytyshuoneeseen. Siellä kaikki oli hyvin kodikasta ja en tuntenut olevani sairaalassa. Supistukset kovenivat vinhaa vauhtia. Kätilö antoi minulleilokaasumaskin ja kehoitti hengittämään siitä aina supistusten aikana voimakkaasti niin että kivulta katkeaisi kärki. Istuin hajareisin hevosen selkää muistuttavan jumppapallon päällä, imin ilokaasua, hengitin ja pyörrytti. Kivulta katkesi kärki mutta niin minultakin terävin ajatus siitä ilokaasusta. Kipu tuntui koko ajan vaikka ei hekä ihan niin pahana, sen kärkipiste putosi samalla kun pääni oli ihan sekaisin ilokaasusta. Kätilö kehoitti hengittämään tavallisesti ja lepäämään supistusten välissä mutta miten olisin voinut kun supistuksia tuli koko ajan... tauotta!

Viisi yli kolme minulle laitettiin nopeasti kohdunkaulan puudutus. Epiduraalia tai muuta vastaavaa en halunnut. Halusin tuntea että kaikki oli hyvin ja kontrolloida kehoani. Lapsivesi pysyi Pikku Prinssin ympärillä koko matkan hänen suojanaan. Yht äkkiä kätilö sanoi – lapsen pää on tässä... koita... Hän ohjasi käteni tuntemaan miten lapseni pää oli siinä tavoitettavissa... Vielä vähän matkaa... Vielä vähän... Seis... nyt ei tarvitse enää tehdä mitään... Silloin hän solahti ulos kohdusta... Pikku Prinssi syntyi. Meidän ihme. Synnytys oli ohi.

Vauva oli siinä. Ensiparkaisu täytti synnytys huoneen. Isä leikkasi napanuoran. Istukkakin syntyi. Vauvan hiukset pestiin pehmeästi lämpimän vesisuihkun alla. Kaikki oli täydellisen hyvin. Jälkisupistukset olivat kauheita mutta onneksi niihin sain lääkkeitä. Suihkussakin kävin vaikka siitä en muista paljon mitään – olin niin onnellinen ja väsynyt, huojentunut. Saimme olla synnytyshuoneessa pienen ihmeen kanssa pitkään rauhassa tutustumassa. Meille tuotiin tarjottimella kahvia, alkokoholitonta kuohuviiniä, vähän syömistä. 100 vuotiaan Suomen lapsen onnittelukortti ja sinivalkoiset suomivillasukat lämmittämään vauvan pikkiriikkisiä varpaita.
Synnytys meni hyvin ja oli ehdottomasti paras ja antoisin kokemus minulle, pelkosynnyttäjä äidille.


Pikku Prinssin ensikuulumisia

20.09.2017 03:15

Pikku Prinssi syntyi 12.9.2017 klo 03.30. Viikon olemme eläneet hänen kanssaan hyvin hektistä aikaa. Sairaalassa saimme rauhassa tutustua pikku miehen tarpeisiin ja hyvä oli opetella vauvan käsittelyä ja pyörittelyä. Miten araksi sitä voikaan tulla viidessätoista vuodessa siitä kun tähän astinen kuopukseni oli vielä vauvakäärö.

Sairaalassa myös huomasin että moni asia oli muuttunut vuosien varrella. Kokkolassa ei esimerkiksi ollut enää lainkaan tuteja vauvojen käytössä vaan vauvojen imemisrefleksiä ärsytettiin laittamalla nitriitti kumihanskat käteen ja kutittamalla vauvan kitalakea sitten esimerkiksi äitin pikkusormella. Ajatella! Että ihan kumihanskoilla! Minusta se tuntui alkuun oudolta mutta näytti toimivan kun ärsytin pikkuista imemään ja yritin sovittaa hänet syliini kapealla sairaalasängyllä. Seuraavaksi imetysasento muuttui ja vauvan jalat pitikin laittaa kainaloani kohti ja siitä ylsi paremmin ohjeistamaan nälkäistä vauvaa.

Suurin muutos oli ettei vauvaa enää syntymän jälkeen pesty. Napanuora katkaistiin yhä isän toimesta mutta vauva pääsi pesulle vain hiusten puolesta ja kohdulta tuoksuva vauvaiho jätettiin pesemättömänä hänen ylleen. Hiusten pesun jälkeen hänen hiuksensa kammattiin miehekkäästi muovikammalla.

Takaisin tähän päivään ja tähän hetkeen... Tänään 20.9.17 heräsimme vauvan kanssa syömään klo 03.30, hetkenä jona hänestä tuli kahdeksan päivää vanha. Ruokailua ja seurustelua kesti puoli kuuteen saakka ja sen jälkeen laitoin pienen miehen uudestaan nukkumaan. Eilen oli ensimmäinen päivä kun imetys onnistui täydellisesti eikä korvikemaitoa lisäeväänä tarvittu kuin tilkka. Kirjoitan lisää kuulumisia myöhemmin päivällä!


20.09.2017 02:51


20.09.2017 02:50


20.09.2017 02:49


Elämä on iso syli täynnä rakkautta ja ihmeitä

18.09.2017 07:27


18.09.2017 07:24


18.09.2017 07:21


18.09.2017 07:19


18.09.2017 07:17


18.09.2017 07:16


18.09.2017 07:15


18.09.2017 07:14


18.09.2017 07:13


18.09.2017 07:11


18.09.2017 07:09


14.09.2017 07:38

Muuttunut maailma. Pieniä pieniä sanoja rakkaudesta.


14.09.2017 07:37

Isoveli lähettää iloiset terveiset!


14.09.2017 07:35

Pikkuveli


14.09.2017 07:32

Tuli todistettua. Mies voi nukkua missä ja milloin vaan ja isäksi tuleminen on nukuttavaa.


14.09.2017 03:28

Odottavan aika on pitkä. Jäädäkkö vai lähteäkkö takaisin kotiin❤ Sairaalaan jäin kuten alakuvista näkyy. Pieni prinssi on syntynyt! Kun sairaalaan lähdettiin maanantai yönä 11.9.17 oli rv 39+3


14.09.2017 03:22

Ystävien tytöille. Rv 39 +2. Myrskyistä sunnuntaita. Tässä vielä maha!


14.09.2017 03:21

Ystävien tyttövauvojen ohessa kudoin odotusaikana myös pojallemme sukkia ja töppösiä Rv 39 +1❤ Ihanaa sateisen harmaata lauantaita jokaiselle.


12.09.2017 23:40

Äidin syli. Siskon käsi.


12.09.2017 23:39


Poika syntynyt 12.9.2017 klo 3.30

12.09.2017 08:47

Poika: 50 cm ja 3180 g




8.09.2017 21:13


8.09.2017 21:12

Roni lähettää kuvaterveiset hoitopaikasta. Kauheasti ikävä poikaa, ollut jo kauan hoidossa. Ei vielä koskaan näin kauan. Milloin mahtaa pikkuveli syntyä...


8.09.2017 21:10


Raskausviikkoja tasan 39. Vesisadetta.

8.09.2017 17:07

Viime yönä eivät perheen koirat haukkuneet koska satoi vettä. Siilit eivät myöskään tunnetusti pidä märästä joten siinä syy hiljaisuuteen. Siileillä on ollut kova kesä kylmyyden vuoksi ja ne ovat nälkäisiä, sen vuoksi ne kerääntyvät hämärän laskeuduttua meidän pihamaalle ja koiratarhojen edustalle nuuskuttelemaan löytyisikö sieltä yhtään ruokaa. Koiranruoka on selvästi niille herkkua. Vaalean uroskoirani rummuttavasta tasahaukusta voin päätellä milloin siili on taas sen kirsun edessä palloksi käpertyneenä sihisevänä ja sähisevänä piikkipallona. Seuraavaksi haukkuun yhtyy saksanmetsästysterrieri Napsu joka on hälytetty koppikolostaan ”puhkaisemaan” siilikuplan. Seuraavaksi soitankin sitten talon toiseenpäähän autotallin lisäsiipeen rakennettuun poikamiespoxiin jossa mieheni ja koiransa Raku nukkuvat:

- Pihalla on taas siili... käytkö sen sieltä paikallistamassa...

Unenpöpperöinen mies herää ylös ottaa koiran hihnaan ja Saksanmetsästysterrieri Raku etsii ja löytää eli suoraan nokkavainunsa avulla kävelee suoraan pimeässä siilin luokse, ottaa siilukan sievästi hampaisiinsa ja tarjoaa isännälleen.

Yhtenä yönä siilien sijasta koirien raivoisa haukku paljasti kello neljän aikaan aamuyöstä erilaisen vieraan. Pimeässä lammasaitauksen vieressä seisoi vanha nainen kirkas valo päässä ruokkimassa lampaita. Kuulin että hän on tehnyt sitä joskus nuorena herrojen lampaille. Ajankohta vain oli väärä. Olisimme vielä voineet tovin nukkua eikä kuunnella kuinka haukku paljasti kaksijalkaisen uhkan läheisyyden. Sitäpaitsi minä en jaksanut käydä sanomassa lampaiden ruokinta-aikataulusta, onhan siinä haukkuherkkiä naapureita lähempänäkin jotka olisivat voineet pyytää siirtämään ruokintakelloa myöhemmäksi. Minulle, meille, riittävät nälkäiset siilit.

Vettä sataa taivaan täydeltä ja viikon varrella ovat koivujen lehdet kellastuneet entisestään. Supistusten yö taas takana mutta ei... ei... ei vieläkään... Milloin mahtaa tämä arvoitusten lapsi syntyä? Vastaus viipyy...

Vaatteita kaipaan. Olisi ihanaa olla jo niissä mitoissa että voisin solahtaa johonkin muuhun asuun kuin kukikkaaseen mekkoon ja caprishortseihin. Aamuisin viluttaa kun vien tytön kouluun... auton ikkunat ovat olleet jo pariin otteeseen jäässä.


Raskausviikot 38 + 5. Olisipa livetila kuin tuulitunneli joka kannattelisi minua...

6.09.2017 05:59

Täydenkuun yö oli supistuksia täynnä kuten arvata saattaa. Tosin poiketen tavallisesta täydenkun latingista nukuin yllättävän hyvin. Supistusten välit nukuin sikeään, niiden tullessa aaltomaisena kipuna havahduin hetkeksi unihorteisena, korjasin hieman asentoa kohotin tyynyjä ja vaivuin taas takaisin unen syveen pehmeään transsiin. Kerrankin sain nukuttua. Asiaa varmasti jelppasi se että kun maanantaina illalla kotiuduimme takaisin taidenäyttelynpystystys reissusta Helsinhistä niin sen jälkeen olen lepäillyt ja nukkunut niin paljon kuin mahdollista. Univarastoni on täyttynyt.

Helsinki oli mukulakivikarikko. Haaveilin että olisimme menneet kävelylle, poikenneet syömään johonkin hyvään ravintolaan, ehkä elokuviin. Mukulakivet jauhoivat jauhoivat unelmani silpuksi. Iso auto hyvät iskarit ja silti tärinä sai minut voimaan pahoin ja liitokseni natisemaan. Vauvan kannalta oli parempi että asetuin hotellivuoteeseen kyljelleni jalat koholla ja katselin hotellihuoneen kattoon maalattua sinitaivasta jossa oli myös hahtuvapilviä. Ilkka oli kiltti ja kävi ostamassa meille ruokaa kaupasta, leipää, monen sortin leikkeleitä, alkoholitonta hyvää kuohuviiniä kyytipojaksi.

Maanantaina 4.9.17 aamupalan jälkeen lähdimme hotellilta ja suuntasimme Käpylän kirjastoon. Tumman puhuvan punainen näyttelyseinä oli inspiroiva ja vaikka se alkuun vaikutti pieneltä niin siihen, sermeihin ja hyllyjen päälle mahtui iso joukko tauluja. Kaikki tarvittava. Hyvillä mielin jätin taulut sinne – Kari Vantelle suurkiitos näyttelytilan järjestymisestä! Keskustelumme pohjalta on myös paljon mahdollista että taulut viipyvät pidempään Käpylässä kuin alunperin oli suunniteltu. Tampereelle näyttelytilan varaus osoittautui odotettua lyhyemmäksi aikaa eli 25.9 – 7.10.17.
Reissussa jalat, varsinkin vasen nilkka turposi elefantisti. Kotimatkalla alkoi särkemään repivän jomottavasti myös vasenta käsivartta ja kipu laajeni päänsäryksi joka lähti vasemmalta puolelta niskasta laajeten vasemmalle puolelle takaraivoon. Pelkäsin että oireet viittasivat veritulppaan tai aivoinfarktiin. Suurin huoli oli ettei vauvalla olisi mitään hätää...
Vaajakoskella istuin autossa odottamassa Ilkkaa... Siinä samassa kolmen miehen porukka käveli siitä aivan automme vierestä. Meinasin huutaa avoimesta ikkunasta – hyi! Vieläkö sinä piilossa poltat! En kehdannut. Ensimmäisenä miehistä käveli pomoni melkein kahden kymmenen vuoden takaa... Samannäköinen kuin silloinkin mutta harmaantunut. Selvästi hän naureskellen kertoi perässään tuleville miehille vitsejä. Takanaan kävelevä mies katsoi suoraan minua silmiin. Katse viipyi. Mies selvästi muisti minut mutta ei ehkä osannut yhdistää minua mihinkään, ehkä hän luuli että olin ollut firman asiakas tai asiakkaan puoliso tai jotain muuta. Olin messuemäntä ja markkinointiassistentti. Pidin siitä työstä. Kaihoisana muistelin niitä aikoja enkä uskaltanut vinkata kättä, huutaa perään tai mitään muuta. Olin vain. Tosi noloa! Tässä kuitenkin terveisiä jos satutte lukemaan blogiani!
Puut kellastuvat. Pihakoivut varsinkin ovat muutamassa hetkessä menettäneet vihreää väriään ja sonnustautuvat parhaimpiinsa keltaisen ruskaväriin ennen kuin talvi riisuu heidät harsoistaan kylmillä pakkasen puremilla sormillaan. Synnyttäminen lähestyy. Pelottaa. Kuin eläsin kuplan sisällä joka kohta puhkeaa...


5.09.2017 21:35

Kotimatka niin 😊 niin pitkä ja minä yhtä isoa mahaa. Supistelee 😊 -joo! Ja tosi kovaa... jospa kuitenkin kotiin pääsisin🌼 En kadu että lähdin taulut viemään mutta eilen meinasi usko pettää Helsingin keskustassa kun googlen navigointi pulisi uudella naisäänellä tuplanopeudella ajo-ohjeita tietöiden sekoittamassa kaupungissa ja mukulakivikatuja oli joka puolella! Kun hotelliin pääsin olin tosi kipeä.

Ilkalle suurkiitos taulujen ripustamisesta käpylään 😊näyttelystä tuli tosi hieno! Minä istuin punaisessa nojatuolissa työnjohtajana 😀. Muistakaa käydä katsomassa. Lisäksi siellä on mielenkiintoisia kirjailijavierailuja joten samalla kertaa voi kuunnella niitä ja katsella iloisia tauluja 😊.


5.09.2017 13:49


Erityisen rakkaat. Matka jatkuu! Käpylän kirjasto. Helsinki. Syyskuu 2017.

5.09.2017 13:33

Erityisen rakkaat-näyttely

Erityisen rakkaat -taidenäyttelyprojekti

Anu Elovaara

Käpylän kirjasto. Helsinki. Syyskuu 2017.

Erityisen rakkaat -taidenäyttelyprojektini on minun kannanottoni yhteiskunnan säästöleikkauksia ja yhä kurjistuvaa politiikkaa vastaan niiden ihmisten puolesta joilla ei yksittäinen ääni kanna.
Samalla Erityisen rakkaat on muistutus siitä kuinka tärkeitä me kaikki toinen toisillemme olemme, korvaamattomia. Vammaisia ei saa unohtaa vaikka he eivät yhteiskunnan silmissä olekaan tuottava ja hyödyllinen kohde. Jokainen ihminen on yhtä arvokas. Toivottavasti tämä muistetaan nostaa esille myös kouluissa uudessa tasa-arvopedagogisessa suunnitelmassa.

Näyttelyssä en nimeä taulujen kasvoja, heillä kaikilla on yksi yhteinen piirre ja he ovat erityisen rakkaita. Heillä jokaisella on oma henkilökohtainen tarinansa.

Ajatus erityisen rakkaista syntyi talvella 2016. Olen koulutukseltani graafinen suunnittelija ja amk medianomi mutta maalaamaan en ole juurikaan ehtinyt työkseni omaishoitajan arjen vuoksi ja vielä pari vuotta sitten minulla oli myös yhdeksän vuoden ajan äitini perikunnan hevostila jota yksin lasten kanssa pyöritin.

Aluksi maalasin tauluja omasta erityisen rakkaastani Roni-pojastani. Sitten aivoafaasiaan sairastuneesta isästäni Raimo Heikkilästä.

Laitoin kuvia esille facebookkiin ja blogiini  ja taulut saivat innostuneen vastaanoton ja niin hyvää palautetta että siitä se sitten lähti. Mukaan haluavia alkoi ilmoittautua. Tällä hetkellä erityisen rakkaita tauluja on noin neljäkymmentä. Mukaan mahtuu myös alkuperäisestä juonesta poiketen muutoin erityisen rakkaita. Kaikilla on tarina kerrottavanaan. Osa tauluista on jo kotiutunut.

Omaishoitajan arki on kokonaisvaltaista ja sitovaa. Mitä ei rakkaan vuoksi tekisi. Itse olen omistanut elämäni 16-vuotiaan Roni poikani huolehtimiseen.

 Erityisen rakkaat syntyi vastaiskuna arkiselle kurjistuvalle säästöleikkurin höystämälle todellisuudelle. Päätin ryhtyä maalaamaan erityislapsia, vammaisia, vammautuneita ja sairaita.

Taidenäyttelyissä on ollut mukana myös eri ikäisiä ja eri tavoin erityisiä, ei yksinomaan projektin alkuperäisessä merkityksessä.

Myöhemmin  kaikista mukana olevista erityisen rakkaista, vammaisista, vammautuneista tai sairaista kaiken ikäisistä erityisen rakkaista on tarkoitus tehdä samalla nimellä kirja josta yleisö voi lukea heidän kaikkien koskettavat tarinat. Tauluista olen pyytänyt nimellisen korvauksen (60€ per taulu kattamaan materiaalikustannukset) mutta kirjan teen, toimitan, suunnittelen, taitan ja kuvitan myyntivalmiiksi talkootyönä. Olen hakenut kirjalle apurahaa eri tahoilta.

Näyttely elää koko ajan. Uusia taidenäyttelytiloja etsin jatkuvasti  ja uusia erityisen rakkaita taidemalleja. Taidenäyttelyssä olevat taulut päivittyvät sitä mukaan kun uusia tauluja syntyy. Sen jälkeen kun taulu lähtee rakkaalle itselleen kulkee hän näyttelyssä mukana kehystettynä taideprinttinä tai blogikertomuksena.

Erityisen rakkaat taulut on maalattu akryylivärein( 65 x 54cm). Yhteistä kaikissa ilo ja onnellisuus, erityinen rakkaus. Maalaan tauluja erityisellä herkkyydellä ja intuitiolla.

Näyttelyt
Ensimmäisen kerran erityisen rakkaat esittäytyi kesä – heinäkuussa 2016 Ylivieskassa, kahvila ravinto Mokkapannu. Elokuu – syyskuu, Haapajärven kirjasto. Marraskuu Raudaskylän Kristillinen opisto Ylivieska.  Vaihtuvat Maisemat Kemijärven kulttuurikeskus Tammikuu 2017.  Erityisen rakkaat ja Vaihtuvat maisemat Vaasan Maakuntakirjasto Maaliskuu 2017. Kallion kirjasto. Helsinki. Elokuu 2017. Käpylän kirjasto. Helsinki. Syyskuu 2017. Hervanto. Tampere. Lokakuu 2017.

Erityisen rakkaisiin haluavat voivat ottaa minuun yhteyttä facebookin kautta, Anu Elovaara, sekä seurata taideprojektin etenemistä myös blogini kautta www.digidarling.biz/blogi. Sähköpostini on anu@digidarling.biz. Blogissani olen kertonut tarinoita ja purkanut vammaisperheen arkea jo  viiden vuoden ajan. Lisäksi sieltä löytyy galleriasta yli viidensadan taideteokseni kuvat.

Yhteenvetona ja juttuvinkkinä!
Olen 46-vuotias äiti/omaishoitaja/kuvataiteilija. Kuopus syntyy lähipäivinä eli kuulun siihen 0,2% prosentin marginaaliin joka saa nykyajan trendien vastaisesti lapsen vielä tässä iässä ja ilman mitään hedelmöityshoitoja. Eilen ripustin taidenäyttelyn Erityisen rakkaat Käpylän kirjastoon, Helsinkiin. Se on kannanottoni yhä kurjistuvaa vammaisiin kohdistuvaa yhteiskuntapolitiikkaa kohtaan. Olen maalannut Erityisen rakkaita talvesta 2016 alkaen. Lisää minusta ja taiteestani löydät henkilökohtaisesta blogistani www.digidarling.biz/blogi. Päätin viisi vuotta sitten sen avulla näyttää etten ole omaishoitaja äitinä yhtään vähäisempi kuin ns "oikeissa töissä" käyvät.


5.09.2017 13:23


5.09.2017 13:22


5.09.2017 13:21


5.09.2017 13:20


5.09.2017 13:19


5.09.2017 13:12

3.9.17 Mahakkaan mamman matka Helsinkiin ja Erityisen rakkaat taulut mukana❤. Pian 4.9.17 minut löydät Käpylän kirjastosta. Tervetuloa mukaan ripustamaan tauluja seinälle


5.09.2017 12:53


5.09.2017 12:52


5.09.2017 12:46


5.09.2017 12:43

Ystävieni tyttövauvoille lämmintä syksyn varalle!


5.09.2017 12:39


5.09.2017 12:38

Sara on tosi taitava kuvaaja!


5.09.2017 12:36

Viime sairaalareissulla minulla oli lentolaukku mukana tiiviisti pakattuna siltä varalta jos olisin jäänyt sairaalaan.


Raskausviikot tasan 38. Tomaattia aamupalaksi.

2.09.2017 04:12

1.9.17

Raskausviikot tasan 38!!! Kävimme sairaalassa. Olin jo varautunut siihen että jään sinne joten laukku odotti lääkärinkäynnin ajan autossa. Toisin kuitenkin kävi. Kotiin takaisin vielä noin puoleksi toista viikoksi.

Vauvan sydänäänet olivat hyvät. Ihana rytmi. Kuten Ilkka sanoi että vauvan sydän lyö kuin päästäisellä nopeaan ja tehokkaasti. Lääkärin tutkimusten jälkeen hän heitti pallon minulle että miten tehdään, haluanko jäädä sairaalaan ja aletaanko käynnistämään synnytystä jolloin siihen tosin menisi vielä monta päivää vai valitsenko arpapelinä jonkin päivämäärän siltä viikolta jolloin laskettu aika on. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Toivottavasti vauva päättää kuitenkin syntyä omavalinteisena päivänä ilman käynnistystä. Miten minä voisin valita hänelle sopivan syntymäajan?

Parin viikon ajan minulla on särkenyt kovasti vasenta jalkaan ja se on selvästi paksumpi kuin oikea. Molemmissa jaloissa on turvotusta mutta vasen pahempi. Välillä minusta tuntuu etten tunne kunnolla edes sen jalan varpaita ja siinä on selvä tuntopuutos. Äitiyspolin jälkeen kävin vielä ultrassa jossa lääkäri tutki vasemman jalan aina nivusesta varpaisiin asti etsien syvälaskimotukosta mutta oneksi mitään vakavaa löytöä ei näkynyt. Tutkimuspöydällä selällään makaaminen jalat suorana oli melkoinen koetus sillä supistukset tulivat niin äkkiä ja kovaa veitsenterävinä että pelkäsin jääväni siihen! En olisi arvannut miten kipeää otti kun lääkäri ultrasi jalkaa ja paineli kovaa pohjetta säikeinä auki. Se todella tuntui että piti melkein irvistää!

Kotiin... takaisin kotiin... ihanaa mutta samalla turhauttavaa. Minä olin jo niin valmis ottamaan vaavin vastaan. Kävimme syömässä Kokkolassa ennen kotimatkaa ja takaisin palatessa ajoimme moikkaamaan Ronia uuteen tilapäishoitopaikkaan. Siellä poika tuntui silminnähden viihtyvän. Risto Räppääjä elokuva pyöri nauhalta ja säkkityyny oli mukavan lokoisa. Plussana hoitopaikalle että Ronille hommattiin siellä heti korkereunainen sänky, kätevä timpuri kävi sen paikanpäällä tekemässä. Ronille tulee nyt pitkä hoitojakso poissa kotoa mutta uskon että hän viihtyy. Kokemus on meille kaikille erilainen. Aikaisemmin Roni ei ole ollut näin pitkään poissa kotoa. Elämä antaa ja opettaa.

2.9.17

Yök mikä olo! Oksettaa... pahoinvointi on tullut loppuraskaudesta voimalla takaisin. Öiset wcreissut ovat myös tuskien taival. Liitokset ja tukirangan kiinnikkeet venyvät ja paukkuvat. Pahin kuitenkin voimakas oksettava olo ja päänsärky. Onneksi oli keittiössä tomaattia. Sitä haukkasin ensitöikseni että pahin pahoinvointi talttui.


2.09.2017 03:16

Sairaalasta paluumatkalla käytiin moikkaamassa Ronia uudessa tilapäishoitopaikassa ja poika tuntui silminnähden viihtyvän.


2.09.2017 03:14


2.09.2017 03:13

Isot ja pienet jalat - sukat vertailun vuoksi.


2.09.2017 03:12

Isoveljen jalkaan - Ronille - sopivan värikkäät ja pitkät.


2.09.2017 03:10

Vahvennetun kantapäänkin tein näihin sukkiin. Kantapään kavennus oli vähän haastava mutta meni se kun kavensin siten että keskellä neljä silmukkaa ja ensimmäisen oikean kavennuskierroksen sivussa 7 silmukkaa.


2.09.2017 03:08

Elämäni ensimmäiset vauvasukat. Kudoin pehmoisesta langasta ja onnistuihan ne. Pienensin sen verran silmukkalukua että puikoilla 32 silmukkaa.


31.08.2017 06:02


31.08.2017 06:01


31.08.2017 06:00


31.08.2017 06:00


31.08.2017 05:58


Raskausviikot 37 + 6. Oleminen isona

31.08.2017 05:49

Hyvää huomenta torstaita. Tänä aamuna mietin taas että mistä se ihmisen kiire tulee? Yksi päivä katosi jonkin kiireen sekaan. Roni on reissussa ja pitkäkaulainen dinosaurus istuu hänen sängyssään. Jokainen meistä on toivottanut hyvää huomenta pehmodinolle – hyvää huomenta Roni – huomatakseen sitten vain että poika onkin lomamatkalla. Uudesta hoitopaikasta on kuulunut pelkkää hyvää. Viikolla siellä ei ole ollut muita lapsia mutta Roni on nauttinut täysin siemauksin olostaan ja hoivanaisilta saamastaan huomiosta.

Oloni on jo iso ja liitoksistaan ratkeileva. Olen yrittänyt liikkua viime päivinä enemmän kun tiedän että jos lähtö tulee niin voin lähteä heti samantien. Kaupassakin kävin vielä eilen tyttäreni kanssa mutta kävelyni on sellaista hissuttelua että herättää selvästi ihmisissä huomiota. Melkein sorruin ostamaan vauvanvaatteita mutta pidin näppini erossa niistä. Delekoin tehtävän tyttärelleni Saralle sen jälkeen kun lapsi on syntynyt. Minusta tuntuu että lapseni saa kaikkea mahdollista maailmassa, hyvää ja kaunista!

Jos minä olen iso ja leveä ja vaikeasti ohitettava kaupan ahtailla käytävillä hyllyjen solassa niin mitä sitten ovat järkyttävän kokoiset hirviöraktorit joita näkee kauppojen pihassa. Hirviöraktorit vievät tilaa neljän parkkiruudun verran, kaksi etupyörille kaksi takapyörille ja alle jää kaksi ruutua. Pysähdyin katsomaan raktoria ennen kuin lähdin autolle ja samassa kaupasta löntysti 15-vuotiaita nuoria joukko karkkipussit mukanaan. Julkisuudessa käydään keskusteluja mopoautoista, mopoista ja niiden turvallisuudesta mutta tappokone raktorit unohdetaan. Raktorit pois teini-ikäisiltä, kotiin kasvamaan pariksi vuodeksi ja polkupyörä kulkuneuvoksi. Kerkeää sitä hurjastella myöhemminkin!


Raskausviikot 37 + 4. Pojalle uusi hoitopaikka.

29.08.2017 03:27


29.08.2017 03:26

Raskausviikot 37 + 4

Hyvää huomenta lukijat!Kerron ensin mitä tapahtui eilen. Olo oli kuin elefantilla tai dinosauruksella. En tiedä kummalla niistä on ollut paksummat nilkat. Koko äpivän jalkoja särki ja varsinkin vasen nilkka oli super paksu.

Illalla veimme Ronin uuteen hoitopaikkaan. Matka oli pitkä mutta tie hyvä muutamaa töyssyä lukuunottamatta. Oli ihan siedettävää olla kyydissä. Roni katseli uudessa paikassa ympärilleen hämmästyneen oloisena. Selvästi hän vähän vierasti. Vastassa eivät olleet samat kasvot kuin aikaisemmin. Kun yöhoitaja saapui paikalle niin pojan ilme kirkastui. Ilo syttyi hänen silmiinsä ja suu meni leveään hymyyn innostuneen huudahduksen kera niin että kaikki hampaat näkyivät.

Olimme paikassa hyvän aikaa ja kerroimme Roniin liittyviä asioita, käyttöohjeita pojasta. Eniten minua jännittää tulevana hoitojaksona pojan yösäpsyt jotka tulevat joka yö paria harvinaista poikkeusta lukuunottamatta joka yö. Säpsyt tulevat aina siinä vaiheessa kun hän siirtyy kevyestä unesta syvempään uneen. Säpsyihin liittyy poissaolo, raajojen ojentuminen, etenkin käsien ja pelottava huuto joka pikkuhiljaa puhuteltaessa muuttuu ensin pelonsekaiseksi nauruksi ja vähitellen kun poissaolo väistyy poika on taas entisensä. Neurologi kuitenkin päätti viime vuoden epäonnisen lääkekokeilun jälkeen että muuta lääkitystä kuin perus epilepsialääke ei aloiteta, silloin Kepran vuoksi pojan mieliala synkkeni, hän lopetti vapaaehtoisen syömisen ja juomisen, verihiutaleet pilkkoontuivat sillä seurauksella että hb oli 70. Lisäksi jos kohtauslääkitystä olisi alettu käyttämään niin lamaannuttavista lääkkeistä olisi neurologin mukaan ollut enemmän haittaa kuin hyötyä ja lääkkeitä olisi pitänyt käyttää joka yö. Eihän stesolid edes ole kelakorvattava vaan mahdollisen korvauksen voi hakea jälkeenpäin vakutusyhtiöstä. Lääke itsessään on kallis ja buccolan (ehkä väärin kirjoitettu, poskeen annettava pistos vielä kalliimpi).

Ronin jättäminen hoitopaikkaan oli raskas temppu. Minusta oli vaikea jättää hänet sinne. Lähinnä sen vuoksi etten tiedä mitä hän tilanteesta ajatteli, halusiko sanoa jotain... en tiedä.

Ajelimme takaisin kotiin kaksi tuntia ja poikkesimme grillille Nivalassa. Herkkulautasia kolme. Tyttö oli jo nukahtanut enkä raaskinut häntä herättää. Katsoin hetken tv:tä ja nukahdettuani hetkeksi niille sijoilleni päätin kömpiä nukkumaan.

Nukkuminen on vaikeaa. Pyörin jatkuvasti sängyssä puolelta toiselle kylkiasennossa ja taas uudelleen ja uudelleen... lisäksi en oikein tiedä nukuinko vai valvoinko... yö oli kuin utuverho jonka sekaan vajosin ja nousin. Välillä unessa näin ihmiskasvoja ja ystäväni lahjakkaan lapsen piirtämiä piirroskasvoja, unessa ihmisiä tuli ja meni ja heillä oli kiire johonkin. Itse lepäsin siinä enkä tiennyt olinko hereillä vai unessa...Koko yö oli ohutta harsoa.

Tänään aamulla outous sen kun syveni kun Roni ei nukkunut omassa sängyssään. Mitään ei koko yön aikana puhelimitse kuulunut joten eiköhän pojalla ole kaikki hyvin. Toivottavasti. Äidinhuoli on aina sellainen.

Verensokeri minulla aamulla 4,7 ja verenpaine 84/147. Ihan kohtuullista. Aamupalaksi viiliä ja luonnonjughurttia. Seuraavaan sairaalareissuun on enää pari päivää. Onkohan meitä ensi viikolla yksi enemmän?


Erityisen rakkaat-näyttely

Erityisen rakkaat -taidenäyttelyprojekti

Anu Elovaara

Kallion kirjaston Kupolisalissa 8.8.2017-27.8.2017

Kiitos kaikille taidenäyttelyni Erityisen rakkaat katsojille ja tunnekokijoille. Tänään on taulut riisuttu pois Kallion kirjaston seiniltä ja syyskuun puolella uudet kasvot ripustetaan Käpylän kirjastoon Helsingissä. Lisään tähän vielä vaikka sama lukee alla olevan jutun kommentissa että hän joka vei näyttelystä viimehetkellä vieraskirjani voisi viipymättä palauttaa sen. En saanut terveisiä joita näyttelyvieraat kirjoittivat minulle vieraskirjaani. Mukana on ollut aina risuja mutta enimmäkseen ruusuja.

Muistakaa lukea allaoleva juttu. Siinä on paljon asiaa.

28.08.2017 02:59

Erityisen rakkaat -taidenäyttelyprojektini on minun kannanottoni yhteiskunnan säästöleikkauksia ja yhä kurjistuvaa politiikkaa vastaan niiden ihmisten puolesta joilla ei yksittäinen ääni kanna.

Samalla Erityisen rakkaat on muistutus siitä kuinka tärkeitä me kaikki toinen toisillemme olemme, korvaamattomia. Vammaisia ei saa unohtaa vaikka he eivät yhteiskunnan silmissä olekaan tuottava ja hyödyllinen kohde. Jokainen ihminen on yhtä arvokas. Toivottavasti tämä muistetaan nostaa esille myös kouluissa uudessa tasa-arvopedagogisessa suunnitelmassa.

Näyttelyssä en nimeä taulujen kasvoja, heillä kaikilla on yksi yhteinen piirre ja he ovat erityisen rakkaita. Heillä jokaisella on oma henkilökohtainen tarinansa.

Ajatus erityisen rakkaista syntyi talvella 2016. Olen koulutukseltani graafinen suunnittelija ja medianomi mutta maalaamaan en ole juurikaan ehtinyt työkseni omaishoitajan arjen vuoksi ja vielä pari vuotta sitten minulla oli myös yhdeksän vuoden ajan äitini perikunnan hevostila jota yksin lasten kanssa pyöritin.

Aluksi maalasin tauluja omasta erityisen rakkaastani Roni-pojastani. Sitten aivoafaasiaan sairastuneesta isästäni Raimo Heikkilästä.

Laitoin kuvia esille facebookkiin ja blogiini  ja taulut saivat innostuneen vastaanoton ja niin hyvää palautetta että siitä se sitten lähti. Mukaan haluavia alkoi ilmoittautua. Tällä hetkellä erityisen rakkaita tauluja on neljäkymmentä.

Omaishoitajan arki on kokonaisvaltaista ja sitovaa. Mitä ei rakkaan vuoksi tekisi. Itse olen omistanut elämäni 16-vuotiaan Roni poikani huolehtimiseen.

Erityisen rakkaat syntyi vastaiskuna arkiselle kurjistuvalle säästöleikkurin höystämälle todellisuudelle. Päätin ryhtyä maalaamaan erityislapsia, vammaisia, vammautuneita ja sairaita.

Taidenäyttelyissä on ollut mukana myös eri ikäisiä ja eri tavoin erityisiä, ei yksinomaan projektin alkuperäisessä merkityksessä.

Myöhemmin  kaikista mukana olevista erityisen rakkaista, vammaisista, vammautuneista tai sairaista kaiken ikäisistä erityisen rakkaista on tarkoitus tehdä samalla nimellä kirja josta yleisö voi lukea heidän kaikkien koskettavat tarinat. Tauluista olen pyytänyt nimellisen korvauksen mutta kirjan teen, toimitan, suunnittelen, taitan ja kuvitan myyntivalmiiksi talkootyönä. Olen hakenut kirjalle apurahaa eri tahoilta.

Näyttely elää koko ajan. Uusia taidenäyttelytiloja etsin jatkuvasti  ja uusia erityisen rakkaita taidemalleja. Taidenäyttelyssä olevat taulut päivittyvät sitä mukaan kun uusia tauluja syntyy. Sen jälkeen kun taulu lähtee rakkaalle itselleen kulkee hän näyttelyssä mukana kehystettynä taideprinttinä.
Erityisen rakkaat taulut on maalattu akryylivärein( 65 x 54cm). Yhteistä kaikissa ilo ja onnellisuus, erityinen rakkaus. Maalaan tauluja erityisellä herkkyydellä ja intuitiolla.
Näyttelyt
Ensimmäisen kerran erityisen rakkaat esittäytyi kesä – heinäkuussa 2016 Ylivieskassa, kahvila ravinto Mokkapannu. Elokuu – syyskuu, Haapajärven kirjasto. Marraskuu Raudaskylän Kristillinen opisto Ylivieska.  Vaihtuvat Maisemat Kemijärven kulttuurikeskus Tammikuu 2017.  Erityisen rakkaat ja Vaihtuvat maisemat Vaasan Maakuntakirjasto Maaliskuu 2017.
Erityisen rakkaisiin haluavat voivat ottaa minuun yhteyttä facebookin kautta, Anu Elovaara, sekä seurata taideprojektin etenemistä myös blogini kautta www.digidarling.biz/blogi. Sähköpostini on anu@digidarling.biz. Blogissani olen kertonut tarinoita ja purkanut vammaisperheen arkea jo  viiden vuoden ajan. Lisäksi sieltä löytyy galleriasta yli viidensadan taideteokseni kuvat.
Kallion kirjasto

Viides linja 11,00530 Helsinki

Tapahtumapaikka:Kallion kirjasto, Kupolisali 1. krs

Tapahtuma-aika:8.8.2017 klo 8:00 - 27.8.2017 klo 15:00


Raskausviikot 37 + 2. Kallion kirjasto. Helsinki. Erityisen rakkaat vielä kerran!

27.08.2017 05:32

Huomenta rakkaat lukijat,

Olen viime yönä nukkunut taas ruhtinaalliset 3,5 tuntia. Heräsin retrotouhukkaana, kaivoin ensimmäiseksi esille sukkalangat ja aloitetut kudelmat ja rupesin miettimään sopivia värisäätöjä kauan sitten aloitettuihin ja keskenjääneisiin villasukkiin.

Itseasiassa heräsin mylvintään ennen kuutta. Mylvintä kuului mahastani. Lorinaa ja murinaa ja semmoista loisketta minkä hirmuinen nälkä saa aikaan. Unimaailmassa olin kätilönä ennen kuin heräsin. Kätilöitsin pitkäkaulaista valtavaa kasvissyöjä dinosaurusta joka synnytti vanhan kotini pihamaalla ja yht`äkkiä dinosaurus muuttuikin exmiehekseni. Silloin heräsin mahani mylvintään ja minulla meni hetki aikaa huomata että olin kotona omassa sängyssäni ja minulla vain oli hirmuinen nälkä.

Nyt kun tarkemmin ajattelen asiaa niin on se päivämäärä jolla menin naimisiin ensimmäisen kerran kolmekymmentä vuotta sitten... Olin silloin 16-vuotias ja sitä loppuunkaluttua satua kesti 14 vuotta mutta sen pituinen se.

Tassuttelin jääkaapille. Valion kreikkalaista laktoositonta luonnonjoghurttia... sitruunavettä kyytipojaksi. Vähän puolukkahilloa joghurtin sekaan. Suosittelen jokaiselle kreikkalaista luonnonjoghurttia sekä Lidlissä vastaavaa rasvatonta laktoositonta maustamatonta. Olen elänyt sillä herkulla koko raskausajan, voimakkaan pahoinvointiajan yli sivu puolen vuoden raskautta ja nyt viime aikoina kun loppuraskaudesta pahoinvointi on tullut takaisin. Sitruunaa suosittelen jokaiselle ja appelsiineja. Niitä olen myös syönyt kilokaupalla eikä koskaan hb ole ollut näin hyvä 137! Anemiasta ei ole ollut tietoakaan. Aikaisemmin raskaana ollessani sitrushedelmät olivat kiellettyjen listalla allergisoivina ainesosina mutta nykyisin niitä onneksi saa syödä. Uutena olivat tulleet lakritsi ja salmiakki, ensimmäisen tiesinkin mutta salmiakki oli karvas pettymys, alkuraskaudesta ennen kuin tiesin tästä minun teki mieli aivan hulluna laktoositonta salmiakkijäätelöä.

Muistutan vielä uudestaan Dove rollon deodorantista ja sen parantavasta vaikutuksesta niitä jotka eivät ole kaikkia minun juttujani lukeneet. Minulta sen käyttö pesun ja hyvän kuivauksen jälkeen sipaistuna rintojen alle ja muuallekin ihopoimuihin paransi vuosia kestäneen pahan ihotulehduksen, märkivän ihottuman. Olen lähettänyt kiitokset myös Doven valmistajalle asiasta. Mieheni löysi vinkin sattumalta netistä. Dovea voi sipaista myös hikoaviin kasvoihin, kaulalle, hikisiin jalkateriin jne.

Raskausviikkoja 37 + 2. Ilkka on Helsingissä hakemassa Erityisen rakkaat-taulut sieltä pois. Taidenäyttelyni Kallion kirjastossa päättyy noustakseen uudestaan, uusin kasvoin Käpylän kirjastoon syyskuussa. Pieni mutta tässä on se että Kokkolan sairaalaan olen menossa ensi viikolla... mahdanko olla yhtenä vai kahtena kappaleena... pelottaa! Jännittää! Peukkuja saa pitää! Taitaa olla niin että minun täytyy seuraavan taidenäyttelyn alkua viilata sillätavoin että voisin olla itse mukana ripustamassa tauluja ja kertomassa niiden tarinoita.


26.08.2017 03:37

Torstai 24.8.17

Torstaina käytin aikaani tilastolliseen tutkimukseen ja olin yhteydessä Stakesiin. 2013 saamani tiedon mukaan 40 – 44 vuotiaiden synnyttäneiden äitien määrä oli kokonaisluvusta 0,2 %. Ennenvanhaan ei kummasteltu iltatähtilapsia tai sitä että kansakoulun opettajatar teki viimeisillä hedelmällisyysvuosillaan ainokaisensa kertalaakista. Syntyvyys oli osa kulttuuria. Kauhistuneena olen seurannut viime päivien keskustelua suomen syntyvyydestä ja lapsentekopolitiikasta. Maahanmuutolla korjataan alalukemiin notkahtanutta syntyvyyttä samalla kun köyhä entuudestaan köyhtyy ja rikas rikastuu ja suomalainen tavallinen kansa kuihtuu olemattomaksi. Päivähoitokeskustelu velloo ja pyörii tiimalasissa jonka äärellä poliittiset puolueet suitsivat kansaa kuinka äitien täytyy palata töihin ja isien on pakosta jäätävä osaksi hoitovapaata ja vanhempainrahaa kotiin jos ylipäätään mielivät saada pienen rahallisen tuen joka lapsesta annetaan. Kotihoidontukea ei ehkä pian maksetakaan kolmevuotiaaksi asti vaan lapselle parempi paikka yhteiskunan silmissä on täpötäyteen ahdettu päivähoitopaikka tai tulevaan avioeroon ja vanhempien vuorotyöhön sopeuttava vuorotyöläisten lastentarha.

Vasemmistoliitto ajoi vähän aikaa sitten oikeutta että jokainen 20-vuotias suomalainen voisi halutessaan teettää sterilisaation vaikka yhtään lasta ei olisi. Hienoa huutavat egolokisesti ajattelevat kukkahatut maailmanpelastajat mutta voiko mikään olla järjettömämpi ajatus kuin nuori aikuinen joka on jo mielestään valmis päättämään omasta hedelmällisyydestään ennen varsinaista aikuisikää. Kolmekymmentä vuottakin on vielä liian varhainen luku steriloiduksi tulemiseen. Lopetetaan tämä mielettömyys ja perustetaan perheitä ja lisätään lapsilukua silloin kun se hyvältä tuntuu.

Äidit tilastoissa 2017

Syntyneet

52 814 – syntyneiden lasten määrä (26812 poikaa ja 26002 tyttöä)

29,1– esikoisen synnyttäneiden keski-ikä

30,8– kaikkien synnyttäneiden keski-ikä

1,57kokonaishedelmällisyysluku

55 prosenttia avioliitossa olevien äitien määrä lapsen syntyessä

142lasten lukumäärä, jotka syntyivät 45-vuotiaille ja sitä vanhemmille äideille

4727– viime vuonna elokuussa syntyneitä oli eniten

Lähde: Tilastokeskus, Syntyneet 2016.


25.08.2017 04:26

Raskausviikkoja tasan 37!

Huom. Katossa näkyy kappale pinkkiä höyhenlamppua josta kerroin aikaisemmin.


25.08.2017 04:24


25.08.2017 04:22

Raskausviikot täynnä 36. Päivänä jona meinasin jäädä Prismaan.


25.08.2017 03:32

Lisään keskiviikon tähän alkuun

keskiviikko 23.8.17

Keskiviikkona varasin tyttärelle lääkäriajan. Silmässä oleva roska ei lähtenyt omin avuin. Ikävä hankaava tunne luomen alla pakotti meidät tohtoriin. Koululla tehdyt kuitumittaukset ovat osoittaneet että ilmassa olevista hiukkasista voi saada allergiaoireita ja hiukkasia silmiin. Samalla kertaa lääkäri tarkisti myös samana aamuna liikuntatunnilla sattuneen urheiluvamman.

Tyttären lääkäri sujui hyvin. Onneksi jalassakaan ei ollut mitään dramaattisen vakavaa muuta kuin että lepoa ja kohoasentoa alkuensiavuksi. Odotusaulasta tarttui mukaan ilkeä kommentti kun vieressä istuva rouva kysyi osoittaen huomionsa mahalleni:

- Tämä nyt oli sitten varmaan varmaan vahinko?

- Yhdeksän keskenmenon jälkeen ei voi puhua vahingosta. Tämmöinen onnellinen yllätys me saatiin.

- Jaa... Mahtaa olla miehesi onnellinen... vielä jos lapsi on isänsä näköinen... (hyminää...) Et ole sitten poikaasikaan hoitanut pitkään aikaan...

- En ole voinut nostella jos sitä tarkoitat mutta onhan hoitaminen paljon muutakin kuin nostaminen.

Kaikkea hyvää keskustelijalle. Seuraavan kerran valitsen toisen paikan jos satumme kohdakkain.


24.08.2017 04:33

Maanantai 21.8.2017

Vaunutilausta odotellessa.

Roni kipeenä flunssassa kotona. Raskausviikko 36 on pyörähtänyt hyvin käyntiin + 3vrk. Saralla silmälääkäriaika silmälasiliikkeeseen. Löytyi maailman ihanimmat silmälasien sangat ja alle 18-vuotiaille puoleen hintaan joten tilasin tytölle uudet lukulasit.

Mahassa tuntuu siltä kuin kohdun alapuolella vasemmalta puolelta olisi jokin jousi irti tai poikki poikki. Tunnen ihan selvästi kuinka jokin osa liikkuu. Vauvalla kaikki hyvin mutta oloni on tosi epämukava. On totta että tässä vaiheessa raskautta keho valmistaa pääkoppaa tulevaan synnytykseen mutta siltikin minua pelottaa.

Mustikoita järjestyi ystävän kautta. Hirvikärpästen maahanmuuton jälkeen en ole metsään mennyt. Maksan mielelläni ihmiselle joka uhrautuu puolestani ja nokkii sieltä vitamiinipommimustikat perheelleni. Silmälasisession jälkeen lähdimme noutamaan mustikoita mutta koska tie olikin sorainen ja kuoppainen täytyi meidän palata takaisin kahdeksan kilometriä ennen määränpäätä. En voinut olla yhtään enempää auton kyydissä. Jokainen auton nylkähdys sai kohtuni supistelemaan ja sitä kovemmin mitä enemmän auto heilahti sivuttaissuunnassa. Minä palasin kotipesälle ja pojat lähtivät uudestaan hakemaan mustikoita. Pakastimeen saatiin iloinen pinkki ämpärillinen mustikkaa talven varalle pieniin annosrasioihin pakattuna. Luonnonjughurttia ja mustikkaa. Nam!

Maanataipäivä ja ilta menivät muuten supistellessa. Istuminen löhötuolissakin on jo vaikeaa kun supistukset tulevat ja menevät kuin aaltoina yllättäin ja supistuksen nousuaallokossa en meinaa päästä edes tuolista ylös. Olen yrittänyt ajatella supistuksia myönteisesti ja synnytystä kuin kukkana, tulppaanina joka hitaasti mutta varmasti aukeaa. Kehoni on pauhaava koneisto joka toimii. Kohtu vauvatehdas....

Hetki... kohta tulevat tekstit tiistai ja keskiviikko

tiistai 22.8.17 Rv36 + 4

Tiistai meni hengittäen puhaltaen ja mielikuvaharjoitellen. Supistukset tulivat ja menivät kiristyen ja koventuen. Monta kertaa olin jo lähdössä sairaalaan. Yöt ovat tässä vaiheessa pahimpia. Herääminen on tuskallista. Alapuolella oleva lonkka on puutunut ja kääntyminen selän kautta vasemmalta oikealle kyljelle on kivulias niin että on pakko irvistää. Yritän kuvitella näkymättömän vinssin avukseni kääntymiseen. Pahimmalta tuntuu tunne kuin kohdun vasemmalla puolella alhaalla olisi jokin jousi irtoamassa. Kannatin tai soiva vanhan sängyn runkojousi.

Olen etsinyt netistä tietoa hakusanalla 46 vuotta ja raskaana. Hakutuloksia, blogikirjoituksia ja yleisönosastojen yltiöpäisiä vihakirjoituksia iäkkäitä vanhempia kohtaan löytyy lähinnä vuoteen 2013 saakka ja sen jälkeen on hiljaista. Tunnetasolla ei löydy mitään. Tieteellistä tutkimusta löytyy että alle prosentti minun ikäisistä kypsistä naisista raskautuu luonnonmukaisesti ilman lääketieteellistä apua ja synnyttää elävän lapsen. Äsken vilahti tv-uutisten otsikoissa uusi tieto että suomalaisten syntyvyys laskee edelleen vaikka on alhaisempi kuin 1860-luvun mutta maahanmuuttopolitiikka korjaa syntyvyyden suuntaa... Mitä tuosta pitäisi ajatella kuin että suomalainen yhteiskunta on pahasti nitkahtanut synnyinjuuriltaan ja jotain tekohengitystä pitäisi tälle harvinaiseksi käyvälle kansakunnalle antaa.

Vielä puuttuu keskiviikko…. hetkinen!


RV 36 Ennakkosupistelua

22.08.2017 02:57

Perjantai ilta tasan rv 36

Neuvolan jälkeen hurautin perjantaina autolla Prismaan ostoksille ja meinasin jäädä sinne. Kauppa on iso ja valtava ja minä tunsin itseni hyvin pieneksi seisoessani siellä valaisimien keskellä odottamassa että jostain tulisi pelastava myyjä. Muutama miespuolinen myyjä kulki etäämpää ohi mutta ei vahingossakaan tullut kysymään että tarvitsenko minä jotain.

Seisoskelin siellä valaisin puolella varmasti tunnin ja tunsin kuinka kohtuni kivettyi taas golfpalloksi. Kipu oli mieletön. Katselin huolestuneena ympärilleni että olisiko siellä jotain istuimen tapaista sellaista kuitenkaan löytämättä. Kaiken huipuksi puhelimenikin jätin sitten autoon koska minulla oli kiire aikataulu, ainakin omasta mielestäni.

Lopulta sukupuuttoon kuolleet myyjät alkoivat huolestuttamaan minua ja etenin kymmensenttisillä töppöaskelillani eteenpäin ohi valaisimien remppapuolelle ja sieltähän niitä myyjiä löytyi, parveilivat myyjäpojat/miehet isontalon isännän luona varmistamassa että hän on varmasti saanut kaiken ostettavan mahtavaan peräkärryynsä tai ehkä vielä jotain uupuisi, jotain kallista joka toisi lisää bonuksia kolmelle miespuoliselle myyjälle.

-Anteeksi, mutta voisiko joku teistä auttaa minua...?

- Millaista asiaa teillä olisi?

-Tarvitsisin yhden valaisimen itselleni, en löydä sellaista kuin vain tuolta katosta...

-Minä voin lähteä sinulle katsomaan missä niitä valaisimia on.

Etenimme valaisin osastolle.

-Turhaan sinä etsit tuota höyhenpallovalaisinta laatikoista, olen etsinyt jo kaikki. Ainoa mikä on on tuossa katossa. Ostaisin sen.

- Voihan sen tietenkin siitä ostaa vaikka se on esittelylamppu ja ainoa... en vaan tiedä miten saan sen sieltä alas... onko sinulla kiire...?

- Ei minulla kiire ole muuta kuin että olen seissyt täällä tunnin ilman palvelua ja jos nyt jään pidemmäksi aikaa niin lähden suoraan tästä synnyttämään.... voisitko ottaa lampun alas ja paketoida sen valmiiksi minulle maanantaihin...

-Tietenkin, tottakai!

Sanoi pullea myyjäpoika jolla oli posket aivan punaiset huomautettuani hänelle mihin lähden kohta ellen voi lähteä heti kotiin.

Sinne jä myyjäpoika ihmettelemään miten hän saisi minulle pinkin höyhenpallolampun alas katosta. Toisaalta meinasin jättää lampun sinne odotettuani liian kauan palvelua ja huomattuani että valkoisessa vastaavassa lampussa luki ”ankan höyheniä”. Intialaisen oranssin nautalompakon jälkeen en haluaisi suosia lamppua jonka tekemiseen on ehkä tarvittu kidutettuja ankkaraukkoja, ankkoja joiden sulat ja höyhenet on revitty eläviltä linnuilta irti. Olin kuitenkin hankkinut mahtavat ennakkosupistukset odottaessani palvelua ja halusin sen pinkkipalleron.

Matka Prismasta ulos oli järkyttävän pitkä. Jokainen askel oli nujertaa minut. Se kipu! Arghhhhh! Päästyäni autoon tajusin että tankkaaminenkin olisi pakollista ennen kuin pääsisin kotiin...

Lauantai rv36 +1

Lauantai meni hissutellessa. Supistelee supistelee supistelee...Yritän löytää mukavaa asentoa... vaivun kylkiasennossa unenomaiseen horrokseen ja herään siihen tunteeseen että lonkkani on tunnoton... tunnen kaikki ihopoimut ja kerrokset ja tunnen kuinka nestettä on entistä enemmän elimistössäni. Makaan paikoillani ja yritän tavoittaa sen hetken muistojen kätköistä kun viimeksi synnytin kauan sitten... löydänkö siitä jotain ei pelättävää positiivista...

Ilkka tuurasi minua tänään Perussuomalaisten kahviteltalla kera puoluetovereiden ja vierailevan Arja Juvosen. Tyttärenikin sanoi että yhden meidän koiran nimeksi olisi oikeastaan pitänyt laittaa Persu. Olen miettinyt paljon Turussa tapahtuneen terroriteon uhreja. Tilanteen syitä ja seurauksia sekä mediaa joka pyörittää koko myllyä. Toivottavasti poliitikkojen silmät aukeavat millainen kudelma meillä on käsissä.

Sunnuntai rv 36 + 2.

Pyörähdys mökillä. Katsoimme pojan kanssa Frozien-elokuvan sillä välin kun Ilkka lämmitti saunan. Onneksi siellä on pehmoinen sohva, en muuta jaksanut tehdä kuin olla vaan ja köllöttää. Välillä kävin ulkokuistilla kuuntelemassa haapojen havinaa.Kotirinne on pitkä ja jyrkkä. Siinä se olikin päivän urheilusaldo että jaksoin kävellä kerran mökille sieltä saunalle ja takaisin ylös mökin kautta parkkipaikalle autoon. Myrskytuuli riepotteli korkeita puiden latvuksia. Syksy on selvästi tullut.


Raskausviikkoja tasan 36

18.08.2017 07:14


18.08.2017 06:34

Huomenta rakkaat lukijat!

On vilahtanut viikko siitä kun päivitin viimeksi blogiani. Tänään tulee raskausviikkoja täyteen 36 viikkoa tasan! Aika rientää! Lapsi potkuttelee tyytyväisenä masussani mutta äidillä alkaa olemaan jo tukalat olot. Kertaan vähän viikon tapahtumia.

Viime viikonloppuna näin yöllä mahtavaa unta. Muistan sen unen elävästi vieläkin. Kaikenlaisia juttuja unessa voi kokea mutta se oli ennenkuulumattoman hienoa. Oli vihreä laaja pelto ja sen keskellä virtasi valtava joki. Kyseessä oli paljon isompi joki kuin kotoinen kalajoki. Ratsasti siellä pellolla pitkässä heinikossa suurella hevosella, ilman satulaa rauhallista käyntiä ja yllättäin hevonen halusikin mennä veteen. Istuin hevosen selässä kun se ojentautui uimaan veteen ja samassa hetkessä hevosen olemus muuttuikin jättimäiseksi norsuksi jonka kallon takana sen niskassa istuin. Oi se oli ihanaa norsuilua! Miten ihanasti valtava painava eläin osasikaan liukua vedessä. Se oli aivan painoton ja hattaran kevyt niin kuin minäkin sen mukana!

Heräsin kesken ihanan unen ja olo oli kuin olisin painunut kivenä pohjaan. Poissa oli pehmoinen norsu ja joen sopivan viileä hellivä vesi. Jäljellä minä. Aamuvarhainen sarastus ja liitoskivut.

Maanantaina 14.8 kävin Kokkolassa sairaalassa. Koko perhe oli mukana. Vanha Ötökkä on parkkeerattu eläketeloilleen sireenipensaan katveeseen mutta kapitalisti poikamme Ronin uusi pörriäinen, saman merkkinen auto kuin edellinen mutta uudempi, nieli ahnaasti kilometrejä ja bensaa ja kuljetti meidät varmaotteisesti sairaalaan. Leikkisästi kutsun poikaa kapitalistiksi sillä ei meidän perheessä enää kukaan muu omista autoa, ainoastaan vanhan kulahtaneen polkupyörän. Roni tarvitsi uuden kauppakassin ja hän sen eläkerahoillaan sai. Entinen auto kesti päivälleen kuusi vuotta eikä ollut ostohinnaltaan kallis. Mikä voisi olla mukavampaa kuin nauttia uudessa autossa poppikoneen pauhusta! Roni jaksoi jumputtaa istuinpenkillä koko matkan mennen tullen.

Sairaalassa perus rutiini tutkimukset. Tällä kertaa istahdin myös mukavaan keinutuoliin siksi aikaa että pikkuisesta kuunpojasta saatiin sydänäänikäyrä. Vähän väliä hän pyöri ja hyöri ja kääntyili kohtukodissaan uudelleen niin että anturoita piti liikutella mahani pinnalla.

Sairaalassa selvitettiin lopuksi myös ongelmaa mihin menisi erityislapseni siksi aikaa kun äiti tulee synnyttämään. Tapasin mukavan sosiaalivastaavan ja keskustelin hänen kanssaan asiasta. Lastenosasto ei käy enää päinsä 16-vuotiaalle eläkeläiselle.

Lopuksi kävimme ostoksilla Prismassa ennen kotimatkaa. Vihdoin viimein löysin uuden lompakon! Vanha lompakkoni – joka varastettiin viime vuonna Teneriffalla ja löytyi – ei kestänyt enää vaan vanhuuttaan hymyili koko kalustolla rikkoutuneen vetoketjun muodossa. Sama leopardilompsa oli minulla lähemmäs kymmenen vuotta.

Tiistaina olin todella pettynyt kun huomasin mikä salaisuus uuteen lompakkooni kätkeytyi. Nimittäin lompakko jossa kehutaan että se on Suomalaista designia, Made in Finland, Desingn to Finland, Aitoa naudan nappaa, Koski jne... kaikki tuo löytyy lämpimän oranssin nautalompakon pinnasta mutta mutta.... sisätaskusta löytyi lappu jossa lukee ” Naudan nahka lompakko. Valmistettu Intiassa.” - Intiassa! Mitä?! Minua on huijattu! Ostinko minä todella lompakon jota luulin Suomalaiseksi käsityöksi ja kuitenkin ostokseni paljastuu Intialaisen lapsityövoiman kätösten aikaansaannokseksi, varsinkin kun siellä lehmä on pyhä eläin. Suomalaiset nautakantturat on todennäköisesti ensin salakuljetettu naudannahkoina Intiaan, siellä ne on värjätty oranssiksi kuolevien lapsien haistellessa värikattiloiden höyryjä ja sitten minä hyväuskoinen suomalainen äiti menen ja ostan lompakon Kokkolan Prismasta kotimaisena design tuotteena luullen että tuen paikallista käsityökulttuuria.
Puolessa välissä viikkoa alkoi varmistumaan että erityisnuoremme seuraava tilapäishoitopaikka sijaitsee Oulussa. Ensin käyn viemässä lapseni Ouluun ja sitten lähden Kokkolaan synnyttämään. Järjesteltävissä kunhan ei saman päivän aikana. Kinnulassa meillä oli ihan hyvä hoitopaikka, en edelleenkään tiedä miksi sopimuksia ei sinne enää uusittu... Puolen välin viikon paras anti oli se että kuulun nyt Oulun seudun kehitysvammaisten tukiyhdistykseen. Kuuluin vuosikaudet Porvoon seudun vastaavaan ja sen jälkeen en vuosikausiin mihinkään mutta onneksi nyt jäsenyys Ouluun järjestyi ja saan reaaliajassa tietoa ja päivityksiä heidän toiminnastaan. Omaishoitajat ja Läheiset Ry:hyn sekä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:hyn. Kuulun sillä saralla Ylivieskaan ja Kallioon. Nivalassa on oma omaishoitajien porukka mutta vaikka hain siihen jäsenyyttä phuhelinsoitolla toiminnan johtajalle en ole saanut asiaan minkäänlaista vastausta. Hyvä näin. Nyt asia on kunnossa!
Muurahaiset päättivät jakautua eri leireihin ja osa niistä yritti kehnoin tuloksin vallata meidän keittön! Onneksi muurahaiset huomasivat että suunta on väärä ja suunnistivat toisaalle. Kauppoihin en enää uskalla paljon lähteä. Raskaus on niin pitkällä ja lapsi painaa jo voimakkaasti alaspäin aikaansaaden supistuksia että jokainen askel on tuskalias.

Taikauskoisena äitinä en ole uskaltanut hankkia syntyvälle lapselle mitään muuta kuin äitiyspakkauksen ja sekin odottaa avaamattomana lapsen syntymää. Mitään ei hankita ennen kuin lapsi on konkreettisesti sylissäni... paitsi yhdistelmävaunut... sadesuoja... lämpöpussi. Sen tilauksen me teimme. Toivottavasti vaunut kerkeävät ennen vauvaa. Nykyisin kaupassa uskallan jo sentään vähän vilkaista mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyy pienelle poikavauvalle. Pikkuriikkiset pehmeät pastellisävyiset potkupuvut ovat syötävän suloisia.


Kiitos kaikille lukijoilleni! 100 000 rikkoutui!

11.08.2017 23:24

Kiitos kaikille lukijoilleni sekä ystävilleni jotka olette olleet vapaehtoisesti mukana kanssani rakentamassa tätä blogiani koodauksen ja muun merkeissä. Minulle kuuluu tämä taiteellinen puoli ja ystävilleni tekninen. Kun aloitimme yhteisen projektin vuonna 2012 naureskelimme että mahtaako koskaan tulla tuhatta kävijää. Kiitos! Digidarling toiminimen olen rekisteröinyt muistaakseni vuonna 2008 mutta haaveista ei tullut totta mainosalan yrityksen ja TolpanTallin osalta. En koskaan aloittanut yritystoimintaa mutta koska toiminimet oli rekisteröity niin päätin pitää ne tallessa pöytälaatikossa. Olen huomannut että monet etsivät tietojani yritysrekisteristä googlen avulla nimenomaan olemassaolevien toiminimien vuoksi. Voi olla että jonain päivänä aika on kypsä hevostilalle joka kantaa nimeä Tolpan Talli ja mainos- ja kuvitustoimistolle DigiDarling. Siihen asti ja sen jälkeenkin voitte seurata DD`n seikkailuja Digidarling`s Diarysta. Digidarling sai alkunsa vuonna 2006. Odottelin junaa Oulun rautatieasemalla aamuvarhaisella ja piirtelin aukirevityn kirjekuoren pintaan tulppaaneja. Hetken mielijohteesta kirjoitin siihen myös Digidarling. DD`n päiväkirjan alkutarina.


RV tasan 35. Seesteinen perjantai

11.08.2017 22:54

Tämä päivä meni löhöillessä. Mieleni teki maalata mutta en voinut kohonneen verenpaineen vuoksi. Pyydän taulun tilanneilta kärsivällisyyttä. Maalaan heti kun voin. Lisää tilauksia saa lähettää mutta tosiaan tarkkaa ajankohtaa en osaa sanoa milloin kaikki ovat valmiita.

Yöt pimenevät ja syksy saapuu. Mikään ei ole niin hienoa kuin istua torkkupeitteeseen kääriytyneenä sudenhetken aikaan kello kolme yöllä viileällä kuistilla. Silloin voin hetken kuunnella hiljaisuutta eikä korvissa soi vain läheisen tien huumaava liikennepauhu. Mökille menen aina kun mahdollista. Siellä saan olla minäkin kuin äidin kohdussa, veden liplatus tuulen humina, haapojen havina eikä liikennettä missään.


RV 35 Kuin muumimamma

11.08.2017 07:18

Eilen alkoivat lasten koulut. Molemmat lapset ovat ysiluokkalaisia. Sää oli sopivan kolea ja ukkostakin saatiin. Oman kiireensä loi se että oli äitiysneuvolassa käynti. Nippa nappa ehdin sinne ajoissa ja nostatin taas autonratissa verenpainetta.

Olin kuin muumimamma mustavalkoraidalliset vaatteet päällä. Sama teema toistui mekossa, jakussa ja kengissä. Lisänä tumman vihreä käsilaukku. Vatsani kiristyy vähästä liikunnasta kuin golfpallo kivikovaksi kumpareeksi eikä askellus ole joustavaa. Yritän välttää ihmisten edessä ankkamaista vaappumista ja pitää lantioni kävellessä stabiilina mutta paremmin sanottu kuin tehty.

Neuvolan jälkeen kotiin. Verenpaine aiheuttaa huolta. Siihen täytyy kiinnittää huomiota. Verensokeri on pysynyt tiukalla ruokavaliolla suhteellisen hyvänä mutta tilannetta täytyy seurata koko ajan. Verenpaineesta johtuen minulla on särkenyt päätä monta päivää ja huimaus tulee hetkessä kun punnerran kehoni seisaalleen. Painoa on raskausaikana tullut lisää 14 kiloa joka on ihan tavallista ja raskausarpia en silmämääräisesti näe ollenkaan. Vanha parkkintunut nahkani on antanut myöten. Monta asiaa tekemättä. Monta monituista juttua pitäisi hoitaa! Kiire! Asiat risteilevät päänisisällä ja ukkosen rummuttaessa pilvien reunoja minun teki mieleni kotona vain nukkua... sohvalla viltti päällä.

Unien jälkeen maalaaminen maistui erityisen hyvältä. Aloin maalaamaan Erityisen rakkaan Tapion kera sisarusten. Valokuvassa on ripaus hulluttelua. Siksi maalaustyöhön tuli rempseämpi ote. Maalasin taulun alusta loppuun märällä tekniikalla. Vesiliukoisella puuvärillä aluksi luonnostelu. Muutamia valokuvia otin työvaiheista mutta sen jälkeen maalaaminen oli niin intensiivistä etten muistanut kuvata enempää ja kun signeerasin valmiin maalauksen niin olin loikannut lähes kaikki työn tekovaiheet yli.

Maalaamisen jälkeen verenpaineeni huusi hoosiannaa. Mitattuna se oli 174/96!!!!!! Minulla ei ole koskaan ollut noin korkeaa verenpainetta ja nilkat olivat kuin elefantilla! Pakko myöntää että loppu raskausaika lasketellaan ihan löysin rantein ja lepäillen. En halua riskeerata mitään ja taas kerran sain huomata etten ole suinkaan kaikkivoipa. Lepo vaan. Kaikki muut askareet saavat jäädä. En halua riskeerata lapsen enkä itseni turvallisuutta.

Tänään perjantaina tasan 35 raskausviikkoa! Ihanaa! Sateisen raikas syksyä enteilevä ilmanala. Herätys kuudelta. Yksi kuppi kahvia aamupalaksi sallittakoon ennen puuroa. Verenpaine 134/75. Minulla ei edelleenkään ole vauvalle mitään muuta kuin nimi valmiiksi mietittynä. Äitiyspakkaus odottaa avaamista mutta ei vielä. Paketin saa avata sitten vasta kun poika on syntynyt. Lastenvaunujen tulee olla kuin ferrari mutta hätätapauksessa minun yli 46 vuotta vanhat vaunut ovat vielä iskukunnossa, punaiset nahkavaunut isoilla pyörillä, aikansa rolsroys.


Erityisen rakas Tapio. Akryylimaalaus

11.08.2017 06:42


10.08.2017 22:57


10.08.2017 22:56


RV 34 + 6. Kuolemanpelko

10.08.2017 05:33

Ihailen ihmisiä jotka voivat elää elämänsä sen enempää ajattelematta mitä oli ennen syntymää tai mitä odottaa kuoleman jälkeen. Suoraviivaisten ihmisten elämä on lineaarista alusta loppuun ja that`s it. Se oli siinä. Sen pituinen se. Minussa elämä herättää monenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Vastaväitteitäkin löytyy, miksi, minkä tähden, mitä oli ennen tätä kaikkea...?

Olen viimeisten kuudentoista vuoden aikana kysynyt usein itseltäni minkä vuoksi minun poikani täytyy olla vaikeasti kehitysvammainen. Sellainen jonka lääkärit sulkevat diagnosoimattomana mappi ööhön ja säästävät terapioissa vältellen kehitysennustetta.Olen usein ajatellut sitä, murehtinut ja ollut katkera elämälle hänen puolestaan. Mutta hän syntyi sellaiseksi. Olisiko jotain toisin jos hänellä olisi ollut terveet jalat ja normaali elämä, hän olisi juossut ja tehnyt asioita, ajatellut ja uskaltanut kuten ns normaalit ihmiset ja sitten yht´äkkiä jonkin sairauden tai onnettomuuden vuoksi kaikki olisikin ollut poissa? Olisiko hän ollut onnellisempi tai surullisempi silloin.... Entä minä. Olisiko minulla ollut helpompaa?

Raskauden edetessä on myös kuolemanpelko jäytänyt mieltäni. Monen edellisen raskauden yhteydessä oli kuolema läsnä ja vei elämän alkiot kauas pois. Se oli raskasta. Aloittaa alusta uudestaan toivominen ja kohdata vääjäämättä pettymys. Se tuntui siltä kuin paloja minusta olisi joka kerta revitty pois. Nyt olen raskaudessa loppusuoralla. Haluaisin pitää tämän olotilan ainiaan, tuntea pienen ihmisen tömistelyt sisälläni ja samalla haluaisin jo kuoriutua tästä valtavasta ylipainosta joka turruttaa selkärankani ja tukkii lantiossa tuntohermot. Maha on valtava. Se on kaunis. Se on kuin ohuen ohut elämän ja kuoleman viiva. Kaikki on alussa elämässä kiinni mutta ulkoistuminen ja kokemukset puuttuvat.

Takaisin juonen alkulähteille kuolemaan. Kello kolmelta heräsin ulkoiluttamaan kotona hääräävää koiranpentua. Istuin ulkokuistilla ohuessa hellemekossa paljain jaloin. Kuuntelin rekkaliikennettä viereisellä tiellä ja tunsin ihollani kuinka aamu-usva ympäriltä pakeni. Silloin ajattelin erityisesti kuolemaa. Vammaisen poikani kohdalla melkein vuosi mentiin normaalisti ennen ensimmäistä suurta kohtausta jonka seurauksena ambulanssi kiidätti meidät Helsinkiin Lastenlinnaan ja sieltä eteenpäin vuosikausien tutkimuksiin ja arvailuihin vammaisuuden syystä. Vuodet ovat olleet raskaita. Olen kuitenkin oppinut elämään hänen kanssaan hetken kerrallaan sen enempää rönsyilemättä ajassa tulevaisuuteen. Jokainen päivä vuorollaan näyttää millainen on hänen tulevaisuutensa. Pienempänä hänellä oli monia kuoleman kanssa käytyjä vuoropuheluita joista onneksi selvittiin. Nyt hän on 16-vuotias ja eläkkeellä. Yhteiskunnan silmissä ei lapsi koska lapsilisä katkaistiin eläke etuuksien vuoksi ja samalla hän ei ole kuitenkaan täysivaltainen aikuinen. 16-vuotta on selvästi sellainen aikajana jonka yli vaikeavammaisen ei yhteiskunnan silmissä pitäisi säästösyistä elää. Eläke tulee käyttää kokonaisuudessaan eläkkeensaajan omiin menoihin mutta ei vaatteisiin, asumiskustannuksiin eikä ruokaan koska 16-vuotias eläkeläinen on alaikäinen ja näin ollen vanhemmilla on vastuu maksaa kaikki edellämainitut asiat. Reilusti pienempi hoitotuki verrattuna alle 16-vuotiaan hoitotukeen tulee vielä huoltajalle mutta kun lapsi vanhenee täysi-ikäiseksi 18-vuotiaaksi niin sen jälkeen myös hoitotuki kuuluu maksaa ja käyttää yksinomaan vammaiselle itselleen ja hänen tarpeisiin, ei sille henkilölle joka häntä hoitaa.

Mikä minussa on herättänyt taas sisälläni uinuvan kuolemanpelon? Elämän rajallisuus. Riskitekijät. Vuonna 85 meinasin kuolla ratsastusonnettomuudessa. Harrastus oli itsessään riskitekijä mutta en välittänyt siitä. Olin nuori ja halusin tehdä asioita. Myöhemmin en edes muista käyneeni kuoleman rajalla. Kokemus oli minulle kuin syvä uni mutta niin lähellä lopullista loppua. Poikani kohdalla kuolemanpelko minulle, hänen äidilleen on koko lapseni elämän ajan ollut kuin pojan synkkä varjo, kulahtanut mutta olemassa.

Raskauteni aikana olen kuullut puhuttavan riskitekijäistä ja vaaroista. Olen tietoisesti viivytellyt ja jättänyt riskitestit tekemättä. Mitä minä niillä voittaisin, olisinko ollut valmis lopettamaan syntyneen elämän tehtyäni testin? Tänään aamuyöllä aamuöisellä kuistilla hytistessäni vilusta pysähdyin pitkästä aikaa ajattelemaan vammaisen lapseni elämänkaarta. Olen aina halunnut ajatella että se on ikuinen. Ehkä se on meillä samanmittainen niin ettei hyvästejä ole ennen eikä jälkeen. Uskon niin. En halua ajatella että joutuisin hautaamaan oman lapseni tai itse kuolemaan pois, kuka hänestä sitten pitäisi huolta? Kuolema on ajatus jota en halua tuntea. Se on kuin pohjaan palanut mannapuuro, aina yhtä yllättävä ja paha.

Raskauden edetessä loppusuoralle olen myös vääjäämättä ajatellut että entä jos minä kuolen? Lääkärit puhuvat iästä ja riskitekijöistä. Minä en ole ollenkaan varma pystynkö synnyttämään. Toisaalta en halua myöskään leikkausta. Entä jos jokin menee vikaan ja minä kuolen... Eilen kuolemanpelkoa lisäsi myös vakuutusyhtiön ikärasismi, nimittäin se etten voinut ottaa syntymättömälle lapselleni vakuutusta koska olen itse täyttänyt 46 vuotta. Siinä menee elämän ja kuoleman raja.


RV 34 + 5 Perhosen keveys

9.08.2017 11:31

Minun oloni ei ole kuin perhosella ennemmin kuin paksukaisella. Viikot kulkevat niin tiheällä nopeudella etten kohta ennätä edes järjellä ajatella vain tunteella ja intuitiolla. Taide vaatii tunnetta ja eläytymistä, samaistumista maalattavaan kohteeseen. Luomisprosessi on syvä. Maalaan sen minkä näen ”sieluni silmin”, värit näytetään minulle heti ennakkoon kuin näkymättömästä värikartasta näkyväksi kehykseksi kynähahmotelman ympärille.

Intoa minulla olisi maalata vaikka kuinka mutta välillä supistukset ovat jo niin kovia etten voi istua pitkää aikaa kerrallaan ja silloin maalaustekniikka kärsii. Tykkään maalata nopeasti kostealle pinnalle sopivasti ohennetuilla väreillä voimakkain siveltimenvedoin. Paras sivellin esimerkiksi taustamaiseman tekoon on leveä hyvälaatuinen lattasivellin, ei pyöreäpäinen.

Shoppailu taitaa jäädä raskauden loppuvaiheessa vähemmälle. Eilenkin kun olin tyttäreni kanssa kaupassa minusta tuntui siltä että supistukset pakottavat vauvan ulos välittömästi. Mitä siitä olisi tullut jos pieni poika olisi pudonnut kesken shoppailun kaupan lattialle!? Eihän se nyt ihan noin mene mutta siltä minusta tuntui todella kun halusin antaa kivuliaan irvistyksen nousta kasvoilleni mutta mukailin sen sitten kuitenkin ystävälliseen hymyyn.

Koulut alkavat huomenna. Koulun alku on aina tapahtuma mutta miten saada teini-ikäisten lasten unirytmi palautumaan kesän jäljiltä normaaliin koulurutiiniin. En tiedä. Mitä ajattelevat ne ihmiset jotka vaativat että kesäloma pitäisi muuttaa siten että loma alkaisi vasta juhannuksen jälkeen? Onko järkeä? Ovatko ehdottelijat ajatelleet sitä mitä tapahtuisi jos yötön yö muuttuisi virka-ajaksi ja aurinko olisi koko ajan ylimmillään, ihmiset kävisivät ylikierroksilla ukkumatta silmäystäkään ja ahkeroisivat pahimmassa tapauksessa vuorokauden ympäri koska aurinko ei laske vaan helottaa täydeltä terältä. Viranomaiset sanoisivat toki että täytyy nukkua ja sopeutua mutta miten se käytännössä tapahtuisivat parhaana d-vitamiinin lähde aikana... nukkumalla koulua varten hukkaisimme aimo annoksen valoenergiaa synkän kaamoksen ja talven varalle. Mikä järki lisäksi olisi siinä että pimeän lisääntyessä ja päivien lyhentyessä lapset olisivat lomalla?

Tämä kesä meni minulta enimmäkseen ikkunaverhon raosta katsellen. Hyvä niin että kesä oli viileä. Ei vanha rouva olisi enää jaksanut intiaanikesää raskauden siunaamassa tilassa.

Perhosista vielä lopuksi. Tänä kesänä en ole nähnyt muualla perhosia kuin tyttäreni Saran huoneessa. Kuin tyhjästä sinne on ilmestynyt lukuisia nokkosperhosia. Sievästi ne pyristelevät ikkunan lasissa tai torkkuvat roikkuvassa unisiepparissa. Olen varoen pyydystänyt niitä ohuisiin unenomaisiin kankaisiin ja vapauttanut avoimesta ikkunasta ulkomaailmaan. Tänään tyttäreni tokaisi minulle

- nyt tiedän mitä ne perhoset merkitsevät... muisto tulee varhaislapsuudesta ja mummosta. Äiti, sen täytyy olla merkki tai viesti mummolta. Ehkä hän on se perhonen.

Äitini kuoli kun Sara oli kahden vanha.


Erityisen rakas. Akryylimaalaus, runoa ja saippuakuplia

8.08.2017 19:05


8.08.2017 19:04


8.08.2017 19:03


8.08.2017 19:03


8.08.2017 19:02


8.08.2017 19:02


8.08.2017 19:01


8.08.2017 19:00


8.08.2017 18:59


Erityisen rakkaat. Kallion kirjasto 7.8.2017 - 27.8.2017

8.08.2017 12:40

Tervetuloa taidenäyttelyyni Erityisen rakkaat! Valitettavasti jotain meni vikaan, päällekkäin varaus toisen näyttelyn kanssa ja Kupolisalissa tila oli rajallinen eivätkä läheskään kaikki yli kolmekymmentä taulua mahtuneet Kallion kirjastoon mukaan mutta toiset kasvot Erityisen rakkaista ovat esillä vielä tänä syksynä Helsinki Käpylä, syyskuu 2017 ja Hervanto Tampere lokakuu 2017.

Etsin koko ajan lisää mukaan haluavia ihania taidemalleja, tiloja näyttelyiden pitämiseen sekä jutun tekijöitä ja Erityisen rakkaat-kirjalle kustantajaa.

Erityisen rakkaat-näyttely/ Helmet

Erityisen rakkaat-taideprojektini on kannanotto yhteiskunnan säästöleikkauksia ja yhä kurjistuvaa politiikka vastaan niiden ihmisten puolesta joilla ei yksittäinen ääni kanna…

WWW.HELMET.FI

Valitettavasti linkki ei toimi suoraan blogistani, löytyy Kallion kirjaston sivuilta/ Tapahtumat.


8.08.2017 12:28


8.08.2017 12:25


8.08.2017 12:24


8.08.2017 12:23


8.08.2017 12:19


8.08.2017 12:17

Kun Ilkka lähti autolla kohti Helsinkiä oli mukana myös taulunvartijakoira Raku joka tosin veti sikeitä koko matkan. Taidekoira Rakun tarinoita kirjoittelen satunnaisesti Taidekoira tarinoi blogiin.


8.08.2017 12:03

6.8.17

Huomenna taidenäyttelyn ripustus Kallion kirjastossa Helsingissä. Minulla raskausviikot 34 + 2 ja lääkärin kiellon vuoksi en saa lähteä Ilkan mukaan tauluja viemään. Lääkärin kielto oli ehdoton vaikka miten yritin pyytää.

Aurinkoista ihanaa maanantaita jo etukäteen jokaiselle!


Sekasisarusten kuulumisia

8.08.2017 11:52

😊Tässä vähän kotiutuneiden koiranpentujen kuulumisia. Työnimiltä Kojootti ja Uneksija tonttien rajat alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Uudet nimet ovat vielä vaiheessa koska perheenjäseniä ja nimivaihtoehtoja on monia. Viirusta tuli Bella ja Harmaasta Elli.

Harmaakylki sai nimekseen Luna.


8.08.2017 11:49

Lempilelu autoon mukaan.


8.08.2017 11:48

Hyvä uni automatkalla uuteen kotiin.


8.08.2017 11:47

Elli


8.08.2017 11:46

Työnimiltä Kojootti ja Uneksija uusilla kotikulmilla


8.08.2017 11:44

Ellin jalkapalloreenit ja pesu


8.08.2017 11:43


8.08.2017 11:07


8.08.2017 11:06

Viime viikonloppuna lauantaina laitoin myynti ilmoituksen meidän seitsemästä sekarotuisesta tyttökoiranpennusta nettiin ja sunnuntai iltapäivään mennessä ne oli myyty kaikki. Jokaiselle pennulle löytyi ihana ihan oman näköisensä koti. Kaikkein huvittavinta oli että kun uudet omistajat tulivat pentuja hakemaan niin mistä ihmeestä pennut tiesivät kenen vuoro oli lähteä, nimittäin pennuista aina se jonka vuoro oli tuli yksin tarhan portille ja kiehnäsi uuden ihmisen jaloissa. Haikeaa hyvästellä turjakkeet mutta samalla onnellinen hyvistä kodeista. Sekarotuisten pentujen lisäksi lähtivät myös Saksanmetsästysterrierin pennut Urho ja Ukko uusiin koteihin. Uljas lähti jo vähän aikaisemmin. Miten voikin sattua että myös terrierit saivat itsensä näköiset kodit ja ihmiset. Niinhän sitä sanotaan että koira ja omistaja muistuttavat toisiaan ja se piti taas kerran paikkansa.

Toinen mustavalkoisista sekarotuisista pennuista lähtee vasta maanantaina. Viime yönä pentu oli tytön huoneessa. Olen monta kertaa muistuttanut Saraa että hänen pitää etsiä yksi kadonnut villasukka... pentu oli jotenkin ihmeellisesti saanut vaatekaapin oven auki, otti sieltä sukan ja vei sen Saralle. Kiitos! Selvästi villasukan noutajan ainesta, isänsä Dona nimittäin varasteli pentuna villalankakerät jos silmä vältti, sen tytär keskittyy villasukkiin, ei ole omena kauas puusta pudonnut mutta selvästi jatkojalostunut.


8.08.2017 10:58


8.08.2017 10:53

Jännitystä ilmassa 😀 rv 34 vko tasan.


8.08.2017 10:51

Sopivan räiskyvä ukkossää oli meidän Ötökän eli kuusi vuotta palvelleen tila-auton viimeinen leimapäivä. Haikeaa mutta todellista. Vanhan rouvan helmoissa jo ruoste ropisee… Poika teki hyvät autokaupat kun Ötökkä kesti näin monta vuotta ja on seikkailut myös mukana blogin tarinoissa ja sarjakuvissa.


8.08.2017 10:45

Ukkosta, rankkasade ja jäärakeita. Kastuttiiiiinnn! Ylivieskassa satoi kaatamalla 2.8.17 kun kävimme shoppailemassa.


Erityisen rakkaat taidenäyttely. Kallion kirjasto. Helsinki. 7.8.2017-27.8.2017

7.08.2017 08:54

Erityisen rakkaat-näyttely

Erityisen rakkaat -taidenäyttelyprojekti

Anu Elovaara

Kallion kirjaston Kupolisalissa 8.8.2017-27.8.2017

Erityisen rakkaat -taidenäyttelyprojektini on minun kannanottoni yhteiskunnan säästöleikkauksia ja yhä kurjistuvaa politiikkaa vastaan niiden ihmisten puolesta joilla ei yksittäinen ääni kanna.
Samalla Erityisen rakkaat on muistutus siitä kuinka tärkeitä me kaikki toinen toisillemme olemme, korvaamattomia. Vammaisia ei saa unohtaa vaikka he eivät yhteiskunnan silmissä olekaan tuottava ja hyödyllinen kohde. Jokainen ihminen on yhtä arvokas. Toivottavasti tämä muistetaan nostaa esille myös kouluissa uudessa tasa-arvopedagogisessa suunnitelmassa.
Näyttelyssä en nimeä taulujen kasvoja, heillä kaikilla on yksi yhteinen piirre ja he ovat erityisen rakkaita. Heillä jokaisella on oma henkilökohtainen tarinansa.
Ajatus erityisen rakkaista syntyi talvella 2016. Olen koulutukseltani graafinen suunnittelija ja medianomi mutta maalaamaan en ole juurikaan ehtinyt työkseni omaishoitajan arjen vuoksi ja vielä pari vuotta sitten minulla oli myös yhdeksän vuoden ajan äitini perikunnan hevostila jota yksin lasten kanssa pyöritin.
Aluksi maalasin tauluja omasta erityisen rakkaastani Roni-pojastani. Sitten aivoafaasiaan sairastuneesta isästäni Raimo Heikkilästä.
Laitoin kuvia esille facebookkiin ja blogiini ja taulut saivat innostuneen vastaanoton ja niin hyvää palautetta että siitä se sitten lähti. Mukaan haluavia alkoi ilmoittautua. Tällä hetkellä erityisen rakkaita tauluja on neljäkymmentä. Omaishoitajan arki on kokonaisvaltaista ja sitovaa. Mitä ei rakkaan vuoksi tekisi. Itse olen omistanut elämäni 16-vuotiaan Roni poikani huolehtimiseen.
Erityisen rakkaat syntyi vastaiskuna arkiselle kurjistuvalle säästöleikkurin höystämälle todellisuudelle. Päätin ryhtyä maalaamaan erityislapsia, vammaisia, vammautuneita ja sairaita.
Taidenäyttelyissä on ollut mukana myös eri ikäisiä ja eri tavoin erityisiä, ei yksinomaan projektin alkuperäisessä merkityksessä.
Myöhemmin kaikista mukana olevista erityisen rakkaista, vammaisista, vammautuneista tai sairaista kaiken ikäisistä erityisen rakkaista on tarkoitus tehdä samalla nimellä kirja josta yleisö voi lukea heidän kaikkien koskettavat tarinat. Tauluista olen pyytänyt nimellisen korvauksen mutta kirjan teen, toimitan, suunnittelen, taitan ja kuvitan myyntivalmiiksi talkootyönä. Olen hakenut kirjalle apurahaa eri tahoilta.
Näyttely elää koko ajan. Uusia taidenäyttelytiloja etsin jatkuvasti ja uusia erityisen rakkaita taidemalleja. Taidenäyttelyssä olevat taulut päivittyvät sitä mukaan kun uusia tauluja syntyy. Sen jälkeen kun taulu lähtee rakkaalle itselleen kulkee hän näyttelyssä mukana kehystettynä taideprinttinä.
Erityisen rakkaat taulut on maalattu akryylivärein( 65 x 54cm). Yhteistä kaikissa ilo ja onnellisuus, erityinen rakkaus. Maalaan tauluja erityisellä herkkyydellä ja intuitiolla.
Näyttelyt
Ensimmäisen kerran erityisen rakkaat esittäytyi kesä – heinäkuussa 2016 Ylivieskassa, kahvila ravinto Mokkapannu. Elokuu – syyskuu, Haapajärven kirjasto. Marraskuu Raudaskylän Kristillinen opisto Ylivieska. Vaihtuvat Maisemat Kemijärven kulttuurikeskus Tammikuu 2017. Erityisen rakkaat ja Vaihtuvat maisemat Vaasan Maakuntakirjasto Maaliskuu 2017.
Erityisen rakkaisiin haluavat voivat ottaa minuun yhteyttä facebookin kautta, Anu Elovaara, sekä seurata taideprojektin etenemistä myös blogini kautta www.digidarling.biz/blogi. Sähköpostini on anu@digidarling.biz. Blogissani olen kertonut tarinoita ja purkanut vammaisperheen arkea jo viiden vuoden ajan. Lisäksi sieltä löytyy galleriasta yli viidensadan taideteokseni kuvat.
Kallion kirjasto
Viides linja 11
00530 Helsinki
09 310 850 53
http://facebook.com/kirjastokallio


RV 33 + 5 Ukkosen tuoma kaatosade ja jäärakeita kuin taivaasta putoavia raketteja

2.08.2017 23:04

Rakkaat lukijat, jäärakeita toivoisin selänalle yöhämyssä kun ei uni onnistu. Hankala asento olin miten tahansa. Kyljeltä toiselle kääntyminen on tuskallista ja välillä minun täytyy soittaa keskellä yötä miehelleni – joka kiltisti nukkuu keittiön sohvalla – että tulisitko ottamaan kohotetuista polvistani kiinni ja pyöräyttäisit minut toiselle kyljelle. Pari kertaa yössä helpotushuoneeseen jossa meillä on lempeä valaistus, moniväriset ledjouluvalot ja selän takana seinällä tuijottaa läpitunkevasti ystäväni maalaama haukka peilin kautta yöllisen istunnon harjoittajaa.

Kieltämättä yöt ovat välillä yksinäisiä. Avoimesta ikkunasta kuuluu kaukana haukkuva koira. Liikenteen melu ei sammu yölläkään. Ihmettelin taannoin kuinka joku naapuri oli valittanut ettei saa unta haukkuvilta koirilta. Helppoa kuin heinänteko – laittaa ikkunan kiinni niin ei kuulu tai hankkii korvatulpat niin lakkaa kuulemasta. Minä en niin voi tehdä koska haluan että kostean raikas yöilma valloittaa koko makuuhuoneen ja minun on kuultava jos Roni säpsyy keskellä yötä. Silloin on pakko herätä, delekoida rauhoittelutehtävä toiselle ja kilautaa puolisolle. Hän nousee kiltisti ylös ja istuu poissaolevan säpsyvän pojan luona niin kauan että kohtaus menee ohi.

Ihmisen ikävä toisen luo. Haluaisin nukkua mieheni kainalossa. Vaihtaa päivän kuulumiset ja nukahtaa. Nukahdankin joskus ja sitten noin viidentoista minuutin päästä minun täytyy ensimmäisen kerran herättää hänet ja pyytää että hän nousee ja menee omalle petilleen sohvalle. Minun on pakko kääntyä... ja uudestaan taas kohta.

Maanantaina olimme Kokkolassa sairaalassa ja siellä tällä kertaa pojat odottivat autossa ja minä sain tähän astisen kuopukseni mukaan ultraan. Vauvasta ei enää paljon näe, niin ahdasta hänellä on mutta sydänäänet kuuluivat hienosti , kuulemma kuin ääniä ulkoavaruudesta. Kaikki oli hyvin. Keskustelimme paljon siitä miten tuleva synnytys hoidetaan. Lääkäri oli sitä mieltä että ikäni huomioiden ja kaikkien riskien minimoimiseksi vauvan syntymähetki sovittaisiin ja tulisin sairaalaan. Silloin ei tarvitsisi jännittää pitkää matkaa eikä lapsenvahdin puutetta. Kaiken voisi järjestää sovituksi päiväksi ja lapset voisivat olla mukana vastaanottamassa pikkuveljeä samassa kaupungissa. Synnytyspelkoni on kuultu. Ihanaa mutta siltikin minua jännittää ja pelottaa kauheasti. Pelkään kipulääkitystäkin, kivun kanssa tiedän mitä tunnen mutta jos kipu lakkaa enkä tunne mitään niin miten voin ymmärtää ja hallita kehoani mutta silti se kipu jota ei voi pysäyttää... kipu joka räjähtää... jos ja kun...

Hauska yksityiskohta oli Kokkolareissulla että lääkärinä oli nuori mies joka muistutti ulkonäöltään ja puheiltaan Syke-sarjan tuimaa empatiakyvytöntä lääkäriä joka sanoa tosautti aina kaiken kaunistelemattomasti ja suoraan vaikka tyyliin että – sinä kuolet viikon päästä. Meille lääkäri ei onneksi sanonut niin vaan oli ihan leppoisa ja huumorintajuinen mutta myös tiukan asiallinen ”kyllä kyllä” mies. Nuorelle lääkärimiehelle minä olin varmaan harvinainen prosentuaalinenfossiili tai itse kuvaisin itseäni ennemminkin Willendorfin venukseksi, alkukantaiseksi kivestä veistetyksi pyylevän muodokkaaksi naiseksi joka on kasvottoman kaunis ja yhtä mahaa rintaa takapuolta. Kiviveistosvenukset olivat aikalaisilleen hedelmällisyyden symboleita.

Tänään olimme neuvolassa Ylivieskassa. Mukavaa oli. Minulla on ihana ”neuvolatäti” ja olen iloinen ja kiitollinen siitä. Neuvolan jälkeen menimme tyttären kanssa shoppailemaan Prismaan. Ennen kuin ehdimme autosta ulos alkoi kaatosade ja meinasimme nukahtaa sateen ropinan soittaessa autoon.

Sateen tauottua kiiruhdimme kauppaan. Minun osaltani ostoskeskuskuntokävely sekä kuin suunnistus vapaalta istuinpaikalta toiselle ja taas seuraavalle. Erityisesti suosin vaate ja kenkäpuolta. Sieltä löytyy yleensä vapaita istuimia. Kanssashoppailijat tosin katselvat minua sen näköisenä kuin eivät ymmärtäisi miksi siinä istun. Ostoskärryt ovat myös oivallinen keksintö. Tyhjyyttä huutaviin ja tavaraa anoviin ostoskärryihin voin nojailla huolettomasti ja salata pelkoni urheasti hymyillen siitä että seuraavalla askeleella voi selkä pettää ja jalat pudota alta.

Pizzapuffaa, shoppailua ja takaisin autoon. Silloin jyrähti ukkonen. Taivas salamoi ja sylki kaatamalla vettä sekä jäärakeita. Taivaanukko näytti koko hurjan luontonsa! Juoksimme... tai Sara juoksi edeltä autolle avasi ovet valmiiksi minulle, etanakävelijälle, kastuimme, nauroimme ja istuimme autossa ihastelemassa ukkosen voimaa ja armottomuutta. Sopiva ilma meidän Ötökän – uskollisen automme – viimeiselle ajolle. Kuusi vuotta kestänyt yhteistyö on tullut tiensä päähän. Vanhan Ötökän helmat ovat ruostuneet ja repsahtaneet. Tähän päivään on leima.

Sateen hieman vaimentuessa siirryimme Kärkkäisen parkkipaikalle ihmettelemään uudelleen yltyvää sadetta. Lopulta kävimme sielläkin kaupassa. Hampurilaispaikka lainehti vettä, elektroniikkaosasto oli pimeänä ja suljettu ja meidän tie vei rullaportaita yläkertaan taide – koira – urheilu osastojen kautta toisille rullaportaille jotka johtivat kulkumme takaisin alakertaan.

Alakerrassa sattui mieleenpainuva tapaus. Ystävällinen naishenkilö tuli kysymään olenko minä Digidarling? Jutelimme jonkin aikaa ja kohtaamisesta jäi todella hyvä mieli. Kesken tekstin kirjoituksen ajattelen vilkuttavani hänelle ja lähetän hänelle kaikkea sitä hyvää jota hän tarvitsee ja runsain mitoin onnea ja iloa ja paljon paljon kiitoksia rohkaisevista ihanista sanoista! Kohtaaminen oli minulle erityisen tärkeä. Kiitos!

Kotona ilta muuttuu yöksi. Kohta on petipuuhien aika eli minun on aika linnoittautua yksinäiseen makuuhuoneeseeni odottamaan Nukkumatin mahdollista tuloa.

Hyvää yötä. Halataan kun tavataan!


2.08.2017 10:12


Maalaus ystävälle lahjaksi puutarhajuhliin

1.08.2017 22:55

Elokuu on puutarhajuhlien ja ystävien aikaa. Illat pimenevät ja syksy alkaa enteilevästi lähestyä.


1.08.2017 22:51


1.08.2017 22:49


1.08.2017 22:47


1.08.2017 22:46


1.08.2017 22:45


1.08.2017 22:44


1.08.2017 22:40


1.08.2017 22:38


1.08.2017 22:37


1.08.2017 22:36


<Takaisin blogiin

<Takaisin blogiin

 

Heppatyttö kirjoitti 25.01.2018 20:49:

Paljon onnea Luca-Antonille!!!!! Tulkoon hänestä iskän, ja äiskän silmäterä!

Heppatyttö kirjoitti 13.09.2017 18:31:

Paljon Onnea koko perheelle

Heppatyttö kirjoitti 10.08.2017 20:19:

Onnea synnytykseen ja Ronille terveisiä!

Koodimies kirjoitti 26.06.2017 13:00:

Häirintää tai ala-arvoista kommentointia ei ole esiintynyt! Lämpenevää kesää!

DD kirjoitti 21.06.2017 17:02:

Iloa valoa ja rakkautta ihanaa Juhannusta 2017 jokaiselle!

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 14:25:

Seesteisiä kesäpäiviä DD:lle!

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 14:17:

Toivotaan sisältöön kohdistuvaa kommentointia. Häiriköintikommentit poistetaan. Iloista keskikesän juhlaa ja hyvää mieltä kaikille.

Koodimies kirjoitti 21.06.2017 13:55:

Kommentointi avattu!

Tällä blogisivulla on käyty 664 kertaa!